Tulin vähän aikaa sitten ulos kaapista vanhemmilleni.
En tarkoita seksuaalisuutta. Emme ole koskaan puhuneet aiheesta, mutta ymmärtääkseni he tietävät minun pitävän ihmisistä sukupuolesta riippumatta. Samaa sukupuolta kanssa olleen seurustelusuhteeni päätyttyä aihetta käsiteltiin sen verran, että pari viikkoa eron jälkeen mutsini kyseli, miksei poikaystävä ollut käynyt meillä hetkeen. Totesin, ettemme ole enää yhdessä, mihin hän sanoi höh. Se siitä. Ei mitään dramaattista, ei mitään mullistavaa, ei oikeastaan edes kiusallista.
Kyse on uskon asioista.
Erosin joulun jälkeen kirkosta. Hetki oli ajoitettu: tietyllä tasolla halusin viettää vielä viimeisen joulun kristittynä. Olin lisäksi hyötynyt jäsenyydestäni taloudellisesti kristinoppileirin (ortodoksisen kirkon vastine rippileirille) suorittaneena ja saamalla pienen rahallisen tuen ylioppilaaksi valmistumisesta. Monilta osin pidin (ja pidän edelleen) esimerkiksi kristinoppileiritoimintaa arvokkaana, joten päätin 18-vuotiaana maksaa muutaman vuoden ajan takaisin kirkollisveron muodossa. Vaikkei henkisiä arvoja kuulu eikä voikaan mitata rahassa, olisin kokenut eettisesti vääräksi erota kirkosta heti siirryttyäni nettosaajasta maksajaksi. Nyt aika lähteä tuntui oikealta: jos ei usko, niin ei usko.
Keskustelu tapahtui vahingossa. Pikkusiskoni mainitsi aikovansa erota kirkosta, ja äitini kysyi omasta jäsenyydestäni. En halunnut valehdella, vaikka tiesin hänen pahoittavan mielensä. Yllätyin silti, kun huomasin hänen silmistään valuvat kyyneleet.
Kuullessa lastensa ateismista heräävät tunteet ovat varmasti kamalia. Ehkä erityisesti siksi, että se tarkoittaa omien lasten joutuvan helvettiin. En itse sellaiseen usko, mutta en ehkä edes halua tietää, kuinka pahalta helvettiin uskovalta tuntuu. Hän menee taivaaseen, minä katoan helvettiin.
Jos kyse olisi tahdon kysymyksestä, uskoisin. Ajatus jossain tuolla olemassa olevasta rakastavasta, korkeammasta voimasta tuntuu lohduttavalta. Harmikseni muu maailmankuvani ei sovi yhteen Jumalan tai jumalolentojen kanssa. Tietyssä määrin Jumala näyttäytyy minulle rakastavan isähahmon lisäksi myös hyvin ankarana, jopa julmana: olenhan minäkin olen joutava helvettiin uskonpuutteeni takia.
Olen onnekkaasti saanut kokea uskontoa yhteiskunnassa useasta näkökulmasta: äitini on uskossa, isäni ei. Ortodoksisen kirkkoon kuulumisen myötä sain myös kokea, kuinka valtakirkko tekee itseään tunnetuksi toisten uskosta välittämättä: jouduin valitettavan usein osallistumaan erityisesti ala-asteikäisenä evankelisluterilaisen kirkon hartaustilaisuuksiin. Joulukirkosta poisjääneitä kohdeltiin laittamalla tekemään tylsiä tehtäviä jälki-istuntoluokassa, aivan kuin kyseessä olisi ollut rangaistus. Minun kirkkooni ei sen sijaan koskaan vaivauduttu tutustumaan. Kuuluminen vähemmistöön antoi kriittistä näkökulmaa enemmistökirkon suhteen.
Tulen aina muistamaan sen päivän, jolloin perheemme (äiti, minä ja pikkusiskoni) liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Kuoro lauloi kauniisti, auringonsäteet lankesivat kirkon ikkunoista, pappi valeli mirhalla ristikuviot otsaan, kämmeniin ja jalkoihin. Tulen aina muistamaan ortodoksiuskonnon tuntien kohokohtia, persoonalliset ja asialleen omistautuneet opettajat. Tulen aina muistelemaan lämmöllä kriparin välitöntä, rentoa tunnelmaa ja siellä saatuja, elinikäisiä ystäviä.
Hyviä aikoja.
Uskon, että ortodoksinen kirkko tulee tietyllä tasolla pysymään aina sydämessäni. En usko, mutta kirkko määritteli etenkin nuorempana paljon identiteettiäni. Ortodoksinen kirkko on monilta osin vanhanaikainen, enkä ole seurannut Venäjän ortodoksisen kirkon radikalisoitumista mielissäni, mutta samalla kreikkalaiskatolisessa kirkossa on sympaattista rentoutta, jotain aina ajakohtaista ja ikuista.
Tuntuu kummalliselta, että suhde johonkin, jota ei mielestäni ole olemassa, voi herättää näin paljon ajatuksia. Äitini kyyneleet tekivät minut surulliseksi. Ajan kanssa hän vaikuttaa tulleen jo sinuiksi asian kanssa. Haikeus haihtuvi hiljalleen, ja uskon tehneeni oikean päätöksen. Nyt menen eteenpäin näin.
Kirjoittaja ei ole ollut VMP:llä töissä, mutta netin syövereissä firman logon huhutaan tulevan sittenkin muusta kuin Varamiespalvelu.
