Paskojen joululaulujen haaste vol 9

Joululaulut covereitu, Teosto on jo ovella, joululaulu raiskattuna roikkuu kuuntelijan korvilla. Tipe tipe tip tap.

Tämä tapahtuu joka vuosi. Kulkuset sekoittavat artistin kuin artistin ja saavat heidät levyttämään oman tulkinnan jostakin joululaulusta. Olipa kyseessä siirappinen jenkkijoulupoppi, kiusallinen ylilaulaminen tai väkinäinen yritys sovittaa klassikko omaan genreen, lopputulos on usein karmeaa kuunneltavaa.

On siis vuosittaisen paskojen joululaulujen kuunteluhaasteen aika – jo yhdeksännen kerran.

HAASTE ETENEE NÄIN: kuuntele oheinen joululaululista läpi. Listan edistyessä kappaleiden pitäisi muuttua yhä korvia raastavammiksi. Sääntöjä on kaksi: 1) kappaleita ei saa skipata 2) kappaleita ei saa soittaa hiljaa taustalla, vaan kovaa. Jos kappaleella on musiikkivideo, sen katsomisesta saa bonusta.

Jos korvasi ja mielenterveytesi kestävät loppuun asti, olet ansainnut mainetta kunniaa. Jos sorrut raskaalla tiellä, älä hätäile – tuskin olet ainoa laatuasi. Muista myös raportoida tapahtumaan kuuntelumenestyksestäsi: kestitkö kaiken vai missä kohtaa tärykalvotulehdus tuli vastaan?

Kuuntele soittolista tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=8ksbmTRDgjI&list=PLzYao3BhU0lmvq9WDLO-mt1UUT_xWwL_g 

Lauri Tähkä – Varpunen jouluaamulla
Kaija Koo – En etsi valtaa loistoa
Sia – Santa’s Coming For Us
Korn – Jingle Balls
Marina and the Diamonds – Have Yourself A Merry Little Christmas
Minions – Jingle Bells
Justin Bieber feat. Busta Rhyme – Little Drummer Boy
RUN-DMC – Christmas In Hollis
Modern Talking – It’s Christmas
Bruce Springsteen – Santa Claus Is Coming to Town
Cyndi Lauper – Early Christmas Morning

Joululaulut näyttävät palanneen muotiin, sillä yhä useampi kansainvälinen kuin kotimainenkin artisti on levyttänyt tänä vuonna jopa kokonaisia joulualbumeita. Tasokin vaikuttaisi kohentuneen, sillä yhä useammin laulut on tehty hyvällä maulla. Onneksi kasari, ysäri ja tusari tarjoavat loputtoman aarreaitan tätä listausta varten.

Tämän vuoden haaste onkin inspiroitunut erityisesti kasaribiitistä ja lapsikuoroista. Aluksi vaikutti siltä, että lista olisi ollut turhankin helppo. Lopulta vaikeita lauluja löytyi kuitenkin erinomaisesti – vaikeustasosta kertonee jotain jo se, että Lauri Tähkä on listan ensimmäisenä eli helpoimpana. Korn menettää katu-uskottavuutensa, ja viimeistään tämän listan jälkeen jokainen vihaa Minionseja. Justin Bieber tähdittää listaa – taas. On kumma, miksei Bruce Springsteen, Cyndi Lauper ja Modern Talking ole olleet jo aiempina vuosina mukana.

Menestystä joulumusiikin kuunteluun – taistelkaa loppuun asti.

Haasteelle on myös Facebook-tapahtuma (eikö olekin nykyaikaista):
https://www.facebook.com/events/219618025248567/

Marraskuun ihQutusbiisi

IhQutuksen kaatuminen ei koske meitä suomalaisia eikä muuta Eurooppaa.
Marraskuun ihQuinta on amerikankuubalainen laulaja-lauluntekijä Camila Cabello kappaleellaan Havana. Erityisesti kappaleen videossa on mukavaa tarinallisuutta ja se kierrättää itseironisesti latino-kliseitä.

Ihan homoja lastensatuja

Tuhkimo

Olipa kerran Tuhkimo. Sattuipa niin, että hänen äitinsä kuoli ja isä meni uusiin naimisiin. Äitipuoli oli kuitenkin ilkeä, katkeroitunut eukko, jonka käsitys naisen roolista yhteiskunnassa oli perin vanhanaikainen. Äitipuoli passitti Tuhkimon perheen kotiorjattareksi pyykkäämään, tiskaamaan ja siivoamaan. Samalla tämä kuitenkin hemmotteli kahta omaa tytärtään, Tuhkimon kahta ilkeää, pinnallista ja lellittyä siskopuolta.

Perheen arki meni eteenpäin. Tuhkimo pesi astioita, puunasi paikkoja, pyykkäsi paitoja. Sisarpuolet jatkoivat lihomistaan ja äitipuoli kuihtumistaan ja mäkättämistään. Isä oli kuin raunio entisestä, täysin tossun alla: hän ei koskaan uskaltautunut puolustamaan tytärtään.
 – Kyllä tuollaisen paikka on hellan ja nyrkin välissä! Nainen kuuluu silittämään lakanoita ja tekemään ruokaa! huusi äitipuoli, vanhoillisen kasvatuksen saanut entinen uutistenlukija.

Sattuipa kerran niin, että kaupunkia kohtaasi suuri juhla: nuori prinssi oli päättänyt järjestää tanssiaiset, joihin kaikki seudun nuoret singlet, sinkut, naimattomat naikkoset siis, olivat tervetulleita. Tuhkimon oli turha haaveilla hippasista, sillä työn sorvi kutsui: hänellä olisi ulkona runsaasti puutarhatöitä tehtävänä; lehdet odottivat lakaisemista ja puutarha kitkemistä. Äitipuoli puetutti omat tyttärensä mitä kauneimpiin – joskin heidän lihavien vartaloidensa päällä mauttomiin – asuihin. Mamma katsoi, että tytöt laittoivat näyttävät meikit kasvoilleen ja hiukset kiharalle.

Sisarpuolten mentyä Tuhkimo jäi yksin haravoimaan pihalle lehtiä.
 – Kunpa minäkin vain pääsisin tanssimaan! On tämä niin väärin, saatana!
Samassa hänen eteensä ilmestyi nainen.
 – Älä säikähdä! Olen hyvä haltiatar! Minä olen tullut luoksesi ja haluan päästää sinut tanssimaan! Haluan sinun olevan onnellinen.

Niinpä hyvä haltiatar loihti pihan kurpitsasta vaunut, puutarhan sammakoista ratsukuskit, hiiristä hevoset. Tuhkimon hän vaatetti upeaan sädehtivän valkoiseen mekkoon, jossa oli sinertäviä smaragdeja: onhan naisen kauneus aina kiinni siitä, kuinka kalliisti ja hienosti hän on pukeutunut. Tuhkimo läksi matkaan!
 – Mutta muista! Taika raukeaa puoli neljältä, joten kiiruhda sitä ennen pois! Muutoin pilkun tullessa ja valojen syttyessä prinssi näkee elähtäneet kasvosi! huusi haltiatar perään.

Tuhkimo ennätti tanssiaisiin juuri parahultaisesti.

Tuhkimon olemus herättikin pian prinssin huomion. Hän pyysi Tuhkimoa tanssimaan, ja he tanssivat, oi, he tanssivat koko yön. Yö kului kuin siivillä, ja pian valot himmenivät: oli illan viimeisten hitaiden aika. Viimeisen kappaleen viimeisten tahtien aikana Tuhkimo irrottautui prinssistä syleilystä ja juoksi ulos tanssiaisista.
 – Minne menet? Älä karkaa luotani, rakas! prinssi huusi ja roikkui Tuhkimon jaloissa, saaden varastettua tältä lasisen kengän. Tuhkimo stormasi ulos, juoksi ulos klubilta ja piiloutui sivukujalle.

Pilkun jälkeen taika raukesi. Syrjäkadulla Tuhkimo palasi entisiin rääsyvaatteisiinsa, vaunu muuttui kurpitsaksi, ratsut hiiriksi, jotka vilistivät piiloon viemäreihin ja rakennusten koloihin.

Prinssi ei saanut salaperäistä tanssijaa mielestään. Kuka oli tuo eloveena kauniissa mekossaan? Mietteet, toiveet ja fantasiat painoivat prinssiä niin, että hän päätti selvittää lasisen kengän omistajan ja lähteä kiertämään kaupungin koteja kenkä mukanaan. Hän kiersi adjutanttiensa kanssa talosta toiseen etsien ihastustaan. Koko kaupunki kuuli operaatiosta: tytöstä, jonka jalkaan kenkä sopisi, tulisi prinssin puoliso ja myöhemmin kuningatar!

