Opettajana

"Teillä on monilla varmasti mielessänne opettajaanne liittyviä kysymyksiä, joten vastataan niihin nyt ensiksi. Ei, minulla ei ole minkäänlaista varsinaista pätevyyttä tähän hommaan. Ei, en ole homo, ja kyllä, olen sinkku." [vinkkaava silmänisku]

Aloitin oheisilla sanoilla viikko sitten pitämäni äidinkielen oppitunnin entisessä lukiossani – oppilaan sijasta olin tällä kertaa päässyt opettajan asemaan. Mitäs sitä nyt mitään akateemisia tutkintoja suorittamaan, suoraan töihin vain!

Kansankynttilä, auktoriteetin huipentuma, lähes pätevä äikänmaikka työympäristössään. Kuvan otti innokas oppilaani Maiju, joka ei edes kurssille varsinaisesti kuulunut, mutta halusi tulla kuuntelemaan vierailevaa luennoitsijaa.

Joskus minusta tuntuu, että olen työurallani kuin Aku Ankka: päädyn kokeilemaan kaikenlaista työtä ilman muodollisia koulutuksia. Olen vuoden sisään ollut siivoamassa sairaalaa, olen alastonmalleillut ja joulun alla olin vielä postityöntekijänäkin. Nyt sain ainutlaatuisen tilaisuuden kokeilla äidinkielen lehtorin elämää wanhalla lukiollani yhden päivän ajan.

Opettajien sijaisuuksia myöntäessään lukioiden on otettava huomioon ensimmäiseksi tarjolla olevat opettajat ja opiskelijat (esimerkiksi historiaa opiskeleva voi toimia historian lehtorin sijaisena), mutta toisinaan sijaisen saaminen lyhyellä varoitusajalla voi olla haasteellista. Tällöin lukiot voivat mahdollisesti pestata aiemmin valmistuneita oppilaitaan lyhyisiin sijaisuuksiin. Oikeastaan kyseessä on aika nerokaskin ratkaisu – opit ovat vielä tuoreessa muistissa, eikä parin vuoden sisällä omasta valmistumisesta ehdi yleensä tapahtua suuria muutoksia opetussuunitelmissa. Muutama tuttuni on tiettävästi samoin päässyt tekemään sijaisuuksia omissa lukioissaan eri puolilla Suomea, joten tapa lienee kohtuullisen yleinen.

Olin jo marraskuussa 2013 käynyt juttelemassa sijaisuuksien mahdollisuudesta lukioni uuden rehtorin kanssa, vienyt hänelle ansioluetteloni ja vilauttanut koulu- ja ylioppilasarvosanojani. Vaikka en pitänyt chäänssejäni mitenkään valtavina (kuitenkin sijaiseksi pätevämmän opettajan tai oppilaan löytäminen on todennäköistä), ajattelin kuitenkin yrittää – kannattaahan työtä hakiessaan uskaltaa heittäytyä ja kokeilla kaikenlaista. Kerroin lisäksi, missä aineissa minulla olisi tarpeeksi annettavaa oppilaille. Näiksi oppiaineiksi arvioin äidinkielen, historian, yhteiskuntaopin, psykologian ja biologian, jotka ovat vahvuuksiani ja joissa tietomääräni ylittää paikoin lukion oppimääränkin.

Viimein tilaisuus opettamiseen koitti. Olisin voinut saada jopa kolmen päivän sijaisuuden, mutta valitettavasti vain yksi päivä kävi muiden töiden takia. Tiistaina 14. tammikuuta kävelin lukiolleni ensimmäistä kertaa osana henkilökuntaa. (Jatko-opintojasi pohtiva yhdeksäsluokkalainen, tule sinäkin Siilinjärven lukioon – kolmen vuoden kuluttua olet jo opettamassa!)