Olen lyhyen työelämäurani aikana ehtinyt työskennellä useilla eri aloilla ja sitäkin useammilla työnantajilla. Siksi ajattelin antaa nyt vinkkejä työelämään – sekä työntekijöille että esimiehille. Kaikki tavallinen jargonia ystävällisyydestä, reippaudesta ja oma-aloitteisuudesta on jo varmasti kuultu, joten nyt on aika antaa rehellisempiä neuvoja duunimaailmaan.
Ohjeita työntekijälle
- Facebookia ei ole hyväksyttävää käyttää työpäivän aikana: ei edes kahden minuutin ajan pikaisesti, kun hommaa ei ole. Sen sijaan on täysin hyväksyttävää jäädä käytävälle puolen tunnin ajaksi valittelemaan puolitutulle työn rankkuudesta ja puhumaan paskaa työkavereistaan.
- Mies ei voi siivota naisen pukukoppia. Ei, vaikka mies seurustelisi sillä hetkellä toisen miehen kanssa. Miehet ovat saastaisia ja aina valmiina raiskaamaan naisia, myös niitä satakiloisia, viisikymmenvuotiaita suonikohjumummoja.
- Jos kesätyöntekijä tekee virheen, siitä ei missään nimessä kuulu kertoa hänelle itselleen. Kerro se suoraan esimiehelle, ettei se idiootti vain opi virheistään välittömästi, vaan kuulee asiasta kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen. Ei kannata puhua liian suoraan ihmisille, siitä voi syntyä kontakti ja pahimmillaan huomaat sijaisenkin olevan ihminen.
- Kun saat työvuorolistasi käteesi ja huomaat koko joulun olevan buukattu täyteen työvuoroja, muista valittaa mahdollisimman näyttävästi ääneen tyyliin "voi voi kuinka joulu menee töissä, taas minulla, ei nuo lisät korvaa perheen kanssa menetettyä aikaa". Kun joku tarjoutuu tekemään rahakkaat joulukeikat puolestasi, äskeisestä valituksesta huolimatta niitä ei tarvitse antaa.
- Jos työtuttu ei moikkaa nuoria työntekijöitä kaupungilla vastaan tullessa, hän vain haluaa pitää työn erillään muusta elämästä.
- Jos työntekijä käärii työhousunsa lahkeet kuumana kesäpäivänä, soita aiheesta esimiehelle. Työpaikka ei ole mikään pussihousujen kansoittama Arabia.
-Vaikkei hiustenvärin, tatuointien tai lävistyksien tiedetä tutkitusti vaikuttavan työtuloksiin, sen voi aina todeta faktana. Ainakin muistuttaa, ettei tuo nyt ole oikein asiallista.
- Oikeuksistasi huolehditaan. PAM on neuvotellut jäsenilleen omien sanojensa mukaan reilusti keskimääräistä paremmat työehdot. Ravintola-alalla ei tosin saa lauantailisää, palkkaus on muutenkin paska sekä ilta- ja yötyöstä maksettavat korvaukset ovat pieniä ja kiinteitä jne jne, mutta kuitenkin. Jos keskimääräiseen on laskettu myös indonesialaiset lapset, PAM:n väite pitänee paikkansa.
- Valittaminen on hoitoalan perusoikeus. Vaikka muiden alojen palkkaus on kehnompaa, töiden jatkuminen epävarmempaa ja työtunteja saa vähemmän, hoitajilla on aina oikeus valittaa kuinka huonosti kaikki on. Ei riitäkään aikaa puolen tunnin kahvitaukoon, äh, lehden tilauskin on osastolta lopetettu, mitäh, eikö kopiopaperia saakaan ottaa mukaan kotiin kokonaista pakettia?! PERKELE.
- Pyykkipussinsulkija kuuluu laittaa pyykkipussitelineeseen niin, että se on on telineen etuosassa. Tai sitten oikea tapa on laittaa se sivulle. Hildan työtavat ovat outoja, sillä hän siivoaa erään huoneen huolellisesti joka päivä, vaikka työohjeiden mukaan se siivotaan äärimmäisellä huolellisuudella vain kerran viikossa. Hildan mukaan hän on kuitenkin itse vain ainoa, joka tekee hommansa hyvin, muiden ollessa laiskoja. Nämä pienet riitojen purot tapaavat kasautua yhdeksi valtavaksi joeksi ja parhaimmillaan muutamien kuukausien pituisiksi sairaslomiksi.
Ohjeita esimiehelle
- Jos toimit esimiehenä, soitat ja tarjoat parin päivän varoitusajalla työvuoroa, mutta työntekijä on jo ottanut vastaan duunia toiselta työnantajalta, auo hänelle päätäsi ja kerro että kyllä meillä on sulle töitä tarjolla et please älä ota keltään muulta vastaan töitä me ollaan sulle luvattu töitä niin kyl meillä on sulle antaa minä olen sinun jumalasi sinulla ei saa olla muita jumalia.
- "Sinusta jäi todella positiivinen kuva, eikä minulla ole sinulle oikein enempää antaa tässä neuvoa. Et vain tällä kertaa sopinut täysin meidän profiiliin. Mut eiköhän sulle löydy töitä!" on erinomainen ohjenuora työnhakuun, kun hylätyksi tullut hakija haluaisi tietää, miksei osaamisestaan ja suosittelijoistaan huolimatta tullut valituksi. Et vain sovi profiiliin, ahaa, no niin, nyt on helppo kehittyä.