Koitti aamu, jolloin prinssi avustajineen saapui Tuhkimon kotiin. Ilkeä äitipuoli kiiruhti tyttäriään sovittamaan kenkää. Ensimmäisen jalat olivat kuitenkin aivan liian turpeat siroon lasikenkään. Äitipuoli haki liiteristä kirveen ja iski sillä tyttärensä kantapäätä pienemmäksi, muttei jäljelle jäänyt, verinen jalantynkäkään ollut sopiva kenkään. Toisen tyttären vääristynyt jalkapohja ei sopinut kengän muotoon. Äitipuoli oli juuri rusikoimaisillaan tytön jalkapohjaa uusiksi moukarilla, kun Tuhkimon isä kiirehti keskeyttämään huutaen:
 – Antakaa myös Tuhkimon koettaa kenkää!

Ujostellen Tuhkimo astui prinssin luo. Prinssi työnsi kengän tämän jalkaan: se sopi täydellisesti!
 – Se olet sinä! Uskomatonta! Menkäämme naimisiin!
 – Ei mennä! Vitun perverssi! huudahti Tuhkimo.
– Aluksikin, sä tanssit koko yön mun kanssa etkä siitä huolimatta tunnistanut edes naamaani! Ainoa sulle mieleen jäänyt asia oli mun kengät. Onks sulla joku fetissi niihin? Pervo! Toisekseen, mä olen vahva ja itsenäinen nainen: en tarvitse ryysyistä rikkauksiin -tarinaa passiivisesta tytöstä, objektista, toiminnan kohteesta, joka vain odottaa oikeaa prinssiä pelastamaan minut. Minua ei tarvitse pelastaa! Se oli vain yksi yö ja minä halusin vain tanssia, en mennä naimisiin. Millä yliromantisoidulla keskiajalla oikein elät? Olen jo kihlautunut hyvän haltiattaren kanssa: hän on minua hieman vanhempi nainen, mutta hän tosiaankin tietää mitä haluaa, on tajuttoman hyvä sängyssä ja tarjoaa samalla minulle sisarellista rakkautta.

Tuhkimo meni lopulta naimisiin hyvän haltiattaren kanssa ja he elivät onnellisesti ja taianomaisesti elämiensä loppuun asti. Prinssi tuli sinuiksi itsensä kanssa ja rupesi ostelemaan käytettyjä naisten kenkiä markkinoilta ja netin hämäriltä kirpputoreilta. Tuhkimon isä otti eron ilkeästä äitipuolesta ja eleli loppuelämänsä villinä sinkkuna. Ilkeä äitipuoli tyttärineen kuolivat nälkään, sillä ilman miestä elättämässä patriarkaaliseen yhteiskuntajärjestykseen ja passiiviseen naiskuvaan kasvaneet naikkoset eivät osanneet olla itsenäisiä ja itsensä elättäviä subjekteja. Sen pituinen se.

Todellinen prinsessa (Prinsessa ja herne)

Olipa kerran pariskunta, jotka vuokrasivat huonetta Kontulan kolmiostaan. He olivat keksineet Airbnb-palvelun, jonka kautta he pystyivät saamaan kätevästi pientä lisätuloa suuresta kodistaan. Eräänä synkkänä iltana, salamoiden läiskiessä taivaalla, Helsingin merituulien vinkuessa kävi niin, että heidän asunnolleen tuli vuokralaiseksi nuori mies. Pojalla oli kireät pillifarkut, merkkitennarit, huoliteltu mutta hieman överi hiustyyli. Rusehtavien silmien ympärillä oli tujaus kajaalia. Pojan äänessä oli ripaus nasaaliutta, hän viittoi puhuessaan voimakkaasti käsin.

 – Kulta, jutellaanko hetki tuolla kahdestaan, kuiskasi Tuomas vieden vaimonsa nurkan taakse.
 – No mikä nyt on? Reneta tiuskaisi.
 – Siis yh, tyyppihän on ilmiselvä homo! Tuomas sanoi.
 – Entä sitten? Se, että toinen saattaa olla vähän stereotyyppinen, ei oikeuta sinua laukomaan kammoksuvia mielipiteitä tai tuomitsemaan toisen elämäntyyliä, senkin sika! tivahti Rene.
 – Ei ei ei, en mä sitä! Täähän on vain hyvä asia! Mieti nyt! Homot hyväksyvät viimein Kontulan! Ehkä niitä alkaa pian muuttaakin tänne, sateenkaarivähemmistö on aina ollut niin valikoivaa asumisensa suhteen! Se voi tietää sitä, että kämppämme arvo nousee. Viva la Gay Kontula!
 – Ooh, totta! huudahti Reneta. – Mutta voimmeko olla varmoja, että poika oikeasti on gay? Entä jos hän on vain jokin perusjonne? Nykyäänhän kaikki nuoret pukeutuvat niin hintisti.
 – Meidän täytyy testata se, onko hän todellinen gay! Onko hän todellinen prinsessa!

Reneta ja Tuomas lyöttäytyivät pojan seuraan.
 – Meillä on ihan mukavasti viinaa täällä kaapissa, olisitko halunnut jotain juotavaa kanssamme illallisen kylkeen? kysyi Tuomas kohteliaasti.
 – No en mä oikein, mä oon yrittänyt laihduttaa… mutta kerrankos sitä nyt lasillisen ottaa! Voitteks tehä mulle Cosmon?

Cosmopolitanin eli maailman homoimman juomasekoituksen toivominen oli hyvä alku. Mutta oliko se kuitenkaan varma merkki? Nykyään sosiaaliset normit olivat – piru vieköön – hälventyneet, ja heterotkin pystyivät juomaan pinkkiä tyttöjuomaa. Tuomas laittoi levyiltään Madonnaa ja Cheriä soimaan.
 – Madonna ja Cher on soooo last season, poika sanoi. – Mut onhan ne kyl aina myös muodissa, hän jatkoi ja nousi tanssimaan. Hän alkoi pyörittää peppuaan Tuomasta vasten, Tuomas twerkkasi antaumuksella, Reneta jäi kolmanneksi pyöräksi. Tuomaan käsi hipelöi pojan etumusta Like a Virginin tahdissa.

 – Kyllä se taitaa olla homo, sanoi tanssista uupunut Tuomas Renetalle tamppauksen päätyttyä.
 – Mutta voimmeko olla varmoja vieläkään? Nykyään heterotkin menevät homobaareihin tanssimaan, pohti Reneta.

Sitten he keksivät: jos kyseessä olisi todellinen gay, poika ei saisi nukuttua, jos hänen patjansa alle piilottaisi dildon. Hän tuntisi useasta patjasta huolimatta niiden alla makaavan tekopeniksen eikä voisi vastustaa kiusausta. Tuomas otti yhden kokoelmansa tekokyrvistä ja sijoitti sen pojan sängyn patjojen alle.

Aamulla pariskunta kysyi pojalta, miten tämä oli nukkunut.
 – Voi voi, niin huonosti! Tuntui aivan kuin selkääni vasten olisi hengittänyt iso kikkeli! poika voihkaisi.

Tuomas ja Reneta loivat toisiinsa merkillisen katseen: kyllä, se oli todellinen prinsessa, Gay Kontula olisi pian täällä ja asuntojen arvot lähtisivät nousuun!
 – Mutta mutta, kuiskaili Tuomas, – ehkä on katsottava vielä illalla uudestaan. Kyllähän heterokin voisi nukkua huonosti tekokikkeli patjansa alla.

Koitti toinen pojan Airbnb-yö. Tuomas ja Reneta uusivat edellisen illan: Cosmopolitan, Madonnaa ja Cheriä, tuhmaa tanssia. Kolmikon päihtyessä pojan salaisuudet hiljalleen avautuivat.

Koitti aamu. Tuomas joi kahvia keittiössä, Reneta taaperteli krapulaisena keittiöön.
 – On se homo, sanoi Tuomas voitonriemuisesti. – Minä tiedän nyt!
 – Loistavaa! Hänkö kertoi sinulle, kun menin nukkumaan?
 – Tavallaan. Mä panin sitä. On se homo. Ja niin kai taidan olla vähän mäkin.

