Lokakuun ihQuinta kamaa on viimeisen kahden kuukauden aikana Suomen radioihin rytinällä ilmaantunut Musta Barbaari kappaleellaan Salil eka salil vika. Kappaleen urbaani soundimaailma on tervetulleen kansainvälisen tuntuista suomalaisen hip hopin pariin, samoin tummaihoisiin ihmisiin liitettäville ennakkoluuloille ivailevat sanoitukset ovat hauskat, mutta niissä on myös sanomaa.
maanantai 28. lokakuuta 2013
Lokakuun ihQutusbiisi
Aliide Truu kuunteli ihQutusbiisiä ja ihQutusbiisi kuunteli takaisin.
Lokakuun ihQuinta kamaa on viimeisen kahden kuukauden aikana Suomen radioihin rytinällä ilmaantunut Musta Barbaari kappaleellaan Salil eka salil vika. Kappaleen urbaani soundimaailma on tervetulleen kansainvälisen tuntuista suomalaisen hip hopin pariin, samoin tummaihoisiin ihmisiin liitettäville ennakkoluuloille ivailevat sanoitukset ovat hauskat, mutta niissä on myös sanomaa.
Lokakuun ihQuinta kamaa on viimeisen kahden kuukauden aikana Suomen radioihin rytinällä ilmaantunut Musta Barbaari kappaleellaan Salil eka salil vika. Kappaleen urbaani soundimaailma on tervetulleen kansainvälisen tuntuista suomalaisen hip hopin pariin, samoin tummaihoisiin ihmisiin liitettäville ennakkoluuloille ivailevat sanoitukset ovat hauskat, mutta niissä on myös sanomaa.
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
Ajattelet suomeksi etkä englanniksi – ainakin parempi olisi
On monia asioita, jotka saavat minut näkemään punaista: eräs niistä on nykyaikana usein kuultava lausahdus, jossa henkilö kertoo ajattelevansa englanniksi. Toivon, että henkilö pyrkii vain korostamaan englannin taitojaan, eikä oikeasti tee sanomansa mukaan. Valitettava totuus on, että jos suomalainen ajattelee englanniksi, hänen ajattelunsa on todennäköisesti helvetin yksinkertaista.
Emme tule läheskään aina ajatelleeksi, että syvällisin ajattelumme tapahtuu äidinkielellämme. Yleisesti ottaen ihminen pystyy ymmärtämään täydellisesti vain äidinkielensä kaikki vivahteet ja kielen sävyt. Ihminen hallitsee äidinkielellään laajemmalti käsitteitä ja käsitekokonaisuuksia kuin vieraalla kielellä. Äidinkieli luo ajattelumme perustan: mitä paremmin hallitsee äidinkielensä, sitä parempaa myös ajattelun taso on.
En oikein tiedä, mitä ajatella ihmisistä, jotka kirjoittavat elämästään englannin kielellä esimerkiksi Lärvikirjaan. Miksi jokin asia pitää kirjoittaa englanniksi, kun sen voisi tehdä myös suomeksi ja vieläpä kieliopillisesti oikeaoppisemmin? Entä miksi esiintyä netissä kosmopoliittisena kielitieteilijänä, jos ei osaa edes omaa äidinkieltään, ajattelunsa perustaa? Äidinkielemmehän luo perustan myös toisten kielten osaamiselle. Samoin nähtyäni joskus, kuinka sanojensa mukaan pääasiassa englanniksi ajatteleva suomalainen on kirjoittanut kielioppi- ja ajatteluvirheitä pursuavan tekstin omalla äidinkielellään, olen pysähtynyt pohtimaan, minkä tasoista hänen ajattelunsa on sitten englanniksi. Kuinka paljon yksinkertaisemmaksi se voi vielä mennä?
Totta kai ajattelu englanniksi on mahdollista. Olen kokeillut sitä itsekin. Ongelma vain on, etten ainakaan itse osaa/osaisi tehdä englanniksi mitään kauhean syvällistä pohdintaa äidinkielisen ajatteluni vauhdilla. Jos menen vaikkapa vakiosaarnoihini sairaalamaailman epäkohdista, Darwin-harhaluuloista tai länsimaiden ihmisoikeusongelmista, ainakin itse tarvitsisin jo sanakirjan apua, vaikka englannin sanavarastoni kohtuu laaja onkin. Useimmiten englanninkielinen ajattelu suomalaisen päässä on arkipäiväistä "I like ice cream" -tasoa.
Yeah. Ice cream is good.
Helsingin yliopiston lehdessä Yliopistolainen myös eläinfysiologian professori Kristian Donner suhtautuu kriittisesti englannin käyttöön luovassa ajattelussa:
"Kun kuvittelee osaavansa hyvin englantia, osaa usein vain sujuvia fraaseja, eikä ehkä huomaakaan, miten omaksuttu fraseologia ohjaa kirjoittamaan tai jopa ajattelemaan tietyllä tavalla."
Toki omat poikkeuksensa löytyvät tieteen parista. Esimerkiksi mentäessä hyvin syvälle esimerkiksi lääketieteen tai biologian maailmaan aihepiirien opiskelu tapahtuu pääasiassa (tai jopa ainoastaan) englannin kielellä, minkä myötä alan asiantuntija voi osata perustella ja pohtia erityisalansa asioita paremmin englanniksi suomenkielisten käsitteiden puuttuessa. En kuitenkaan jaksa uskoa, että suomenkielisen arkiajattelu tarvitsee vierasta kieltä.
Minä ajattelen suomeksi enkä englanniksi. Toivottavasti myös jokainen "englanniksi ajatteleva" voisi pohtia ajattelunsa kieltä uudelleen. Parhaiten osaamallaan kielellä ajattelu ei ole hävettävä asia.
Ain't that the truth baby?
Yeah.
That's what I thought.
You are right.
Do you want to eat some ice cream?
Yeah. Ice cream is good.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lue myös Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittisen ohjelman ajatuksia:
http://www.kotus.fi/?s=2064
Yliopistolainen 10/05: Luovasti äidinkielellä
http://www.helsinki.fi/yliopistolainen/2005/10/artikkeli2.htm
Emme tule läheskään aina ajatelleeksi, että syvällisin ajattelumme tapahtuu äidinkielellämme. Yleisesti ottaen ihminen pystyy ymmärtämään täydellisesti vain äidinkielensä kaikki vivahteet ja kielen sävyt. Ihminen hallitsee äidinkielellään laajemmalti käsitteitä ja käsitekokonaisuuksia kuin vieraalla kielellä. Äidinkieli luo ajattelumme perustan: mitä paremmin hallitsee äidinkielensä, sitä parempaa myös ajattelun taso on.
En oikein tiedä, mitä ajatella ihmisistä, jotka kirjoittavat elämästään englannin kielellä esimerkiksi Lärvikirjaan. Miksi jokin asia pitää kirjoittaa englanniksi, kun sen voisi tehdä myös suomeksi ja vieläpä kieliopillisesti oikeaoppisemmin? Entä miksi esiintyä netissä kosmopoliittisena kielitieteilijänä, jos ei osaa edes omaa äidinkieltään, ajattelunsa perustaa? Äidinkielemmehän luo perustan myös toisten kielten osaamiselle. Samoin nähtyäni joskus, kuinka sanojensa mukaan pääasiassa englanniksi ajatteleva suomalainen on kirjoittanut kielioppi- ja ajatteluvirheitä pursuavan tekstin omalla äidinkielellään, olen pysähtynyt pohtimaan, minkä tasoista hänen ajattelunsa on sitten englanniksi. Kuinka paljon yksinkertaisemmaksi se voi vielä mennä?
Totta kai ajattelu englanniksi on mahdollista. Olen kokeillut sitä itsekin. Ongelma vain on, etten ainakaan itse osaa/osaisi tehdä englanniksi mitään kauhean syvällistä pohdintaa äidinkielisen ajatteluni vauhdilla. Jos menen vaikkapa vakiosaarnoihini sairaalamaailman epäkohdista, Darwin-harhaluuloista tai länsimaiden ihmisoikeusongelmista, ainakin itse tarvitsisin jo sanakirjan apua, vaikka englannin sanavarastoni kohtuu laaja onkin. Useimmiten englanninkielinen ajattelu suomalaisen päässä on arkipäiväistä "I like ice cream" -tasoa.
Yeah. Ice cream is good.
Helsingin yliopiston lehdessä Yliopistolainen myös eläinfysiologian professori Kristian Donner suhtautuu kriittisesti englannin käyttöön luovassa ajattelussa:
"Kun kuvittelee osaavansa hyvin englantia, osaa usein vain sujuvia fraaseja, eikä ehkä huomaakaan, miten omaksuttu fraseologia ohjaa kirjoittamaan tai jopa ajattelemaan tietyllä tavalla."
Toki omat poikkeuksensa löytyvät tieteen parista. Esimerkiksi mentäessä hyvin syvälle esimerkiksi lääketieteen tai biologian maailmaan aihepiirien opiskelu tapahtuu pääasiassa (tai jopa ainoastaan) englannin kielellä, minkä myötä alan asiantuntija voi osata perustella ja pohtia erityisalansa asioita paremmin englanniksi suomenkielisten käsitteiden puuttuessa. En kuitenkaan jaksa uskoa, että suomenkielisen arkiajattelu tarvitsee vierasta kieltä.
Minä ajattelen suomeksi enkä englanniksi. Toivottavasti myös jokainen "englanniksi ajatteleva" voisi pohtia ajattelunsa kieltä uudelleen. Parhaiten osaamallaan kielellä ajattelu ei ole hävettävä asia.
Ain't that the truth baby?
Yeah.
That's what I thought.
You are right.
