Kesäkuun ihQutusbiisi

Luke, I am your dj.

Kesäkuun ihQuinta on Imany - Don't Be So Shy (Filatov & Karas Remix). Eksoottisen kesäinen tanssikipale kuuluu tänä vuonna jokaiseen juhannuspippaloon. Lisäksi kappaleen tanssiversio on loistava esimerkki siitä, kuinka remixaus voi saada ihmeitä aikaan: alkujaan aika mitäänsanomattomasta viisusta on loihdittu kiinnostava jytkytys.

Väkivallan kierre – muumimuki ja nettikirppikset suistivat Kirsin raiteiltaan

Facebookin kirpputorit johtivat Kirsin, 35, väkivallan kierteeseen. Nettikirpputorien aggressio ajoi hänet ahtaalle. Onko hän internetmuiluttajana ja oman käden oikeuden ottajana nettikirpputorien suojeleva Robin Hood – vai ihan vain psykopaatti?

Kirsi on käyttänyt Facebookia muutaman vuoden ajan. Ulkoisesti hän näyttää täysin tavalliselta: hänellä on 231 kaveria ja profiilikuva, jossa hän hymyilee leveästi punaisella huulipunalla ehostettuna. Hän tykkää Frendeistä, Salatuista elämistä ja Maija Vilkkumaasta. Totuus on toinen. Kirsi on nettimuiluttaja.

Ennen Facebookin kirpputoreja Kirsi ei olisi koskaan uskonut, millaiseen määrään väkivaltaa hän kykenisi tarvittaessa. Nettikirpparit muuttivat kaiken: niiden aggressiivisuus, kiireisyys, toisten vähättely ja avoin kiistely näyttäytyivät hänelle villinä läntenä.

- Sillon mä tajusin, et jotain saadakseni mun täytyy ottaa se. Säännötön tai säännöllinen kirppari, aina sama homma: laki ei päde ruudun tällä puolella.

Viimeinen pisara

Viimeinen pisara oli muumimuki, jollaisesta Kirsi oli haaveillut pitkään. Muumipeikon fantasiassa Muumipeikko unelmoi Niiskuneidistä Pikky Myyn katsoessa vierestä. Normaalisti kahdellakymmenellä eurolla jokaisessa sisustusliikkeessä, ruokakaupassa ja halpahallissa myytävä muki tuli myyntiin nettikirppikseltä 12 eurolla. Kirsi oli ovela ja nopea: hän huomasi ilmoituksen heti ja kirjoitti salamannopeasti taikakirjaimet: av.

Keskustelu sai kuitenkin ikävän käänteen. Myyjän ystävätär Rauni kommentoi myynti-ilmoitukseen, että hän olisi voinut ostaa mukin, jos olisi tiennyt myyjän olevan myymässä sitä. Myyjä ja Rauni sopivat, että muki menee Raunille.

Vaikka Kirsi oli sanonut ensin av. Se tarkoittaa sentään alustavaa varausta.

- Join siinä pari kaljaa vitutukseen ja istuin sohvalla. Mun posse Riku, Kari ja Hakkaraisen Henri tulivat kylään, juotiin kaljaa. Vitutus ei hävinnyt ja mä päätin vaatia oikeutta. Mä palasin Facebook-kirppikselle, katoin sen saatanan akan nimen ja mietin. Nollakakkosesta sain sen osoitteen. Sanoin äijille et nyt lähdetään vierailulle. Muilutetaan se harpyija.

- Olin itse siinä vaiheessa jo niin kännissä että päätin antaa auton avaimet Rikulle. Ei sillä korttia ole ja se itsekin oli humalassa, mutta piti vaan päästä liikkeelle hinnalla millä hyvänsä. Otin pesäpallomailan mukaan ja sitten me lähdettiin naapuripitäjään vähän opettamaan netikettiä.

- Ei sitä kauaa tarvinnu pieksää niin mulla oli jo Muumipeikon fantasia kätösessä. Mä vannotin sille lutkalle ettei koskaan kertois tästä kellekään, tai me tultais uudestaan. Potkasin sitä lähtiessä ja hyppäsin takas Nissaniin. Riku ajo meidät takas kotiin. Illalla paikallisbaarissa mä juhlin muumimuki mukanani – kerranki niin päin et vein mukanani sinne jotain, yleensä vaan pöllin sieltä tuoppeja.

Kierre syvenee

Muumimuki ei jäänyt ainoaksi tapaukseksi.

- Vitun usein näkee sitä, etteivät ihmiset noudata sääntöjä. Vittu missä on ihmisten käytöstavat? Kirsi huudahtaa sylkien päin kasvojani ja tumpaten tupakkansa kämmenpöytääni.

Toisena turpaansa sai ”rasittava mulkku”, noin kolmekymppinen mies, joka oli neuvotellut Facebookin kirpputorilla alennusta tablettiin, jota Kirsikin oli katsellut. Rasittava mulkku oli huomauttamat mallin vanhentumisesta ja kuvassa näkyvistä käytön jäljistä ja neuvotellut hintaa alemmas, lopulta viiteenkymppiin ja kaljakoriin.

- Kaljakoriin! Kuka vittu käy kauppaa kaljakorilla? Me lähdettiin porukalla taas liikenteeseen ja se nörtti varmaan toivoo nyt, ettei olisi tiennyt niin paljoa tietotekniikasta. Tabletti särkyi tappelun yhteydessä, mutta napattiin korvaukseksi siltä pari kaljaa.

Kolmannes Kirsin uhri (tai opetettava, kuten hän ilmaisee) oli ”vittumainen pissis”, joka oli tohtinut arvostella Kirsin myymää tavaraa. Ihmisten pieksämisen ohella Kirsi harrastaa myös posliinimaalausta ja neulomista. Itseneulomiaan tyynynpäällisiä Oulun säännötön kirppis -ryhmässä kaupitellut Kirsi sai tuta kriitikoiden sivaltavat sanat: pissis arvosteli tyynynpäällisiä rumiksi ja kyseli, onko pakko tehdä noita, jos ei aio itse käyttää. Kommentoijaa ärsytti, että kirppis hukkui itse tehtyyn rihkamaan.

- Vittu ne tyynynpäälliset on designia.

Tai olivat. Kirsi miltei onnistui tukehduttamaan pissiksen tyynynpäällisiinsä, kunnes Riku halusi estää murhasyytteen saamisen. Pikaisessa paossa tyynynpäälliset unohtuivat nuoren naisen kotiin. Kirsi arvelee, ettei syytettä kuulunut, koska tyttö huomasi koristeiden tyylikkyyden ja alkoi tyytyväisenä käyttää niitä.

Myöhemmin tappeluja on tullut lisää. Facebookin kirpputorien lisäksi kohteiksi on valikoitunut esimerkiksi Tori.fi-myyjiä. Joskus joku on napannut tuotteen, vaikka toinen on sanonut av, joskus joku idiootti on kaupitellut tavaraa kauppojen uusia tuotteita kalliimmilla hinnoilla. Kaikesta on saanut rangaistuksensa. Kuin Mustanaamio iskee sormuksellaan pysyvän leiman rikollisten leukoihin, iskee Kirsi nettikirppishäiriköiltä (tai muuten vain ärsyttäviltä tyypeiltä) hampaita pois pesäpallomailallaan.