-----------------------------

 – Alun kuva on Pixabay-palvelusta, jonka kuvia voi käyttää ja muokata vapaasti: https://pixabay.com/fi/lippu-san-francisco-sateenkaari-2281247/ . Kiitos sille henkilölle, joka tämän kuvan joskus on ottanut ja palveluun ladannut!
 – Päädyin pohtimaan sitä, kuinka tavalliset lastensadutkaan eivät ole arvotyhjiössä: ne pitävät sisällään erilaisia oletuksia esimerkiksi naisen ja miehen asemista ja rooleista. Pohdinnoista syntyi idea huumoritekstien sarjaan, jossa erilaiset aikamme ideologiat värittävät modernisoituja satuja luoden perinteisiin kertomuksiin koomisen kontrastin. Homot lastensadut ovat sarjan viimeinen osa: oikeastaan niiden taustalla on tarkemmin ilmaisten gender & queer, joka on tutkimusta mutta myös aikamme ideologia.
 – Osa 1: Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja
 – Osa 2: Kokoomuslaisia ja kapitalistisia lastensatuja
 – Osa 3: Perussuomalaisia lastensatuja
 – Osa 4: Työläisväen kommunistisia lastensatuja
 – Palaute ja erityisesti rakentava sellainen on aina tervetullutta. Tykkäyksen voi osoittaa myös esimerkiksi painaisemalla Facebook-peukaloa tämän tekstin lopuksi. ^^

Viettelevät villasukat

Nuorten miesten pukeutuminen järkyttää kolumnisti Erkki Ärtsilää.

En ole aiemmin nähnyt pöksyjä, joiden takapuoli on niin tiukka, että anatomia paljastuu.

Yliopistolla seisoi nuori mies yllään siniset farkut ja musta syystakki. Ne farkut kiinnittivät huomioni. En ole aiemmin nähnyt pöksyjä, joiden lahje on niin lyhyt, että anatomia paljastuu. Säärikarvat, kelmeä iho ja nilkkapatti.

ruumiinrakenne oli suomalais-ugrilainen eli lyhyet jalat, pullea takamus, runsas povi

Pojan ruumiinrakenne oli suomalais-ugrilainen: lyhyet jalat sulautuivat saumattomasti lattanaan takamukseen. Muutaman vuoden kuluessa luvassa olisi kaljamaha ja ohimokaljuuntumista. Hiukset ananasmallia ja sidottu mauttomasti pompulalla takaraivolle. Silmät tyypillistä finskiä, siniset mongoliviirut.

miksi nuori nainen elämänsä heilimöinti-iässä haluaa pukeutua noin rumasti.

Katselin pojua ihmetellen, miksi nuorukainen elämänsä mahtisonni-iässä haluaa pukeutua noin hölmösti. Kuin julistaisi koko maailmalle, että siinä ne nyt ovat, nilkkani – kausi-influessa, ota tai jätä. Vaikka varmaankin hän oli viettänyt pitkät tovit ihaillen kokovartalopeilistä turpeita nilkkojaan, noita kumpareisia kokonaisuuksia, jotka soljahtavat merkkilenkkareihin – ne ovat nyt trendikkäitä jalkineita.

Tuo silorasvainen, raskas vartalomalli vaatisi kepeyttä. Kenties pienikuvioista naiseutta.

Mielikuvissani kutsuin pojun muuttumisleikkiin. Tuo pattiluinen, raskas nilkkamalli vaatisi päällensä sukkaa. Kenties tädin tai mummon neulomaa villasukkaa. Harmaata villasukan sävyä! Iho ei ole väri vaan ainoastaan paljasta possunnahkaa.

Onneksi hänellä on vielä uuma, sitä pitäisi juhlistaa.

Onneksi hänellä ei ole vielä reumaa, sitä pitäisi juhlistaa. Puin hänen ylleen paksuvuorisen, mutta istuvan takin ja riittävän pitkälahkeiset flirttifarkut. Koska jalkapohjat ovat arvattavasti kapeat, hyväksyisin lenkkarit, niiden sisään mahtuisi varmasti villasukat: mutta nilkat eivät saisi näkyä. Kiskoisin ananaspompulan irti ja antaisin letin liehua vapaana.

Tyttöön pitäisi saada sähäkkyyttä. Iloa ja flirttiä.

Pojuun pitäisi saada harmautta. Lämpöä ja terveyttä. Villasukkien vilahdessa paljaan nilkan asemesta hän näyttäisi fiksummalle kuin olisikaan.

Neito ei suostuisi maksustakaan vaihtamaan betonityöntekijälle sopivaa, arkirealistista asuaan.

Tiedän, tiedän! Hänestä ehdotukseni olisi IHAN LAME. Syvältä Pohjois-Savon susimetsistä. Nuorukainen ei suostuisi maksustakaan vaihtamaan Kalifornian hiekkarannoille paremmin käypää, talveen soveltumatonta teinitrendiään. Hän kuuluu sukupolveen, joka ei tiedä mitään villasukkien taianomaisesta lämmöstä ja niiden kuiskailevasta suhinasta. Kuin puhuisin viisikymmentälukua seinille.

kokemuksen tuomalla varmuudella voin vakuuttaa, että

Mutta kokemuksen tuomalla varmuudella (olen kuitenkin ollut kaksi ja puoli kertaa tytön kanssa, joten olen expertti) voin vakuuttaa, että kautta sukupolvien miesten seksikkäästi sipsuttamat, lämpimät ja reumatismia ehkäisevät villasukat ovat herättäneet vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta enemmän kuin turvonneista reumatisminilkkapateista kärsivät säärenheruttelijat. Koska kumppanin hankkiminenhan jokaisen mielessä aina on pukeutuessaan. Pilluhan se on aina ajatuksissa.

Villasukat. Nyt. Kannattaisi kokeilla.

------------------------------

 – Pirkko Arstilan kolumni: Vihjailevat hameenhelmat
 – Alkuperäinen kolumni on poistettu, mutta sen voi lukea onneksi vielä Kaksplussan foorumilta
 – Olen kai muinaisjäänne, jonka mielestä ihmisten pitäisi nilkanheruttelun sijaan pitää villasukkia jaloissa. Vähän niin kuin jotkut toisetkin näissä nykymuotiasioissa siis.
 – Voiko miesten ja naisten pukeutumista arvostella samalla lailla?
 – Anna toki palautetta ja/tai paina alla olevaa FB-peukkua. ^^

Lokakuun ihQutusbiisi

Voiko ihQutukseen kuolla?

Lokakuussa parasta on WALK THE MOON – One Foot. Parin vuoden jälkeen pirteä elektronista indie rockia soittava yhtye on tekemässä paluuta, ja uusi tuotanto kuulostaa hyvältä.

Taas mennään Anan takii – näissä sarjoissa Antti Tuisku nähdään pian!

Uusi Idols-kausi on saanut paljon palautetta: eikä kyse ole pelkästään hehkutuksesta, vaan tuiskutuksesta. Osa katsojista on kommentoinut, että uusi Idols-kausi käsittelisi enemmän Antti Tuiskua kuin uusia kilpailijoita.

Antti on kieltämättä ollut esillä. Ensimmäisten jaksojen aikana Antti on esittänyt uudestaan kappaleen, jolla aikoinaan itse haki Idolsiin. Antti on kertonut, mitä Idols vaatii: kyllä mie tiedän mie oon ollu alalla välillä mie oon ollu miltei hajalla mie oon kokenu tämän ja tuon ja käynyt läpi joka suon ja mie oon valvonu öitä ja mie oon tehny töitä. Antti on ollut keskeinen kommentoija ja keskustelija tuomarina. It’s all about Antti.

Onko Anttia hypetetty jo liikaa? Onko menestys noussut jo päähän (sä oot sä, ja mie oon Antti Tuisku)?

Ehei, tämä on vasta alkua. Anttia on tulossa paljon lisää.

Taas mennään Anan takii.

Idols huipentuu Antti Tuisku -päivään

Ana Tuden jatkaessa Idols-tuomarina hype jatkuu. Idols-kauden edetessä Antti esittää uuden albuminsa (joka on muuten nimetty vaatimattomasti Ana Tudeksi) singlelohkaisuja ja kappaleita.

Idols-kaudet ovat edenneet yleensä niin, että finaaleissa on erilaisia teemoja: niissä saatetaan vetää kasariheviä, modernia poppia tai hip hoppia. Loppuvaiheessa tämän syksyn Idolsia pidetään erillinen Antti Tuisku -päivä, jonka aikana pitkälle pärjänneet kilpailijat esittävät kukin peräti kaksi coveria kisan number one tuomarin tuotannosta.

Kilpailijoista vain swägeimmällä menolla voi saada kiitosta tuomareilta.

Vain elämää – mikä vitun allstars, how ’bout allAnas?

Vain elämää on saattanut kokea jo huippuhetkensä: ensimmäiset kaudet olivat legendaarisimpia, Cheekin makuupussikammo on ajaton klassikko. Syksyllä 2017 sarjaa on elvytetty allstars-kaudella, jossa on esiintynyt takavuosien suosituimpia Vain elämää -esiintyjiä. Sarjan merkitystä ei voi kiistää, sillä esimerkiksi Kaija Koo ja Jari Sillanpää ovat pelastaneet uransa itkemällä ja laulamalla Nelosella.

