perjantai 31. elokuuta 2018

Elokuun ihQutusbiisi


Olisi oikeasti ihanaa ehtiä kirjoittamaan jotain muutakin kuin jotain näin turhaa. :D Lol.

Pysy kaukana, kaveri, älä sekoita ihQutusympyröitäni!

Elokuun ihQuinta on Magdalena Bay – Move Slow. Magdalena Bay ammentaa musiikkiinsa vaikutteita erityisesti kahdeksankymmentäluvun musiikista. Kappaleen Spotify-versio on viimeistellympi.

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Heinäkuun ihQutusbiisi


Minua on ihQutettu.

Kesäkuussa ihQuinta on Evelinan Tornado. Onhan tää aikas menevä biisi?




Missähän kelloradioni on?
Heinäkuun ihQuinta on The Knocks featuring Foster The People – Ride Or Die. Musiikkivideoon ujutettu kymmeniä elokuvaviittauksia.




torstai 31. toukokuuta 2018

Toukokuun ihQutusbiisi

Maaliskuun

Minun ei olisi koskaan pitänyt vaihtaa amispopista kuukauden ihQutuksiin.


Maaliskuun ihQuinta oli Petite Miller – Argentina. Ranskalainen taidepoppia vääntävä laulaja on kiinnostava tapaus. Hänen musiikkinsa yhdistelee jazzia, poppia ja tanssimusiikkia.

Huhtikuun
Anteeksi, sir. IhQutin sitä tahallani.

Huhtikuun ihQuinta oli Gromeh feat Lukas Meijer – Light Me Up. Se saattoi olla tämän kevään ainoa hyvä Euroviisu-biisi. Okei, Saara Aaltokin oli ihan jees.

Toukokuun

Minä ihQutan.


Toukokuun ihQuinta on Dua Lipa – New Rules (Initial Talk 80s Rules Remix). 80-luvun henkeen tehdyt remixit ovat olleet viimeiset pari vuotta huudossa, ja tässä on eräs parhaimmista. Tämä versio on ehkä jopa alkuperäistä parempi ja niin uskottava kasarimiksaus, että siihen ensi kertaa törmätessäni meinasin luulla sitä oikeaksi kasarikappaleeksi. Remixille tehty "musiikkivideo" on täyttä timanttia.


torstai 15. maaliskuuta 2018

Hellulle

Sairaalan käytävä on valkoinen
On hiirenhiljaista, vain askeleeni kaikuvat hiljaa
Loisteputkilamput upotettuina katossa
hohkavat kelmeää valoaan
Sairaanhoitaja tervehtii minua
valkoisessa asussaan
Avaan huoneesi oven, lepäät
valkoisissa lakanoissa
Tunnistat minut,
minä en melkein enää sinua
Olet hiljainen, itsesi vastakohta,
väri paennut ennen eloisilta kasvoilta
Ei ole enää puhuttavaa, annan ajan kulua
Lumi pieksää huoneesi pientä ikkunaa
Nousen tuolilta, sanon viimeiset sanat
Hyvästi ystävä
Suljen oven
Kyyneleet puhkeavat, sumentavat maailman
Ja jotkut vielä sanovat
että kuoleman väri
on muka musta

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Helpotusta Stadin asuntopulaan – tältä näyttävät uudet kahden neliön asunnot!

Rakennustarkastaja Ari Kottarainen tarkastelee uusia asuntoja Helsingin Viikissä.

KATO Oyj:n uudet asuinrakennukset rakentuvat Viikkiin. Rakennustarkastaja Ari Kottarainen katselee näkyä ylpeänä: uudet kohteet ovat valmiita vuokrattaviksi jo keväällä. Syksyllä alkaneessa projektissa keskelle peltoa on noussut muutaman tuhannen miniasunnon kokonaisuus, jonka toivotaan tuovan helpotusta Helsingin seudun asuntopulaan.

Kaikista erikoisinta on, että kunkin asunnon pinta-ala on vain kaksi (2) neliömetriä! Toki näennäinen pinta-ala ei kerro kaikkea: seinään lisätyllä parvella asuntoon on keploteltu tilaa ylimääräisen neliömetrin verran.

Suomen laki vaatii, että asumistarkoitusta varten oleva asunto on vähintään 20 neliömetriä. Pieniä soluasuntoja varten täytyikin hakea poikkeuslupaa.