”En kadu mitään!”

Kirsi, tavallinen 35-vuotias suomalaisnainen, on ajautunut huomaamattaan väkivallan kierteeseen. Se on tuonut mukanaan poliisiauton ohikulkiessa nousevan pelon. Se on tuonut toisten Kirsiä kohtaan tuntemaa pelkoa, jota voi myös sanoa arvovallaksi.

Kirsi ei kadu tekosiaan. Vaikkei Suomen laki oman käden oikeutta sallikaan, hän katsoo toimivansa oikeutetusti. Valta ei tule itsestään, se on otettava.

- Kuten Jeanne d’Arc sanoi, ei ole mitään pelättävää. Roikun toisten nettikirppisten käyttäjien vuoksi ristillä Golgatan aavikolla, jottei heidän tarvitsee kestää sitä, mitä olen joutunut itse kokemaan.

Viime aikoina Kirsi on pohtinut yhdistystä, joka ryhtyisi valvomaan sääntöjen noudattamista nettikirpputorien kierossa maailmassa. Valvonta tapahtuisi kiertelemällä kirpputorien ilmoituksien liepeillä. Myös kaduilla voisi partioida katsomassa, ettei ihmisten käymä kauppa riko sääntöjä. Muumimukitapauksen inspiroimana Kirsi on miettinyt jotain pehmeän muumimaista nimeä järjestölle.

- Soldiers of Moomin tuntuis aika luontevalta.

- Kierreltäisiin vaan katsomassa että homma toimii. Ei varastettuja polkupyöriä, ei alihintaisia muumimukeja. Ei valitusta toisten myymästä tavarasta. Ei av:n vähättelyä.

Pohdin keskusteluamme. Aiemmissa tämän sarjan osissa on ollut jonkinasteinen opetus. Sanni-syndroomasta kärsivä nuorukainen totesi syndrooman aivan mahtavaksi asiaksi ja osaksi persoonallisuuttaan. Somemaniasta kärsivä K-kauppias taasen halusi olla varoittava esimerkki sosiaalisen median liiallisen käytön vaaroista. Candy Crush –addikti taasen puhui harrastuksensa hyväksymisestä ja ihmisoikeuksista: pelipyyntöjenkin lähettäjät ovat ihmisiä.

Kirsi vaikuttaa täysin vastuuttomalta, aggressiiviselta ja puolivillaisista syistä huligoimaan rupeavalta. Katuuko hän väkivallan kierrettään? Ei. Haluaako hän varoittaa lukijoita nettikirppisten aggressiivisuudesta? Ei. Mikä tämän tekstin opetus sitten on?

- Se että noudattakaa nyt vittu niitä FB-kirppisten sääntöjä.

--------------

- Digiajan taudinkuvat -sarja esittelee modernin ajan ongelmia. Nettimuilutus on sarjan viimeinen osa. Sarjan aiemmat osat:

- Sanni-syndrooma
- Somemania
- Candy Crush –addiktio

- Palautetta saa aina antaa! Painaise ainakin FB-peukku.
↓

Koukussa karkkeihin – Pekan elämä Candy Crush -addiktion kourissa

Candy Crush -addiktio on vaarallista ihmisen aivoille ja tämän kanssaeläjille. Toisaalta addiktit ovat myös ihmisiä. Pekka, Candy Crush -addikti ja ihmisoikeustaistelija, kertoo tarinansa.

Pekka toivottaa minut tervetulleeksi. Väsyneet silmät kertovat hänen tuijottaneen tietokoneen ruutua pitkään. Ennen nukkumaanmenoa Pekka onnistui avaamaan Candy Crushissa kultaisen arkun, joka takaa loputtomat elämät kuudeksi tunniksi. Tilaisuus oli kuulemma ainutlaatuinen, eikä sitä voinut jättää käyttämättä. Yö meni pelatessa.

Olohuoneen Ikea-pöydällä lepää valkoinen, runsaasti kukkiva orkidea. Keittiössä on punaisilla, keltaisilla, vihreillä, oransseilla, sinisillä ja violeteilla karkeilla täytetty kulho ja suljettu Acerin kannettava tietokone. Pekan kämppä näyttää sangen siivolle, jopa tyylikkäälle.

Sitä olisi hankala uskoa narkkiluolaksi.

Ihminen, jota ei ole

Pekka on vaietun väestöryhmän edustaja. Hän on pahasti riippuvainen Candy Crushista.

Candy Crush on tietokoneille ja mobiililaitteille julkaistu karkkiteemainen peli. Pelaaja suorittaa erilaisia karkkiaiheisia tehtäviä, kuten tekee tilauksia, poistaa hyytelöä ja vie kirsikoita maaliin. Kaikki tehtävät suoritetaan asettamalla samanväriset karkit vähintään kolmen karkin riviin. Tällöin karkit katoavat, ne murskataan. Candyt crushataan. Peliään voi edistää maksamalla aitoa rahaa, kun elämät ovat loppuneet tai tarvitsee uuden, 15 seuraavasta tasosta koostuvan jakson auki. Toinen vaihtoehto edistyä on lähettää pelipyyntöjä Facebook-kavereilleen. Kaikki eivät pelipyynnöistä tietenkään riemastu.

Pekka on halunnut kertoa omasta elämästään Candy Crush -addiktina. Millaista on olla koukussa bimboon makeispeliin? Mitä kaikkea se pitää sisällään? Milloin siitä tulee hyväksyttyä? Kysymyksiä on monia, ja niihin vastatakseen Pekka on valmis astumaan julkisuuteen.

Todellisuudessa kaikki on tietysti valetta. Pekan nimi on muutettu.

Itse asiassa Pekkaa ei ole olemassa. Tai no, Pekka ei ole mies, vaan nainen, joka haluaa pysytellä täysin anonyyminä. Hän on aivan tavallinen kuopiolainen, vaaleahiuksinen tradenomiopiskelija, joka tekee viikonloppuisin töitä baareissa.

Pekka itsessään on vain Facebook-tunnus, joka luotiin nettipelien maailmaa varten. Pekalla ei ole Facebookissaan kuvia, oikeita ystäviä tai persoonallisuutta. Hän on vain harmaasta, kasvottomasta Lärvikirjan valmisprofiilikuvasta muodostuva raajaton haamu, joka on valjastettu kokonaan karkkien murskaamiseen, Tiffin loputtoman pituisen seikkailun edistämiseen ja haasteiden ratkomiseen. Unohdettu, näkymätön orja.

Pekka on ihminen, jota ei oikesti ole.

Synty ja vihan vuodet

Pekka muistaa vieläkin vuosien 2009-2011 pelipyyntövainot. Ihmiset julkaisivat Facebookissa ahkerasti pelipyyntövihapuhetta, esimerkiksi julisteita, joissa pelipyyntöjen lähettäjiä käskettiin painumaan vittuun. Pelipyytäjät näytettiin riippuvaisina narkkareina, joiden elämä pyöri vain Facebook-pelien ympärillä. Heitä pahoinpideltiin ja uhkailtiin.


