Vuoteni 2013

En ole hirveästi tavannut kertoa elämästäni kirjoituksissani, sillä en pidä persoonaani tai elämääni kauhean mielenkiintoisina aiheina. Joissakin teksteissä tulen tosin sivunneeksi myös omaa elämääni hyvinkin intiimisti, mutta muuten olen kohdistanut pääpainon sanalle ja ajatuksilleni. Ja ihQutusbiiseille. Kaikkihan niitä kuuntelee.

Vuoden vaihtuessa olen tavallisesti poikennut periaatteistani n ja omistanut yhden kirjoituksen taakse jääneen vuoden muistelemiselle. Tässä jotain vuodestani 2013 kuvilla höystettynä.

Vuoden alussa olin lukion loppusuoralla oleva abiturientti. Viimeiset koulukurssit olivat lähestymässä loppuaan ja lukuloma oli alkamassa. En rehellisesti sanoen muista tammikuussa tapahtuneen mitään ihmeellistä, ja pikaisesti tsekattuani tuon ajan kirjoituksiani huomasin, ettei tuona aikana mitään erityistä edes tapahtunutkaan. 2012 joulukuussa olin värjännyt hiukseni vihreällä, eräällä viimeisistä puuttuvista hiusväreistä. Ulkonäölläni pyrin leikittelemään punaisella ja vihreällä ("värisokean painajainen") ja muutenkin räikeillä väreillä pidettyäni aiempana vuonna pääasiassa vain mustaa ja valkoista päälläni.

Helmikuun alkaessa ja tammikuun tipattoman päättyessä tuli vietettyä aikaa lempiaineeni alkoholin kanssa hyvinkin paljon. Juhlia riitti: Marjutin tuparit eli triplabileet, Elinan ja Sampsan luona olleet "sukujuhlat", penkkarit ja abiristeily.

Penkinpainajaispäivänä pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani eli olemaan Johanna Tukiainen. Kukapa poika ei haluaisi olla elämässään edes yhden päivän ajan Tuksu? Ohjelmaamme kuului Tuksun upeiden biisien soittaminen radiosta, Tuksun upeat tanssiliikkeet ja karkin jakaminen niille lapsille, jotka suostuivat puristamaan tätä seksipommia tisseistä. Eräässä yläasteluokassa saimme aikaan jopa jonon puristelemaan tulevista, innokkaista pikkukätösistä.

"Katsokaa TRANSU!"
"Mä en oo vittu transu mä oon Johanna Tukiainen!"
...
"Purista kunnolla! Ei ihme ettei sulla oo tyttöystävää jos noin vaan kämmensyrjällä kosket."
...
Eräs poika ei halunnut tulla puristamaan Tuksun rintoja, joten Tukiainen asettui hajareisin hänen pulpetilleen ja kysyi "pystytkö muka oikeasti vastustamaan tätä?" Pystyi se, mutta houkutus oli varmasti sen verran suuri, että hän sai karkkia uskomattomasta itsekuristaan.

Skandaali! Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja käpälöi duckface-Tuksua!

Peruukin hankin kuopiolaisesta KäherrysTarvike-liikkeestä, vaatteet bongailin kirpputorilta, meikit saatiin lahjoituksina. Vaikeimmaksi meikissä tuli ihon saaminen Tukiais-tason oranssiksi. Edes itseruskettava ei meinannut auttaa, mutta sitten keksin sekoittaa oranssisävyistä poskipunaa ylitummaan meikkivoiteeseen. Jälkikäteen joudun toteamaan, että valitettavasti Siilinjärven lukiolla vieraillut Tukiainen oli liian laiha, vaikka yritinkin lihottaa roolia varten tyynyillä ja huppareilla.

Abiristeily tuli ja meni, viimeisenä abeja yhdistävänä kokemuksena se oli oikein hauska. Oma ainutlaatuinen abiristeilykokemukseni päättyi hyttiin sammumiseen, joten esiintyjänä ollut Apulanta jäi näkemättä. Olin ollut tiettävästi aika sekaisin: olin muun muassa ylistänyt erään koulumme opettajan seksikkyyttä, juonut buffetissa toisten kaljoja ja valkoviinejä, puhunut ja sylkenyt samalla kalaa ulos, hytissä olin levitellyt Raxin tarjouskuponkejani joka paikkaan... Aamulla olo oli hehkeä.