Do you want to eat some ice cream?
Yeah. Ice cream is good.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lue myös Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielipoliittisen ohjelman ajatuksia:
http://www.kotus.fi/?s=2064
Yliopistolainen 10/05: Luovasti äidinkielellä
http://www.helsinki.fi/yliopistolainen/2005/10/artikkeli2.htm
lauantai 19. lokakuuta 2013
Haluan homokaverin!
Nykyaikana ihminen on automaattisesti rasisti, jos hänellä ei ole yhtään tummaihoista
kaveria. Samoin ihminen on juntti, mikäli hänellä ei ole homokaveria.
Minun on tunnustettava, että olen itsekin juntti. Vuosien saatossa integroitumiseni seksuaalivähemmistöpiireihin voidaan katsoa vähintäänkin lievästi epäonnistuneeksi – tuoreeltaan seurustelin naisen kanssa ja läheisimmät miessukupuoliset kaverini ovat heteroita. Ei heteroissakaan mitään vikaa ole, mutta kaltaiseni panseksuaali hippiäinen ansaitsisi itselleen myös aidon ja iki-ihanan homppelikaverin!
Missä ne kunnon homot oikein piileksivät? Tuntuu siltä, että parhaat homot ovat (tyttöjen poikaystäväehdokkaita vertaavaa sanontaa mukaillen) kuin vessoja: parhaat ovat varattuja tai täynnä paskaa. Jotkut ovat jopa molempia. Vuosien varrella olen törmännyt monenlaisiin homppeileihin. Osa heistä on vain puhtaasti kusipäitä. Sitten ovat kivat homppelit, joilla ei ole koskaan aikaa. Sitten on niitä ilkeitä, mutta suosittuja "ah olen niin fabulous" -homppeleita, joilla ei ole aikaa. Ja jos olisikin, heiltä ei liikene sitä ainakaan minulle, vaan aika menee johonkin tärkeämpään, kuten oman lifestyleblogin päivittämiseen, kulmakarvojen nyppimiseen tai saman profiilikuvan vaihtamiseen Lärvikirjassa yhä uudestaan ja uudestaan. Tai ihan vaan itsensä ihailemiseen peilistä, mutta ei, ei koskaan minuun. Kuinka itsekeskeistä.
On minullakin muutama homppelikaveri, joten en ehkä ole täysin juntti. Ongelma on siinä, että suurin osa heistä asuu niin kaukana, toisella puolella Suomea. Toki tarjolla on muutama paikallinenkin homppeli, mutta heistäkin läheisintä näen noin puolen vuoden välein.
Oltuani yli kaksi vuotta seksuaalivähemmistögalleria Qruiserissa olen onnistunut tutustumaan siellä enemmän naisiin kuin miehiin. Lihatiskissä (siis Qruiserissa) olisi tarjolla myös paikallisia homoja, mutta valitettavan montaa kiinnostaa vain harrastaa seksiä kanssani, tai vielä pahempaa, minä en kiinnosta heitä ollenkaan! On kuin onkin olemassa homoja, joita ei kiinnostakaan jutella minun hiuksistani, minun vaatteistani, minun huoneeni sisustuselementeistä, minun kirjahyllyni kirjoista, minun hiuksistani, minun kirjoittamistani teksteistä, minun kuvistani tai minun hiuksistani. Mikäköhän heissä on vialla?
Toki tarjolla olisi myös joitakin paikallisia homppeleita, mutta osa heistä ei vain täytä laatuvaatimuksiani. Joillakin ei vain ole tarpeeksi ihQ tyyli: stailin pitää olla juuri sopivasti homo. Ei liian vähän, muttei liian stereotyyppinenkään. Mitä minä teen homolla, jota ei kiinnosta shoppailu tai tyyliasiat? "Tutustun häneen omana itsenään ja arvostan hänen persoonallisuuttaan sellaisenaan"? Hah, mikä vitsi!
Kerrotaan siis, mitä haluan: ihQun ja tyylikkään homokaverin, joka on sopivan suosittu, mutta ei kuitenkaan yhtä pidetty mitä minä. Jälkimmäinen ehto on onneksi helppo täyttää, sillä kaikkihan minusta pitävät. Homokaverini ei saa olla liian paljon minua pidempi. Meidän täytyy olla niin läheisiä, että voimme käydä yhdessä kusella vessassa. Käymme välillä shoppailemassa kaupungilla ja kahvilla. Välillämme ei kuulu olla seksuaalista jännitettä, mutta humalapäissämme voimme yltyä tanssimaan yhdessä baarissa tai pussailemaan. Voin puhua homokaverilleni mies- ja naishuolistani, ja hän kuuntelee ymmärtäväisesti. Voin kysellä vinkkejä hiusasioissa, ja hän vastailee kysymyksiini.
Jos joku tuntee nämä kriteerit täyttävän homon, antakaa hänelle heti minun yhteystietoni! On pysyttävä ajan hengessä mukana ja hankittava oikeanlaisia kavereita. Ei se ihminen, vaan hänen seksuaalisuutensa!
Missä ne kunnon homot oikein piileksivät? Tuntuu siltä, että parhaat homot ovat (tyttöjen poikaystäväehdokkaita vertaavaa sanontaa mukaillen) kuin vessoja: parhaat ovat varattuja tai täynnä paskaa. Jotkut ovat jopa molempia. Vuosien varrella olen törmännyt monenlaisiin homppeileihin. Osa heistä on vain puhtaasti kusipäitä. Sitten ovat kivat homppelit, joilla ei ole koskaan aikaa. Sitten on niitä ilkeitä, mutta suosittuja "ah olen niin fabulous" -homppeleita, joilla ei ole aikaa. Ja jos olisikin, heiltä ei liikene sitä ainakaan minulle, vaan aika menee johonkin tärkeämpään, kuten oman lifestyleblogin päivittämiseen, kulmakarvojen nyppimiseen tai saman profiilikuvan vaihtamiseen Lärvikirjassa yhä uudestaan ja uudestaan. Tai ihan vaan itsensä ihailemiseen peilistä, mutta ei, ei koskaan minuun. Kuinka itsekeskeistä.
On minullakin muutama homppelikaveri, joten en ehkä ole täysin juntti. Ongelma on siinä, että suurin osa heistä asuu niin kaukana, toisella puolella Suomea. Toki tarjolla on muutama paikallinenkin homppeli, mutta heistäkin läheisintä näen noin puolen vuoden välein.
Oltuani yli kaksi vuotta seksuaalivähemmistögalleria Qruiserissa olen onnistunut tutustumaan siellä enemmän naisiin kuin miehiin. Lihatiskissä (siis Qruiserissa) olisi tarjolla myös paikallisia homoja, mutta valitettavan montaa kiinnostaa vain harrastaa seksiä kanssani, tai vielä pahempaa, minä en kiinnosta heitä ollenkaan! On kuin onkin olemassa homoja, joita ei kiinnostakaan jutella minun hiuksistani, minun vaatteistani, minun huoneeni sisustuselementeistä, minun kirjahyllyni kirjoista, minun hiuksistani, minun kirjoittamistani teksteistä, minun kuvistani tai minun hiuksistani. Mikäköhän heissä on vialla?
Toki tarjolla olisi myös joitakin paikallisia homppeleita, mutta osa heistä ei vain täytä laatuvaatimuksiani. Joillakin ei vain ole tarpeeksi ihQ tyyli: stailin pitää olla juuri sopivasti homo. Ei liian vähän, muttei liian stereotyyppinenkään. Mitä minä teen homolla, jota ei kiinnosta shoppailu tai tyyliasiat? "Tutustun häneen omana itsenään ja arvostan hänen persoonallisuuttaan sellaisenaan"? Hah, mikä vitsi!
Kerrotaan siis, mitä haluan: ihQun ja tyylikkään homokaverin, joka on sopivan suosittu, mutta ei kuitenkaan yhtä pidetty mitä minä. Jälkimmäinen ehto on onneksi helppo täyttää, sillä kaikkihan minusta pitävät. Homokaverini ei saa olla liian paljon minua pidempi. Meidän täytyy olla niin läheisiä, että voimme käydä yhdessä kusella vessassa. Käymme välillä shoppailemassa kaupungilla ja kahvilla. Välillämme ei kuulu olla seksuaalista jännitettä, mutta humalapäissämme voimme yltyä tanssimaan yhdessä baarissa tai pussailemaan. Voin puhua homokaverilleni mies- ja naishuolistani, ja hän kuuntelee ymmärtäväisesti. Voin kysellä vinkkejä hiusasioissa, ja hän vastailee kysymyksiini.
Jos joku tuntee nämä kriteerit täyttävän homon, antakaa hänelle heti minun yhteystietoni! On pysyttävä ajan hengessä mukana ja hankittava oikeanlaisia kavereita. Ei se ihminen, vaan hänen seksuaalisuutensa!
perjantai 18. lokakuuta 2013
Sana on vaate jonka puemme ylle
Sana on vaate jonka puemme ylle
Sillä peitämme ja paljastamme itsemme
Eikä tule antaa periksi häpeilylle
Kun kaiken pois päältään ottaa
Kyynel joka sanalleni uhrattu on
Riisun panssarini, oon haavoittuva ja alaston
Olen alaston.
Joskus pari sanaa kertoo tuhatta enemmän
Sitä ajattelin kun kirjoitin kirjettäin
Yksinkertaisesta ja niukastakin voi saada sievän
Ei mitään ylimääräistä, ei turhaa
Vaan jokainen sana totta on
Kun olen riisuuntunut, olen herkkä ja alaston
Olen alaston.
