Onnenluku

Vaalihumun alla koulut ovat tavanneet järjestää nuorten varjovaaleja, joiden tulkinnat ovat saaneet osakseen kuukauden välein julkaistavien vaaligallupien tavoin ylitulkintaa. Myös eurovaalien alla järjestettiin tällä kertaa ensimmäistä kertaa Allianssi ry:n toimesta nuorten varjovaalit, joiden tulokset vaikuttavat mielenkiintoisilta: suomalaisnuoret äänestävät ylivoimaisesti eniten kokoomusta, jonka ehdokkaista Alexander Stubb loistaa kirkkaimpana tähtenä. Varsinainen kohu kuitenkin on itsenäisyyspuolueen kannatus: se nousisi varjovaalien perusteella neljänneksi suurimmaksi puolueeksi kokkareiden, vihreiden ja kepun jälkeen.

Maltan tuskin odottaa, millaisia otsikoita itsenäisyyspuolueen tuloksesta voidaan vielä repiä: "Suomen nuoriso haluaa itsenäisen Suomen!" "Näin nuoriso äänesti: EU-kriittiselle IPU:lle jytky!" "Nuorten varjovaalit: itsenäisyyspuolueen murskavoitto – SDP pohjasakkaa!" Tulosotsikointia seuraavat tulkinnat, joissa pohditaan syitä vasemmistopuolueiden murskatappioille, kokoomuksen menestykselle ja itsenäisyyspuolueen yllätysvoitolle. Vasemmisto ei selvästikään uppoa enää nuoriin, jotka omaksuvat porvarillista ajattelua elintason kasvun myötä. EU-kriittisyys nostaa päätään erityisesti nuorten keskuudessa, sillä perussuomalaiset ovat viidentenä, kolmanneksi tulleen keskustan suosituin ehdokas on EU-skeptinen Paavo Väyrynen, ja lisäksi vielä Euroopan Unionista eroamista ajava itsenäisyyspuolue on neljänneksi suurin. Ehkäpä perussuomalaisten linja ei olekaan tarpeeksi kriittinen, ja nuoret äänestävät IPU:a. Miten Timo Isosaari, tuntematon viisikymppinen nokialaisagrologi, saavutti moisen kansansuosion?

Syy itsenäisyyspuolueen menestykseen on kuitenkin Suomen nuorison poliittisia mielipiteitä yksinkertaisempi. Se on oikeastaan vain kaksi numeroa. Se on se seksiasento. 69.

Nuorten varjovaalien menestyjiä yhdistää vaali toisensa jälkeen yksi asia: ei puolue, ei ikä, ei sukupuoli. Heitä jokaista yhdistää 69 vaalinumerona.

69 on jotenkin vain legendaarinen asento. Partnerit hyväilevät toistensa sukupuolielimiä suillaan, namn. Molemminpuolista nautintoa. Kannattaa kokeilla. 69 on lisäksi loistava läppä, jota voi tavata kaikkialla lähtien GTA-peleistä bändien nimiin.

Siilinjärven nuoriso äänesti kunnallisvarjovaaleissa 2012 valtuustoon tuntemattoman kuusysin. Vuoden 2011 eduskuntavarjovaaleissa 12/14 vaalipiirissä valituksi tuli ehdokas numero 69.Voi myös miettiä, kuinka tosissaan Suomen nuoriso on äänestänyt kymmenien nettimeemien lähteenä olevaa kristillisdemaripuheenjohtaja Päivi Räsästä, joka on saanut kahmittua noin neljänneksen puolueensa saamista äänistä (eikö joku Essayah ole samoin aika tsoukki?). Samoin, jos yli puoluerajoin suosiota nauttiva Stubb saa kaksi kolmannesta kokoomuksen äänistä, onko Suomen nuoriso kokoomuslaistunut? Voisiko olla peräti niin, että on äänestetty henkilöä? Kyuu Eturauttikin (Muutos 2011) kuulostaa hauskalle nimelle. Hah, joku Eturautti.