- Sano oudolle ja rumannäköiselle hobitille työhaastattelun päätteeksi "joo ja meillä ei siis ulkonäöllä ole TIETENKÄÄN mitään väliä, ei vaikka sullakin on tuollainen vähän rajumpi tyyli" ja lähetä heti seuraavana aamuna nimettömästä no-reply-sähköpostiosoitteesta automaattivastaus, ettei tämä ruma hobitti tällä kertaa tullut valitettavasti valituksi, koska ei ollut soveltuva haettuun tehtävään.
- Työntekijän oikeuksia, työehtosopimuksia ja lakeja pitää kunnioittaa. Paitsi jos satut olemaan esimiehenä fiktiivisellä firmalla nimeltä PersÄssä – jostainhan ne poonukset on revittävä asiakasomistajille. Kyllähän nyt työvuoron voi vaikka vielä samana päivänä kysymättä perua.
- Muista olla joustava – muista sanoa tämä työntekijälle. Sinun ei tarvitse joustaa.
- Työntekijän saa motivoitumaan tulemaan töihin, kun lupaat suullisesti työvuorojen olevan kello 14-21 välillä. Periaatteessa et ole edes valehdellut, kun työvuoro sitten alkaakin kello 16 ja päättyy 20. Kyllähän nuo tunnit sijoittuvat 14:n ja 21:n välille, eikö?
Kamalaa, luulin tästä tekstistä tulevan hauskan, mutta vaikutankin tässä työelämän katkeroittamalta luuserilta.
Millaisia työelämäkokemuksia sinulla on?
(Muista peukuttaa, parempaa tämä teksti silti oli kuin Vivaksen tai Arvostettu.comin copy-pastetut paskat :D)
Vuodet vierivät. Hyvää 14-vuotissyntymäpäivää rakas 3310. ˆˆ Tämänvuotinen synttärikuva otettiin raikkaan talvisissa tunnelmissa: se on hiukan viekoitteleva, Baywatch-henkinen poseeraus kannolla.
Vaikkei miltei mitään alkuperäistä osaa olekaan jäljellä, olet juhlasi ansainnut. Ensimmäisen teinivuoden angsteihin mahtui joulukuussa tapahtunut soittoäänien mykistyminen, mutta ehkä ne palautuvat joskus, kuten kävi aikoinaan muutaman kuukauden ajan poissa olleen värinän kanssa.
Muistan, kuinka 2006 isäukkoni sanoi minulle: "heivaa tuo jo helvettiin, tuohan on jo ikiwanha." Tänä vuonna tuosta tapahtumasta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Onneksi en heivannut.
Nykyaikana kaikki täytyy vaihtaa. Kaiken täytyy olla uutta ja tehokasta. Onneksi ainakin omassa taskussani on vielä tilaa jollekin esineelle, joka ei tätä ajattelua edusta. Jollekin kestävälle, pysyvälle ja ajattomalle.
Tsze-Kung kysyi millainen on viisas mies. Mestari sanoi: "Hän ihQuttaa ennen kuin tanssii ja tanssii sen jälkeen ihQutuksensa mukaisesti." Joulukuun ihQuin kappale on Sandra Lyngin Play My Drum. Norjan Idolsista kymmenen vuotta sitten pinnalle ponnistanut Lyng näyttäisi tekevän uusilla englanninkielisillä kappaleillaan kansainvälistä läpimurtoa. Play My Drum on hauskoja koukkuja ja saksofonia sisällään pitävä, fantsu tanssibiisi.
Marraskuussa Yle julkaisi Jare vs. Cheek -"kohu"dokumentin, jossa kuvattiin Suomen suosituimman hip hop -artisti Cheekin eli Jare Henrik Tiihosen elämää Olympiastadionin konserttien ja uuden levyn työstämisen aikana. Jos et ole nähnyt dokumenttia, sen voi katsoa tiivistetysti Youtubesta:
Osa koki, ettei dokumentti ollut erityisen kuohahduttava. Runsaiden kirosanojen vääntämisen ohella Cheek tuskailee erilaisten vaatteiden, lavasteiden ja kuvien kanssa. Osa on jopa arvioinut, että räppärin raivokkuus on vain satanut hänen laariinsa: äkäinen mesoaminen milloin mistäkin jutusta luo kuvaa Cheekistä itsepäisenä, periksi antamattomana taiteilijanerona, jolla on visio.
Dokumentista jäi pois paljon hätkähdyttävämpiä kohtauksia. Blogini sai käsiinsä kuvauksien nauhoja, ja löysin peräti neljä poistettua kohtausta.
Cheek osaakin kirjoittaa runoja
Ajoittain Cheekin musiikki on saanut kritiikkiä vähemmän oivaltavista tai jopa kömpelöistä riimeistään ("Jos sä et mun tyylii tajuu / Se meinaa että sulla ei oo tyylitajuu" tai "Rahamies / muttei sentään sahamies"). Jare vs. Cheek olisi voinut paljastaa, että Cheek osaa kuin osaakin tehdä taidokasta ja korkeatasoista runoutta, jota hän ei ole voinut kuitenkaan esittää yleisönsä takia: runsaasti menneiden vuosisatojen kirjallisuuden tyylisuunnista ammentava ja pop-kulttuuri-intertekstuaalisuuksia sisältävä runous ei purisi radioissa samalla lailla kuin Chekkosen kaltaiset kappaleet.
