LuQnurkkaus

Dustin Thomason & Ian Goldwell - Neljäs siirto
*

Neljännessä siirrossa neljä opiskelijakaverusta ratkaisevat mysteerisen Hypnerotomachian, kirjanpainotaidon keksimisen aikaisen teoksen, arvoitusta. Piiloviestejä ja monimerkityksellisyyttä sisältävä kirja avautuu erityisesti Paulille, joka tekee lopputyötään aiheesta. Pojat näyttävät pääsevän jonkin salaperäisen äärelle, sillä pian heidän henkensä on uhattuna – kirjassa on arvoitus, jonka vuoksi kannattaa tappaa vielä satoja vuosia sen julkaisun jälkeenkin.

Kirjaa verrataan Dan Brownin Da Vinci -koodiin kannen lainauksessa: "Jos pidit Da Vinci -koodista, ahmaise tämä." Ehkä vertaaminen toiseen ("hei jos sä tykkäsit tosta yhestä nii kyl tääkin voi olla ihan jees") kertoo kaiken olennaisen kirjan tasosta. Vertailu Dan Brownin bestsellerin ja tämän välillä on hankalaa, sillä Brown on perustanut romaaniensa arvoitukset yleisesti tunnettuihin töihin, Neljäs siirto käsittelee epämääräistä kirjaa, josta en ollut koskaan kuullutkaan ennen tätä opusta. Erona on myös se, että Brownin käsittelemät teokset ovat jo tuttuutensa takia kiinnostavia, tästä ei voi sanoa samaa.

Neljäs siirto tasapainottelee opiskelijaelämäkuvauksen (opiskelijariennot, juhlat, rankka opiskelu, ihmissuhteet, tiedemaailman julma kilpailu) ja maailman suurten arvoitusten välillä. Se ei onnistu siinä kovin hyvin. Välillä kuvaus Hypnerotomachiasta ja sen mahdollisista arvoituksista ja kristinuskon vaikutuksista Firenzessä herättävät jopa jonkinasteista kiinnostusta, mutta vähäinenkin jännitys saadaan erilaisilla suvantokohdilla lässähtämään. Opiskelijapoikien "poikamainen hassuttelu" tuntee päälleliimatulta, eikä lopulta kuolemanuhkan syytkään ole niin jänskiä mitä aluksi voisi olettaa.

Kirjassa itsessään lainataan sanontaa, jonka mukaan huono kirja on pahin mahdollinen varas. Tämä on juuri sitä.

Markus Zusak - Kirjavaras
***-

Zusakin Kirjavarkaassa Liesel-niminen tyttö opettelee lukemaan varastamiensa kirjojen avulla. Kirjat ovat pakokeino muutoin ympärillä vallitsevasta maailman ankeudesta.

Kirjavaras käy läpi joukon natsi-Saksaan liittyviä kirjallisuuskliseitä, mutta puolustukseksi voi sanoa, että osaa niistä se kuvailee muita saman aiheen kirjoja tarkemmin, uskottavammin ja elävämmin. Kirjan kertojaksi on valittu Kuolema, "viikatemies", joka osaa olla ajoittain hyvinkin runollinen, suorastaan filosofinen hahmo. Välillä kerronnan keskeyttävät jutut eivät tunnu toimivimmilta ratkaisuilta, joskus tekstin intensiivisyys katkeaa.

Kirjavaras on ihan mukava kirja luettavaksi, ja se voi joillakin taiteellisuuksillaan ja sota-ajan kuvauksellaan olla jollekulle hyvinkin mukava lukukokemus. Jos lukijalla on takana pari tai useampi natsi-Saksasta kertovaa romaania, tämä tuskin antanee kovinkaan paljoa uutta ajateltavaa.

