Pidän Jenni Vartiaisen musiikista, mutta hänen tuorein tuotantonsa ei ole oikein vakuuttanut. Esimerkiksi Turvasana on s&m-henkisyydessään ja sannimaisuudessaan jotenkin kiusallisen väkinäinen. Siksi päätin tarttua tuumasta toimeen ja työskennellä kahden tärkeän asian eteen: pelastaa Jenni Vartiaisen uran ja saada nuoret lukemaan.
Syntyi Arvosana, Turvasanan kouluun sopiva, opiskelemaan houkutteleva versio. Kun ruoskaa heiluttava ja enimmäkseen varhaiskeski-ikäisten suosima Vartiainen tiedustelee jonneilta kouluarvosanaa, uskon nuorten lukeneisuuden lähtevän nousuun. Eiväthän kouluräpit tai muut vastaavat koskaan ole vaivaannuttavia, eiväthän?
Opetushallitus ja Jenni, saatte käyttää kappaletta vapaasti, jos päädytte jonkinlaiseen proggikseen yhdessä.
Jenni Vartiainen – Arvosana
Et oo yrittänyt tarpeeks enkä mä
Oo vaatinut sitäkään vähää
Mut nyt en haluu keinoi kaihtaa
Kun päätin koulunkäyntis kuntoon laittaa
Tuu heti kouluun kohta tapahtuu
Lupaan et pahanteko unohtuu
Tee niin kuin ope käskee
Oo hyvä ja opi läksyt kokonaan
Ja jos et niin jälki-istuntoo saat
Tee niin kuin ope käskee
Joo mä oon kyllästynyt mopon tuunailuun
Mikä on sun arvosana?
Joo siit mitä opit niin vielä kiität kouluu
Mikä on sun arvosana?
Vien, vien sut mukaani kirjojen maailmaan
Sun ei tarvii pelätä tää kaikki on hauskaa
Nopeesti uutta sisäistät
Ja todistuksessas yllätät
Tuu heti skoleen kohta tapahtuu
Lupaan somekanavatkin unohtuu
Tee niin kuin ope käskee
Lupaa et opit alkuaineet kokonaan
Ja fyssan kokeesta kympin saat
Tee niin kuin ope käskee
Joo mä oon kyllästynyt mopon tuunailuun
Mikä on sun arvosana?
Joo siit mitä opit niin vielä kiität kouluu
Mikä on sun arvosana?
Mikä on sun arvosana, sun lempikamaa?
Tehdään matikkaa
Kerto- tai jakolasku ne ei oo ihan sama
Mitä tapahtuu historiassa?
Älä oo naama mutrussa
Mikä arvosana, kyl sä oot osaava
Oon sun kanssa aina apuna
Näytä missä kulkee x-jana, sano se pikana
Tuu heti kouluun kohta tapahtuu
Lupaan et joutava hengailu unohtuu
Tee niin kuin ope käskee
Lupaa osata aikamuodot kauttaaltaan
Ja panostaa bilsan kasvikokoelmaan
Tee niin kuin ope käskee
Wou, wou, wou
tiistai 10. lokakuuta 2017
sunnuntai 8. lokakuuta 2017
Kokoomuslaisia ja kapitalistisia lastensatuja
Prinsessa Ruusunen
Olipa kerran onnellinen perhe. Perheen tytär Aurora, jota hemmotellun ja huolitellun olemuksensa vuoksi kutsuttiin myös prinsessa Ruususeksi, eli onnellista elämää. Hän kävi koulua innokkaasti ja valmistui peruskoulusta erinomaisin arvosanoin. Lukiossa hän pärjäsi ensimmäiset kaksi vuotta menestyksekkäästi tehden samalla uraa vanhempiensa firmassa, sijoittaen pieniä (muutaman tonnin) summia osakesalkkuunsa ja harrastaen triatloneja Alexander Stubbin kanssa.
Eräänä päivänä Auroran elämä kääntyi. Auroran ilkeä, sosiaalidemokraatteja äänestävä kummitäti sai kuulla nuoren naisen elämästä. Hän vannoi, että tytön täyttäessä 18 vuotta hän vajoaisi ikiuneen.
Ilkeä ennustus toteutui. 18 vuotta täytettyään ja omilleen muutettuaan prinsessa ajautui juhlimaan tiiviisti: hänellä ei ollut enää kodin, uskonnon ja isänmaan tuomaa ryhtiä ja turvaa, vaan omillaan hän ajautui huonoille tavoille. 18-vuotissyntymäpäivänään hän sai sormeensa pistoksen huumeneulasta. Samassa Ruusunen tajusi, ettei passivoivassa hyvinvointivaltiossa tarvitse tehdä töitä, vaan saman elintason pystyisi saamaan vain makaamalla kotona sosiaalitukia nostaen. Hän jätti lukionsa kesken ja lopetti työt Kelan tukiaisten toivossa. Elämä muuttui huumeiden, lääkkeiden ja alkoholin sekakäytöksi. Hän vaipui ikiuneen.
Eräänä päivänä nuori ja komea prinssi kuuli prinsessa Ruususesta. Hän meni Auroran asunnolle ja suuteli tätä. Suudelma sai Auroran heräämään ikiunestaan: hän oli hetkessä rakastunut hyvännäköiseen kokoomusnuoriprinssiin.
– Nyt tämä ikiuni loppuu. Valtiolla ei ole varaa siihen, että vain sä makaat passiivisesti kotonas sillä välin kun me toiset maksetaan tää sun eläminen, prinssi sanoi. Näytettyään tilastoja valtion huoltosuhteesta hän sai Ruususen vakuuttuneeksi.
Prinsessa Ruusunen otti itseään niskasta kiinni ja loi lopulta menestyksekkään uran sijoituspankkien hallituksissa. Ruusunen ja prinssi menivät naimisiin ja äänestivät Kokoomusta onnellisesti elämänsä loppuun saakka.
Piparkakkuporvari
Kerranpa valmisti leipuri mitä oivallisimman taikinan: mausteista, jauhoista, maidosta ja voista hän loi mitä maistuvimman piparien pohjan. Hän otti esiin muotit ja veisti niillä erilaisia piparkakkuja: tähtiä ja sydämiä. Taikinan lopuista hän muokkasi pienen piparisen pojan. Ja niin leipuri laittoi herkut uuniin. Niiden valmistuttua hän koristeli jokaisen herkkukeksin tryffeleillä ja lehtikullalla.
Leipuri jätti keksit hetkeksi jäähtymään. Sillä välin pellillä kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta: viimeisenä leivottu piparkakkupoika heräsi henkiin! Hetken se katseli ymmällään ympärilleen, tovin se tiiraili toisia piparkakkuja. Sitten se huomasi komeat, lehtikullatut hihansa ja ymmärsi: hänhän on piparkakkuporvari! Hän irrotti toisesta piparista lehtikultaa ja muokkasi siitä itselleen kultaisen silinterihatun, seuraavasta hän irrotti itselleen kultaisen kävelykepin, kolmannesta kopaisi kenkiinsä lankiksi tryffeliä.
Samassa leipuri palasi keittiöön ja hämmästyi, mitä olikaan tapahtumassa. Säpsähtänyt leipuri kurottautui luomustaan kohti, mutta piparkakkuporvari hyppäsi pois pelliltä juosten ulos keittiöstä.
– Tule takaisin! huusi leipuri ja juoksi porvarin perään.
– Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari vain.
Piparkakkuporvari juoksi ulos talosta kohti metsää. Tiellä häntä vastaan käveli setä Lenin, jonka viikset hypähtivät pystyyn ja suuhun valahti kuola.
– Tule tänne! Minä haluan kansallistaa omaisuutesi ja syödä sinut! huusi Lenin.
– Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari ja juoksi yhä vain nopeampaa.
Portilla häntä vastaan tuli Josif Stalin, joka oli juuri murhannut huvikseen muutaman kansan. Stalinin silmiin syttyi outo tuike ja kieli valahti ulos.
– Tule tänne! Minä haluan ottaa sinusta irti kaiken yhteisen hyvän nimissä! huusi Stalin kopeloiden kohti.
– Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari ja kiihdytti vauhtiaan nopeammaksi.