Analysointi on jo alkanut. Hesarissa itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Martti Pohjolainen selittää Suomen nuorison pettyneen EU:n lunastamattomiin lupauksiin työpaikoista. Puolueeseen onkin kuulemma liittynyt myös paljon nuoria. Poliitikan tutkija Ville Pitkänen sentään toppuuttelee ja arvioi syyksi vaalinumeroa.

Kuusysin menestys kertoo nuorten poliittista karttaa enemmän nuorten suhtautumisesta äänestämiseen (varjovaaleissa) ja politiikkaan: homma on pääasiassa läppää. Miksi alaikäiset jaksaisivatkaan perehtyä johonkin, johon heillä ei todellisuudessa ole vaikutusvaltaa? Ongelmallista on myös se, että joissakin äänestäminen on saattanut olla joillekin pakollista, ja joissakin tapauksissa on saanut jonkun muun edun äänestämisen yhteydessä: ainakin omina yläaste- ja lukioaikoinani pari opettajaa pakottivat kaikki oppilaansa tunnilla äänestämään, osa taasen "kannusti äänestysaktiivisuuteen" antamalla oppilaiden käydä äänestämässä kesken oppituntia – mikä loistava tapa kadota luokasta vaikkapa vartiksi. Tällöin vaalit eivät anna objektiivista tulosta.

Tulos jää viihteelliseksi, turhaksi uutiseksi, jolla saadaan muutamia klikkauksia ja aikaan jonkinlaista poliittiseksi keskusteluksi nimitettävää "tätä nuorisomme haluaa" -skeidaa. Jos joitain päätelmiä voidaan varovaisesti tehdä, ne ovat:
1) ei kiinnosta, ainakaan vielä tässä iässä
2) vasemmisto ei kiinnosta
3) äänestetään sitä, jolla on isoin budjetti, levein hymy ja/tai joka on eniten esillä mediassa
4) vanhempien poliittiset mielipiteet eivät periydy yhtä selkeästi jälkikasvulle kuin voisi odottaa.

Kolmeatoistaa on pidetty huonon onnen lukuna, vaikkei siitä ole tainnut olla haittaa vaalimenestykselle. Ehkä 69 on tällöin onnenluku: sekä sängyssä että nuorison varjovaaleissa.

-------------
http://www.hs.fi/kotimaa/Itsen%C3%A4isyyspuolue+rynni+nuorten+vaaleissa/a1400574839877
http://www.aantenlasku.fi/
http://www.alli.fi/sitenews/view/-/nid/3411/ngid/40
http://www.nokianuutiset.fi/Uutiset/1194902318631/artikkeli/jos+nuoret+paattaisivat+nokialainen+timo+isosaari+valittaisiin+europarlamenttiin.html

Olkaamme siis Naton jäseniä

Koko maailman puhutuin aihe viime viikkojen aikana on ollut Ukrainan kriisi ja sen tuorein käänne: Venäjän erikoinen sekaantuminen Krimin tilanteeseen. 28. helmikuuta tunnuksettomat sotilaat ottivat haltuunsa lentokenttiä. Myöhemmin on paljastunut, että tunnuksettomat sotilaat ovat Venäjän armeijasta. Tilanne kokonaisuudessaan on sekava: Putin on saanut luvan aseelliseen voimankäyttöön federaationeuvostolta. Venäläisten sotilaiden määrää on lisätty, ja vahvuuden on arveltu olevan 15 000 sotilaan kieppeillä. Kielellisesti venäläisenemmistöisen Krimin alueparlamentti äänesti liittymisestä Venäjään. Asiaan liittyvä kansanäänestys olisi tarkoitus järjestää ensi viikolla.

Kokonaisuudessaan kriisiä seuratessa vallitsevaksi nousee koko touhun sekavuus: mitä Venäjä haluaa? Haluaako maa vain osoittaa, ettei se ole sotilaallisesti vähäteltävä? Halutaanko Ukrainan kriisillä herätellä neuvostoaikaista nostalgiaa, kun ammoinen supervaltio puuttui muiden maiden politiikkaan tuosta vai? Haluaako Venäjä Krimin osaksi federaatiota? Vastaus: kukaan ei oikeastaan tiedä, vaan monet Venäjä-asiantuntijatkin ovat hämmentyneitä.