Poisleikatuissa kohtauksissa paljastuu, että Cheek on julkaissut salanimellä Jared Henrique Tihomev monitulkintaisen, yli kaksisataasivuisen runoteoksen, jossa hän pohtii itseään, elämäänsä ja yleistä maailman toivottomuutta post-modernein runoin itseironisen haikeassa valossa.
Jotain myös syvällisestä runousharrastuksesta on jäänyt populaarituotantoon: taustoittaessaan sanoitusten itsekehun taustaa Cheek paljastaa rap-lyriikkansa saaneen vaikutteita muun muassa muinaispersialaisesta qasida-runoudesta. Qasida-runot rakentuvat kolmesta osasta. Ensimmäisessä osassa muistellaan nuoruutta / nuoruuden menetettyä rakkautta. Toisessa osassa siirrytään kehumaan useimmiten runon puhujan kamelia, tuolloin arvokasta statussymbolia. Kameli itsessään ei näyttele pääosaa, vaan siihen liitetyt luovat kielikuvat kehuvat varsinaisesti sitä miestä, joka kamelilla on ratsastanut, ja millaisia seikkailuja ratsastaja on kokenut. Kolmannessa, viimeisessä ja vapaimmassa osassa siirrytään kehumaan itse runoilijaa tai hänen heimoaan. Kolmannessa osassa voidaan välittää jonkinasteinen viesti. Cheekin rap-runous on selkeää qasidan postmodernisointia: monien kappaleidensa alussa Cheek luo katseen kultaiseen nuoruuteen, sen jälkeen ylistetään uraa ("aika pitkä matka hiekkalaatikolta tähän iltaan raivattiin", vrt. kamelilla tehty, sankarillinen matka), Bentleyn kiitämistä (urheiluauto on meidän aikamme statussymboli) tai Guccin kenkiä. Lopuksi ylistetään vielä suoremmin itseään tai omaa heimoa - Liigaa. Ote kirjasta:
Hän sanoi minulle: jol' onni on, se onnen kätkeköön
Ma sanoin etten voi, mun auvoni kaikille näytettäköön
Vaik' samal' se kaikki oli valhetta, oi, valhetta
Rakkau'en puuttues' rahal' ei ole katetta
Voitin kai taistelun jok'ikisen elämässä
Mutta joskus, aivan hiljaa ja salaa
Huomaan, oon yksin hämärässä.
Rakas.
Palaa.
Aki Nikkinen on Cheekin isä
Aki Nikkinen saapuu katsomaan poikansa Instagram-kuvan ottamista.
Kaksosveljeään lukuun ottamatta Cheek ei ole tuonut perhettään julkisuuteen. Eräs syy perheen piilotteluun paljastuu, kun Cheekin isä tulee katsomaan poikansa uuden Instagram-kuvan ottamista. Isä onkin Aki Nikkinen, moninkertainen huijari ja nilkki Salatuista elämistä! Rikollistaustainen ja välillä ulkomailla fobbia paossa ollut isä onkin hyvä pitää piilossa julkisuuden valokeilasta. Ehkei sukulaisuussuhde olisi kuitenkaan yllättänyt suuresti, vaikka se oli dokumenttiin jätettykin: ovathan Aki ja Jare kuin kaksi marjaa.
Liiga on salaperäinen kultti
Cheekin uusimman albumin taiteellinen kuvasto muistuttaa epäilemättä illuminati-symbolia.
Wikipedian mukaan Liiga on Cheekin, Brädin ja TS:n muodostama rap-yhtye, mutta virallinen ja todellinen totuus voivat erota toisistaan merkittävästi. Todellisuudessa Liiga on paljon laajempi käsite kuin pelkkä yhtye: se on kultti, johon sekoittuu kabbalistisia piirteitä. Liigan ajatuksena on kehittää itseään ja tulla jumalaksi. Erilaisia anekoruja ostamalla ja niitä julkisesti pitämällä voi saavuttaa taianomaista valtaa. Cheek on todennäköisesti yksi pisimmälle liigassa edenneistä, sillä hän on päässyt lähimmäksi jumaluutta – elokuussa 2014 hän täytti erään kirkon kahdesti, ja kansa osoitti hänelle hurmoksessa kunnioitusta pop-jumalanpalveluksessa.
Yhdysvalloissa on huomattu, että erilaisia illuminati-viitteitä videoihinsa laittavat artistit menestyvät radioaalloilla. Hypnoottisia illuminati-merkkejä on nähty lukemattomien artistien (kuten Lady Gagan, Justin Bieberin, Keshan, Madonnan, Katy Perryn) musiikkivideoilla ja pukeutumisessa. Nähtävästi nämä artistit ovat tehneet jonkinasteisen diilin korkeimpien jumaluuksien - tai Saatanan - kanssa ja siten menestyvät. Toki on mahdollista, että kyseessä on vain musiikkibisneksen ironinen sisäpiiriläppä, mutta ensimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi. Liiga on todennäköisesti illuminatin suomalainen vastine: monet ovat varmasti huomanneet, että kaikki suomalaiset räppärit käyttävät mystisiä, kiiltäviä anekoruja kauloissaan.
Cheek ja Elastinen kulttivaatetuksessa. Cheekin kaulassa on mystinen anekoru, jonka symbolia ei osata tulkita.
Liigan tilaisuuksissa yleensä ihmiset alkavat puhua nopealla tahdilla kielillä ja heilutella käsiään.