Kirjoittamisen osalta helmikuu oli hiljainen. IRC-Gallerian blogissa teksti 10 vinkkiä iskeä nainen – Erkki neuvoo herätti ansaittua huvittuneisuutta.

Abivelvollisuuksien jälkeen siirryin luonnon helmaan valmistautumaan tuleviin YO-kokeisiin.

Maaliskuu oli kiireinen kuukausi. Tekstin tuottamisen osalta olin ahkerana ja tulin julkaisseeksi monta kirjoitusta, joihin voin sanoa olevani tyytyväinen. Syö hampurilaisemme ja pelasta maailma ja laulunsanoitus Hei Suomi-neito lienevät mainitsemisen arvoisia. Kirjoitin myös vuoden ensimmäisen novellini "Talven jälkeen koittaa aina kevät" (nähtävillä Lärvikirjassa kaikille kavereilleni). Lisäksi penkkarikysymyksistä koottuun Tuksu-tietovisaan pystyi osallistumaan maaliskuussa – IRC-Galleriassa Tuksu-tietämystään osoitti vain pari osallistujaa, mutta Lärvikirjan puolella siihen osallistui noin 20 ihmistä. Ei mikään OMG-saavutus, mutta silti ihan hyvin, onhan yhteydenpito ja osallistuminen aikakautenamme aika passiivista.

MAOL-taulukoihin ei saa tehdä merkintöjä, mutta tämä olikin terapiaa.

Kirjoituksia edeltävänä aikana annoin korvessa hengaillessa parran kasvaa. Sänki toimi motivaattorina pysyä poissa ihmisten ilmoilta, lukemassa ELÄMÄÄKIN TÄRKEÄMPIIN KOKEISIIN (vitut). Normaalisti julkisilla paikoilla liikkuessa pidän pärstän edes jotakuinkin huolitellussa kunnossa, joten turpakarvoitus toimi toivotulla tavalla. Ainoan poikkeuksen tein juuri viikonloppu ennen kirjoituksia, kun lähdimme kaverini Saran kanssa tsekkaamaan Mariskan & Pahat Sudet Nilsiässä ja Juankoskella.

Paikallislehdessä "mitäs nyt lukion jälkeen"
-henkisessä haastattelussa käytetty kuva. Foton
on näpsäissyt Veera Törmänen. Hänen blogiaan
voi käydä katsomassa osoitteessa
veeratormanen.blogspot.fi.

Kirjoitukset alkoivat äidinkielellä. Kaksi viikkoa oli onneksi ohi nopeasti ja lopuksi vedin aikuisesti Maolin kanteen kirkkoveneen. EI ENÄÄ KOSKAAN.

Lukion epävirallisesti loputtua vietin aikaani aluksi paljon lenkkeillen ja työtä hakien. Lopulta pääsin huhtikuussa siivoamaan Kuopion yliopistollista sairaalaa. Laitoshuolto ei ehkä ole mikään unelmaduuni, mutta lukion jälkeen ilman varsinaista ammatillista koulutusta ei varmaan voi tienata paremmin miltei missään muualla. Konservatiivisessa sairaalamaailmassa vihertävän turkoosi pääni herätti huomiota, mutta (ihme kyllä) kaikki hiuksistani tullut palaute oli posiitivista.

Siivosin kliinisen fysiologian ja kliinisen neurofysiologian osastoa. Eräs mieleeni jääneistä yksityiskohdista oli osaston eräässä huoneessa olleet elektrodimyssypäiset nallet. Osastolla tehdään usein aivosähkökäyrä- eli EKG-tutkimuksia, osa niistä lapsille. Ehkäpä otsojen esimerkin myötä lasten on helpompi laittaa elektrodimyssy päähänsä.

Edustava baarimikko.