Eräistä asioista jokainen voi kuitenkin olla varma. Ensimmäinen karu totuus on se, ettei Venäjä ole demokratisoitumassa. Venäjä on edelleen arvaamaton, omien oikkujensa ja intressiensä mukaan toimiva suurvalta. Venäjä osaa tehdä sotilaallisen väliintulon nopeasti, tehokkaasti ja päättäväisesti. Venäjä tekee mitä tahtoo.

Ukrainan kriisi ja Venäjän toiminta saa (tai ainakin pitäisi saada) myös Suomen pohtimaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa. Jos Venäjä kohtelee naapurimaataan Ukrainaa vastaavalla tavalla, millainen on Suomen kohtalo? Vastikään on kerrottu Venäjän pitäneen sotilasharjoituksia Karjalan tasavallan alueella ja aikovan lisätä merkittävästi sotilaiden määrää Suomen rajan tuntumassa.

Valitsen sinut Nato

Vieläkö joku pystyy kaivamaan esiin oikeasti päteviä vasta-argumentteja Suomen Nato-jäsenyydelle?

Tosiasia on, että jos jokin maa Suomeen hyökkäisi, se olisi Venäjä. Ei Ruotsilla, Virolla tai Norjalla ole syitä eikä edes mahdollisuuksia moiseen. Saksa ei suunnittele aloittavansa uudestaan tuhatvuotisen valtakunnan rakentamista. Syy, minkä takia Suomessa edelleen on yleinen asevelvollisuus ja maa on pyrkinyt pitämään yllä jonkinasteista puolustuskykyä, on idässä.

Suomalaiset ovat kautta aikain suhtautuneet Pohjois-Atlantin liittoon eli Natoon kriittisesti. Useimmiten Nato-vastustajat jakaantuvat kahteen leiriin: venäläismyönteisiin/amerikkalaiskriittisiin, jotka kokevat Naton liian amerikkalaismieliseksi, ja niihin, jotka tosissaan luulevat Suomen tulevan toimeen omilla puolustusvoimillaan.

Natossa on ongelmansa. Naton keskeisin vaikuttaja on Yhdysvallat. Osa Naton operaatioista, kuten Yhdysvaltojen johdolla harjoitettu "terrorisminvastainen sota", ovat olleet kyseenalaisia. Yhdysvallat on kuitenkin demokraattisempi ja Suomen arvoja lähempänä oleva valtio kuin Venäjä, jonka ihmisoikeuskysymykset ovat viime vuosina olleet esillä merkittävästi.

Suomen puolustusvoimiin uskominen on yksinkertaisesti turhaa haihattelua. Suomen armeijan koko on murto-osa Venäjän armeijasta. Kalusto ostetaan usein käytettynä (panssarivaunut). Jos Venäjä hyökkäisi, Suomi olisi arvioista riippuen polvillaan parissa päivässä, hyvällä onnella vasta muutamassa viikossa. EU-maille kaavailtuun yhteiseen puolustukseen ei samoin parane luottaa, sillä talousvaikeuksissa rypevän unionin kyky toimia tositilanteessa on kyseenalainen.

Nato toisi Suomelle varman turvan, sillä puolustusliittoon kuuluvaan maahan ei noin vain hyökättäisi. Natoon liittyminen pitäisi lisäksi tehdä silloin, kun se on vielä mahdollista. Kliseinen mutta osuva vertaus kuuluu: palovakuutustakaan ei oteta siinä vaiheessa, kun talo on tulessa. Monet ovat esittäneet, että jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, Suomi saisi ehkä Natolta apua. Ehkä. Miksei puolustusliittoon voi saman tien liittyä? Silloin apu ainakin olisi varmaa.