Kirjeeni kukin sana hehkuu voimasta
Sitä luen ja sen nimelläin allekirjoitan
Suljen oven ja poistun tästä maailmasta
Ja ihmiset ulkona suu auki tuijottaa
Aivan kuin mussa jokin vika on
Eivät tajuu, kyyneleeni paljastaa sen, olen vain alaston
Olen alaston, enkä häpeä, olen vain alaston.
Sillä peitämme ja paljastamme itsemme
Eikä tule antaa periksi häpeilylle
Kun kaiken pois päältään ottaa
Kyynel joka sanalleni uhrattu on
Riisun panssarini, oon haavoittuva ja alaston
Olen alaston.
Joskus pari sanaa kertoo tuhatta enemmän
Sitä ajattelin kun kirjoitin kirjettäin
Yksinkertaisesta ja niukastakin voi saada sievän
Ei mitään ylimääräistä, ei turhaa
Vaan jokainen sana totta on
Kun olen riisuuntunut, olen herkkä ja alaston
Olen alaston.
Kirjeeni kukin sana hehkuu voimasta
Sitä luen ja sen nimelläin allekirjoitan
Suljen oven ja poistun tästä maailmasta
Ja ihmiset ulkona suu auki tuijottaa
Aivan kuin mussa jokin vika on
Eivät tajuu, kyyneleeni paljastaa sen, olen vain alaston
Olen alaston, enkä häpeä, olen vain alaston.
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
LuQnurkkaus
Jari Tervo - Taksirengin rakkaus
***-
Jari Tervon novellikokoelma Taksirengin rakkaus sattui tulemaan vastaan kirpputorilla. Uutisvuodossa viikoittain nähtävältä Tervolta olen aiemmin lukenut Koljatti-nimisen teoksen, joka oli mielestäni aivan erinomaista poliittista ja yhteiskunnallista satiiria.
Taksirengin rakkaus on oikein mukava kokoelma novelleita. Luettuani kirjan kuukausia sitten en niistä tosin enää paljoa muista, mutta esimerkiksi "Pohjois-Suomen Ekonomikillan Puhaltaja" ja "Miljoona etunojapunnerrusta" jäivät mieleeni. Ensimmäisessä mainitussa tarinassa mies ottaa kyytiinsä liftarin, joka tekee miehelle hyvin erikoisen tunnustuksen. Miljoona etunojapunnerrusta on novellikokoelman kirjoituksista pisin ja kertoo kahta työtä tekevästä bodarijätkästä, joka rakastuu palavasti erääseen naiseen.
Tervon hahmot ovat hauskoja ja eläviä. Ajoittain hänen huumorinsa osuu ja uppoaa. Eräs parhaimpia ilmauksia on Miljoona etunojapunnerrusta -novellissa, jossa päähenkilön ystävän vaimo kuolee. Eräs henkilö ihmettelee, miksi mies haikailee niin surkeana vaimonsa perään: "eihän niillä ollut muuta yhteistä kuin partakone".
Taksirengin rakkaus on ihan mukava, muttei mitenkään ikimuistoinen lukukokemus.
Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
*****-
Johanna Sinisalon esikoisromaanissa tamperelainen homomies Mikael, lempinimeltään Enkeli, löytää kerrostalonsa pihalta peikonpoikasen. Mikael alkaa hoitaa peikkoa, ja hänen yrittäessään vangita palan luontoa kotiinsa suhde peikkoon saa sairaalloiset mittasuhteet.
Sinisalo yhdistää kirjassaan tieteellisen tekstin kansansatuihin: romaani sijoittuu vaihtoehtomaailmaan, joka vastaa muuten omaamme, mutta peikkoja on todistetusti olemassa. Poimimalla kohtauksia kansalliskirjallisuutemme klassikoista ja sepittämällä peikkoja koskevia tieteellisiä tekstejä Sinisalo tekee peikoista niin todentuntuisen asian, että lukijan tekee (tai ainakin itseni teki) mieli mennä internetin ääreen ja tutustua näihin mystisiin olentoihin. Valitettavasti Wikipedia tietää kertoa kyseessä olevan vain taruolento.
Ennen päivänlaskua ei voi on erinomainen teos. Se on hyvin vaihtoehtoinen, mutta kaunis rakkaustarina, joka saa pohtimaan ihmisyyttä, inhimillistä rakkautta ja ihmisyyden rajoja. Peikoilla varustettu maailma on uskottava ja miltei käsin kosketeltavissa — ainoat epäuskottavuudet ovat ehkä tarinan henkilöiden käytöksessä: heidän elämänsä tuntuvat pyörivän hyvin suureksi osaksi tiettyjen asioiden (esim. Mikaelin) ympärillä.
Johanna Sinisalo - Enkelten verta
****+
Sinisalon romaani Enkelten verta on kauhuskenaario lähitulevaisuudesta, tämän 2010-luvun loppupuoliskosta, jolloin mehiläiset ovat lähes kokonaan kadonneet Maapallolta. Pesäkatojen syistä ei olla varmoja. Vaikutukset kuitenkin näkyvät: mehiläiskadot tekevät maanviljelyn mahdottomaksi, ruoan hinta kallistuu eikä kaikilla ole siihen varaa, talous on sekaisin.
Tarinaa seurataan mehiläisviljelijä Orvon kautta. Hän elää puun ja kuoren välissä: hänen isänsä on edelleen vireessä oleva lihatuottaja, kun taas poika Eero on eläinaktivisti. Mehiläiskato iskee yllättäen myös Orvon tilalle, ja samoin muut hänen elämänsä perustukset romahtavat.
Enkelten verta on nerokas etenkin siksi, että synkkä tulevaisuus on totta jo melkein tänä päivänä. Eläinoikeuksia, ruoankulutusta ja ruoantuotannon eettisyyttä pohtivaan tarinaan on upotettu paljon surullisia faktoja muun muassa elämäntapojemme kestämättömyydestä.
Enkelten verta on ajattelemaan pistävä romaani, joka saa jopa minut, paatuneen lihansyöjän, pohtimaan eläinkunnan tuotteiden eettisyyttä ja elintapojeni/elintapojemme kestävyyttä. Tarina etenee tyylikkäästi Eeron eläinoikeuksia käsittelevillä blogiteksteillä ja Orvon omakohtaisella kerronnalla. Sinisalo yhdistää kerronnalleen ominaisella tavalla tiedettä ja fiktiivisiä fantasiaelementtejä. Kyseessä on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, jonka ainoaksi huonoksi puoleksi jää se, että kirja on valitettavan nopeasti ohi. Ehkä tarinaan olisi voitu luoda lisää keinoja syventää sitä ja tuoda lukija yhä paremmin osaksi tätä kaoottista maailmaa?
Agatha Christie - Paddingtonista 16:50
***-
Rouva McGillicuddy näkee junamatkallaan Lontoossa jotain erikoista: viereisen junan matkustajahuoneessa kuristetaan joku kuoliaaksi. Poliisi ei ole tapauksesta kiinnostunut, sillä ruumista ei ole ainakaan löydetty eikä McGillicuddyn kuvaileman näköisestä henkilöstä ole tehty katoamisilmoitusta. Rouva päättää turvautua ystävänsä neiti Marplen puoleen.
Paddingtonista 16:50 on ihan hyvä, perus-Christie. Christie rakentaa tarinan ovelasti täyteen erinäisiä kiemuroita, jotka sekoittavat lukijaa. Lopulta murhaaja tietysti selviää, ja pakko kerskua: kerrankin arvasin, kuka se oli!
Agatha Christie - Totuus Hallavan hevosen majatalosta
***½
Isä Gorman kutsutaan kuulemaan kuolemaisillaan olevan rouvan tunnustusta. Palatessaan kotiin pappi kolkataan kuoliaaksi. Mitä tunnustukseen liittyi?
Totuus Hallavan hevosen majatalosta on mielenkiintoinen ja monin tavoin poikkeuksellinen Agatha Christie -kirja. Kirjailija irrotteli romaanissa monin tavoin: ensimmäisen kolmenkymmenen sivun aikana ruumiita on jo kolme, tarinaan liittyy epäilyttäviä voodoo-elementtejä ja mukana sivuhahmona on myös Christietä itseään parodisoiva hahmo, dekkarikirjailija Ariadne Oliver. Tarina muistuttaa salapoliisiseikkailun sijasta enemmän thrilleriä. Itseeni kirja kolahti siksi, että se on monilta osin tyypillistä Agatha Christien tuotantoa, mutta silti niin erilainen. Suosittelen kirjaa jokaiselle hänen tuotantonsa ystäville.
Agatha Christie - Neiti Lemon erehtyy
**
Agatha Christien romaanissa Neiti Lemon erehtyy tapahtuu murha opiskelija-asuntolassa. Jo aiemmin oppilaiden keskuudessa on tapahtunut outoja näpistyksiä, ja lopulta erään oppilaan yllättävä kuolema huipentaa kaiken. Hercule Poirot on paikan päällä selvittelemässä tapausta.
Sen lisäksi, ettei kirja ole Christien parhaimpia tai mitenkään ihmeellinen, se on suomentajan takia lukukokemuksena lievästi epämiellyttävä. Minua hämmensi jatkuvat käännösvirheet ja jopa käännösten tekemättä jättäminen: esimerkiksi sanat "make-up" ja "period" oli jätetty sellaisinaan tekstiin.
Stephen King - 11.22.63
*****
Stephen Kingin ns. Kennedy-kirja on toistaiseksi raskain englanniksi lukemani kirja. Romaanissa Jake Epping -niminen englannin opettaja USA:n Mainesta matkaa ajassa taaksepäin vuoteen 1958 ja alkaa toimia estääkseen presidentti Jack Kennedyn murhan. Kennedyn pelastaminen voisi estää ehkä Vietnamin sodan ja pelastaa siten suuren määrän ihmishenkiä. Menneisyys ei kuitenkaan halua muuttua, eikä operaatio tule olemaan helppo. Lisäksi Jake rakastuu Texasissa kirjastonhoitajaan nimeltä Sadie. Miten käy suhteelle, jossa toisen on joskus palattava takaisin tulevaisuuteen?
