Huhti- ja toukokuun ihQutusbiisit

Kerro kerro soitin, ken on maassa ihQuin.

Huhtikuussa ihQuinta oli ruotsalaisen Zara Larssonin Lush Life. Ihanainen, tyylikäs, tanssittava ja kansainvälinen tanssibiisi.

Yhden miehen elämä koskettaa niin monen muun elämää. Jos hän ei olisi koskaan syntynyt, ihmiset kuuntelisivat paljon huonompaa musiikkia.

Toukokuussa ihQuinta on Petri Nygårdin uusi single Pannaan Suomi Kuntoon. Pannaan Suomi Kuntoon itse asiassa enemmän kuin pelkästään kaksimielisyyksiä laukova hassutteluviisu: sen härskiyksillä viitataan älykkään ironisesti nykyhallituksen suuntaan Stubbin juustohöylistä Keskustan vaalisloganeihin ja Toimi Kankaanniemen tekstiviestittelyyn. Kokonaisuudessaan kappale on mainettaan älykkäämpi ja ironosempi, suorastaan nerokas esitys. Sanoin joskus Petri Nygårdin olevan yksi niistä artisteista, jotka eivät voi päätyä ihQutukseen koskaan – noh, elämä yllättää. Ei pidä koskaan sanoa "ei koskaan".

Nussittuna nukut paremmin. Ja Petriä kuunnellen.

Angstia ja alkoholismia – Sanni-syndrooma saastuttaa nykynuorisoa

Sanni laulaa ja kansa kärsii.

Fanittaminen voi mennä liiallisuuksiin. Joskus voi olla liian myöhäistä.

Koputan. Oven avaa nuori mies, jonka sinertävät hiukset ja masentunut ilme kertovat minun olevan oikeassa osoitteessa. Siilinjärveläinen Lirs Muumilaaksovirta on halunnut antaa kasvonsa (tai siniset hiuksensa) yhä useampia suomalaisnuoria piinaavalle taudille: Sanni-syndroomalle.

Melankolisia pop-lauluja laulava Sanni on viime vuosina lyönyt läpi radioaalloilla ja hymissyt tiensä koko kansan sydämeen. Lieveilmiönä on syntynyt Sanni-syndrooma. Tyypillinen Sanni-syndroomasta kärsivä on iältään noin 18-25 -vuotias nuori, useimmiten tyttö tai homoseksuaali poika, jossa Sannin melankoliset lyriikat herättävät samastumisen tunteita. Nähtävästikin henkilö pyrkii tarkoituksella sannimaiseen itsetuhoisuuteen, jotta oman elämän haikeamielisyys glorifioitaisiin sinihiussävyisellä sädekehällä. Ongelmasta kärsiville tyypillistä on runsas juominen ja sen dokumentointi esimerkiksi Instagramiin lisäten kuvatekstiin Sanni-sitaatteja. Lisäksi näyttäisi olevan yleistä, että Sanni-syndroomaiset etsivät – joko tietoisesti tai tietämättään – heitä huonosti kohtelevia seurustelukumppaneita tai yhden illan juttuja, jolloin laulut omasta tunnekylmyydestä, kumppanin pettämisestä ja s&m-henkisestä suhteesta sopivat omaan elämään elokuvamaisen osuvasti.

- Moi, Lirs sanoo. Hengestä haisee Karjalan olut. - Mua muuten vituttaa, kun en asu kerrostalossa. Kukaan ei voi tulla ja kaataa mua rappukäytävään.

Anteeksi?

- Siis yhen biisin sanat.

Lirsin koti on malliesimerkki Sanni-syndroomasta kärsivän nuoren läävästä. Kylpyhuoneen kaakeleissa on sinisen hiusvärin jäämiä. Keittiön tasoilla on tyhjiä Ben&Jerry's -jäätelöpurkkeja. Television ruudulla killuu Netflixin puna-valkoinen logo ja valikoima Netflix-sarjoja. Joku toinen olisi saattanut jo pelkästä vieraskoreuttaan siivota kämppäänsä.

- Mut kenen takia?

Sanni-syndrooma alkoi kehittyä hiljalleen. Aiemmin Sannin musiikki ei ollut herättänyt minkäänlaisia tunteita, mutta kun 2080-luvulla julkaistiin, Lirs huomasi sen sanoituksissa piirteitä, jotka herättivät vahvoja myötäelämisen tunteita.

- Sanni vain jotenkin osaa kirjoittaa niin, että tunnen täsmälleen miltä hänestä tuntuu, ja minusta tuntuu, että hänestä tuntuu siltä miltä minusta tuntuu. Oikeasti kyl en kaipaile ketään exääni  enkä usko et oon ees elossa 2080-luvulla näillä elintavoilla, mutta jotenkin mä vain ymmärrän mitä Sanni tarkoittaa.

2080-luvulla oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Sittemmin Sanniin samastuminen on pahentunut. Lyriikoiden tulkitseminen on muuttunut entistä kirjaimellisemmaksi, ja jos jokin sana ei ole sopinut omaan elämään, elämää on muutettu sanoihin sopivaksi.

- Pyysin jopa säätöäni panemaan parhaan kaverini kanssa, jotta Että mitähän vittua inspiroisi minua enemmän. Olen yrittänyt harrastaa yhden illan juttuja, jotta joku soittaisi mua kuin viidakkorumpua, mutteivät ne ole oikein ottaneet tuulta alleen. Sitten keksin tilata eBaysta vitusti kaikkea, juoda itseni känniin, avata saapuneet vaatepaketit, levitellä ne lattialle ja herätä aamulla krapulaisena ja unohtaneena, mitä sitä tulikaan yöllä heiteltyä lattialle. Joten "Aamulla kun herään / Mä olen yksi niistä joka ei ikävöi ketään / Lattialta kerään / Vaatteet joista en tiedä mitään" sopii aika hyvin mun elämään.

Tyypillinen näky Sanni-syndroomaisen televisiossa. Huomaa taustalla hopeinen Sanni-reppu.

Haastateltavani ei ole yksin. Kaupunkilegendojen mukaan nuoret ovat törmäilleet kadulla toisiin ihmisiin. Ohikulkijoihin törmäillessään teinit ovat toistaneet "jos mä oon oikee, miks kadulla mun läpi kävellään" -hokemaa. Pelastuslaitoksen nimettömänä pysyttelevä työntekijä kertoo vielä huolestuttavammista Sanni-tulkinnoista.

 - Siinä saatanan Supernova-biisissä esimerkiksi lauletaan, että "Juon enemmän kuin sopivaa / Lasketaanks yks liikaa / Joogatkoon ne joit se auttaa / Mä suutelen taksitolppaa". Talven pakkasilla tämä näkyi sitten niin, että saimme irrotella lämpimän veden avulla kymmenittäin teinien jäätyneitä kieliä ja huulia jäisistä lyhtypylväistä. Tällaisia tolpparomansseja en ole joutunut koko 30-vuotisella urallani todistamaan.

Lirsin Sanni-oireyhtymä on edennyt jo vaaralliseen, itsetuhoisuuden vaiheeseen. Tiettävästi tämä on syndrooman viimeinen vaihe: vaihe, josta ainoa vaihtoehto on lopullinen parantuminen ja Sannista irtipäästäminen tai kuolema. Hän toivoo sairastuvansa Alzheimerin tautiin, jotta Dementia kertoisi osuvammin hänen elämästään. Sotke mut -kappaleen "keräilen mustelmia" -fraasin innoittamana hän myös hankki itsensä ja kaverinsa joukkotappeluun helsinkiläisen nuorisojengin kanssa. Elämä palasina, mut se ei riitä – ystävienkin on saatava osansa.