- Olihan se toki totta, että addiktoitunu mäkin olin, mutta siinä hutkimisessa unohdettiin et hei, mäkin oon ihminen.

Vihapuhe gamereita kohtaan oli yleistä vuosikymmenen vaihteessa.

- Kaikki vaan vihas FB-gamereita. Se oli sitä aikaa, tiedäthän. Siinä missä punkkarityylistä saattoi saada 70-luvun maalais-Suomessa turpaansa tai väärät kledjut saatto viedä hengen väärässä paikassa kasariaikojen Stadissa, vuosikymmenen vaihteessa meitä gamereita vainottiin. Meidän piti mennä maan alle. Meidän täyty elää, olla, muhia siellä, vaikuttaa yhteiskuntaan kulisseista. Olla salaseura, koska julkisesti meitä ei hyväksyttäisi.

Näissä olosuhteissa syntyi Pekka.

- En halunnut leimautua oudoksi nörtiksi, joten tein erillisen Facebook-tunnuksen Facebook-pelien pelaamiseen.

Kohti karkkien kilisevää koukkua

Alun perin muut pelit veivät Pekan huomion, ja välillä tuli kuivempi kausi. Porttiteorian mukaisesti hän päätyi kuitenkin aina kohti koukuttavimpia Facebook-pelejä. Löytäessään Candy Crushin hän oli lopullisesti mennyttä. Kauniiden karkkien kiliseminen, crushaus, loputtomat pisteet, raidalliset ja käärityt karamellit, miljoonat ja jälleen miljoonat murskatut makeiset veivät mennessään.

Koristetaulu Pekan kotoa.

Pelistä tuli rutiini. Candy Crush on siitä nerokas peli, että sitä voi Pekan mukaan pelata missä vain: sitä voi pelata heti koulusta ja töistä tultuaan, puhelimella julkisissa, television katsomisen lomassa, kaikkialla.

- Aamupalaakin syödessä on pakko pelata kaikki viisi elämää, kerkeää juuri ja juuri. Pari elämää ehtii latautua sitten vaikkapa ennen ensimmäisen oppitunnin alkua. Aina piti päästä ottamaan pienet hitit jossain. Tikkumellien taikaa, tiiät sä.

- Jotenkin on vaan pakkomielle päästä tässä eteenpäin.

Hiljalleen Pekan kokemus karttui. Hän huomasi olevansa haka karkinmurskauksessa. Hän alkoi saada nimeä piireissä. Hän liittyi Facebookissa Candy Crushers ja Candy Crushers All Help -ryhmiin, joista hän löysi kavereita antamaan elämiä, avaamaan uusia jaksoja ja olemaan henkisenä tukena. Hän oli saanut jalan oven väliin piireissä. Pelipyytäjien eliitin piireissä.

Onko Candy Crushilla tarkoitusta?

Alan kovimmat ammattilaiset käyttävät Candy Crushista ytimekkäästi nimeä CC. CC:tä pidetään koukuttavana erityisesti siksi, ettei sitä voi koskaan saada tarpeeksi. Jatkuvasti avautuu uusia jaksoja ja haasteita. Sivupelejä syntyy, kuten Candy Crush Soda Saga, Jelly Saga ja Bubble Witch Saga. Uudistukset ovat pieniä, mutta uutuudenviehätys ei katoa. Juuri kun luulee saavuttaneensa huipun, pelintekijät julkaisevat lisää kamaa – entistä kovempaa sellaista. Tällä hetkellä CC:ssä on 1790 tasoa, eikä loppua näy. Pekka itse on tasolla 1601.

- Mä kävin kerran jo niin lähellä. Mä olin saada sen kaiken: lumijetin ihailut, Tiffin seikkailun päätöksen, kaiken. Sit CC-jumalat julkais kolme uutta jaksoo. Mä olin sen jälkeen ihan vitun pohjalla, mut samalla onnellinen. Oli jokin syy jatkaa taas eteenpäin.

Candy Crushin loppu on askarruttanut pelaajia jo vuosia. Pekka ei itse tiedä, miten suhtautuu siihen. Lopullinen loppu tarkoittaisi elämän tärkeimmän virikkeen katoamista. Toisaalta se mahdollistaisi unelmien toteutumisen, kohoamisen Candy Crushin lopullisesti läpäisseiden sankarien joukkoon.

Legendoja lopusta liikkuu: internetin maailmassa muutamat väittävät päässeensä pelin loppuun asti, mutta ovat olleet päätöksestä vaitonaisia. Kriittisimpien äänien mukaan lopussa ei tapahdu mitään. Pekka itse uskoo, että lopussa on totta kai pakko olla jotain – eihän hänen elämänsä ole voinut olla vain tarkoituksetonta virtuaalikarkkien siirtelyä. Todennäköisimpänä hän pitää vaihtoehtoa, että päätepisteessä häntä odottaa pelaajan paratiisi: loputtomasti murskattavaa karkkia ja 72 ananasrengasta käytettäväksi pelissä.

Candy Crushin addiktoivuutta on tutkittu. Pelin alun helppous aktivoi onnistumisen tunteita ja saa aivot erittämään dopamiinia, mielihyvää ja oppimista edistävää välittäjäainetta. Peli pakottaa pelaajan odottamaan seuraavaa elämää tai jaksoa, ja kun pelaaja viimein pääsee takaisin karkinswaippauksen pariin, synnyttää kokemus palkitsemisen tunteita. Peli perustuu pitkälti tuuriin, sillä satunnaisesti ilmestyvät karkit ratkaisevat strategista silmää todennäköisemmin, meneekö taso läpi vai ei. Tuuriin perustuminen luo samoja jännityksen tunteita kuin uhkapelaaminen. Karkkien valitseminen pelin komponenteiksi ei samoinkaan ole sattumaa, sillä nekin yhdistävät pelaamiskokemuksen makeisten syömisestä syntyvään mielihyvään.

CC on täydellinen design-huume.

Missä crushaajien oikeudet?

CC:n käyttö ei ole koskaan ollut lain mukaan varsinaisesti kiellettyä, mutta pelipyynnöt tai julkisilla paikoilla soimaan räjähtävä tunnusmusiikki ovat olleet paheksuttuja. Hiljalleen harrastuksesta, toisten addiktiosta, on tullut salonkikelpoista. Candy Crush on listautunut pörssiin. Internetin maailmassa mainetta on niittänyt räppäri Iso E:n hitti Karkkikärry, joka kertoo esiintyjän omasta Candy Crush -menestyksestä.

Pekka ei ole kuitenkaan niin varma, että ajat olisivat muuttuneet.

- Kyl mä tiedän et on porukkaa jotka vetää Angry Birdsii, joka kuulemma vaatii ainoostaan taitoo. Niitä kohdellaan jotenkin meitä parempina. Niille on elokuvat ja kaikki. Mitä meille crushaajille on?

