LuQnurkkaus

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi raportoin lukemistani kirjoista! Kiireisen kesän jälkeen olen viimein talvella ehtinyt uppoutua kirjallisuuden maailmaan. Monesti olen pohtinut, kiinnostaako LuQnurkkaus ketään, mutta ainakin pari kaveriani on sanonut löytäneensä tiiviiden, pohdiskelevien mutta sopivasti spoilerittomien arvioideni avulla lukuelämyksiä – tämä on ollut ilo tietää!

Viihdekirjallisuutta on tullut luettua hieman tavanomaista vähemmän: nyt olen keskittynyt klassikoihin. Todennäköisesti jatkan samalla linjalla.

Uuno Kailas - Palava laulu
Uuno Kailas on mielenkiintoinen hahmo suomalaisen runollisuuden historiassa. Tuberkuloosiin menehtynyt, tukahdetusta homoseksuaalisuudestaan lääkärien mukaan kärsinyt runovirtuoosi kirjoitti lyhyen elämänsä aikana paljon koskettavia tekstejä. Palava laulu pitää sisällään suurimman osan Kailaan klassikkoteksteistä. Omiksi suosikeikseni valikoituivat muun muassa ennestään tuntematommat Pitkäperjantai ja Sairaalan ikkuna, mutta toki tunnetummat Paljain jaloin ja Pallokentällä ovat samoin mestarillisia. Kailaan riipaisevan kauniissa runoissa ei ole läsnä kauneus, vaan kuolema, sairaus ja suru. Haluan ainakin tutustua hänen novellikokoelmaansa.

En muista, milloin viimeksi luin runokokoelman – varmaankin vuosia sitten. Runojen lukemisen etu ja samanaikainen haitta on, ettei niitä voi lukea montaa kerralla. Siten tämä kokoelma kesti käytössä viime heinäkuusta pitkälle syyskuuhun.

Oscar Wilde - Dorian Gayn muotokuva
Kirjaklassikossa taiteilija maalaa kuvan nuoresta Dorian Graysta, joka toivoo upeaa, mutta haavoittuvaa ulkonäköään katsoessaan säilyvänsä aina yhtä nuorena. Toive toteutuu, mutta jokainen Dorianin tekemä synti näkyy ikääntymisenä muotokuvassa. Pian taulusta katsoo vastaan hirviö.

Dorian Grayn muotokuva on kiinnostavan pohdiskeleva teos, joka on täynnä oivaltavia sutkauksia. Erityisesti lordi Henry Wottonin hahmo on loistava: viettelyksiä harrastava mies, joka houkuttelee tietoisesti Doriania paheisiin nerokkaiden lausahduksiensa säestämänä. Dorianin kauneutta, hairautta ja viattomuutta ymmärtävä Basil Hallward, lordi Wottonin ystävä, edustaa toista ääripäätä: hän ei haluaisi "pilata" nuorukaista, vaan säilyttää hänet viattomana, tahrattomana.

Dorian Grayn muotokuva on ajatuksia herättävä ja inspiroiva teos, joka sisältää paljon kuolemattomia ajatuksia taiteen, elämän ja ihmisyyden teemoista ja niiden vaikutuksesta toisiinsa. Suosittelen.

Johanna Sinisalo - Auringon ydin
****+

Voiko Sinisalo epäonnistua? Auringon ydin esittelee meille erilaisen Suomen: 2010-luvun loppupuolen Suomi on tasavalta, joka pyrkii takaamaan ihmisille mahdollisimman terveen elämän: nautintoaineet ovat kiellettyjä, lisääntymistä säädellään, valtion kontrolli ulottuu kaikkialle. Naisista vain miestä miellyttämään pyrkivät, tarpeeksi tyhmät ja mahdollisimman vähän itse ajattelevat saavat lisääntyä. Rumemmat ja älykkäät morlokit joutavat lisääntymiskyvyttömiksi. Myös miehien keskuudessa on kaksi alarotua: maskot saavat lisääntyä, puutteelliset miinusmiehet steriloidaan. Suomesta on tullut överiksi mennyt, "lapasesta lähtenyt" (Hs.fi) hyvinvointivaltio. Viimeisimpien kiellettyjen nautintojen joukossa on chili, joka näyttelee tarinassa olennaista osaa: nuori Vanna, jonka siskon epämääräinen katoaminen varjostaa elämää, alkaa välittää sitä kuin huumetta ikään.