Huhtikuussa alkoi myös lukion minulle ja kaverilleni Liinalle tarjoama drinkkikurssi! En tiedä mikä lukiomme rehtoriin oli mennyt, mutta hän hyväksyi kurssihakemuksemme – koskaan aiemmin hän ei ollut niin tehnyt tämän kurssin osalta. Pääsimme Liinan kanssa tutustumaan drinkkimaailmaan ja opimme joukon niin baarien perusdrinksuja kuin erikoisuuksiakin.

Teimme kuun aikana lisäksi muuttoa kaverini Petran kanssa Kuopioon. Löysimme alivuokralaisuusmahdollisuuden kesäksi. Ehdimme käydä tutustumassa asuntoon ja sopia muutosta, mutta ikäväksi yllätykseksi vajaat kaksi viikkoa ennen muuttoamme (jonka oli määrä olla vappuna) sain asunnon vuokralaiselta sähköpostiviestin otsikolla "Ikäviä uutisia". Arvelin ikävän uutisen olevan, etteivät vuokralaiset jätäkään meille Xboxia käyttöön kesän ajaksi tai jotain vastaavaa, mutta ei, vielä pahempaa, vuokranantaja oli irtisanonut heidän vuokrasopimuksensa! Luonnollisesti alivuokralaisuudestammekaan ei tullut mitään, joten Kuopioon muutto Siilinjärveltä jäi. Myöhemmin olen miettinyt kyseessä olleen onni onnettomuudessa – ainakin tuli säästettyä rahaa.

Huhtikuu vaihtui toukokuuksi (ah<3) Frederikin keikalla. Olemme pienellä kaveriporukalla "fanittaneet" Reetua jo vuodet, joten oli fantastista viimein tavata elävä legenda kasvotusten. Iso mies livenä! Sain Reetulta kultaisen kädenpuristuksen.

Toukokuussa hiukset vaalentuivat tulevien YO-juhlien takia, drinkkikurssi tuli loppuunsa, YO-tulokset saapuivat ja työt sairaalalla jatkuivat.

Kesäkuussa juhlittiin valkolakkia ja pääsin pitämään lukiomme uuden ylioppilaan puheen. Puheessani halusin kiinnittää huomiota myös lukion varjopuoliin. Kiireisen päivän aikana tuli käteltyä lähemmäs sadan ihmisen kanssa ja juotua aivan liian monet tervetuliaiskuohuviinilasilliset. Seuraavana päivänä luvassa oli paluu arkeen. Olo oli väsynyt, mutta onnellinen.

Kesäkuussa "etenin laitoshuoltajan urallani" ja pääsin siivoamaan päivystysosastoa KYSillä. Kirjoitin ammattini inspiroimana novellin "Paskaduuni", jota useat ovat kehuneet parhaimmaksi tarinakseni koskaan. Toivon jonain päivänä löytäväni jonkinlaisen novellikilpailun, johon voisin osallistua kyseisellä tekstillä.

Kun meikämannella viimein oli rahaa töiden myötä, aloin suorittaa moottoripyöräkorttia. Ajokouluvalinta (Ajo-opisto) oli tosin virhe. Ensipyöränäni oli kuristettu KTM Duke 690, jollaiseen minulla itselläni tosin ei valitettavasti ole varmaan koskaan varaa. Olin luvannut itselleni, että 2013 antaisin tilaa erityisesti poikamaisille puolilleni, ja tämä oli yksi niistä.

Kesä kului baareillen, töitä tehden ja kirjoitellen. Ajoittain saimme kavereiden kanssa huvittuneina huomata, kuinka helvetin usein meitsiä luullaan baarissa naiseksi. En edes tajua, nykyinen ulkonäköni on jopa suhteellisen pojan näköinen verrattuna parin vuoden takaiseen ulosantiin! Erään illan iskuyritysennätys taisi olla peräti kolme tyyppiä, joista kiusallisin pokausyritys tuli joltakin uusnatsilta. Kätellessään ja esitellessään itsensä kättelin takaisin ja sanoin nimeni. Ääneni kuultuaan hän vaikutti hämmentyneeltä ja kuiskasi: "hyvin naamioitu". WTF.