Metsässä häntä vastaan tuli Mao Tse Tung, jonka suu aukeni ahmaasti.
– Tule tänne! Minä haluan jakaa sinut nälkää näkevälle työläiskansalleni! huusi Mao ja kiri kohti piparkakkua.
– Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari ja ei kun vain lisäksi tahtia.
Metsän jälkeen hän saapui joelle. Hän ymmärsi, ettei voisi päästä sen yli. Mikä neuvoksi?
– Minä voin auttaa sinua, sanoi kettu astuen esiin varjoista.
Piparkakkuporvari katseli epäillen kettua, sen punertavan kirjavaa turkkia, sen rintapielessä olevaa ruusua.
– Mistä minä tiedän, ettet sinäkin vain yritä syödä minua? kysyi piparkakkuporvari.
– Enhän minä ole kommunisti! huudahti kettu. – Minä olen sosiaalidemokraatti, ja siitä hyödytte myös te porvarit. Tehdään näin: hyppää selkääni, silloin en edes voi syödä sinua, ja kuljetan sinut vastarannalle.
Piparkakkuporvari myöntyi ja hyppäsi ketun selkään. Kettu asteli jokeen, mutta pian uoma syveni.
– Voi ei, hukumme! huusi piparkakkuporvari.
– Ei hätää, kiipeä niskaani! Kyllä sosiaalidemokratia kestää, tämä on vain pieni laskusuhdanne joessa, kettu neuvoi.
Piparkakkuporvari kiipesi ketun niskaan. Pian joki syveni taas.
– Hukun!
– Ei hätää, kiipeä päälaelleni! Kyllä yhteinen hyvinvointimme kestää, tämä on vain pieni laskusuhdanne ja kohta on taas paremmat ajat, kettu neuvoi.
Piparkakkuporvari kiipesi ketun päälaelle. Joki jatkoi syvenemistään.
– Nyt me viimeistään hukumme!
– Kävele kuononi päälle! Kallistan päätäni, jolloin pysyt pinnalla ja minä pystyn hengittämään. Tämä on vain väliaikaista, kohta tämä järjestely taas toimii.
Piparkakkuporvari totteli, mutta kävellessään kuonolle kettu nyökäyttikin päätään ja piparkakkuporvari lensi suoraan tämän ahnaaseen kitaan. Porvariparka ei ehtinyt huutaa edes apua. Kettu pureskeli piparkakun tyytyväisenä nauttien joka murusesta.
– Sen siitä sai, kun uskoi valheeseen nimeltä sosiaalidemokratia, naureskeli kettu ja nousi ylös joesta. Sen pituinen se.
Hannu ja Kerttu
Olipa kerran kaksi sisarusta, joiden nimet olivat Hannu ja Kerttu. He asuivat köyhässä perheessä. Heidän vanhempansa eivät olleet koskaan välittäneet kerätä pääomaa, vaan olivat katsoneet fiksummaksi elää kädestä suuhun. Perheen äiti käytti lapsilisät äkkirikastumisen toivossa lottoon ja kauneudenhoitotuotteisiin, isä tuhlasi taalansa alkoholiin ja työläisväestön kirjallisuuteen.
Kävipä niin, että vanhemmat tulivat siihen tulokseen, ettei heillä ollut enää varaa hoitaa lapsia. Niinpä he turvautuivat köyhäinapuun. Paikallinen rouva Getchen päätti auttaa. Hän oli tavattoman rikas leski, mutta koskaan hän ei ollut itse onnistunut saamaan omia lapsia. Hän arveli, että suunnaton varallisuus tarjoaisi Hannulle ja Kertulle erinomaiset edellytykset elämään: mahdollisuudet kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen. Niinpä hän adoptoi Hannun ja Kertun taloonsa.
Lapset olivat haltioissaan rouvan kartanosta: sen kaikki pinnat oli tehty makeisista. Seinät piparkakkua, marmorisilta näyttävät pylväät olivat valkosuklaata, matot lakritsaa, väritiiliset ikkunat maan hienointa marmeladia, huonekalut keksiä… he innostuivat heti syömään pois rouvan omaisuutta, kaikkea oli pakko päästä maistamaan!
– Malttakaahan nyt lapset hyvät! yritti vanha rouva taputella. – Ei makeaa mahan täydeltä!
– Mitä sinä tulet meitä määräilemään saatanan lutka! huudahti Hannu. – Mehän syömme tätä taloa jos haluamme. Kyllä sulla on mistä antaa, meillä ei, ku ollaan oltu köyhiä ikämme!
Arki lähti käyntiin ikävästi. Lapset ahnehtivat vanhan rouvan taloa. Kun rouva joutui antamaan Hannulle pienen rangaistuksen tämän kiroilusta, yökausia jatkuvasta mölyämisestä ja läksyjen tekemättä jättämisestä, Hannu kirosi naista. Hän väitti joutuvansa vankeuteen, kun rouva käski tämän arestiin huoneeseensa.
Kerttu ei samoin ollut ihanteellisin tyttö. Suuri omaisuus ympärillä oli passivoinut Kertun, jota ei kiinnostanut opiskelu tai jälkiensä siivoaminen. Kerran rouva pyysi Kerttua siivoamaan huoneeseensa. Kerttu tarttui rikkalapioon ja voivotteli:
– Näin siinä sitten kävi! Muka olevinaan halusi auttaa minua, mutta teki minusta orjansa, siivoojansa, kun pienetkin roskat lattialla häiritsevät!
Lisäksi rouvaa huolestutti kovasti lasten lihominen. Parissa kuukaudessa lapset olivat syöneet kartanosta pois useamman huoneen. Hannun posket punoittivat, eikä poika enää koskaan käynyt edes raittiissa ilmassa happihyppelyllä. Rouva yritti aktivoida lapsia kaikin konstein, mutta passivoituneet ja loisivat kakarat eivät välittäneet enää mistään.
Kerran rouva ehdotti Kertulle, että tämä voisi auttaa sytyttämällä uunin: syksy oli tekemässä tuloaan, ja piparkakkutaloa täytyisi ruveta lämmittämään. Kerttu oli sytyttelevinään uunia, mutta pyysi rouvan apuun.
– Tuolla savupiipussa on jotain, katso syvempää! keksi Kerttu.
Rouva kumartui ja kurkotti syvemmälle katsoakseen uuniin. Samassa Kerttu potkaisikin naisparan kokonaan uunin sisälle, löi luukun kiinni ja poltti naisen elävältä.
– Näinkö ihmiselle käy kun auttaa köyhää, itki vanha rouva uunissa. – Luulin auttavani ihmisiä hädässä, mutta ne olivatkin kaikki vain laiskoja, aikaansaamattomia ja ahneita nahjuksia, jotka eivät kunnioita toisten ansaitsemaa omaisuutta. Geeneistä se on kiinni, kuka menestyy ja kuka heikompaa ainesta!
Rouvan kuoltua talossa vallitsi anarkia, millä tarkoitetaan sitä, ettei mistään pidetä huolta ja kaikki vain perseilevät. Hannu ja Kerttu söivät talon perustuksineen päivineen maan tasalle niin, ettei rouvasta ja hänen arvokkaasta elämäntyöstään jäänyt jäljelle suklaamurustakaan.
Talon tuhouduttua sisarukset jatkoivat matkaansa – syömään seuraavissa paikoissa ilmaiseksi ja toisten rahoilla. He ovat edelleen vapaalla jalalla. Jos kohtaat ikinä ilmaisen lounaan kärkkyjää, pidä varasi, ettei sinun ja perheesi pääomalle käy kuin vanhalle rouvalle kävi. Kannattaa miettiä kahdesti, antaako köyhälle almun: se voi mennä juuri Hannulle tai Kertulle.
-------------------------
– Osa 1: Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja
– Kuva on Pixabay-nimisestä ilmaisten kuvien kuvapankista: https://pixabay.com/fi/ruiskaunokki-sininen-wildflower-2534316/
– Päädyin pohtimaan sitä, kuinka lastensaduista ei välttämättä tule ajatelleeksi, etteivät ne edusta arvotyhjiötä vaan muokkaavat maailmaa ympärillämme. Päätin lyödä ajatuksen leikiksi ja kirjoittaa lastensatuja toisenlaisesta vinkkelistä. Vihreät ja vegaaniset lastensadut ovat tämän tekstisarjan ensimmäinen.
