Happy birthday to you

Nokia 3310 heräilee tyynenä 12-vuotissyntymäpäivänsä aamuna olohuoneessamme ja katselee kohti tulevaa vuotta.

Paljon onnea vaan
Paljon onnea vaan
Paljon onnea mun kaunis Nokia 3310
Paljon onnea vaan <3

Tänään rakas kännykkäni juhlii 12-vuotissyntymäpäiväänsä!

Takana oleva vuosi on sujunut jokseenkin tasaisesti, vain viimeisen parin kuukauden aikana on esiintynyt jonkinasteista bugausta: 3310 on kuvitellut olevansa latauksessa, vaikkei olisikaan (ja sitten valittanut latauksen epäonnistumista). Samoin kaksi näppäintä on ollut aika ajoin jumissa. Nämä pienet ongelmat ovat todennäköisesti jälkioireita viime lokakuun alkupuolelta, jolloin elettiin kriisiaikoja. Olin entisen seurustelukumppanini kämpillä. Hänen koiransa sattui kusemaan sisälle ja osa kultasateesta roiskui myös puhelimeni päälle. 3310 tilttasi totaalisesti. Ehdin jo pelätä pahinta, mutta asetin pikkuiseni lataukseen ja kuivasin roiskeet varovaisesti kuivalla talouspaperilla. Noin neljän tunnin kuluttua puhelin heräsi taas eloon, ja uskalsin sen myötä pyyhkiä sen hygieniasyistä kostealla talouspaperilla. Loppu hyvin, kaikki hyvin, vaikka kahdessa näppäimessä ongelmia onkin tuosta päivästä lähtien ollut.

Kesällä uutena sekoiluna puhelimeen ilmestyi välkkyvä tekstiviesti. Olin heinäkuussa kuskina ja naureskelin tekstiviestitse kaverilleni Sallalle, kuinka humalassa eräs kuskattavistani onkaan. Kyseisen henkilön aiemmin illalla nähnyt Salla pisti viestin "You don't say... :D", jossa vain ensimmäinen sana "You" näkyy koko ajan – muut sanat ja merkit välkkyvät. Toista kertaa vastaavaa ei ole tapahtunut, mutta tekstari on tallessa ja avatessa se alkaa välkkyä vielä nykyisinkin.

Tuleva vuosi asettaa 3310:lle uusia haasteita. Luvassa on todennäköisesti liittymän (ja siten SIM-kortin) vaihto. Lisäksi veteraaniluuri ansaitsee hemmottelua, joten ajattelin ostaa uuden akun, onhan edellisen ostosta jo kolme vuotta.

Viime vuosina olen saanut huomata, että ensimmäistä kertaa minusta oikeasti tuntuu, että kapulani olisi jäämässä kehityksen jalkoihin: älypuhelimiin saatavat tekstiviesti- ja soitto-ohjelmat, joilla voi viestiä ilmaiseksi internetin kautta, ovat jotain, mihin puhelinvanhus ei kykene. Joka tapauksessa, siinä missä monet jotkut aikansa eläneet kännykät (kuten aikoinaan suositut simpukkapuhelimet tai värinäytölliset pikseli-Nokiat) ovat jo haudassa, niin 3310 porskuttaa edelleen.Toivottavasti porskuttaa jatkossakin.

HÄN ottaa onnitteluja vastaan! ^^

Rest in Peace Julia Tukiainen

Kohukauhutar Johanna Tukiaisen nuorempi sisko Julia Tukiainen löytyi kuolleena kotoaan viime joulukuussa. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta, vaan tiettävästi Jullen kuolema liittyy hänen sairastamaansa tyypin 1 diabetekseen, joka oli pahentunut syksyn aikana. Vakava diabetes yhdistettynä alkoholismiin ei ollut terveydelle hyväksi. Siirappinen glamour ja sokerjtaati eivät nähtävästi matchaa yhteen kovinkaan hyvin.

Maailma tulee muistamaan Julian. Noh, ainakin hänen siskonsa, vähintään. Miksei Jullelle ole tehty omaa Wikipedia-artikkelia?

Koska olen sivunnut kirjoituksissani vuosien varrella Tukiaisia usein (viime vuonna muun muassa ehdotin Johannaa seuraavan vuoden Euroviisu-ehdokkaaksi ja järjestin penkkarikysymysteni pohjalta kootun Tuksu-tietovisan), koen tämänkin aiheen nostamisen tärkeäksi. Vaikka tämän kirjoituksen alussa heitinkin pientä läppää, kuolema (myös glamour sellainen) on vakava asia.

Suhteeni Tukiaisiin – tai no, Tukiaiseen, jäljellä on enää Johanna – ai niin, Jasmine lisäksi, mutta hei, se on ihan nobody – on varsin ristiriitainen. En tiedä, pitäisikö itsepetoksessa elävää ja ulkonäöstään liikoja luulevaa naikkosta vihata vai rakastaa. Voiko Tuksun kaltaiseen ilmiöön suhtautua vakavasti vai ainoastaan nauraen? Jollain tasolla olen vuosien varrella jopa tykästynyt Tukiais-siskoksiin: heidän elämänsä kaikessa kaoottisuudessaan on ollut minulle jonkinasteista viihdettä. Huonot biisit, henkimaailmaa koskevat selitykset, mauttomat tanssiesitykset... Ne kaikki ovat aiheuttaneet sääliä ja joskus jopa tuntuneet hieman ikäviltäkin, mutta valehtelisin, ellen myöntäisi sitä tosiasiaa, että mitä useimmiten ne ovat nostaneet myös hymyn huulelleni. Heitä kohtaan voi tuntea jopa sympatiaa.

Jollain tasolla olen aina ajatellut, että tämä viihde olisi kuitenkin koska tahansa siskosten lopetettavissa. Olen monesti ajatellut, että joskus niin tulee vielä tapahtumaan. Itse asiassa uskoin aina, että nimenomaan Julia olisi se, joka selviää. Uskoin aina, että Julia olisi heistä kahdesta se, joka pääsisi pois glamouroravanpyörästä, pois loputtomien bileiden ja itsensä nolaamisten noidankehästä. Johanna ehkä romahtaisi lopullisesti, tulisi murhatuksi, sekoaisi aiempaakin pahemmin tai mitä tahansa mitä luovinkaan mainosalaa opiskeleva hipsteri pystyisi ikinä keksimään, mutta uskoin joulukuun seitsemänteentoista päivään asti, että Julia olisi se, joka selviäisi. Hän kävelisi pois tilanteesta voittajana.

Nyt Julia on kuollut. Ehkä hän silti on jollain tasolla voittaja: mahdollisesti ensimmäistä kertaa hänet otetaan vakavasti. Ehkä hän lähti ajoissa, ennen kuin hänen isosiskonsa tarina etenee vielä surullisempaan suuntaan.



"Tässä on mun taulu, minun maalaama tauluni. Siinä lukee että 'HYPPÄÄ, OTAN SINUT KIINNI'."

Lepää rauhassa Julle.

Testaa randomiutesi 3

Yleensä ihmiset täyttävät internetissä tylsiä "raksi ruutuun" -testejä, joissa kysellään itsestäänselvyyksiä lähtien täyttäjän ruokatottumuksista ("[x] olen syönyt perunamuussia") puhelimen käyttöön ("[x] olen saanut tänään tekstiviestin").

Tämä testi ei ole sellainen testi. Tässä jo parin raksin saaminen on kova saavutus.

Täytä oheinen testi. Jos saat rakseja, et saa mitään hienoa titteliä, mutta todennäköisesti jo yksi raksi saattaa vaatia selitystä. Kaikki 50 juttua ovat tapahtuneet oikeassa elämässä jollekulle, joko testin alkuperäiselle kirjoittajalle tai hänen kavereilleen.