Dokumentin leikatussa kohtauksessa Cheek osallistuu Liigan salaperäiseen kokoukseen liiga-asussaan. Cheekin kävellessä Liigan kokoontumiseen ovet kuitenkin suljetaan kameramiesten edessä, eivätkä Liigan tarkat riitit selviä. Myös esimerkiksi Elastisen ja Mikael Gabrielin nähdään kävelevän kokoukseen.
Dokumentissa poistetussa kohtauksessa Cheek valottaa, kuinka Liigan avaruusjumalamystiikka ja jumalaksi kasvamisen opit näkyvät uuden Alpha Omega -levyn sanoituksissa. Eräässä sanoituksessa hän jopa tituleeraa itseään hip hop -jumalan pojaksi.
"Alpha omega, alpha omega
/ Kovempi, parempi, nopeempi, vahvempi -- Tuun muistaa oman joukkueen aina ( LIIGA)"
(Alpha Omega)
"Suljen ympyrän, katkaisen noidankehän Kun saaga on valmis, ei paremmin enää voida tehä Ehkä sadan vuoden päästä joku koittaa peräs Ku en oo enää tääl nii Team Cheek, te hoidatte tän!"
(Valot sammuu)
"Taistelutoverit seisoo vahvana rivinä Jalat kantaa meitä et tuu kaatamaan ikinä Tatuoinnit ihos kertoo parhaasta tiimistä Vielä vanhana tikissä, samalla klikillä"
(Leveellä)
"Hän, joka keinussa jumalten keinuu Väliä taivaan ja helvetin heiluu Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu Kun keinuu Joka selässään ristinsä kantaa Kohtalon haltuun itsensä antaa Hän kokee huiput ja kuilut kun keinuu Kun keinuu"
(Keinu)
NIISSÄ ON KOLMIOITA!
Valitettavasti Liigaa käsittelevät kohdat leikattiin pois dokumentista Cheekin vaatimuksesta: hän ei halunnut, että liian monet saavat tietää jumalallisista voimista. Toimittajat myös pelkäsivät, ettei kansa olisi valmis käsittelemään näin suuria ja vaikeita kysymyksiä: kyse on kuitenkin hip hop -jumaluudesta.
"Meidän jengi hallitsee koko skenee" - kuten Amerikassakin illuminati-salaliitto hallitsee.
Cheekin elämäntyyli voi näyttää pröystäilevältä ja epäekologiselta, mutta Jare vs. Cheek -dokumentista jäi pois kohtauksia, jotka paljastavat pehmeän, ekologisemman suomalaisräppärin. Cheek esittelee Bentley-urkka-autoonsa asennettuja, päästöjä pienentäviä katalysaattoreita ja mainostaa käyttävänsä eläinkokeettomia ja vegaanisia siivousaineita: tai no, eihän Kiikki tietty itse siivoa, mutta hänen kotinsa siivoajalle on hankittu ympäristöystävällisiä Method-siivousaineita.
Ekologisuus on henkistyneelle Cheekille tärkeä arvo. Turha bling ja vaatteilla koreilu jää pois, vaatimattomuus
ja ympäristöarvot ovat nousseet kunniaan myös lavaesiintymisissä.
"Monesti olen kokenut olevani outo lintu näissä asioissa. Tuntuu, että muille arvot ovat erilaiset: blingiä, rahaa, kulutusta. Kyl mäkin kulutan, itse asiassa ihan vitusti, paljon enemmän kuin kaikki muut Suomen räppärit varmaan yhteensä, ja mulla on vitun hieno auto ja mulla on vitun kalliita vaatteita, jotka on hankittu vähintään Saksasta ja mieluusti sitäkin kauempaa, ja kengissä käytän laatumerkkejä ja... niin mitäs mä olinkaan selittää? Niin, siis arvot, tosiaan, mulle kuitenkin on vitun tärkeää luonto ja miten saatais pysäytettyy ilmastonmuutos ja sillee."
Videolla Cheek astelee sisään Vihreiden Nuorten tapaamiseen, ja poistuu kokouksesta kaksi minuuttia sen alkamisen jälkeen.
"Ihan kiinnostavaa oli, mut tosiaan ei ollu oikein mitään yhteistä noiden tyyppien kaa. Kysyin yhdeltä et Bentley vai Aston Martin niin se sano et bussi", Cheek kertoo kokemuksestaan.
"Ihmisten pitäisi muistaa näissä vitun ilmastotalkooasioissa sekin että vaikka mä ajan autolla niin so fucking what. Kyllähän vittu pyöräillessäkin hengittää ja syntyy hiilidioksidia."
Kuuntele seuraavien kymmenen kappaleen lista. Listan olisi tarkoitus muuttua ärsyttävämmäksi ja tuskaisammaksi kappaleiden edetessä. Jos selviät listan loppuun ja pystyt oikeasti kuuntelemaan kaikki kappaleet putkeen kovalla voluumilla, voit olla ylpeä voittaja – monille karmeiden joululaulujen kuunteleminen yli puoli tuntia voi aiheuttaa ylivoimaisia terveysongelmia. Mikäli joudut lopettamaan, olet ainakin yrittänyt. Kerro toki, mihin asti pääsit.