Miksei Anttia nähty tällä kaudella? Syy on jo selvillä: keväällä 2018 Vain elämää palaa, ja silloin se on Vain Anttia! Uudella AllAna-kaudella Antti Tuisku matkustaa yksin Satulinnaan ja esittää joka päivä covereita kappaleistaan, avautuu elämästään ja pohtii itsensä kanssa elämää suurempia asioita eli uraansa.
”Mie oon miettinyt et kyllä tää miun elämä on ollu aikamoista… miuta.”

Eräs kauden yllätysshiteistä on "Peto on irti", joka on tismalleen samanlainen kuin alkuperäinen kappale: ja esikuvansa tavoin se alkaa soida joka paikassa, vaikkei sen olisi pitänyt ikinä soida missään!

Maajussit, ketä kiinnostaa? Antti Tuiskulle morsian on seuraava katsojamagneetti!

Eikös Antti ole g Anatudelle morsian starttaa töllöttimessä heti, kun maajussit ovat saaneet rakkaansa. Show’ssa Antti Tuisku hakee itselleen vaimomateriaalia ja paljastaa itsestään uusia puolia. Hän vie morsianehdokkaat Rovaniemelle kotikaupunkiinsa. Ana esittelee Jätkänkynttiläsiltaa, poronsarvenmuotoon suunniteltua keskustan asemakaavaa ja Lapin pääkaupungin rikasta kirpputorikulttuuria. Kodinkonekandidaatit tutustuvat Antin kotimökkiin, käyvät moottorikelkkailemassa ja osallistuvat kuusipuun pilkkomiseen moottorisahalla.

Mutta eiks Antti ole h Hiljalleen neitosia karsiutuu pelistä pois. Elina saa lähdön, koska ei tykkää Madonnasta, Antin lempiartistista. Morsianehdokasköörin laulaessa karaokea Rovaniemen yössä Petra tulkitsee sulhasensa tuotantoa niin epävireisesti, ettei Antti anna enää chäänssejä vaan pakit. Veeran taival päättyy humalassa tehtyyn paljastukseen, että hän fanitti ensimmäisen Idolsin aikana enemmän Hanna Pakarista.

Onhan se nyt ilmiselvää et se on kiinnostunut m Lopulta kaikki rakastajatarehdokkaat ovat karsiutuneet pois pelistä. Kukaan ei ole yltänyt asetetulle tasolle, ja silloin on parempi luovuttaa.
 – Mie valitsin tällä kertaa näin. Mut toivotaan et viimein voidaan lopettaa nää huhut miun seksuaalisuudestani, Antti pohtii.

Pohjantähden alla – Arman Alizad ja Antti Tuisku yhdistävät voimansa

Arman Alizad on tehnyt jo pidemmän aikaa Täällä Pohjantähden alla -sosiaalipornosarjaansa. Pohjantähden alla on ehkä alkanut toistaa itseään, lopulta kaikkeen kyllästyy – paitsi Antti Tuiskuun ei voi turtua koskaan, ja sen takia sarjan seuraavalla kaudella Armanin kanssa valokeilan jakaa suomalaisen popin kiistämätön kuninkaamme.

Parivaljakko muodostaa kiinnostavan kontrastin: siinä missä empaattinen ja ravisteleva Arman nostaa erilaisia epäkohtia esiin, pyrkii Antti tuomaan musiikillaan iloa ja kepeää lähestymistapaa ohjelmaan. Kun Arman haastattelee Helsingin kodittomia köyhiä ja hengailee näiden kanssa Rautatieasemalla, Antti esittää hittinsä ”Rahan takii”. Alizadin osallistuessa satanistien rituaaleihin maanalaisissa kammioissa Tuisku laulaa ”Peto on irti”. Iranilais-suomalaisen vaatturin tentatessa suomalaishiihtäjiä dopingista Rollon pop-ihme laulaa kuinka hän hiihtää.

Ensitreffit Antilla

Ensitreffit alttarilla on puhuttanut koko Suomea – tai ainakin Vauva.fi-foorumia – ja sarjan seuraava kausi onkin kaikkien aikojen kuohuttavin. Ensitreffit Antti Tuiskulla esittelee tuttuun tapaan joukon epätoivoisia julkisuustyrkkyjä, jotka haluavat mennä naimisiin jonkun toisen randomin julkisyystyrkyn kanssa. Tällä kertaa mukana on kuitenkin uusi twisti: Suomen miespuolinen Madonna on mukana vihkiprosessissa aktiivisesti.

Ensimmäisessä jaksossa vihkimisoikeudet hankkinut Antti siunaa parin, esittää uruilla hittinsä ”Hanuri” ja toivottaa pariskunnalle onnellista avioelämää. Antti ilmestyy matkaoppaaksi kuherruskuukausimatkalle. Kun aviomies Jani paljastuu Armstrongin kuukävelyä epäileväksi uusnatsiksi, jolla on kaksi päätä, ja Sanna taasen 20 vuotta väittämäänsä vanhemmaksi ufouskovaiseksi, tarjoaa Antti pariskunnalle terapeuttista apua.

 – Aina suhteen alussa on erilaisia odotuksia toista kohtaan. Osa on realistisia, osassa on utopistisen unelmoivia piirteitä. On ihan tervettä huomata suhteen edessä toisessa vikoja, ne vain täytyy hyväksyä, Antti ohjeistaa Jania, kun Sanna paljastaa olevansa alienien maahan lähettämä palkolapsi.

Haluatko miljonääriksi?

Jaajo Linnonmaan rasvalettiä on katsottu jo tarpeeksi. Maailman suosituin televisiovisa Haluatko miljonääriksi? palaa keväällä uusin jaksoin, mutta juontaja vaihtuu jaksoittain: yhdessä jaksossa juontaja onkin Antti!

Ana Tude päättää tietysti itse kysymykset ja ne kaikki koskevat häntä. Tietäisitkö sinä vastaukset seuraaviin kysymyksiin?

Mikä on Antti Tuiskun striimatuin kappale?
a) Peto on irti b) Keinutaan c) Tyhjä huone d) 2080-luvulla

Mikä on Antin mielipide Siltsu bitchistä?
a) Hieno oivallus b) Siltsu on kyllä aika bitch c) Panisin d) En kommentoi

Samoin kuin visailussa yleensä parikymppisiltä pissiksiltä tentataan Raamatun pyhimyksiä ja keski-ikäiseltä hevimetallimieheltä Elastisen oikeaa nimeä, Haluatko miljonääriksi? -ohjelmalle tyypillisesti Antti Tuisku -jaksoon kilpailijoiksi valikoituu sattumalta seitsemänkymppisiä pappoja, jotka eivät tiedä tämän tuotannosta hölkäsenpöläystäkään. Voitot jäävät vähäisiksi, mutta jokainen poistuu studiosta vähintään yksi levyllinen hittejä taskussaan.

Temptation Antti

Elämäm_pelin seuraavalla kaudella kilpailijat valikoidaan eri lailla: nyt mukaan otetaan joukko saamarin tylsiä ressukoita, jotka eivät osaa pitää hauskaa. Kilpailijat viedään paratiisisaarelle, joka on täynnä kutkuttavia houkutuksia. Tempation Antti, tuo Lapin suuri laulaja, on paikan päällä itse mukana houkuttelemassa tylsimyksiä juhlimiseen ja hauskanpitoon.

Kirsti, 54, on yksi ohjelmaan osallistuvista. Kirsti on aiemmassa elämässään ollut aivan tajuttoman ikävystyttävä ihminen: hän ajaa aina alle nopeusrajoituksen ja laittaa mehulasiinsa niin vähän tiivistettä, että mehu on veden väristä. Paratiisisaarella Kirsti kuitenkin intoutuu lantraamaan juomaansa Mehukatin sijaan runsaskätisesti vodkalla ja päätyy joraamaan tanssilattialle isäntä Tuiskun kanssa.

 – Voisit sä Antti soittaa mun hanuria kuin siinä biisissä? vapautunut, ei-enää-niin-tylsä ja vähän-tukevan-humalainen Kirsti kysyy nuokkuen Tuiskun kaulassa kiinni.

Marraskuussa Antti Tuisku avaa presidenttipelin.

Presidentinvaalit

Lapin riemurallattelija on kertonut olevansa kunnianhimoinen uransa suhteen. Seuraava avaus Antilta tulee vielä tänä syksynä, kun hän ilmoittautuu presidenttivaaleihin. Fanit keräävät hetkessä kasaan tarvittavat kannattajakortit ja Party muokataan vaalikappaleeksi Vaali (vaalividivaali).