Stephen Kingin uutukainen on kokonaisuudessaan ehkä paras miekkosen kirjoittama kirja koskaan. King selättää kertomuksessaan pahimmat aikamatkustamisen ongelmat. Hahmot ovat Kingille tyypilliseen tapaan eläviä, käsinkosketeltavan tuntuisia. Jaken ja Sadien eriskummallinen rakkaustarina on koskettava, ja muutama kohtaus kirjassa yltää hyvin herkälle tasolle. Mitä käy, kun Jake laulaa ajatuksissaan The Rolling Stonesin biisiä, vaikkei koko biisiä tai bändiä ole vielä olemassakaan?
The New York Times listasi kirjan vuoden kymmenen parhaimman joukkoon, eikä se ole ihme. Tämä voi olla moderni klassikko. Kirjan lopetus sai minut kyyneliin, mihin on kyennyt aiemmin vain kaksi kirjaa.
Fjodor Dostoyevski - Rikos ja rangaistus
Rikos ja rangaistus on eräs maailmankirjallisuuden klassikoita, joten en koe olevani pätevä antamaan tälle kirjalle minkäänlaista arvosanaa. Eepos kertoo nuoren miehen suorittamasta rikoksesta, synnin suorittamisen tuomasta tuskasta ja sen suorittamisesta.
Kirja on kokonaisuudessaan yllättävän mukava lukea. Tuon ajan venäläiselle kirjallisuudelle ominaisia tapoja, kuten jaarittelua ja turhia kohtauksia kyllä esiintyy, mutta yllättävän monella kirjan tapahtumalla tuntuu olevan merkitys ja yhteys kokonaisuuteen.
Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
Kriittisen realismin perustajiin kuuluvan Nikolai Gogolin romaanissa Kuolleet sielut herra Tŝitŝikov matkaa ympäri Venäjää ostaen kuolleita talonpoikia. Kirja on kirjoitettu aikana, jolloin Venäjällä maaorjuus oli yhä voimassa ja kuolleet talonpojat saattoivat jäädä vuosiksi kirjoihin edelleen "elävinä". Tŝitŝikov herättää paikallisissa niin intoa, uteliaisuutta kuin vihastustakin. Monet kuolleiden sielujen ostot (tai niiden yritykset) johtavat huvittaviin tapahtumiin.
Jos vertaa Gogolin tekstiä Dostoyevskiin, pidän enemmän Gogolista. Hänen tekstinsä kriittisyys on kestänyt Dostoyevskia paremmin aikaa. Hän ei sorru yhtä pahasti jaaritteluihin, vaan tarina pysyy liikoja rönsyilemättä asian ytimessä. Kirja on aidosti hauska: monet kohtaukset aidosti huvittivat minua. Huonona puolena kirjassa on, että tarina jää kesken: Kuolleiden sielujen piti olla romaanitrilogian ensimmäinen osa, mutta kahta muuta osaa ei koskaan saatu kirjailijan tehtyä myöhemmin itsemurhan.
***-
Jari Tervon novellikokoelma Taksirengin rakkaus sattui tulemaan vastaan kirpputorilla. Uutisvuodossa viikoittain nähtävältä Tervolta olen aiemmin lukenut Koljatti-nimisen teoksen, joka oli mielestäni aivan erinomaista poliittista ja yhteiskunnallista satiiria.
Taksirengin rakkaus on oikein mukava kokoelma novelleita. Luettuani kirjan kuukausia sitten en niistä tosin enää paljoa muista, mutta esimerkiksi "Pohjois-Suomen Ekonomikillan Puhaltaja" ja "Miljoona etunojapunnerrusta" jäivät mieleeni. Ensimmäisessä mainitussa tarinassa mies ottaa kyytiinsä liftarin, joka tekee miehelle hyvin erikoisen tunnustuksen. Miljoona etunojapunnerrusta on novellikokoelman kirjoituksista pisin ja kertoo kahta työtä tekevästä bodarijätkästä, joka rakastuu palavasti erääseen naiseen.
Tervon hahmot ovat hauskoja ja eläviä. Ajoittain hänen huumorinsa osuu ja uppoaa. Eräs parhaimpia ilmauksia on Miljoona etunojapunnerrusta -novellissa, jossa päähenkilön ystävän vaimo kuolee. Eräs henkilö ihmettelee, miksi mies haikailee niin surkeana vaimonsa perään: "eihän niillä ollut muuta yhteistä kuin partakone".
Taksirengin rakkaus on ihan mukava, muttei mitenkään ikimuistoinen lukukokemus.
Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
*****-
Johanna Sinisalon esikoisromaanissa tamperelainen homomies Mikael, lempinimeltään Enkeli, löytää kerrostalonsa pihalta peikonpoikasen. Mikael alkaa hoitaa peikkoa, ja hänen yrittäessään vangita palan luontoa kotiinsa suhde peikkoon saa sairaalloiset mittasuhteet.
Sinisalo yhdistää kirjassaan tieteellisen tekstin kansansatuihin: romaani sijoittuu vaihtoehtomaailmaan, joka vastaa muuten omaamme, mutta peikkoja on todistetusti olemassa. Poimimalla kohtauksia kansalliskirjallisuutemme klassikoista ja sepittämällä peikkoja koskevia tieteellisiä tekstejä Sinisalo tekee peikoista niin todentuntuisen asian, että lukijan tekee (tai ainakin itseni teki) mieli mennä internetin ääreen ja tutustua näihin mystisiin olentoihin. Valitettavasti Wikipedia tietää kertoa kyseessä olevan vain taruolento.
Ennen päivänlaskua ei voi on erinomainen teos. Se on hyvin vaihtoehtoinen, mutta kaunis rakkaustarina, joka saa pohtimaan ihmisyyttä, inhimillistä rakkautta ja ihmisyyden rajoja. Peikoilla varustettu maailma on uskottava ja miltei käsin kosketeltavissa — ainoat epäuskottavuudet ovat ehkä tarinan henkilöiden käytöksessä: heidän elämänsä tuntuvat pyörivän hyvin suureksi osaksi tiettyjen asioiden (esim. Mikaelin) ympärillä.
Johanna Sinisalo - Enkelten verta
****+
Sinisalon romaani Enkelten verta on kauhuskenaario lähitulevaisuudesta, tämän 2010-luvun loppupuoliskosta, jolloin mehiläiset ovat lähes kokonaan kadonneet Maapallolta. Pesäkatojen syistä ei olla varmoja. Vaikutukset kuitenkin näkyvät: mehiläiskadot tekevät maanviljelyn mahdottomaksi, ruoan hinta kallistuu eikä kaikilla ole siihen varaa, talous on sekaisin.
Tarinaa seurataan mehiläisviljelijä Orvon kautta. Hän elää puun ja kuoren välissä: hänen isänsä on edelleen vireessä oleva lihatuottaja, kun taas poika Eero on eläinaktivisti. Mehiläiskato iskee yllättäen myös Orvon tilalle, ja samoin muut hänen elämänsä perustukset romahtavat.
Enkelten verta on nerokas etenkin siksi, että synkkä tulevaisuus on totta jo melkein tänä päivänä. Eläinoikeuksia, ruoankulutusta ja ruoantuotannon eettisyyttä pohtivaan tarinaan on upotettu paljon surullisia faktoja muun muassa elämäntapojemme kestämättömyydestä.
Enkelten verta on ajattelemaan pistävä romaani, joka saa jopa minut, paatuneen lihansyöjän, pohtimaan eläinkunnan tuotteiden eettisyyttä ja elintapojeni/elintapojemme kestävyyttä. Tarina etenee tyylikkäästi Eeron eläinoikeuksia käsittelevillä blogiteksteillä ja Orvon omakohtaisella kerronnalla. Sinisalo yhdistää kerronnalleen ominaisella tavalla tiedettä ja fiktiivisiä fantasiaelementtejä. Kyseessä on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, jonka ainoaksi huonoksi puoleksi jää se, että kirja on valitettavan nopeasti ohi. Ehkä tarinaan olisi voitu luoda lisää keinoja syventää sitä ja tuoda lukija yhä paremmin osaksi tätä kaoottista maailmaa?
Agatha Christie - Paddingtonista 16:50
***-
Rouva McGillicuddy näkee junamatkallaan Lontoossa jotain erikoista: viereisen junan matkustajahuoneessa kuristetaan joku kuoliaaksi. Poliisi ei ole tapauksesta kiinnostunut, sillä ruumista ei ole ainakaan löydetty eikä McGillicuddyn kuvaileman näköisestä henkilöstä ole tehty katoamisilmoitusta. Rouva päättää turvautua ystävänsä neiti Marplen puoleen.
Paddingtonista 16:50 on ihan hyvä, perus-Christie. Christie rakentaa tarinan ovelasti täyteen erinäisiä kiemuroita, jotka sekoittavat lukijaa. Lopulta murhaaja tietysti selviää, ja pakko kerskua: kerrankin arvasin, kuka se oli!
Agatha Christie - Totuus Hallavan hevosen majatalosta
***½
Isä Gorman kutsutaan kuulemaan kuolemaisillaan olevan rouvan tunnustusta. Palatessaan kotiin pappi kolkataan kuoliaaksi. Mitä tunnustukseen liittyi?
