sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Jos nämä heterot olisivatkin homoja...

Huvittaa välillä tuo Vladimir Putinin pullistelu. Uskon, että tuollaisen yltiömaskuliinisen imagon ylläpito johtuu miehen homppeliudesta: kun sattuu olemaan ruskean reiän ritari, halunnee Putsku osoittaa nousevansa homostereotypioiden yläpuolelle lihaksillaan, Moskovan metsäpalojen vesipommituksilla, tiikerin ampumisilla ynnä muilla... Todennäköisesti vastaavilla sankarimiehen teoilla voi median kautta löytää itselleen mukavan miekkosen kainaloon nukkumaan. Vladihan on ollut jo parisen vuotta vapailla markkinoillakin kulissiavioliittonsa kaaduttua!

Michael Monroe, Michael Monroe... Kynnet lakassa, silmät meikattu, pitkät hiukset... Varmaankin kaikki tuo täytyy tehdä jos sattuu olemaan gay. Vielä keski-ikäisenäkin pitää maalata kasvoja ja pukeutua kaiken maailman tiukkoihin trikoihin. Hassua, että seksuaalivähemmistöön kuuluvat haluavat aina niin tehdä, vaikka eihän siinä siis mitään väärää ole. Eivätköhän monet pidä tuollaista viehättävänä. Kyllähän Michaelin käheästä äänestä ja englannista vaikutteita saaneesta slangistakin kuulee ihan, että homohan se on.

Miksiköhän naiseksi pukeutuminen ja näyttelijän ammatti ovat aina homojen juttuja? Mietin sitä joskus Vesa-Matti Loirin esiintymisiä katsellessa. Tykkäsi etenkin kasikytluvulla vetää sukkikset jalkaan ja peruukin päähän. Nykyisinkin laulaa herkästi tulkiten Lapin luonnosta.


Angela Merkel, vanha lepakko. Tukka leikattu lyhyeksi polkaksi, vaatteet ovat miehekkään värittömiä, harteikkaita ja tylsän jäykkiä, meikki vähäistä... Politiikka on rekkalesbomaisen jyrämäistä: suoraviivaista, jopa maskuliinista, päälle käyvää, muita mitätöivää ja itsekästä. Aina naisista pitävät naiset ovat jotenkin niin... miehiä.

Onkohan Alex Stubb top vai bottom? Vai pitääkö molemmin puolin? Mietin sitä monesti, jos kategoriaan nyt laittaa niin hänhän on sellainen urheilijagay. Huoliteltu olemus, hampaatkin viimeisen päälle valkeat. Lenkkeilee, pyöräilee, pitää kroppansa kunnossa. Miehiä varten ehkä, vai ihan vain koska kunnossa oleva kroppa tuntuu hyvältä? Miehet kai mielessä, otaksun. Toisaalta, tarvitseeko seksuaalisuuttaan tuolla tavalla korostaa? Entinen koulukiusaaja muuten kuulemma, varmaan ollut nuorempana epävarma seksuaalisuudestaan ja siksi täytynyt toisia alistaa.

En minä millään pahalla, mutta miksiköhän lesbot aina haluavat olla niin äijämäisiä ja lihaksikkaita? Jutta Gustafsbergkin on yhtä terästä koko muija. Ehkä hän on naissuhteissaan maskuliinisia rooleja ottava osapuoli, voisiko olla?

Vaaratilanteita omassa työssä, eläen vailla tietoa huomisesta, homoille tyypillistä. Ei tarvitsi miettiä lasten tekoa tai jälkikasvun tulevaisuutta. Elämä on tässä ja nyt, elämä on ihmisen ja erityisesti homoseksuaalin parasta aikaa. Siksi varmaan Matti Nykäsestäkin tuli mäkihyppääjä, hetkessä eläjä. Monet muutkin talviurheilijat varmasti ovat valinneet saman extreme-elämän tyylin juuri seksuaalisuutensa takia. Saipahan Mattikin timmimpinä aikoinaan esitellä varustustaan koko maailmalle tiukoissa trikoopöksyissään. Homot tuntuvat myös juovan aika paljon, ja tämäkin näkyy Matin elämässä varsin hyvin... voi voi. Ahdistaakohan häntä seksuaalisuudestaan lapsettomuus vai tieto siitä, että kristinuskon opetusten ollessa totta joutuu kuitenkin hinttinä helvettiin? Tuntuuko elämä homouden takia jotenkin tyhjältä?