 
Johanna Sinisalo - Linnunaivot
****-
Jyrki ja Heidi ovat tunteneet vasta vähän aikaa, mutta muutaman kuukauden deittailun jälkeen Jyrki ilmoittaa lähtevänsä vaeltamaan ympäri maailmaa. Heidi lähtee mukaan, pääasiassa halustaan näyttää pitkät isälleen, jota kohtaan hänellä vaikuttaisi olevan joltisestikin antipatioita. Kirjan alku on pääasiassa ympäristöön liittyvää faktaa ja leppoisaa luontokuvausta, kun Jyrkin ja Heidin matka Tasmaniassa etenee. Loppupuolella kaksikko alkaa joutua mystisten tapahtumien keskelle. Mitä heidän ympärillään tapahtuu tai on tapahtunut jo pidemmän aikaa?

Romaani liikkuu usealla aika- ja avaruusatasolla: välillä seurataan Heidiä ja Jyrkiä Tasmaniassa, välillä vilautetaan aiempaa vaellusta Uudessa Seelannissa (tätä pidin osittain ongelmallisena, sillä Tasmania ja Uusi Seelanti meinasivat mennä ajoittain sekaisin). Kolmas aikataso kuvaa Heidin ja Jyrkin suhteen syntyä Lapin yöelämässä. Lisäksi kirjassa on lainauksia Joseph Conradin kirjasta Pimeyden sydän, ja välillä seurataan nimettömäksi jäävän vandaalin (asiayhteyksistä päätellen Heidin veljen) kaoottista, tihutöiden täyteistä elämää. Sinisalon suurimpia etuja on palasista rakentuva kokonaisuus, joka houkuttelee lukemaan: "no tää kappale on vain kaksi sivua, luen vielä tämän... ja okay, myös ton seuraavan... ja seuraavan..."

Linnunaivot on sekä tunnelmallinen retkikuvaus että ajatuksia herättävä kannanotto luonnon ja ihmisen suhteeseen. Me tuhoamme, me saastutamme, me käytämme hyväksi. Oma turhamaisuutemme ajaa ihmiskuntaa kohti turmiota. Ehkä välillä teksti menee liiankin syyllistäväksi ja saarnamaiseksi, mutta monet pohdinnat ovat ansiokkaita. Ne saavat pohtimaan sitä, kuinka mikään ei ole ihmisen oma ongelma. Me odotamme, että joku on aina huolehtimassa roskistamme. Kaikki on aina jonkun toisen ongelmaa.

Kirja saa minut haluamaan pitkästä aikaa vaeltamaan... ja se herättelee lukijaansa, kuten Sinisalo aina onnistuu tekemään.

Jouko Heikura - Mustien vuorten varjoissa
***+
Jouko Heikuran esikoisromaanissa Mustien vuorten varjoissa seurataan suomalaistoimittaja Rakel Ahoa, joka laatii reportaaseja pitkin hajoavan Jugoslavian eri osia. Hän todistaa Romanian diktaattorin teloitusta ja näkee Sarayevon piirityksen kummaltakin puolelta. Seurana on komea Romeo, johon Rakel rakastuu. Kirja kuvaa sotaa ja inhimillistä kärsimystä, rakkautta kaiken tuon keskellä ja sitä, kuinka toisen menneisyys voi olla liian raskas tulevaisuudelle.

Rakelin hahmo syvenee tarinan kehittyessä. Romeon hahmo on monilta osin surullinen, mutta jää lopulta ristiriitaisuuksissaan hieman etäiseksi. Välillä hahmo kummastuttaa: miten selkeästi hyvinkin älykäs yksilö on voinut tehdä elämässään noin tyhmiä ratkaisuja? Mikä on totta ja mikä valetta? Sivuhahmot ovat suorastaan herkullisia: Rakelin egoistinen äiti, unkarilainen bilettäjätyttö, Rakelin ystävä Enikö ja venäläinen sotakirjeenvaihtaja Dmitri jäävät positiivisesti mieleen.
Romaani alkaa kiinnostavasti, mutta huikean alun jälkeen kokonaisuus hieman lässähtää. Kirjailija yksinkertaisesti yrittää liikaa: miljöö vaihtuu tiheään, tulee uusia tapahtumia, siinä sivussa löydetään ennentuntematon, miljoonien arvoinen taidemaalaus, rakastutaan ja petytään. Tuntuu, että kirjassa on hieman liikaa käänteitä – osan olisi voinut jättää pois, sillä liian monet "OMG EI VOI OLLA TOTTA" -jutut syövät tarinan uskottavuutta.

