Kumma juttu mutta olen tottunut tähän kaupunkiin

" 'Kumma juttu mutta minä olen nyt tottunut tähän kaupunkiin', Ivar jatkoi. 'Alussa vihasin sitä. Olen nukkunut mielelläni ikkuna auki lapsesta lähtien, mutta Helsingin tuuli... miten se ulisee ja vinkuu, etenkin syksyllä. Not necessarily a strong wind, but a persistent one, kuten runoilija sanoo. Mutta sitten siihen tottuu. Levottomuus katoaa. Sitä alkaa ajatella: tällaista minun elämästäni tuli, minä jäin tähän kaupunkiin, siitä tuli minun huoneeni, minun vankisellini.' " Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

β

β

Lasken housut kinttuihin. Pissaan seisaaltaan. Kellertävä kusi tipahtelee pisaroina pytynpohjalle. Suihkuava ääni on onnetonta, vaimean pihisevää – kaukana pöntössä kumisevista koskiputouksista, joita isommalla vehkeellä saisi aikaan.

Pesen käteni. Pieniin kämmeniini hieromastani palasaippuasta leviää esanssinen laventelituoksu koko kylpyhuoneeseen.

Minulla ei ole kiire ulos. En haluaisi nähdä häntä. Tänään ei ole hyvän itsetunnon päivä. Ehkä joskus on ihan hyväksyttävää sääliä itseään. Ehkä joskus ihmisen vain täytyy nähdä itsessään vitusti vikoja. Onhan minussa niitä.

Jään katsomaan peilikuvaani. Se ei ole ylentävä näky – ylenantava ennemminkin. En oikein usko Jumalaan, mutta olen kuullut sanottavan ihmisen olevan luotu Hänen kuvakseen. Aika romuluinen jumalankuva, sanoisin. Kaukana antiikin kreikkalaisten ihannevartaloista. Lysähtäneet hartiat, kasvava kaljavauvavatsakumpu. Rintakarvoitus, joka ei ole puhtoista posliinia tai seksikkään machoa, vaan ohutta, harmaata ja harvaa, kuvittamaa löystyvää rintakehää. Lyhyet jalat yhdistyvät sulavasti olemattomaan perseeseen. Reiteni näyttävät yhtä jänteille kuin joulukinkku.

En kehuisi kasvojakaan. Maantienruskeat hiukset ovat harmaankirjavoituneet, niiden muodostama tiheikkö on väistynyt paljaiden ohimoiden tieltä. Ennen ah-niin-sinisten silmien tuiketta himmentävät niiden ympärille ilmestyneet, mustat renkaat. Katseeni palo on ajan saatossa haalistunut kädenlämpöiseksi liekiksi. Kun puhutaan yli viisikymmenvuotiaista miehistä, puhutaan karismaattisista ja komeista ridgeforrestereista, davidbeckhameista ja tomppajoneseista. Minä muistutan enemmän Tapani Kansaa – sillä erotuksella, että Tapanilla on ääntä, hahmoa ja kohtalaisesti rahaakin.

Sillä Antilla on varmaan kaikki paremmin.

Olen mielestäni tehnyt parhaani. Olen antanut Leenalle kaikkeni. Tarjonnut vakaan ja tasaisen elämän: olen ollut tyyntä virtaa vailla suuria kuohuja. Kasvattanut kaksi lasta. En ole juonut, en lyönyt. Ennen kaikkea: olen aina ajatellut hänen parastaan, välittänyt hänestä aidosti.

Ehkeivät saavutukseni ole erityisen ihmeellisiä tai sankarillisia. Minusta tuntuu, etten tavallisena matematiikan opettajana ole sitä, mitä nykyisin on sankaruus. Media kertoo tarinoita, se arvottaa meitä, se kertoo keitä tulisi arvostaa. Sankarit ovat toimitusjohtajia, jotka uskaltavat siirtää työpaikat Bangladeshiin voittojen turvaamiseksi. Sanomalehdet kirjoittavat eeppisiä kuvaelmia björnwahlrooseista, investointipankkiireista, jotka omistavat elämänsä rahan tahkomiselle – aikamme korvikkeelle, teurastettavat, tulta syöksevät lohikäärmeet kun ovat päässeet loppumaan. Luin kerran toimitusjohtajasta, joka tapasi perhettään kerran viikossa ja oli saanut viisikymppiseksi mennessä kaksi sydänkohtausta.

En ole sonni. En ole pillunhimoinen seksikone. Leena on ollut ensimmäinen ihastukseni ja ensimmäinen rakkauteni. Hän on ainoa, jonka kanssa olen harrastanut seksiä. Jos mies nussii lukemattomia naisia, hän on sonni. Naisen hässiessä monia miehiä hän on huora. Kun naisella on vähän kumppaneita, hän on siveä. Yhden naisen mies on nahjus, löysä porkkana, eunukki, joka ei ymmärrä levittää siementään ja täyttää maata lapsillaan.

Huokaisen.

Muistan edelleen, kuinka nuorina ja humalassa kävelimme hänen asunnolleen. Keltaisissa katuvaloissa kaikki kaupungin talot näyttivät samanlaisilta, elokuun yössä rakennuksista vapautui päivän aikana kertynyttä lämpöä. Asunnollaan Leena riisui vaatteensa ja suuteli minua. Suutelin takaisin. Kaaduimme soluasunnon patjalle ja hyväilimme toisiamme. Olin liian humalassa ja aivan liian ujo, seisokki jäi puolitiehen. Lopulta nukahdimme lusikkaan.

Aamulla yritimme uudestaan. Hikisessä krapulakiimassa katsoin, kuinka Leena keinui päälläni. Hän hymyili minulle onnesta tuikkivilla, smaragdinvihreillä silmillään. Kurkottelin kohti hänen vaaleita hiuksiaan, suutelin hänen pientä napaansa. Aamuauringon säteet siivilöityivät veitsenterävän aggressiivisina sälekaihtimista. En voinut muuta kuin voihkia auvosta.

En ikinä unohda sitä hetkeä. Siinä ei ole mitään valheellista. Kuka tahansa tämä Antti onkin, hän ei voida viedä sitä minulta. Ensimmäistä kertaa ei voi koskaan pyyhkiä pois.