– Emme itse asiassa kutsu näitä soluasunnoiksi. Soluthan ovat huoneita, jotka ovat osa asuntoa ja soluhuoneilla on yhteisiä tiloja, kuten keittiö ja olohuone. Meidän asuntomme ovat kuitenkin täysi pakkaus varustelutasoltaan: siksi olemmekin kutsuneet niitä sarake- tai matriisiasunnoiksi, Kottarainen selittää.

Matriisiasunnot perustuvat ennennäkemättömään ja innovatiiviseen tilankäyttöön: pieniä sarakeasuntoja on tiiviisti toisiinsa aseteltuina korkeus- ja vaakatasossa. Kerrostalot yltävät kymmenien metrien korkeuteen. Yhdessä matriisirakennuksessa voi asua jopa tuhat ihmistä.

Helsinkiä vaivaa asuntopula

Helsinki on jo pidempään kärvistellyt pahenevasta asuntopulasta: kodittomien määrä on lisääntynyt ja asuntojen hinnat ovat nousseet räjähdysmäisellä vauhdilla. Noin kolmenkymmenen vuoden laiskan asuntorakentamisen jälkeen tilanne on herättänyt Helsingin päättäjien huomion: kestämätön asuntotilanne voi vaikuttaa pääkaupunkiseudun houkuttelevuuteen työntekijöiden ja opiskelijoiden silmissä: nähtävästi pienipalkkaiset ihmiset eivät kykenekään maksamaan nelinumeroisia kuukausivuokria.

Matriisiasunnot ovat Kottaraisen mielestä hyvä ratkaisu asuntopulaan. Kaupunkiin ei kannata rakentaa riittävästi asuntoja, sillä aina edellisvuosien säästöjen lievevaikutukset voidaan siivota jollain keinolla maton alle.

– Näitä voidaan rakentaa nopealla tahdilla, ja tehokkaat tilaratkaisut vastaavat modernien kaupunkilaisten arvostamaan harmoniaan ja simppeliyteen. Yksinkertainen voi olla kaunista sekin. Nykyaikainen kaupunkilainen ei tarvitse tilaa, vaan esimerkiksi sujuvat kulkuyhteydet ja lähellä olevat palvelut.

Matriisiasunnoista on hyvät kulkuyhteydet ja upeat näköalat.


Millaiselta kaksineliöinen näyttää?

Kurkistamme Kottaraisen kanssa sarakeasuntoon. Pelkistetty ulkoasu voi tuntua hämmentävälle, jos ei ole tottunut moderniin sisustustyyliin.

– Skandinaavinen tyylihän on pidempään ollut juuri sellaista, että viedään yleisilmettä yhä pelkistetympään ja hillitympään suuntaan.

Ylhäällä katossa on asennettu televisio, joka toimii viihdykkeenä. Television vieressä on litteä led-valaisin. Metrin korkuisessa asunnossa on erillinen parvi, jossa on paikka minijääkaapille ja mikroaaltouunille. Astiastolle ei ole varattu paljoa tilaa, sillä loogisesti matriisiasunnossa asuu vain yksi ihminen. Erillistä vessaa asunnossa ei ole, eihän häveliäisyyssyistä erilliselle tarpeentekopaikalle ole tarvetta: asunnon eteisessä on reikä lattiassa.
– Monissa kehitysmaissahan käydään kakalla kyykäten, sehän on terveellisempääkin kuin pöntöllä istuminen.

Peseytyminen tapahtuu samoin yksinkertaisesti: vessanpöntön vieressä on pieni lavuaari ja käsisuihku. Vessanurkkauksen lattia on päällystetty kaakeleilla, jottei syntyisi kosteusvaurioita. Kompaktissa kaksineliöisessä on siis otettu kaikki huomioon!

Tulevaisuus on jo täällä

Asumisen kustannukset ovat puhuttaneet jo pitkään pääkaupunkiseudulla. Matriisitaloista toivotaan ratkaisua kiperään tilanteeseen, mutta kriitikot ovat kiinnittäneet huomion sarakeasuntojen hintoihin: vuokra on 400 euroa kuussa eli 200 euroa neliöltä. KATO Oyj:n mukaan asunnot ovat kuitenkin varustelutason huippua, kulkuyhteydet keskellä peltoa ovat hyvät ja luontokin on lähellä.