Tone Damli & Isac Elliot – Baby It’s Cold Outside
Antti Tuisku – Avaruus
Antti Tuisku – Varpunen jouluaamuna Virve Rosti – Jos joulua ei tänä vuonna tulekaan
Taylor Swift – Last Christmas
Katy Perry – Every Day Is a Holiday
Cher – Christmas (Baby, Please Come Home)
Guns and Roses – White Christmas
Anna Kendrick featuring Snoop Dogg – Winter Wonderland / Here Comes Santa Claus
Demi Lovato – Wonderful Christmas Time
Parin viime joulun listaukset ovat saaneet kritiikkiä liiasta helppoudestaan, mutta tällä kertaa haastetta on mukana kunnolla. Vuosi 2015 on tuonut mukanaan esimerkiksi Kylie Minoguen uuden joulualbumin, joka ei mahtunut tällä kertaa edes mukaan. Tämänvuotinen joululauluhaaste ottaa vaikutteita Vain elämää -sarjan uudesta kaudesta, joskin valitettavasti vain kahdella sarjan esiintyjistä on joululauluja tuotannossaan. Kuten missään Suomen baarissa, radiossa tai julkisessa paikassa vuonna 2015, Antti Tuiskun pärähtäessä soimaan ei tältä voida kuulla vain yhtä saatanan kappaletta. Vicky Rostin raikkaasti röhisevä altto luo pehmeyttä alkuun. Mainitsemisen arvoisia uutuuksia on myös Snood Doggin hip hop -vaikutteinen Winter Wonderland ja Katy Perryn H&M:n mainosralliksi kirjoittama, ftalaattista tunnelmaa hohkava Every Day Is a Holiday. Cher, Guns N Roses ja Demi Lovato kruunaavat kokonaisuuden.
Muutin lokakuussa kotoani Pohjois-Savosta Helsinkiin, ja päätin sen kunniaksi järkätä kavereilleni läksiäisbileet Kuopiossa. Päätin, että läksiäiset olisivat mökkibileet siihen sopivan teeman kanssa. Woo!
Lyhyesti juhlat voisi tiiviistää seuraaviin lukuihin:
• 41 vierasta
• kahdeksan vierasta menetti illan aikana osittain tai kokonaan muistinsa
• ainakin neljä oksensi
• booliin upposi yhdeksän pulloa Viru Valgeaa ja viisi likööriä (ja edellisten lukujen valossa sitä nähtävästi oli tarpeeksi)
Perustin pippaloille oman virallisen Instagram-hashtaginsa #erkinlähtö, ja pari vierasta muistikin tägätä kuvansa kyseisellä risuaidalla. Kuvia tuli otettua valitettavan vähän valaistuksen ja muun tekemisen (juomisen) takia.
Koska pelkkä ryyppääminen olisi tietysti ollut tylsää, kokeilin järjestää kinkereissä parit kilpailut. Ensimmäinen kilpailu oli innostaa vieraita ottamaan juhlista kuvia virallisella häsärillä, mutta valitettavasti unohdin palkita parhaan kuvan.
Löytämisensä jälkeen Tyyne Puustisen ruumis ripustettiin eteisen kattoon.
Toisena kilpailuna oli Tyyne Puustisen ruumiin löytäminen. Kerroin kaikille vieraille legendan murhatusta Tyyne Puustisesta: hänet oli murhattu mökkiin raa'asti, muttei ruumista oltu koskaan löydetty. Hänet tunnistaisi irti revityistä raajoista ja hirttoköydestä. Olimme piilottaneet pikkusiskoni kanssa Tyynen, alkujaan 50 sentillä kirpparilta ostetun Barbien, erääseen mökissä olevaan komeroon, jossa oli pieni valeseinä. Epäröin, oliko piilo liian vaikea, mutta lopulta Tyyne löytyi ja kiikutettiin elvytettäväksi noin kello 23 aikoihin, viisi tuntia pippaloiden alkamisesta. Mitään ei ollut tehtävissä, mutta Puustisen suku palkitsi kuohuviinipullolla löytäjän, järjestelmällisesti mökkiä tarkastelleen Niilon. Tärkeintähän oli, että hämärä kohtalo viimein selvisi.
Kolmantena - ja ehdottomasti hauskimpana - kilipaeluna oli murhapeli, jonka varastin eräiltä yliopiston sitseiltä. Jokainen vieras sai tullessaan lapun, jossa oli jonkun toisen juhlissa olevan - tai sinne pian tulevan - nimi ja tehtävä, joka hänet piti saada tekemään. Kun hänet sai tekemään kyseisen asian, hänet oli "murhattu" ja hän joutui antamaan murhaajalleen oman lappunsa – murhaajalla oli siis siten taas uusi kohde. Eniten murhannut palkittiin pullollisella kuohuvaa. Lopulta kaksi murhaajaa (Erika ja Enni) oli kisassa ylitse muiden, kumpikin kahdeksalla uhrillaan. Molemmat saivat palkinnoksi henkirikosmenestyksestään kuoharit. Murhapeli oli siitä kiinnostava, etteivät tietenkään yli 40 vierasta tunteneet kaikki toisiaan entuudestaan, vaan kohteita oli etsittävä. Tämä toi ihmisiä yhteen ja tietyllä tasolla pakotti vieraat tutustumaan toisiinsa.
Murhattujen nimet kirjoitettiin mökin eteisessä olleeseen listaan.