Totuus Hallavan hevosen majatalosta on mielenkiintoinen ja monin tavoin poikkeuksellinen Agatha Christie -kirja. Kirjailija irrotteli romaanissa monin tavoin: ensimmäisen kolmenkymmenen sivun aikana ruumiita on jo kolme, tarinaan liittyy epäilyttäviä voodoo-elementtejä ja mukana sivuhahmona on myös Christietä itseään parodisoiva hahmo, dekkarikirjailija Ariadne Oliver. Tarina muistuttaa salapoliisiseikkailun sijasta enemmän thrilleriä. Itseeni kirja kolahti siksi, että se on monilta osin tyypillistä Agatha Christien tuotantoa, mutta silti niin erilainen. Suosittelen kirjaa jokaiselle hänen tuotantonsa ystäville.
Agatha Christie - Neiti Lemon erehtyy
**
Agatha Christien romaanissa Neiti Lemon erehtyy tapahtuu murha opiskelija-asuntolassa. Jo aiemmin oppilaiden keskuudessa on tapahtunut outoja näpistyksiä, ja lopulta erään oppilaan yllättävä kuolema huipentaa kaiken. Hercule Poirot on paikan päällä selvittelemässä tapausta.
Sen lisäksi, ettei kirja ole Christien parhaimpia tai mitenkään ihmeellinen, se on suomentajan takia lukukokemuksena lievästi epämiellyttävä. Minua hämmensi jatkuvat käännösvirheet ja jopa käännösten tekemättä jättäminen: esimerkiksi sanat "make-up" ja "period" oli jätetty sellaisinaan tekstiin.
Stephen King - 11.22.63
*****
Stephen Kingin ns. Kennedy-kirja on toistaiseksi raskain englanniksi lukemani kirja. Romaanissa Jake Epping -niminen englannin opettaja USA:n Mainesta matkaa ajassa taaksepäin vuoteen 1958 ja alkaa toimia estääkseen presidentti Jack Kennedyn murhan. Kennedyn pelastaminen voisi estää ehkä Vietnamin sodan ja pelastaa siten suuren määrän ihmishenkiä. Menneisyys ei kuitenkaan halua muuttua, eikä operaatio tule olemaan helppo. Lisäksi Jake rakastuu Texasissa kirjastonhoitajaan nimeltä Sadie. Miten käy suhteelle, jossa toisen on joskus palattava takaisin tulevaisuuteen?
Stephen Kingin uutukainen on kokonaisuudessaan ehkä paras miekkosen kirjoittama kirja koskaan. King selättää kertomuksessaan pahimmat aikamatkustamisen ongelmat. Hahmot ovat Kingille tyypilliseen tapaan eläviä, käsinkosketeltavan tuntuisia. Jaken ja Sadien eriskummallinen rakkaustarina on koskettava, ja muutama kohtaus kirjassa yltää hyvin herkälle tasolle. Mitä käy, kun Jake laulaa ajatuksissaan The Rolling Stonesin biisiä, vaikkei koko biisiä tai bändiä ole vielä olemassakaan?
The New York Times listasi kirjan vuoden kymmenen parhaimman joukkoon, eikä se ole ihme. Tämä voi olla moderni klassikko. Kirjan lopetus sai minut kyyneliin, mihin on kyennyt aiemmin vain kaksi kirjaa.
Fjodor Dostoyevski - Rikos ja rangaistus
Rikos ja rangaistus on eräs maailmankirjallisuuden klassikoita, joten en koe olevani pätevä antamaan tälle kirjalle minkäänlaista arvosanaa. Eepos kertoo nuoren miehen suorittamasta rikoksesta, synnin suorittamisen tuomasta tuskasta ja sen suorittamisesta.
Kirja on kokonaisuudessaan yllättävän mukava lukea. Tuon ajan venäläiselle kirjallisuudelle ominaisia tapoja, kuten jaarittelua ja turhia kohtauksia kyllä esiintyy, mutta yllättävän monella kirjan tapahtumalla tuntuu olevan merkitys ja yhteys kokonaisuuteen.
Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
Kriittisen realismin perustajiin kuuluvan Nikolai Gogolin romaanissa Kuolleet sielut herra Tŝitŝikov matkaa ympäri Venäjää ostaen kuolleita talonpoikia. Kirja on kirjoitettu aikana, jolloin Venäjällä maaorjuus oli yhä voimassa ja kuolleet talonpojat saattoivat jäädä vuosiksi kirjoihin edelleen "elävinä". Tŝitŝikov herättää paikallisissa niin intoa, uteliaisuutta kuin vihastustakin. Monet kuolleiden sielujen ostot (tai niiden yritykset) johtavat huvittaviin tapahtumiin.
Jos vertaa Gogolin tekstiä Dostoyevskiin, pidän enemmän Gogolista. Hänen tekstinsä kriittisyys on kestänyt Dostoyevskia paremmin aikaa. Hän ei sorru yhtä pahasti jaaritteluihin, vaan tarina pysyy liikoja rönsyilemättä asian ytimessä. Kirja on aidosti hauska: monet kohtaukset aidosti huvittivat minua. Huonona puolena kirjassa on, että tarina jää kesken: Kuolleiden sielujen piti olla romaanitrilogian ensimmäinen osa, mutta kahta muuta osaa ei koskaan saatu kirjailijan tehtyä myöhemmin itsemurhan.
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
Syyskuun ihQutusbiisi
Niin kuin hyvin tiedetään, on Erkki kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut julkaista kuukauden ihQutusbiisin eräässä kerrostalokaksiossa lähellä Helsingin kaupunkia. Tapansa mukaisesti koettivat ihmiset kaikkensa ponnistaen keskeyttää hänen työnsä, mutta järkähtämättä hän soitatti biisiään niin kovalla volyymilla kuin katsoi tuleviin tarkoituksiinsa sopiviksi.
Syyskuun ihQutusbiisi on Porcelain Blackin kappale Pretty Little Psycho. Loppukesästä Porcelain Black julkaisi internettiin muutamia kappaleitaan tulevalta ja odotetulta esikoisalbumiltaan. Pretty Little Psycho on yksi niistä ja oma suosikkini, lisäksi muutkin kappaleet ovat loistavia.
Porcelain Blackin musiikki on mielenkiintoinen sekoitus laskelmoivan tanssipopin (tansittavuus, elektroniset äänet) ja raskaamman musiikin (huudot) elementtejä. Hänen äänensä on käheydessään hyvin erilainen verrattuna muihin poplaulajiin. Porcelain on tyylikäs ja karismaattinen persoona. Black pyrkii rock'n'roll -imagoon, joskin hänen musiikkinsa on lähempänä poppia, ehkä oikein genrenimitys olisi 'industrial'. Itse laulaja on kuvaillut musiikkiaan 'horror popiksi'.
Porcelain and the Tramps -nimen alla aloittaneen Porcelain Blackin ensilevyä on odotettu jo monta vuotta, mutta välillä sen teko on jäänyt tauolle laulajattaren ahkeran biletyksen ja päihteiden käytön myötä. Nyt albumi lienee viimein valmis ja sitä huhutaan julkaistavaksi loppuvuonna 2013 – hyvin todennäköisesti julkaisu siirtynee vieläkin, mutta toivotaan parasta.
Ensimmäistä kertaa kuukauden ihQutuksena toimii live-esitys, joskin esitys on mitä ilmeisimmin playbackia.
torstai 26. syyskuuta 2013
Tulevaisuuden puoluekartta
Maailma menee eteenpäin ja politiikka seuraa perässä. Ajan myötä politiikkaan on tullut uusia puolueita uusien asioiden ja ilmiöiden seurauksena. Suomalaisten herätessä ympäristöasioihin syntyi Vihreä liike 1980-luvulla, 2000-luvun internetajan tuotos on Piraattipuolue. Millaisia puolueita suomalaisessa politiikassa voidaan nähdä tulevaisuudessa, kun Suomi kansainvälistyy, keskittyy ja muuttuu arvoliberaalimmaksi?
Islamistidemokraatit, ID
Islamistidemokraatit syntyy Suomeen, kun muslimien määrä väestössä kasvaa ja osa haluaa tuoda osaksi politiikkaa islamilaisen arvomaailman. Puolueen johdossa on jonkinasteinen hörhö lääkäri, joka osaa soveltaa Koraania ja lääketieteen termejä omien tarkoitustensa mukaan.
Islamistidemokraatit ovat maltillinen ja rauhantahtoinen puolue, joka kannattaa uskonnonopetuksen säilyttämistä sekä vastustaa homoavioliittoja. Puolue kuitenkin kannattaa moniavioisuutta, jossa mies voi ottaa itselleen useamman vaimon. Sharia-lakia pyritään tuomaan osaksi suomalaista lainsäädäntöä.
Eläinten puolue, el.
Eläinten oikeuksien takelteleva kehitys johtanee lähitulevaisuudessa Eläinten puolueen syntymiseen. Eläinten puolueen peruslinjauksia on tietysti parantaa eläinten oikeuksia: se ajaa turkistarhakieltoa, myös lihan käyttö syömistarkoituksessa pitäisi lopettaa siirtymäajalla. Mehiläistarhauksen eettisyys on samoin otettava huomioon ja pohdittava eläintuotteiden vähentämistä.
Tietenkään eläinoikeuksien toteuttaminen ei onnistu täydellisesti, mikäli kohderyhmä ei pääse itse ollenkaan päättämään asioistaan. Puolueeseen hyväksytäänkin siksi jäseniksi myös eläimet, jotka voivat puolueen äänestyksissä (kirjoitustaidon puuttumisen vuoksi) osoittaa kannattavansa jotakin linjausehdotusta ääntelemällä: sika röhkii, lehmä sanoo muu, hevonen ihaa, kissa miumau, koira vuh ja niin edelleen. Tässä demokratiassa voi olla ongelmansa, sillä eräässä puolueen äänestyksessä eläimet ovat antaneet tukensa rattijuopumusrajojen nostamiselle ja sallineet pienten porsaiden kastraation ilman puudutusta jatkossakin.