Heikuran suurimpia etuja on surun ja sodan kuvaaminen hyvinkin taidokkain kielikuvin. Välillä teksti on hyvinkin runollista. Tässä kirjassa on ongelmansa, mutta haluan mahdollisesti myöhemmin tutustua myös muuhun hänen tuotantoonsa.

Fjodor Dostoyevski - Idiootti
Idiootti kertoo hyväntahtoisen, epilepsiaa sairastavan ruhtinas Myskinin kommelluksista seurapiirielämässä. Sveitsin parantolasta Venäjälle palaava Myskin sotkeentuu Pietarin seurapiirielämään, saa miljoonaperinnön, joutuu erimielisyyksiin, rakastuu useaankin otteeseen ja saa aikaan skandaalin jos toisenkin. Venäläiskirjoille tyypillisesti tarinaa on paljon, ja valitettavasti koen itse punaisen langan välillä unohtuvan kirjoittajalta itseltäänkin. Jos vertaa Idioottia esimerkiksi Rikokseen ja rangaistukseen, on se viihdyttävämpi ja monipuolisempi, mutta ihmiset tuntuvat monesti toimivan epäloogisesti ja ailahtelevaisesti, kulloinkin tarinankulun "vaatimalla" tavalla. Suurista venäläisistä olen tähän mennessä pitänyt eniten Gogolista (Kuolleet sielut), joka on osannut suhtautua asioihin hauskan ironisesti, ja Tolstoista (Anna Karenina), jonka juonikuviot ovat mielestäni tuntuneet selkeämmiltä, ihmiskuvaus uskottavammalta ja tarina koskettavammalta.   

Jaakko Hämeen-Anttila - Tuhannen ja yhden yön erotiikka

Olen aiemmin lukenut Hämeen-Anttilan kirjan Mare Nostrum, joka vertailee eurooppalaisen ja islamilaisen kulttuurin vaikutteita toisiinsa. Tuhannen ja yhden yön erotiikka sattui tulemaan vastaan Suomalaisen kirjakaupan tarjoushyllyllä, joten innostuin ostamaan sen.

Tuhannen ja yhden yön erotiikka kertoo itään liitettävistä uskomuksista ja ennakkoluuloista: kun arabilainen kulttuuri nähdään islamin uskon takia äärimmäisen vanhoillisena, vielä parisensataa vuotta sitten itä nähtiin haaremeineen avoimen seksuaalisuuden ja ruokottomuuden huipentumana. Kirja kertoo paljon islamilaisen kulttuurin tavasta käsitellä seksielämää runoissa, kansansaduissa, kaskuissa ja kaikessa mahdollisessa. Tiesitkö, että miesrunoilijat kuvasivat rakkausrunoissaan ennemmin rakkautta kauniisiin poikiin, sillä naisen kuvaus nähtiin säädyttömänä (tämä on mielenkiintoista siksi, että homoseksuaalit pitäisi Koraanin mukaan tappaa)? Suuseksiin suhtauduttiin kielteisesti, eikä siitä ole kuin muutamia (varoittavia) mainintoja ajan teksteissä. Kaikki tämä piirtää jonkinlaista käsitystä myös todellisuudesta. Valitettavasti nykyisestä arabimaailmasta teos ei kerro oikein mitään, mikä on pettymys. Vuoropuhelu menneisyyden ja nykyisyyden välillä jää valitettavan vähäiseksi.