- Toki asiat vois olla pahemminkin. Saattaisin pelata jollain kuluneella Nokia Lumialla jotain säälittävää AE Bubblee. Mut ei meillä crushereillakaan liian hyvin mee.

- Ihmisten pitäisi oikeasti alkaa ymmärtää, että Candy Crush on täysin hyväksyttävä ajanviete. Näyttöjä sen aiheuttamista niskakivuista ja ärtyneisyydestä on todella vähän, ja niitä saa ihan samalla lailla esimerkiksi alkoholista tai suuseksistä. Jos Candy Crushista tehtäisiin yleisesti hyväksytympää ja ihmiset alkais käyttää sitä laajemmin, sen aiheuttamat haitat vähenisivät.

Pohdin Pekan puheita. Candy Crush näyttäytyy yhtä aikaa addiktoivana huumeena, tietynasteisena kulttina ja uskontona, yhteisönä, nuorisokulttuurina, jopa ihmisoikeuskysymyksenä. Mitä Candy Crush siis oikeasti on?

- Candy Crush on tuota kaikkea. Mulle Candy Crush ei ole vain peli. Se on elämäntapa.

Päätämme haastattelun. Puen takkini päälle, sanon heipat Pekalle. Hän hyvästelee minut ja istuutuu tietokoneensa äärelle.

Jo väliovea sulkiessani kuulen keittiöstä tuon tutun, rämisevien kellojen epävireisen melodian.


 ------------------------
- Digiajan taudinkuvat –sarja esittelee modernin ajan ongelmia. Ensimmäisessä osassa käsiteltiin Sanni-syndroomaa, toisessa somemaniaa.
- Pekka on itse asiassa oikeasti olemassa oleva Facebook-tunnus.
- This Is What Candy Crush Does to Your Brain: https://www.theguardian.com/science/blog/2014/apr/01/candy-crush-saga-app-brain
- Anna toki palautetta tästä tekstistä! Se on aina tervetullutta. Jos huvitti, tälle voi aina painaista peukun. ^^
↓

Karkkikärry

Ah
Lähin matkaan Karkkikylästä
Nautin Herkuista hyisistä
Taakse jääny Purkkasillat, Suolakanjonit
Piparisiimes ja päälliköiden Piparminttupalatsit
Dokasin Fantaa litrat Limujärvel
Lensin ufolla taivais Karkkipilvel
Recordit rikki meni Pastillipyramidil
Mittelin maineest Maistuval monoliitil
Ah, homma meni varsinaisiks Polkkabileiks
Niissäkin crushasin kaikki candyt fakin sileiks

Moni frendi tien päälle taakse jäi
Jo Hyytelöviidakos osa ajo puuta päi
Nyt seison Kermatoffeekallioiden reunalla
Mä rakastan elää reunalla
Virnistän ilmeen, kuin voittajalla

Beibi
Jos haluut menestyy hyppää mun Karkkikärryyn
Jos haluut viihtyy kurvaa mun kaa Minttuniittyyn
Jos haluut menestyy hyppää mun Karkkikärryyn
Jos haluut yllättyy tartu mun karkkiin käärittyyn
Pyöritä mun raepalloi, anna ananasrengasta
Maistaa Makeaa yllätystä mun tikkarivasarasta
Et tuu pettyy
Hyppää mun Karkkikärryyn
Tuut yllättyyn
Hyppää mun Karkkikärryyn

Vaik viel on jäljellä saagaa
Meikä hallitsee jo koko Karkkikreivikuntaa
Vaik Hapan ooppera tuotti vaikeuksii
Siirappisavannilla katon taas kohti kaukaisuuksii
Oon jo Kirsikkakartanon bossi, perusschaissee
Lakritsatornin relaksantit jätin jo taakse haisee

Saatan hiihtää Jätskiluolil
Saada nekrupusui Suklaavuoril
Bailaa Piparbungalowis
Heiluu Kuppikakkusirkuksis
Surffaan Herkkurannal rallia
Lillun Limusuol, kurotan kohti ykköspallia
Joskus törmään feissiin kateelliseen
Kun jäbän matka tyssäs Karkkitehtaaseen
Siitä vaan, kahdetikaa
Mä kurvaan Sateenkaaren kiitorataa

Beibi
Jos haluut menestyy hyppää mun Karkkikärryyn
Jos haluut viihtyy kurvaa mun kaa Minttuniittyyn
Jos haluut menestyy hyppää mun Karkkikärryyn
Jos haluut yllättyy tartu mun karkkiin käärittyyn
Pyöritä mun raepalloi, anna ananasrengasta
Maistaa Makeaa yllätystä mun tikkarivasarasta
Et tuu pettyy
Hyppää mun Karkkikärryyn
Tuut yllättyyn
Hyppää mun Karkkikärryyn

Mä en maindaa et osaan candei crushaa
Muut vaan painaa duunii ja puhuu paskaa
Mä teen mitä haluun, toteutan unelmaa
Karkkikuvioiden kaunista kudelmaa

Beibi
Jos haluut menestyy hyppää mun Karkkikärryyn
Jos haluut viihtyy kurvaa mun kaa Minttuniittyyn
Jos haluut menestyy hyppää mun Karkkikärryyn
Jos haluut yllättyy tartu mun karkkiin käärittyyn
Pyöritä mun raepalloi, anna ananasrengasta
Maistaa Makeaa yllätystä mun tikkarivasarasta
Et tuu pettyy
Hyppää mun Karkkikärryyn
Tuut yllättyyn
Hyppää mun Karkkikärryyn

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Candy Crush on inspiroinut minua äärimmäisen paljon viime aikoina. Se on vain niin älytöntä paskaa. Silti addiktoivaa tosin. Olen siinä huolestuttavan pitkällä, tonni on jo mennyt rikki. Kirjoitin Karkkikärryn, Cheek-henkisen ylistysräpin, maaliskuussa inspiroituneena menestyksestäni: en ole välttämättä luonut menestyksekästä uraa (räppärinä tai muutenkaan), mutta ainakin olen hyvä murskaamaan virtuaalisia karkkeja.

"En tiedä kauanko enää jaksan" – Facebookin suosituin kyläkauppias avautuu somemaniastaan

Sanotaan, että jokaisen somemenestyksen takana on öisin itsensä uneen itkevä K-kauppias. Toimittaja meni ja otti väitteestä selvää.

Kello 17.50. Tiistai-ilta. Kävelen K-Supermarketin ovista sisään. Suurikokoisessa supermarketissa on jo illasta raukean hiljaista. Yksinäinen, ryppyinen isoäiti, ainoa asiakas, pakkaa ostoskassiinsa Pirkka-varhaisperunoita ja HK:n sinistä.

Leveästi hymyilevä K-kauppias ottaa minut vastaan. Hän kävelee luokseni ja kaivaa käden taskustaan. Nostan omaani kätelläkseni, mutta ennen kuin ehdin huomata, hän on napannut minut vierellensä ja napsaisee puhelimellaan kuvan. Oikeassa kädessä olikin selfien ottoon tarkoitettu iPhone.

- SELFIE TIME!