Lääkiksen pääsykokeiden tulokset tulivat, olin muutaman pisteen päässä pääsemisestä sisälle. Tulokset olivat yllätys, sillä odotin olevani kaukana läpipääsystä: en lukenut kokeisiin ollenkaan, sillä olin päättänyt ottaa kevään rennommin. Ainakin tiedän, että halutessani joskus sinne tosissani pääsen kyllä sisään, jos se oli täpärällä nytkin.

Kesän aikana tuli kirjoitettua muun muassa humoristiset tekstit Autokoulutus kaipaa uudistusta ja Coca-Colan nimikampanjaa satirisoiva Kriisi.



Loppukesästä osallistuin kahdella novellillani Portti-lehden novellikilpailuun, eli menetin siis novellikilpailuneitsyyteni. En odota mitään ykköspalkintoa, mutta jokin säälisija tai kunnianosoitus omalle tekstille olisi hieno saavutus, osallistuuhan kilpailuun ammattilaisiakin. Tuloksien olisi pitänyt tulla joulukuussa, mutta mitään ei ole kuulunut... Tiettävästi kilpailuun on osallistunut tällä kertaa ennätysmäärä ihmisiä. Jännitystä on siis luvassa vielä joksikin aikaa.

Sivarikeskuksen kiveen on kaiverrettu rauhanmerkki.

Elokuun alussa alkoi siviilipalveluksen suorittaminen Lapinjärvellä Uudellamaalla. Siviilipalveluksen ensimmäiset neljä viikkoa vietetään koulutuksessa Lapinjärven sivarikeskuksella. Koulutuksen parhaimpia puolia oli mahdollisuus käydä järjestyksenvalvojakurssi, ehkäpä tuosta irtoaa vielä joskus jokin uusi ammatti? Viikonlopuiksi pääsi lomille. Itse menin viikonlopuiksi Helsinkiin bilettämään ja tuttavia näkemään. Koulutuskuukausi oli eräs elämäni hauskimpia ja kosteimpia: illat koulutusjaksolla juotiin kaljaa, lisäksi viikonloput Helsingissä tapasivat mennä alkoholin merkeissä. "Four weeks on the road" oli mielenkiintoinen, ihmisenä kasvattava (ja lompakkoa laihduttava) kokemus.

Mmmm, beer. Paluumatkalla kotia päin.

Erityisesti toinen kolmesta Helsinki-viikonlopusta vaikutti elämääni merkittävästi, sillä tutustuin baarissa (ja hah, vielä homppelibaarissa jonne en olisi halunnut lähteä – onneksi kaverini Santeri halusi) androgyyniseen naishenkilöön, jonka kanssa päädyin nopeasti seurustelemaan. Nopeasti liekkiin roihahtanut suhde päätyi kuitenkin valitettavasti loppuunsa lähes yhtä nopeasti kuin alkoikin. Juttua ei ollut järki enää jatkaa, joten lokakuussa olin sinkkumarkkinoilla. Toki olisi ollut mukava, jos suhde olisi kestänyt pidempään, mutta joskus kauniit ja ihanat asiat vain tulevat loppuunsa ennenaikaisesti. En kadu mitään, oikeastaan olen jopa jossain määrin onnellinen saatuani kokea jotain romanttista teini-ikäisenä. Käytiin soutelemassa järvellä, katsottiin Titanic yms söpöä lällyilyä. En uskonut aiemmin, että tulisin sellaista koskaan kokemaan. Parisuhteen ajalta käteen jäi teksti Helvetti kuinka hankalaa seurustelu nykyaikana on.

Syyskuussa palasin takaisin normaaliin työelämään. Sivarissa työpalveluspaikkaa ei löytynyt Kuopion alueelta, joten anoin palveluksesta niin sanottua HSL-lomaa. Syksyn aikana sopivaa paikkaa ei löytynyt, ja minun olisi pitänyt palata Lapinjärvelle joulukuun alussa, mutta tadaa, en mennyt. Olen hakenut nyt sivariin lykkäystä ja odottelen tietoa sen saamisesta. Saatan olla tällä hetkellä etsintäkuulutettu jätettyäni palaamatta sivarikeskukselle, mutta en oikeastaan jaksa välittää koko asiasta: jos joudun vankilaan, niin, no, sitten joudun. Totaalikieltäytyminen on vaihtoehto sekin.