Kaukaisuuteen katsova ilme ja sininen tukka. Erottaisitko, kumpi on Sannin lehdistökuva ja kumpi tämän blogin kirjoittajan krapulassa itsestään ottama selfie? Tuskinpa.

Mihin elämä voi enää johtaa, jos se on palasina? Millaista on elämä, joka koostuu itkunsekaisesta ja kaljanhuuruisesta Onnela-lorttoilusta?

- Ihan vitun mahtavaa.

Hetkinen, Sanni-syndroomanhan pitäisi olla nimenomaan ikävä asia?

- Siis tää on ihan parasta. Voi vaan chillailla kotona syöden Netflix-sarjoja purkista. Teekutsu tarkoittaa vain yhtä asiaa ja sillee. Tää on vain elämää, pikkubreikki, ei sen enempää ah.

Suomen nuoriso näyttää samalta, mutta sen äänessä on jotain uutta: tumma, itsetuhoinen angstaava sävy. Toki nuoriille olisi tarjolla toisiakin ihannoinnin kohteita, terveellisesti banaaneja ahmiva Antti Tuisku, illuminativiittauksilla menestyvä Cheek tai kuusikymppisenä vain alushousuihin pukeutuva Madonna, mutta kaikista heistä oman oireyhtymän on onnistunut kehittämään vain shokkiväritukkainen pissis. Sitä niitetään mitä kylvetään: tänäkin viikonloppuna Suomen nuoriso harrastaa seksiä ja juo alkoholia. Thanks, Sanni.

----------

Digiajan taudinkuvat -sarja esittelee modernin ajan ongelmia.

Maaliskuun ihQutusbiisi

It's been 84 years... (---) It's been 84 years and I can still hear the fresh, ihQ, song.

https://open.spotify.com/album/5bTzCj8WM3KcWnNxB1WWlR

Maaliskuun ihQuinta on Mariska - Typötyhjiin. Typötyhjiin on elektroninen balladi ongelmallisen ihmisen kanssa elämisestä. Haikeassa kappaleessa lauletaan toisen typötyhjistä lupauksista ja katseesta, mutta samalla siinä on toiveikkuutta paremmasta ("mut miksi uskomasta lakkaa en").

Mariska on viimeistellyt jo jonkin aikaa soolotuotantoaan, jolla hän on siirtynyt elektronisemmalle linjalle. Ensimmäiset uuden soolokauden sinkut eivät erityisesti ole vakuuttaneet minua, mutta Typötyhjiin on Mariskaa parhaimmillaan: kaunista soundimaailmaa yhdistettynä koskettaviin sanoituksiin.

Mariska on ollut ihQutuksessa aiemminkin Pahat Sudet -kokoonpanonsa kanssa: Liekki syyskuussa 2012 ja Matkalla manalaan joulukuussa 2012.

Aleksanteri Stub: "Lasten oikeudet ovat ansaitsematon etu"

Keskustelu joidenkin vitun hippien kanssa on välillä täysin mahdotonta.

Kyselin kotimaan politiikassa vaikuttavalta Aleksanterilta, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa mättää. Ongelmia riittää:

- Kyl mä ite nään tän niin, et näistä lasten oikeuksista on tullut tällainen ansaitsematon, saavutettu etu, josta halutaan pitää väkisin kiinni. Eri järjestöt puolustavat härkäpäisen ideologisesti näitä etuja eikä suostuta näkemään taloudellisia tosiasioita: Suomella ei ole varaa pitää yllä tällaisia tehottomia rakenteita, joissa iso osa kansasta makaa etuoikeutetun toimettomana päiväkotien patjoilla tai hiekkalaatikoilla.

- Taloudellinen tosiasia on, ettei Suomella mene hyvin. Vaikka viime vuosina on tehty kaikki mitä on voitu – eli kasa suuryritysten veroja keventäviä ja valtaa lisääviä päätöksiä – Suomen valtionvelka vain kasvaa.

- Globalisoituvassa maailmassa me emme enää voi lukittautua omiin poteroihimme ja puolustaa ansaitsemattomia ongelmanaiheuttajia. Pienenevässä maailmassa, globaalissa yhteiskunnassa tällaista voi jo kuvailla yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Tällainen joustamattomuus on johtanut siihen, ettemme enää pärjää tuotannossa esimerkiksi Kiinaa ja Bangladeshia vastaan, joissa lapset ja nuoret ovat aktiivisemmin mukana työelämässä. Työehdoista ja palkoista pitäisi sopiakin yhä enemmän paikallisemmin ja miettiä, tarvitseeko johonkin tehdastyöhön välttämättä kaikkia byrokraattisia työturvallisuuskursseja, vielä suoritusvaiheessa olevaa peruskoulutodistusta tai palkkaa.

- Aina ajoittain kannattais pysähtyy pohtimaan, keiden puolella omien sanojensa mukaan lasten oikeuksia ajavat etujärjestöt oikeasti ovat. Monilla johtajilla on vain halu näyttää valtaansa ja änkyröidä kipeitä, mutta väistämättömiä päätöksiä vastaan. Ihmisoikeusliikkeillä on maassa liikaa valtaa, ja niiden terrorinomainen toiminta pitäisi saada kuriin. Samoin voi miettiä, onko lapsijärjestöjen etu koko Suomen etu. Onko? Se on ainakin varmaa, että EK:n etu on koko Suomen etu, pösilöt.

- Niin kuin nimeni tarkoittaa tynkää, sen vannon, että Suomi saadaan nousuun vain ja ainoastaan tyngällä, lyhytnäköisellä voitontavoittelulla.

--------------------------------------------------------------------

Elämme aikoja, jolloin kansainvälisen suurpääoman hyväksi pitäisi heikentää milloin kenenkin etuja ja oikeuksia.

Pitäkää niistä kiinni.

Helmikuun ihQutusbiisi

En ole täällä kiittämässä, vaan kertomassa mitä pitää ihQuttaa.

Helmikuun ihQuinta on Vilma Alina featuring Teflon Brothers - Juha88. Hauskasti riimittelevä, epätoivoisista nettitreffeistä kertova biisi on todennäköisesti jo nyt muodostunut yhdeksi talven isoimmista hiteistä.

Vuoteni 2015

Taas se aika koittaa: entisen vuoden loputtua ja uuden jo jonkin verran starttailtua lienee aika luoda katsaus menneeseen. Ladies, gentlemen and all the others, vuosittaisen life & style -blogauksen aika: tällainen oli vuoteni 2015.

Tammikuu

Vuosi vaihtui työn merkeissä: olin aloittanut työt baarialalla joulukuussa, ja vuosikin vaihtui kaataessa asiakkaan lasiin kuohuviiniä. Lupasin vuoden alussa itselleni, että 2015 olisi rennosti ottamisen, matkustelun ja bilettämisen vuosi. Valitettavan harvoin itselleni antamat lupaukset toteutuvat, mutta tämä jopa kävi toteen.

Talven projekteihin kuului lumilautailun opetteleminen, mutta vetinen keli esti taidon opettelun ainakin tältä talvelta. Tammikuu sujui sangen hiljaisesti: tipattoman takia sosiaalinen elämä jäi vähemmälle, mutta innostuin viimein tekemään Instagramin. Kirjoitin ahkerasti: käsittelin tässä blogissa muun muassa transsukupuolisuuteen liitettäviä ennakkoluuloja ja aloitin humoristisen Erilaisia Facebook-kavereita -tekstisarjan.