Sinisalolle tyypilliseen tapaan kirjan tarinakokonaisuus rakentuu pienistä osasista: kertojana vuorottelevat Vanna ja tämän diilauskaveri Jare, erinäiset artikkelit tehostavat vaihtoehtoisen yhteiskunnan tunnelmaa – suuri osa on mielikuvitusta, mutta osa lähteiden todenperäisyydestä voi yllättää. Nopeat leikkaukset kertovat kaiken olennaisen jättäen lukijan mielikuvitukselle tilaa.

Kirjan teemat ovat kiinnostavia. Teos pohtii paljon sukupuolia ja niihin liitettäviä normeja. Miten voidaan määritellä oikea mieheys tai naiseus, onko sellaista olemassakaan? Samoin teksti nostaa esille mahdollisuuden, jossa hyvinvointiin pyrkiminen menee epäeettisen totalitarismin puolelle. Viime aikoina hyvinvoinnin nimeen ihmisten elämää on rajoitettu entistä radikaalimmin. Ihmisten yhteiseksi hyväksi on ehdotettu hyvinkin radikaaleja vaihtoehtoja: kokoomusnuorten puheenjohtaja on kummastellen pitänyt lapsilisiä heikomman aineksen lisääntymisen tukena, miesliikkeen johtohahmo on syyttänyt naisten vastahakoisuutta miesten pahoinvoinnista.

Vannan tarina on taidokkaasti rakennettu. Vain Sinisalon kaltainen lahjakkuus voi luoda sekä syvällisiä ajatuksia että vahvoja tunteita herättävän teoksen chilin käyttämisestä, naiseudesta ja hulluksi karanneesta hyvinvointivaltiosta.


Sofi Oksanen - Kun kyyhkyset katosivat
**+
Kun kyyhkyset katosivat kertoo Viron toisen maailmansodan natsimiehityksen aikaan sijoittuvan tarinan. Rolandin nuori rakas Rosalie murhataan, ja Roland palaa halusta saada tekijän selville. Oliko se joku kyläläinen? Oliko se joku saksalainen? Samalla puidaan myös Edgarin ja Juuditin ongelmallista avioliittoa. Kunkin henkilön elämä kokee erilaisia muutoksia, kun Neuvostoliitto miehittää Viron, Saksa miehittää myöhemmin maan Neuvostoliitolta ja lopulta Neuvostoliitto tulee jäädäkseen.

Kirjassa on paljon hyviä puolia: Oksasen tarkka kuvaus virolaisten elämästä ja sota-ajasta on usein eläväistä, ja hänen yleissivistyksensä taso lähtien pellavanteosta kansanuskomuksiin on suorastaan hämmästyttävää. Rosalien murha, kuten myös Edgarin ja Juuditin ongelmallinen avioliitto, saavat lukijan kiinnostumaan.

Ongelmalliseksi Oksasen kirjoissa tulevat juuri ne hetket, jolloin lukija kiinnostuu. Aluksi mukaan kirjailijan kelkkaan voi olla hankala päästä, mikä ei ole miellyttävintä, mutta ainakin se on palkitsevaa. Juuri kun kirja tuntuu alkavan vetää lukijaa maailmaansa, Oksanen katkaisee kaiken: jos edellisellä sivulla kerrotaan 40-luvun pariskunnan ihmissuhdeongelmista natsimiehityksen aikana, seuraavalla sivulla ollaan toisella puolella Viroa 60-luvun Neuvostoliiton miljöössä seuraamassa kirjailijan urasta haaveilevan miekkosen urakehitystä virkamieskoneiston rattaiden puristuksessa. Tunnelma lopahtaa täysin. Omasta mielestäni Oksaselle tyypilliset pomppimiset aikatasolta toiselle eivät ole toimivin ratkaisu tarinan kannalta, ei ainakaan liikaa käytettynä.

Toiseksi ongelmaksi kirjassa muodostuu hahmot itsessään: vaikka esimerkiksi Juuditin ja Edgarin liiton ongelmat ja Rosalien epämääräinen kuolema kiinnostavat, henkilöistä ketään kohtaan ei tunne erityisesti sympatiaa. Lopulta on aivan yhdentekevää mitä kullekin tapahtuu, sillä hahmojen päiden sisälle kurkistetaan valitettavan harvoin. Henkilöhahmojen kaksiulotteisuus on vaivannut minua jo aiemmin esimerkiksi Puhdistuksessa, mutta tällöin odotin pahvisuuden johtuvan siitä, että teksti on käännetty romaaniksi alunperin näytelmästä.

Kun kyyhkyset katosivat on ajoittain mielenkiintoinen, parhaimmillaan lukijaa palkitseva teos, joka kaatuu epäsamaistuttaviin henkilöhahmoihin ja nopeasti, toistuvasti lässähtävään tunnelmaan. Myös osa kirjan käänteistä on valitettavan ennalta-arvattavia.