Sain tietää muutama päivä sitten. Leena oli jättänyt puhelimensa olohuoneen pöydälle. Katselin televisiota, kun satuin huomaamaan puhelimen näytön välähtävän. Näin siinä tekstiviestin tältä Antilta, joka kiitti yhteisestä illasta sydämenkuvin. En saanut lukittua näyttöä auki nähdäkseni muuta keskustelua, muttei minun tarvinnut olla Hercule Poirot ymmärtääkseeni, että Leena oli pettänyt minua. Kun hän myöhemmin tuli hakemaan puhelintaan, en antanut merkkiäkään että tietäisin. Avatessaan puhelimensa huomasin hänen punastuvan kevyesti, mutten ollut varma, oliko hänen kasvoillaan intohimoa, nolostumista vai molempia.

En oikeastaan tiedä, olenko niinkään vihainen. Ehkä enemmän olen vain ja ainoastaan pettynyt.

Katson itseäni vielä hetken lasittunein katsein vessanpeilistä. Avaan oven ja kävelen makuuhuoneeseen. Leena lukee Edith Södergrania pöytälampun himmeässä valossa. Hänen nostaessaan katseensa, jossa on syyllisyyttä, kylmyyttä ja kaikesta huolimatta ripaus jotain surunsekaista lämpöä, en vain osaa vihata häntä.

En sano sanaakaan. Riisun paitani ja asetun puolelleni sänkyä nukkumaan. Käännän selkäni häneen.

 – Hyvää yötä, sanon.

 – Hyvää yötä, hän vastaa hellästi.

Suljen yöpöydän lampun. Ja sitten se tulee: kaikesta pettymyksestä, kaikesta vihasta, kaikesta pahasta huolimatta se ei koskaan katoa, se vain sekoittuu niihin. Sanon sen ja suljen kyyneltyvät silmäni, sillä pelkään ja tiedän, etten todennäköisesti saa vastausta.

 – Rakastan sinua.

 ***

Käteni hypistelevät Dikterin sivuja taas kerran. Olen aina miettinyt, miten joku osaakin kirjoittaa noin palavasti naiseudesta ja ihmissielun hauraudesta. Oi Edith.

Tällä kertaa minun on kuitenkin vaikea keskittyä säkeisiin. Omatuntoni on tahroilla. Tapasin hänet pitkästä aikaa. Oi Antti.

Hän on pahe. Erehdys, jota en kuitenkaan kadu.

Nuori, harteikas mies, joka pursusi testosteronia ja syöksi tulta. Hänen harmaansinisissä silmissään kyti aina jonkinlainen roihu, hänen tummanruskea tukkansa oli kuin savua ja hiillosta. Hän syttyi pienestäkin ja oli aina lyödä lopsauttelemassa jotakuta nyrkit ojossa: se saattoi olla vääränlainen katse, se saattoi alkaa harkitsemattomasta kommentista. Antti oli silloin – ja on yhä edelleen – jatkuvasti maistissa. Antti on vaistojensa ja viettiensä varassa liikkuva peto. On oikeastaan ihme, että hän on yhä elossa – nuorempana olin varma, että neljäänkymmeneen mennessä hän olisi jo kuollut otettuaan yliannostuksen alkoholia tai jotain muuta kokkelia, auottuaan päätään väärälle henkilölle kapakassa tai vaikka pudottuaan katolta alas. Elämä ja Antti yllättävät, toisin kävi.

Hän on ensirakkauteni. Joskus muistelen kaiholla nuoruusvuosiamme, kun kiersimme juottolasta toiseen. Rahani eivät riittäneet cocktaileihin, mutta Antti tiesi kaikki keinot varastaa niitä toisilta. Sun pitää vain katsoo hetken aikaa, mihin se jättää kaljansa ja missä sen huomio on. Kato tota, se pitää bisseensä oikealla vieressä ja keskustelee kaverinsa kaa, ohimennessä toi on iisi napata. Tai noi, noi tanssii tuolla ja ovat jättäneet drinkit kauemmas, helppoo. Meillä ei ollut varaa suhailla taksilla kotiin, mutta Antti löysi aina jonkun kuskaamaan. I have no money but I’ve got you baby.

Se oli villi kesä. Se oli iloinen ja kiva kesä.

Sitten tuli syksy, yliopisto ja muutto. Tuli soluasunto. Tulivat opiskelijabileet.

Ja jossain vaiheessa tuli Petri.

Antti kävi aina ajoittain katsomassa minua kaupungissa, mutta välimatka koitui esteeksi. Välillä se yritti etsiä itselleen töitä, ja varmasti jotain olisi ollutkin, mutta eihän se saanut lopulta työpaikan hankkimista aikaan.

Petri tarttui mukaan viinanhuuruisilta sitseiltä. Se oli elokuun lopun tai syyskuun alun yö, mutta ulkona oli silti lämmintä. Kävelimme käsikynkässä asunnolleni. Avasin oven, yritin laittaa sen kiinni niin hiljaa kuin mahdollista, jottei kämppis heräisi. Potkiskelin humalassa tennareita jaloista ja kaaduin eteisen karvamatolle. Huoneessa vein Petrin patjalle, hyväilimme ja suutelimme. Aktista ei tullut humalatilan takia mitään, enkä rehellisesti sanoen ensimmäisillä kerroillamme muutenkaan tuntenut oikein mitään. Petri tuntui Antin jälkeen vaisulta. Toisen ihmisen jättämä aukko oli tässä tapauksessa karkean riettaan kirjaimellinen ja korni, joskin myös todenmukainen vertaus.

Mutta Petrissä oli jotain muuta. Se lämpö. Kyky keskustella ja ajatella. Petri loi turvallisuudentunnetta, jota en koskaan voinut kokea Antin kanssa. Sekä hyvässä että pahassa Antti oli seikkailu, josta ei ikinä tiennyt mitä tuleman piti. Petri oli vakaa vuori, lämmin torppa. Lumen alta nouseva kevätesikko, kulon jäljiltä nouseva koivuntaimi.

Viikko sitten Antti laittoi viestiä pitkästä aikaa. Se oli käymässä kaupungissa ja ehdotti, että voisimme tavata. Yllätyin, mutta hetken aikaa mietittyäni ajattelin, etten menetä mitään. Kohtasimme pubissa toisella puolen kaupunkia. Jos olen ikääntynyt jo itsekin, Antissa keski-ikäisyys vasta näkyikin. Tummaan tukkaan oli ilmestynyt harmaita rantuja. Kasvot olivat punaiset ja turpeessa, nenä oli isompi kuin muistin. Kaikesta huolimatta hänessä oli myös jotain tuttua ja eläimellistä komeutta: silmät olivat yhä terävät, hän oli yhä näyttävä hartioineen ja jäntevine käsivarsineen.

