Tallinnan-risteilyllä

Vuoden suunnittelun, jankkaamisen ja epäonnistumisten sarjan se vaati, mutta viimein, oi viimein, pääsin toteuttamaan elämässäni pitkään vallinneen ykköstavoitteen: hakemaan viinaa Virosta, halvan juoman maasta.

Teimme Petran kanssa dramaattisen päätöksen maanantaina 17. marraskuuta. Varasimme risteilyn Tallinnaan, sillä aika kävi meille kummallekin. Mukaan lähtivät Riko ja Markus. Meillähän oli siis huipputiimi koossa! Hytille hintaa tuli vain 54 euroa, eli 13,50 per nuppi. Ei paha. Toki automatka toi lisäkustannuksia.

Starttasimme Petran Nissan Sunnyn kello yhdentoista maissa – aluksi suunnitelmissa oli ollut lähteä jo puoli kymmeneltä, mutta Petra jäi meikkaamaan luomivärejään paremmiksi (idiootti). Onneksi aikaa Stadiin matkaamiseen oli varattu reilusti, joten pieni luomivärimyöhästyminen ei tuhonnut koko matkasuunnitelmaa.

Ehdimme Stadiin sopivasti iltapäiväneljän ruuhkaan. Markus napattiin mukaan joltakin teatterilta, ja ennätimme perille juuri sopivaksi kuudeksi. M/S Baltic Queen irrotti ankkurinsa ja riensimme matkaan Suomenlahden toiselle puolelle. Taxfree-myymälän auettua kävimme nappaamassa matkarasitusten helpottamiseksi evästä eli alkoholia.

Taxfree-myymälässä koin itseni kuin lapseksi karkkikaupassa. Viinaa, viinaa, niin paljon enemmän tarjontaa ja halvemmalla kuin Suomessa! Olin aiemmin kotona koonnut listan kaikista tuotteista, joita halusin ostaa. Osa laivan puteleista oli jopa Viron hintatasoa halvempia, joten jo ensimmäisenä matkapäivänä pääsin alko-shoppailun makuun.

Olimme suunnitelleet Petran kanssa, että reissusta tulisi tyylikkään ammattilaismainen: "juodaan vain pari-kolme silloin illalla niin jaksetaan sitten herätä ajoissa aamulla shoppailemaan". Suunnitelma ei ihan toteutunut, sillä intouduimme pelaamaan juomapelejä (kyllä tabletit sitten ovat käteviä vehkeitä!), ja lopulta aamukahdeksalta ainoa hereillä ollut olin minä. Minä sen takia, että olin ensimmäinen, joka oksensi ja sammui. Tätä se laivaan liitettävä glamour kai on.

Dagen efter -kuva laivalta.

Vietin ensimmäiset tunnit Tallinnan kaduilla eri kauppoihin tutustuen. Kaupunki yllätti pienuudellaan: jo muutaman sadan metrin päässä satamasta oltiin ydinkeskustassa. Kaupat olivat pienoinen pettymys: paikallisia putiikkeja oli tuskin nimeksikään, pääasiassa liikkeet olivat samoja kuin koto-Suomessakin: homoa et ämmää, newyorkereita ja seppälöitä. Kommunismin perujako sitten lienee, ettei paikallisia yrityksiä hirveästi keskustassa näkynyt.

Matkailu avartaa aina. Kiinnitin huomiota esimerkiksi joihinkin liikennekulttuurin kiinnostaviin eroihin: tallinnalaiset loikkivat paljon rohkeammin autojen alle suojateille kuin porukka Suomessa. Suomessa puhutaan monesti huonosta taloustilanteesta ja huomautellaan, kuinka asiat Virossa ovat yrittäjille niin paljon paremmin. Moisista väitteistä huolimatta kaupungilla oli paljon tyhjää liiketilaa.

Super-Alko oli kierrokseni viimeinen osio. Uus-Sadaman Kadun jättiläiskokoinen viinakauppa oli hauskan varastomainen. Tuotteiden esillepano oli hieman kiinnostavaa (lue: hankalaa), mutta ajan kanssa kaikki nettikaupastakin tutut tuotteet ehti etsiä. Ja ne hinnat, ne hinnat! Olin päättänyt jo ennakkoon ostaa tavaraa kunnolla, tänne asti kun oli kerran tultu.

Riko ja Petra iloisina ja pirteinä laivaan tullessa...

...ja laivalta lähtiessä. Idiootti Petra. Mukana myös Markuksen jalat.

Palatessani Baltic Queenille sain huomata, ettei mikään ollut muuttunut. Siellä ne muut makasivat edelleen. Riko havahtui:
"Ai sä tulit jo! Me voitais kohta lähteä maihin!"
"No jos te haluatte käydä maissa nii teillä on kymmenen minuuttia aikaa pistäytyä siellä."

Matka kotiin sujui joutuisasti. Oli hieman kuumottavaa ajaa Helsingin keskustan iltapäiväruuhkassa krapulassa täydellä viinalastilla (idiootti Petra ei suostunut), mutta me selvisimme. Puoleenyöhön mennessä kaikki olivat päässeet koteihinsa. Oh my G, reissu onnistui!

Olen tavannut pitää joka vuosi kaksi tipatonta kuukautta putkeen. Yksi tipaton kuukausi on kuulemma turhaa, se voi olla jopa haitallista terveydelle, joten olen ollut alkoholitta joulu- ja tammikuun. Kun kotona on nyt lähes tulkoon täydellinen, miltei 50 pulloa käsittävä kokoelma, jolla voi tehdä miltei minkä tahansa klassikkodrinkin ja jotain erikoisempaakin, koskaan aiemmin tipattoman aloittaminen ei ole vituttanut yhtä paljon. Yhy.

Onneksi rakkaani odottavat minut helmikuuhun. Silloin räjähtää jälleen! <3