Jukka Seppinen - Suomettumisen syövereissä

Suomalainen historoitsija käy läpi suomalaista yhteiskuntaa syövyttäneen suomettumisilmiön (rähmällään olon Neuvostoliittoon) syntyä, synnyn syitä, kehitystä ja kehitystä nykypäivään. Kirja on oivallinen katsaus lähivuosikymmenien historiaan. Samalla se on erittäin huolestuttavaa luettavaa: suomettumisilmiö näyttäisi syventyneen huomattavasti 1980-luvulla, vaikka Neuvostoliiton uhka hälveni jo 70-luvun lopulla. Miten Suomelle olisi käynyt, mikäli Neuvostoliitto ei olisi heikentynyt ja lopulta romahtanut 1990-luvun alussa?

Suomettumiseen on monesti etsitty syyllisiä. Seppinen pohtii ajatuksia herättävästi eri henkilöiden osuuksia kehitykseen. Monesti esimerkiksi presidentti Kekkosta on syyllistetty suomettumisesta, mutta Seppinen huomauttaa, että Kekkonen onnistui liittämään Suomen liitännäisjäsenyydellä Eftaan, vaikka Neuvostoliiton paine oli tuolloin pahimmillaan. Seppinen kohdistaa syyttävää sormea esimerkiksi Paavo Väyryseen ja Ahti Karjalaiseen. Eniten lokaa niskaansa saa presidentti Mauno Koivisto, jonka kaudella integraatio länteen oli vaivalloista Neuvostoliiton heikentymisestä huolimatta, ja joka tuomitsi Baltian maiden itsenäistymisen ja torppasi ehdotuksen Karjalan alueiden mahdollisesta palauttamisesta Suomelle Neuvostoliiton hajotessa.

Ajatuksia herättävä, yleissivistävä katsaus kylmän sodan ajan ei-niin-puolueettomasta Suomesta.

Tuhat ja yksi yötä (Suom. Jaakko Hämeen-Anttila, kuvittanut Heli Hieta)
Jaakko Hämeen-Anttila on ensimmäisenä suomentanut maailmankirjallisuuden klassikoihin kuuluvan ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän tarinakokoelman suoraan alkuperäiskielestä. Arabialainen satukokoelma Tuhat ja yksi yötä on kirja, joka jokaisen kannattaisi lukea.

Satukokoelman kehyskertomuksessa naisiin luottamaton sulttaani ottaa itselleen uuden vaimon. Kukaan aiempi vaimo ei ole nähnyt aamunkoittoa, sillä sulttaani pitää naisia uskottomina ja tapattaa uuden vaimonsa ennen seuraavaa päivää. Uusi vaimo keksii kertoa tarinoita, jotka hän jättää kesken seuraavaa iltaa varten. Koska sulttaani haluaa tietää tarinan jatkon, vaimo jää henkiin yhä uudelleen. Joka ilta aiempi tarina saa lisää jatkoa ja jää jännittävään paikkaan / tulee päätökseensä ja uusi tarina alkaa jäädäkseen koukuttavaan hetkeen. Näin ovela vaimo pitää itsensä hengissä. Tuhannen ja yhden yön jälkeen hän lopettaa, eikä sulttaani enää halua tapattaa häntä.

Sadoista tarinoista Hämeen-Anttila on valikoinut mukaan merkittävimpiä. Mukana on myös Aladdin ja loihdittu lamppu sekä Ali Baba ja neljäkymmentä rosvoa, vaikkeivät nämä alunperin kuuluneetkaan tarinakokoelmaan. Satuja olisi voinut olla enemmänkin, ja tämä lieneekin kirjan suurin (ainoa?) puute. Pitänee joskus hankkia käsiini vielä suomennos, jossa tarinoita on enemmän.

Tuhannessa ja yhdessä yössä mielikuvitus lentää: legendat, kansantarut, pyhimyskertomukset, kaskut, runot ja kaikki mahdollinen korkeakulttuurin taide yhdistyvät. Sindbad merenkävijän tarinat tuovat mieleen Odysseian. Idän eksotiikka ja mystisyys vievät lukijan mennessään. Mielenkiintoista huomata, kuinka tuttuja monet tarinat ovatkaan, muttei ole aiemmin tullut ajateltua, mistä ne tunteekaan. Suosittelen!