[] Olen saanut kuulla yllättäen äidiltäni perhejuhlassa minun ja sisarusteni olevan kaikkien vahinkolapsia.
[] Olen herännyt aamulla kotoani ja lattiallani on lojunut itselleni täysin tuntemattoman naisen vaatteita. Soitettuani kaikki edellisiltana tapaamani kaverit läpi olen varmistunut, etteivät vaatteet kuulu kellekään heistä. Ai niin, tämä on tapahtunut kahdesti.
[] Olen ollut harrastamassa seksiä säätöni kanssa, jolloin paikalle on ilmestynyt kaverini, joka on ruvennut katsomaan touhuiluamme ja ”tarkastamaan tekeekö se nyt oikein”. Asian edettyä kinasteluksi riita päättyi, kun äitini syöksyi huoneeseen ja raahasi vastustelevan kaverini pois.
[] Olen käynyt pitkänpuoleisen keskustelun oman peilikuvani kanssa.
[] Olen kävellyt kotiin kolmelta yöllä ulkona, housujeni napit auki ja sukupuolielimeni esillä, siinä toivossa että joku ottaisi minulta suihin.
[] Olen vienyt baarissa tapaamani humalaisen autokouluopettajani ajelulle, jonka aikana opettajani ehdotti suudelmaa ja lähenteli minua.
[] Olen kuullut leviteltävän huhua, jonka mukaan luokkalaiseni haluaisi panna minua rintojeni väliin.
[] Olen paskantanut kondomiin ja heittänyt sen naapurin pihalle.
[] Olen saanut suuseksiä prostituoidulta, joka on ilmoittanut pian homman aloittamisen jälkeen yhdynnän olevan tuplasti suuseksin hintaista. Poistuin tilanteesta lompakko tyhjänä.
[] Olen yllättäen huutanut ääneen kaupassa ”TÄÄLLÄ ON VITUN TYLSÄÄ” ja poistunut paikalta.
[] Olen ollut töissä kioskilla, jonne asiakkaaksi on ilmaantunut vanha mies, joka on antanut meille itse kirjoittamansa painetun kirjan, johon on lisännyt ”kioskin tytöille” omistetun seksikohtauksen.
[] Olen käynyt kaupassa kylpytakki päälläni, kylpytakin alla minulla tosin oli juhlavaatteet.
[] Olen ajanut manuaalivaihteista autoa avattu maitopurkki kädessäni.
[] Olen lähtenyt työpäivän päätteeksi asiakkaideni kanssa saunomaan.
[] Olen maannut laiturinnokassa aamuviideltä täysin ilman vaatteita ottaen rajatonta rusketusta.
[] Olen meinannut syödä sydämenmuotoisen saippuapalasen, koska luulin sitä keksiksi.
[] Olen huomannut pukukopissa asioidessani kuukautisteni alkaneen etuajassa. Kaverini oli onneksi viereisessä sovituskopissa, joten hän sujautti minulle koppien välisen seinän alta tamponin. Vahinko oli kuitenkin ehtinyt jo tapahtua, ja se näkyi valkoisissa farkkushortseissani poistuessamme liikkeestä.
[] Olen esittänyt bussissa olevani raskaana, jottei minun tarvinnut antaa istuinpaikkaani vanhukselle.
[X] Olen saapunut kaverini luokse ja alkanut tiskata hänen keittiössään likaisia astioita aamukuudelta.
[] Olen alkanut käyttää dyykkaamiani luontaistuoteunilääkkeitä.

[] Olen nukkunut kolme kuukautta riippumatossa omassa olohuoneessani.
[] Olen juossut keskellä päivää yliopiston kampuksen ympäri talvella alasti.
[] Olen viettänyt aikaa poikaporukassa, jonka jokaista jäsentä eräs henkilö oli luullut tytöksi.
[] Olen saanut baarissa tiedusteluja vastakkaisen sukupuolen edustajalta siitä, milloin ”hormonihoitoni” alkoivat. Hän ei suostunut millään uskomaan, etten ole transsukupuolinen.
[] Olen yrittänyt avata kynsiliimapurkkia, mutta epäonnistuttuani pyytänyt saksalaista vanhusta avaamaan sen minulle, ja hänen epäonnistuttuaan samassa yrityksessä hän antoi minulle korvaukseksi suklaapatukan.
[] Olen uinut kaupungin keskustan koristealtaassa vaatteet päälläni.
[] Olen hävittänyt kotiini kahdeksan dildoa eikä minulla ole minkäänlaista aavistusta niiden nykyisestä sijainnista.
[] Olen ottanut koulun ruokalassa jälkiruokakuppipinosta yhden kupin, ja tämä sai aikaan sen, että pino kaatui kaataen samalla myös muut pinot mukanaan.
[] Olen asioinut monimutkaisen keskustelun myyjän kanssa, jossa minä kyselin asioita suomeksi ja myyjä vastasi aina viroksi.
[] Olen laittanut käytetyn pikkuhousunsuojasiteeni postilaatikkoon, joka sattui olemaan satunnaisesti matkani varrella.
[] Olen pessyt hampaani lihaksien rentouttamiseen tarkoitetulla Ice Power –kylmägeelillä.
[] Olen ollut kahden henkilön kanssa autoilemassa, kunnes näille kahdelle henkilölle on tullut keskenään niin paha riita, että paikalle tarvittiin poliisin apua. Poliisi pidätti ja vei kummatkin mukanaan, ja huomasin auton olevan lukossa ja avaimien olevan toisella heistä. Onneksi paikan päälle osui joku tyyppi, joka sai ovet auki ja auton käyntiin.
[] Olen kourinut tuntemattomia nuoria naisia Star Wars –hahmoksi pukeutuneena.
[] Olen pessyt hiukseni kananmunalla.
[] Olen löytänyt itselleni seurustelukumppanin Habbo Hotellista täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
[X] Olen murtautunut kaverini asuntoon ikkunasta viedäkseni hänen keittiöönsä Muumi-limpparia.
[] Olen saanut sisarukseni Facebookin käyttööni hänen unohdettuaan sen auki ja laittanut hänen tunnuksillaan kaveripyyntöjä potilaille mielisairaalasta, jossa hän on työskennellyt laitoshuoltajana.
[] Olen tunnustanut sisarukselleni kylmänviileästi vihaavani Tuure Kilpeläistä.
[X] Olen saanut pizzeriassa elohiiren kulmakarvoihini, minkä myötä kulmakarvani alkoivat pomppoilla hallitsemattomasti ylös ja alas, enkä pystynyt lopettamaan sitä (kuten en pystynyt lopettamaan nauruanikaan).
[] Olen ottanut kakkani vessanpöntöstä, juossut vessasta ulos ja viskannut sen orapihlaja-aidan alle.

[] Olen ripotellut suolaa kirjahyllyyni, jotta saisin sillä karkotettua aaveen/hengen, joka erottuu eräässä ottamassani kuvassa juuri kirjahyllyn kohdalla.
[] Olen ollut matkalla ulkomaille ja kuullut lempibändinikin olevan menossa samaan suuntaan, joten vitsailin että ehkäpä bändi sattuu samaan junaan. Niin sattuikin, päädyimme lopulta jutustelemaan matkan ajan.
[] Olen tullut luulluksi työasuni takia lentoemännäksi, bussikuskiksi, sihteeriksi ja seiloriksi. Bussikuskiksi luullut yritti ostaa minulta lippua kotiinsa.
[] Olen kuvannut lukuisia videoita siitä, kuinka pidän muovista tekosormea sormessani puhuen samalla tavallista ääntäni matalammalla äänellä. Tämä on johtanut herra Sormen joulukalenteriin, jossa olen joka päivä kuvannut uuden videon herra Sormesta.
[] Olen sopinut erään henkilön kanssa harrastavani seksiä hänen kanssaan, sillä kummallekaan ei ole irronnut vähään aikaan. Kävelin kaupungin toiselle puolelle hänen luokseen vain saadakseni huomata, että avaimensa kotiinsa unohtanut naapuri on jäänyt kyläilemään.
[] Olen valanut itseeni ketsuppia ja jäänyt makaamaan lattialle odottaen nuorempaa sisarustani, joka voisi löytää minut ”murhattuna”.
[] Olen ollut töissä baarissa ja minulta on tultu ostamaan seksiä ja viinaa yhtä aikaa. En ollut myymässä enkä myynyt kumpaakaan.
[] Olen opetellut tylsyyksissäni ulkoa Wikipediasta artikkelit komodonvaraanista ja Kiinan hallitsija-dynastioista.
[] Olen jäänyt hetkeksi juttelemaan vanhalle työpaikalleni hakiessani lappuja työttömyyspäivärahaa varten, ja keskustelu johtikin siihen, että sain vanhan työpaikkani takaisin.
[X] Olen neuvonut tuntemattomalle kysyjälle, missä ravintolan vessat ovat, ja kiitokseksi hän on suudellut minua kädelle.