Kuulumisia vaihtaessa ymmärsin, ettei Antilla ole mennyt viime vuosina järin hyvin. Töitä oli ollut satunnaisesti, ja fyysisesti raskaisiin duuneihin otettiin useammin nuoria kolleja. Punoittavat posket ja nenänpäästä näkyvät hiusverisuonet kertoivat, etteivät hänen elintapansa olleet muuttuneet. Keskustellessamme ymmärsin hiljalleen, kuinka paljon huonommin asiani olisivat voineet olla, jos meistä olisikin joskus tullut jotain.

Humaltuessani annoin hänen sivellä hiuksiani ja poskipäitäni.

Kännin kasvaessa katsoin olevan ihan okei käydä hänen majapaikallaan. Antti oli vuokrannut jonkinlaisen halpahotellihuoneen, jonka pelkistetty sisustus koostui punaisista muovipinnoista ja vessassa haisi pistävä kloriitin katku.

Yksi asia johti toiseen. Suutelimme ja sitten panimme. En oikeastaan muista siitä paljoa, mutta mieleeni jäi ajatus, että kamarin puolella Antti on edelleen tiikeri. Hetken kaikki oli kuin yhteisenä kesänämme parikymmentä vuotta sitten.

En jäänyt hotellihuoneelle yötä. En jäänyt kainaloon nukkumaan, vaikka se pyyteli kovasti. Otin taksin kotiin, Petri oli jo nukkumassa paikallaan.

En ole ylpeä, en kadukaan. Se oli ihan hauskaa. Mutta ollut on mennyttä, nyt on nyt.

Petri kävelee makuuhuoneeseen ja katsoo minua jotenkin kummallisesti. Näytänkö syylliseltä?

Olen miettinyt, pitäisikö minun kertoa. Pohdintojeni myötä olen päätynyt tulokseen, ettei Petrin tarvitse tietää. Se toisi hänelle vain pahaa mieltä. Ensirakkaus on valitettavasti aina ensirakkaus, enkä osaa katua täysin sitä, että sain kokea sen vielä kerran uudestaan. Petri ei ollut ensimmäiseni, mutta olen varma, että hän viimeinen.

Toivotamme toisillemme hyvät yöt.

Olen oikeasti onnellisin juuri näin. Minulla on Petri. Minulla on kaikki mitä tarvitsen. Minulla on turvallinen olo. Mihin minä tarvitsisin lopulta Antin tulta ja eläimellistä raivoa? Olen tarpeeksi tulta itsekin. Tarvitsen enemmänkin Petrin kaltaisen voikukan. Kullankeltaisen, joka merkitsee rakentamista eikä punaista tuhoa. Kullankeltaisen kukan, joka lupaa hyvää tulevaisuutta. Kullankeltaisen, joka symboloi yhdessä vanhenemista.

 – Rakastan sinua, Petri sanoo laittaessaan pöytälampun kiinni ja kääntyessään kyljelleen.

Eikä minun tarvitse miettiä vastaustani sekuntiakaan:

 – Niin minäkin sinua.

----------------

 – Halusin kokeilla kirjoittaa novellin, joka kertoisi lyhyen, vähäsanaisen kohtaamisen kahdesta eri näkökulmasta. Halusin kertoa ensirakkaudesta, pettämisestä ja väärinymmärryksestä.

 – Olen inspiroitunut erityisesti Nälkäpeli-kirjasarjan loppukohtauksesta. Myös lopun metafora voikukasta on otettu samanlaisena intertekstuaalisuutena viitteenä kyseisestä kohtauksesta (jos joku huomasi, niin sehän kiva!) . Katnissin romanssi – siihen sekoittuva pyyteetön rakkaus ja tietynasteinen taipuminen, nöyrtyminen – on ehkä hienoimpia tällä vuosikymmenellä kirjoitettuja rakkaustarinoita.

 – Kaikenlainen palaute (positiiivinen, kriittinen, neutraali) on aina tervetullutta. Arvostan erityisesti, jos se on rakentavaa. Jos oli hyvä, kivaa, jos oli paskaa, noh, sitten se oli paskaa ja pitää yrittää ensi kerralla paremmin. :D

Elokuun ihQutusbiisi

IhQutusten julkaisu tänne on jäänyt vähän vähemmälle, kuten koko blogin pito. Ehkäpä nyt syksyllä mulla olisi viimein aikaa tälle harrasteelle!

Kesäkuun ihQutusbiisi
IhQutukset tuovat vain hiekkaa musapankin lattialle.

Kesäkuun ihQuinta oli LGNDRY feat Lucas – Kaadetaan penkit. Menevää suomalaista tanssikamaa.

Heinäkuun ihQutusbiisi

Siis mähän olen aivan järkyttynyt, että joku voi sanoa tätä ihQuksi.

Heinäkuun ihQuinta oli Reino Nordin – Antaudun. Mikä vahva, hieno balladi!

Elokuun ihQutusbiisi

IhQutus tulee uudistumaan lähivuosina. Uudistus on isompi kuin musiikin keksiminen.

Elokuussa ihQuinta on Axwell /\ Ingrosso – More Than You Know. Renkutus, mutta hei, tavallista parempi korvamato.

Toukokuun ihQutusbiisi

Pöö! Hei, ei ole mitään ihQutettavaa.

Maaliskuun ihQuinta oli Lana Del Reyn uusi kappale Love. Eikö oikeastaan ole selvää, ettei Lana vaan koskaan voi epäonnistua?

Tieteellinen aineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että ihQutus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Ne, jotka väittävät ihQuden olevan luonnollinen "terve" musiikinkuuntelullinen variaatio, mitätöivät korvatutkimuksen todistusaineiston poliittisista syistä.

Huhtikuussa ihQuinta oli Perry Comon tulkinta kappaleesta Killing Me Softly. Tämä herkkä tulkinta on kappaleesta oma suosikkini. Miksi löysin sen vasta nyt?

Kyllä ainakin 90 prosenttia ihQutusbiiseistä on hyviä eikä vain kymmenen. IhQ siitä.

Toukokuussa ihQuinta on Say Lou Lou - Glitter. Australialais-ruotsalainen pop-duo tekee kiinnostavan utuista indie-tanssimusiikkia.

https://www.youtube.com/watch?v=HB791drBJ2M

Viisi harvinaisen rehellistä vinkkiä kesätyöpaikkahaastatteluun – näillä et voi epäonnistua!