Woo
Oon tukenut aivan liian pitkään väärää pressaa
Ja näissä oon sillee että kukaan ei saa
Niinistö ehe Haavisto veke aivot narikkaan
Kultarantaan Tuisku antaa Suomen bailata
Ja kun mä vihdoin pääsen koppiin
Mä oon ihan et
Vaali vavidivaali
Vaali vavidivaali
Vaali vavidivaali
Vaali vavidivaali

Pohjois-Suomen sanaseppo laulaa muut pressaehdokkaat suohon kuin Väinämöinen Joukahaisen. Idolsista esiintymis- ja kilpailukokemusta saanut Tuisku vie voiton jopa ennakkosuosikki Niinistöstä. Positiivinen pressa nostaa alakuloiset talousnäkymät ja melankolisen kansan nousuun, jollaista ei ole nähty sitten Urho Kekkosen legendaarisen kauden. Tuiskun presidenttiyden alkaessa koko Suomi herää uuteen aikaan, jolloin keinutaan, tanssitaan ja bailataan. Peto on irti. Linnanjuhlien konsepti uudistetaan vähemmän muodolliseksi kreisibailaukseksi.

-----------------------------------------------------

 – Tämän tekstin kirjoittaja hakkasi Antti Tuiskun keikalla illan esiintyjää banaanilla, muttei tämä silti ottanut vastaan tarjottua banaania. : (
 – Palaute ja erityisesti rakentava sellainen on aina tervetullutta. Muista painaista esimerkiksi alla olevaa Facebook-peukkua diggaamisen merkiksi. ;)

Työläisväen kommunistisia lastensatuja

Punahilkka

Olipa kerran 1970-luvulla pieni Punahilkka ja tämän äiti, jotka asuivat Helsingin Kalliossa. Punahilkka oli mitä erinomaisin, kunnollinen nuori tyttö: hänen kouluarvosanansa olivat luokkansa parhaimmistoa, hän auttoi aina isoäitiään ja lisäksi hän oli valveutunut työväestöaktivisti. Tyttö oli saanut nimensä Punahilkka punaisesta hupustaan, jota hän käytti.

Eräänä päivänä Punahilkka lähti auttamaan viereisessä kaupunginosassa asuvaa isoäitiään. Äiti pakkasi Punahilkan koriin eväiksi mehua, omenoita ja Karl Marxin Pääoman. Punahilkka riensi matkaan.

Matkalla isoäitinsä luo kohtasi Punahilkka Fleminginkadulla poroporvarin, joka oli pukeutunut silkkitakkiin ja roikotti susiturkkia kaulassaan.
 – Kas, minnes olet matkalla, Punahilkka? tiedusteli porvari sikaria poltellen.
 – Isoäitini luo viemään marxilaisia teesejä! vastasi Punahilkka reippaasti.
 – No johan, sinähän oletkin reipas nuori tyttö! Missäs isoäitisi asustelee?
 – Hänellä on mökki Käpylässä, vastasi Punahilkka.
 – Mutta sinähän olet menossa sinne aivan väärää reittiä! voihkaisi porvari. – Tiedän paremman oikotien: se poikkeaa vähän Mäkelänkadulta ja menee omistamani ompelutehtaan kautta. Tarvittaessa voisit jäädä ompelutehtaalleni vaikka pidemmäksikin aikaa – minulla nimittäin olisi käyttöä kaltaisellesi nuorelle, uutteralle työläiselle! Tule mukaan, näytän sinulle tien!

Punahilkka kieltäytyi kohteliaasti, sillä äiti oli neuvonut, ettei porvareiden mukaan saanut lähteä. Hän siis torjui ehdotuksen kohteliaasti ja jatkoi matkaansa. Porvari ei kuitenkaan luovuttanut: Punahilkan kävellessä kohti Käpylää tämä työväestön riistäjä käynnisti Mercedes Benzinsä ja ajoi vauhdilla mummon mökille Käpylään. Perillä hän piilotti autonsa muutaman korttelin päähän ja soitti isoäidin ovikelloa.
 – Kuka siellä? kysyi isoäiti.
 – Minä täällä, pieni Punahilkka! vastasi porvari yrittäen imitoida naisellista ääntä Vesa-Matti Loirin televisiossa tekemällä tavalla. – Pimpelipom! Tulin tuomaan sinulle marxilaisia teesejä ja auttamaan kotitöissä.

Pahaa-aavistamaton isoäiti laski porvarin sisään. Samassa porvari hyökkäsi isoäidin kimppuun ja lukitsi tämän köytettynä kellariin. Hän pukeutui isoäidin vaatteisiin ja meni makaamaan sänkyyn. Samassa Punahilkka jo tulikin mökin ovesta sisään.

Totuttuun tapaan Punahilkka ja porvari, joka oli tekeytynyt isoäidiksi, aloittivat keskustelut työväenliikkeestä, sosiaalidemokratiasta ja vahvasta valtiosta. Nopeasti Punahilkka huomasi, että jokin ei ollut kuten ennen.
 – Mutta isoäiti, miksi muka työntekijöiden palkkoja pitäisi polkea? ihmetteli Punahilkka.
 – Jotta investoinnit kotimaahan olisivat tuottavampia ja talous kohenisi, vastasi porvari yrittäen puhua isoäidin äänellä.
 – Ja isoäiti, miksi sinulla on yllättäen noin pahasti koventuneet arvot? kummasteli Punahilkka.
 – Jotta ymmärtäisit, että jokainen on itse vastuussa omasta elämästään ja työväestön aatteet ovat puppua, vastasi porvari.
 – Ja isoäiti: miksi katsot minua noin tarkkaan kiiluvilla silmilläsi? kauhistui Punahilkka.
 – Jotta voisin ottaa sinut halpatyöläiseksi ompelutehtaalleni! huusi porvari ja syöksyi Punahilkan kimppuun.

Porvari rupesi raahaamaan Punahilkkaa kohti Mersuaan viedäkseen tämän tehtaalleen. Lähistöllä ollut rakennustyömies kuitenkin kuuli Punahilkan avunhuudot ja riensi apuun. Hän kolkkasi porvarin. He kävivät vapauttamassa isoäidin ja päättivät kostoksi heittää porvarin Vantaanjokeen, eivätkä päästäneet tätä pois ennen kuin tämä lupasi jakaa jatkossa kaikki voittonsa tasapuolisesti työntekijöiden kanssa. Tehdas sosialisoitiin ja kaikki elivät onnellisesti elämänsä loppuun asti – paitsi porvari, joka joutui tehtaan konkurssin jälkeen kantamaan taloudelliset vastuut yksin. Eläköön työkansa!

Pieni merenneito

Olipa kerran pieni merenneito. Hän asui vedenalaisessa valtakunnassa, ja koska tämä on lastensatu, kerrottakoon että hän peitti paljaat rintansa siveellisesti simpukankuorilla. Hänen isänsä oli vedenalaisen valtakunnan kuningas ja sukua itse vedenjumala Poseidonille. Hän eleli onnellista elämää meressä: sukelteli kalojen seassa, lauloi delfiinien kanssa ja keräili simpukoita. Onnellista elämää varjosti kuitenkin kaipaus jostain muusta: aika ajoittain hän löysi itsensä laiturinnokasta katselemassa veden yllä olevaa, maanpäällistä maailmaa. Hän koki meren mitättömäksi lätäköksi suuren maan rinnalla, jossa kaksijalkaiset ihmiset elivät kiinnostavaa elämäänsä.

Kerran hän sattui näkemään komean, vaaleanpunahiuksisen nuoren miehen kävelevän laiturin ohi. Nuorukainen jäi kummittelemaan hänen mieheensä. Kuka hän oli? Oliko hän maanpäällisen maailman prinssi? Millaista elämää hän eli siellä? Hän ei päässyt eroon ajatuksistaan ja ymmärsi olevansa rakastunut. Hänen oli pakko päästä elämään maalle!

Merenneidon isä pystyi kuninkaana hoitamaan eräitä käytännön asioita: kuningaskunnan paras kirurgi muokkasi neidon kehon maanpäälliseen elämään sopivaksi: taitavan lekurin käsittelyssä neidon pyrstö muuttui jaloiksi, kidukset keuhkoiksi ja iho ilman kuivuutta kestäväksi. Kuningas lähetti merenneidon Helsingin yliopistoon opiskelemaan.