Jotkut jutut voivat vaikuttaa sangen uskomattomilta, mutta useimpiin on löydettävissä yksinkertainen, looginen selitys. Useimmiten se on alkoholi. Tällä kertaa kerrotut stoorit olivat näköjään yllättävän härskejä!

Testaa randomiutesi 2

Vuoteni 2013

En ole hirveästi tavannut kertoa elämästäni kirjoituksissani, sillä en pidä persoonaani tai elämääni kauhean mielenkiintoisina aiheina. Joissakin teksteissä tulen tosin sivunneeksi myös omaa elämääni hyvinkin intiimisti, mutta muuten olen kohdistanut pääpainon sanalle ja ajatuksilleni. Ja ihQutusbiiseille. Kaikkihan niitä kuuntelee.

Vuoden vaihtuessa olen tavallisesti poikennut periaatteistani n ja omistanut yhden kirjoituksen taakse jääneen vuoden muistelemiselle. Tässä jotain vuodestani 2013 kuvilla höystettynä.

Vuoden alussa olin lukion loppusuoralla oleva abiturientti. Viimeiset koulukurssit olivat lähestymässä loppuaan ja lukuloma oli alkamassa. En rehellisesti sanoen muista tammikuussa tapahtuneen mitään ihmeellistä, ja pikaisesti tsekattuani tuon ajan kirjoituksiani huomasin, ettei tuona aikana mitään erityistä edes tapahtunutkaan. 2012 joulukuussa olin värjännyt hiukseni vihreällä, eräällä viimeisistä puuttuvista hiusväreistä. Ulkonäölläni pyrin leikittelemään punaisella ja vihreällä ("värisokean painajainen") ja muutenkin räikeillä väreillä pidettyäni aiempana vuonna pääasiassa vain mustaa ja valkoista päälläni.

Helmikuun alkaessa ja tammikuun tipattoman päättyessä tuli vietettyä aikaa lempiaineeni alkoholin kanssa hyvinkin paljon. Juhlia riitti: Marjutin tuparit eli triplabileet, Elinan ja Sampsan luona olleet "sukujuhlat", penkkarit ja abiristeily.

Penkinpainajaispäivänä pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani eli olemaan Johanna Tukiainen. Kukapa poika ei haluaisi olla elämässään edes yhden päivän ajan Tuksu? Ohjelmaamme kuului Tuksun upeiden biisien soittaminen radiosta, Tuksun upeat tanssiliikkeet ja karkin jakaminen niille lapsille, jotka suostuivat puristamaan tätä seksipommia tisseistä. Eräässä yläasteluokassa saimme aikaan jopa jonon puristelemaan tulevista, innokkaista pikkukätösistä.

"Katsokaa TRANSU!"
"Mä en oo vittu transu mä oon Johanna Tukiainen!"
...
"Purista kunnolla! Ei ihme ettei sulla oo tyttöystävää jos noin vaan kämmensyrjällä kosket."
...
Eräs poika ei halunnut tulla puristamaan Tuksun rintoja, joten Tukiainen asettui hajareisin hänen pulpetilleen ja kysyi "pystytkö muka oikeasti vastustamaan tätä?" Pystyi se, mutta houkutus oli varmasti sen verran suuri, että hän sai karkkia uskomattomasta itsekuristaan.

Skandaali! Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja käpälöi duckface-Tuksua!

Peruukin hankin kuopiolaisesta KäherrysTarvike-liikkeestä, vaatteet bongailin kirpputorilta, meikit saatiin lahjoituksina. Vaikeimmaksi meikissä tuli ihon saaminen Tukiais-tason oranssiksi. Edes itseruskettava ei meinannut auttaa, mutta sitten keksin sekoittaa oranssisävyistä poskipunaa ylitummaan meikkivoiteeseen. Jälkikäteen joudun toteamaan, että valitettavasti Siilinjärven lukiolla vieraillut Tukiainen oli liian laiha, vaikka yritinkin lihottaa roolia varten tyynyillä ja huppareilla.

Abiristeily tuli ja meni, viimeisenä abeja yhdistävänä kokemuksena se oli oikein hauska. Oma ainutlaatuinen abiristeilykokemukseni päättyi hyttiin sammumiseen, joten esiintyjänä ollut Apulanta jäi näkemättä. Olin ollut tiettävästi aika sekaisin: olin muun muassa ylistänyt erään koulumme opettajan seksikkyyttä, juonut buffetissa toisten kaljoja ja valkoviinejä, puhunut ja sylkenyt samalla kalaa ulos, hytissä olin levitellyt Raxin tarjouskuponkejani joka paikkaan... Aamulla olo oli hehkeä.

Kirjoittamisen osalta helmikuu oli hiljainen. IRC-Gallerian blogissa teksti 10 vinkkiä iskeä nainen – Erkki neuvoo herätti ansaittua huvittuneisuutta.

Abivelvollisuuksien jälkeen siirryin luonnon helmaan valmistautumaan tuleviin YO-kokeisiin.

Maaliskuu oli kiireinen kuukausi. Tekstin tuottamisen osalta olin ahkerana ja tulin julkaisseeksi monta kirjoitusta, joihin voin sanoa olevani tyytyväinen. Syö hampurilaisemme ja pelasta maailma ja laulunsanoitus Hei Suomi-neito lienevät mainitsemisen arvoisia. Kirjoitin myös vuoden ensimmäisen novellini "Talven jälkeen koittaa aina kevät" (nähtävillä Lärvikirjassa kaikille kavereilleni). Lisäksi penkkarikysymyksistä koottuun Tuksu-tietovisaan pystyi osallistumaan maaliskuussa – IRC-Galleriassa Tuksu-tietämystään osoitti vain pari osallistujaa, mutta Lärvikirjan puolella siihen osallistui noin 20 ihmistä. Ei mikään OMG-saavutus, mutta silti ihan hyvin, onhan yhteydenpito ja osallistuminen aikakautenamme aika passiivista.

MAOL-taulukoihin ei saa tehdä merkintöjä, mutta tämä olikin terapiaa.

Kirjoituksia edeltävänä aikana annoin korvessa hengaillessa parran kasvaa. Sänki toimi motivaattorina pysyä poissa ihmisten ilmoilta, lukemassa ELÄMÄÄKIN TÄRKEÄMPIIN KOKEISIIN (vitut). Normaalisti julkisilla paikoilla liikkuessa pidän pärstän edes jotakuinkin huolitellussa kunnossa, joten turpakarvoitus toimi toivotulla tavalla. Ainoan poikkeuksen tein juuri viikonloppu ennen kirjoituksia, kun lähdimme kaverini Saran kanssa tsekkaamaan Mariskan & Pahat Sudet Nilsiässä ja Juankoskella.

Paikallislehdessä "mitäs nyt lukion jälkeen"
-henkisessä haastattelussa käytetty kuva. Foton
on näpsäissyt Veera Törmänen. Hänen blogiaan
voi käydä katsomassa osoitteessa
veeratormanen.blogspot.fi.

Kirjoitukset alkoivat äidinkielellä. Kaksi viikkoa oli onneksi ohi nopeasti ja lopuksi vedin aikuisesti Maolin kanteen kirkkoveneen. EI ENÄÄ KOSKAAN.

Lukion epävirallisesti loputtua vietin aikaani aluksi paljon lenkkeillen ja työtä hakien. Lopulta pääsin huhtikuussa siivoamaan Kuopion yliopistollista sairaalaa. Laitoshuolto ei ehkä ole mikään unelmaduuni, mutta lukion jälkeen ilman varsinaista ammatillista koulutusta ei varmaan voi tienata paremmin miltei missään muualla. Konservatiivisessa sairaalamaailmassa vihertävän turkoosi pääni herätti huomiota, mutta (ihme kyllä) kaikki hiuksistani tullut palaute oli posiitivista.

Siivosin kliinisen fysiologian ja kliinisen neurofysiologian osastoa. Eräs mieleeni jääneistä yksityiskohdista oli osaston eräässä huoneessa olleet elektrodimyssypäiset nallet. Osastolla tehdään usein aivosähkökäyrä- eli EKG-tutkimuksia, osa niistä lapsille. Ehkäpä otsojen esimerkin myötä lasten on helpompi laittaa elektrodimyssy päähänsä.