Riikka Forsström - Kaunis turhuus
Kaunis turhuus esittelee Ranskan 1600- ja 1700-luvun hovikulttuuria: eliitin loputonta kulutusjuhlaa, mahtipontisia vessanpönttöjä, ylellisyysesineitä, naurettavuuksiin asti menevää hiusmuotia, säätyjen rajoja korostavia lakeja, ruokapöytää, keikareita, keimailevia kurtisaaneja ja ennen kaikkea kaiken tämän dramaattista päättymistä vuoden 1789 vallankumouksessa.

Kirja pitää sisällään runsaasti faktoja, ja pidin itse kirjoittajan asiapainotteisesta, tiiviistä tavasta latoa tietoa. Kuvailu ja kuvitus täydentävät toisiaan sopivasti. Kiinnostavaa huomata, kuinka perusta länsimaiselle kulutuskulttuurille luotiinkin itse asiassa jo aatelisajan Ranskassa: teollisuuden kehittyminen 1800-luvulla vain mahdollisti runsaamman kulutuksen myös muille säädyille. Tai vessanpöntön ylellisyys, status quon asema, esittelemisen arvoinen esine, jolla istuessaan kuninkaat ovat ottaneet vastaan vieraitaan. Värjätyt liköörit, taideteosten kaltaiset ruoat, joita ei ole osattu syödä aterimilla vaan käsin. Runsaat hiuslisäkkeet, myrkylliset lyijypuuterit, parfymoidussa maidossa kylpeminen köyhien nähdessä nälkää... ja kaiken tämän brutaali loppu. Suosittelen jokaiselle historiasta, yhteiskunnallisista asiasta ja mahdollisesti myös kauneudenhoidosta kiinnostuneille.

Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
Bulgakovin klassikossa Saatana saapuu kummallisen seurueensa kanssa vierailulle Moskovaan. Kauaa ei tarvitse odottaa, kun alkaa tapahtua: viattomat kärsivät, paikallisessa teatterissa oleva mustan magian näytös saa moskovalaiset sekaisin ja ihmisiä katoaa. Saatana saapuu Moskovaan kertoo kahta, toisiinsa Saatanan kautta punoutuvaa tarinaa: pimeyden ruhtinaan eriskummallista ja surkuhupaista visiittiä Neuvostoliittoon sekä romaaniaan työstävän Mestarin ja tämän rakastajatar Margaritan rakkaustarinaa.

Surkuhupaisat sattumukset pirun riivaamassa Moskovassa ovat viihdyttävää ja jopa nauramaan saavaa luettavaa. Ne myös kertovat kiinnostavasti Neuvostoliitossa elämisen arjesta: vaikka historioitsijat pyrkivät antamaan tuon ajan Venäjästä ankeaa kuvaa, on maassa ollut myös niitä, jotka ovat eläneet mukavaa elämää korkeakulttuurin parissa. Samalla teos myös satirisoi venäläisten tuolloisten elämää ja toverikansan pinnan alla kommunismista huolimatta kytevää ahneutta. Margaritan ja Mestarin rakkaustarina taasen edustaa lennokkaan haikeaa ja toivoa täynnä olevaa fantasiaa: platoniselle tasolle yltävää rakkautta, jonka vuoksi on valmis astumaan vaikka mielisairaalan kalterien läpi tai tekemään palveluksen pirulaiselle.

Ei ole ihme, miksi Saatana saapuu Moskovaan käsitetään merkittävänä maailmankirjallisuuden klassikkona: sen kuvaus on elävää, lennokasta ja runollista. Omassa mielikuvituksessani Saatana saapuu Moskovaan on kohtauksineen myös visuaalisesti komea öisine luudalla ratsastamisineen, mielisairaalaympäristöineen ja näyttävine kaupunkimiljööineen. Tämä on toistaiseksi eniten pitämäni venäläisklassikko peitoten Dostojevskin, Gogolin... ja ehkä jopa Tolstoin?

Franz Kafka - Oikeusjuttu
Kafkan klassikossa tarinan päähenkilö Josef K herää eräänä aamuna kuullakseen joutuvansa kuulusteluun. Häntä syytetään rikoksesta, jota hänelle ei koskaan paljasteta. Josef yrittää tehdä töitä pankissa, mutta oikeusprosessi syö kasvavissa määrin hänen aikaansa: hän joutuu surrealistisesta tilanteesta toiseen yrittäessään hoitaa prosessiaan. Asioita riittää hoidettavaksi eri toimipisteillä ja virastoissa. Kaikki tuntuu tapahtuvan yhtä aikaa lain puitteissa, mutta silti irrallaan normaalista, päivänvalossa olevasta hallinnosta.