- Sorry, mä innostun aina vähän tästä puhelimesta ja sometuksesta, kauppias Raimo "Rambo" Rauhanen naurahtaa. Hohottaessaan hänen ihonsa muuttuu keltaiseksi, kitalaki aukeaa täydeksi ja naurunkyyneleitä valuu virtana silmistä. Tämä mies on elävä emoji.

- On niin fantastista oikeesti päästä tähän blogiin! Erkkipekka.blogspot.com, tajutonta rautaa, Suomen paras blogi! Raimo huudahtaa mainosmiesmäisesti ja iskee silmää, vaikkei ketään ole katsomassa. Selfiekäsi ja puhelin näyttävät nousseen ylös taas huomaamattani: aa, pieni videopätkä sosiaalisen median maailmaan.

Emojien takana

Hymyilevien emojien takana kyynelehtii kuitenkin murheellinen mies. Sukunsa jalanjäljillä jatkava Raimo on halunnut antaa tällä kertaa kasvonsa muun kuin työpaikkansa, Jorman Puodin, käyttöön. Tänään on aika vakavoitua ja puhua vakavasta yhteiskunnallisesta syövästä, jonka etäpesäkkeitä yhä useammat suomalaiskauppiaat ja kuluttajat jakavat eteenpäin: somemaniasta.

Somemania on kohonnut yleisön tietouteen viime vuosina. Somemanialla tarkoitetaan sosiaalisen median maanista käyttöä, jota henkilö ei itse enää kykene hallitsemaan. Somemania tarkoittaa maanista sometusta, 24/7 onlinessa olemista. Raimolla sairaus on vuosien mittaan pahentunut saavuttaen yhä eeppisempiä ja vaarallisempia piirteitä.

- Se kaikki alkoi henkilökohtaisesta vasepuukin käytöstä. Huomasin, että kun kirjoitin jotain hassua sinne, sain enemmän tykkäyksiä kuin laittaessani kuvia dildokokoelmastani. Sitten tajusin et haa, ihmiset lukevat mieluummin hauskoja juttuja kuin katsovat kuvia dildokokoelmastani! Sitte mä tajusin et haa, mähän voisin siis kirjoittaa jotain hauskaa enkä laittaa enää kuvia dildokokoelmastani! Ainakaan niin paljoa.

Henkilökohtainen lärvikirjailu sai alkunsa, ja Raimo huomasi olevansa hauska kirjoittaja. Oli ällistyttävää ymmärtää oma sosiaalinen lahjakkuutensa: energinen kirjoittelu, hauskuus, heittäytyvyys – asioita, joita dildokokoelmakuvien takaa ei ollut ennen paljastunut.

- Sit mä sen vasta keksinkin: mähän voisin ruveta tuomaan tätä mun kauppaakin someen!

Jorman Puoti on ollut sosiaalisen median ilmiö. Kaupan Facebook-sivusta tykkää sadattuhannet suomalaiset, joista suuri osa ei ole koskaan Jorman Puotia nähnytkään. Somemenestyksen takana on kuitenkin muutakin kuin emojien raiskauksenomaista liikakäyttöä: ajan hukkaa, hikeä, verta, Pirkan energiajuomaa, turhautumista, heikosti nukuttuja öitä ja rahahuolia. Sanotaan, että jokaisen somemenestyksen takana on öisin itsensä uniin itkevä K-kauppias. Onko tämä totta?

Raimo vakavoituu, katsoo hetkeksi kenkiinsä ja katsahtaa haikealla katseella minuun.
- Ehkä on parempi puhua näistä tuolla takahuoneessa, ettei asiakkaat kummastu.

Asiakkaita ei itse asiassa ole, mutta kassalla oleva nuori myyjätyttö vaikuttaa kuunnelleen puheitamme. Suuntaamme kaupan takahuoneeseen, henkilökunnan tiloihin. Pyhättöön. Paikkaan, jossa Raimo voi olla ainakin hieman enemmän oma itsensä.

Kävelemme hedelmäosaston ohi. Raimo katsahtaa kurkkulaatikkoon ja mutisee jotain ruman käyrästä kurkusta.

Yllättäen hänen silmiinsä syttyy kiilto. Ne avautuvat suuremmiksi, pupillit pienenevät pikkuisiksi pisteiksi. Hän hymyilee minulle kuin vankimielisairaalakarkuri, nappaa puhelimensa ja ottaa kuvan kurkuista. Samassa kuva on ladattu Facebookiin saatetekstin kera.

Kaikki tapahtuu alle kymmenessä sekunnissa. En voi kuin hämmästellä.

Legendan mukaan Raimo ottaa selfien varjoaan nopeammin.

Toisen voitto on toisen tappio – kasvot somemanialle

Takahuoneessa Raimolle iskee katumus.

- Ei saatanan saatana... en tiedä mikä muhun meni... se iski taas... noi kurkut maksaa mulle enemmän kuin 20 senttiä kilolta, eikä mulla ole annettavana kymppitonnia kellekään... ei vitun vittu... just tätä tää on: mä en voi tälle yhtään mitään, se vaan iskee. Tykkäykset ja huomio tuntuvat niin kivoilta...

Päivitystä on liian myöhäistä poistaakaan. Vilkaisemme sitä: muutamassa minuutissa sille on kertynyt jo kolmisen tuhatta tykkäystä. Some-julkisuutta on luvassa taas hetkeksi, mutta huomion hinnaksi realisoituu tappiollinen kurkkukauppa ja kymppitonnin hintainen arvontavoitto. Se ei ole välttämättä huomion arvoista.

- En mä noita kaikkia arvo. Ei ole pakko. Laitan jonkun ehdon, esimerkiksi että jos miljoona tykkää tästä nyt kolmen minuutin sisällä joku voittaa tonnin. Aina on joku urpo, joka uskoo et siinä ajassa saadaan miljoona tykkäystä täyteen. Mä saan ilmaista mainontaa. Mut viime aikoina oon mennyt yhä vaan enemmän tuohon suuntaan. Mä vaan annan rahaa ilmaiseksi. Heitän sitä ilmaan ihan ku oisin thaimaalaisella strippiklubilla.

Raimo painaa kasvot käsiinsä. Sosiaalisen median käytöllä on toki ollut hyötynsä: esimerkiksi paksuja talvirukkasia myytiin viime tammikuussa kymmenkertaisesti viime heinäkuuhun verrattuna, ja syyksi Raimo arvelee juuri Facebookiin kintaista laittamaansa kuvaa. Sosiaalinen media muuttaa maailmaa.

Kolikon kääntöpuoli on sosiaalisen median hinta: ennen tuottoisa Jorman Puoti on nyt miljoonan verran miinuksella. Facebookin arvonnat selittävät leijonasosan. Sosiaalisessa mediassa on lisäksi tärkeää olla täydellinen internetin lisäksi myös todellisuudessa: kaupan kunnostustyöt kuvausystävälliseksi, tappiolliset tarjoukset ja K-kauppiaan orastavaan ohimokaljuun tehdyt hiustensiirto-operaatiot ovat tehneet toiminnasta raskaasti tappiollista. Tuiki tavallisesta, tuottavasta kyläkaupasta on tullut koko kansan tietämä, tappiota tasaisesti tilittävä halpahalli.