Edustava baarimikko.

Huhtikuussa alkoi myös lukion minulle ja kaverilleni Liinalle tarjoama drinkkikurssi! En tiedä mikä lukiomme rehtoriin oli mennyt, mutta hän hyväksyi kurssihakemuksemme – koskaan aiemmin hän ei ollut niin tehnyt tämän kurssin osalta. Pääsimme Liinan kanssa tutustumaan drinkkimaailmaan ja opimme joukon niin baarien perusdrinksuja kuin erikoisuuksiakin.

Teimme kuun aikana lisäksi muuttoa kaverini Petran kanssa Kuopioon. Löysimme alivuokralaisuusmahdollisuuden kesäksi. Ehdimme käydä tutustumassa asuntoon ja sopia muutosta, mutta ikäväksi yllätykseksi vajaat kaksi viikkoa ennen muuttoamme (jonka oli määrä olla vappuna) sain asunnon vuokralaiselta sähköpostiviestin otsikolla "Ikäviä uutisia". Arvelin ikävän uutisen olevan, etteivät vuokralaiset jätäkään meille Xboxia käyttöön kesän ajaksi tai jotain vastaavaa, mutta ei, vielä pahempaa, vuokranantaja oli irtisanonut heidän vuokrasopimuksensa! Luonnollisesti alivuokralaisuudestammekaan ei tullut mitään, joten Kuopioon muutto Siilinjärveltä jäi. Myöhemmin olen miettinyt kyseessä olleen onni onnettomuudessa – ainakin tuli säästettyä rahaa.

Huhtikuu vaihtui toukokuuksi (ah<3) Frederikin keikalla. Olemme pienellä kaveriporukalla "fanittaneet" Reetua jo vuodet, joten oli fantastista viimein tavata elävä legenda kasvotusten. Iso mies livenä! Sain Reetulta kultaisen kädenpuristuksen.

Toukokuussa hiukset vaalentuivat tulevien YO-juhlien takia, drinkkikurssi tuli loppuunsa, YO-tulokset saapuivat ja työt sairaalalla jatkuivat.

Kesäkuussa juhlittiin valkolakkia ja pääsin pitämään lukiomme uuden ylioppilaan puheen. Puheessani halusin kiinnittää huomiota myös lukion varjopuoliin. Kiireisen päivän aikana tuli käteltyä lähemmäs sadan ihmisen kanssa ja juotua aivan liian monet tervetuliaiskuohuviinilasilliset. Seuraavana päivänä luvassa oli paluu arkeen. Olo oli väsynyt, mutta onnellinen.

Kesäkuussa "etenin laitoshuoltajan urallani" ja pääsin siivoamaan päivystysosastoa KYSillä. Kirjoitin ammattini inspiroimana novellin "Paskaduuni", jota useat ovat kehuneet parhaimmaksi tarinakseni koskaan. Toivon jonain päivänä löytäväni jonkinlaisen novellikilpailun, johon voisin osallistua kyseisellä tekstillä.

Kun meikämannella viimein oli rahaa töiden myötä, aloin suorittaa moottoripyöräkorttia. Ajokouluvalinta (Ajo-opisto) oli tosin virhe. Ensipyöränäni oli kuristettu KTM Duke 690, jollaiseen minulla itselläni tosin ei valitettavasti ole varmaan koskaan varaa. Olin luvannut itselleni, että 2013 antaisin tilaa erityisesti poikamaisille puolilleni, ja tämä oli yksi niistä.

Kesä kului baareillen, töitä tehden ja kirjoitellen. Ajoittain saimme kavereiden kanssa huvittuneina huomata, kuinka helvetin usein meitsiä luullaan baarissa naiseksi. En edes tajua, nykyinen ulkonäköni on jopa suhteellisen pojan näköinen verrattuna parin vuoden takaiseen ulosantiin! Erään illan iskuyritysennätys taisi olla peräti kolme tyyppiä, joista kiusallisin pokausyritys tuli joltakin uusnatsilta. Kätellessään ja esitellessään itsensä kättelin takaisin ja sanoin nimeni. Ääneni kuultuaan hän vaikutti hämmentyneeltä ja kuiskasi: "hyvin naamioitu". WTF.

Lääkiksen pääsykokeiden tulokset tulivat, olin muutaman pisteen päässä pääsemisestä sisälle. Tulokset olivat yllätys, sillä odotin olevani kaukana läpipääsystä: en lukenut kokeisiin ollenkaan, sillä olin päättänyt ottaa kevään rennommin. Ainakin tiedän, että halutessani joskus sinne tosissani pääsen kyllä sisään, jos se oli täpärällä nytkin.

Kesän aikana tuli kirjoitettua muun muassa humoristiset tekstit Autokoulutus kaipaa uudistusta ja Coca-Colan nimikampanjaa satirisoiva Kriisi.



Loppukesästä osallistuin kahdella novellillani Portti-lehden novellikilpailuun, eli menetin siis novellikilpailuneitsyyteni. En odota mitään ykköspalkintoa, mutta jokin säälisija tai kunnianosoitus omalle tekstille olisi hieno saavutus, osallistuuhan kilpailuun ammattilaisiakin. Tuloksien olisi pitänyt tulla joulukuussa, mutta mitään ei ole kuulunut... Tiettävästi kilpailuun on osallistunut tällä kertaa ennätysmäärä ihmisiä. Jännitystä on siis luvassa vielä joksikin aikaa.

Sivarikeskuksen kiveen on kaiverrettu rauhanmerkki.

Elokuun alussa alkoi siviilipalveluksen suorittaminen Lapinjärvellä Uudellamaalla. Siviilipalveluksen ensimmäiset neljä viikkoa vietetään koulutuksessa Lapinjärven sivarikeskuksella. Koulutuksen parhaimpia puolia oli mahdollisuus käydä järjestyksenvalvojakurssi, ehkäpä tuosta irtoaa vielä joskus jokin uusi ammatti? Viikonlopuiksi pääsi lomille. Itse menin viikonlopuiksi Helsinkiin bilettämään ja tuttavia näkemään. Koulutuskuukausi oli eräs elämäni hauskimpia ja kosteimpia: illat koulutusjaksolla juotiin kaljaa, lisäksi viikonloput Helsingissä tapasivat mennä alkoholin merkeissä. "Four weeks on the road" oli mielenkiintoinen, ihmisenä kasvattava (ja lompakkoa laihduttava) kokemus.

Mmmm, beer. Paluumatkalla kotia päin.

Erityisesti toinen kolmesta Helsinki-viikonlopusta vaikutti elämääni merkittävästi, sillä tutustuin baarissa (ja hah, vielä homppelibaarissa jonne en olisi halunnut lähteä – onneksi kaverini Santeri halusi) androgyyniseen naishenkilöön, jonka kanssa päädyin nopeasti seurustelemaan. Nopeasti liekkiin roihahtanut suhde päätyi kuitenkin valitettavasti loppuunsa lähes yhtä nopeasti kuin alkoikin. Juttua ei ollut järki enää jatkaa, joten lokakuussa olin sinkkumarkkinoilla. Toki olisi ollut mukava, jos suhde olisi kestänyt pidempään, mutta joskus kauniit ja ihanat asiat vain tulevat loppuunsa ennenaikaisesti. En kadu mitään, oikeastaan olen jopa jossain määrin onnellinen saatuani kokea jotain romanttista teini-ikäisenä. Käytiin soutelemassa järvellä, katsottiin Titanic yms söpöä lällyilyä. En uskonut aiemmin, että tulisin sellaista koskaan kokemaan. Parisuhteen ajalta käteen jäi teksti Helvetti kuinka hankalaa seurustelu nykyaikana on.

Syyskuussa palasin takaisin normaaliin työelämään. Sivarissa työpalveluspaikkaa ei löytynyt Kuopion alueelta, joten anoin palveluksesta niin sanottua HSL-lomaa. Syksyn aikana sopivaa paikkaa ei löytynyt, ja minun olisi pitänyt palata Lapinjärvelle joulukuun alussa, mutta tadaa, en mennyt. Olen hakenut nyt sivariin lykkäystä ja odottelen tietoa sen saamisesta. Saatan olla tällä hetkellä etsintäkuulutettu jätettyäni palaamatta sivarikeskukselle, mutta en oikeastaan jaksa välittää koko asiasta: jos joudun vankilaan, niin, no, sitten joudun. Totaalikieltäytyminen on vaihtoehto sekin.