Myös muut vuokrayhtiöt ovat kiinnostuneet matriisiasumisesta. Ammattiliittojen kartelliyhtiö HURMOssa on jo tehty alustavia suunnitelmia matriisikomplekseista. HURMO on saanut kritiikkiä ylikalliista asunnoistaan. Kesällä HURMO sai huomiota aggressiivisesta verkkokauppakampanjastaan, joka otti itseironisesti kantaa yhtiön ryöstöhintoihin mainoshokemalla "rahasta tänä kesänä".

Sekä KATO Oyj:sta että HURMOsta todetaan, että matriisiasuminen nähdään tulevaisuuden asumisena.

Jatkossa matriisiasunnotkin voivat pienentyä: asiantuntijat ovat pohtineet mahdollisuutta, jossa asukkaan päähän ja kehoon kytkettäisiin putkia. Päähän kytkettävä putki välittäisi televisiokuvaa tai musiikkia, kehoon kytkettävät putket hoitaisivat syömisen ja ulostamisen. Näin esimerkiksi televisio, keittiötaso ja vessanurkkaus tulisivat tarpeettomiksi.

– Kuka edes kaipaa saunaa tai useampaa huonetta? Tulevaisuuden asunto on rauhallinen kupla, jossa kukin voi kellua rauhassa omassa itsenäisyydessään.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Helmikuun ihQutusbiisi

IhQutusbiisit ovat niitä typeryksiä varten, jotka eivät kuunnelleet eläessään tarpeeksi.

Brian Ferry – Love Is The Drug (Parov Stelar remix) ja muu elektro-swing on ollut sangen kovaa kamaa viime aikoina.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Tammikuun ihQutusbiisi

Sinäkin, ihQutukseni!

Tammikuussa ihQuinta on Synapson – Hide Away. Ranskalainen dj-duo on on luonut kiinnostavan elektronisen hittiaineksen. Musiikkivideokin on... hämmentävä. Harvoinpa sitä näkee 70-vuotiaan lesbosuudelmaa?


Kahtokaahan minareettia niin siellä ukko huutaa ihQutusbiisiä, sitä on aamuviiden aikaan mukava kuunnella.

Joulukuun ihQuinta oli Kasmir feat. Sini Yasemin – Vanhaa sua. Valitettavasti kappaletta ei ole Youtubessa, tsekkaa se siis Spotifysta. Mikä koskettava herkkisbiisi!

Vuonna 2017 ihQutusbiisiperinteen alussa olleet lausahdukset mukailivat suomalaisten poliitikkojen legendaarisia lausahduksia. Montako tunnistat?


Mekin olemme ihQuttaneet jotakin.

Missä ihQ-U, siellä ongelma.

Pöö! Hei, ei ole mitään ihQutettavaa.

Tieteellinen aineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että ihQutus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Ne, jotka väittävät ihQuden olevan luonnollinen "terve" musiikinkuuntelullinen variaatio, mitätöivät korvatutkimuksen todistusaineiston poliittisista syistä.

Kyllä ainakin 90 prosenttia ihQutusbiiseistä on hyviä eikä vain kymmenen. IhQ siitä.


IhQutukset tuovat vain hiekkaa musapankin lattialle.

Siis mähän olen aivan järkyttynyt, että joku voi sanoa tätä ihQuksi.

IhQutus tulee uudistumaan lähivuosina. Uudistus on isompi kuin musiikin keksiminen.

Tarttis ihQuttaa jotain.

Voiko ihQutukseen kuolla?

IhQutuksen kaatuminen ei koske meitä suomalaisia eikä muuta Eurooppaa.

Kahtokaahan minareettia niin siellä ukko huutaa ihQutusbiisiä, sitä on aamuviiden aikaan mukava kuunnella.

Vuonna 2017 ihQutettiin:

Tammikuu: The Weeknd – Loves to Lay
Helmikuu: Filatov & Karas – Satellite
Maaliskuu: Lana Del Rey – Love
Huhtikuu: Perry Como – Killing Me Softly
Toukokuu: Say Lou Lou – Glitter
Kesäkuu: LGNDRY feat Lucas – Kaadetaan penkit
Heinäkuu: Reino Nordin – Antaudun
Elokuu: Axwell /\ Ingrosso – More Than You Know
Syyskuu: Anna Puu – Tarviin vielä yhden yön aikaa
Lokakuu: WALK THE MOON – One Foot
Marraskuu: Camila Cabello – Havana
Joulukuu: Kasmir feat. Sini Yasemin – Vanhaa sua

torstai 11. tammikuuta 2018

Hyvää synttäriä!