Kaksi oppituntia sisältävä päivä alkoi toisen vuositason ryhmällä. Käsittelin tunnin aikana kirjallisuuden tyylikausia, romantiikkaa ja realismia. Käytettävissäni oli onneksi valmis diaesitys, joten minun ei tarvinnut nopealla varoitusajalla ruveta säheltämään kasaan mitään omaa materiaalia. Tunnin aikana selostin diat läpi täydennellen niitä omilla huomioillani: onnekseni jotkin romantiikan ajan klassikkoteokset olen tullut lukeneeksi, samoin realismin merkittävistä venäläiskirjailijoista (mm. Gogol ja Dostojevski) useimmat ovat minulle tuttuja. Toisella tunnilla erittelimme Pekka Haaviston puheen argumentointia eli teimme argumentaatioanalyysin. Lisäksi omistin lopputunnin kirjoituksista puhumiselle: kerroin omia pohdintojani eri aihealueiden tärkeydestä ja siitä, kuinka suhteellisen helppoa äidinkielestä on saada halutessaan laudatur.


Opetustyyliltäni huomasin olevani rento ja hieman piikittelevä pallonhukkaaja. Pyrin lisäämään varsinaiseen asiaan (ainakin minusta) mielenkiintoisia faktoja. Esimerkiksi romantiikan ajan satujen raadollisuudesta puhuessa mainitsin, ettei Andersenin alkuperäisessä sadussa merenneito koskaan saa prinssiään, vaan muuttuu vaahdoksi meressä, ja ettei alkuperäisissä tarinan kuvituksissa merenneidoilla nähdä Disney-elokuvien tapaan lapsellisia simpukkarintaliivejä. Koska oppilaita ei näyttänyt viittaaminen hirveästi kiinnostavan, pommitin kysymyksilläni satunnaisesti istumajärjestyksestä valitsemiani oppilaita: "Paavo, mitä ajattelet tämän puheen tehokkuudesta? Loiko se sinussa uskoa suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuteen?"

Koska tunsin monet oppilaat entuudestaan, opettajan auktoriteettini ei ehkä ollut aivan täydellinen. Samoin uskalsin vitsailla oppilaille tavallista opettajaa rohkeammin. "Mie ajattelin sun olevan sellainen innokas hikke mutta siehän oletkin pahin kaikista kun pyydät päästä pois tunnilta jo varttia ennen sen loppumista!" Oli oikeastaan huvittavaa huomata, että etenkin abeista eniten uskalsivat tunnilla pulista juuri läheisimmät tuttuni.

Luokan edessä heiluminen ei itsessään ollut jännittävä tilanne, mutta jälkikäteen työpäivän jälkeen olo tuntui, että olisin voinut antaa enemmänkin. Pari hyvää kysymystä tai mielenkiintoista juttua olisi voinut vielä kertoa, mutteivät ne muistuneet luennoidessa mieleen.

Opettajan elämän kokeileminen oli huippuhauskaa – ehkäpä sitä voisi harkita tekevänsä jopa tulevaisuudessa ihan oikeasti elääkseen. Työn etuja on kiinnostavuus, nuorten persoonien tapaaminen ja oikeus tietynlaiseen boheemiuteen: koulumaailma ei aseta työntekijöilleen yhtä tarkkoja ulkonäkövaatimuksia kuin esimerkiksi konservatiivinen sairaalamaailma. Tässä hommassa on lisäksi oikeus olla luova. Viime kuukausien aikana taidemallina ja lehtorisijaisena saadut kokemukset koulumaailmasta työympäristönä ovatkin monta kertaa sairaalamaailmaa mieluisampia.

Oppituntien lopuksi oli hienoa nähdä työni tulokset. Abit kiittelivät erityisesti tunnin lopuksi kirjoituksiin annettuja vinkkejä, eli ainakin jotain oli jäänyt käteen. Kakkosvuositasolaisia kuulustellessani eräs oppilas osasi kertoa realismin ankeudesta verrattuna romantiikkaan.

Eräs oppilaista muisti Pienen merenneidon simpukkarintaliivit. Siihen tunti olikin hyvä lopettaa.