Pieni merenneito joutui ensitöikseen asioimaan suomalaisten sosiaalitätien kanssa. Paljastui, että hän EU- ja ETA-maista tulevana joutuisi maksamaan kalliin lukukausimaksun eikä ollut oikeutettu opintotukeen. Maan ilkeä oikeistohallitus oli kiristänyt lukukausimaksuja, minkä myötä kuningasisän mukaan antamista säästöistä jäi jäljelle vain pieni, juuri ja juuri asuntoon ja ruokaan riittävä osa.

 – Tilannehan on tää, että sulla on vain vuosi tätä vaihtoa täällä. Sä et oo oikeutettu minkäänlaisiin tukiin tai asumaan täällä pidempään, ellet sitten sattus esimerkiks löytämään itselles aviopuolisoa, minkä myötä siis saisit pidemmän oleskeluluvan, sossutäti Ursula selitti opiskelun ja maalla olemisen ehtoja.

Ehdot olivat tiukat, mutta merenneito hyväksyi ne. Sitä paitsi hänellähän oli jo tiedossa keino jäädä tänne: hänhän löytäisi vielä tuon salaperäisen prinssinsä ja menisi tämän kanssa naimisiin.

Yliopistoelämä alkoi. Pieni merenneito teki kaikkensa, jotta löytäisi pinkkihiuksisen prinssinsä: hän lauloi yliopistomusikaali Speksissä, otti lukemattoman määrän kursseja ja kävi sitseillä. Hän tutustui lukemattomiin opiskelijoihin, joista kukaan ei kuitenkaan ollut hänen rakkauden kohteensa. Fuksisyksy sujui riehakkaasti. Talvi tuli ja meni. Kevät teki tuloaan, ja pieni merenneito tiesi aikansa olevan vähissä. 

Mutta sitten koitti se päivä, jolloin hän tapasi rakkaansa!

Pieni merenneito osallistui eräänä toukokuisena päivänä sitseille, yliopisto-opiskelijoiden alkoholinhuuruiseen pöytäjuhlaan. Prinssi oli eksynyt samoihin juhliin! Illan edetessä merenneito päihtyi, rohkaistui ja hivuttautui prinssin läheisyyteen. Yllättäen hän huomasi prinssin lähestyvän häntä.

 – Siis sulla on aivan upea punainen tukka! prinssi sanoi.

 – Kiitos, merenneito sanoi punastuen, tietämättä mitä enää sanoa. Tässä se oli, hänen rakkautensa kohde puhutteli häntä!

 – Mulla on ollut kans punaiset, ja vihreät ja siniset ja violetit ja blondi ja oikeastaan ihan kaikki värit – paitsi oranssit, siis hyi yäh mä vihaan oranssia. Mikäs sun nimi on?

 – Ariel, vastasi pieni merenneito.

 – Mä oon Erik.

 – Kiva tavata, prinssi Erik, merenneito sanoi.

 – Haha vai että ihan prinssi, no oon mä kyl aika prinssi. Ja hei noi sun simpukoista tehdyt rintsikat on ihan tajuttoman fabulous! Siis onko noi oikeet? Vau!

 – Joo on ne, merenneito rohkaistui. – Säkin olet… en tiedä mitä sanoa, olen joskus nähnyt sinut ja miettinyt että ois kiva tutustua. Mites --

 – Siis OO ÄM GEE oikeesti? Vähänkö kiva! Oot sä miettiny mitään jatkoja täältä, nää valtio-opin opiskelijoiden sitsit on ihan laimeet verrattuna viestinnän bileisiin! Mä oon lähdössä just DTM:ään, prinssi vihjaisi.

Merenneito joutui kuitenkin surku kyllä jäämään vain halpojen opiskelijajuomien pariin, sillä hänellä ei ollut varaa kalliisiin klubeihin. Hän jutteli hetken prinssi Erikin kanssa, siveli hänen vaaleanpunaisia hiuksiaan ja yritti pitää kädestä. Kurottautuessaan suutelemaan prinssiä tämä käänsikin päätään ja kuiskasi merenneidon korvaan:

 – Tänä iltana mä taidan saada vähän kebabrullaa omg!

Prinssi jatkoi matkaansa yökerhoihin. Merenneito ei ymmärtänyt, mitä prinssi oli tarkoittanut. Hän oli varma, että hän olisi vietellyt prinssin, mikäli hän olisi voinut lähteä tuohon salaperäiseen, kolmekirjaimiseen yökerhoon.

Koitti lukuvuoden viimeinen päivä. Merenneidon aika oli täynnä, eikä hän ollut onnistunut mielittynsä sydämen valloittamisessa. Suruissaan hän käveli ulos yliopistolta, haikeana hän hyvästeli kaverinsa, itkuissaan hän loi katseen prinssiinsä viimeisen kerran. Oli aika palata tuohon kurjaan lätäkköön, joka tuntui aiempaakin ankeammalta maanpäällisen elon jälkeen. Auringon laskiessa hän käveli rantalaiturille ja hyppäsi mereen. Ainoa hänestä jäänyt muisto oli hänen hengityksestään vedenpinnalle kohonnut vaahto, joka sekin haihtui hetkessä pois.

Helsingin yliopisto menetti lupaavan tutkijanalun, jolla olisi ollut kansainvälisiä suhteita – monta innovaatiota jäi syntymättä. Asiat olisivat voineet mennä toisin, jos prinsessa olisi saanut perustuloa ja ulkomaisille opiskelijoille ei olisi laitettu lukukausimaksuja. Perustulon puolesta ja lukukausimaksuja vastaan – nouskaa kapinaan opiskelijat!

Keisari Sipilän uudet vaat(t)eet 

Olipa kerran keisari Sipilä. Hän eleli palatsissaan Kultarannassa ja kokoontui aina ajoittain tapaamaan keisarillista kabinettiaan, hallitusta, joka teki koko valtakuntaa koskevia päätöksiä.

Kerran keisari Sipilän luo saapui joukko EK:n (Ei leipää Köyhille -järjestön) miehiä.
 – Mikä johtaa teidät tänään luokseni? kysyi keisari Sipilä.
 – Hyvä keisari, meillä on teille huolestuttavia uutisia! Talous on laskussa! Työttömyyttä on! Investointeja ei tehdä, julkinen sektori paisuu! Tarvitaan yrittäjyyttä!
 – Mitä voin keisarina tehdä näille ongelmille?
 – Tarvitaan ennen kaikkea kipeitä päätöksiä, tarvitaan leikkauksia! EK:n miehet huusivat.
 – Mitä, minäkö leikkaisin köyhiltä alamaisiltani?! keisari Sipilä tyrmistyi. – Kuinka voitte edes vihjailla minulle sellaista, olisitte vain heti sanoneet suoraan ilman pitkiä palopuheita ja vihjailuja! Totta kai leikkaamme!

Sipilä palkkasi EK:n kätyrit leikkaamaan kansalaisilta. Lapsilisiä leikattiin. Köyhäinapua leikattiin. Yritysten verotusta leikattiin, jotta investointeja saataisiin enemmän. Ruoka-apua leikattiin. Keisari Sipilä osallistui itsekin leikkauksiin: hän leikkautti päivittäin pois lisää palasia virkapuvustaan.

EK:n miehet pyörittelivät Sipilän kammioissa kuviteltuja papereita. Miehet tietenkin huijasivat, mitään papereita ei ollut, mutta he kertoivat, että vain fiksut virkamiehet ja päättäjät kykenisivät näkemään heidän pyörittelemänsä arkistot.
 – Vain idiootit eivät näe näitä papereita! Vain idiootit eivät ymmärrä, että välttämättömät leikkaukset on vain tehtävä. Ja jos joku tunnustaa olevansa tällainen idiootti, sellaisen kannattaa erota virastaan.

Kukaan hallituksen jäsen ei kehdannut tunnustaa olevansa idiootti ja ettei heistä kukaan nähnyt miesten toimia. Siten heistä jokainen, valtiovarainministeri Orpo, keisari Sipilä kuin viestintäministeri Anne Bernerkin leikkasivat kansalta ja vaatetuksestaan.

Valtion kassa-arkku kumisi silti tyhjyyttään. Kaikkea leikattiin lisää. Kirstu ei kuitenkaan täyttynyt, sillä verotusta oli leikattu niin paljon, ettei kukaan enää maksanut veroja.
 – Kyllä tämä pian helpottaa, lupasivat EK:n miehet.

Koitti päivä, jolloin hallitus lähti kiertelemään paraatissa kansan keskelle. Kansa buuasi heille, mutta keisari Sipilä nousi puolustamaan päätöksiä.
 – Nämä leikkaukset ovat välttämättömiä ja hyväksi kaikille, hän huusi. Samassa hän aivasti flunssaltaan, jonka oli saanut leikattuaan kaikki vaatteet jo yltään. Viisas työväen lapsi kuitenkin kiljui:
 – Ettekö näe, hän on alasti syyssateessa! Ei sellainen ole fiksua leikkaamista eikä hyväksi kenellekään!