– Palaute ja (erityisesti rakentava sellainen) teksteistä on aina tervetullutta! Sitä voi jättää kommentoimalla tai vaikkapa painaisemalla alla näkyvää Facebook-peukaloa.
-------------------------
– Osa 1: Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja
– Kuva on Pixabay-nimisestä ilmaisten kuvien kuvapankista: https://pixabay.com/fi/ruiskaunokki-sininen-wildflower-2534316/
– Päädyin pohtimaan sitä, kuinka lastensaduista ei välttämättä tule ajatelleeksi, etteivät ne edusta arvotyhjiötä vaan muokkaavat maailmaa ympärillämme. Päätin lyödä ajatuksen leikiksi ja kirjoittaa lastensatuja toisenlaisesta vinkkelistä. Vihreät ja vegaaniset lastensadut ovat tämän tekstisarjan ensimmäinen.
– Palaute ja (erityisesti rakentava sellainen) teksteistä on aina tervetullutta! Sitä voi jättää kommentoimalla tai vaikkapa painaisemalla alla näkyvää Facebook-peukaloa.
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja
Olipa kerran kolme pientä porsasta. Kukin heistä rakensi oman talonsa ja keittiönsä.
Ensimmäinen porsas rakensi itselleen hulppean kartanon lämmittäen valtavasti tyhjää tilaa vain itseään varten. Keittiössään hän mässäili rasvaisilla, eläinperäisillä ruoilla. Toinen porsas rakennutti itselleen tehomaataloustilan, jonka äärimmilleen viedyissä prosesseissa eläimien selkärangasta nyhdettiin kaikki mahdollinen irti – sian itsensä eläessä Euroopan Unionin maataloustuilla. Kolmannes muutti pieneen A-energialuokan yksiöön maakunnan kasvukeskuskaupungissa ja opetteli kokkailemaan vegaanisia safkoja soijarouheesta, nyhtökaurasta ja härkäpavusta.
Eräänä päivänä Iso Paha Susi halusi syödä runsaasti possua. Hän marssi metsästä ensimmäisen possun kartanoon.
– Minuahan et saa syödyksi! huusi porsas ja lukitsi kartanonsa ovet.
– Arvaapa uudestaan! huusi Susi. Hän puhkui ja puhalsi, ja lopulta kartanon ikkuna särkyi. Susi murtautui sisään ja söi porsaan, joka olikin ehtinyt mukavasti mehevöityä rasvaisesta ruokavaliostaan.
Iso Paha Susi halusi lisää syötävää. Hän jatkoi matkaansa toisen porsaan maatilalle.
– Minuahan et saa! huusi porsas.
– Arvaapa uudestaan! huusi Susi. Hän puhkui ja puhalsi, ja lopulta talon hirret lensivät syrjälleen. Maataloustuilla ja eläinperäisellä dieetillään lihonut possu katosi suden kitoihin.
Seuraavaksi Iso Paha Susi jatkoi kaupunkiin.
– Minuahan sinä et syö! huusi Veli Ponteva, kolmas porsas.
– Arvaapa uudestaan! huusi Susi. Hän puhkui ja puhalsi, puhkui ja puhalsi, mutta betonielementtitalo pysyi paikoillaan. Hän yritti kiivetä porsaan parvekkeelle, mutta lasitetun parvekkeen ovi oli lukossa. Talossa ei ollut edes savupiippua, eikä kukaan töykeistä kaupunkilaisista suostunut päästämään susiparkaa sisään ovea avatessaan. Ovikoodiakaan hän ei saanut selville.
– Miksi sinä haluat syödä minut? kyseli porsas parvekkeelta käsin sudelta.
– No kun porsaan liha on niin perkeleen hyvää, Susi vaikeroi. – Minä vain rakastan possua: nyhdettyä possua, hyvää burgeripihviä, jauhelihaa, pekonia, joulukinkkua…
– Voi ei Susi hyvä, etkö tiedä porsaan lihan olevan epäeettistä ja ympäristöä kuluttavaa? Oletko edes mitannut kolesteroliarvosi? Mitäpä jos valmistaisin sinulle vegaanista bolognesekastiketta soijarouheesta tai vaikkapa kuuluisaa S. Lehtisen makaronilaatikkoa?
Susi suostui antamaan porsaan herkuille mahdollisuuden. Veli Pontevan pöperöt osoittautuivat mitä syömäkelpoisimmiksi, ja susi ymmärsi, että voi valmistaa ruokansa ekologisesti ja muita tappamatta. Kolmas porsas säilytti henkensä, ja hän ystävystyi suden kanssa – josta oli tullut Iso Kiltti Vegaanisusi.
Tähkäpää
Olipa kerran nuori ja uljas prinssi, joka erään syrjäseudun tavernaan pistäytyessään kuuli legendan kuvankauniista, pitkätukkaisesta prinsessasta.
– Tähkäpää joutui vangituksi pyöreän tornin korkeimpaan kerrokseen, johon ei voinut päästä mitenkään – vain ikkunan kautta tehtävä hyppäys alas kohti kuolemaa olisi Tähkäpään ainoa tie ulos. Tornia ympäröi vetinen vallihauta ja potentiaalisia pelastajia estämässä on lisäksi tulta syöksevä lohikäärme, joka ei arkaile kohdistaa kosijoihin väkivaltaa. Ajan saatossa tornin lähiympäristö on täyttynyt prinssien, aatelismiehien ja jos jonkinlaisten onnenonkijoiden poltetuista, silvotuista ja hukkuneista ruumiinjäänteistä. Prinsessa on antanut tukkansa kasvaa, jotta se joskus vielä yltäisi tornin juurelle ja hänen uljas pelastajansa voisi kiivetä sitä pitkin torniin, tavernan omistaja kertoili.
Prinssi tuijotti punaviinilasiaan ja pohti hetken: hänhän oli todellakin sinkkumies, ja kuninkaan pian kuollessa hän tarvitsisi itselleen vaimon. Hän päätti lähteä pelastamaan prinsessan ja suuntasi kohti tornia.
Lohikäärme syöksyi prinssiä vastaan. Prinssi oli kuitenkin pelannut Grand Theft Autoa ja osasi kaivaa takataskustaan singon, jolla hän pösäytti hirmuliskon tuhansiksi nahkaisiksi kuteiksi. Liskon lihaa lenteli lämpiminä lötköinä ympäri metsää, puut tahriutuivat sen sisäelimistä, verta kimmelsi kasvien lehdillä aivan kuin se olisi ollut punertavaa aamukastetta.
Prinssi näki tornin ja Tähkäpään muhkean tukan jo kaukaa. Hän tarttui prinsessan lettiin ja kiipesi ylös. Hän astui ikkunasta sisään. Huone oli pieni, mutta upea. Siitä avautui ikkuna jokaiseen ilmansuuntaan. Huonekalut olivat mahonkia ja marmoria, kultaa ja hopeaa. Prinsessa näytti nukkuvan päiväunia sängyssään viininpunaisissa, kultakirjailluissa silkkilakanoissa.
Prinssi nosti miekan vyöltään katkaisten Tähkäpään letin yhdellä sivalluksella. Hän sitoi hiuspalmikon tukevasti ikkunalautaan, jotta he pääsisivät sitä pitkin pois tornista. Hän käveli sängyn vierelle. Prinsessa nukkui sikeää unta. Prinssi ei raaskinut herättää nukkuvaa, joten hän nappasi tämän hellästi syliinsä ja kapusi alas tornista prinsessa hartioillaan.
Takaisin maan kamaralla prinssi laski Tähkäpään sammalmättäälle. Hän katseli uinuvaa ja päätti suudella tätä. Lyhyen ja herkän suudelman aikana prinsessan silmät aukenivat.
– Herää vain, sanoi prinssi luoden lempeän katseen Tähkäpäähän. – Olet turvassa nyt. Tapoin lohikäärmeen ja kannoin sinut pois tuosta kirotusta tornin tekeleestä.