Oikeusjuttu on ristiriitainen teos: se on itseään toistava, paikoillaan junnaava, ehkä loppujen lopuksi jopa ideaton, sisältököyhä ja päämäärätön teos. Vai onko se sittenkin lukijansa haastava, yhteiskunnallinen satiiri, joka kuvaa nerokkaasti ihmisten kokemia tunteita byrokratian terävissä hampaissa? Kafka ei koskaan saanut kirjaa lopullisesti valmiiksi, sillä tuberkuloosi vei hänen työkykynsä. Teos julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Joitakin kappaleita on valitettavasti jäänyt kesken, mikä syö lukunautintoa. Onneksi loppuratkaisu kuitenkin on, vaikkakin nykykirjallisuudessa moinen lopetus saisi kritiikkiä hätäisyydestä ja mielikuvituksen puutteesta.

Oikeusjuttu on toki tuntemisen arvoinen teos, mutta jos se tuntuu liian toistavalta, lukija voi mielestäni lukea vain ensimmäiset kolme-neljä kappaletta sekä lopetuksen, jolloin sisällöstä saa tarpeeksi kattavan kuvan. Teos saa pohtimaan klassikkoa käsitteenä: olisiko tällainen kirja menestys, jos se kirjoitettaisiin nyt? Onko kyseessä moniulotteinen satiiri vai päämäärätön, jälkikäteen brändätty ja kirjailijan kuolemalla glorifioitu eepos? Minulla ei ole tähän kysymykseen vastausta. Saatan tutustua vielä muihin Kafkan kirjoihin, mutta ongelmalliseksi koen, ettei kaikissa ilmeisesti ole lopetusta. Ehkä valmistuneet novellit voisivat raottaa myös Kafkan mielenmaailmaa.

Dan Brown - Murtamaton linnake
***½
Brownin esikoisessa sukelletaan yhdysvaltalaisen NSA:n maailmaan. Susan saa yllättäen kutsun tulla viikonloppuna töihin: asia, jota ei usein tapahdu viraston kryptologian osastolla. NSA:n koodinmurtajalaite vaikuttaa kohdanneen voittajansa: koodin, jota se ei osaa murtaa. NSA:n leivistä riitaisasti lähtenyt japanilaisnero aikoo antaa koodillaan kaikille mahdollisuudet viestitellä ilman riskiä urkituksi tulemisesta: siinä sivussa turvallinen viestintä on mahdollista myös pedofiileille, terroristeille ja tiedä minkälaisille pahiksille. Susanin mies David on lähetetty Espanjaan etsimään koodin avainta, jota japanilainen todennäköisesti kantaa mukanaan. Aikaa on vain muutama tunti. 

Murtamaton linnake on täynnä toimintaa ja juonenkäänteitä Brownille tyypilliseen tapaan: luotettavaan ei voikaan luottaa, eikä kaikki ole miltä näyttää. Teknologiaan ja vakoiluun keskittyvän romaanin aihevalinta on kiinnostava, vaikkei kaikki koodeihin liittyvä itselleni täysin auennutkaan. Vuorottelevat Davidin kiireinen seikkailu Espanjassa ja Susanin tuskantäyteinen tietokonepäätteen tapittaminen peilaavat toimivasti toisiaan.

Toki kirjalla on huonotkin puolensa: osa juonenkäänteistä on hieman ennalta-arvattavia, ja erityisesti Susanin hahmo tuntuu epäuskottavalta. Nainen on yhtä aikaa älykkö, mutta käyttäytyy ajoittain kuin herkkäuskoinen, epälooginen bimbo. Välillä tarina tuntuu junnaavan paikoillaan. Pääasiallisesti Brown kuitenkin kuljettaa lukijaa oivaltavasti ja kiintoa ylläpitäen. Tyyli on esikoiselle tyypillisesti hieman uudenkarhea – samalla hioituneisuuden puute tuo tekstiin originelliuden tunnetta, mutta voi tehdä joistain ratkaisuista epäammattimaisia.

Erityisesti plussaa ansaitsee rohkea valinta käsitellä NSA:ta – vuonna 1998, jolloin virasto oli oikeasti tuntematon ja ei kovinkaan suosittu aihe. Monet kirjassa esitetyt faktat, joiden hankkimiseen Brown on nähtävämmin joutunut oikeasti näkemään vaivaa, ovat myöhemmin osoittautuneet tosiksi. Go Brown! Aion lukea häneltä vielä ainakin Da Vinci -koodin: hassua kyllä, olen lähes kaiken muun tältä kirjailijalta jo lukenutkin.