Peli mahdollisti yleisen sekoilun, kun eräs vieras houkuteltiin tekemään pihalla lumienkeli (murha onnistui), toinen taasen teki sirkustempun seisomalla käsillään (ja joutui murhatuksi). Lisäksi erään vieraan suuhun tungettiin pikkurilli ja kaksi toisilleen entuudestaan tuntematonta kaveriani päätyivät kimppakuselle puskaan: toinen heistä tosin palasi kuolleena, sillä murhatehtävänä oli juuri houkutella hänet puskakuselle. Muahaha. Osalle tehtävät olivat helpompia, esimerkiksi jotkut piti saada sanomaan vain yksittäinen sana (lesbo, omenapiirakka, älä, kynttilä) tai laulamaan David Guettan Lovers on the Sunia.
Niitä harvoja illan aikana otettuja, hieman tuubaisia kuvia. Aleksin kanssa.
Bailut alkoivat hiljetä neljältä, kun yöksi mökkiin jääneet olivat sammuneet ja porukka alkoi valua koteihinsa ja baareihin. Viimeisimmät vieraat lähtivät viiden jälkeen. Ihme kyllä porukka oli tajuttoman siistiä: mitään ei hajonnut, ja lattiankin tahmaisuus oli yllättävän helposti siivottava pikkuvika. Aamulla kurvasimme pois krapulaisina ja iltaa (erityisesti murhapelin käänteitä) muistellen.
Sanoisin, että sangen onnistuneet ja rahan väärtit bailut. 2016 Stadin kämpän tupareita odotellessa ja suunnitellessa!
Syksyn aikana tuli heitettyä muutamia keikkoja Savonia-ammattikoulun muotoilupuolella. Uudet tuulet puhaltavat, koulu on siirtynyt Opistotien kampukselle Rouvasväenyhdistyksen tiloista ja Muotoiluakatemia-nimen sijaan nyt puhutaan Savonia-muotoilusta.
Tässä muutamilta kerroilta suosikkejani tai muuten vain kiinnostavan kamalia maalauksia.
Työpaikka.
Matin työ.
Kimin (? ah kun aina luulen muistavani mitä signeerauksessa lukikaan) työ. Pidin työn luovasta ratkaisusta
muuttaa istuinjakkara pilvenpiirtäjäksi. Vasemmalla puolella tunnin alussa olleita, nopeasti piirettäviä croquis-piirroksia.
Keskimmäinen poseeraus valittiin lopulta loppuajan asennoksi.
Akin työssä moderni ja klassinen jäbä kohtaavat toisensa.
Olen tehnyt viime kuukaudet muuttoa Helsinkiin, mutta toistaiseksi mallikeikkoja on löytynyt Stadin suunnilta huonosti. Helsingin kansanopistolla kävin kylläkin parit keikat heittämässä, mutta valitettavasti en kiireiden takia (piti kiiruhtaa heti seuraavaan työpaikkaan) ehtinyt fotoja napsimaan.
Jasmin teki yhden syyslukukauden suosikkitöistäni. Pidän työn varjostuksista, kertovuudesta ja kuvakulmasta.
Muutoinkin juuri tämän sisustusarkkitehtien ryhmä sai aikaan tasokasta ja luovaa jälkeä.
Molvinan työ. Kiireessä kannattaa multitaskata: luin samalla viestintäpolitiikan kirjaa kun makasin ja tienasin.
Petun sangen eksoottinen työ. Selällään makaava asento tehtiin teollisuusmuotoilijaopiskelijoiden kanssa.
Kun kaveri elelee au pairina Lontoossa, hänen host-perheensä lähtee viikoksi lomalle ja antaa vieläpä luvan kutsua kavereita kylään, ei ole kuin yksi vaihtoehto: lentää Britteihin!
Lähdimme eräänä aurinkoisena tiistai-iltapäivänä Petran ja Rikon kanssa sanomaan hellöy Elinalle. Erityisesti matkan alku oli täynnä jännitystä, sillä kenelläkään ei erityisesti ollut kokemusta lentämisestä. Lopulta selvisimme kuitenkin ajoissa koneeseen, ja kello 6 PM (huomatkaa englantilainen tapa ilmaista aika) olimme perillä Lontoo Gatwickin lentokentällä. Tämän jälkeen alkoi sekoilu junien kanssa – ne ovat muuten aina myöhässä Iso-Britanniassa, en enää ikinä soimaa VR:ää.
Elina, Petra ja Riko tallustelemassa Chislehurstissa.
Päivät koostuivat pitkälti kaupungilla kiertelemisestä, shoppailusta, parista erikoisemmasta visiitistä, ja mikä tärkeintä, ryyppäämisestä. Olin itse aivan taivaissa, kun suosikkisiideriäni, Bulmersia, oli myynnissä Suomessa ainoastaan myytävän omenamaun lisäksi hedelmäisinä ja marjaisina makuisina. Ehkä sitäkin hämmentävää oli nähdä väkevät viinat aivan tavallisesti myynnissä ruokakaupoissa. Monilla kaupoilla, kuten Sainsburylla ja Marks & Spencerilla, oli lisäksi omat merkkiviinansa. Hämmentävää. Miltäköhän Pirkka Vodka tai ES Whiskey maistuisivat?
Buckingham Palace.
Oikeastaan teimme viikon aikana kaikki mahdolliset turistiklisheet, joita Lontoossa voi tehdä:
1. Fish and chips
Hämärän tyylikkäässä pubissa on tunnelmaa, joka paljastaa myös Samsungin tabletin kameran "laadun".
Maistoimme legendaarista kalaa ja ranskikset -annosta Earls Court Tavern -nimisessä pubissa, joka sijaitsee South Kensigtonissa. Valitsen itse aterian ohella juomaksi vaalean oluen. Hämmentävää, ihmiset oikeasti tulevat Englannissa pubeihin myös syömään. Olutta valitessa sain maistiaisen ennen ostopäätöstä: hämmentävää, ei sitä vain Suomessa annettaisi! Omaan makuuni fish&chips -annos ei oikein ollut: ihan hyvää, muttei mitenkään tajunnanräjäyttävää. Worth trying toki.
2. Kuvien ottaminen itsestään punaisen puhelinkopin ja Big Benin kanssa
Jack ja Rose.
3. Madame Tussaud's -visiitti
Elina ja Petra ottavat Kim Kartrashianin kanssa selfietä.
Miley, Lady G ja Britney bitch.
Madame Tussaud's oli ehkä hauskimpia hetkiä Lontoon-matkalla. Madame Tussaud's on tajuttoman kiinnostava ilmiö, joka yhdistelee halpaa glitteriä, taidokkaasti toteutettua vahanukkekäsityötä ja julkkiksiin kohdistuvaa, uteliasta fanituskulttuuria. Nukeista osa tuntui hämmentävän eläviltä, vaikka myös kömpelyyksiä erityisesti käsissä oli helppo huomata. Kasvoihin oli selkeästi panostettu, mutta ihmiskädet lienevät yllättävän vaikeita muovata. Luin myöhemmin, että Mikkelissä on suomalaisten oma vahajulkkisten kabinetti, joka on tunnettu kömpelyydestään: pitäisiköhän mennä katsomaan?
Tanssittiin Madonnan kanssa vogueta.
4. London Eye
Valtava maailmanpyörä näytti Lontoon lähes koko komeudessaan: se on todellakin suuri kaupunki! Toinen puoli kaupungista näyttäytyi aika sumuisena, mutta muutoin säät suosivat tuona päivänä, kuin muutenkin koko reissun ajan. Lontoon arkkitehtuuri on kaunista, kiinnostava yhdistelmä konservatiivisuutta ja halua olla moderni – oikeastaanhan koko kaupunki taitaa olla sitä?
5. Matkustaminen over- ja undergroundilla ja punaisilla, kaksikerroksisilla busseilla.
Yritin tehdä tämän seksikkäästi kuten Pussacat Dollsien Wait a Minute -musavideossa. Kaikki kusi tietysti Petran kuvaustaitojen takia. Seksikkyyteni puute saattoi myös vaikuttaa.
6. Shoppailtua Oxford Streetillä.
Oho, ainoa Oxford Streetillä otettu foto. Kodittomia näkyi katukuvassa valitettavan paljon.
Yöelämään tuli tutustuttua yllättävän vähän. Camden Townissa pistäydyimme punk-baarissa, jonka lämminhenkisistä, avoimista ja mukavan vaihtoehtotyylisistä ihmisistä pidin tavattomasti. Lisäksi eräänä iltana oli tarkoitus mennä erääseen gay clubiin. Homma meni mönkään: kahden tunnin jonottamisen jälkeen jotkut paikalliset kiilasivat ohi jonossa, menin tietysti puolustamaan oikeuksiani (=aukomaan päätäni) ja saatiin Petran kanssa turpaamme. Ovimiehet uskoivat natiivipuhujia ja pitivät meitä syypäinä, eikä meitä päästetty sisään. Paskaa, mutta minkäs sille mahtaa. Valittelin myöhemmin asiaa Suomessa eräälle italialaiselle tutulle, joka kommentoi sitä huvittavasti: "now you know what it's like to be MAMU in Finland!" Ehkä eräs reissun opetuksista oli siis se, että jos britti ohittaa sinut baarijonossa, et voi tehdä sille mitään.
Street Food Festival.
Toinen opetus reissusta on se, etteivät junat ja undergroundit kulje sunnuntaiaamulla kuin vasta kello kahdeksan alkaen. Baari-illan jälkeen oli kamalaa odottaa kotiin pääsyä Waterloon asemalla, kunnes viimein kymmeneltä pääsin nukkumaan. Kolmas opetus on varmaan se, että turisteja yritetään rahastaa kaikkialla tarjoamalla jotain "ilmaiseksi" ja sitten vaaditaan rahoittamaan rahaa lapsille. Saatanan lapset.
Vaikka brittien tapa ajaa ja parkita oli karmaisevaa ja kaikki oli pirun kallista, kokonaisuudessaan reissu oli todella kiva: sai nähdä elämää toisella puolella Eurooppaa, ihastella englantilaisia puutarhoja (niihin oikeasti panostetaan siellä) ja tietysti nähdä Ellua pitkästä aikaa. Säätkin suosivat – britit eivät ole tainneet koskaan käydä Suomessa valittaessaan keleistään. Ehkä joskus uudestaan!
Välinpitämättömyys johtaa pelkoon, pelko johtaa vihaan ja viha johtaa kuukauden ihQutusbiisiin. Tämä on yhtälö.
Marraskuun ihQuinta kamaa on Coldplayn uusi single Adventure of a Lifetime. Diskoa ja rockia yhdistävä kappale on Coldplayta vahvimmillaan ja parhaimmillaan: ennakkoluulotonta genrejen yhdistelyä, uutta ja vanhaa, luovaa, kuuntelijaansa pois tästä maailmasta vievää musiikkia kauniin sanoituksin.