"Ai että oot raskaana, sehän kiva, tietenkään se ei vaikuta siihen tullaanko ottaan sua töihin vai ei.
Mä soittelen jos jotain työtä tässä ilmaantuu."

Kesätyöpaikan saamiseen annettavat neuvot ovat yleensä valitettavan samanlaisia. Suurin osa tietää, että työhaastatteluun täytyy mennä edustavana ja ajoissa. Samoin ansioluettelon moitteettoman kielen kuuluisi olla itsestäänselvyys. Haastattelu on kuitenkin tärkein käännekohta paikkaa hakiessa, eikä fiksu ulkonäkö ja asianmukainen cv aina riitä. Nämä viisi röyhkeän rehellistä vinkkiä takaavat työpaikan.

Valkoinen vale ei ole koskaan tappanut ketään. Ansioluetteloon ei kannata valehdella puhuvansa sujuvasti ranskaa, osaavansa muokata ammattitasoisesti valokuvia tai mitään muutakaan palturia. Pienet, latteat liioittelut eivät sen sijaan haittaa ketään. Olitko lyhyen aikaa siivousfirmassa tai pikaruokalassa töissä? Minkä tahansa työn kuvauksessa voit mainita saaneesi vastuuta, jota uskalsit myös ottaa. Lyhyestäkin työkokemuksesta voi sanoa oppineensa alan perusteet.

Et ole koskaan sairaana. Kukaan ei halua sairasta työntekijää, sillä sellainen aiheuttaa kustannuksia sairausajan palkan ja tilalle hankittavan sijaisen muodossa. Palkkaaja ei varsinaisesti saa kysyä haastattelussa työntekijän terveydentilasta mitään. Tämä voidaan kuitenkin kiertää toisella kysymyksellä. Jos työhaastattelija pyytää sinua kertomaan sairauksistasi, jotka on ”otettava työtä suunniteltaessa huomioon”, kerro sairastavasi vain kerran vuodessa kausiflunssan – joka sekin menee yhdessä yössä ohi. Jos luettelet työnantajalle työn suunnittelua varten diabeteksen, selkävaivat, keskivaikean masennuksen ja ajoittain pahasti kipeytyvän ranteen, älä turhaan ihmettele, miksei haastattelija koskaan soitakaan takaisin.

Totta kai olet valmis jatkamaan syksyllä ja tekemään ylitöitä! Kesätyöläisten suhteen on varaa valita, sillä kaupungit ja kylät ovat täynnä joutilaita, osaavia nuoria. Kun haastattelija kysyy, miltä ensi syksy näyttää tai oletko halukas tekemään välillä ylitöitä, korosta työn olevan sinulle ykkösasia. Lupaus jatkaa syksyllä tai jäädä ylitöihin sesonkipäivinä on merkki motivaatiosta. Jos et haluakaan jäädä kauniina kesäpäivänä ylitöihin tai syksyllä työnteko ei kiinnostakaan, tämä suullinen, alustavan luonnosmainen lupaus on helppo jättää lunastamatta.

Keksi ansioluettelon aukoille pätevät perustelut. Tipahditko koulusta tai olitko pitkän pätkän vailla töitä? Ansioluettelon aukoille on keksittävä järkevät syyt, jotka eivät saa sinua vaikuttamaan täyshullulta tai laiskalta nahjukselta. Koulun lopettamisen tai sieltä putoamisen voi perustella esimerkiksi sillä, ettet halunnut käyttää (kallista) aikaasi opiskellaksesi alaa, joka ei ollutkaan juttusi. Vaikka olisit ollut edellisen kesän vailla työtä, voit korostaa panostaneesi tänä aikana kouluun tai vaikka vain ymmärtäneesi levon arvon ja päädyttyäsi käyttämään kalliin aikasi tällä kertaa lomailuun.

Heikkoutesi ovatkin vahvuuksiasi. Jokainen osaa luetella vahvuuksiaan, mutta työhaastattelussa kysytään usein heikkouksista. Väärä vastaus on luetella todellisia kehityskohteitaan ryhmätyötaidottomuudesta kehnoon englantiin ja aamu-unisuuteen. Parhaiden hakijoiden heikkoudet voidaan kääntää heidän vahvuuksikseen: ”joskus suhtaudun tekemiini asioihin liiankin intohimoisesti” tai ”olen perfektionisti” ovat liikavarpaita tai nukahtamisongelmia parempia vastauksia.

------------------------------

- Tämä teksti syntyi osana yliopisto-opinnoissa käymääni journalistisen työn kurssia. Eräs tehtävistä oli kirjoittaa ns. neuvokki, joka on juttutyyppinä yleistynyt lehdistön parissa. Tekstistä tuli mielestäni aidosti työnhakua auttava ja ihan hauskakin, joten mitäpä sitä turhaan jättää tällaista matskua tietokoneen kätköihin.

I Will Arise

I Will Arise

At first I looked great
I was fabulous
Kept thinking I could always live with my vain style
But then I spent so many nights
Drinking beer and eating crap
I grew fat
And now I want my old look back

And now I’m mad
To myself
I just looked into a mirror and saw that sad look down my waist
I should take that stupid walk
I should’ve made that exercise
If I'd known for just one second I’d get these chubby thighs

Go now go
Walk outta door
Just take that walk now
’Cause you’re not skinny anymore
Wasn’t I the one who always mocked people like
Do you think he’s fatso?
Do you think he’s eaten enough pie?

No no not I
I will arise
Oh as long as I’m not getting laid
I know I’ll need a diet
I’ve got calories to burn
I’ve got lifestyle to be turned
And I’ll survive
I will arise

It may take all the strength I have not to use a car
Keep trying hard to avoid the pieces of a chocolate bar
And I’ll spend oh so many nights being sober with my friends
I’m gonna cry
But not forget the reason why
And you’ll see me
At my be-est
I’m not that ugly chubby fatso with the man breast
So I learnt a lesson taunting fatsos ain’t that fair
Now I’m saving all my bad words for someone with bad hair

Go now go
Walk outta door
Just take that walk now
’Cause you’re not skinny anymore
Wasn’t I the one who always mocked people like
Do you think he’s fatso?
Do you think he’s eaten enough pie?