– Siis mitä vittua sinä olet mennyt tekemään? kirosi prinsessa ponkaisten ylös prinssin syleilystä. – Siis oletko sinä taas yksi niistä saatanan idiooteista, jotka ovat uskoneet sitä prinsessa lohikäärmeen vankina -löpinää? Minä olen aluksikin aikuinen ja itsenäinen nainen! Tuo lohikäärme oli huippuharvinainen, uhanalainen, katoamassa oleva ja ennen kaikkea rauhoitettu laji! Ja sinä ilkesitkin mennä tappamaan sen, hyi sinua! Ja oletko sinä mennyt leikkaamaan vaivalla kasvattamani rastat pois?
– Ei kai asiat nyt niin pahasti ole? prinssi häkeltyi ja tavoitteli Tähkäpään kättä.
– Näpit irti minusta! Asiat ovat vielä pahemmin! Minä olin tuolla tornissa tarkoituksella: olen paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen aktiivi ja olin leiriytynyt suojelemaan tätä aluetta ydinvoimalalta! Tuo on keskeneräinen ydinreaktoritorni, jonne kahliuduin estääkseni työmaata edistymistä. Tämä on hirveää! Minun täytyy ennättää heti takaisin --
Samassa metsästä rynnisti joukko Rosatomin työmiehiä ja maansiirtokoneita. Tornin ympärille rykäistiin hetkessä kasaan telineet ja työmaa pääsi jatkamaan kesken jäänyttä toimintaansa.
– Liian myöhäistä, voi ei! itki Tähkäpää.
Myöhemmin oikeudessa prinssi sai 80 euroa sakkoa rauhoitetun lajin tappamisesta ja 20 euroa maksettavia korvauksia Tähkäpäälle, jonka suuteleminen katsottiin nukkuneen ihmisen hyväksikäytöksi. Tähkäpää sai kymmenen vuoden linnatuomion työmaan estämisestä. Muutaman vuoden kuluttua valmistunut voimala pääsi ylikuumenemaan ja siellä tapahtui ydinonnettomuus. Tähkäpää eli onnettomasti elämänsä loppuun asti – tosin se jäi lyhyeksi säteilyn aiheuttaman syövän takia.
Lumikki ja seitsemän kääpiötä
Olipa kerran ilkeä kuningatar. Hän oli omistanut koko elämänsä ulkonäölleen, ja teki mitä tahansa moraalitonta pysyäkseen nuorekkaana. Pitääkseen yllä nuoruuttaan hän nukkui vain elävistä linnuista nyhdetyssä untuvassa, koristautui turkiksiin, käytti eläinkokeita tekevän L´Oréalin meikkejä, kylpi nuorien neitsyiden veressä ja joi lasillisen Valion maitoa päivässä.
Aamuisin ja iltaisin kuningatar meni katselemaan itseään peilistä, jonka sanottiin tietävän vastauksen jokaiseen kysymykseen maailmassa.
Kerran taas kuningatar käveli peilin eteen ja kysyi:
– Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.
– Joudun tuottamaan sinulle pettymyksen, kuningatar, peili sanoi. – Saatat olla ikäiseksi hyvin säilynyt, jopa kauniskin, mutta on eräs sinua kauniimpi.
– Kuka hän on? säikähti kuningatar.
– Hän on Lumikki. Hänellä on paksu, sileä tumma tukka, hänen ihonsa on puhtaan valkoinen kuin lumihanki, hänen poskensa ja huulensa aina kauniisti punatut.
– Hän! Mutta minä olen tehnyt niin paljon enemmän töitä ulkonäköni eteen! Minä olen levyttänyt joukon ikivihreimpiä kasarihittejä! Olen esiintynyt hyväntekeväisyyskonserteissa, olen gay-ikoni! Lukemattomat miehet ympäri maailmaa ovat esiintyneet dragissa minua esittäen!
– Mutta Lumikki, hän on luonnostaan kaunis, ja jos hänessä olisikaan puutteita, olisi hänen sydämensä silti puhdasta kultaa. Hän käyttää vegaanista kosmetiikkaa, mikromuovitonta hammastahnaa, kemikaalitonta shampoota. Hänen vaatteensa ovat Uffista ja Fridasta. Hän syö eettisesti ja ympäristöystävällisesti.
Tiedosta julmistuneena kuningatar päätti saattaa Lumikin päiviltään. Hän käski kaupungin taksikuskin järjestää Lumikille Dianan kohtalon, mutta murhayritys meni pieleen, sillä Lumikki suosi joukkoliikennettä. Kuningatar käskytti tuntemansa baarimikon tekemään Lumikille myrkyllisen cocktailin. Hän vaati baarimikkoa tuomaan Lumikin kuoltua tämän hiuspalmikot todisteeksi onnistuneesta murhasta – lisäksi hän tarvitsi lisää hiustenpidennyksiä.
Baarimikko ei kuitenkaan raaskinut tappaa Lumikkia, joka oli tehnyt hänelle niin paljon hyvää – muun muassa taivutellut hänet luopumaan liivatepohjaisista likööreistä baarissaan. Niinpä hän tilasi tummia hiuspalmikoita eBaysta ja toimitti Lumikin turvaan syrjäseudulle – tuntemiensa seitsemän vegaanin luo.
Niinpä Lumikki aloitti uuden elämän syrjäisessä mökissä seitsemän ituhipin kanssa. He viljelivät itse ruokansa metsässä. Metsän eläimet olivat heidän ystäviään, sillä niiden ei tarvinnut pelätä tulevansa syödyiksi. Hänen ystävänsä olivat seitsemän kääpiöksi jäänyttä hippiä – heidän nuoruudessaan vegaanisia vaihtoehtoja oli ollut vähemmän, joten he olivat jääneet kitukasvuisiksi. Viisas oli porukan epävirallinen pomo. Jörö vastusti kaikkea mahdollista ydinvoimasta arktiseen öljynporaukseen. Vilkas aloitti kymmeniä projekteja, muttei viimeistellyt niistä yhtään. Nuhanenä niiskutti jatkuvasti kannabiksen polttamisen takia. Ujo oli salavegaani, joka oli vuosia pitänyt ruokavalionsa piilossa ystäviltään. Lystikäs oli aina kännissä ja opetellut tekemään omenaviiniä niin, ettei yksikään omenassa ollut mato kuollut. Unelias oli usein vähän väsynyt kärpässienistä.
Kävi kuitenkin niin, että kuningatar asteli taas pian peilinsä eteen.
– Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.
– Lumikki on edelleen maan kaunehin, vastasi peili. – Baarimikkosi ei tappanut häntä, vaan hän elää turvassa seitsemän vegaanikääpiön kanssa.
– Näyttää siltä, että minun täytyy tappaa hänet itse! raivostui kuningatar.
Kuningatar meni kammioonsa ja valmisti maailman epäeettisimmän omenan. Hän koversi omenan tyhjäksi ja upotti sen sisään liivatetta, puristettua sianlihaa, valaanrasvaa, arktisella alueella porattua ja jalostettua bensaa, oikeistopoliitikon hikeä, rikastettua ydinvoimalan polttoainetta ja Valion maitoa. Hän naamioi itsensä vanhaksi eukoksi sonnustautuen kulahtaneisiin khakihousuihin, pellavatunikaan ja pyöreisiin aurinkolaseihin.
Kuningatar löysi Lumikin mökin ja meni tämän luo juttelemaan.
– Hei mään, whats ap, mä oon ines ja hip!
– Täh? ihmetteli Lumikki.
– Mä oon vaan hippi! Ota hei omena, tää on tosi tosi hyvää!
– Onhan tämä reilun kaupan luomuomena? kysyi Lumikki.
– On on, totta kai jäbä!
Lumikki puraisi omenaa, tunsi sen sisällä olevan pahuuden ja sai sairaskohtauksen. Ilkeä kuningatar lähti nauraen pois. Kun kääpiöt löysivät Lumikin, oli tämä vaipunut koomaan. Kääpiöt valmistivat hänelle lasisen arkun. Omenan kirous haihtuisi, jos Lumikkia suutelisi joku täydellisen hyvä ihminen. Mutta oliko täydellisen hyvää ihmistä olemassa?