Kansa tajusi pojan lauseesta, että totta, keisari Sipilä, Anne Berner ja Petteri Orpo olivat kaikki täysin alastomia – niin paljon he olivat leikanneet. Ei järjettömiä leikkauksia kannata tehdä! Kansa nousi kapinaan, syöksi keisarin vallasta ja teki pisteen EK:n mielivallalle. Sen pituinen se.

Nouskaa banderolleille leikkauksia vastaan, köyhä kansa!

------------------------

– Päädyin pohtimaan sitä, kuinka tavalliset lastensadutkaan eivät ole arvotyhjiössä: ne pitävät sisällään erilaisia oletuksia esimerkiksi naisen ja miehen asemista ja rooleista. Pohdinnoista syntyi idea huumoritekstien sarjaan, jossa erilaiset aikamme ideologiat värittävät modernisoituja satuja luoden perinteisiin kertomuksiin koomisen kontrastin.

– Osa 1: Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja

– Osa 2: Kokoomuslaisia ja kapitalistisia lastensatuja

– Osa 3: Perussuomalaisia lastensatuja

–  Palaute ja erityisesti rakentava sellainen on aina tervetullutta. Tykkäyksen voi osoittaa myös esimerkiksi painaisemalla Facebook-peukaloa tämän tekstin lopuksi. ^^

Perussuomalaisia lastensatuja

Kolme karhua

Olipa kerran Ahmed. Eräänä päivänä Ahmed kyllästyi elämäänsä kotona Irakissa ja päätti lähteä hakemaan parempaa elintasoa Suomeen. Hän käveli metsään, ja näki siellä hulppean mökin.
 – Tuo talo näyttää jo sen verran hyvälle, että sen kelpuutan turvapaikakseni, tuumaili Ahmed. Hän ei tässä vaiheessa tiennyt, että mökki kuului kolmen suomalaisen karhun perheelle: isäkarhulle, äitikarhulle ja pentukarhulle. Perhe oli juuri hakenut pentunsa päivähoidosta ja lähtenyt raskaan työpäivän päätteeksi pienelle lenkille odottamaan puuron jäähtymistä.

Ahmed asteli sisään. Hän tarkasteli hulppeaa mökkiä ja oli yhä varmempi, että tämä olisi sopiva paikka hänen vaativalle maulleen. Hän istahti pöytään.

Ensimmäinen tuoli, joka oli isäkarhun, oli kuitenkin Ahmedin mielestä aivan liian kova!
 – Liian kova, tämä ei minulle kelpaa.
Seuraava tuoli, joka oli äitikarhun, oli kuitenkin aivan liian pehmeä!
 – Liian pehmeä, tähänhän uppoaa!
Kolmas tuoli, joka oli pentukarhun, oli kuitenkin täysin sopiva. Se vain sattui valitettavasti särkymään Ahmedin alta.

Seuraavaksi Ahmed päätti maistaa puuroa. Ensimmäinen, isäkarhun puuro oli kuitenkin aivan liian kylmää!
 – Liian kylmää, hyi, onpa pohjoismainen ruoka mautonta!
Seuraava, äitikarhun puuro oli kuitenkin aivan liian kuumaa!
 – Liian kuumaa, hui, kielihän tässä palaa!
Kolmas puuro, joka oli pentukarhun, oli kuitenkin juuri sopivaa. Ahmed söi sen kokonaan välittämättä siitä, että se oli jonkun muun.

Lämpimän aterian jälkeen Ahmed halusi nukkua päiväunet. Hän kiipesi yläkertaan sänkyyn. Isäkarhun sänky oli kuitenkin liian kova!
 – Liian kova, ei tällä laudalla voi nukkua!
Seuraava sänky, joka oli äitikarhun, oli kuitenkin aivan liian pehmeä!
 – Liian pehmeä, ei tässä upoksissa saa unta!
Viimeisin sänky, joka oli pentukarhun, oli täydellinen.
 – Tässä kelpaa nukkua ja venailla sosiaaliturvaa, tuumaili Ahmed.

Samaan aikaan kolme karhua saapuivat mökkiinsä. He huomasivat heti muutoksen.
 – Joku on istunut minun tuolillani! huudahti isäkarhu.
 – Joku on istunut minunkin tuolillani! huudahti äitikarhu.
 – Joku on istunut minun tuolillani ja särkenyt sen! huudahti pentukarhu.

He loivat silmäyksen puuroihin.
 – Joku on maistanut minun puuroani, huomasi isäkarhu.
 – Joku on maistanut minunkin puuroani, äitikarhu kummasteli.
 – Joku on syönyt minun puuroni kokonaan! parahti pentukarhu itkuisasti.

He menivät makuuhuoneeseen.
 – Joku on maannut sängylläni, mietti isäkarhu.
 – Joku on sotkenut minunkin sänkyni, voihkaisi äitikarhu.
 – Joku nukkuu minun sängyssäni, itki pentukarhu.

– Kyllä on otsaa! Tulla vain toisten kotiin, kuluttaa toisten tavaroita ja maata täällä vain! huudahti isäkarhu.

Samassa Ahmed heräsi, huomasi pelottavat karhut ja alkoi kiljua kauhuissaan. Hän juoksi pois mökistä, pois metsästä ja pois Suomesta, eikä enää koskaan palannut. Ja hyvä niin. Karhut elivät onnellisesti elämänsä loppuun asti.

Ruma ankanpoikanen

Olipa kerran helsinkiläinen puisto. Puistossa asunut ankkaemo sattui saamaan usean ankanpoikasen. Eräs ankanpojista oli puhtaan valkoinen.

Kasvaessaan ja kehittyessään ankanpoikanen huomasi olevansa erilainen: valkoisena ankanpoikasena hän koki olevansa vähemmistössä kotikaupungissaan, vaikka hän oli syntyjään supisuomalainen ankka. Monikulttuurisessa puistoyhteiskunnassa ankanpoikasten värit vaihtelivat keltaisen eri sävyistä oliivin ja ruskean sävyihin. Lisäksi puistossa asui esimerkiksi hanhia ja sorsia, jotka eivät ankanpoikasen mielestä olisi hänen yhteiskuntaansa edes kuuluneet.

Ankanpoikanen kertoi ajatuksistaan toisille, mutta häntä ei otettu vakavasti. Poikanen yritti saada muutkin avaamaan silmänsä, että eliitti ja puiston läpi kulkeva valtavirtajoki pyrkivät kaunistelemaan monilajisuutta ja sen ongelmia. Muut eivät kuitenkaan ymmärtäneet ja syyttivät ankanpoikaa rasistiksi, vaikka tämä vain oli kriittinen: sorsathan söivät myös ankkojen ruokaa ja kilpailivat heidän kanssaan. Lokit taasen vain liitelivät ryöstäen toisten murusia ja huudellen rukouskutsujaan korkeiden pylväiden päästä.

– Itse olet vain ruma, kun olet noin valkoinen! Puisto kuuluu kaikille! vaakkuivat linnut.

Ankanpoikasen kiusaaminen vain paheni: muut nokkivat sitä, koska se oli ainoa puhtaasti valkoinen. Hän yritti selittää, ettei vihaa ketään, muttei järjestelmä toimi. Kukaan ei uskonut. Hiljalleen hän jäi yksin mielipiteidensä takia. Hän keksi muuttaa hyljeksittynä Pohjois-Karjalaan.

Pohjois-Karjalassa hän tapasi joukon upean näköisiä, puhdasrotuisia lintuja, jotka elivät keskenään. Hän epäröi liittyä heidän seuraansa, mutta nämä kannustivat ankanpoikasta katsomaan peilikuvaansa lammesta: jösses, hänhän oli samanlainen kuin nuo upeat linnutkin! Hänestä oli tullut upea joutsen!

 – Nyt olen löytänyt paikkani puhtaiden, valkoisten joutsenten keskellä! iloitsi ankanpoikanen, joka ei tuntenutkaan enää itseään rumaksi. Hän osti itselleen Bemarin, kävi amiskan ja eli toisten joutsenien kanssa soittaen bassobuustattua ysärimusiikkia onnellisesti elämänsä loppuun asti.

Poika, joka huusi matua

Olipa kerran poika nimeltä Jussi. Hän asui hallanaralla ahotilalla perheensä kanssa. Lähistöllä oli pieni kylä, jonka väestö oli siinnyt keskenään jo vuosia. Kylää vaivasivat sydäntaudit, toisen asteen diabetes, Sallan tauti ja lukemattomat muut sairaudet. Ja jostain kummallisesta, kirotusta syystä nämä perinnölliset taudit riivasivat vain Jussin kotikaupunkia.