Uskon, että feminiinisyydellään ja seksikkyydellään Jennifer Lopez pyrkii osoittamaan koko maailmalle, kuinka myös homoseksuaalit naiset voivat olla naisellisen haluttavia. Usein lesbot nähdään hieman miehekkäämpinä verrattuna heteronaisiin, mutta J.Lo irroittautuu tästä yksinkertaistuksesta omalla kuumuudellaan. Sekä miehet että naiset voivat hänen ulkonäköään ihailla, mutta todellisuudessa hänen sydämensä sykkii vain naisille. Jos hän olisi hetero, hän tuskin korostaisi (etenkään 45 vuoden iässä) vartaloaan samalla tavalla.

Jari Sillanpää on musta aina ollut aivan selkeästi selkeästi homo. Imelyyksiä vetävä iskelmälaulaja, kävelee pokkana lavalla kun naiset viskovat pikkuhousuja, sellainen vähän kauniskasvoinen mies. Ei tullut yllätyksenä, kun tuli 2006 ulos kaapista. Voi niitä mummoja, jotka joutuivat aiheen vuoksi terapiaan!

..........................hetkinen!

Jari Sillanpäähän on muuten oikeasti homo. Noinhan hänestä kirjoitellaan.

Usein seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, kuten myös sukupuolivähemmistöjen edustajia, määritellään oman seksuaali- ja sukupuoli-identiteetin takia naurettavuuksiin asti. Ulkonäkövalinnat, elintavat, jopa elämänkatsomus ja poliittiset mielipiteetkin saatetaan yksioikoisesti selittää seksuaalisuudella.

Jos edellä mainitut heterot olisivatkin homoseksuaaleja, kuitattaisiinko heidän elämäänsä, tekojaan ja ajatuksiaan heidän seksuaalisella suuntautumisellaan edellä olleiden ajatuspierujen tavoin? Mahdollisesti. Jos jonkun silmää ärsytti väite Michael Monroen meikkien selittäminen kuvitellulla homoudella, voi vain arvailla, kuinka rasittavaa vastaava on niille, jotka kokevat sitä oikeasti elämässään.

Toki seksuaalisuus vaikuttaa monin tavoin ihmiseen ja monille se on olennainen osa identiteetin rakentamista, mutta ihminen on kuitenkin aina enemmän kuin sitä, mitä hänen makuukamarissaan tapahtuu.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Opiskelupaikka




Kahden välivuoden jälkeen ajattelin viimein, että on korkea aika suuntautua opiskelemaan. Laitoin paperit vetämään kirjallisuuteen (Tampereen ja Helsingin yliopistoille) ja viestintään / valtiotieteisiin Helsingin yliopistoon. Lisäksi suunnitelmani oli hakea suomen kielen opintoihin, mutta ajatuksissani olinkin klikannut hakiessa jotain helvetin kieliteknologiaa / yleistä kielitiedettä suomen kielen sijasta. Hupsista.

Motivaatiota hommaan ei erityisesti ollut: ehkä kaiken olennaisen kertoo se, että sain haun tehtyä tunti ennen sen päättymistä. Tai se, että luin ennen Tampereen kirjallisuuden koetta Tuksun Seiskalive-blogia muiden tenttiessä viime hetkellä kiireessä artikkelikokoelmaa lävitse. Tai se, että joimme parit kaljat Tampereella parin kaverini kanssa koetta edeltävänä iltana. Tai se, että Helsingin kirjallisuuden oppimateriaalin (kolmesta kirjasta yhteensä noin 450 sivua) lainasin viikko ennen koetta, ja muiden kokeiden takia luin koko kaman kiireessä kahteen päivään. Tai Helsingin-reissun toistuvat Alko-ostokset. Tai se, ettei oikeasti ihan vain kiinnostanut.


Tampereen kirjallisuuden koe meni mielestäni hyvin. Seuraavana päivänä olleesta viestinnän kokeesta en ajatellut samaa, sillä viestintä on eräs Suomen vaikeimmista paikoista päästä (vrt. lääkikseen hakevista pääsee sisään noin kymmenen prosenttia, viestinnässä kolme). Koe itsessään oli kiinnostava, siinä vertailtiin muun muassa RKP:n ja Vasemmistoliiton vaaliohjelmien käsityksiä työelämästä, työstä ja työpaikkojen luomisesta.