Syyskuun huippuhetkiä oli oman blogin perustaminen. Jo aiemmin keväällä olin päättänyt viimein laajentaa IRC-Gallerian jaaritteluni oikeaksi blogiksi. Olin jo pitkään säästellyt joitakin ideoita (mm. Tulevaisuuden puoluekartta) kunnollista blogia varten. Osoitteeksi valikoitui Erkkipekka, sillä erq.blogspot. -osoite oli jo varattu! Samoin jopa erkkiperkele.blogspot. on varattu, se kuuluu jollekin ranskalaiselle! Toinen WTF. Blogi on vieläkin hieman keskeneräinen, mutta ainakin se on ehtinyt saada ensimmäiset lukijansa.

Jos vuosi 2013 muuten olikin aika huippu, niin lokakuu oli täyttä paskaa. Tiivistäen vitutuksen syiksi voisi sanoa muun muassa kaktusteni joukkokuolemat (niihin iski joku saatanan sienitauti), parisuhteen kariutuminen, ankea vuoro työpaikalla, epätietoisuus omasta elämäntilanteesta... Olin loka- ja marraskuussa usein pahalla tuulella, minkä annoin näkyä myös otetuissa kuvissa. Jos jotain positiivista kuukaudesta keksii, toteutin viimein suunnitelmani hiuksista, joissa latvat ovat mustat tukan muuten ollessa valkoinen.

Loppusyksy meni pitkälti töiden merkeissä: marraskuussa sain ilouutisia, kun Ingmanin taideteolliselta oppilaitokselta soitettiin ja kysyttiin, haluaisinko tulla heille töihin alastonmalliksi. Olin hakenut paikkaa lokakuussa, mutta hiljaisuuden takia oletin jonkun toisen tulleen valituksi. Aiheesta myöhemmin joulukuussa kirjoitettu blogimerkintä nousi blogger-pohjan ajalta blogini luetuimmaksi tekstiksi kertarysäyksellä. Muutenkin marras- ja joulukuussa tuli kirjoitettua kaiken työnteon ohella paljon kaikenlaista, mutta suurin osa tästä matskusta on vielä toistaiseksi julkaisematta...

Taidemallin hommien ohella jatkoin toista työtäni eli sairaalasiivousta. Koska tarvitsin toisen työni takia viikonloppuvuoroja, pääsin siivoamaan [kuvittele tähän pahaenteistä rummutusta] teho-osastoa. Aiemmin valittelemani siivoustyön yksinkertaisuus unohtui taka-alalle, kun työn haastavuus ja rankkuus nousivat uusiin sfääreihin. Välillä on tullut nähtyä kaikenlaista, mitä ei olisi tarvinnut nähdä. Joulukuun puolivälissä pääsin kahden muun duunin ohella vielä lajittelemaan joulukortteja Postille, joten tekemisen pulaa ei 15-tuntisten työpäivien ansiosta ollut. Mutta hei, aika mahtava kombo: tämä ulkonäkö, ei koulutusta, lama-aika, kolme työtä. Mikä ei kuulu joukkoon?

Vuosi vaihtui. En tiedä, mitä haluan elämässäni tehdä, ehkä ainakin vielä jonkin aikaa vain katselen ja kokeilen kaikenlaista. Esimerkiksi laitoshuolto ei ole mikään unelmaduuni, ja se on saanut minut pohtimaan, haluanko sittenkään olla doctori? Voisiko jokin työ vaikkapa kirjoittamisen parissa sopia minulle paremmin? Ehkäpä. Joka tapauksessa, 2013 oli mahtava tunteiden vuosi. Hyvässä kuin pahassa. Elämä onkin elämisen arvoista vain silloin, kun tuntee jotain.

Joulukuun ihQutusbiisi

Maailma ei ole koskaan sitä, miltä se näyttää ulospäin. Minä tiedän sen. Olen hullun armoilla. Olen mielipidevanki Suomessa vuonna 2013. Minut on pakotettu kuuntelemaan ei-ihQua musiikkia. En tiedä, kuunteleeko kukaan tuota kappaletta koskaan. Tuskin. Toivon silti, että joku kuuntelisi. Haluan tehdä selväksi, ettei se ole sitä, mitä siitä on väitetty. Olen täysin normaali, täysissä järjissäni oleva ihminen. Olen Tarja Sievinen, 23-vuotias dj Kuusmäeltä, ja tämä on minun tunnustukseni ja näkemykseni siitä, mikä biisi oli ihQutus joulukuussa 2013.

Joulukuun 2013 ihQuinta musiikkia on Calvin Harris, Alesso ja Hurts yhteistyöllään Under Control. Under Control on teknisesti erinomainen tanssikappale. Vuosi 2013 on ollut skotlantilais-dj Calvin Harrisin vuosi – hänen tuotantonsa on soinut ahkerasti niin suomalaisilla kuin kansainvälisilläkin tanssilattioilla. Jo muutama vuosi sitten I'm Not Alone -hitillään itsensä läpi lyöneellä Harrisilla on omanlainen soundimaailmansa, jota hän on vienyt viime aikoina yhä vain parempaan suuntaan. Vuoden aikana häneltä on kuultu ennakkoluulottomia musiikillisia kokeiluja esimerkiksi jordanialaislaulaja Ayah Mararin kanssa, ja duetto Ellieh Gouldingin kanssa on ollut menestys. Ehkä juuri ennakkoluulottomuus yhdistettynä laadukkaaseen tanssimusiikkiin on ollut Harrisin tie onnistumiseen. Tätä samaa ennakkoluulottomuutta edustaa myös yhteistyö Hurts-yhtyeen kanssa.

Ne kauneimmat joululaulut vol 5

Mikäpä voisikaan olla kauniimpaa kuunneltavaa kuin julkkisten ah-niin-ihanan-tunteelliset versiot klassisista joululauluista? On jokavuotisen jouluperinteen aika: Erkin joululauluhaasteen!

Kuuntele siis seuraavat upeat jouluiset laulut aloittaen ensimmäisestä ja jatkaen viimeisimpään. Mitään biisiä ei saa skipata ja järjestystä ei saa vaihtaa: siinä missä ensimmäiset biisit vielä voivat olla kuunneltavaa kamaa, loppupuolen unohtumattomat tulkinnat herättävät halun puhkaista tärykalvon palasiksi. Siis nämäkö muka ovat kliseistä ja teennäistä paskaa? Ei sentään! Just parasta.

Jaossa on mainetta, kunniaa ja tarve hankkiutua psykiatrille. Osallistumatta jättävät sen sijaan ovat automaattisesti huumorintajuttomia ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista leikkimielisyyttä (hävetkää!).

Yritä kestää kuunnella koko lista loppuun. Kerro minulle ja muille, selvisitkö listan loppuun tai missä kohti oli pakko lopettaa. Jouduitko jättämään leikin kesken jo heti Arja Korisevan pulputuksen tai Mariahin ja Justinin siirappisen tusinajouluveisun takia? Entä millainen on tämän vuoden jouluhaasteen viimeinen kappale?

Tekniikka menee eteenpäin – laulut ovat valmiina soittolistana Youtubessa. Sen kuin klikkaat tästä linkistä.
http://www.youtube.com/watch?v=F_9peC9UuCU&list=PLYDpU3FaaPD2kC2oRskih0n8nGI-b_bAZ

Arja Koriseva - Tule joulu kultainen
Bruno Mars feat. Philip Lawrence - White Christmas
Smurffit - Kulkuset
Train - Shake Up Christmas
Justin Bieber feat Mariah Carey - All I Want For Christmas Is You
Trey Songz feat Florida - Jingle Bells
Martina Aitolehti feat. Frederik & Neumann - Aito joulu

Tänä vuonna lista on helpompi kuin koskaan! Aiempana vuonna kuullut Petri Nygårdin, Lil Waynen ja Katy Perryn ulvonnat saavat tämän listan vaikuttamaan jopa aika kevyeltä urheilusuoritukselta. Yhä harvempi uusi laulaja julkaisee joululauluja. On surullista, ettei esimerkiksi Johanna Tukiaiselta, Gangnam Style -laulaja PSYlta eikä Cheekiltä olla vielä toistaiseksi saatu maailmaan jouluista tulkintaa kehiin. Muuten nämä hoilotukset olisivat ansainneet paikkansa täällä.