Sattuipa kerran, että Pekka Haavisto oli matkalla seudun halki. Hän huomasi Lumikin lepäävän mäen päällä lasiarkussa. Hän avasi kannen eikä voinut vastustaa kiusausta: hän suuteli Lumikkia, ja tämä heräsi eloon – olihan Pekka Haavisto täydellisen hyvä ihminen.
– Oh, sinä herätit minut suudelmallasi kirouksestani! Menkäämme naimisiin! Olet se oikea!
– Se on totta, olen se oikea! Muista käyttää ääntäsi presidentinvaaleissa 2018! Pekka Haavisto hihkui ja iski silmää. – Oli vain pakko suudella sua. Mikä ton huulipunan sävy on? Antonion mielestä se on tosi fabulous.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pekka Haavisto jatkoi matkaansa kohti presidenttiyttä. Paha äitipuoli sai ruokamyrkytyksen porsaanlihasta ja kuoli pois. Vihreiden nuorten ehdotus moniavioisuudesta hyväksyttiin, ja Lumikki meni naimisiin seitsemän kääpiön kanssa synnyttäen heille 49 lasta.
-------------------------------
- Päädyin pohtimaan erinäisiä asioita. Sitä, kuinka lastensaduista ei välttämättä tule ajatelleeksi, etteivät ne edusta arvotyhjiötä, vaan muokkaavat maailmaa ympärillämme. Päätin lyödä ajatuksen leikiksi ja kirjoittaa lastensatuja toisenlaisesta vinkkelistä. Vihreät ja vegaaniset lastensadut ovat tämän tekstisarjan ensimmäinen.
- Palaute teksteistä on aina tervetullutta! Sitä voi jättää kommentoimalla tai vaikkapa painaisemalla alla näkyvää Facebook-peukaloa. Arvostan erityisesti rakentavaa palautetta!
- Alkuperäinen suunnitelma oli värittää kuvitus lastenkirjamaiseksi, mut hups, se menikin nyt näin!
lauantai 30. syyskuuta 2017
Syyskuun ihQutusbiisi
Tarttis ihQuttaa jotain.
Syyskuun ihQuinta on Anna Puu – Tarviin vielä yhden yön aikaa. Täähän on kiva. Puu on osoittautunut muuntautumiskykyiseksi esiintyjäksi.
Syyskuun ihQuinta on Anna Puu – Tarviin vielä yhden yön aikaa. Täähän on kiva. Puu on osoittautunut muuntautumiskykyiseksi esiintyjäksi.
maanantai 25. syyskuuta 2017
Kumma juttu mutta olen tottunut tähän kaupunkiin
sunnuntai 17. syyskuuta 2017
β
β
Lasken housut kinttuihin. Pissaan seisaaltaan. Kellertävä
kusi tipahtelee pisaroina pytynpohjalle. Suihkuava ääni on onnetonta, vaimean
pihisevää – kaukana pöntössä kumisevista koskiputouksista, joita isommalla
vehkeellä saisi aikaan.
Pesen
käteni. Pieniin kämmeniini hieromastani palasaippuasta leviää esanssinen
laventelituoksu koko kylpyhuoneeseen.
Minulla
ei ole kiire ulos. En haluaisi nähdä häntä. Tänään ei ole hyvän itsetunnon
päivä. Ehkä joskus on ihan hyväksyttävää sääliä itseään. Ehkä joskus ihmisen
vain täytyy nähdä itsessään vitusti vikoja. Onhan minussa niitä.
Jään
katsomaan peilikuvaani. Se ei ole ylentävä näky – ylenantava ennemminkin. En
oikein usko Jumalaan, mutta olen kuullut sanottavan ihmisen olevan luotu Hänen
kuvakseen. Aika romuluinen jumalankuva, sanoisin. Kaukana antiikin
kreikkalaisten ihannevartaloista. Lysähtäneet hartiat, kasvava
kaljavauvavatsakumpu. Rintakarvoitus, joka ei ole puhtoista posliinia tai seksikkään
machoa, vaan ohutta, harmaata ja harvaa, kuvittamaa löystyvää rintakehää.
Lyhyet jalat yhdistyvät sulavasti olemattomaan perseeseen. Reiteni näyttävät
yhtä jänteille kuin joulukinkku.
En
kehuisi kasvojakaan. Maantienruskeat hiukset ovat harmaankirjavoituneet, niiden
muodostama tiheikkö on väistynyt paljaiden ohimoiden tieltä. Ennen
ah-niin-sinisten silmien tuiketta himmentävät niiden ympärille ilmestyneet,
mustat renkaat. Katseeni palo on ajan saatossa haalistunut kädenlämpöiseksi
liekiksi. Kun puhutaan yli viisikymmenvuotiaista miehistä, puhutaan
karismaattisista ja komeista ridgeforrestereista, davidbeckhameista ja
tomppajoneseista. Minä muistutan enemmän Tapani Kansaa – sillä erotuksella,
että Tapanilla on ääntä, hahmoa ja kohtalaisesti rahaakin.
Sillä
Antilla on varmaan kaikki paremmin.
Olen
mielestäni tehnyt parhaani. Olen antanut Leenalle kaikkeni. Tarjonnut vakaan ja
tasaisen elämän: olen ollut tyyntä virtaa vailla suuria kuohuja. Kasvattanut
kaksi lasta. En ole juonut, en lyönyt. Ennen kaikkea: olen aina ajatellut hänen
parastaan, välittänyt hänestä aidosti.
Ehkeivät saavutukseni ole
erityisen ihmeellisiä tai sankarillisia. Minusta tuntuu, etten tavallisena
matematiikan opettajana ole sitä, mitä nykyisin on sankaruus. Media kertoo
tarinoita, se arvottaa meitä, se kertoo keitä tulisi arvostaa. Sankarit ovat
toimitusjohtajia, jotka uskaltavat siirtää työpaikat Bangladeshiin voittojen
turvaamiseksi. Sanomalehdet kirjoittavat eeppisiä kuvaelmia björnwahlrooseista,
investointipankkiireista, jotka omistavat elämänsä rahan tahkomiselle – aikamme
korvikkeelle, teurastettavat, tulta syöksevät lohikäärmeet kun ovat päässeet
loppumaan. Luin kerran toimitusjohtajasta, joka tapasi perhettään kerran
viikossa ja oli saanut viisikymppiseksi mennessä kaksi sydänkohtausta.
En
ole sonni. En ole pillunhimoinen seksikone. Leena on ollut ensimmäinen
ihastukseni ja ensimmäinen rakkauteni. Hän on ainoa, jonka kanssa olen
harrastanut seksiä. Jos mies nussii lukemattomia naisia, hän on sonni. Naisen
hässiessä monia miehiä hän on huora. Kun naisella on vähän kumppaneita, hän on
siveä. Yhden naisen mies on nahjus, löysä porkkana, eunukki, joka ei ymmärrä
levittää siementään ja täyttää maata lapsillaan.
Huokaisen.
Muistan edelleen, kuinka nuorina
ja humalassa kävelimme hänen asunnolleen. Keltaisissa katuvaloissa kaikki
kaupungin talot näyttivät samanlaisilta, elokuun yössä rakennuksista vapautui
päivän aikana kertynyttä lämpöä. Asunnollaan Leena riisui vaatteensa ja suuteli
minua. Suutelin takaisin. Kaaduimme soluasunnon patjalle ja hyväilimme
toisiamme. Olin liian humalassa ja aivan liian ujo, seisokki jäi puolitiehen.
Lopulta nukahdimme lusikkaan.
Aamulla yritimme uudestaan.
Hikisessä krapulakiimassa katsoin, kuinka Leena keinui päälläni. Hän hymyili
minulle onnesta tuikkivilla, smaragdinvihreillä silmillään. Kurkottelin kohti
hänen vaaleita hiuksiaan, suutelin hänen pientä napaansa. Aamuauringon säteet
siivilöityivät veitsenterävän aggressiivisina sälekaihtimista. En voinut muuta
kuin voihkia auvosta.
En ikinä unohda sitä hetkeä.
Siinä ei ole mitään valheellista. Kuka tahansa tämä Antti onkin, hän ei voida
viedä sitä minulta. Ensimmäistä kertaa ei voi koskaan pyyhkiä pois.