Puolueen heikkoutena on, ettei suomalainen lainsäädäntö katso eläimiä oikeustoimikelpoisiksi, eli suuri osa puolueen kannattajista ei pysty äänestämään puoluetta vaaleissa. Samoin puolue ei pysty asettamaan suosittua Jyri-palkintosonnia vaaleissa kansanedustajaehdokkaaksi.
Kokoomuskeski-ikäiset, KKK
Koska alkuperäiset kokkarit ovat liian suvaitsevaisia ja vasemmistohenkisiä, parinkymmenen vuoden kuluttua nykyhetkestä nykyiset kokoomusnuoret irtaantuvat emopuolueestaan ja perustuvat puolueen nimeltä Suomen Kokoomuksen kova-arvoiset keski-ikäiset, joka taipuu kansan suussa kokkarikeskareiksi.
Puoluetta kritisoidaan liian patriarkaaliseksi ja konservatiiviseksi, mutta tähän kritiikkiin puolue vastaa nimittämällä puheenjohtajakseen helvetin hyvännäköisen juristimuijan, joka... joka... No kai sillä jotakin mielipiteitäkin on, mutta niin, hyvännäköinen se on ikäisekseen. Jumalauta mikä mimmi.
Perussomalit, PS
Aikoinaan perussuomalaisten sanottiin tuoneen väriä suomalaiselle puoluekartalle kokoomuksen sinisen, SDP:n punaisen ja keskustan vihreän rinnalle. Samaa tekee perussomalit, mikäli musta on väri. Somalivähemmistön kasvaessa ja somalinuorten arvojen länsimaistuessa vanhanaikaisemmat henkilöt päättävät palauttaa kunnon perinteiset arvot valtaan. Puolueen logona toimii ruskea PeruS-teksti vihreällä sademetsätaustalla.
Puolueen puheenjohtaja kerää somaleiden suosion siitä huolimatta, että hän shiiamuslimi, kun taas suurin osa somaleista on sunneja. Jokin hänen persoonassaan ja supliikissa sanavalmiudessaan vain viehättää. Radikaaleimmat puolueen edustajat aiheuttavat mediassa kohuja harva se päivä: esimerkiksi al-Hak'ar'anin sekoilee humalapäissään baarissa, vaikka hänen pitäisi uskonvakaumuksensa takia olla raitis. Miekkonen aiheutti kohua jo ensimmäisen kansanedustajakautensa ensimmäisinä päivinään matkiessaan ortodoksikirkon resitointirukousta.
"Soomi somalilaisille" on puolueen eräs tunnetuimmista sloganeista.
Suomen Anti-Demokraattinen Puolue, SAD
SAD eli Suomen Anti-Demokraatit on joukko virkamiehiä ja porvareita, jotka ymmärtävät Björn Wahlroosin tavoin, ettei aina kansanvalta ole kansan itsensä kannalta paras asia. Puolue muistuttaa, että iso osa kansasta esimerkiksi halusi Suomesta kommunistisen maan itsenäistyessä, mikä jälkeenpäin ajatellen ei olisi ollut kovinkaan hyvä asia. Onneksi valkoiset saivat punaisten päät käännytettyä: osan järjellä, osalta tosin piti vääntää niskat nurin tai räjäyttää koko pää ilmaan.
Anti-demarien mielestä kansa ei aina ymmärrä omaa parastaan. Kansa ei ymmärrä, että tukiessa konkurssin partaalla roikkuvaa Kreikkaa jo 53:n kerran miljardiluokan tukipaketeilla, joihin varat lainataan kansainvälisiltä valuuttarahastoilta ja lainojen lyhennykset maksetaan kansalla, Suomi on loppujen lopuksi voittaja. Kyllä Kreikka voi maksaa kaiken joskus takaisinkin, ja silloin maata miljardien hintaisilla tukipaketeilla rahoittanut, rutiköyhäksi ja velkaiseksi ryvettynyt Suomi saa rahansa takaisin. Eikä siinä vielä kaikki, korkojakin tulee!
SAD pyrkii kumoamaan demokratian ja palauttamaan vallan yhteiskunnan kermalle: rikkaimmille, talousasiantuntijoille, filosofeille ja Uutisvuodon vakiokasvoille.
Suomen venäläinen kansanpuolue, VKP
Venäläisten osuuden kasvaessa Suomessa perustetaan viimein porvarillinen pienpuolue VKP eli venäläinen kansanpuolue. Puolue pyrkii venäläiseliitin aseman kohottamiseen tai ainakin sen säilyttämiseen. VKP on mukana hallituksessa kuin hallituksessa, sillähän on vain yksi olennainen linjaus.
Kun Suomen koulutusjärjestelmää uudistetaan, hallituksessa mukana oleva VKP asettaa omaksi, järkkymättömäksi ehdokseen venäjän kielen pakollisen opettamisen koulussa. Ilman tätä VKP ei hyväksy mitään Suomen koulujärjestelmää olennaisesti parantavaa ehdotusta, kuten kymmensormijärjestelmän ja lähdekritiikin lisäämistä opetussuunnitelmiin. Venäjän kauniin kielen kuuluu olla pakollista myös länsirannikon ruotsinkielisillä alueilla, vaikkei niillä asustakaan miltei yhtään venäläisiä.
Muut puolueet pyrkivät usein myötäilemään VKP:n linjoja ja kalastamaan poliittisia irtopisteitä (ääniä) suomenvenäläisiltä toteamalla muun muassa: "Kyllähän me tätä venäjän kieltä tarvitaan, ei me suomalaiset muuten ymmärretä toisiamme, jos kaikki ei osaa venäjää puhua."
Puolue on porvarillinen, sillä monet venäläismiljonäärit osallistuvat sen toimintaan. Lahjoitusten määrä on huima. Puolueen alaisuuteen kuuluva säätiö tuottaa muun muassa YLEllä nähtävän sarjan "Suomi on venäläinen", jossa pyritään huomauttamaan, että monet suomalaisen kulttuurin ominaisuudet ovat venäläistä alkuperää: Helsingin kehittyminen nykyiseksi metropoliksi ilman venäläisten 1800-luvulla tekemiä suuruudistuksia olisi ollut mahdotonta, samoin monet muut Suomen kokemat merkittävät uudistukset, kuten koululaitos, saivat alkunsa äiti-Venäjän armollisen vallan alla.
-------
Islamistidemokraatit, ID
Islamistidemokraatit syntyy Suomeen, kun muslimien määrä väestössä kasvaa ja osa haluaa tuoda osaksi politiikkaa islamilaisen arvomaailman. Puolueen johdossa on jonkinasteinen hörhö lääkäri, joka osaa soveltaa Koraania ja lääketieteen termejä omien tarkoitustensa mukaan.
Islamistidemokraatit ovat maltillinen ja rauhantahtoinen puolue, joka kannattaa uskonnonopetuksen säilyttämistä sekä vastustaa homoavioliittoja. Puolue kuitenkin kannattaa moniavioisuutta, jossa mies voi ottaa itselleen useamman vaimon. Sharia-lakia pyritään tuomaan osaksi suomalaista lainsäädäntöä.
Eläinten puolue, el.
Eläinten oikeuksien takelteleva kehitys johtanee lähitulevaisuudessa Eläinten puolueen syntymiseen. Eläinten puolueen peruslinjauksia on tietysti parantaa eläinten oikeuksia: se ajaa turkistarhakieltoa, myös lihan käyttö syömistarkoituksessa pitäisi lopettaa siirtymäajalla. Mehiläistarhauksen eettisyys on samoin otettava huomioon ja pohdittava eläintuotteiden vähentämistä.
Tietenkään eläinoikeuksien toteuttaminen ei onnistu täydellisesti, mikäli kohderyhmä ei pääse itse ollenkaan päättämään asioistaan. Puolueeseen hyväksytäänkin siksi jäseniksi myös eläimet, jotka voivat puolueen äänestyksissä (kirjoitustaidon puuttumisen vuoksi) osoittaa kannattavansa jotakin linjausehdotusta ääntelemällä: sika röhkii, lehmä sanoo muu, hevonen ihaa, kissa miumau, koira vuh ja niin edelleen. Tässä demokratiassa voi olla ongelmansa, sillä eräässä puolueen äänestyksessä eläimet ovat antaneet tukensa rattijuopumusrajojen nostamiselle ja sallineet pienten porsaiden kastraation ilman puudutusta jatkossakin.
Puolueen heikkoutena on, ettei suomalainen lainsäädäntö katso eläimiä oikeustoimikelpoisiksi, eli suuri osa puolueen kannattajista ei pysty äänestämään puoluetta vaaleissa. Samoin puolue ei pysty asettamaan suosittua Jyri-palkintosonnia vaaleissa kansanedustajaehdokkaaksi.
Kokoomuskeski-ikäiset, KKK
Koska alkuperäiset kokkarit ovat liian suvaitsevaisia ja vasemmistohenkisiä, parinkymmenen vuoden kuluttua nykyhetkestä nykyiset kokoomusnuoret irtaantuvat emopuolueestaan ja perustuvat puolueen nimeltä Suomen Kokoomuksen kova-arvoiset keski-ikäiset, joka taipuu kansan suussa kokkarikeskareiksi.