Helmikuu

Helmikuussa lähdin ensi kertaa reissuun: noin viikoksi Helsinkiin näkemään pitkästä aikaa kavereita. Pääasiallisesti matka sujui alkoholin, pizzan ja hengailun merkeissä, mutta lisäksi kävin eräällä klinikalla hiustensiirtokonsultaatiossa. Olen menettänyt hiuksia muutaman vuoden ajan ja olin toivonut hiustensiirrosta ratkaisua ongelmaani, mutta konsultaatiossa paljastui, ettei hiustensiirtoa voisi tehdä ennaltaehkäisevästi alueelle, josta hiuksia lähtee. Päätin seuraavaksi kokeilla Priorin-vitamiinikuuria pääni säilyttämiseksi.

Tipaton päättyi helmikuussa. Tein samoihin aikoihin myös Tinderin. Kaverin kanssa nautitut Cosmopolitanit edelsivät profiilin tekoa.

Lapissa. Perhana että ihminen voi näyttää pulskalta kelkka-asussa.

Pari viikkoa myöhemmin suuntasin Rovaniemelle Lappiin. En ollut käynyt koskaan ennen Lapissa, ja odotin reissua innoissani! Vietin muutaman päivän paikkakunnalle muuttaneen ystäväni luona: tutustuimme paikallisiin turistirahastuskohteisiin, kävimme moottorikelkkailemassa (huh millainen kokemus – moottoripyörään tottuneelle kelkka tuntuu, noh, jännältä, mutta hauskaa oli!) ja lisäksi kiertelimme paljon paikallisilla kirppareilla. Kelit olivat pienoinen pettymys: ilmastonmuutos on ulottanut lämpimät kätensä Suomi-neidon haaroista ja rinnoista jo päähän asti (tämä härski vertaus kuulosti päässäni paljon hauskemmalta kuin luettuna tekstinä), ja kelit olivat valitettavan vetiset.

Tänne kirjoitin humoristisen tekstin Ankkalinnan asukkaiden seksielämästä.

Töissä vaatesuunnittelijoita haastettiin erilaisilla asuyhdistelmillä ja provosoivuudella. Pukeuduin eräänä päivänä Tuksuksi.

Maaliskuu

Joensuu, great success. Kuvassa Miron kanssa. Huh mikä kuvanlaatu.

Palasin Lapista helmikuun lopussa, ja heti seuraavana päivänä lähdin kaverini Janin mukaan Joensuuhun. En ollut käynyt koskaan idän luvatussa skinien kaupungissakaan, joten odotin kokemusta mielenkiinnolla. Joensuu oli tajuttoman positiivinen yllätys kaikin puolin: ainakin paikallisen Be-Popin hinnat olivat mukavan alhaiset (ja kännini muutoinkin melkoiset), ihmiset mukavia, Roihu-pizzerian tarjonta herkullista, ja lisäksi Joensuussa oli lukemattomasti pieniä putiikkeja, joista teki löytöjä. Eräs vuoden parhaimmista reissuista!

Baaritöissä aikataulut kiristyivät maaliskuussa, kun Tahkon suurin sesonkiaika alkoi. Perjantain ja lauantain lisäksi myös torstai muuttui työpäiväksi, ja kamalaa kyllä joka vuorossa joutui kuulemaan vähintään pari kertaa Antti Tuiskun uuden biisin, Peto on irti. Joka - vitun - päivä.

Blogissani käsittelin siilinjärveläistä graffititaidetta.

Huhtikuu

Huhtikuun alussa tein isoja päätöksiä: hain opiskelemaan. Olin pitkään arponut, mitä haluaisin lopulta tehdä. Jätin ratkaisun viime tippaan.10. huhtikuuta, vain tunti ennen hakuajan sulkeutumista, laitoin paperit vetämään Helsingin yliopiston viestintään sekä kirjallisuuteen (Helsinkiin ja Tampereelle). Epätietoisuus valintojen järkevyydestä kalvoi (ja kalvaa edelleen) minua, mutta kahden välivuoden jälkeen oli selvää, että opiskelemaan täytyi lähteä.

17. päivä täytin 21! Amerikkalainen täysi-ikäisyys! Juhlimme synttäreitäni Petran kattohuoneistossa (ykköskerroksessa Siilinjärven kirkonkylällä) shamppanjaa (Viron tuontisiideriä) juoden ja jatkoimme loisteliaaseen yöelämään (kröhöm eli Santtuun ja Kettuun). Ostin syntymäpäiväni kunniaksi Blue Nunin kultahippujuomaa ja nauhoitimme uudistetun version Miia Kuutamon kuuluisasta kultahippujuomavideosta. Surullista kyllä kaverini eivät tainneet ymmärtää videon olevan parodiaa, vaan osa oikeasti luuli minun vain olevan humalassa ja saaneen samalla ärrävian.

Talvikausi Tahkon töissä päättyi, ja työporukka juhlisti sitä bileillä – elämäni ensimmäiset firman bileet, woo!

Toukokuu

Sain pitkään tekeillä olleen lehtileiketaideteokseni valmiiksi. Olin pari vuotta sitten tehnyt samanlaisen huoneeni seinälle, mutta halusin tehdä uudemman paperille, jotta se kestäisi. Lopputulos jäi jotenkin häiritsemään minua, sillä kirjaimet olisi voinut asetella toisin. Lopulta taulu meni osittain pilalle kehystyksessä (ruskeaa liimaa roiskahti työhön), joten noh, väliäkö hällä enää.

Jesus loves you!

Huhtikuun lopussa suuntasin Vaasaan – taasen eräs paikka, jossa en ole koskaan ollut – vappua viettämään kaverini Emmin luokse. Parin päivän reissun aikana tutustuin kaupunkiin ja järjestimme naamiaisbileet. Olin kasvattanut reilun viikon ajan partaa omaa suoritustani varten: pukeuduin vaatimattomasti Jeesukseksi. Bileissä pelasimme myös legendaarista Tarsko-juomapeliä.

Toiset naamiaisbailut toukokuun alkupuolella. Olin kokohopeinen.

Muutoin toukokuu sujui lueskellen ja lepäillen. Kolmen pääsykokeen materiaali tuntui ajoittain ylivoimaiselta, mutta yritin ottaa rennosti ja keskittyä liian tankkaamisen asemesta ymmärtämään lukemani. Kelien salliessa tein itselleni drinkkejä ulkona ja nautiskelin orastavasta kesästä.

Lopulta suuntasin pääsykokeisiin: ensimmäisenä oli kirjallisuus Tampereella, ja heti seuraavana päivänä viestintä Helsingissä. Ehkä motivaatiotani (tai itsevarmuuttani kokeeseen???) kuvastaa minut yliopistolle saatelleen kaverini Stefun havainto: "nää muut tankkaa hädissään koemateriaalia sä... luet Tuksun blogia?" Kirjallisuuden koe meni hyvin, seuraavana päivänä olleesta viestinnästä jäi huonompi fiilis. Viimeisenä kolmen päivän päästä seurannut Helsingin yliopiston kirjallisuus meni jotensakin, muttei mistään kokeesta jäänyt täysin varma olo. Kutsuin Helsingin kamuni kokoon Esplanadille ja juhlistin tulevaisuutta (tai sen puuttumista) valkkarilla ja kaljalla.