Sain tietää muutama päivä sitten.
Leena oli jättänyt puhelimensa olohuoneen pöydälle. Katselin televisiota, kun
satuin huomaamaan puhelimen näytön välähtävän. Näin siinä tekstiviestin tältä
Antilta, joka kiitti yhteisestä illasta sydämenkuvin. En saanut lukittua
näyttöä auki nähdäkseni muuta keskustelua, muttei minun tarvinnut olla Hercule
Poirot ymmärtääkseeni, että Leena oli pettänyt minua. Kun hän myöhemmin tuli
hakemaan puhelintaan, en antanut merkkiäkään että tietäisin. Avatessaan
puhelimensa huomasin hänen punastuvan kevyesti, mutten ollut varma, oliko hänen
kasvoillaan intohimoa, nolostumista vai molempia.
En oikeastaan tiedä, olenko
niinkään vihainen. Ehkä enemmän olen vain ja ainoastaan pettynyt.
Katson itseäni vielä hetken
lasittunein katsein vessanpeilistä. Avaan oven ja kävelen makuuhuoneeseen.
Leena lukee Edith Södergrania pöytälampun himmeässä valossa. Hänen nostaessaan
katseensa, jossa on syyllisyyttä, kylmyyttä ja kaikesta huolimatta ripaus
jotain surunsekaista lämpöä, en vain osaa vihata häntä.
En sano sanaakaan. Riisun paitani
ja asetun puolelleni sänkyä nukkumaan. Käännän selkäni häneen.
– Hyvää yötä, sanon.
– Hyvää yötä, hän
vastaa hellästi.
Suljen
yöpöydän lampun. Ja sitten se tulee: kaikesta pettymyksestä, kaikesta vihasta,
kaikesta pahasta huolimatta se ei koskaan katoa, se vain sekoittuu niihin.
Sanon sen ja suljen kyyneltyvät silmäni, sillä pelkään ja tiedän, etten
todennäköisesti saa vastausta.
– Rakastan sinua.
***
Käteni hypistelevät Dikterin sivuja taas kerran. Olen aina miettinyt, miten joku osaakin kirjoittaa noin palavasti naiseudesta ja ihmissielun hauraudesta. Oi Edith.
Tällä
kertaa minun on kuitenkin vaikea keskittyä säkeisiin. Omatuntoni on tahroilla.
Tapasin hänet pitkästä aikaa. Oi Antti.
Hän
on pahe. Erehdys, jota en kuitenkaan kadu.
Nuori,
harteikas mies, joka pursusi testosteronia ja syöksi tulta. Hänen
harmaansinisissä silmissään kyti aina jonkinlainen roihu, hänen tummanruskea
tukkansa oli kuin savua ja hiillosta. Hän syttyi pienestäkin ja oli aina lyödä
lopsauttelemassa jotakuta nyrkit ojossa: se saattoi olla vääränlainen katse, se
saattoi alkaa harkitsemattomasta kommentista. Antti oli silloin – ja on yhä
edelleen – jatkuvasti maistissa. Antti on vaistojensa ja viettiensä varassa
liikkuva peto. On oikeastaan ihme, että hän on yhä elossa – nuorempana olin
varma, että neljäänkymmeneen mennessä hän olisi jo kuollut otettuaan
yliannostuksen alkoholia tai jotain muuta kokkelia, auottuaan päätään väärälle
henkilölle kapakassa tai vaikka pudottuaan katolta alas. Elämä ja Antti
yllättävät, toisin kävi.
Hän
on ensirakkauteni. Joskus muistelen kaiholla nuoruusvuosiamme, kun kiersimme
juottolasta toiseen. Rahani eivät riittäneet cocktaileihin, mutta Antti tiesi
kaikki keinot varastaa niitä toisilta. Sun
pitää vain katsoo hetken aikaa, mihin se jättää kaljansa ja missä sen huomio
on. Kato tota, se pitää bisseensä oikealla vieressä ja keskustelee kaverinsa
kaa, ohimennessä toi on iisi napata. Tai noi, noi tanssii tuolla ja ovat
jättäneet drinkit kauemmas, helppoo. Meillä ei ollut varaa suhailla
taksilla kotiin, mutta Antti löysi aina jonkun kuskaamaan. I have no money but
I’ve got you baby.
Se
oli villi kesä. Se oli iloinen ja kiva kesä.
Sitten
tuli syksy, yliopisto ja muutto. Tuli soluasunto. Tulivat opiskelijabileet.
Ja
jossain vaiheessa tuli Petri.
Antti
kävi aina ajoittain katsomassa minua kaupungissa, mutta välimatka koitui
esteeksi. Välillä se yritti etsiä itselleen töitä, ja varmasti jotain olisi
ollutkin, mutta eihän se saanut lopulta työpaikan hankkimista aikaan.
Petri
tarttui mukaan viinanhuuruisilta sitseiltä. Se oli elokuun lopun tai syyskuun
alun yö, mutta ulkona oli silti lämmintä. Kävelimme käsikynkässä asunnolleni.
Avasin oven, yritin laittaa sen kiinni niin hiljaa kuin mahdollista, jottei
kämppis heräisi. Potkiskelin humalassa tennareita jaloista ja kaaduin eteisen
karvamatolle. Huoneessa vein Petrin patjalle, hyväilimme ja suutelimme. Aktista
ei tullut humalatilan takia mitään, enkä rehellisesti sanoen ensimmäisillä
kerroillamme muutenkaan tuntenut oikein mitään. Petri tuntui Antin jälkeen
vaisulta. Toisen ihmisen jättämä aukko oli tässä tapauksessa karkean riettaan
kirjaimellinen ja korni, joskin myös todenmukainen vertaus.
Mutta
Petrissä oli jotain muuta. Se lämpö. Kyky keskustella ja ajatella. Petri loi
turvallisuudentunnetta, jota en koskaan voinut kokea Antin kanssa. Sekä hyvässä
että pahassa Antti oli seikkailu, josta ei ikinä tiennyt mitä tuleman piti.
Petri oli vakaa vuori, lämmin torppa. Lumen alta nouseva kevätesikko, kulon
jäljiltä nouseva koivuntaimi.
Viikko
sitten Antti laittoi viestiä pitkästä aikaa. Se oli käymässä kaupungissa ja
ehdotti, että voisimme tavata. Yllätyin, mutta hetken aikaa mietittyäni
ajattelin, etten menetä mitään. Kohtasimme pubissa toisella puolen kaupunkia.
Jos olen ikääntynyt jo itsekin, Antissa keski-ikäisyys vasta näkyikin. Tummaan
tukkaan oli ilmestynyt harmaita rantuja. Kasvot olivat punaiset ja turpeessa,
nenä oli isompi kuin muistin. Kaikesta huolimatta hänessä oli myös jotain
tuttua ja eläimellistä komeutta: silmät olivat yhä terävät, hän oli yhä
näyttävä hartioineen ja jäntevine käsivarsineen.
Kuulumisia
vaihtaessa ymmärsin, ettei Antilla ole mennyt viime vuosina järin hyvin. Töitä
oli ollut satunnaisesti, ja fyysisesti raskaisiin duuneihin otettiin useammin
nuoria kolleja. Punoittavat posket ja nenänpäästä näkyvät hiusverisuonet
kertoivat, etteivät hänen elintapansa olleet muuttuneet. Keskustellessamme
ymmärsin hiljalleen, kuinka paljon huonommin asiani olisivat voineet olla, jos
meistä olisikin joskus tullut jotain.
Humaltuessani
annoin hänen sivellä hiuksiani ja poskipäitäni.
Kännin kasvaessa katsoin olevan
ihan okei käydä hänen majapaikallaan. Antti oli vuokrannut jonkinlaisen
halpahotellihuoneen, jonka pelkistetty sisustus koostui punaisista
muovipinnoista ja vessassa haisi pistävä kloriitin katku.
Yksi
asia johti toiseen. Suutelimme ja sitten panimme. En oikeastaan muista siitä
paljoa, mutta mieleeni jäi ajatus, että kamarin puolella Antti on edelleen
tiikeri. Hetken kaikki oli kuin yhteisenä kesänämme parikymmentä vuotta sitten.