Hyvää 16-vuotissyntymäpäivää rakas Nokia 3310 – tai kuten jenkkilässä sanotaan, happy sweet sixteen! ^^

16 vuoden myötä et ole enää sakkolihaa (tai sakkoelektroniikkaa), joten voit maata kenen kanssa tahansa. Tiedän sinun himoitsevan noita harmaita, litteänäyttöisiä puhelimia – muistathan käyttää ehkäisyä, ettei tule viruksia. 😏

lauantai 23. joulukuuta 2017

Paskojen joululaulujen haaste vol 9



Joululaulut covereitu, Teosto on jo ovella, joululaulu raiskattuna roikkuu kuuntelijan korvilla. Tipe tipe tip tap.

Tämä tapahtuu joka vuosi. Kulkuset sekoittavat artistin kuin artistin ja saavat heidät levyttämään oman tulkinnan jostakin joululaulusta. Olipa kyseessä siirappinen jenkkijoulupoppi, kiusallinen ylilaulaminen tai väkinäinen yritys sovittaa klassikko omaan genreen, lopputulos on usein karmeaa kuunneltavaa.

On siis vuosittaisen paskojen joululaulujen kuunteluhaasteen aika – jo yhdeksännen kerran.

HAASTE ETENEE NÄIN: kuuntele oheinen joululaululista läpi. Listan edistyessä kappaleiden pitäisi muuttua yhä korvia raastavammiksi. Sääntöjä on kaksi: 1) kappaleita ei saa skipata 2) kappaleita ei saa soittaa hiljaa taustalla, vaan kovaa. Jos kappaleella on musiikkivideo, sen katsomisesta saa bonusta.

Jos korvasi ja mielenterveytesi kestävät loppuun asti, olet ansainnut mainetta kunniaa. Jos sorrut raskaalla tiellä, älä hätäile – tuskin olet ainoa laatuasi. Muista myös raportoida tapahtumaan kuuntelumenestyksestäsi: kestitkö kaiken vai missä kohtaa tärykalvotulehdus tuli vastaan?

Kuuntele soittolista tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=8ksbmTRDgjI&list=PLzYao3BhU0lmvq9WDLO-mt1UUT_xWwL_g 

Lauri Tähkä – Varpunen jouluaamulla
Kaija Koo – En etsi valtaa loistoa
Sia – Santa’s Coming For Us
Korn – Jingle Balls
Marina and the Diamonds – Have Yourself A Merry Little Christmas
Minions – Jingle Bells
Justin Bieber feat. Busta Rhyme – Little Drummer Boy
RUN-DMC – Christmas In Hollis
Modern Talking – It’s Christmas
Bruce Springsteen – Santa Claus Is Coming to Town
Cyndi Lauper – Early Christmas Morning

Joululaulut näyttävät palanneen muotiin, sillä yhä useampi kansainvälinen kuin kotimainenkin artisti on levyttänyt tänä vuonna jopa kokonaisia joulualbumeita. Tasokin vaikuttaisi kohentuneen, sillä yhä useammin laulut on tehty hyvällä maulla. Onneksi kasari, ysäri ja tusari tarjoavat loputtoman aarreaitan tätä listausta varten.

Tämän vuoden haaste onkin inspiroitunut erityisesti kasaribiitistä ja lapsikuoroista. Aluksi vaikutti siltä, että lista olisi ollut turhankin helppo. Lopulta vaikeita lauluja löytyi kuitenkin erinomaisesti – vaikeustasosta kertonee jotain jo se, että Lauri Tähkä on listan ensimmäisenä eli helpoimpana. Korn menettää katu-uskottavuutensa, ja viimeistään tämän listan jälkeen jokainen vihaa Minionseja. Justin Bieber tähdittää listaa – taas. On kumma, miksei Bruce Springsteen, Cyndi Lauper ja Modern Talking ole olleet jo aiempina vuosina mukana.

Menestystä joulumusiikin kuunteluun – taistelkaa loppuun asti.





Haasteelle on myös Facebook-tapahtuma (eikö olekin nykyaikaista):
https://www.facebook.com/events/219618025248567/

torstai 30. marraskuuta 2017

Marraskuun ihQutusbiisi

IhQutuksen kaatuminen ei koske meitä suomalaisia eikä muuta Eurooppaa.
Marraskuun ihQuinta on amerikankuubalainen laulaja-lauluntekijä Camila Cabello kappaleellaan Havana. Erityisesti kappaleen videossa on mukavaa tarinallisuutta ja se kierrättää itseironisesti latino-kliseitä.