Blogi: Pekka kirjoitti ihan hyvät arvosanat, muttei se kiinnosta ketään

Kesäkuu

Kesäkuussa pääsykokeisiin valmistautuminen oli ohi – siten oli aika ottaa ilo irti (sateisesta) kesästä. Hyttyskesään mahtui monia mukavia hetkiä: kesäkuun alussa kaverini Hennan pienimuotoiset syntymäpäivät Petran luona, Tiinan kaksikymppismökkibileet, Alicen kaksikakkoset, Janin luona olleet juhannusbileet ja lisäksi vielä Petran, Rikon, Katrin, Elinan ja Veeran kanssa tsekattu Jari Sillanpään keikka.

Siltsu bitch.

"Valo vähenee Maaningalta, tää voi olla elämämme tärkein ilta! Kaduilla tuulee, kohti Maaningan Kasinon satulinnaa. Oloni on et oomme täydellisiä. Tänä iltana tanssimme kuin John Travolta ja ansaitsemme kultaa, mutta emme sentään mene Malagaan, vaan Jari Siltsu Sillanpään keikalle! ^^"

Blogissa julkaisin viimein yhdeksännen luokan kuvaamataidon päättytyön Kuolettava luoti ja huumoritekstin Nämä räppärit Suomesta vielä puuttuvat! – josta tuli vuoden luetuin teksti.

Henkilökunnanvessaselfie.

Heinäkuu

Heinäkuun alku meni Viinijuhlilla töissä. Työpäivien aikana pääsi nauttimaan livemusiikista, joskus työvuorot päättyivät sopivasti ennen viimeistä keikkaa. Esimerkiksi Paula Paukku Koivuniemeä pääsin katsomaan sangen hyvältä sijainnilta.

Pääsykokeiden tulokset tulivat, ja uh, pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan!

Ampparin pultsarit Jassu ja Erkki.

Reissaaminen jatkui heinäkuussa: suuntasimme Emmin ja Hannan kanssa ystävämme Miian luokse Iisalmeen kaljoittelemaan. Paikallinen yöelämä oli... no, iisalmelaista, ehkei sunnuntai ole paikkakunnan villein baaripäivä, mutta hauskaa oli. Pian Iisalmen jälkeen suuntasin sukuloimaan Savonlinnaan pitkästä aikaa. Ryyppäsimme tätini, tämän aviomiehen ja mutsini kanssa, ja sain todistaa kuinka mutsini tulkitsi Tuure Kilpeläistä tyhjä kuoharipullo mikrofoninaan.

Jokavuotinen kiikkupolttisturnaus, mukana pelaamassa Markus ja Petra (kuvassa), Veera, Jessica ja Riko.

Blogi: Jos nämä heterot olisivatkin homoja

Elokuu

Lahjoitin elokuun alussa menetetyt viisaudenhampaani tieteelle ja upotin ne Cokikseen, blondausaineeseen, hammastahnaan ja yksi on kontrolliryhmänä.

Fiiliksissä, fileis, fileis fileis Larsin kanssa.

Blogissa kirjoitin Tinderin naisten ärsyttävyydestä.

Junassa tabletin valotus sai ihomme niin ruskettuneiksi, että hetken luulimme jo miltei olevamme lentokoneessa Kanarialle – kunnes muistimme, että olemmekin junassa kohti Tamperetta. Kuva voisi olla myös jonkinlainen ennen-jälkeen -kuva Tampereesta, ei ollut niitä menestyksekkäimpiä matkoja. Paska reissu mut tulipahan tehtyä.

Elokuun alussa tie vei Petran kanssa Tampereelle. Mikäli monet reissut kesällä olivatkin kivoja, Tampereen-reissu oli ylivoimaisesti paskin. Tarkoituksemme oli olla kolme yötä Tampereella, mutta päädyimme jo toisen jälkeen lähtemään. Majoittajamme kanssa oli riitaa, ja omalta osaltani välit häneen ovat viilenneet reissun jälkeen huomattavasti. Surullista, mutta haluan ainakin uskoa, että saamme joskus välit parempaan kondikseen.

Tampereen jälkeen suuntasin reiluksi viikoksi Rautavaaralle, mummolaani ja serkkuni seuraksi. Pelailimme pelejä, hoidin puutarhaa yms. En muista koskaan, että elokuun loppupuolella Rautavaaralla olisi ollut niin lämmintä.

Viestinnän fuksiaiset.

Yliopisto ja fuksiriennot starttasivat kuun lopussa. Median fuksiaisissa teemana oli lapsuudenajan tv-hahmot. Olin itse unohtanut koko fuksiaiset, joten ensimmäisen "koulupäivän" eli parin tunnin yliopistoon tutustumisen jälkeen riensin lähimpään pilailupuotiin, jonka valikoimasta ainoa teemaan sopiva asuste oli Luigin, Super Marion veljen, asu. Ilta eteni Gambinaa juoden (joku opiskelijaperinne juoda juuri tätä hirvitystä), tuhdissa ja tukevoituvassa humalassa pikkutunneille. Illan aikana Luigi sukelsi muun muassa suihkulähteeseen. Opiskelijakulttuuri on osoittautunut varsin alkoholipainotteiseksi, sillä alle viikon kuluttua oli jo uusi juominkitapahtuma, juomapeliturnaus.

Syyskuu




Syyskuussa opinnot starttasivat toden teolla. Ensimmäisiin kursseihini kuului viestinnän tutkimuksen johdantoa, julkisuuden tutkimuksen ympärillä pyörinyt kirjapiiri ja yhteiskuntatilastotieteiden ensimmäinen osa.

En ollut opiskelujen alkuun mennessä löytänyt Helsingistä omaa kämppää, joten ensimmäisen opintokuukauteni ravasin pääkaupunkiseudun ja Kuopion väliä Onnibusilla (onneksi se on niin pirun halpa). Matkailu yhdistettynä työntekoon Savossa kieltämättä väsytti, mikä näkyi syksyn aikaan vähempänä aktiivisuutena esimerkiksi blogiharrastukseni parissa. Jälkikäteen olen kuitenkin erittäin onnellinen, että jaksoin odottaa sopivaa kämppää enkä ottanut kiireessä jotain kallista ja huonoa. Syyskuun lopussa sain tietää saavani kämpän Helsingin Koskelasta.

Communication bitches.

Syyskuussa juhlimme ensimmäisiä sitsejämme viestinnän opiskelijoiden ja muiden valtsikkalaisten seurassa.

Lokakuu

Lokakuun alussa kirjoitin vuokrasopparit ja pääsin muuttamaan Koskelaan. Etenkin alkuun sisustus oli sangen askeettinen: minulla oli vain tiskiainetta ja vessapaperia. Pari tuntia vuokrasopimusten skriivausten jälkeen lähdimme ajelemaan kaverini Jessican kuorma-autolla ympäri pääkaupunkiseutua ostellen tori.fi-romua ja käyden Ikeassa. Perustarpeet asumiselle syntyivät.

Tän piti olla avaimet käteen ja jouluksi taloon. Ja niin olikin.

Savossa pakkasin pian muuton jälkeen kamani ukkini lainaamaan Skodaan, ja lähdimme viemään vähäistä omaisuuttani uuteen kotiini Petran kanssa. Paluu Helsinkiin oli surkuhupaisa:

Pakkasin illasta romuni ja suuntasin ukin lainaaman Skodan Stadia kohti Petra muuttoapunani. Matkaan on mahtunut muutamia mutkia, esimerkiksi hetken mielijohteesta Kuopion Gigantista ostamani 55-tuumainen televisio ei meinannut mahtua kyytiin ja piti irroittaa takapenkit kaarasta. Sähköt pitäisi saada netistä tilaamalla minuuteissa, mut hupsista, näköjään ne saa vain 8-18 välillä. Kynttilöissä ja taskulampussa on tunnelmaa. Viime viikolla tekemäni Citymarketin ostokset olin jättänyt tulevaisuuden (eli nykyisen) Erkin purettavaksi. Suolapaketti oli mennyt rikki kulmasta, ja tavara oli valunut suoraan shampoopurkkiin, jonka korkki oli myös auennut kassissa (millä todennäköisyydellä tällaista tapahtuu?). Luulin ostaneeni Ikeasta kaksi tyynyä ja peiton, mut hahhaa, paketteja aukaistessssa tyynyjä onkin kolme ja peittoja nolla. Näin starttaa ensimmäinen yö omassa kämpässä. Hyvää yötä. : D

Oma kämppä totisesti takaa töitä. Entinen asukas oli terrorisoinut kotiani jättämällä keittiöön ja kylpyhuoneeseen mauttomia sisustustarroja. Revin ne pois ensimmäisinä tekoinani.

Tinder jatkoi inspiroimistani: photoshoppasin ja kirjoitin julkkisten Tinder-profiileita. Tekstistä tuli yksi viime vuoden luetuimmista.

Lähdin lokakuun lopulla Petran ja Rikon kanssa Lontooseen kokemaan kaikki Iso-Britannia -jutut, jotka eläessään pitää tehdä.

Marraskuu

Marraskuun alussa paluu Lontoosta ja arkeen sopeutuminen oli kuin naaman saaminen vasten asfalttia. Viikossa monet juuri alkaneet koulukurssit olivat ehtineet edetä pirun pitkälle.

Roosan kanssa Ruotsin-laivalla ja kuva Turun kauniista Aura-joesta.

Muuttoni kunniaksi päätin järjestää Savossa läksiäisbileet. Vuokrasin mökin, ja kaiken kaikkiaan 41 vierasta saapui.

Marraskuun lopulla suuntasin perheen kanssa Ruotsin-risteilylle. Tukholman-matka oli painajainen, sillä laiva ryskäsi ja keinui myrskyssä kuin viimeistä päivää. Tukholmassa oli joka tapauksessa kiva käydä.

Joulukuu

Käytiin katsomassa Sannin Larsin kanssa ja viskattiin sille meikän bokserit lavalle. Tasa-arvojuttuja, viskotaanhan miesartisteillekin naisten alushousuja.

Joulukuussa opintojen syyslukukausi veteli viimeisiään. Hiljalleen kämppäni oli joulukuuhun tultaessa alkanut näyttää kodilta, vaikka hankittavaa oli (ja on vieläkin tätä kirjoittaessa) pirusti. Elämä oli hetken aika arkista: olin joulun ajan iltaisin apulaisena Helsingin Postilla. Elämässäni oli rytmi!

Eräs kohokohta joulukuussa oli elämäni ensimmäisen banaanin syöminen (kyllä, en ollut koskaan ennen syönyt yhtään banaania) – jännä, yhtä aikaa miellyttävän maukas mutta myös etova kokemus. Banaani maistuu banaaniliköörille, kappas vain.

Jouluksi tulin Helsingistä kotiin Savoon perheen luokse. Joulupukki toi minulle lahjaksi työkaluja ja flunssan.

Syksystä alkanut hiljainen kausi jatkui, mutta kirjoitin esimerkiksi Cheek-dokumentin poisleikatuista kohtauksista.

Summa summarum: 2015 oli oikein hyvä vuosi. Tuli oltua sosiaalinen ja tutustuttua uusiin ihmisiin, mutta valitettavasti myös toisiin välit viilenivät. Matkailua voisia sanoa vuoden teemaksi: tie vei Helsinkiin, Lappiin, Joensuuhun, Iisalmeen, Savonlinnaan, Tampereelle, Rautavaaralle, Vaasaan, Tukholmaan ja jopa Lontooseen. Oli hyvä ottaa vaihteeksi yhden vuoden ajan rennommin ja vain nauttia elämän pienistä iloista. Eräs elämäni huolettomimmista vuosista, sillä suurimpia stressinaiheita olivat varsin mitättömät asiat, kuten kämpän sisustus (ja noh, okay, tulevaisuuteni, mutta kuitenkin).

On vaikea arvella, mitä vuosi 2016 tuo tullessaan. Opintojen tuomaa kiire, mahdollisesti edessä oleva totaalikieltäytyminen ja toistaiseksi puuttuva kesätyöpaikka huolettavat, mutta ehkä asiat lutviutuvat.

Onhan niillä ollut tapana tehdä niin ennenkin.

Tykkää tästä blogauksesta niin osallistut tomaattimehun arvontaan!!!

Let's face the facts: blogillani ei mene hyvin. En ole jaksanut ja ehtinyt kirjoittaa tänne niin paljon kuin haluaisin. 35 vakilukijasta yksi on siirtynyt paremmille blogilistoille. Siksi on aika käyttää sosiaalisen median voimaa ja tehdä kuten kaikki epätoivoiset äkäslompoolaiset kauppiaat tai ask.fm-feimit tekevät: on give awayn  aika!

(Muistatteko ne ajat, jolloin give awayta sanottiin vielä arvonnoiksi?)

TYKKÄÄ TÄSTÄ BLOGIKIRJOITUKSESTA JA OSALLISTUT RAINBOW'N TOMAATTIMEHUN ARVONTAAN!!!

Kyseisestä mehupurkista on tehty vain yksi Bloody Mary, joten juotavaa on lähes litran verran.

Tomaattimehu on todellinen supervihannesmehu: siinä on runsaasti C-vitamiinia nestemäisesti* nautittavissa. Se maistuu hyvälle ja jos keittiönkaapistasi sattuu löytymään lisäksi vodkaa, Worcester-kastiketta, tabascoa, suolaa, sellerinvarsi ja pippuria, voit tehdä itsellesi siitä drinkin. Tomaattimehu maistuu raikkaana kesäjuomana tai glögin tapaan lämmitettynä kylmänä talvipäivänä.

Aikaa tykätä tästä on 1.6. asti. HUOM! Vain ensimmäiset 5000 tykännyttä osallistuvat arvontaan, joten kannattaa kiirehtiä.

Makoisia ja tomaatintuoksuisia jännityksen hetkiä kaikille give awayhyn osallistuville. =)

Tammikuun ihQutusbiisi

Play it, Erkki.

Tammikuun ihQuinta on Alan Walker - Faded. Norjalaiset ne vain osaavat!

Vuoden 2015 ihQutusten alut parodisoivat tunnetuimpien filosofien sanomisia. Kuinka monta tunnistat?

”IhQutan, olen siis olemassa.”

”Kuvittele maailma, jossa ihmiset olisivat kahlittuina luolaan, jossa kuulisivat vain kaikuja suomi-hopista. Se olisi heille musiikkia: kaikki, mitä he kykenevät kuulemaan. Jos jonain päivänä joku heistä pääsisi pakenemaan luolasta ja kuulisi kaikki maailman sulosoinnut, kuulisi ne paremmista äänentoistolaitteista ja sitten palaisi takaisin luolaan, olisi lähes mahdoton selittää yhä kahleissa kiinni oleville eroa heidän todellisuutensa ja todellisen todellisuuden välillä. Se on ihQutusbiisin tehtävä: tuoda hyvä lähelle kuuntelijaansa.”

”Otamme tarkasteltaviksi kaksi väitettä, jotka tiedämme tosiksi. A: Erkin musiikkimaku on loistava. B: Erkki valitsee kuukauden ihQutukset mielivaltaisten mieltymysten perusteella. Näiden kahden väitteen perusteella voimme tehdä johtopäätelmän C: Kuukauden ihQutusbiisit ovat loistavia.”
”Ihmisen on toimittava aina siten, että hänen toimintansa kantava ajatus voi periaatteessa tulla ihQutusbiisiksi kaikkina aikoina.”

”Elämä ilman ihQutusta ei olisi elämisen arvoista.
Olen oppinut, että monet ihmiset luulevat tietävänsä, mikä on hyvää musiikkia. Todellisuudessa he tietävät siitä vähän. Ehkä etuni on, että tiedän, ettei musiikkimakuni ole hyvä. Mitä edes on hyvä musiikki?”

”IhQutus on musiikkikansan oopiumia.”

”Oi aikoja, oi ihQutuksia.”

”Tiedostamattaan ihminen pitää ihQutuksesta. IhQutus vapauttaa sen, idin, antaa ihmisen tulla katarttisesti tietoiseksi haluistaan.”

”IhQutus on käsitettävissä tilana, johon kaikki pääsevät kuuntelemaan, nauttimaan ja haukkumaan kappaletta. Ihannetilanteessa siis tietty kaikki valkoiset, ylhäisöön kuuluvat heteromiehet.”

”Ihminen on syntynyt ihQuttamaan ja kaikkialla hän joutuu olemaan hiljaa.”

”Välinpitämättömyys johtaa pelkoon, pelko johtaa vihaan ja viha johtaa kuukauden ihQutusbiisiin. Tämä on yhtälö.”

”Tsze-Kung kysyi millainen on viisas mies. Mestari sanoi: "Hän ihQuttaa ennen kuin tanssii ja tanssii sen jälkeen ihQutuksensa mukaisesti."

Vuoden 2015 ihQutukset listana:
https://www.youtube.com/watch?v=5XR7naZ_zZA&list=PLYDpU3FaaPD309PXpReRvKFMe1gwJOf3K

Tammikuu: Galantis – Runaway (U& I)
Helmikuu: Madonna – Hold Tight
Maaliskuu: Sigma featuring Labrinth – Higher
Huhtikuu: Hilary Duff – Sparks
Toukokuu: Giorgio Moroder featuring Britney Spears – Tom’s Diner
Kesäkuu: RAC – Back of the Car
Heinäkuu: Haloo Helsinki! – Kuussa tuulee
Elokuu: Mignight Boy – Don’t Say No
Syyskuu: Frederik – Yön sudet
Lokakuu: Anssi Kela – 2080-luvulla
Marraskuu: Colplay – Adventure of a Lifetime
Joulukuu: Sandra Lyng – Play My Drum

LuQnurkkaus

Dan Brown - Kadonnut symboli
***
Kadonnut symboli on taattua Dan Brownia: mysteereitä, salaliittoteorioita, toimintaa ja runsaasti nippelitietoa. Symbolitutkija Robert Langdon päätyy tällä kertaa Washingtoniin ratkomaan vapaamuurareihin liittyviä mysteereitä. Kello tikittää: mikäli Langdon ei määräaikaan mennessä ehdi ratkaista vapaamuurareiden ikivanhaa salaisuutta, tatuoinneista ja muskeleista koostuva konna aikoo surmata kidnappaamansa Langdonin ystävän.

Brownin tapa kirjoittaa on mukaansatempaava: käänteitä tapahtuu, uusia ongelmia ilmaantuu, parin sivun pituiset jaksot ahmaisee nopeasti. Samalla nopeatempoinen tyyli rasittaa: osa käänteistä on ennalta-arvattavia, osa tuntuu teennäisen liioitellun suurilta. Vaikka monet knoppitiedot ovatkin kiinnostavia, ne myös puuduttavat lukukokemusta. Henkilöhahmojen suunnittelu ei ole koskaan ollut Brownin erikoisalaa: myös tällä kertaa kirjan hahmot ovat epäuskottavan yleissivistyneitä ja persoonallisuuksina helposti unohdettavia. Kirjan pahis on liian paha ja tekemässä tuhojaan ilmeisen heppoisin perustein. Kadonnut symboli on kuten muutkin Brownin kirjat: samaa tavaraa eri kansien välissä. Heikkouksistaan huolimatta se on kuitenkin ihan kelpo ajanviete, kunhan vain osaa laskea sormien läpi epäuskottavuudet, toistuvuuden ja pahviset hahmot.


Rosa Liksom - Hytti nro 6
**
Rosa Liksomin Hytti nro 6 kertoo Siperian-junamatkan pituisen tunnelmakuvauksen suomalaistytön matkasta menneessä Neuvostoliitossa. Hyttiseuraksi nuorelle tytölle osuu venäläismies, joka juo, kiroilee, kertoo uskomattomia tarinoita ja lähentelee seksuaalisesti. Tyttö näytetään romaanin aikana passiivisena tarkkailijana: mies toimii aktiivisemmin ja ajoittain varastaa huomion itseensä. Tytön ja miehen suhde kehittyy matkan aikana, ja luotaantyöntävästä miekkosesta paljastuu myös lämpimiä, inhimillisiä puolia.

Hytti nro 6 voisi olla kiinnostava tunnelmakuvaus, mutta jotain jää puuttumaan. Kuvaus tuntuu itseään toistavalta ja, noh, tylsältä. Hahmojen toiminta tuntuu ajoittain epäloogiselta. Jokin vain mättää: kuvaus ei vain oikein pidä otteessaan, vaan kirja unohtuu avattuna jonnekin. Kehuttavaakin toki on: kuvauksessa on paljon viittauksia venäläiseen kirjallisuuteen, ja näiden yksityiskohtien bongaaminen oli palkitsevaa. Kirja on saanut paljon kiitosta, joten tietyllä tasolla tuntuu harmilliselta myöntää, etten siitä erityisesti pitänyt. Ehkä Neuvostoliitto on natsi-Saksan tavoin hieman loppuun kaluttu aihe.

Louserit vuittuun ja muita Voiman vastamainoksia
Voima-lehden vastamainoksista koottu Louserit vuittuun -kokoelma on erinomainen ja hauska katsaus vastamainosten pariin. Vastamainosten idea on kritisoida mainosten keinoin kohdettaan: logo uusitaan rienaavaksi, ekologiset ja eettiset kysymykset nostetaan esille.

Kirja esittelee vastamainosten tekemisten vaiheita, joten visuaalisesti komeiden kuvien ja analyysin lisäksi myös mainosten tekemistä valotetaan. Heikko puoli kirjassa on se, etteivät kaikki vastamainokset ole enää ajankohtaisia, joten ne eivät välttämättä avaudu täysin.

Esko Salminen - Suomettumisen uusin aalto
Suomettumisen uusin aalto käsittelee Suomen ainutlaatuista Venäjä-suhdetta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Katsaus päättyy vuoteen 2010. Kirja on sangen kiinnostava jatko reilut puolitoista vuotta sitten lukemalleni Suomettumisen syövereissä -kirjalle, jossa käsitellään suomettumista alkaen toisesta maailmansodasta jatkuen Neuvostoliiton romahtamiseen. Kirjoittajat ovat eri miehiä, mutta Suomettumisen uusi aalto tuntuu suorastaan jatko-osalta aiemmalle.

Kirja sisältää mielenkiintoisia huomioita Suomen ajoittain hankalasta suhteesta itänaapuriin. Harmillista on, että se päättyy vuoteen 2010: paljon on ehtinyt tapahtua ja suhteet ovat viilenneet. Suosittelen Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille.


Dan Koivulaakso, Mikael Brunila ja Li Andersson - Äärioikeisto Suomessa
Äärioikeisto Suomessa julkaistiin muutama vuosi sitten kohujen saattelemana: kirjan kirjoittajat saivat osakseen uhkailua ja äärioikeisto riehui kirjan esittelytilaisuudessa. Sain kirjan viimein käsiini ja päätin katsoa, mistä kaikki kohu on lähtöisin.

Äärioikeisto Suomessa on monilta osin kattava kirja: sen lähdeluettelo on vaikuttava, ja kolme tekijää ovat saaneet aikaiseksi kielellisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Kirja on informatiivinen, ajankohtainen ja saa ajattelemaan. Sen eteen on tehty töitä. Suurimpana heikkouksena kirjassa on sen pamflettimaisuus: vaikka sitä voikin sanoa tietokirjaksi, siinä on paljon julistavaa ja vähemmän neutraalia materiaalia. Vaikken pidä äärioikeistosta, ilmiön käsittely neutraalimmin olisi voinut tuntua uskottavammalta. Kirjan teksti tuntuu otsikoita myöten paasaavalta, jopa pelottelevalta. Rakenne tuntuu ajoittain hajoavan, ja ilmiöitä tarkastellaan sirpalemaisesti. Kirja on saanut kritiikkiä myös Perussuomalaisten käsittelemisestä (viimeinen luku on pelkästään kyseiselle puolueelle), joskin pidin itse valintaa hyvänä: Perussuomalaisten tarkastelu osoittaa, että voimakkaan oikeistolaisia arvoja on myös eduskunnassa asti. Samoin välillä kirjaa lukiessa tulee olo, että kirjoittajien suhtautuminen omiin maailmankatsomuksiinsa tuntuu kritiikittömältä.

Kirja on ansiokas, mutta häiritsevänä elementtinä on sen poliittisen julistuksen omainen esitystapa.

Anu Kantola - Matala valta
Kirjassaan Matala valta viestinnän tutkija Anu Kantola esittelee kolme erilaista johtajatyyppiä sosiologi Max Weberin jalanjäljissä. Kantola erittelee kolme eri johtajatyyppiä (perinteinen/isällinen, byrokraattinen ja vallankumouksellinen auktoriteetti) erilaisin lähihistoriallisin esimerkein: kirjassa puidaan muun muassa Kekkosta, Paavo Väyrystä, Lipposta ja monia muita suomalaisen politiikan nimiä. Aineistoksi on valittu viiden vuoden välein tarkasteltavia lehtiä. Kirja pohtii vallan (tai sen näyttämisen) muuttumista pehmeämmäksi ja kosiskelevammaksi. Lopussa pohditaan myös eri auktoriteettityyppien ympärillä olevia tunneregiimejä, "tunneympäristöjä": miten tietty vallan tyyli sopii juuri tiettyyn aikaan.

Matala valta on napakka esitys, jonka päädyin lukemaan viestinnän opintojeni alkupuolella syksyllä. Pidin kirjasta: teksti ei kangistu hankaliin tieteellisiin termeihin, vaan kokonaisuus pysyy helposti lähestyttävänä ja ymmärrettävänä. Matala valta on kiinnostava näkökulma Suomen poliittiseen lähihistoriaan. Myös heikkouksia on: ehkä tyyleihin olisi voinut perehtyä syvällisemminkin. Kirjan tarkastelunäkökulmaa olisi voinut ulottaa myös hieman ulkomaille: kirjan johdannossa analysoidaan esimerkiksi Obamaa ja Putinia, mutta muutoin ulkovaltojen johtajia ei käsitellä. Miten vallan tyylit näkyvät ulkomailla, ovatko tyylien aikakaudet samat muualla, onko Pohjoismailla, Keski-Euroopalla tai anglo-amerikkalaisella kulttuurilla eroja? Samoin olisi ollut kiinnostavaa tietää enemmän vallankumouksellisista johtajista: vaikka yritysjohtajissa vallankumouksellisuutta (räiskyvyyttä, luovuutta, karismaa, omaa persoonaansa esiin tuovat johtajat) lisääntyvissä määrin onkin, politiikassa sen kuitataan olevan harvinaista. Toisaalta esimerkiksi Alexander Stubb edustaa mielestäni uutta, räiskyvää ja omaa persoonaa esiin tuovaa tapaa näyttää valta, muttei häntä edes mainita teoksessa – tämä on mielestäni valitettavaa.

Kokonaisuudessaan Matala valta on äärimmäisen mielenkiintoinen, oivaltava, erästä kirjaan rakastunutta opiskelijatoveria lainaten ehkä jopa "ihana" kirja, joka sopii vallasta, politiikasta ja Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille.

Homeros - Odysseia
Pentti Saarikosken versiossa Odysseiasta alkuperäisen eepoksen runomuoto on muutettu proosamuotoon ja toistoa on pyritty vähentämään. Kreikkalainen klassikko kertoo kuningas Odysseuksen seikkailuista, kun jumalat suututtanut jumalainen kuningas joutuu kotimatkallaan lukuisille harharetkille tavaten esimerkiksi kykloopin, noita Kirken, kuullen seireenien laulua ja vieraillen Manalassa. Lopulta Odysseus palaa kotiin ja surmaa uskollista vaimoaan, Penelopea, vietelleet kilpakosijat.

Saarikosken versio on mukavan helppolukuinen, vaikka toistoa on edelleen paljon. Odysseia on luonut paljon pohjaa länsimaiselle kirjallisuudelle ja on mielestäni klassikko, jonka ikuisiin tarinoihin kannattaa tutustua.

Kalevala
Katsoin Kalevalan loogiseksi jatkoksi wanhojen mytologioiden lukemiselle: aiemmin 2015 luin Gilgameshin, loppukesästä Odysseian.

Elias Lönrotin 1800-luvulla suomalaisrunoista kokoama eepos on kiinnostavaa luettavaa. Runot on koottu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, joskin välillä yhdistelyt tuntuvat hieman keinotekoisilta. Sekalainen juoni kertoo Väinämöisen, Lemminkäisen, Kullervon ja monien muiden Kalevan kansalaisten vaiheista.

Kalevalan alkusointuriimittely on useimmiten sangen helppoa luettavaa. Toistoa on ajoittain, mutta se ei mene häiritsevän puolelle. Kalevalassa kiinnostavinta on sen suomalaisuus ja yhteydet muihin uskontoihin ja mytologioihin: Odysseiaan, kreikkalaiseen mytologiaan ylipäätään, Raamattuun ja Gilgameshiin verraten Kalevalasta löytyy paljon samankaltaisuuksia. En ollut ennen lukukokemusta esimerkiksi tiennyt, että myös Kalevalassa matkustetaan helvettiin/Manalaan/Tuonelaan ja palataan takaisin (eli siten voitetaan kuolema). Odotin myös kiinnostuksella loppupuolen Marjatta-runoa, jossa nuori tyttö syö puolukan, tulee neitseellisesti raskaaksi ja synnyttää Kalevalan uuden kuninkaan: yhteneväisyydet Raamatun Jeesukseen ovat selkeitä.