Yhä useampi yrittäjä on ottanut mallia Rauhasen "positiivisesti hullusta" tavasta tehdä myyntiä. Yhä useampi K-kauppias ottaa selfieitä hoopoilla ilmeillä tarjoustuotteidensa kanssa. S-marketeissa laitetaan irtokarkkeja alennukseen. Pizzayrittäjät julkistavat pizza-arvontoja ja antavat lopulta voiton jollekulle seksikkäälle blondille. R-kioskiyrittäjät arpovat suklaapatukoita. Sosiaalisessa mediassa jokainen voi voittaa: kuluttaja tavaraa, yrittäjä mainosta. Jorman Puoti tietää totuuden.

Raimo haluaa antaa kasvonsa somemanialle ja olla varoittava esimerkki.

- Mä sanon jokaiselle yrittäjälle, kauppiaalle, kanssaeläjälle et uskokaa mua: some on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kun sille antaa pikkurillin, se vie koko käden. En keksi kolmannetta varoittavaa klishee-sananlaskua, mutta tajuutte jo varmaan.

Menestyksen takana on myös muuta: viha. Osa kyläläisistä ei enää asioi kaupassa, sillä koska tahansa voi päätyä kauppiaan tiukkaan selfie-syleilyyn. Arvonnoissa hävinneet ovat kiristäneet boikoteilla, ja jopa tappouhkauksia on kolahtanut Facebookin viestiluukkuun.

Samoin pienoinen kohu syntyi, kun Raimo asetti 15-vuotiaan TET-harjoittelijansa vaimotarjoukseen vain yhtä kamelia vastaan arabiankielisellä päivityksellään, jonka tarkoitus oli houkutella naapurikunnan pakolaisia uudeksi asiakasryhmäksi.

- Se oli kyllä vähän vikatikki. Eihän Suomessa ole edes kameleita myynnissä, naurahtaa Raimo. - Ymmärtääkseni Saaralla... ei kun siis Sabrinalla nykyään, hänellä pyyhkii ymmärtääkseni ihan hyvin Irakissa.

"Mietin joka päivä, onko tämä viimeinen Facebook-päivitykseni"

Rahat loppuvat, eikä suosiokaan ole kiviin kirjoitettu. Tulevaisuuden eteen kerääntyy synkkiä pilviä. Raimo ei tiedä, mihin suuntaa seuraavaksi. Hänestä tuntuu kuitenkin, että loputtomalta tuntuva kujanjuoksu on päättymässä – umpikujaan.

- Mä en tiedä enää kauanko mä jaksan tätä, Raimo sanoo, painaa kasvot käsiinsä. Pienen tauon kuluttua hän jatkaa. - Ihan oikeesti. Mä mietin et kauanko tää voi enää jatkua tällä lailla.

- Mietin joka päivä, et onkohan tää tai tää mun viimeinen Facebook-päivitys. Ja sit mä mietin et jos kuolen niin kuka kirjoittaa siitä Facebookiin. Ja sit mä mietin et tuleekohan siitä kuolinpäivityksestä tarpeeksi hyvä tai hauska ja et paljonkohan se saa tykkäyksiä tai surunaamoja... Ja mietin et tajuiskohan joku mun työntekijä laittaa sit joitain RIP-kynttilöitä vaikka tarjoukseen ja arpoa kaikille tykkääjille hauta-arkun ja --

Salamannopeasti Raimo on jälleen tarttunut älypuhelimeensa. Jorman Puodin sivuille ilmestyy kymmenessä sekunnissa arvonta: tykkääjien, kommentoijien ja jakajien kesken arvotaan hautajaisia varten makkaratarjoilu sekä koristeiksi kynttilöitä ja kukkakimppuja. Hautajaiset saa itse valita: niiden ei tarvitse olla omat, vaan ne voivat olla esimerkiksin jonkun kaverin tai sukulaisen.

- Mä en vaan pysty tekemään enää muuta. Taas peto lähti irti. Tää on viesti teille kaikille. Lopettakaa nyt kun voitte. Muutoin voi olla liian myöhäistä.

Haastatteluun laskeutuu kiusallinen hiljaisuus. Raimo tekee pikapäivityksen: viisituhatta tykkääjää, saman verran euroja jaossa, viisi minuuttia aikaa. Tällä kertaa tavoite ei täyty, ehkä hänen onnekseen, mutta jollain toisella kertaa Jorman Puoti ei ole yhtä onnekas.

Päätämme haastattelun. Poistumme tunkkaisesta takahuoneesta. Kauppa on tyhjillään – mummo ja myyjä ovat kadonneet, sillä menestyvän elintarvikeliikkeen tavoin Jorman Puoti suljetaan jo iltakuudelta. Poistun sivuovesta. Raimo vilkuttaa minulle hyvästiksi, sulkee oven ja lukitsee sen perästäni. Hän itse jää vielä liikkeeseen. Viisi minuuttia myöhemmin Jorman Puodin sivuille ilmestyy kuva shamppanjalasista: "tapaaminen median kanssa, hyvää keskustelua kaupan tilanteesta, suuria juttuja taas tulossa, kaikille tykkääjille arvotaan Jorman Puodin virallisella logolla varustettu pipo!!" Jorman Puodin virallisessa logossa on kaupan nimi ja kuva kuusipuusta.

Illalla väsyneen kauppiaan sanat pyörivät mielessäni. Kirjoitan joskus itsekin säälittävän muka-hauskoja tykkäyshuorauksia Facebookiin. Ehkei oma, tai omien ystävieni, sometus olekaan ryöstäytynyt niin pahasti käsistä kuin voisi kuvitella. Somemania voi olla tappava tauti, ongelmallinen obsessio, johon ei ole olemassa vieroitushoitoa.

Ennen tämän kirjoituksen viimeistelyä vilkaisen viimeisen kerran Jorman Puodin sivua. Illan aikana kauppias näyttää värvänneen Antti Tuiskun esiintymään Jorman Puotiin parin kuukauden kuluttua. Promokuvassa Peto-laulaja syö banaania. Tapauksen kunniaksi myös kaikki talon chiquitat ovat alelaarissa.

Raimo-raukka. Ehkä hän pääsee veloistaan. Ehkä hän saa somemaniansa valjastettua kannattavaksi liiketoiminnaksi. Ehkä joskus Jorman Puodista tulee sampo, joka jauhaa sääliä herättävälle omistajalleen loputtomasti kultaa. Sitäkin toivottavampaa olisi, että hän vielä joskus pääsisi eroon rauhattomuudestaan. Nauttisi päivän tai pari ilman puhelinta ja Facebookia. Se tekisi varmasti hyvää. Pohdin, oliko hän onnellisempi aikana, jolloin hän laitteli kuvia omaksi ilokseen, aikana ennen tykkäyshuorausta.

Voi Freud, analysoipa tämä.