Alastonmallina

Eräs erikoisimmista vuoden 2013 uusista kokemuksistani oli ehdottomasti pääseminen taidemalliksi Ingmanin käsi- ja taideteolliselle oppilaitokselle. Selaillessani työkkärin sivuston avoimia työpaikkoja viime lokakuussa silmiini pomppasi koulun hakemus, jossa haettiin taidemallia. Hetken (kolmen sekunnin) harkinnan jälkeen päätin hakea tätä vakanssia ainakin kokeilumielessä. Miksikäs ei? Ei minulla ole mitään hävettävää. Ei minulla ole täydellistä vartaloa, muttei työ sitä vaadikaan, vaan rohkeutta ja hyvää itsetuntoa. Alastomuus on viime aikoina inspiroinut minua muutenkin.

Hakemuksessa kerroin pituuteni ja painoni, hieman itsestäni ja liitin mukaan kaksi normaalia "vaatteet päällä" -kuvaa itsestäni. Lisäksi liitin hakemukseen mukaan entisen seurustelukumppanini ottaman, taidealastonkuvan, jota käytän myös alastonsuomi.comissa. Uskoin mahdollisuuksieni päästä malliksi olevan hyvät, sillä todennäköisesti koululla ei ole ollut minua ennemmin androgyynisiä miesmalleja. Koululta ei aluksi kuitenkaan kuulunut mitään, mutta kun viimein marraskuun alussa Ingmanin vararehtori soitteli ja kyseli, olisinko käytettävissä, en voinut olla sanomatta ei. Olin ollut hakijoista heidän suosikkinsa ja juuri poikkeava ulkonäköni oli herättänyt kiinnostuksen. Wohoo, kerrankin näin päin että tällä ulkonäöllä SAA töitä!

Huomasin oikeastaan mukavaksi vaihteluksi, että minulla oli työ, jota varten kuului (tai ainakin itse halusin) näyttää hyvälle: siinä missä en sairaalaa siivoamaan lähtiessäni ole jaksanut tukkaani suoristella tai naamaa kursia kasaan, tähän työhön minulla oli hyvä syy sheivata karvat pois, ajaa parta, laittaa tukka hyvin ja laittaa kasvot kuntoon. Hiukset pysyivät päivästä toiseen samana, mutta erilaisia meikkejä tulin mallipäivänä kokeilleeksi.

Annan, Jonnan ja Iidan hiilipiirrokset.

Parhaimmat reaktiot hommaan tulivat ehdottomasti perheeltäni. Koululla vaatetusalaa opiskeleva pikkusiskoni totesi helpottuneena "onneksi käyneensä jo elävän mallin kurssin", äitini oli uudesta urastani täysin järkyttynyt ja vertasi sitä prostituutioon. "Eikö silloin kaikki ole ikään kuin myynnissä?"

Työpaikka: lämmitin, jalusta, punainen taustakangas.

Ensimmäinen työpäiväni oli maanantaina 18. päivä marraskuuta. Pahin jännitys oli mennyt ohi jo edellisen päivän iltana. Opettaja aloitti tunnin mallin ohjauksella: minun ei aluksi tarvinnut ottaa vaatteitani pois, vaan ensimmäiseksi opettaja neuvoi erilaisia asentoja ja miten mallia kuuluu ohjeistaa niihin. Malliin ei missään vaiheessa kosketa, vaan ohjauksen täytyy työsuojelullisista syistä tapahtua vain suullisesti. Lopulta oikean asennon löydyttyä hän sanoikin: "No niin, laitahan malli työvaatteet päälle – eli vaatteet pois."

Riisuuntumista varten minulla oli käytössäni yksityinen luksussviitti (lue: luokan eräässä nurkassa ollut varastokomero), jossa päivän alussa otin vaatteet pois. Tauot kuului erottaa mallaamisesta pukemalla tauon ajaksi jokin helposti päälle vedettävä vaate päälle. Itse pidin tauoilla suurikokoista hupparia.

Kun ensimmäisen kerran nousin jalustalle ja vedin hupparin pois päältäni, tunsin kehossa pientä jännityksen tunnetta. Alastomuuteen tottui kuitenkin nopeasti, samoin oppilaat alkoivat suhtautua siihen neutraalisti miltei heti.

Elävästä mallista piirtämisessä tärkeintä on huomioida valojen, varjojen ja heijastusten asettuminen ihmisvartalolla. Siinä mielessä alastomuus on toissijaista. Kurssin päätavoitteena oli saada aikaan valomaailman kannalta ja anatomisesti realistinen teos. Vartaloni muutettiin siis viivoiksi, laatikoiksi ja palloiksi. Oppilaat aloittivat kurssin A4-paperille tehtävällä luonnoksella. Siitä siirryttiin suurikokoisempaan hiilipiirrokseen, jossa keskityttiin erityisesti valoihin ja varjoihin. Viimeiseksi tehtiin värillinen maalaus, jossa valomaailman rinnalle nousivat värit ja niiden käyttäminen yhdessä.

Kolmisivuinen pyramidi havainnollistaa värien jakautumista: pinkin valon varjopuoli onkin vihertävä.

Poseerasin kerrallaan 20 minuuttia, sen jälkeen pidin kymmenen minuutin tauon. Päivät olivat neljästä kuuteen tuntia pitkiä. Työ oli yllättävän fyysistä: kun tuli pidettyä samaa asentoa koko päivän ajan, erityisesti vasen kantapääni, jolla painoni oli, puutui monesti.

Koska mallin työhön kuului vain asennon ottaminen ja asettuminen paikoilleen tietyksi ajaksi, minulla oli mukavan paljon aikaa erilaisille mietiskelyille. Kokemus sai erityisesti pohtimaan, miksi suhtaudumme niin häpeällisesti alastomuuteen ja omaan vartaloomme. Loppujen lopuksi kyseessä on eräs maailman luonnollisimmista asioista. Alastonmalleilu oli siten myös hyvin vapauttavaa.

Moni tiedusteli jo ennen tätä blogimerkintää eräästä aiheesta, joten puhuttakoon siitä myös tässä. Kikkelistä. Minulta on kyselty, että entä jos minulla alkaisi stondaamaan poseeratessa. Noh, aluksikin, luokkahuoneessa oli aivan perkeleen kylmää, joten Iso E (en kutsu sitä oikeasti tuolla nimellä) oli aivan rutussa, eikä seisokin pelkoa todellakaan ollut. (:D)

Iidan maalaus eri vaiheissa.

Eräs ehdottomasti jännimmistä huomioista piirroksia ja maalauksia katsellessa oli huomata, kuinka eri tavoin ihmistä voidaan tulkita. Erään opiskelijan työssä näytin anorektisen laihalta animepojalta (awws), jossain toisessa tiimalasivartaloni vuoksi näytin aika muhkealle ("tää mun työni näyttää enemmän lihavalta naiselta"). Osa kiinnitti huomiota maskuliinisiin puoliini, osa feminiinisiin. Toisessa työssä asentoni saattoi näyttää uhmakkaalle, toisessa rentoutuneelle. Osa töistä tuntui miltei imartelevilta, osa taas... vähemmän mairittelevilta. Mielenkiintoista oli nähdä myös se, kuinka yksityiskohtaisesti osa paneutui hahmooni – erään oppilaan työssä oli otettu huomioon jopa mustalla lakalla lakatut varpaankynteni!

Tietyt jutut myös nousivat työpäiväni huvituksiksi. Koska olin itse hiljaa pitääkseni saman asennon, opin kuuntelemaan oppilaiden ja opettajan juttuja. Välillä jotkut vitsit olivat tosin niin hupaisia, että pari kertaa repesin itsekin jalustalla niille. Kurssin aikana eräänä huvittavana yksityiskohtana toistui myös se, kuinka opettaja ei millään muistanut erään oppilaan nimeä, vaan kutsui tätä muun muassa nimillä "sinä tyttö joka olit Lieksasta" ja "sinä sporttinen" (tytöllä oli tuona aamuna päällään verkkarit). Vapaa-ajalla tulin tehneeksi muutenkin K13-luokan kuvataideopiskelijoiden kanssa tuttavuutta – mielettömän hauskoja ja ihania ihmisiä.