Syyskuun huippuhetkiä oli oman blogin perustaminen. Jo aiemmin keväällä olin päättänyt viimein laajentaa IRC-Gallerian jaaritteluni oikeaksi blogiksi. Olin jo pitkään säästellyt joitakin ideoita (mm. Tulevaisuuden puoluekartta) kunnollista blogia varten. Osoitteeksi valikoitui Erkkipekka, sillä erq.blogspot. -osoite oli jo varattu! Samoin jopa erkkiperkele.blogspot. on varattu, se kuuluu jollekin ranskalaiselle! Toinen WTF. Blogi on vieläkin hieman keskeneräinen, mutta ainakin se on ehtinyt saada ensimmäiset lukijansa.

Jos vuosi 2013 muuten olikin aika huippu, niin lokakuu oli täyttä paskaa. Tiivistäen vitutuksen syiksi voisi sanoa muun muassa kaktusteni joukkokuolemat (niihin iski joku saatanan sienitauti), parisuhteen kariutuminen, ankea vuoro työpaikalla, epätietoisuus omasta elämäntilanteesta... Olin loka- ja marraskuussa usein pahalla tuulella, minkä annoin näkyä myös otetuissa kuvissa. Jos jotain positiivista kuukaudesta keksii, toteutin viimein suunnitelmani hiuksista, joissa latvat ovat mustat tukan muuten ollessa valkoinen.

Loppusyksy meni pitkälti töiden merkeissä: marraskuussa sain ilouutisia, kun Ingmanin taideteolliselta oppilaitokselta soitettiin ja kysyttiin, haluaisinko tulla heille töihin alastonmalliksi. Olin hakenut paikkaa lokakuussa, mutta hiljaisuuden takia oletin jonkun toisen tulleen valituksi. Aiheesta myöhemmin joulukuussa kirjoitettu blogimerkintä nousi blogger-pohjan ajalta blogini luetuimmaksi tekstiksi kertarysäyksellä. Muutenkin marras- ja joulukuussa tuli kirjoitettua kaiken työnteon ohella paljon kaikenlaista, mutta suurin osa tästä matskusta on vielä toistaiseksi julkaisematta...

Taidemallin hommien ohella jatkoin toista työtäni eli sairaalasiivousta. Koska tarvitsin toisen työni takia viikonloppuvuoroja, pääsin siivoamaan [kuvittele tähän pahaenteistä rummutusta] teho-osastoa. Aiemmin valittelemani siivoustyön yksinkertaisuus unohtui taka-alalle, kun työn haastavuus ja rankkuus nousivat uusiin sfääreihin. Välillä on tullut nähtyä kaikenlaista, mitä ei olisi tarvinnut nähdä. Joulukuun puolivälissä pääsin kahden muun duunin ohella vielä lajittelemaan joulukortteja Postille, joten tekemisen pulaa ei 15-tuntisten työpäivien ansiosta ollut. Mutta hei, aika mahtava kombo: tämä ulkonäkö, ei koulutusta, lama-aika, kolme työtä. Mikä ei kuulu joukkoon?

Vuosi vaihtui. En tiedä, mitä haluan elämässäni tehdä, ehkä ainakin vielä jonkin aikaa vain katselen ja kokeilen kaikenlaista. Esimerkiksi laitoshuolto ei ole mikään unelmaduuni, ja se on saanut minut pohtimaan, haluanko sittenkään olla doctori? Voisiko jokin työ vaikkapa kirjoittamisen parissa sopia minulle paremmin? Ehkäpä. Joka tapauksessa, 2013 oli mahtava tunteiden vuosi. Hyvässä kuin pahassa. Elämä onkin elämisen arvoista vain silloin, kun tuntee jotain.