Suomettumisen aika ei ole ohi vieläkään

Suomen ulkopoliitikassa on kautta aikain pyritty puolueettomuuteen, muttei sitä läheskään aina olla ymmärretty muualla. Kylmän sodan aikana Suomi katsottiin länsimaiden näkökulmasta venäläismieliseksi, parhaimmillaan Suomi saatettiin käsittää Neuvostoliiton etupiiriksi. Lisäksi suomalainen "puoluettomuuspoliitikka" johti Neuvostoliittoon päin rähmälläänoloon: suomettumiseen. Pyrkiessään miellyttämään vaikutusvaltaista naapuriaan Suomi loi uuden sanan kansainväliseen politiikkaan: pieni valtio taipui suurvallan edessä pahimmillaan rajoittaen sananvapautta ja sensuroiden suurvaltaa kohtaan esitettyä kritiikkiä. Suomalaiset saattoivat katsoa tasapainoilevansa idän ja lännen välissä, mutta länsimaiden näkökulmasta Suomi jousti periaatteistaan liikaakin ja taipui Neuvostoliiton tahtoon.

Suomettumisen aika ei näytä olevan ohi vieläkään. Suomalaisten poliitikkojen kannanotot ovat olleet yllättävän varovaisia. Pääministeri Katainen on todennut, että "täytyy pitää pää kylmänä". Puolustusministeri Haglund piti yllään Ukrainan lipun värejä mukailevaa kravattia. Aika laimeita kannaottoja? Onneksi sentään presidentti Niinistö on uskaltanut todeta Venäjän rikkovan kansainvälistä oikeutta.

Jo aiemmin Suomi on pysynyt pääasiassa hiljaa Venäjän ihmisoikeusongelmista. Arhimäen sateenkaariliput sekä Tynkkysen sateenkaarikravatit ovat saaneet osakseen paheksuntaa ja "välejä Venäjään ei saa pilata" -hyssyttelyä – meillä, Suomessa, jonka pitäisi olla ihmisoikeuksien mallimaa. Samoin tutkija Mika Aaltola on toivonut Suomelta vahvempaa kannanottoa Ukrainan kriisiin. Hän kuitenkin arvelee, ettei Suomi tule niin tekemään.

Suomen ei tarvitse solmia uutta YYA-sopimusta ja nuolla venäläiseliitin persettä, sillä parempikin vaihtoehto on olemassa. Natoon kuuluminen varmistaisi sananvapauden ja demokratian Suomessa. Suomettuminen jäisi viimein historiaan, kun Naton turvatakuut mahdollistaisivat sen, että Suomi uskaltaisi viimein ottaa asioihin aidosti kantaa.  

Mitä me vielä odotamme?

Mitä me suomalaiset vielä odotamme? Nato on vakuutus, joka kannattaa ottaa. On turha lässyttää sitä, että venäläiset ovat ystäviämme. Ystävä ei sijoita tuhansia sotilaita rajamme läheisyyteen. On yksinkertaisesti hölmöä odottaa, että meitä tultaisiin ehkä auttamaan Naton suunnalta Venäjän hyökätessä, kun voimme varmistaa avun saannin liittymällä kyseiseen puolustusliittoon. Lisäksi on noloa, mikäli maamme alkaa suomettua uudestaan.

Venäläismielisiä emme enää ole, yksinämme emme toimeen tahdo tulla, olkaamme siis Naton jäseniä.

---------------------------------------------------------------------------------------

 - http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288660386585.html
 - http://yle.fi/uutiset/tutkija_suomen_turvallisuuspoliittinen_asema_muuttuu__maailma_ei_ole_enaa_entisensa/7115778
 - http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/lehdet-venaja-sijoittaa-tuhansia-sotilaita-alakurttiin-lahelle-suomen-rajaa/658297/
 - http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288659048881.html
 - http://fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_kriisi_2014
 - http://yle.fi/uutiset/katainen_ukraina-huippukokouksen_alla_nyt_pitaa_pitaa_paa_kylmana/7123055

Kansalaisaloitteesta kansanäänestykseen?

Perjantaina 13. joulukuuta Suomen eduskunnan käsittelyyn tulee kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tahdon 2013 -kampanjassa kerättiin kaiken kaikkiaan hieman yli 167 000 kannattajaa lakiehdotukselle, joka toteutuessaan takaisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pareille yhteneväiset juridiset oikeudet verrattuna heteropareihin. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on ehtinyt hehkuttamaan, että kansalaisaloitteen avoimesta käsittelystä voi tulla "yksi eduskunnan historian suuria keskusteluja".

Toivon tätä kirjoittaessani olevani väärässä, mutta pelkään joka tapauksessa pahoin perjantai kolmannentoista olevan huonon onnen päivä myös kansalaisaloitteelle. Vaikka vielä vuoden 2011 eduskuntavaalien alla nykyisistä kansanedustajista 60 prosenttia ilmoitti kannattavansa homopareille tasa-arvoisia oikeuksia, kansanedustajien keskuudessa järjestetyn lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista allekirjoitti vain 76 kansanedustajaa eli 38 prosenttia. Erityisesti pääministeripuolue kokoomuksen edustajista yllättävän moni jätti allekirjoittamatta aloitteen, vaikka puolue pyrki profiloitumaan vaalien alla välittäväksi sateenkaari-ihmisten puolueeksi. Samoin valitettavan moni keskustan ja SDP:n kansanedustaja jätti vaaleissa kertomistaan mielipiteistä huolimatta aloitteen allekirjoittamatta. Oliko homppelimyönteiset kommentit vain keino kalastella ääniä vai saiko pääsy eduskuntaan aikaan joissakin edustajissa varovaisuutta?

Joka tapauksessa, kariutunut kansanedustajien lakialoite ei lupaa hyvää perjantaiselle lakiehdotuskäsittelylle. Asiaa ei paranna se, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on päättänyt tehdä äänestyksestä puoluekurillisen – yleensä arvokeskustelussa kansanedustajat saavat äänestää omatuntonsa mukaan, mutta perussuomalaiselle kansanedustajalle voi tulla puolueensa johdon suunnalta sanktioita positiivisesta äänestä homoavioliitoille. Vaikka Soini hokee "kansan kyllä tietävän", tässä tapauksessa hänen oma uskonnollinen näkemyksensä näyttää ohittavan sen tosiasian, että enemmistö kansasta puoltaa tasa-arvoista avioliittolakia – jopa perussuomalaisten keskuudesta löytyy hieman enemmän lain kannattajia kuin sitä vastustavia. Soinin ja hänen opetuslastensa lisäksi ainakin kaikki kristillisdemokraatit tulevat äänestämään lakialoitetta vastaan.

Ensimmäinen kansalaisaloite, Turkistarhaton Suomi, hylättiin eduskunnan käsittelyssä kesäkuussa murskaäänin 146-36. Monet lain puolustajat olivat pettyneitä, mutta täytyy huomata, että enemmistö kansasta hyväksyy turkistarhauksen, joskin varauksin. Mikäli eduskunta päätyy hylkäämään myös toisen kansalaisaloitteesta alkunsa saaneen lakiehdotuksen (tasa-arvoinen avioliittolaki), ollaan kuitenkin jo eri ongelmien edessä: mitä järkeä ylläpitää kansalaisaloitejärjestelmää, jos eduskunta päätyy hylkäämään kansan enemmistön kannattamia aloitteita?

Tasa-arvoisen avioliittolain tavoin ongelmalliseksi voi nousta vaaditut 50 000 kannattajaa saanut lakialoite pakkoruotsin muuttamisesta vapaaehtoiseksi: monet kansalaiset ovat toivoneet sitä pitkään, mutta miten myös suomenruotsalaisilta ääniä havittelevat kansanedustajat päätyvät lopulta äänestämään, kun ehdotus tulee käsittelyyn?

Kun kansalaisaloitteen tekeminen tuli mahdolliseksi, toiveena oli innostaa suomalaisia uusin keinoin kohti suoraa demokratiaa ja kannustaa yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Mikäli eduskunta päätyy hylkäämään jokaisen merkittävästi keskustelua herättäneen aloitteen, se sortuu suoran demokratian ja kansalaisaloitejärjestelmän vähättelemiseen. Jos näin tulee käymään, kansalaisaloitteiden suosio todennäköisesti vähenee, niiden poliittinen merkittävyys pienenee ja tavoite kansalaisten aktivoimiseksi jää saavuttamatta. Siksi näenkin ratkaisuksi sen, että kansalaisaloitteen saadessa tarpeeksi paljon kannattajia se siirtyy kansanäänestykseen. Muun muassa Sveitsissä kansalaisaloitejärjestelmä on juuri tällainen: tarpeeksi monen kannattajan jälkeen maan parlamentti tarkastaa aloitteen ja vie sen kansanäänestykseen. Parlamentti voi hylätä aloitteen vain painavista syistä. Vaikka harva aloite on lopulta johtanut lakiin tai lainmuutokseen, järjestelmä on havaittu hyväksi keinoksi nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Sen on arveltu vähentävän välimatkaa Sveitsin kansalaisten ja hallituksen välillä.

Kansanäänestykselle on olemassa monia hyviä puolia: kansalaisten ei poliitikkojen tavoin tarvitse olla toisia mielisteleviä vaalisalaisuuden ansiosta. Suomalaiset ovat yleisesti ottaen olleet läpi historian mielipiteissään sopivan rauhallisia, eikä poliittisilla äärisuuntauksilla ole maassamme liikaa vaikutusmahdollisuuksia. Ainoaksi ongelmaksi kansanäänestykselle voisi nousta alhainen äänestysprosentti: jos esimerkiksi aniharva vaivautuu äänestämään energiatodistuslain muutoksista (50 000 kannattajaa saanut kansalaisaloite), kansanäänestys on kyseenalainen. Tästä syystä kansanäänestyksille olisi asetettava jonkinlainen vähimmäisraja eli kuinka monta prosenttia äänioikeutettuja tarvitaan, jotta kansanäänestyksen painoarvon voidaan katsoa olevan tarpeeksi merkittävä. Kieltolaista äänestettäessä äänestysaktiivisuus oli noin 44%, EU-jäsenyyden tapauksessa 74%. Ehkäpä jo 40 prosentin äänestysaktiivisuus olisi siis tarpeeksi?

Toivon joka tapauksessa lakiehdotuksen menevän läpi perjantaina. Mikäli se ei mene, suoran demokratian ja kansan rivien väheksymistä ei kannata jatkaa: joko järjestelmä menettää ajan myöten arvonsa tai sitten kansalaisaloite voisi johtaa suoran demokratian huipentumaan: kansanäänestykseen, kansan todelliseen valtaan.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lue myös vanhempi teksti IRC-Gallerian blogin ajoilta:
http://irc-galleria.net/user/ErQ/blog/55399539-takinkaannokset-homoliittokeskustelussa-kyseenalaistavat-poliitikkojemme-luotettavuuden
Lähteitä:
http://blog.qruiser.com/qx.fi/202123/avioliittolaille-avoin-kasittely
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/keskustan-kannattajat-nihkeimpia-tasa-arvoiselle-avioliittolaille/642341/
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/kansan-enemmist%C3%B6-hyv%C3%A4ksyy-turkistarhauksen-varauksin-1.27947
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/297
http://en.wikipedia.org/wiki/Initiative#Switzerland

Tulevaisuuden puoluekartta

Maailma menee eteenpäin ja politiikka seuraa perässä. Ajan myötä politiikkaan on tullut uusia puolueita uusien asioiden ja ilmiöiden seurauksena. Suomalaisten herätessä ympäristöasioihin syntyi Vihreä liike 1980-luvulla, 2000-luvun internetajan tuotos on Piraattipuolue. Millaisia puolueita suomalaisessa politiikassa voidaan nähdä tulevaisuudessa, kun Suomi kansainvälistyy, keskittyy ja muuttuu arvoliberaalimmaksi?

Islamistidemokraatit, ID
Islamistidemokraatit syntyy Suomeen, kun muslimien määrä väestössä kasvaa ja osa haluaa tuoda osaksi politiikkaa islamilaisen arvomaailman. Puolueen johdossa on jonkinasteinen hörhö lääkäri, joka osaa soveltaa Koraania ja lääketieteen termejä omien tarkoitustensa mukaan.

Islamistidemokraatit ovat maltillinen ja rauhantahtoinen puolue, joka kannattaa uskonnonopetuksen säilyttämistä sekä vastustaa homoavioliittoja. Puolue kuitenkin kannattaa moniavioisuutta, jossa mies voi ottaa itselleen useamman vaimon. Sharia-lakia pyritään tuomaan osaksi suomalaista lainsäädäntöä.

Eläinten puolue, el.
Eläinten oikeuksien takelteleva kehitys johtanee lähitulevaisuudessa Eläinten puolueen syntymiseen. Eläinten puolueen peruslinjauksia on tietysti parantaa eläinten oikeuksia: se ajaa turkistarhakieltoa, myös lihan käyttö syömistarkoituksessa pitäisi lopettaa siirtymäajalla. Mehiläistarhauksen eettisyys on samoin otettava huomioon ja pohdittava eläintuotteiden  vähentämistä.

Tietenkään eläinoikeuksien toteuttaminen ei onnistu täydellisesti, mikäli kohderyhmä ei pääse itse ollenkaan päättämään asioistaan. Puolueeseen hyväksytäänkin siksi jäseniksi myös eläimet, jotka voivat puolueen äänestyksissä (kirjoitustaidon puuttumisen vuoksi) osoittaa kannattavansa jotakin linjausehdotusta ääntelemällä: sika röhkii, lehmä sanoo muu, hevonen ihaa, kissa miumau, koira vuh ja niin edelleen. Tässä demokratiassa voi olla ongelmansa, sillä eräässä puolueen äänestyksessä eläimet ovat antaneet tukensa rattijuopumusrajojen nostamiselle ja sallineet pienten porsaiden kastraation ilman puudutusta jatkossakin.

Puolueen heikkoutena on, ettei suomalainen lainsäädäntö katso eläimiä oikeustoimikelpoisiksi, eli suuri osa puolueen kannattajista ei pysty äänestämään puoluetta vaaleissa. Samoin puolue ei pysty asettamaan suosittua Jyri-palkintosonnia vaaleissa kansanedustajaehdokkaaksi.

Kokoomuskeski-ikäiset, KKK
Koska alkuperäiset kokkarit ovat liian suvaitsevaisia ja vasemmistohenkisiä, parinkymmenen vuoden kuluttua nykyhetkestä nykyiset kokoomusnuoret irtaantuvat emopuolueestaan ja perustuvat puolueen nimeltä Suomen Kokoomuksen kova-arvoiset keski-ikäiset, joka taipuu kansan suussa kokkarikeskareiksi.

Puoluetta kritisoidaan liian patriarkaaliseksi ja konservatiiviseksi, mutta tähän kritiikkiin puolue vastaa nimittämällä puheenjohtajakseen helvetin hyvännäköisen juristimuijan, joka... joka... No kai sillä jotakin mielipiteitäkin on, mutta niin, hyvännäköinen se on ikäisekseen. Jumalauta mikä mimmi.

Perussomalit, PS
 Aikoinaan perussuomalaisten sanottiin tuoneen väriä suomalaiselle puoluekartalle kokoomuksen sinisen, SDP:n punaisen ja keskustan vihreän rinnalle. Samaa tekee perussomalit, mikäli musta on väri. Somalivähemmistön kasvaessa ja somalinuorten arvojen länsimaistuessa vanhanaikaisemmat henkilöt päättävät palauttaa kunnon perinteiset arvot valtaan. Puolueen logona toimii ruskea PeruS-teksti vihreällä sademetsätaustalla.

Puolueen puheenjohtaja kerää somaleiden suosion siitä huolimatta, että hän shiiamuslimi, kun taas suurin osa somaleista on sunneja. Jokin hänen persoonassaan ja supliikissa sanavalmiudessaan vain viehättää. Radikaaleimmat puolueen edustajat aiheuttavat mediassa kohuja harva se päivä: esimerkiksi al-Hak'ar'anin sekoilee humalapäissään baarissa, vaikka hänen pitäisi uskonvakaumuksensa takia olla raitis. Miekkonen aiheutti kohua jo ensimmäisen kansanedustajakautensa ensimmäisinä päivinään matkiessaan ortodoksikirkon resitointirukousta.