En
jäänyt hotellihuoneelle yötä. En jäänyt kainaloon nukkumaan, vaikka se pyyteli
kovasti. Otin taksin kotiin, Petri oli jo nukkumassa paikallaan.
En
ole ylpeä, en kadukaan. Se oli ihan hauskaa. Mutta ollut on mennyttä, nyt on
nyt.
Petri
kävelee makuuhuoneeseen ja katsoo minua jotenkin kummallisesti. Näytänkö syylliseltä?
Olen
miettinyt, pitäisikö minun kertoa. Pohdintojeni myötä olen päätynyt tulokseen,
ettei Petrin tarvitse tietää. Se toisi hänelle vain pahaa mieltä. Ensirakkaus
on valitettavasti aina ensirakkaus, enkä osaa katua täysin sitä, että sain
kokea sen vielä kerran uudestaan. Petri ei ollut ensimmäiseni, mutta olen
varma, että hän viimeinen.
Toivotamme
toisillemme hyvät yöt.
Olen
oikeasti onnellisin juuri näin. Minulla on Petri. Minulla on kaikki mitä
tarvitsen. Minulla on turvallinen olo. Mihin minä tarvitsisin lopulta Antin
tulta ja eläimellistä raivoa? Olen tarpeeksi tulta itsekin. Tarvitsen
enemmänkin Petrin kaltaisen voikukan. Kullankeltaisen, joka merkitsee
rakentamista eikä punaista tuhoa. Kullankeltaisen kukan, joka lupaa hyvää
tulevaisuutta. Kullankeltaisen, joka symboloi yhdessä vanhenemista.
– Rakastan sinua,
Petri sanoo laittaessaan pöytälampun kiinni ja kääntyessään kyljelleen.
Eikä minun tarvitse miettiä
vastaustani sekuntiakaan:
– Niin minäkin sinua.
----------------
– Halusin kokeilla kirjoittaa novellin, joka kertoisi lyhyen, vähäsanaisen kohtaamisen kahdesta eri näkökulmasta. Halusin kertoa ensirakkaudesta, pettämisestä ja väärinymmärryksestä.
– Olen inspiroitunut
erityisesti Nälkäpeli-kirjasarjan loppukohtauksesta. Myös lopun metafora
voikukasta on otettu samanlaisena intertekstuaalisuutena viitteenä kyseisestä
kohtauksesta (jos joku huomasi, niin sehän kiva!) . Katnissin romanssi – siihen
sekoittuva pyyteetön rakkaus ja tietynasteinen taipuminen, nöyrtyminen – on
ehkä hienoimpia tällä vuosikymmenellä kirjoitettuja rakkaustarinoita.
– Kaikenlainen palaute (positiiivinen,
kriittinen, neutraali) on aina tervetullutta. Arvostan
erityisesti, jos se on rakentavaa. Jos oli hyvä, kivaa, jos oli paskaa, noh, sitten se oli paskaa ja pitää yrittää ensi kerralla paremmin. :D
torstai 31. elokuuta 2017
Elokuun ihQutusbiisi
IhQutusten julkaisu tänne on jäänyt vähän vähemmälle, kuten koko blogin pito. Ehkäpä nyt syksyllä mulla olisi viimein aikaa tälle harrasteelle!
Kesäkuun ihQutusbiisi
IhQutukset tuovat vain hiekkaa musapankin lattialle.
Kesäkuun ihQuinta oli LGNDRY feat Lucas – Kaadetaan penkit. Menevää suomalaista tanssikamaa.
Heinäkuun ihQutusbiisi
Siis mähän olen aivan järkyttynyt, että joku voi sanoa tätä ihQuksi.
Heinäkuun ihQuinta oli Reino Nordin – Antaudun. Mikä vahva, hieno balladi!
Elokuun ihQutusbiisi
IhQutus tulee uudistumaan lähivuosina. Uudistus on isompi kuin musiikin keksiminen.
Elokuussa ihQuinta on Axwell /\ Ingrosso – More Than You Know. Renkutus, mutta hei, tavallista parempi korvamato.
Kesäkuun ihQutusbiisi
IhQutukset tuovat vain hiekkaa musapankin lattialle.
Kesäkuun ihQuinta oli LGNDRY feat Lucas – Kaadetaan penkit. Menevää suomalaista tanssikamaa.
Heinäkuun ihQutusbiisi
Siis mähän olen aivan järkyttynyt, että joku voi sanoa tätä ihQuksi.
Heinäkuun ihQuinta oli Reino Nordin – Antaudun. Mikä vahva, hieno balladi!
Elokuun ihQutusbiisi
IhQutus tulee uudistumaan lähivuosina. Uudistus on isompi kuin musiikin keksiminen.
Elokuussa ihQuinta on Axwell /\ Ingrosso – More Than You Know. Renkutus, mutta hei, tavallista parempi korvamato.
keskiviikko 31. toukokuuta 2017
Toukokuun ihQutusbiisi
Pöö! Hei, ei ole mitään ihQutettavaa.
Maaliskuun ihQuinta oli Lana Del Reyn uusi kappale Love. Eikö oikeastaan ole selvää, ettei Lana vaan koskaan voi epäonnistua?
Tieteellinen aineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että ihQutus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Ne, jotka väittävät ihQuden olevan luonnollinen "terve" musiikinkuuntelullinen variaatio, mitätöivät korvatutkimuksen todistusaineiston poliittisista syistä.
Huhtikuussa ihQuinta oli Perry Comon tulkinta kappaleesta Killing Me Softly. Tämä herkkä tulkinta on kappaleesta oma suosikkini. Miksi löysin sen vasta nyt?
Kyllä ainakin 90 prosenttia ihQutusbiiseistä on hyviä eikä vain kymmenen. IhQ siitä.
Toukokuussa ihQuinta on Say Lou Lou - Glitter. Australialais-ruotsalainen pop-duo tekee kiinnostavan utuista indie-tanssimusiikkia.
https://www.youtube.com/watch?v=HB791drBJ2M
Maaliskuun ihQuinta oli Lana Del Reyn uusi kappale Love. Eikö oikeastaan ole selvää, ettei Lana vaan koskaan voi epäonnistua?
Tieteellinen aineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että ihQutus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Ne, jotka väittävät ihQuden olevan luonnollinen "terve" musiikinkuuntelullinen variaatio, mitätöivät korvatutkimuksen todistusaineiston poliittisista syistä.
Huhtikuussa ihQuinta oli Perry Comon tulkinta kappaleesta Killing Me Softly. Tämä herkkä tulkinta on kappaleesta oma suosikkini. Miksi löysin sen vasta nyt?
Kyllä ainakin 90 prosenttia ihQutusbiiseistä on hyviä eikä vain kymmenen. IhQ siitä.
Toukokuussa ihQuinta on Say Lou Lou - Glitter. Australialais-ruotsalainen pop-duo tekee kiinnostavan utuista indie-tanssimusiikkia.
https://www.youtube.com/watch?v=HB791drBJ2M
keskiviikko 29. maaliskuuta 2017
Viisi harvinaisen rehellistä vinkkiä kesätyöpaikkahaastatteluun – näillä et voi epäonnistua!
 |
| "Ai että oot raskaana, sehän kiva, tietenkään se ei vaikuta siihen tullaanko ottaan sua töihin vai ei. Mä soittelen jos jotain työtä tässä ilmaantuu." |
Kesätyöpaikan saamiseen annettavat neuvot ovat yleensä valitettavan samanlaisia. Suurin osa tietää, että työhaastatteluun täytyy mennä edustavana ja ajoissa. Samoin ansioluettelon moitteettoman kielen kuuluisi olla itsestäänselvyys. Haastattelu on kuitenkin tärkein käännekohta paikkaa hakiessa, eikä fiksu ulkonäkö ja asianmukainen cv aina riitä. Nämä viisi röyhkeän rehellistä vinkkiä takaavat työpaikan.