No no not I
I will arise
Oh as long as I’m not getting laid
I know I’ll need a diet
I’ve got calories to burn
I’ve got lifestyle to be turned
And I’ll survive
I will arise

--------------------------

Plösö yliopistoelämä , 22 ikävuoden myötä tapahtunut aineenvaihdunnan hidastuminen ja suklaanhimoni ovat johtaneet johonkin, mitä pidin mahdottomana: olen lihonnut!

Varsinaisesti painonnousu ei ole kovinkaan suurta, mutta hätyyttelen 60 kilon rajaa.

Repsahtamisestani inspiroituneena sain idean sanoittaa I Will Survive -diskoklassikon uusiksi. Täähän on jopa aika hauska? Ehkä joskus sopivassa humalatilassa laulan tämän karaokessa alkuperäisversion päälle. : D

Ota itseäsi niskasta kiinni: näin selätät noroviruksen!

Norovirusepidemia jyllää. Risteily, kouluruokalan juustosämpylä, kättely, sairaala – mikään asia tai paikka ei näytä olevan turvallinen.

Mitä tehdä, jos löysää pukkaa sekä ylhäältä että alhaalta? Nämä kuusi vinkkiä auttavat selviämään.

1. Ajattele positiivisesti. Kyllä se siitä. Se on vain joku norovirus. Onhan se nöyryyttävää, kuinka muutama yksittäinen kappale proteiinimassaa saa koko kehon voimaan pahoin, mutta siihen täytyy vain asennoitua pirteän positiivisesti. Who cares about the noro hey!

2. Tee edes joitain pieniä tekoja. Tiskaa. Siivoa. Hoida pois alta noita pieniä, roikkumaan jääneitä tehtäviä. Laskeskele valmiiksi verovähennykset. Soita isovanhemmillesi, tädillesi tai kummillesi. Kolaa lumet pihalta. Käy lenkillä tai salilla. Kirjoita bestseller-romaani tai juokse maratoni. Jos et jaksa suorittaa, toteuta unelmiasi; lähde pienelle risteilylle, lennä rantalomalle Kreetalle tai lähde kiertämään Tiibetin vuoristoa. Opettele laskettelemaan tai ilmoittaudu nykytanssiryhmään. Hyppää benji-hyppy. Älä anna noroviruksen haitata tavallista elämää.

3. Ota itseäsi niskasta kiinni. Yrittäisit edes. Negatiivisella asenteella ei saada aikaan mitään. Se, että jäät sängyn pohjalla makaamaan ja oksentelemaan, ei vaikuta yhtään mihinkään. Sillä et saa kotia siistiksi tai uraasi eteenpäin. Se ei kasvata kansantaloutta. Miksi lojua kotona purjossa ja kuunnella angstaten Sannia, kun voit menestyä ja saavuuttaa elämälläsi vaikka mitä? Käy suihkussa, laita itsesi ihmiseksi. Norovirus ei ole syy olla pitämättä huolta itsestään.

4. Työ on paras lääke. Norovirus tuntuu varmasti pahalta, ymmärrän sinua täysin. Mutta kuten aina, työ on paras lääke pahoinvointiin. Töitä tekemällä parannut noroviruksesta maagisesti, ja jaksat taas. Kyllä viimeistään sitten, kun tilillesi tipahtaa ensimmäinen itse ansaittu palkka, ymmärrät duunin painamisen mahtavuuden. Ota työtä edes lyhyeksi aikaa vastaan, kyllä sä ainakin pari päivää jaksat rehkiä! Siivoaminen tai pikaruokalassa työskenteleminen, nekin ovat kuule jotain – noroviruksesta huolimatta mitään työtä ei kannata väheksyä.

5. Tiedän, mikä sinulle on parasta, vaikken olekaan norovirusta sairastanut. En ole tosiaan koskaan kärsinyt noroviruksesta eikä minulla ole aavistustakaan, miltä se tuntuu. Uskon kuitenkin, että kohtalaisesti toimeentulevana, erinomaisen vastustuskykyisenä ja ylienergisenä ihmisenä tiedän, mikä myös sinulle on hyväksi. Ryhtiä pyttyyn siis, kyllä se siitä!

6. Oliko norovirus itse asiassa ihan oma valintasi? Välillä voisi miettiä omia elintapojaankin. Oliko pakko syödä se koulun juustosämpylä tai suosia Silja Linea? Missä yksilönvastuu? On turha jälkiviisastella, mutta ruoka kannattaa pyöräyttää vaikka desifiointiaineessa ennen syömistä. Ei ole noroviruksettomien tehtävä ottaa vastuuta siitä, että toiset jäävät makaamaan kotiin epimediansa kourissa.

Toivottavasti näistä on apua!

Helmikuun ihQutusbiisi

Mekin olemme ihQuttaneet jotakin.

Tammikuun ihQutusbiisi on The Weeknd - Love to Lay. (postuumisti, lol :D) Vaikka Starboy on jokaisessa sedulassa jatkuvasti puhkikulutetuksi tampattu veisu, The Weekndin levy on oikeasti todella hyvää urbaania poppia.

https://open.spotify.com/track/1w6EY8Wkqw4TxYUxiids7C

Missä ihQ-U, siellä ongelma.

Helmikuun ihQuinta on Filatov & Karas - Satellite. Venäläisellä dj-duolla on persoonallinen soundi.

Aiemmin samainen duo oli ihQutuksessa kesäkuussa 2016 remixillään Imanyn kappaleesta Don't Be So Shy.

Uuden vuoden alkaessa on aika luoda katse menneen vuoden, 2016, ihQutuksiin:

Tammikuu: Alan Walker – Faded
Helmikuu: Vilma Alina featuring Teflon Brothers – Juha88
Maaliskuu: Mariska – Typötyhjiin
Huhtikuu: Zara Larsson – Lush Life
Toukokuu: Petri Nygård – Pannaan Suomi kuntoon
Kesäkuu: Imany – Don't Be So Shy (Filatov & Karas Remix)
Heinäkuu: Laura Voutilainen – Miks ei
Elokuu: Show Me (huhuttu Katy Perryn ja Lady Gagan demo)
Syyskuu: Skott – Amelia
Lokakuu: SANNI – SANNI
Marraskuu: The Sounds – Thrill
Joulukuu: Pajatso & Stina X – On the Edge of the Universe

IhQutusten edellä kuullut lausahdukset mukailivat klassisia tai muuten tunnettuja elokuvarepliikkejä:

Play it, Erkki.
En ole täällä kiittämässä, vaan kertomassa mitä pitää ihQuttaa.
It's been 84 years... (---) It's been 84 years and I can still hear the fresh, ihQ, song.