"Soomi somalilaisille" on puolueen eräs tunnetuimmista sloganeista.

Suomen Anti-Demokraattinen Puolue, SAD
SAD eli Suomen Anti-Demokraatit on joukko virkamiehiä ja porvareita, jotka ymmärtävät Björn Wahlroosin tavoin, ettei aina kansanvalta ole kansan itsensä kannalta paras asia. Puolue muistuttaa, että iso osa kansasta esimerkiksi halusi Suomesta kommunistisen maan itsenäistyessä, mikä jälkeenpäin ajatellen ei olisi ollut kovinkaan hyvä asia. Onneksi valkoiset saivat punaisten päät käännytettyä: osan järjellä, osalta tosin piti vääntää niskat nurin tai räjäyttää koko pää ilmaan.

Anti-demarien mielestä kansa ei aina ymmärrä omaa parastaan. Kansa ei ymmärrä, että tukiessa konkurssin partaalla roikkuvaa Kreikkaa jo 53:n kerran miljardiluokan tukipaketeilla, joihin varat lainataan kansainvälisiltä valuuttarahastoilta ja lainojen lyhennykset maksetaan kansalla, Suomi on loppujen lopuksi voittaja. Kyllä Kreikka voi maksaa kaiken joskus takaisinkin, ja silloin maata miljardien hintaisilla tukipaketeilla rahoittanut, rutiköyhäksi ja velkaiseksi ryvettynyt Suomi saa rahansa takaisin. Eikä siinä vielä kaikki, korkojakin tulee!

SAD pyrkii kumoamaan demokratian ja palauttamaan vallan yhteiskunnan kermalle: rikkaimmille, talousasiantuntijoille, filosofeille ja Uutisvuodon vakiokasvoille.

Suomen venäläinen kansanpuolue, VKP
Venäläisten osuuden kasvaessa Suomessa perustetaan viimein porvarillinen pienpuolue VKP eli venäläinen kansanpuolue. Puolue pyrkii venäläiseliitin aseman kohottamiseen tai ainakin sen säilyttämiseen. VKP on mukana hallituksessa kuin hallituksessa, sillähän on vain yksi olennainen linjaus.

Kun Suomen koulutusjärjestelmää uudistetaan, hallituksessa mukana oleva VKP asettaa omaksi, järkkymättömäksi ehdokseen venäjän kielen pakollisen opettamisen koulussa. Ilman tätä VKP ei hyväksy mitään Suomen koulujärjestelmää olennaisesti parantavaa ehdotusta, kuten kymmensormijärjestelmän ja lähdekritiikin lisäämistä opetussuunnitelmiin. Venäjän kauniin kielen kuuluu olla pakollista myös länsirannikon ruotsinkielisillä alueilla, vaikkei niillä asustakaan miltei yhtään venäläisiä.

Muut puolueet pyrkivät usein myötäilemään VKP:n linjoja ja kalastamaan poliittisia irtopisteitä (ääniä) suomenvenäläisiltä toteamalla muun muassa: "Kyllähän me tätä venäjän kieltä tarvitaan, ei me suomalaiset muuten ymmärretä toisiamme, jos kaikki ei osaa venäjää puhua."

Puolue on porvarillinen, sillä monet venäläismiljonäärit osallistuvat sen toimintaan. Lahjoitusten määrä on huima. Puolueen alaisuuteen kuuluva säätiö tuottaa muun muassa YLEllä nähtävän sarjan "Suomi on venäläinen", jossa pyritään huomauttamaan, että monet suomalaisen kulttuurin ominaisuudet ovat venäläistä alkuperää: Helsingin kehittyminen nykyiseksi metropoliksi ilman venäläisten 1800-luvulla tekemiä suuruudistuksia olisi ollut mahdotonta, samoin monet muut Suomen kokemat merkittävät uudistukset, kuten koululaitos, saivat alkunsa äiti-Venäjän armollisen vallan alla.

-------