Hakutoiveissani mieluisuusjärjestys oli viestintä (mieluisin), kirjallisuus Helsinki, kirjallisuus Tampere, yleinen kielitiede Helsinki. Kirjallisuuden tulokset tulivat ensin, ja niihin olinkin yllättäen pääsemässä sisään. Tampereen yliopistolla olin ollut jopa koepistejonossa eli kokeeni oli kymmenen parhaan joukossa. Ehdin nähdä itseni kirjallisuuden opiskelijana: näin jo itseni pänttäämässä kognitiivisen metaforateorian kiemuroita ja ehkä myöhemmin entistä pahemmin kaljuuntuneena opettamassa kirjallisuutta lukiolaisnuorille. Humanistin sijaan meitsistä tuleekin valtsikkalainen: viestinnän tulokset yllättivät. Pääsin kuin pääsinkin sisään.

Koeviikko itsessään meni aika mukavasti: lyhyt visiitti Tampereelle, ja loppuviikon hengailin kaverieni nurkissa Helsingin Kontulassa. Säät suosivat, mikä loistava viikko olla yliopistojen saleissa kirjoittamassa koevastauksia ja sisällä muistiinpanoja tehden... Viikon kruunasi kavereiden näkeminen porukalla Esplanadin puistossa.


Olen hieman huolissani, onko viestintä ja valtiotieteet meikäläisen juttu, mutta opiskelemaan pääseminen on niin mahtava mahdollisuus, että täytyyhän sitä käydä ainakin kokeilemassa. Ainakin uskoisin, että tätä ainetta opiskellessa voin yhdistellä luovaa ja analyyttista puoltani. Verrattuna kahden vuoden takaisin suunnitelmiin lääkikseen menosta tämä tuntuu paljon enemmän, well, minulta.

Tinder tarjosi erityisesti miesten osalta mahdollisuuksia deitata tärkeitä julkkiksia, kuten perussuomalaisnuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkystä, BB-julkkis ja laulajatar Niko Saarista sekä Tuksun hovikampaaja Juhaa.
On mennyt vajaat kaksi viikkoa, ja viimein alan käsittää, että minulla on edessä isoja muutoksia – enkä edes osaa varmuudella hiffata, kuinka suuria. On miljoona murheen ja huoleen aihetta: mistä kämppä ja kohtuulliseen hintaan? Saisiko kunnollisen ja mukavan asunnon savolaisen osakunnan kautta? Mitä HOAS voi tarjota? Pariskuntakämpät osakunnan kautta olisivat tilavampia, miksi vitussa olen tunnevammainen ja ruma sinkku? Pitäisikö hankkia kämppis? Kuka olisi niin hullu että jaksaisi mua? Miten saan roudattua viinakokoelmani ja kaktukset Helsinkiin asti ilman vahinkoja? Onkohan koko ala meitsille sopiva? Saankohan töitä koulun käynnin ohelle? Pitäisikö järjestää läksiäisbileet Savossa? Pärjäänköhän mä siellä? Mitenköhän tuet haetaan, koko Kelan kanssa toimiminen kuulostaa pelottavalle? APUA. Opiskelupaikan saamisen pitäisi olla onnellinen juttu, mutta toistaiseksi kaikki siihen liittyvä on lähinnä ahdistanut ja stressannut.

Kokonaisuudessaan täytyy vain toivoa, että asiat järjestyvät. Eivätköhän ne niin teekin. Haluan ainakin uskoa niin. Oikeastaan alan innostua muutosta ja uusista tuulista yhä enemmän. Stay tuned Helsinki, here I come!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kesä- ja heinäkuun ihQutusbiisit

IhQutus on musiikkikansan oopiumia.

Kesäkuun ihQutus jäi sitten julkaisematta. Voi voi. Se oli kuitenkin RAC featuring Nate Henricks - Back of the Car. Mukavan kesäinen popitus.



Oi aikoja, oi ihQutuksia.

Heinäkuussa ihQuinta on Haloo Helsinki! - Kuussa tuulee. Minkäs sille mahtaa: en aina voi sanoa täysin pitäväni bändin laulajan ja keulakuvan (Elli Haloo) äänestä, mutta onhan Haloo Helsingin tuotanto mukaansatempaavaa musiikkia taidokkaiden sanakoukkujen ja mieleenpainuvien melodioiden kera.