Kerro kerro soitin, ken on maassa ihQuin.
Yhden miehen elämä koskettaa niin monen muun elämää. Jos hän ei olisi koskaan syntynyt, ihmiset kuuntelisivat paljon huonompaa musiikkia.
Luke, I am your dj.

All work and no ihQ makes ErQ a dull boy.
I'll be ihQ.
Biisi. Ihqutusbiisi. Repeatella, ei sufflella.

May the ihQ be with you.
Listen! It's moving. It's alive. It's alive... It's alive. It's moving, it's alive, it's alive, it's alive, it's alive, IT'S IHQ!
I.H.Q. phone home.

Hyökkäämättömyyssopimuksia ja hervottomia vaaliväitteitä: tässä historian surkeimpia lupauksia!

Nykyajan kauneuskriteereillä Kleopatraa ei vättämättä enää pidettäisi kauniina. Eikä ehkä enää Elisabeth Tayloriakaan viime vuosikymmeninä.

4000 eKr.

Ei kannata vaatia lupauksia, joiden lopputuloksesta ei ole tietoa. Kuutisen tuhatta vuotta sitten Jumalan kerrotaan kehottaneen Aatamia ja Eevaa olemaan hedelmällisiä ja täyttämään maa. Esivanhempamme tekivät työtä käskettyä, ja nykyään Telluksen kantokyky alkaa olla koetteilla koko seitsemän miljardin konkkaronkan ylläpitoon. Sen sijaan luojamme jälkeläinen ei ole osoittautunut erityisen kummoiseksi lupauksenlunastajaksi: parituhatta vuotta sitten isänsä luokse visiitille lähtenyt hemmo lupaili palaavansa pian, vaan eipä ole näkynyt.

35 eKr.

Vähänpä tiesi Marcus Antonius nimittäessään Kleopatran kuningattarien kuningattareksi ja luvatessaan Egyptin kuningattarelle Kyproksen ja alueita Lähi-idästä. Maken mahtailevat tarjoukset saivat kuitenkin Octavianuksen mustasukkaiseksi ja julistamaan sodan. Kyproksen-loma ja matkat itään vaihtuivat kummankin rakastavaisen osalta hävittyyn sotaan ja itsemurhaan. Ei siis kannata lupailla liikoja, tai voi päästä hengestään!


1930-luku

Menestystä, maailmanherruutta ja tuhatvuotinen valtakunta. Vaikka poliitikkojen vaalilupaukset ovat kautta aikain olleet liioittelevaa unelmahuttua, Adolf Hitlerin ja natsien vaaliteemat eivät olisi voineet mennä enempää mönkään. Liittoutuneet voittivat saksalaisten kansallislajin uusintaottelun 40-luvun puoleenväliin tultaessa ja natsi-Saksan ikäkin jäi kaksitoistavuotiseksi. Lupaamisen taitoa ei muutenkaan osattu toista maailmansotaa edeltäneessä Euroopassa. Saksan ja Neuvostoliiton välinen Molotov-Ribbentropin hyökkäämättömyyssopimus oli alusta asti suunniteltu rikottavaksi – vai uskoiko joku oikeasti, että Stalinin ja Hitlerin kaltaiset sotahullut eivät olisi halunneet mitellä lopuksi toisiaan vastaan?

1994

Kaikkiin lupauksiin ei kannata luottaa liian sinisilmäisesti. Tämän sai karvaasti kokea esimerkiksi Ukraina, joka taivuteltiin luovuttamaan Venäjälle vastikään hajonneen Neuvostoliiton ydinkärjet. Jos Ukraina luopuisi alueilleen jääneistä ydinaseista, maa saisi pitää Krimin. Noh, se ei ole tyhmä joka lupaa, vaan se joka uskoo.

1997

Yhdysvaltalainen pappi Glenn Wolfe solmi elämänsä aikana eri naisten kanssa yhteensä 29 avioliittoa, lupausta yhteisestä elämästä kuolemaan saakka. Suhteista kuitenkin 24 päättyi kuitenkin eroon. Jotkut vain osaavat vetää paremmin kuin Elisabeth Taylor ja Frendien Ross yhteensä.

2000-luku

Alkanut vuosituhat on ollut maailmanloppujen aikaa: uusia päätöspäivämääriä satelee kuukausittain, ja perusteina uskomuksille ovat milloin terroristit, paahtoleipään ilmestynyt Neitsyt Maria, ufojen hyökkäys, maya-kansan kalenterin epämääräisyydet tai Raamatun jakeiden määrä tietyllä umpimähkäisesti valitulla luvulla. Kummallista kyllä, yksikään ennustus ei ole toistaiseksi osunut oikeaan.

2015
Valtaan liittyy myös vastuuta. Vaalilupaukset eivät ole kuten vessapaperi, joka voidaan vetää tuosta vain pöntöstä alas. Kiitos koulutuslupauksesta, Sipilä ja kumppanit!

--------------------------

Olen satunnaisesti kirjoitellut juttuja Helsingin yliopistossa viestintää opiskelevien ainejärjestön lehteen, Groteskiin. Groteskin voisi määritellä riettaaksi ja relevantiksi journalismiksi, joka uskaltaa kyseenalaistaa, kysyä ja käsitellä mitä haluaa. Lehteä on jaossa ilmaiseksi esimerkiksi Kaisaniemen kampuksella Kaisa-talossa. Tämä juttu julkaistiin noin vuosi sitten Groteskin numerossa 1/2015, jolloin lehden teemana oli lupaus. Julkaisen tämän päätoimituksen luvalla myös omaan blogiini.

http://groteski-magazine.fi/ 

Kyypparin painajaiset: rasittavimpia asiakaskohtaamisia baarissa osa 2

Tipaton tammikuu on tullut päätökseensä, baarit alkavat jälleen täyttyä asiakkaista. Myös niistä raskaammista. Et kai sinä ole yksi heistä?

Aino ja Anni, korkeakouluopiskelijat budjettiviihteellä

Aino ja Anni ovat vetäneet tuntuvat pohjat jo ennen baariin astumista. Siinä missä muu bilekansa ovat pynttäytyneet parhaimpiinsa, korkeakouluopiskelijat astelevat baariin sisään sotkuisissa haalareissaan. Legendojen mukaan niitä ei pestä koskaan – eikä tämä tarkoita, että niitä varjeltaisiin sotkulta.

Eikö teillä ole mitään opiskelijahintaista täällä? Ai kalja ja lonkero kolme euroa? Niin mut siis eikö teillä ole mitään opiskelijoille? Me ollaan hei opiskelijoita, pelkillä tuilla pitäisi pärjätä hei! Voitko laittaa vähän alennusta? Kai tällä opiskelijakortilla saa jotain esimerkiksi ilmaisen pullon viinaa? Tää on vielä tää kansainvälinen opiskelijakortti jolla saa kymmenissä maissa alennuksia. Noh, jos ei ole sitte mitään opiskelijahintaista ole niin otan sitten tuon kolmen euron siiderin... ja sitten mun poikaystävälle hei tuota viskiä! Saako sen tuplana? Kai seki on sen kolme euroa? Ei kyllä meidän opiskelijabileissä anniskella Viron siidereitä näin kalliilla...

Kapakan pyörittäminen elinkeinona harrastuksen tai hyväntekeväisyyden sijasta tulevat yllätyksenä kuin nenän sijaitseminen päässä ja paskan suolessa. No me ollaan itse asiassa valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja tää kyllä pitäisi saada valtion alle kaikille ilmaiseksi toiminnaksi. On väärin ottaa rahaa siitä et toiset juo! Kyllä sen pitäis olla ilmasta! Alas globaali riistokapitalismi!

Seurueeseen liittyy joukko teekkareita paikatuissa haalareissaan. Illan aikana teekkarit todistavat jälleen kerran tunnetun teekkarihuumorintajuisuutensa kivoilla pikku peleillään ja fantsuilla tempauksillaan: kuka saa viskattua parhaan osuman baarimikkoon kengällään, kuinka pitkän matkan päästä onnistuu pissaamaan pisuaariin, onko mahdollista kävellä tanssilattia läpi käsillään oluttuoppi jalkojen välissä ja niin edelleen. Suomen toivot.

Rainer ja muu Romanovin sekalainen suku

Kun Romanovin suku astuu sisään, alkaa tapahtua. Miehet astelevat edellä äänekkäästi, suvun naiset seuraavat perässä. Yksi jää melkein pubin oveen kiinni kansallispuvustaan, jonka leveä hameosa ei mahdu oviaukosta sisään puristamatta.

Jooh nyt sellaista että laitetaan aluksi kuusi bisseä siitä... ja joo vaikkapa neljä valkovenäläistä... hei Leif tuu ottaan jo nää? Mihin me jäätiin... niin ja pullo skumppaa! Ja laita nyt toinenkin vaikka saman tien... Ja siitä ottakaa vaan naiset jo pöytään nämä niin minä maksan... ja voisi vielä kaikille ottaa vodkashotit.. yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kahdeksan, laitetaan viisitoista shottia! Joo ja ota vaan Tino jo tämä tarjotin... ja sitten vielä neljä siideriä kaksi Ville Vallatonta ja Marianne ja Cosmopolitaani naiselle ja jos vielä voit mojiton siihen kylkeen. Ja vielä yksi kalja. Jokos sä teit ne villet, ai ei ku Rosita kävikin jo hakemassa pöytään. Niin paljonkos se onkaan? Miten niin et muista mitä kaikkea annoit meille? Olisit kirjannut sitä mukaa kun luettelin niitä! No katotaan, tuolla pöydässä on siis kuusi tuoppia ja katotaas --

Ilta sujuu joutuisasti, mutta tarkkana on oltava. Mirella, Allan ja Richard loukkaantuvat, kun baarissa ei saakaan tupakoida sisällä. Toisaalta, mitä sitä ensimmäistä käskyä tottelemaan. Eikä juomiakaan saa viedä ulos! Johan on, helvetin nipottajat. Jännite huipentuu, kun Ahlgrenin suku astelee samaan kapakkaan, ja käsirysyn ainekset ovat valmiit. Kuin söpö eläin onnistuu pakenemaan pedon kynsistä luontodokumentissa, tällä kertaa ikävä tilanne vältetään – Ahlgrenit ymmärtävät baarin olevan Romanovien reviiriä ja siirtyvät toiseen kuppilaan. Puukot laitetaan tuppiin ja hauskanpito jatkuu!

Marja-Leena ja Pirjo firman pikkujoulubileissä

Marja-Leena ja Pirjo, voi näitä tätejä! Koko vuosi on tehty harmaita toimistotöitä, mutta nyt se loppuu! On firman pikkujoulut! Marja-Leena ja Pirjo ovat niitä, joiden sisäinen demoni herää henkiin juotaessa firman piikkiin. Korkkarit kattoon, harmaistakin valkokaulustyöläisistä lähtee tänään väriä! On aika perseillä ja laittaa henkilökunta tekemään jotain palkkansa eteen!

Pirjo laattaa sateenkaaren värejä naistenvessaan heti juhlien alussa. Nytpähän mahtuu lisää juomaa vatsalaukkuun! Onkohan täällä muuten karaokessa Kaija Koota? Voisi laula Tinakenkätytön kun se on niin voimaannuttava piisi!

Marja-Leena muistuttaa baariminnalle olevansa sitten veri important person, vippi, et älä rupee siinä sitten mussuttaa. Jotain valitettavaa löytyy aina, olipa se sitten puoliksi juodun kuohuviinipullon potentiaalinen korkkivika, mojitossa lilluvat ällöt mintunlehdet tai se, että kossukolassa maistuu kyllä Koskenkorva aivan liikaa. Kyllä vipillä on oikeus vaatia laatua.

Loppuillasta Marja-Leena ja Pirjo ottavat yhteen ja läpsivät toisiaan käsilaukuillaan. Pirjo on todennut humalassa, että Marja-Leenan ensimmäisen kvartaalin talousraportissa oli kaksi kirjoitusvirhettä. Riita sovitaan ja halaillaan. Pirjo heittää kihlasormuksen käsilaukkunsa perälle ja poistuu firman kopiokoneharkkaripojan kanssa kielisuudelmia vaihtaen. Kumpikaan ei muista (tai halua muistaa) aiemmin illan aikana tehtyä laattausta.

Talon edessä seisoo poliisiauto, ambulanssi ja matkalla autolle voi laskea vähintään neljät ryynit maassa. Siinä missä lähihoitaja näkee potilaidensa parantuvan, päättäessään työpäivänsä myös baariminna voi nähdä tehneensä arvokasta työtä.

Nikolai Maxi Makkonen

Nikolai Maxi Makkonen on jokaisen baarimikon painajainen. Tiskille astellessaan Niko haluaa todistaa viinapäänsä kestävyyden ottamalla viinashotteja – joita se on tosin ottanut myös ennen baariin tuloaan. Kyllä mää vielhä yhden en mää vielhä oo humalasa.

Nikon tyypillinen tie vie hänet iskemään lonkerotuopin pirstaleiksi pöytään, varastamaan jonkun juomia, lentämään ulos baarista, sniikkaamaan takaisin baariin (onhan aiempi poistaminen ollut täysin perusteeton), pummimaan tupakkaa, painimaan käsirysyyn ja aukomaan päätään rock-bändille näiden omilla jatkoilla kuinka paskoja soittajia ja wannabe-michaelmonroeita nämä ovat, pudoten lopulta parvekkeelta alas.

Jos Nikon biletys onkin kovaa, todennäköisesti se ilmestyy kaikesta huolimatta seuraavana päivänä viihteelle. Miten se on mahdollista (tai miten ojasta tai paukkupakkasilla vain t-paitasillaan ulkona värjötellyt miekkonen on edes säilynyt hengissä aiemmasta illasta), ovat kysymyksiä, jotka jäävät vastauksetta – Niko tuskin muistaa vastausta kysymyksiin itsekään.

Elina ja Keijo, jotka tietävät kyllä miten alkoholilaki menee

Keijo ja Elina viihtyvät erityisesti karaokebaareissa. Kotoa käsin käydään lähipubissa, ulkomaanmatkat valitaan varmistaen, että lähistöllä on varmasti Suomi-baari. Keijo kalauttaa mikrofoniin illan aikana ainakin sellaiset klassikot kuin "Olen suomalainen" ja "Ukkometso", Elina hoilaa Laura Voutilaisen "Kerran" ja Ultra Brata.

Keijo on siitä näppärä mies, että hän ei haaskaa kyypparin aikaa tilauksillaan, vaan kävelee sisään oma Karjalan tölkki valmiina kätösessään. Tuhaneen päissään olevalle Keijolle täytyy selittää useampaan kertaan, ettei näin kuuluisi tehdä:
Minä oon kuule lukenu alkomahoolilakia. Ja siinä lukee että jos minä en tästä tölkistä juo niin saan sen tuoda tänne. Ai ei muka mene noin? KYLLÄPÄHÄN MENEE! Ai, jaaha... no sitten. Mutta minäpä sitten käyn juomassa tämän tuossa ulkona jos on niin nuukaa.

Myöhemmin kinaa syntyy siitä, kuinka paljon viinaa voi annostella (kyllä minä oon lukenut laita vaan Elinalle tuplat siihen minä kyllä maksan näytänkö minä siltä että minulla ei ole rahaa häh) ja kerran kuukaudessa käyvänä kantiksena Keijo yrittää tehdä pientä diiliä: ku käyn täällä niin voit laittaa yhden ilmaisen paukun, tiiän että saat antaa sen ku niissä lukee silleen! Saatana etkö muka anna? Pihi-Lassi...

Elina haluaisi jonkun hyvän cocktailin. Siinä ei saa sitten olla liikaa makeutta, ei saa olla hapan, ainakaan paljoa, ei limeä eikä mitään hedelmälihaa, viinaa pitää olla hyvin, mutta ei giniä eikä rommia kun ne on pahaa, ei viskiä kanssa, mutta vodkaa voi, ja mieluummin colajuomaa eikä Fantaa. Ai kossukola jää vaihtoehdoks? No se kyllä kuulostaa tosi hyvältä!

Keijo syljeskelee lattioille, hän tietää että kyllä joku räkäklimpit vielä pois siivoaa. Loppuilta vedetään omia juomia salaa käyden vain nappaamassa ilmaista juomavettä henkilökunnnalta: pitäähän sitä ääntä raikastaa karaokeen.

Kake, joka haluaa saada henkilökunnan piristymään

Kake on mielenkiintoinen mies, joka viipyy usein koko illan jutellen henkilökunnalle. Kukaan ei ole varma, missä Kaken kaverit ovat vai oliko hänellä sellaisia edes mukanaan sisään astuessaan. Kakella on aina hauskaa, ja henkilökunta on mitä parasta seuraa. Toisten työpäivää voi piristää, mikäli perusnaamalukema näyttää liian angstiselle.

Hei, mitä sä nyt tuolla lailla murjotat? Hei hymyile nyt vähän hei! PÖÖ! Hehhee. Ei tarvii pelätä.

Kaken piristysyritykset katkeavat hikoitteluun ja hallitsemattomaan yskintään, josta hän valitettavasti selviää. Hän tilaa oluen. Saat pittää kuule kuitin muistona, hehee!

Teillä on kyllä niin hhhhuiphu phalvelu täällä! Minäpä kerron vitsin. Se on sellainen että homo meni paariin ja siellä oli neekeri niin homo sille sano että voiko antaa blow jobin sille ja homo... ei ku neekeri tinttas turpaan ja homo lähti! Ja ku paarimikko että mitä se homo sulle sano niin neekeri vastas että jotain töiden antamisesta se puhu! Hehhee, eikö olekin hauska? Hei hhymyile nyh vähä hei! Hhauskaa hhuumoriahan tuo vaan...

Hurmaavasta homofobisuudestaan ja rasistisuudestaan huolimatta Kake ei saa baarihenkilökuntaa lankeamaan pauloihinsa. Illan aikana hän ehtii viihdyttää lisäksi blokkaria sieppaamalla tuoppeja tämän kuljettamasta tuoppipinosta antamatta niitä takaisin. Kakesta on huippuhauskaa taitella kuiteista paperilennokkeja, joita voi yrittää ohjailla vaikkapa henkilökunnan jääpala-astioihin ja hedelmäkippoihin. Kyllä baarissa vaan on hauskaa!

Saako Kakelta tippiä?
Jokos minä tämän vitsin jo kerroin... niin että voit pitää kuitin muistona! Hehhee.

------------------------

Osa 1.
Suurin osa baariasiakkaista on muuten itse asiassa aika mukavia!
Tekstin asiakkaat ovat korostetunomaisia, fiktiivisiä stereotyyppejä. Älä siis suutu turhaan. :D