Puoluetta kritisoidaan liian patriarkaaliseksi ja konservatiiviseksi, mutta tähän kritiikkiin puolue vastaa nimittämällä puheenjohtajakseen helvetin hyvännäköisen juristimuijan, joka... joka... No kai sillä jotakin mielipiteitäkin on, mutta niin, hyvännäköinen se on ikäisekseen. Jumalauta mikä mimmi.
Perussomalit, PS
Aikoinaan perussuomalaisten sanottiin tuoneen väriä suomalaiselle puoluekartalle kokoomuksen sinisen, SDP:n punaisen ja keskustan vihreän rinnalle. Samaa tekee perussomalit, mikäli musta on väri. Somalivähemmistön kasvaessa ja somalinuorten arvojen länsimaistuessa vanhanaikaisemmat henkilöt päättävät palauttaa kunnon perinteiset arvot valtaan. Puolueen logona toimii ruskea PeruS-teksti vihreällä sademetsätaustalla.
Puolueen puheenjohtaja kerää somaleiden suosion siitä huolimatta, että hän shiiamuslimi, kun taas suurin osa somaleista on sunneja. Jokin hänen persoonassaan ja supliikissa sanavalmiudessaan vain viehättää. Radikaaleimmat puolueen edustajat aiheuttavat mediassa kohuja harva se päivä: esimerkiksi al-Hak'ar'anin sekoilee humalapäissään baarissa, vaikka hänen pitäisi uskonvakaumuksensa takia olla raitis. Miekkonen aiheutti kohua jo ensimmäisen kansanedustajakautensa ensimmäisinä päivinään matkiessaan ortodoksikirkon resitointirukousta.
"Soomi somalilaisille" on puolueen eräs tunnetuimmista sloganeista.
Suomen Anti-Demokraattinen Puolue, SAD
SAD eli Suomen Anti-Demokraatit on joukko virkamiehiä ja porvareita, jotka ymmärtävät Björn Wahlroosin tavoin, ettei aina kansanvalta ole kansan itsensä kannalta paras asia. Puolue muistuttaa, että iso osa kansasta esimerkiksi halusi Suomesta kommunistisen maan itsenäistyessä, mikä jälkeenpäin ajatellen ei olisi ollut kovinkaan hyvä asia. Onneksi valkoiset saivat punaisten päät käännytettyä: osan järjellä, osalta tosin piti vääntää niskat nurin tai räjäyttää koko pää ilmaan.
Anti-demarien mielestä kansa ei aina ymmärrä omaa parastaan. Kansa ei ymmärrä, että tukiessa konkurssin partaalla roikkuvaa Kreikkaa jo 53:n kerran miljardiluokan tukipaketeilla, joihin varat lainataan kansainvälisiltä valuuttarahastoilta ja lainojen lyhennykset maksetaan kansalla, Suomi on loppujen lopuksi voittaja. Kyllä Kreikka voi maksaa kaiken joskus takaisinkin, ja silloin maata miljardien hintaisilla tukipaketeilla rahoittanut, rutiköyhäksi ja velkaiseksi ryvettynyt Suomi saa rahansa takaisin. Eikä siinä vielä kaikki, korkojakin tulee!
SAD pyrkii kumoamaan demokratian ja palauttamaan vallan yhteiskunnan kermalle: rikkaimmille, talousasiantuntijoille, filosofeille ja Uutisvuodon vakiokasvoille.
Suomen venäläinen kansanpuolue, VKP
Venäläisten osuuden kasvaessa Suomessa perustetaan viimein porvarillinen pienpuolue VKP eli venäläinen kansanpuolue. Puolue pyrkii venäläiseliitin aseman kohottamiseen tai ainakin sen säilyttämiseen. VKP on mukana hallituksessa kuin hallituksessa, sillähän on vain yksi olennainen linjaus.
Kun Suomen koulutusjärjestelmää uudistetaan, hallituksessa mukana oleva VKP asettaa omaksi, järkkymättömäksi ehdokseen venäjän kielen pakollisen opettamisen koulussa. Ilman tätä VKP ei hyväksy mitään Suomen koulujärjestelmää olennaisesti parantavaa ehdotusta, kuten kymmensormijärjestelmän ja lähdekritiikin lisäämistä opetussuunnitelmiin. Venäjän kauniin kielen kuuluu olla pakollista myös länsirannikon ruotsinkielisillä alueilla, vaikkei niillä asustakaan miltei yhtään venäläisiä.
Muut puolueet pyrkivät usein myötäilemään VKP:n linjoja ja kalastamaan poliittisia irtopisteitä (ääniä) suomenvenäläisiltä toteamalla muun muassa: "Kyllähän me tätä venäjän kieltä tarvitaan, ei me suomalaiset muuten ymmärretä toisiamme, jos kaikki ei osaa venäjää puhua."
Puolue on porvarillinen, sillä monet venäläismiljonäärit osallistuvat sen toimintaan. Lahjoitusten määrä on huima. Puolueen alaisuuteen kuuluva säätiö tuottaa muun muassa YLEllä nähtävän sarjan "Suomi on venäläinen", jossa pyritään huomauttamaan, että monet suomalaisen kulttuurin ominaisuudet ovat venäläistä alkuperää: Helsingin kehittyminen nykyiseksi metropoliksi ilman venäläisten 1800-luvulla tekemiä suuruudistuksia olisi ollut mahdotonta, samoin monet muut Suomen kokemat merkittävät uudistukset, kuten koululaitos, saivat alkunsa äiti-Venäjän armollisen vallan alla.
-------
perjantai 20. syyskuuta 2013
Blogit ovat ihania
Eräs syy siihen, miksi pidin jaaritteluni pitkään vain teinigalleriassa, oli se, etten halunnut perustaa varsinaista blogia. Ilkeät kielet ovat väittäneet, että tämä johtuisi siitä, että vihaan blogeja, mutta se ei pidä paikkaansa: minusta blogit ovat todella fantsu juttu.
Olen aina pitänyt mielenkiintoisena katsella ihmisten loputtoman pituisia kuvakollaaseja tämänpäiväisistä Homon & äMmän ostoksista ja heidän Ben & Jerry's -jäätelöistään. Olen aina pitäny kieli oppilisesti moitteettoman textin lukemisesta.
Ihmisten elämä on niin kiintoisaa. Käymme töissä, koulussa, mummolassa, omassa huoneessa, kaverin luona, kaupassa, baarissa, ulkoilmassa, vessassa. Syömme perunoita ja makaronia. Laitamme hiuksia ja kuuntelemme musiikkia. Juomme Coca Colaa ja alkoholia. Pelaamme Kimbleä ja Afrikan tähteä. Selailemme tumblria ja katsomme Supernaturalin tuotantokausia.
Ehkä sittenkin teen tästä blogin, johon postailen kuvia säärieni epiloinnista ja kirppariostoksistani.
Jostain syystä, kaikesta internetkirjoitusten kirjosta ja sen mahtavuudesta huolimatta, ainoa vakituisesti seuraamani nettipäiväkirja on Johanna Tukiaisen blogi. Siinä on vain sitä jotakin.
(Kaverini, joka luet tämän: totta kai luen juuri sinun blogiasi myös! Tiedät, että tarkoitan juuri SINUA!)
Tuksulle tapahtuu! Milloin hakataan ohikulkija kadulla, milloin pokataan juoppohullu Lapin perukoilta.
Vetäkää paremmaksi.
Olen aina pitänyt mielenkiintoisena katsella ihmisten loputtoman pituisia kuvakollaaseja tämänpäiväisistä Homon & äMmän ostoksista ja heidän Ben & Jerry's -jäätelöistään. Olen aina pitäny kieli oppilisesti moitteettoman textin lukemisesta.
Ihmisten elämä on niin kiintoisaa. Käymme töissä, koulussa, mummolassa, omassa huoneessa, kaverin luona, kaupassa, baarissa, ulkoilmassa, vessassa. Syömme perunoita ja makaronia. Laitamme hiuksia ja kuuntelemme musiikkia. Juomme Coca Colaa ja alkoholia. Pelaamme Kimbleä ja Afrikan tähteä. Selailemme tumblria ja katsomme Supernaturalin tuotantokausia.
Ehkä sittenkin teen tästä blogin, johon postailen kuvia säärieni epiloinnista ja kirppariostoksistani.
Jostain syystä, kaikesta internetkirjoitusten kirjosta ja sen mahtavuudesta huolimatta, ainoa vakituisesti seuraamani nettipäiväkirja on Johanna Tukiaisen blogi. Siinä on vain sitä jotakin.
(Kaverini, joka luet tämän: totta kai luen juuri sinun blogiasi myös! Tiedät, että tarkoitan juuri SINUA!)
Tuksulle tapahtuu! Milloin hakataan ohikulkija kadulla, milloin pokataan juoppohullu Lapin perukoilta.
Vetäkää paremmaksi.
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Ihan oikea blogi
Eräs tälle vuodelle asettamistani lupauksista oli perustaa viimein aito, oikea blogi. Homma on venynyt aina vain enemmän: aluksi se piti perustaa maaliskuussa kirjoitusten jälkeen, sitten kesällä jonain vapaapäivänä töistä, mutta aina se vain jäi.
Tämän blogin esiasteena siis toimii vuonna 2009 aloittamani, teinigalleriassa pitämäni nettipäiväkirja, jota olen kirjoittanut nimimerkillä ErQ. Alun perin tekstit olivat aika satunnaisesti kirjoitettua skeidaa, joka kertoi sirpaleisesti elämästäni. Myöhemmin mukaan tuli huumori- ja mielipidetekstejä, mutta yksi asia on säilynyt: edelleenkin teinigalleriapäiväkirjani on aika sekalaista shittiä. Ja oikeastaan, samalla sillisalaattimaisella linjalla jatkan jatkossakin. Teinigalleriajaarittelujeni ei koskaan ollut tarkoitus olla mikään erityinen laatublogi, enkä sellaiseen pyri tälläkään. Kunhan vain kirjoittelen. Jossain määrin katson, että tekstien sirpalemaisuus on saattanut jopa olla etuni "jokaiselle jotakin" -periaatteellaan.