------------------------------------------------------

- Digiajan taudinkuvat -sarja esittelee modernin ajan ongelmia. Somemania on sarjan toinen osa. Ensimmäisessä osassa käsiteltiin Sanni-syndroomaa.
- Palautetta teksteistä otan aina mielelläni vastaan. Jos nauratti edes hieman, sille voi painaa myös Facebook-peukun. Hauskempaa kuin Jounin K... Jorman Puodin jutut hei?
 ↓

Huhti- ja toukokuun ihQutusbiisit

Kerro kerro soitin, ken on maassa ihQuin.

Huhtikuussa ihQuinta oli ruotsalaisen Zara Larssonin Lush Life. Ihanainen, tyylikäs, tanssittava ja kansainvälinen tanssibiisi.

Yhden miehen elämä koskettaa niin monen muun elämää. Jos hän ei olisi koskaan syntynyt, ihmiset kuuntelisivat paljon huonompaa musiikkia.

Toukokuussa ihQuinta on Petri Nygårdin uusi single Pannaan Suomi Kuntoon. Pannaan Suomi Kuntoon itse asiassa enemmän kuin pelkästään kaksimielisyyksiä laukova hassutteluviisu: sen härskiyksillä viitataan älykkään ironisesti nykyhallituksen suuntaan Stubbin juustohöylistä Keskustan vaalisloganeihin ja Toimi Kankaanniemen tekstiviestittelyyn. Kokonaisuudessaan kappale on mainettaan älykkäämpi ja ironosempi, suorastaan nerokas esitys. Sanoin joskus Petri Nygårdin olevan yksi niistä artisteista, jotka eivät voi päätyä ihQutukseen koskaan – noh, elämä yllättää. Ei pidä koskaan sanoa "ei koskaan".

Nussittuna nukut paremmin. Ja Petriä kuunnellen.

Angstia ja alkoholismia – Sanni-syndrooma saastuttaa nykynuorisoa

Sanni laulaa ja kansa kärsii.

Fanittaminen voi mennä liiallisuuksiin. Joskus voi olla liian myöhäistä.

Koputan. Oven avaa nuori mies, jonka sinertävät hiukset ja masentunut ilme kertovat minun olevan oikeassa osoitteessa. Siilinjärveläinen Lirs Muumilaaksovirta on halunnut antaa kasvonsa (tai siniset hiuksensa) yhä useampia suomalaisnuoria piinaavalle taudille: Sanni-syndroomalle.

Melankolisia pop-lauluja laulava Sanni on viime vuosina lyönyt läpi radioaalloilla ja hymissyt tiensä koko kansan sydämeen. Lieveilmiönä on syntynyt Sanni-syndrooma. Tyypillinen Sanni-syndroomasta kärsivä on iältään noin 18-25 -vuotias nuori, useimmiten tyttö tai homoseksuaali poika, jossa Sannin melankoliset lyriikat herättävät samastumisen tunteita. Nähtävästikin henkilö pyrkii tarkoituksella sannimaiseen itsetuhoisuuteen, jotta oman elämän haikeamielisyys glorifioitaisiin sinihiussävyisellä sädekehällä. Ongelmasta kärsiville tyypillistä on runsas juominen ja sen dokumentointi esimerkiksi Instagramiin lisäten kuvatekstiin Sanni-sitaatteja. Lisäksi näyttäisi olevan yleistä, että Sanni-syndroomaiset etsivät – joko tietoisesti tai tietämättään – heitä huonosti kohtelevia seurustelukumppaneita tai yhden illan juttuja, jolloin laulut omasta tunnekylmyydestä, kumppanin pettämisestä ja s&m-henkisestä suhteesta sopivat omaan elämään elokuvamaisen osuvasti.

- Moi, Lirs sanoo. Hengestä haisee Karjalan olut. - Mua muuten vituttaa, kun en asu kerrostalossa. Kukaan ei voi tulla ja kaataa mua rappukäytävään.

Anteeksi?

- Siis yhen biisin sanat.

Lirsin koti on malliesimerkki Sanni-syndroomasta kärsivän nuoren läävästä. Kylpyhuoneen kaakeleissa on sinisen hiusvärin jäämiä. Keittiön tasoilla on tyhjiä Ben&Jerry's -jäätelöpurkkeja. Television ruudulla killuu Netflixin puna-valkoinen logo ja valikoima Netflix-sarjoja. Joku toinen olisi saattanut jo pelkästä vieraskoreuttaan siivota kämppäänsä.

- Mut kenen takia?

Sanni-syndrooma alkoi kehittyä hiljalleen. Aiemmin Sannin musiikki ei ollut herättänyt minkäänlaisia tunteita, mutta kun 2080-luvulla julkaistiin, Lirs huomasi sen sanoituksissa piirteitä, jotka herättivät vahvoja myötäelämisen tunteita.

- Sanni vain jotenkin osaa kirjoittaa niin, että tunnen täsmälleen miltä hänestä tuntuu, ja minusta tuntuu, että hänestä tuntuu siltä miltä minusta tuntuu. Oikeasti kyl en kaipaile ketään exääni  enkä usko et oon ees elossa 2080-luvulla näillä elintavoilla, mutta jotenkin mä vain ymmärrän mitä Sanni tarkoittaa.

2080-luvulla oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Sittemmin Sanniin samastuminen on pahentunut. Lyriikoiden tulkitseminen on muuttunut entistä kirjaimellisemmaksi, ja jos jokin sana ei ole sopinut omaan elämään, elämää on muutettu sanoihin sopivaksi.

- Pyysin jopa säätöäni panemaan parhaan kaverini kanssa, jotta Että mitähän vittua inspiroisi minua enemmän. Olen yrittänyt harrastaa yhden illan juttuja, jotta joku soittaisi mua kuin viidakkorumpua, mutteivät ne ole oikein ottaneet tuulta alleen. Sitten keksin tilata eBaysta vitusti kaikkea, juoda itseni känniin, avata saapuneet vaatepaketit, levitellä ne lattialle ja herätä aamulla krapulaisena ja unohtaneena, mitä sitä tulikaan yöllä heiteltyä lattialle. Joten "Aamulla kun herään / Mä olen yksi niistä joka ei ikävöi ketään / Lattialta kerään / Vaatteet joista en tiedä mitään" sopii aika hyvin mun elämään.

Tyypillinen näky Sanni-syndroomaisen televisiossa. Huomaa taustalla hopeinen Sanni-reppu.

Haastateltavani ei ole yksin. Kaupunkilegendojen mukaan nuoret ovat törmäilleet kadulla toisiin ihmisiin. Ohikulkijoihin törmäillessään teinit ovat toistaneet "jos mä oon oikee, miks kadulla mun läpi kävellään" -hokemaa. Pelastuslaitoksen nimettömänä pysyttelevä työntekijä kertoo vielä huolestuttavammista Sanni-tulkinnoista.

 - Siinä saatanan Supernova-biisissä esimerkiksi lauletaan, että "Juon enemmän kuin sopivaa / Lasketaanks yks liikaa / Joogatkoon ne joit se auttaa / Mä suutelen taksitolppaa". Talven pakkasilla tämä näkyi sitten niin, että saimme irrotella lämpimän veden avulla kymmenittäin teinien jäätyneitä kieliä ja huulia jäisistä lyhtypylväistä. Tällaisia tolpparomansseja en ole joutunut koko 30-vuotisella urallani todistamaan.

