 |
| Sanni laulaa ja kansa kärsii. |
Fanittaminen voi mennä liiallisuuksiin. Joskus voi olla liian myöhäistä.
Koputan. Oven avaa nuori mies, jonka sinertävät hiukset ja masentunut ilme kertovat minun olevan oikeassa osoitteessa. Siilinjärveläinen Lirs Muumilaaksovirta on halunnut antaa kasvonsa (tai siniset hiuksensa) yhä useampia suomalaisnuoria piinaavalle taudille: Sanni-syndroomalle.
Melankolisia pop-lauluja laulava Sanni on viime vuosina lyönyt läpi radioaalloilla ja hymissyt tiensä koko kansan sydämeen. Lieveilmiönä on syntynyt Sanni-syndrooma. Tyypillinen Sanni-syndroomasta kärsivä on iältään noin 18-25 -vuotias nuori, useimmiten tyttö tai homoseksuaali poika, jossa Sannin melankoliset lyriikat herättävät samastumisen tunteita. Nähtävästikin henkilö pyrkii tarkoituksella sannimaiseen itsetuhoisuuteen, jotta oman elämän haikeamielisyys glorifioitaisiin sinihiussävyisellä sädekehällä. Ongelmasta kärsiville tyypillistä on runsas juominen ja sen dokumentointi esimerkiksi Instagramiin lisäten kuvatekstiin Sanni-sitaatteja. Lisäksi näyttäisi olevan yleistä, että Sanni-syndroomaiset etsivät – joko tietoisesti tai tietämättään – heitä huonosti kohtelevia seurustelukumppaneita tai yhden illan juttuja, jolloin laulut omasta tunnekylmyydestä, kumppanin pettämisestä ja s&m-henkisestä suhteesta sopivat omaan elämään elokuvamaisen osuvasti.
- Moi, Lirs sanoo. Hengestä haisee Karjalan olut. - Mua muuten vituttaa, kun en asu kerrostalossa. Kukaan ei voi tulla ja kaataa mua rappukäytävään.
Anteeksi?
- Siis yhen biisin sanat.
Lirsin koti on malliesimerkki Sanni-syndroomasta kärsivän nuoren läävästä. Kylpyhuoneen kaakeleissa on sinisen hiusvärin jäämiä. Keittiön tasoilla on tyhjiä Ben&Jerry's -jäätelöpurkkeja. Television ruudulla killuu Netflixin puna-valkoinen logo ja valikoima Netflix-sarjoja. Joku toinen olisi saattanut jo pelkästä vieraskoreuttaan siivota kämppäänsä.
- Mut kenen takia?
Sanni-syndrooma alkoi kehittyä hiljalleen. Aiemmin Sannin musiikki ei ollut herättänyt minkäänlaisia tunteita, mutta kun 2080-luvulla julkaistiin, Lirs huomasi sen sanoituksissa piirteitä, jotka herättivät vahvoja myötäelämisen tunteita.
- Sanni vain jotenkin osaa kirjoittaa niin, että tunnen täsmälleen miltä hänestä tuntuu, ja minusta tuntuu, että hänestä tuntuu siltä miltä minusta tuntuu. Oikeasti kyl en kaipaile ketään exääni enkä usko et oon ees elossa 2080-luvulla näillä elintavoilla, mutta jotenkin mä vain ymmärrän mitä Sanni tarkoittaa.
2080-luvulla oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Sittemmin Sanniin samastuminen on pahentunut. Lyriikoiden tulkitseminen on muuttunut entistä kirjaimellisemmaksi, ja jos jokin sana ei ole sopinut omaan elämään, elämää on muutettu sanoihin sopivaksi.
- Pyysin jopa säätöäni panemaan parhaan kaverini kanssa, jotta Että mitähän vittua inspiroisi minua enemmän. Olen yrittänyt harrastaa yhden illan juttuja, jotta joku soittaisi mua kuin viidakkorumpua, mutteivät ne ole oikein ottaneet tuulta alleen. Sitten keksin tilata eBaysta vitusti kaikkea, juoda itseni känniin, avata saapuneet vaatepaketit, levitellä ne lattialle ja herätä aamulla krapulaisena ja unohtaneena, mitä sitä tulikaan yöllä heiteltyä lattialle. Joten "Aamulla kun herään / Mä olen yksi niistä joka ei ikävöi ketään / Lattialta kerään / Vaatteet joista en tiedä mitään" sopii aika hyvin mun elämään.
 |
| Tyypillinen näky Sanni-syndroomaisen televisiossa. Huomaa taustalla hopeinen Sanni-reppu. |
Haastateltavani ei ole yksin. Kaupunkilegendojen mukaan nuoret ovat törmäilleet kadulla toisiin ihmisiin. Ohikulkijoihin törmäillessään teinit ovat toistaneet "jos mä oon oikee, miks kadulla mun läpi kävellään" -hokemaa. Pelastuslaitoksen nimettömänä pysyttelevä työntekijä kertoo vielä huolestuttavammista Sanni-tulkinnoista.
- Siinä saatanan Supernova-biisissä esimerkiksi lauletaan, että "Juon enemmän kuin sopivaa / Lasketaanks yks liikaa / Joogatkoon ne joit se auttaa / Mä suutelen taksitolppaa". Talven pakkasilla tämä näkyi sitten niin, että saimme irrotella lämpimän veden avulla kymmenittäin teinien jäätyneitä kieliä ja huulia jäisistä lyhtypylväistä. Tällaisia tolpparomansseja en ole joutunut koko 30-vuotisella urallani todistamaan.
Lirsin Sanni-oireyhtymä on edennyt jo vaaralliseen, itsetuhoisuuden vaiheeseen. Tiettävästi tämä on syndrooman viimeinen vaihe: vaihe, josta ainoa vaihtoehto on lopullinen parantuminen ja Sannista irtipäästäminen tai kuolema. Hän toivoo sairastuvansa Alzheimerin tautiin, jotta Dementia kertoisi osuvammin hänen elämästään. Sotke mut -kappaleen "keräilen mustelmia" -fraasin innoittamana hän myös hankki itsensä ja kaverinsa joukkotappeluun helsinkiläisen nuorisojengin kanssa. Elämä palasina, mut se ei riitä – ystävienkin on saatava osansa.
 |
| Kaukaisuuteen katsova ilme ja sininen tukka. Erottaisitko, kumpi on Sannin lehdistökuva ja kumpi tämän blogin kirjoittajan krapulassa itsestään ottama selfie? Tuskinpa. |
- Ihan vitun mahtavaa.
Hetkinen, Sanni-syndroomanhan pitäisi olla nimenomaan ikävä asia?
- Siis tää on ihan parasta. Voi vaan chillailla kotona syöden Netflix-sarjoja purkista. Teekutsu tarkoittaa vain yhtä asiaa ja sillee. Tää on vain elämää, pikkubreikki, ei sen enempää ah.
Suomen nuoriso näyttää samalta, mutta sen äänessä on jotain uutta: tumma, itsetuhoinen angstaava sävy. Toki nuoriille olisi tarjolla toisiakin ihannoinnin kohteita, terveellisesti banaaneja ahmiva Antti Tuisku, illuminativiittauksilla menestyvä Cheek tai kuusikymppisenä vain alushousuihin pukeutuva Madonna, mutta kaikista heistä oman oireyhtymän on onnistunut kehittämään vain shokkiväritukkainen pissis. Sitä niitetään mitä kylvetään: tänäkin viikonloppuna Suomen nuoriso harrastaa seksiä ja juo alkoholia. Thanks, Sanni.
----------
Digiajan taudinkuvat -sarja esittelee modernin ajan ongelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti