LuQnurkkaus

Dan Brown - Kadonnut symboli
***
Kadonnut symboli on taattua Dan Brownia: mysteereitä, salaliittoteorioita, toimintaa ja runsaasti nippelitietoa. Symbolitutkija Robert Langdon päätyy tällä kertaa Washingtoniin ratkomaan vapaamuurareihin liittyviä mysteereitä. Kello tikittää: mikäli Langdon ei määräaikaan mennessä ehdi ratkaista vapaamuurareiden ikivanhaa salaisuutta, tatuoinneista ja muskeleista koostuva konna aikoo surmata kidnappaamansa Langdonin ystävän.

Brownin tapa kirjoittaa on mukaansatempaava: käänteitä tapahtuu, uusia ongelmia ilmaantuu, parin sivun pituiset jaksot ahmaisee nopeasti. Samalla nopeatempoinen tyyli rasittaa: osa käänteistä on ennalta-arvattavia, osa tuntuu teennäisen liioitellun suurilta. Vaikka monet knoppitiedot ovatkin kiinnostavia, ne myös puuduttavat lukukokemusta. Henkilöhahmojen suunnittelu ei ole koskaan ollut Brownin erikoisalaa: myös tällä kertaa kirjan hahmot ovat epäuskottavan yleissivistyneitä ja persoonallisuuksina helposti unohdettavia. Kirjan pahis on liian paha ja tekemässä tuhojaan ilmeisen heppoisin perustein. Kadonnut symboli on kuten muutkin Brownin kirjat: samaa tavaraa eri kansien välissä. Heikkouksistaan huolimatta se on kuitenkin ihan kelpo ajanviete, kunhan vain osaa laskea sormien läpi epäuskottavuudet, toistuvuuden ja pahviset hahmot.


Rosa Liksom - Hytti nro 6
**
Rosa Liksomin Hytti nro 6 kertoo Siperian-junamatkan pituisen tunnelmakuvauksen suomalaistytön matkasta menneessä Neuvostoliitossa. Hyttiseuraksi nuorelle tytölle osuu venäläismies, joka juo, kiroilee, kertoo uskomattomia tarinoita ja lähentelee seksuaalisesti. Tyttö näytetään romaanin aikana passiivisena tarkkailijana: mies toimii aktiivisemmin ja ajoittain varastaa huomion itseensä. Tytön ja miehen suhde kehittyy matkan aikana, ja luotaantyöntävästä miekkosesta paljastuu myös lämpimiä, inhimillisiä puolia.

Hytti nro 6 voisi olla kiinnostava tunnelmakuvaus, mutta jotain jää puuttumaan. Kuvaus tuntuu itseään toistavalta ja, noh, tylsältä. Hahmojen toiminta tuntuu ajoittain epäloogiselta. Jokin vain mättää: kuvaus ei vain oikein pidä otteessaan, vaan kirja unohtuu avattuna jonnekin. Kehuttavaakin toki on: kuvauksessa on paljon viittauksia venäläiseen kirjallisuuteen, ja näiden yksityiskohtien bongaaminen oli palkitsevaa. Kirja on saanut paljon kiitosta, joten tietyllä tasolla tuntuu harmilliselta myöntää, etten siitä erityisesti pitänyt. Ehkä Neuvostoliitto on natsi-Saksan tavoin hieman loppuun kaluttu aihe.

Louserit vuittuun ja muita Voiman vastamainoksia
Voima-lehden vastamainoksista koottu Louserit vuittuun -kokoelma on erinomainen ja hauska katsaus vastamainosten pariin. Vastamainosten idea on kritisoida mainosten keinoin kohdettaan: logo uusitaan rienaavaksi, ekologiset ja eettiset kysymykset nostetaan esille.

Kirja esittelee vastamainosten tekemisten vaiheita, joten visuaalisesti komeiden kuvien ja analyysin lisäksi myös mainosten tekemistä valotetaan. Heikko puoli kirjassa on se, etteivät kaikki vastamainokset ole enää ajankohtaisia, joten ne eivät välttämättä avaudu täysin.

Esko Salminen - Suomettumisen uusin aalto
Suomettumisen uusin aalto käsittelee Suomen ainutlaatuista Venäjä-suhdetta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Katsaus päättyy vuoteen 2010. Kirja on sangen kiinnostava jatko reilut puolitoista vuotta sitten lukemalleni Suomettumisen syövereissä -kirjalle, jossa käsitellään suomettumista alkaen toisesta maailmansodasta jatkuen Neuvostoliiton romahtamiseen. Kirjoittajat ovat eri miehiä, mutta Suomettumisen uusi aalto tuntuu suorastaan jatko-osalta aiemmalle.

Kirja sisältää mielenkiintoisia huomioita Suomen ajoittain hankalasta suhteesta itänaapuriin. Harmillista on, että se päättyy vuoteen 2010: paljon on ehtinyt tapahtua ja suhteet ovat viilenneet. Suosittelen Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille.


Dan Koivulaakso, Mikael Brunila ja Li Andersson - Äärioikeisto Suomessa
Äärioikeisto Suomessa julkaistiin muutama vuosi sitten kohujen saattelemana: kirjan kirjoittajat saivat osakseen uhkailua ja äärioikeisto riehui kirjan esittelytilaisuudessa. Sain kirjan viimein käsiini ja päätin katsoa, mistä kaikki kohu on lähtöisin.

Äärioikeisto Suomessa on monilta osin kattava kirja: sen lähdeluettelo on vaikuttava, ja kolme tekijää ovat saaneet aikaiseksi kielellisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Kirja on informatiivinen, ajankohtainen ja saa ajattelemaan. Sen eteen on tehty töitä. Suurimpana heikkouksena kirjassa on sen pamflettimaisuus: vaikka sitä voikin sanoa tietokirjaksi, siinä on paljon julistavaa ja vähemmän neutraalia materiaalia. Vaikken pidä äärioikeistosta, ilmiön käsittely neutraalimmin olisi voinut tuntua uskottavammalta. Kirjan teksti tuntuu otsikoita myöten paasaavalta, jopa pelottelevalta. Rakenne tuntuu ajoittain hajoavan, ja ilmiöitä tarkastellaan sirpalemaisesti. Kirja on saanut kritiikkiä myös Perussuomalaisten käsittelemisestä (viimeinen luku on pelkästään kyseiselle puolueelle), joskin pidin itse valintaa hyvänä: Perussuomalaisten tarkastelu osoittaa, että voimakkaan oikeistolaisia arvoja on myös eduskunnassa asti. Samoin välillä kirjaa lukiessa tulee olo, että kirjoittajien suhtautuminen omiin maailmankatsomuksiinsa tuntuu kritiikittömältä.

Kirja on ansiokas, mutta häiritsevänä elementtinä on sen poliittisen julistuksen omainen esitystapa.

Anu Kantola - Matala valta
Kirjassaan Matala valta viestinnän tutkija Anu Kantola esittelee kolme erilaista johtajatyyppiä sosiologi Max Weberin jalanjäljissä. Kantola erittelee kolme eri johtajatyyppiä (perinteinen/isällinen, byrokraattinen ja vallankumouksellinen auktoriteetti) erilaisin lähihistoriallisin esimerkein: kirjassa puidaan muun muassa Kekkosta, Paavo Väyrystä, Lipposta ja monia muita suomalaisen politiikan nimiä. Aineistoksi on valittu viiden vuoden välein tarkasteltavia lehtiä. Kirja pohtii vallan (tai sen näyttämisen) muuttumista pehmeämmäksi ja kosiskelevammaksi. Lopussa pohditaan myös eri auktoriteettityyppien ympärillä olevia tunneregiimejä, "tunneympäristöjä": miten tietty vallan tyyli sopii juuri tiettyyn aikaan.

Matala valta on napakka esitys, jonka päädyin lukemaan viestinnän opintojeni alkupuolella syksyllä. Pidin kirjasta: teksti ei kangistu hankaliin tieteellisiin termeihin, vaan kokonaisuus pysyy helposti lähestyttävänä ja ymmärrettävänä. Matala valta on kiinnostava näkökulma Suomen poliittiseen lähihistoriaan. Myös heikkouksia on: ehkä tyyleihin olisi voinut perehtyä syvällisemminkin. Kirjan tarkastelunäkökulmaa olisi voinut ulottaa myös hieman ulkomaille: kirjan johdannossa analysoidaan esimerkiksi Obamaa ja Putinia, mutta muutoin ulkovaltojen johtajia ei käsitellä. Miten vallan tyylit näkyvät ulkomailla, ovatko tyylien aikakaudet samat muualla, onko Pohjoismailla, Keski-Euroopalla tai anglo-amerikkalaisella kulttuurilla eroja? Samoin olisi ollut kiinnostavaa tietää enemmän vallankumouksellisista johtajista: vaikka yritysjohtajissa vallankumouksellisuutta (räiskyvyyttä, luovuutta, karismaa, omaa persoonaansa esiin tuovat johtajat) lisääntyvissä määrin onkin, politiikassa sen kuitataan olevan harvinaista. Toisaalta esimerkiksi Alexander Stubb edustaa mielestäni uutta, räiskyvää ja omaa persoonaa esiin tuovaa tapaa näyttää valta, muttei häntä edes mainita teoksessa – tämä on mielestäni valitettavaa.

Kokonaisuudessaan Matala valta on äärimmäisen mielenkiintoinen, oivaltava, erästä kirjaan rakastunutta opiskelijatoveria lainaten ehkä jopa "ihana" kirja, joka sopii vallasta, politiikasta ja Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille.

Homeros - Odysseia
Pentti Saarikosken versiossa Odysseiasta alkuperäisen eepoksen runomuoto on muutettu proosamuotoon ja toistoa on pyritty vähentämään. Kreikkalainen klassikko kertoo kuningas Odysseuksen seikkailuista, kun jumalat suututtanut jumalainen kuningas joutuu kotimatkallaan lukuisille harharetkille tavaten esimerkiksi kykloopin, noita Kirken, kuullen seireenien laulua ja vieraillen Manalassa. Lopulta Odysseus palaa kotiin ja surmaa uskollista vaimoaan, Penelopea, vietelleet kilpakosijat.

Saarikosken versio on mukavan helppolukuinen, vaikka toistoa on edelleen paljon. Odysseia on luonut paljon pohjaa länsimaiselle kirjallisuudelle ja on mielestäni klassikko, jonka ikuisiin tarinoihin kannattaa tutustua.

Kalevala
Katsoin Kalevalan loogiseksi jatkoksi wanhojen mytologioiden lukemiselle: aiemmin 2015 luin Gilgameshin, loppukesästä Odysseian.

Elias Lönrotin 1800-luvulla suomalaisrunoista kokoama eepos on kiinnostavaa luettavaa. Runot on koottu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, joskin välillä yhdistelyt tuntuvat hieman keinotekoisilta. Sekalainen juoni kertoo Väinämöisen, Lemminkäisen, Kullervon ja monien muiden Kalevan kansalaisten vaiheista.

Kalevalan alkusointuriimittely on useimmiten sangen helppoa luettavaa. Toistoa on ajoittain, mutta se ei mene häiritsevän puolelle. Kalevalassa kiinnostavinta on sen suomalaisuus ja yhteydet muihin uskontoihin ja mytologioihin: Odysseiaan, kreikkalaiseen mytologiaan ylipäätään, Raamattuun ja Gilgameshiin verraten Kalevalasta löytyy paljon samankaltaisuuksia. En ollut ennen lukukokemusta esimerkiksi tiennyt, että myös Kalevalassa matkustetaan helvettiin/Manalaan/Tuonelaan ja palataan takaisin (eli siten voitetaan kuolema). Odotin myös kiinnostuksella loppupuolen Marjatta-runoa, jossa nuori tyttö syö puolukan, tulee neitseellisesti raskaaksi ja synnyttää Kalevalan uuden kuninkaan: yhteneväisyydet Raamatun Jeesukseen ovat selkeitä.

Suosittelen!

Jacked! Unauthorised Story behing of Grand Theft Auto

Bongasin Lontoossa käydessä tämän kirjan erään marketin tarjouskorissa, ja päätin ostaa sen. Kirjassa Grand Theft Auto -pelisarjaa seurannut toimittaja kertaa maailmaa muuttuuneen ja kuohuntaa aiheuttaneen pelisarjan historiaa. Olennaista kirjassa on liikkuminen tekijöiden keskinäinen toiminta kulisseissa, joiden taakse toimittaja on päässyt lukuisin haastatteluin ja henkilötapaamisin kurkistamaan. Myös yhteiskunnallinen keskustelu pysyy mukana jatkuvasti.

Grand Theft Auto on elänyt ensimmäisestä osastaan lähtien skandaaleilla: kohua aiheuttamaan palkattiin julkisuuden henkilöiden tiedottajana toiminut Max Clifford, joka onnistui kääntämään median huomioon peliin jo ennen sen julkaisua. Ensimmäisen osan jo ennakkoon aiheuttamaa kohua verrataan kasaritähti Freddie Starrin hamsterinsyöntikohuun: media saatiin syömään GTA:n "hamsteri".

Kirja kuvaa kiinnostavasti pelisarjan vaiheita, ja erityisesti ensimmäisen ja kolmannen osan työstämiset vaikuttavat olleen käänteen tekeviä vaiheita. Grand Theft Auto on ajankohtainen ilmiö, josta on kirjoitettu valitettavan vähän. Kirjan huonoiksi puoliksi voi mainita sen, että ilmiön ajankohtaisuuden takia historiikki on jo hieman vanhentunut: se päättyy GTA IV:n (2008) julkaisuun, ja tämän jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Ehkä välillä ilmiön yhteiskunnallinen pohtiminen olisi voinut olla laajempaa ja kuvailu milloin kenenkin pelintekijän pelikokemuksesta ("he could feel it, he was Niko" -henkinen liibalaaba pelin sisään astumisesta) taasen vähäisempää. Summa summarum: kirja ei ollut ajanhukkaa ja opetti minulle lempipelisarjastani paljon, mutta se olisi voinut olla paremminkin kirjoitettu.