Lirsin Sanni-oireyhtymä on edennyt jo vaaralliseen, itsetuhoisuuden vaiheeseen. Tiettävästi tämä on syndrooman viimeinen vaihe: vaihe, josta ainoa vaihtoehto on lopullinen parantuminen ja Sannista irtipäästäminen tai kuolema. Hän toivoo sairastuvansa Alzheimerin tautiin, jotta Dementia kertoisi osuvammin hänen elämästään. Sotke mut -kappaleen "keräilen mustelmia" -fraasin innoittamana hän myös hankki itsensä ja kaverinsa joukkotappeluun helsinkiläisen nuorisojengin kanssa. Elämä palasina, mut se ei riitä – ystävienkin on saatava osansa.

Kaukaisuuteen katsova ilme ja sininen tukka. Erottaisitko, kumpi on Sannin lehdistökuva ja kumpi tämän blogin kirjoittajan krapulassa itsestään ottama selfie? Tuskinpa.

Mihin elämä voi enää johtaa, jos se on palasina? Millaista on elämä, joka koostuu itkunsekaisesta ja kaljanhuuruisesta Onnela-lorttoilusta?

- Ihan vitun mahtavaa.

Hetkinen, Sanni-syndroomanhan pitäisi olla nimenomaan ikävä asia?

- Siis tää on ihan parasta. Voi vaan chillailla kotona syöden Netflix-sarjoja purkista. Teekutsu tarkoittaa vain yhtä asiaa ja sillee. Tää on vain elämää, pikkubreikki, ei sen enempää ah.

Suomen nuoriso näyttää samalta, mutta sen äänessä on jotain uutta: tumma, itsetuhoinen angstaava sävy. Toki nuoriille olisi tarjolla toisiakin ihannoinnin kohteita, terveellisesti banaaneja ahmiva Antti Tuisku, illuminativiittauksilla menestyvä Cheek tai kuusikymppisenä vain alushousuihin pukeutuva Madonna, mutta kaikista heistä oman oireyhtymän on onnistunut kehittämään vain shokkiväritukkainen pissis. Sitä niitetään mitä kylvetään: tänäkin viikonloppuna Suomen nuoriso harrastaa seksiä ja juo alkoholia. Thanks, Sanni.

----------

Digiajan taudinkuvat -sarja esittelee modernin ajan ongelmia.

Maaliskuun ihQutusbiisi

It's been 84 years... (---) It's been 84 years and I can still hear the fresh, ihQ, song.

https://open.spotify.com/album/5bTzCj8WM3KcWnNxB1WWlR

Maaliskuun ihQuinta on Mariska - Typötyhjiin. Typötyhjiin on elektroninen balladi ongelmallisen ihmisen kanssa elämisestä. Haikeassa kappaleessa lauletaan toisen typötyhjistä lupauksista ja katseesta, mutta samalla siinä on toiveikkuutta paremmasta ("mut miksi uskomasta lakkaa en").

Mariska on viimeistellyt jo jonkin aikaa soolotuotantoaan, jolla hän on siirtynyt elektronisemmalle linjalle. Ensimmäiset uuden soolokauden sinkut eivät erityisesti ole vakuuttaneet minua, mutta Typötyhjiin on Mariskaa parhaimmillaan: kaunista soundimaailmaa yhdistettynä koskettaviin sanoituksiin.

Mariska on ollut ihQutuksessa aiemminkin Pahat Sudet -kokoonpanonsa kanssa: Liekki syyskuussa 2012 ja Matkalla manalaan joulukuussa 2012.

Aleksanteri Stub: "Lasten oikeudet ovat ansaitsematon etu"

Keskustelu joidenkin vitun hippien kanssa on välillä täysin mahdotonta.

Kyselin kotimaan politiikassa vaikuttavalta Aleksanterilta, mikä suomalaisessa yhteiskunnassa mättää. Ongelmia riittää:

- Kyl mä ite nään tän niin, et näistä lasten oikeuksista on tullut tällainen ansaitsematon, saavutettu etu, josta halutaan pitää väkisin kiinni. Eri järjestöt puolustavat härkäpäisen ideologisesti näitä etuja eikä suostuta näkemään taloudellisia tosiasioita: Suomella ei ole varaa pitää yllä tällaisia tehottomia rakenteita, joissa iso osa kansasta makaa etuoikeutetun toimettomana päiväkotien patjoilla tai hiekkalaatikoilla.

- Taloudellinen tosiasia on, ettei Suomella mene hyvin. Vaikka viime vuosina on tehty kaikki mitä on voitu – eli kasa suuryritysten veroja keventäviä ja valtaa lisääviä päätöksiä – Suomen valtionvelka vain kasvaa.

- Globalisoituvassa maailmassa me emme enää voi lukittautua omiin poteroihimme ja puolustaa ansaitsemattomia ongelmanaiheuttajia. Pienenevässä maailmassa, globaalissa yhteiskunnassa tällaista voi jo kuvailla yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Tällainen joustamattomuus on johtanut siihen, ettemme enää pärjää tuotannossa esimerkiksi Kiinaa ja Bangladeshia vastaan, joissa lapset ja nuoret ovat aktiivisemmin mukana työelämässä. Työehdoista ja palkoista pitäisi sopiakin yhä enemmän paikallisemmin ja miettiä, tarvitseeko johonkin tehdastyöhön välttämättä kaikkia byrokraattisia työturvallisuuskursseja, vielä suoritusvaiheessa olevaa peruskoulutodistusta tai palkkaa.

- Aina ajoittain kannattais pysähtyy pohtimaan, keiden puolella omien sanojensa mukaan lasten oikeuksia ajavat etujärjestöt oikeasti ovat. Monilla johtajilla on vain halu näyttää valtaansa ja änkyröidä kipeitä, mutta väistämättömiä päätöksiä vastaan. Ihmisoikeusliikkeillä on maassa liikaa valtaa, ja niiden terrorinomainen toiminta pitäisi saada kuriin. Samoin voi miettiä, onko lapsijärjestöjen etu koko Suomen etu. Onko? Se on ainakin varmaa, että EK:n etu on koko Suomen etu, pösilöt.

- Niin kuin nimeni tarkoittaa tynkää, sen vannon, että Suomi saadaan nousuun vain ja ainoastaan tyngällä, lyhytnäköisellä voitontavoittelulla.

--------------------------------------------------------------------

Elämme aikoja, jolloin kansainvälisen suurpääoman hyväksi pitäisi heikentää milloin kenenkin etuja ja oikeuksia.

Pitäkää niistä kiinni.

Helmikuun ihQutusbiisi

En ole täällä kiittämässä, vaan kertomassa mitä pitää ihQuttaa.

Helmikuun ihQuinta on Vilma Alina featuring Teflon Brothers - Juha88. Hauskasti riimittelevä, epätoivoisista nettitreffeistä kertova biisi on todennäköisesti jo nyt muodostunut yhdeksi talven isoimmista hiteistä.