Valkoinen vale ei ole koskaan tappanut ketään. Ansioluetteloon ei kannata valehdella puhuvansa sujuvasti ranskaa, osaavansa muokata ammattitasoisesti valokuvia tai mitään muutakaan palturia. Pienet, latteat liioittelut eivät sen sijaan haittaa ketään. Olitko lyhyen aikaa siivousfirmassa tai pikaruokalassa töissä? Minkä tahansa työn kuvauksessa voit mainita saaneesi vastuuta, jota uskalsit myös ottaa. Lyhyestäkin työkokemuksesta voi sanoa oppineensa alan perusteet.
Et ole koskaan sairaana. Kukaan ei halua sairasta työntekijää, sillä sellainen aiheuttaa kustannuksia sairausajan palkan ja tilalle hankittavan sijaisen muodossa. Palkkaaja ei varsinaisesti saa kysyä haastattelussa työntekijän terveydentilasta mitään. Tämä voidaan kuitenkin kiertää toisella kysymyksellä. Jos työhaastattelija pyytää sinua kertomaan sairauksistasi, jotka on ”otettava työtä suunniteltaessa huomioon”, kerro sairastavasi vain kerran vuodessa kausiflunssan – joka sekin menee yhdessä yössä ohi. Jos luettelet työnantajalle työn suunnittelua varten diabeteksen, selkävaivat, keskivaikean masennuksen ja ajoittain pahasti kipeytyvän ranteen, älä turhaan ihmettele, miksei haastattelija koskaan soitakaan takaisin.
Totta kai olet valmis jatkamaan syksyllä ja tekemään ylitöitä! Kesätyöläisten suhteen on varaa valita, sillä kaupungit ja kylät ovat täynnä joutilaita, osaavia nuoria. Kun haastattelija kysyy, miltä ensi syksy näyttää tai oletko halukas tekemään välillä ylitöitä, korosta työn olevan sinulle ykkösasia. Lupaus jatkaa syksyllä tai jäädä ylitöihin sesonkipäivinä on merkki motivaatiosta. Jos et haluakaan jäädä kauniina kesäpäivänä ylitöihin tai syksyllä työnteko ei kiinnostakaan, tämä suullinen, alustavan luonnosmainen lupaus on helppo jättää lunastamatta.
Keksi ansioluettelon aukoille pätevät perustelut. Tipahditko koulusta tai olitko pitkän pätkän vailla töitä? Ansioluettelon aukoille on keksittävä järkevät syyt, jotka eivät saa sinua vaikuttamaan täyshullulta tai laiskalta nahjukselta. Koulun lopettamisen tai sieltä putoamisen voi perustella esimerkiksi sillä, ettet halunnut käyttää (kallista) aikaasi opiskellaksesi alaa, joka ei ollutkaan juttusi. Vaikka olisit ollut edellisen kesän vailla työtä, voit korostaa panostaneesi tänä aikana kouluun tai vaikka vain ymmärtäneesi levon arvon ja päädyttyäsi käyttämään kalliin aikasi tällä kertaa lomailuun.
Heikkoutesi ovatkin vahvuuksiasi. Jokainen osaa luetella vahvuuksiaan, mutta työhaastattelussa kysytään usein heikkouksista. Väärä vastaus on luetella todellisia kehityskohteitaan ryhmätyötaidottomuudesta kehnoon englantiin ja aamu-unisuuteen. Parhaiden hakijoiden heikkoudet voidaan kääntää heidän vahvuuksikseen: ”joskus suhtaudun tekemiini asioihin liiankin intohimoisesti” tai ”olen perfektionisti” ovat liikavarpaita tai nukahtamisongelmia parempia vastauksia.
------------------------------
- Tämä teksti syntyi osana yliopisto-opinnoissa käymääni journalistisen työn kurssia. Eräs tehtävistä oli kirjoittaa ns. neuvokki, joka on juttutyyppinä yleistynyt lehdistön parissa. Tekstistä tuli mielestäni aidosti työnhakua auttava ja ihan hauskakin, joten mitäpä sitä turhaan jättää tällaista matskua tietokoneen kätköihin.
perjantai 3. maaliskuuta 2017
I Will Arise
I Will Arise
At first I looked great
I was fabulous
Kept thinking I could always live with my vain style
But then I spent so many nights
Drinking beer and eating crap
I grew fat
And now I want my old look back
And now I’m mad
To myself
I just looked into a mirror and saw that sad look down my waist
I should take that stupid walk
I should’ve made that exercise
If I'd known for just one second I’d get these chubby thighs
Go now go
Walk outta door
Just take that walk now
’Cause you’re not skinny anymore
Wasn’t I the one who always mocked people like
Do you think he’s fatso?
Do you think he’s eaten enough pie?
No no not I
I will arise
Oh as long as I’m not getting laid
I know I’ll need a diet
I’ve got calories to burn
I’ve got lifestyle to be turned
And I’ll survive
I will arise
It may take all the strength I have not to use a car
Keep trying hard to avoid the pieces of a chocolate bar
And I’ll spend oh so many nights being sober with my friends
I’m gonna cry
But not forget the reason why
And you’ll see me
At my be-est
I’m not that ugly chubby fatso with the man breast
So I learnt a lesson taunting fatsos ain’t that fair
Now I’m saving all my bad words for someone with bad hair
Go now go
Walk outta door
Just take that walk now
’Cause you’re not skinny anymore
Wasn’t I the one who always mocked people like
Do you think he’s fatso?
Do you think he’s eaten enough pie?
No no not I
I will arise
Oh as long as I’m not getting laid
I know I’ll need a diet
I’ve got calories to burn
I’ve got lifestyle to be turned
And I’ll survive
I will arise
--------------------------
Plösö yliopistoelämä , 22 ikävuoden myötä tapahtunut aineenvaihdunnan hidastuminen ja suklaanhimoni ovat johtaneet johonkin, mitä pidin mahdottomana: olen lihonnut!
Varsinaisesti painonnousu ei ole kovinkaan suurta, mutta hätyyttelen 60 kilon rajaa.
Repsahtamisestani inspiroituneena sain idean sanoittaa I Will Survive -diskoklassikon uusiksi. Täähän on jopa aika hauska? Ehkä joskus sopivassa humalatilassa laulan tämän karaokessa alkuperäisversion päälle. : D
At first I looked great
I was fabulous
Kept thinking I could always live with my vain style
But then I spent so many nights
Drinking beer and eating crap
I grew fat
And now I want my old look back
And now I’m mad
To myself
I just looked into a mirror and saw that sad look down my waist
I should take that stupid walk
I should’ve made that exercise
If I'd known for just one second I’d get these chubby thighs
Go now go
Walk outta door
Just take that walk now
’Cause you’re not skinny anymore
Wasn’t I the one who always mocked people like
Do you think he’s fatso?
Do you think he’s eaten enough pie?
No no not I
I will arise
Oh as long as I’m not getting laid
I know I’ll need a diet
I’ve got calories to burn
I’ve got lifestyle to be turned
And I’ll survive
I will arise
It may take all the strength I have not to use a car
Keep trying hard to avoid the pieces of a chocolate bar
And I’ll spend oh so many nights being sober with my friends
I’m gonna cry
But not forget the reason why
And you’ll see me
At my be-est
I’m not that ugly chubby fatso with the man breast
So I learnt a lesson taunting fatsos ain’t that fair
Now I’m saving all my bad words for someone with bad hair
Go now go
Walk outta door
Just take that walk now
’Cause you’re not skinny anymore
Wasn’t I the one who always mocked people like
Do you think he’s fatso?
Do you think he’s eaten enough pie?
No no not I
I will arise
Oh as long as I’m not getting laid
I know I’ll need a diet
I’ve got calories to burn
I’ve got lifestyle to be turned
And I’ll survive
I will arise
--------------------------
Plösö yliopistoelämä , 22 ikävuoden myötä tapahtunut aineenvaihdunnan hidastuminen ja suklaanhimoni ovat johtaneet johonkin, mitä pidin mahdottomana: olen lihonnut!
Varsinaisesti painonnousu ei ole kovinkaan suurta, mutta hätyyttelen 60 kilon rajaa.
Repsahtamisestani inspiroituneena sain idean sanoittaa I Will Survive -diskoklassikon uusiksi. Täähän on jopa aika hauska? Ehkä joskus sopivassa humalatilassa laulan tämän karaokessa alkuperäisversion päälle. : D
Tilaa:
Kommentit (Atom)