Suosittelen!

Jacked! Unauthorised Story behing of Grand Theft Auto

Bongasin Lontoossa käydessä tämän kirjan erään marketin tarjouskorissa, ja päätin ostaa sen. Kirjassa Grand Theft Auto -pelisarjaa seurannut toimittaja kertaa maailmaa muuttuuneen ja kuohuntaa aiheuttaneen pelisarjan historiaa. Olennaista kirjassa on liikkuminen tekijöiden keskinäinen toiminta kulisseissa, joiden taakse toimittaja on päässyt lukuisin haastatteluin ja henkilötapaamisin kurkistamaan. Myös yhteiskunnallinen keskustelu pysyy mukana jatkuvasti.

Grand Theft Auto on elänyt ensimmäisestä osastaan lähtien skandaaleilla: kohua aiheuttamaan palkattiin julkisuuden henkilöiden tiedottajana toiminut Max Clifford, joka onnistui kääntämään median huomioon peliin jo ennen sen julkaisua. Ensimmäisen osan jo ennakkoon aiheuttamaa kohua verrataan kasaritähti Freddie Starrin hamsterinsyöntikohuun: media saatiin syömään GTA:n "hamsteri".

Kirja kuvaa kiinnostavasti pelisarjan vaiheita, ja erityisesti ensimmäisen ja kolmannen osan työstämiset vaikuttavat olleen käänteen tekeviä vaiheita. Grand Theft Auto on ajankohtainen ilmiö, josta on kirjoitettu valitettavan vähän. Kirjan huonoiksi puoliksi voi mainita sen, että ilmiön ajankohtaisuuden takia historiikki on jo hieman vanhentunut: se päättyy GTA IV:n (2008) julkaisuun, ja tämän jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Ehkä välillä ilmiön yhteiskunnallinen pohtiminen olisi voinut olla laajempaa ja kuvailu milloin kenenkin pelintekijän pelikokemuksesta ("he could feel it, he was Niko" -henkinen liibalaaba pelin sisään astumisesta) taasen vähäisempää. Summa summarum: kirja ei ollut ajanhukkaa ja opetti minulle lempipelisarjastani paljon, mutta se olisi voinut olla paremminkin kirjoitettu.

Ulos kaapista

Tulin vähän aikaa sitten ulos kaapista vanhemmilleni.

En tarkoita seksuaalisuutta. Emme ole koskaan puhuneet aiheesta, mutta ymmärtääkseni he tietävät minun pitävän ihmisistä sukupuolesta riippumatta. Samaa sukupuolta kanssa olleen seurustelusuhteeni päätyttyä aihetta käsiteltiin sen verran, että pari viikkoa eron jälkeen mutsini kyseli, miksei poikaystävä ollut käynyt meillä hetkeen. Totesin, ettemme ole enää yhdessä, mihin hän sanoi höh. Se siitä. Ei mitään dramaattista, ei mitään mullistavaa, ei oikeastaan edes kiusallista.

Kyse on uskon asioista.



Erosin joulun jälkeen kirkosta. Hetki oli ajoitettu: tietyllä tasolla halusin viettää vielä viimeisen joulun kristittynä. Olin lisäksi hyötynyt jäsenyydestäni taloudellisesti kristinoppileirin (ortodoksisen kirkon vastine rippileirille) suorittaneena ja saamalla pienen rahallisen tuen ylioppilaaksi valmistumisesta. Monilta osin pidin (ja pidän edelleen) esimerkiksi kristinoppileiritoimintaa arvokkaana, joten päätin 18-vuotiaana maksaa muutaman vuoden ajan takaisin kirkollisveron muodossa. Vaikkei henkisiä arvoja kuulu eikä voikaan mitata rahassa, olisin kokenut eettisesti vääräksi erota kirkosta heti siirryttyäni nettosaajasta maksajaksi. Nyt aika lähteä tuntui oikealta: jos ei usko, niin ei usko.

Keskustelu tapahtui vahingossa. Pikkusiskoni mainitsi aikovansa erota kirkosta, ja äitini kysyi omasta jäsenyydestäni. En halunnut valehdella, vaikka tiesin hänen pahoittavan mielensä. Yllätyin silti, kun huomasin hänen silmistään valuvat kyyneleet.

Kuullessa lastensa ateismista heräävät tunteet ovat varmasti kamalia. Ehkä erityisesti siksi, että se tarkoittaa omien lasten joutuvan helvettiin. En itse sellaiseen usko, mutta en ehkä edes halua tietää, kuinka pahalta helvettiin uskovalta tuntuu. Hän menee taivaaseen, minä katoan helvettiin.

Jos kyse olisi tahdon kysymyksestä, uskoisin. Ajatus jossain tuolla olemassa olevasta rakastavasta, korkeammasta voimasta tuntuu lohduttavalta. Harmikseni muu maailmankuvani ei sovi yhteen Jumalan tai jumalolentojen kanssa. Tietyssä määrin Jumala näyttäytyy minulle rakastavan isähahmon lisäksi myös hyvin ankarana, jopa julmana: olenhan minäkin olen joutava helvettiin uskonpuutteeni takia.

Olen onnekkaasti saanut kokea uskontoa yhteiskunnassa useasta näkökulmasta: äitini on uskossa, isäni ei. Ortodoksisen kirkkoon kuulumisen myötä sain myös kokea, kuinka valtakirkko tekee itseään tunnetuksi toisten uskosta välittämättä: jouduin valitettavan usein osallistumaan erityisesti ala-asteikäisenä evankelisluterilaisen kirkon hartaustilaisuuksiin. Joulukirkosta poisjääneitä kohdeltiin laittamalla tekemään tylsiä tehtäviä jälki-istuntoluokassa, aivan kuin kyseessä olisi ollut rangaistus. Minun kirkkooni ei sen sijaan koskaan vaivauduttu tutustumaan. Kuuluminen vähemmistöön antoi kriittistä näkökulmaa enemmistökirkon suhteen.

Tulen aina muistamaan sen päivän, jolloin perheemme (äiti, minä ja pikkusiskoni) liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Kuoro lauloi kauniisti, auringonsäteet lankesivat kirkon ikkunoista, pappi valeli mirhalla ristikuviot otsaan, kämmeniin ja jalkoihin. Tulen aina muistamaan ortodoksiuskonnon tuntien kohokohtia, persoonalliset ja asialleen omistautuneet opettajat. Tulen aina muistelemaan lämmöllä kriparin välitöntä, rentoa tunnelmaa ja siellä saatuja, elinikäisiä ystäviä.

Hyviä aikoja.

Uskon, että ortodoksinen kirkko tulee tietyllä tasolla pysymään aina sydämessäni. En usko, mutta kirkko määritteli etenkin nuorempana paljon identiteettiäni. Ortodoksinen kirkko on monilta osin vanhanaikainen, enkä ole seurannut Venäjän ortodoksisen kirkon radikalisoitumista mielissäni, mutta samalla kreikkalaiskatolisessa kirkossa on sympaattista rentoutta, jotain aina ajakohtaista ja ikuista.

Tuntuu kummalliselta, että suhde johonkin, jota ei mielestäni ole olemassa, voi herättää näin paljon ajatuksia. Äitini kyyneleet tekivät minut surulliseksi. Ajan kanssa hän vaikuttaa tulleen jo sinuiksi asian kanssa. Haikeus haihtuvi hiljalleen, ja uskon tehneeni oikean päätöksen. Nyt menen eteenpäin näin.