Alastonmallina toiminen oli hauska, vapauttava ja hyväpalkkainen (15€/h) kokemus. Homman suurin plussa on juuri se, kuinka vapauttavaa se onkaan. Voi kunpa tätä voisi tehdä kokoaikaisena duunina!

Ps. Opettajakin oli tyytyväinen, luut ja lihakset erottuivat hyvin ja tavallista hankalampi, tiimalasimallinen vartaloni toi oppilaille haastetta. Pysyin myös hyvin paikoillani. Sen myötä meitsi nähdään vissiin Ingmanilla jatkossakin. Nähdään siis tammikuussa K13-luokan toinen puolisko!

Kansalaisaloitteesta kansanäänestykseen?

Perjantaina 13. joulukuuta Suomen eduskunnan käsittelyyn tulee kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tahdon 2013 -kampanjassa kerättiin kaiken kaikkiaan hieman yli 167 000 kannattajaa lakiehdotukselle, joka toteutuessaan takaisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pareille yhteneväiset juridiset oikeudet verrattuna heteropareihin. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on ehtinyt hehkuttamaan, että kansalaisaloitteen avoimesta käsittelystä voi tulla "yksi eduskunnan historian suuria keskusteluja".

Toivon tätä kirjoittaessani olevani väärässä, mutta pelkään joka tapauksessa pahoin perjantai kolmannentoista olevan huonon onnen päivä myös kansalaisaloitteelle. Vaikka vielä vuoden 2011 eduskuntavaalien alla nykyisistä kansanedustajista 60 prosenttia ilmoitti kannattavansa homopareille tasa-arvoisia oikeuksia, kansanedustajien keskuudessa järjestetyn lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista allekirjoitti vain 76 kansanedustajaa eli 38 prosenttia. Erityisesti pääministeripuolue kokoomuksen edustajista yllättävän moni jätti allekirjoittamatta aloitteen, vaikka puolue pyrki profiloitumaan vaalien alla välittäväksi sateenkaari-ihmisten puolueeksi. Samoin valitettavan moni keskustan ja SDP:n kansanedustaja jätti vaaleissa kertomistaan mielipiteistä huolimatta aloitteen allekirjoittamatta. Oliko homppelimyönteiset kommentit vain keino kalastella ääniä vai saiko pääsy eduskuntaan aikaan joissakin edustajissa varovaisuutta?

Joka tapauksessa, kariutunut kansanedustajien lakialoite ei lupaa hyvää perjantaiselle lakiehdotuskäsittelylle. Asiaa ei paranna se, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on päättänyt tehdä äänestyksestä puoluekurillisen – yleensä arvokeskustelussa kansanedustajat saavat äänestää omatuntonsa mukaan, mutta perussuomalaiselle kansanedustajalle voi tulla puolueensa johdon suunnalta sanktioita positiivisesta äänestä homoavioliitoille. Vaikka Soini hokee "kansan kyllä tietävän", tässä tapauksessa hänen oma uskonnollinen näkemyksensä näyttää ohittavan sen tosiasian, että enemmistö kansasta puoltaa tasa-arvoista avioliittolakia – jopa perussuomalaisten keskuudesta löytyy hieman enemmän lain kannattajia kuin sitä vastustavia. Soinin ja hänen opetuslastensa lisäksi ainakin kaikki kristillisdemokraatit tulevat äänestämään lakialoitetta vastaan.

Ensimmäinen kansalaisaloite, Turkistarhaton Suomi, hylättiin eduskunnan käsittelyssä kesäkuussa murskaäänin 146-36. Monet lain puolustajat olivat pettyneitä, mutta täytyy huomata, että enemmistö kansasta hyväksyy turkistarhauksen, joskin varauksin. Mikäli eduskunta päätyy hylkäämään myös toisen kansalaisaloitteesta alkunsa saaneen lakiehdotuksen (tasa-arvoinen avioliittolaki), ollaan kuitenkin jo eri ongelmien edessä: mitä järkeä ylläpitää kansalaisaloitejärjestelmää, jos eduskunta päätyy hylkäämään kansan enemmistön kannattamia aloitteita?

Tasa-arvoisen avioliittolain tavoin ongelmalliseksi voi nousta vaaditut 50 000 kannattajaa saanut lakialoite pakkoruotsin muuttamisesta vapaaehtoiseksi: monet kansalaiset ovat toivoneet sitä pitkään, mutta miten myös suomenruotsalaisilta ääniä havittelevat kansanedustajat päätyvät lopulta äänestämään, kun ehdotus tulee käsittelyyn?

Kun kansalaisaloitteen tekeminen tuli mahdolliseksi, toiveena oli innostaa suomalaisia uusin keinoin kohti suoraa demokratiaa ja kannustaa yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Mikäli eduskunta päätyy hylkäämään jokaisen merkittävästi keskustelua herättäneen aloitteen, se sortuu suoran demokratian ja kansalaisaloitejärjestelmän vähättelemiseen. Jos näin tulee käymään, kansalaisaloitteiden suosio todennäköisesti vähenee, niiden poliittinen merkittävyys pienenee ja tavoite kansalaisten aktivoimiseksi jää saavuttamatta. Siksi näenkin ratkaisuksi sen, että kansalaisaloitteen saadessa tarpeeksi paljon kannattajia se siirtyy kansanäänestykseen. Muun muassa Sveitsissä kansalaisaloitejärjestelmä on juuri tällainen: tarpeeksi monen kannattajan jälkeen maan parlamentti tarkastaa aloitteen ja vie sen kansanäänestykseen. Parlamentti voi hylätä aloitteen vain painavista syistä. Vaikka harva aloite on lopulta johtanut lakiin tai lainmuutokseen, järjestelmä on havaittu hyväksi keinoksi nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Sen on arveltu vähentävän välimatkaa Sveitsin kansalaisten ja hallituksen välillä.

Kansanäänestykselle on olemassa monia hyviä puolia: kansalaisten ei poliitikkojen tavoin tarvitse olla toisia mielisteleviä vaalisalaisuuden ansiosta. Suomalaiset ovat yleisesti ottaen olleet läpi historian mielipiteissään sopivan rauhallisia, eikä poliittisilla äärisuuntauksilla ole maassamme liikaa vaikutusmahdollisuuksia. Ainoaksi ongelmaksi kansanäänestykselle voisi nousta alhainen äänestysprosentti: jos esimerkiksi aniharva vaivautuu äänestämään energiatodistuslain muutoksista (50 000 kannattajaa saanut kansalaisaloite), kansanäänestys on kyseenalainen. Tästä syystä kansanäänestyksille olisi asetettava jonkinlainen vähimmäisraja eli kuinka monta prosenttia äänioikeutettuja tarvitaan, jotta kansanäänestyksen painoarvon voidaan katsoa olevan tarpeeksi merkittävä. Kieltolaista äänestettäessä äänestysaktiivisuus oli noin 44%, EU-jäsenyyden tapauksessa 74%. Ehkäpä jo 40 prosentin äänestysaktiivisuus olisi siis tarpeeksi?