Blogin nimi jatkaa siis wanhalla nimellään ErQ, mutta koska erq-niminen blogspot-osoite oli varattu (samoin myös erkkiperkele – uskokaa tai älkää, osoite on varattu jollekin ranskalaiselle tyypille, WTF), piti keksiä jotain muuta. Pari kertaa yritin lähestyä Googlea vapauttamaan "erq" minun käyttööni, muttei vastausta kuulunut. Ehkä Googlella on muutakin tekemistä kuin vastata teinipojanklopin valituksiin. Osoite "erkkipekka.blogspot.com" viittaa wanhaan nimimerkkiini, jota en ole käyttänyt enää vuosiin.
Toiveenani on saada tällä, ihan oikealla blogilla mahdollisuus saavuttaa enemmän lukijoita (d44, ketäpä nyt ei kiinnostaisi mun ihQut jutut?) ja hei, eihän tuo IRC-Galleria ole enää kauhean katu-uskottava paikka. Ei ole ollut itse asiassa kolmeen tai kahteen vuoteen. Hups.
Lisäksi tämä blogi mahdollistaa pidempien kirjoitusten julkaisemisen: Galtsun rajoituksena on tainnut olla 10 000 merkkiä, joten esimerkiksi novellien tykittäminen sinne on ollut mahdotonta. Novellien osalta minulla olisi jonkin verran materiaalia tännekin julkaistavaksi. Lisäksi minun on myönnettävä, että viime kuukausien aikana olen jättänyt monta kiinnostavaa aihetta käsittelemättä teinigalleriassa siinä toivossa, että minulla olisi joskus ihan oikea blogi, jossa niitä käsitellä.
Seuraavia asioita jaarittelujeni joukossa tullaan ainakin näkemään
- Huumoritekstit yms provosointi- ja ärsytystekstit
- Lyriikka (kutsun kirjoittamiani runoja / laulunsanoituksia ylimalkaisesti lyriikoiksi, sillä en katso niitä oikein täysin runoiksi enkä kyllä laulunsanoituksiksikaan)
- Novellit
- Mielipidekirjoitukset
- Kuukauden ihQutusbiisi (kaikkihan niitä rakastaa ja kuuntelee?)
- LuQnurkkaus
- Jotain muka-taiteellista stuffia
- Random pohdiskeluja
- Kasvikuvat
- Johanna Tukiainen (aina se nainen vaan eksyy jotenkin kirjoituksiini<3)
Pyrin siihen, ettei tämä ole ns. life&style -blogi. Siihen on kolme syytä.
A. Ne ovat aika tylsiä.
B. Minä olen ihmisenä aika tylsä.
C. Kaksi aika tylsää asiaa yhdistettynä eivät kumoa toisiaan.
Ehkä joskus jotain jaarittelen omastakin elämästä, mutta en halua keskittyä teksteissäni itseeni tai olevinaan persoonalliseen tyyliini, vaan ajatuksiini: katkeransuloiseen sarkasmiini, itseironiaani, syvällisiin ja kevyempiin pohdiskeluihin.
Katsotaan mitä tästä tulee.
-------
Wanhat jaarittelut löytää osoitteesta http://irc-galleria.net/user/ErQ/blogs .
Tämän blogin esiasteena siis toimii vuonna 2009 aloittamani, teinigalleriassa pitämäni nettipäiväkirja, jota olen kirjoittanut nimimerkillä ErQ. Alun perin tekstit olivat aika satunnaisesti kirjoitettua skeidaa, joka kertoi sirpaleisesti elämästäni. Myöhemmin mukaan tuli huumori- ja mielipidetekstejä, mutta yksi asia on säilynyt: edelleenkin teinigalleriapäiväkirjani on aika sekalaista shittiä. Ja oikeastaan, samalla sillisalaattimaisella linjalla jatkan jatkossakin. Teinigalleriajaarittelujeni ei koskaan ollut tarkoitus olla mikään erityinen laatublogi, enkä sellaiseen pyri tälläkään. Kunhan vain kirjoittelen. Jossain määrin katson, että tekstien sirpalemaisuus on saattanut jopa olla etuni "jokaiselle jotakin" -periaatteellaan.
Blogin nimi jatkaa siis wanhalla nimellään ErQ, mutta koska erq-niminen blogspot-osoite oli varattu (samoin myös erkkiperkele – uskokaa tai älkää, osoite on varattu jollekin ranskalaiselle tyypille, WTF), piti keksiä jotain muuta. Pari kertaa yritin lähestyä Googlea vapauttamaan "erq" minun käyttööni, muttei vastausta kuulunut. Ehkä Googlella on muutakin tekemistä kuin vastata teinipojanklopin valituksiin. Osoite "erkkipekka.blogspot.com" viittaa wanhaan nimimerkkiini, jota en ole käyttänyt enää vuosiin.
Toiveenani on saada tällä, ihan oikealla blogilla mahdollisuus saavuttaa enemmän lukijoita (d44, ketäpä nyt ei kiinnostaisi mun ihQut jutut?) ja hei, eihän tuo IRC-Galleria ole enää kauhean katu-uskottava paikka. Ei ole ollut itse asiassa kolmeen tai kahteen vuoteen. Hups.
Lisäksi tämä blogi mahdollistaa pidempien kirjoitusten julkaisemisen: Galtsun rajoituksena on tainnut olla 10 000 merkkiä, joten esimerkiksi novellien tykittäminen sinne on ollut mahdotonta. Novellien osalta minulla olisi jonkin verran materiaalia tännekin julkaistavaksi. Lisäksi minun on myönnettävä, että viime kuukausien aikana olen jättänyt monta kiinnostavaa aihetta käsittelemättä teinigalleriassa siinä toivossa, että minulla olisi joskus ihan oikea blogi, jossa niitä käsitellä.
Seuraavia asioita jaarittelujeni joukossa tullaan ainakin näkemään
- Huumoritekstit yms provosointi- ja ärsytystekstit
- Lyriikka (kutsun kirjoittamiani runoja / laulunsanoituksia ylimalkaisesti lyriikoiksi, sillä en katso niitä oikein täysin runoiksi enkä kyllä laulunsanoituksiksikaan)
- Novellit
- Mielipidekirjoitukset
- Kuukauden ihQutusbiisi (kaikkihan niitä rakastaa ja kuuntelee?)
- LuQnurkkaus
- Jotain muka-taiteellista stuffia
- Random pohdiskeluja
- Kasvikuvat
- Johanna Tukiainen (aina se nainen vaan eksyy jotenkin kirjoituksiini<3)
Pyrin siihen, ettei tämä ole ns. life&style -blogi. Siihen on kolme syytä.
A. Ne ovat aika tylsiä.
B. Minä olen ihmisenä aika tylsä.
C. Kaksi aika tylsää asiaa yhdistettynä eivät kumoa toisiaan.
Ehkä joskus jotain jaarittelen omastakin elämästä, mutta en halua keskittyä teksteissäni itseeni tai olevinaan persoonalliseen tyyliini, vaan ajatuksiini: katkeransuloiseen sarkasmiini, itseironiaani, syvällisiin ja kevyempiin pohdiskeluihin.
Katsotaan mitä tästä tulee.
-------
Wanhat jaarittelut löytää osoitteesta http://irc-galleria.net/user/ErQ/blogs .
torstai 5. syyskuuta 2013
Viides päivä syyskuuta ei koskaan tapahdu mitään
En ole koskaan ollut hyvä tuottamaan ensimmäisiä sanoja. Esittelytekstin kirjoittaminen itsestään tai nettipäiväkirjan aloittaminen, aivan sama, tapaan sönköttää alkuun jotain paskaa.
Viides päivä syyskuuta ei tapahdu oikeasti mitään! Se ei ole millään lailla legendaarinen päivämäärä, kuten 6.9. (hehe kuusysi), 11. syyskuuta., 6. joulukuuta, 4. heinäkuuta, 1. tammikuuta, 29. helmikuuta, 16.6., 31. joulukuuta, 1. toukokuuta, 1. huhtikuuta, 24-26. joulukuuta...
Karita Mattila ja Esko Roine ovat tosin syntyneet tänään.
Nyt 5.9. kuitenkin tapahtuu jotain! On aika aloittaa viimein tämän paskablogin kirjoittaminen!
Nyt viides syyskuuta on päivä, jona maailma muuttui.
Joskin epäilen, että Karita Mattilan syntymällä on sittenkin voinut olla tätä tapahtumaa suurempi merkitys.
Viides päivä syyskuuta ei tapahdu oikeasti mitään! Se ei ole millään lailla legendaarinen päivämäärä, kuten 6.9. (hehe kuusysi), 11. syyskuuta., 6. joulukuuta, 4. heinäkuuta, 1. tammikuuta, 29. helmikuuta, 16.6., 31. joulukuuta, 1. toukokuuta, 1. huhtikuuta, 24-26. joulukuuta...
Karita Mattila ja Esko Roine ovat tosin syntyneet tänään.
Nyt 5.9. kuitenkin tapahtuu jotain! On aika aloittaa viimein tämän paskablogin kirjoittaminen!
Nyt viides syyskuuta on päivä, jona maailma muuttui.
Joskin epäilen, että Karita Mattilan syntymällä on sittenkin voinut olla tätä tapahtumaa suurempi merkitys.
Tilaa:
Kommentit (Atom)