Toivon joka tapauksessa lakiehdotuksen menevän läpi perjantaina. Mikäli se ei mene, suoran demokratian ja kansan rivien väheksymistä ei kannata jatkaa: joko järjestelmä menettää ajan myöten arvonsa tai sitten kansalaisaloite voisi johtaa suoran demokratian huipentumaan: kansanäänestykseen, kansan todelliseen valtaan.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lue myös vanhempi teksti IRC-Gallerian blogin ajoilta:
http://irc-galleria.net/user/ErQ/blog/55399539-takinkaannokset-homoliittokeskustelussa-kyseenalaistavat-poliitikkojemme-luotettavuuden
Lähteitä:
http://blog.qruiser.com/qx.fi/202123/avioliittolaille-avoin-kasittely
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/keskustan-kannattajat-nihkeimpia-tasa-arvoiselle-avioliittolaille/642341/
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/kansan-enemmist%C3%B6-hyv%C3%A4ksyy-turkistarhauksen-varauksin-1.27947
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/297
http://en.wikipedia.org/wiki/Initiative#Switzerland

Kolme kirjainta

Epäonnistumaan tuomittu
Virheet suunnitellut
Pahan kakun resepti joka solussain
Kaikkiko ennaltasovittu
Oonko uskotellut
Turhaan et luontoni ois hallittavissain

Tuomio julma langetettu
Se on perisynti
Kirous, luuserin veri virtaa suonissain
Tietoni todeks vakuutettu
Hittibiisihymni
Laulu joka kertoo kaiken kohtalostain

Vastaus kaikkeen onpi DNA
Paljon se ottaa vähän antaa
Mut loi ja mut tuhoo DNA
Paljon se ottaa vähän antaa
Kolme kirjainta mut kiroaa

Päiväni kaikki valmiiks luotu
Käsikirjoitettu
Kohtaus joka ainoo murhenäytelmässäin
Ei tasa-arvoo mulle suotu
Etuoikeutettu
Aina, kun pidän pahuutta hyppysissäin

Ikiajoiks yhteen kahlittu
Minä ja mun geenit
Pari ja silti yhtä ain syntymästäin
Vankila liian hyvin vahdittu
Monet murheenkryynit
Velloo pitkin mua ja tulee sisimmästäin

Totuus kaikkeen on mun DNA
Paljon se ottaa vähän antaa
Mut loi ja mut tuhoo DNA
Paljon se ottaa vähän antaa
Kolme kirjainta mut kiroaa

Oon vaitonainen panttivanki
Tikittävä pommi
Joka mussa ajastaa räjähtämistäin
Lumoava on lumihanki
Onhan se kai onni
Kun siihen siirryn lopulta lämpimästäin

Totuus kaikkeen on mun DNA
Paljon se ottaa vähän antaa
Mut loi ja mut tuhoo DNA
Paljon se ottaa vähän antaa
Kolme kirjainta mut kiroaa

Kalju vailla tasa-arvoa

Kaikilla on päivänsä. Naistenpäivä on 8. maaliskuuta, miestenpäivää vietetään 19. marraskuuta. Rasismin vastainen päivä on 21. maaliskuuta, homo- ja transfobiaa vastaan ollaan 17. toukokuuta. Vammaisten päivä on 3.12., lasten 20. marraskuuta. Ketään ei unohdeta, ketään ei syrjitä. Ai niin, paitsi yhtä ryhmää: puhun tietysti kaljuista ja kaljuuntuvista.

Länsimaisessa kulttuurissa ihannoidaan tuuheita hiuksia, ja kaljuus nähdään epäesteettisenä, jopa rumana. Myönnän, ei se miellyttävältä näytä niin toisilla kuin omassa kuontalossakaan. Monesti kalju liitetään moniin negatiivisiin asioihin, kuten rikollisuuteen, rasismiin, sairauksiin, epäterveellisiin elämäntapoihin ja välinpitämättömyyteen omasta ulkonäöstä. Pahimmassa tapauksessa asian takia voi joutua syrjityksi. Eräs mieleenpainuneimmista kaljuihin liitettävistä ennakkoluuloista on tapaus, jossa varhain kaljuuntunut nuori mies kertoi maahanmuuttajataustaisten nuorten pahoinpidelleen hänet porukalla: hiustyylinsä (tai sen puutteen) vuoksi häntä oli luultu skinheadiksi!

On totta, että myös sairauksilla ja elintavoilla on vaikutusta, mutta suurimmaksi osaksi kaljuuntuminen johtuu perinnöllisistä tekijöistä: todennäköisyys on noin neljä seitsemästä, että miehellä on kaljuuntumisen geeni.

Kalju ihminen on usein unohdettu ihminen: kaljun oikeuksista tai tasa-arvosta ei puhuta, koska ei tulla edes ajatelleeksi, että sellaiselle olisi tarvetta. Näin kuitenkin on: tutkitusti kalju mies tienaa reilusti vähemmän mitä mies, jolla tukka on pysynyt päässä. Arviot nousevat jopa 20 prosentin suuruiseen tuloeroon, kaljupäisellä ja hiuksensa säilyttäneellä miehellä on siis yhtä reippaasti tuloeroa kuin naisten ja miesten välillä. Niin sanottuun "naisten euroon" on löydetty joitakin selityksiä: naiset työskentelevät pienipalkkaisemmilla aloilla miehiä useammin (kunnalliset virat ja hoitoala), perhe voi rauhoittaa riskinottoa työelämässä ja vähentää mahdollisuuksia edetä uralla, mieslääkärit päivystävät naislääkäreitä hanakammin, äitiysloma tuo taukoa työelämään... Varsinaista sukupuolisyrjintää palkoissa on arveltu olevan vain 4-5 prosenttia, mikä ei sekään ole mitenkään väheksyttävä asia. Mutta miten kaljun miehen ja hiuspäisen miehen välinen palkkakuilu selitetään?

Kalju menestyy huonommin myös politiikassa: Yhdysvaltain senaattoreista alle 20% on kaljuja/kaljuuntuvia, vaikka tilastollisesti väestöstä 45 vuotta täyttäneistä miehistä puolet (50%) ovat kaljuja tai kaljuuntuvia. Myös suomalaisessa poliitikassa ei nähdä kaljupäitä läheskään yhtä paljon kuin heitä on suhteellisesti olemassa – mielenkiintoisena poikkeuksena tosin Kekkonen, jonka tavaramerkiksi hiukseton pää ehti muodostua. Myös maailman rikkaimpien ihmisten keskuudessa tukan omaavat muodostavat normaalista väestöllisestä jakaumasta poikkeavan enemmistön. Voisi kai sanoa, että kiiltävä kalju vie loiston pois ihmisen persoonasta.

Oma kaljuni ei ehkä ole mistään näyttävimmästä päästä, mutta ohimoiltani hiusraja on silminnähden lähtenyt juoksemaan karkuun. Kuulun niihin harvoihin "onnekkaisiin", joilla hiustenlähtö alkoi jo puberteetti-iässä, 13-vuotiaana. Mikäli (tai ennemminkin kun) tulen sukuuni, hiusraja  tulee olemaan takaraivon tietämillä jo 25-vuotiaana. Viimeisen parin vuoden aikana tahti on lisääntynyt: siinä missä parturi leikkasi paksua pehkoani vielä 2010 ja 2011 naisten hinnaston mukaan, nyt joudun tyytymään tavalliseen miesten hintaan. Joskus olen kuullut väitteitä, joiden mukaan kaljuuntumiseni johtuisi hiusharrastuksestani ja värjäämisestä, mutta todettakoon, että aloitin erikoisemmat hiuskokeilut huomattuani ensimmäiset hiusten ohenemisen merkit. Sitä ennen hiukset olivat olleet minulle vain turhaa, päästä kasvavaa massaa. Niinhän sitä sanotaan, että jonkin asian arvon tajuaa vasta sen menettäessään. Onneksi vielä takaraivossa, niskassa ja päälaella on hiusta.

Herättyäni etsimään tietoa voin ilokseni kertoa, että kaljuilla on sittenkin olemassa jonkinlainen oma päivänsä: 14. lokakuuta. Toistaiseksi päivän asema ei kuitenkaan ole millään tavoin virallinen, mutta suuri ja vääryyttä osakseen saanut ryhmä ansaitsisi sen. Kaljut miehet, on aika nousta baarikadeille, heittää kiiltävää takaraivoa peittävä tupee tai pipo pois, heilauttaa comb over tieltä, antaa karkaavan hiusrajan näkyä ja huutaa: "olen kalju, olen yhtä hyvä ja olen samanarvoinen kuin kaikki muutkin!"


-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ps. Kaljuuntuminen ei toki ole vain miesten ongelma: myös monet naiset joutuvat kärsimään hiuslähdöstä vaihdevuosien jälkeen. Naisille tosin kaljuuntuminen ei ehdi työuran loppupuolella aiheuttaa ainakaan niin suurta haittaa, mitä se voi aiheuttaa nuoremmalle, kaljuuntuvalle miehelle. Onneksi paljas pää on nykyisin kohonnut välillä jopa trendikkääksi sekä naisilla että miehillä!

Tutustu toki myös näihin artikkeleihin:
http://www.businessinsider.com/the-ugly-tax-2011-8
http://usatoday30.usatoday.com/money/companies/management/2008-03-13-bald-ceos_n.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Hair_loss
http://www.daysoftheyear.com/days/bald-and-free-day/