Kyläläiset olivat varoitelleet Jussia, ettei muukaisille saanut jutella. He sanoivat vieraita matuiksi, maahantunkeutujiksi. 

 – Muista poikani, sanoi isä kuolinvuoteellaan Jussille. – Jos maahanmuutto repeää hallitsemattomaksi, väestöt sekoittuvat, syntyy monikulttuurianarkia ja kaikki kansamme hyvät ominaisuudet katoavat.

Nämä olivat isän viimeiset sanat, jonka jälkeen hän sai viimeistä kertaa hallitsemattoman lihastennykimiskohtauksen Huntingtonin taudistaan. Sitten isä kuoli. Jussi muisti isänsä sanat ja päätti vaalia niitä. Hän leiriytyi kylän liepeille, alkoi paimentaa lampaita ja päätti kutsua kylän asukkaat apuun, mikäli havaitsisi yhtään maahantunkeutujaa.

Jussille tuli kuitenkin tylsää. Lampaat olivat ihan saatanan tylsiä, eikä korvessa ollut mitään. Slaavilainen kirkkohistoriakin oli loppujen lopuksi pirun tylsää paskaa. Niinpä hän alkoi mesota internetissä blogissaan. Pian hän päätti lietsoa kyläläiset seurakseen: MATU, MATU!!! Tulkaa apuun!

Kyläläiset riensivät Jussin luo apuun, mutta mitään uhkaa ei ollutkaan. He lähtivät turhautuneina takaisin koteihinsa.

Meni jonkin aikaa, mutta Jussille tuli taas tylsää. Niinpä hän päätti ruveta mesoamaan uudestaan: MATU, MATU!!! Rajat kiinni!!!

Kyläläiset tulivat taas apuun, mutta huomasivat Jussin vain vauhkonneen tyhjästä. Mitään uhkaa ei ollut taaskaan!

Kävi kuitenkin niin, että eräänä päivänä kylää kohti lähestyi joukko muualta tulevia ihmisiä. Jussi säpsähti ja kauhistui, nyt olikin tositilanne kyseessä! MATU! MATU!!! kirjoitti hän blogiinsa. Kyläläisiä ei kuitenkaan kuulunut apuun. Mikä on? MATU, MATU!!! yritti Jussi uudestaan. Kyläläisiä ei kuitenkaan kiinnostanut, sillä he olivat saaneet tarpeekseen Jussin aikaisemmista valehälytyksistä.

Sitten olikin jo liian myöhäistä. Pian Jussin kotikylästä kasvoikin monikulttuurinen kasvukeskus. Venäläiset miljonäärit ja amerikkalaiset sijoittajat alkoivat työllistää kyläläisiä. Kadunvarsille ilmestyi falafel-kojuja. Ruotsalaiset tunkivat kylään ihmisoikeuksiaan, homotkin päästettiin naimisiin. Kaupankäynti vilkastui. Belgialaiset tunkivat oluitaan Koffin laatukeppanan tilalle. Ihmiset alkoivat uskoa mihin halusivat eivätkä enää pakon sanelemina kuuluneet evankelisluterilaiseen kansankirkkoon. Radioissa alettiin soittaa latino-musiikkia, Lady Gagaa ja italialaisiskelmää.

Kaikista pahinta Jussin mielestä oli kuitenkin se, etteivät kyläläiset enää edes vastustaneet muukalaisia, vaan ottivat heidät avomielisesti vastaan. Poika itse muutti perhetilalleen, meni naimisiin serkkunsa kanssa ja kuoli pian sydänkohtaukseen / Hungtintoniin / Sallan tautiin / johonkin muuhun kansantautiin, who cares. Loppu huonosti, kaikki huonosti. Sen pituinen se.

---------------------------------------

 – Päädyin pohtimaan sitä, kuinka tavalliset lastensadutkaan eivät ole arvotyhjiössä: ne pitävät sisällään erilaisia oletuksia esimerkiksi naisen ja miehen asemista ja rooleista. Pohdinnoista syntyi idea huumoritekstien sarjaan, jossa erilaiset aikamme ideologiat värittävät modernisoituja satuja luoden perinteisiin kertomuksiin koomisen kontrastin.
 – Osa 1: Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja
 – Osa 2: Kokoomuslaisia ja kapitalistisia lastensatuja

 – Palaute ja erityisesti rakentava sellainen on aina tervetullutta. Tykkäyksen voi osoittaa myös esimerkiksi painaisemalla Facebook-peukaloa tämän tekstin lopuksi.

Mikä on sun arvosana?

Pidän Jenni Vartiaisen musiikista, mutta hänen tuorein tuotantonsa ei ole oikein vakuuttanut. Esimerkiksi Turvasana on s&m-henkisyydessään ja sannimaisuudessaan jotenkin kiusallisen väkinäinen. Siksi päätin tarttua tuumasta toimeen ja työskennellä kahden tärkeän asian eteen: pelastaa Jenni Vartiaisen uran ja saada nuoret lukemaan.

Syntyi Arvosana, Turvasanan kouluun sopiva, opiskelemaan houkutteleva versio. Kun ruoskaa heiluttava ja enimmäkseen varhaiskeski-ikäisten suosima Vartiainen tiedustelee jonneilta kouluarvosanaa, uskon nuorten lukeneisuuden lähtevän nousuun. Eiväthän kouluräpit tai muut vastaavat koskaan ole vaivaannuttavia, eiväthän?

Opetushallitus ja Jenni, saatte käyttää kappaletta vapaasti, jos päädytte jonkinlaiseen proggikseen yhdessä.

Jenni Vartiainen – Arvosana

Et oo yrittänyt tarpeeks enkä mä
Oo vaatinut sitäkään vähää
Mut nyt en haluu keinoi kaihtaa
Kun päätin koulunkäyntis kuntoon laittaa

Tuu heti kouluun kohta tapahtuu
Lupaan et pahanteko unohtuu
Tee niin kuin ope käskee
Oo hyvä ja opi läksyt kokonaan
Ja jos et niin jälki-istuntoo saat
Tee niin kuin ope käskee

Joo mä oon kyllästynyt mopon tuunailuun
Mikä on sun arvosana?
Joo siit mitä opit niin vielä kiität kouluu
Mikä on sun arvosana?

Vien, vien sut mukaani kirjojen maailmaan
Sun ei tarvii pelätä tää kaikki on hauskaa
Nopeesti uutta sisäistät
Ja todistuksessas yllätät

Tuu heti skoleen kohta tapahtuu
Lupaan somekanavatkin unohtuu
Tee niin kuin ope käskee
Lupaa et opit alkuaineet kokonaan
Ja fyssan kokeesta kympin saat
Tee niin kuin ope käskee

Joo mä oon kyllästynyt mopon tuunailuun
Mikä on sun arvosana?
Joo siit mitä opit niin vielä kiität kouluu
Mikä on sun arvosana?

Mikä on sun arvosana, sun lempikamaa?
Tehdään matikkaa
Kerto- tai jakolasku ne ei oo ihan sama
Mitä tapahtuu historiassa?
Älä oo naama mutrussa
Mikä arvosana, kyl sä oot osaava
Oon sun kanssa aina apuna
Näytä missä kulkee x-jana, sano se pikana

Tuu heti kouluun kohta tapahtuu
Lupaan et joutava hengailu unohtuu
Tee niin kuin ope käskee
Lupaa osata aikamuodot kauttaaltaan
Ja panostaa bilsan kasvikokoelmaan
Tee niin kuin ope käskee
Wou, wou, wou

Kokoomuslaisia ja kapitalistisia lastensatuja

Prinsessa Ruusunen

Olipa kerran onnellinen perhe. Perheen tytär Aurora, jota hemmotellun ja huolitellun olemuksensa vuoksi kutsuttiin myös prinsessa Ruususeksi, eli onnellista elämää. Hän kävi koulua innokkaasti ja valmistui peruskoulusta erinomaisin arvosanoin. Lukiossa hän pärjäsi ensimmäiset kaksi vuotta menestyksekkäästi tehden samalla uraa vanhempiensa firmassa, sijoittaen pieniä (muutaman tonnin) summia osakesalkkuunsa ja harrastaen triatloneja Alexander Stubbin kanssa.

Eräänä päivänä Auroran elämä kääntyi. Auroran ilkeä, sosiaalidemokraatteja äänestävä kummitäti sai kuulla nuoren naisen elämästä. Hän vannoi, että tytön täyttäessä 18 vuotta hän vajoaisi ikiuneen.

Ilkeä ennustus toteutui. 18 vuotta täytettyään ja omilleen muutettuaan prinsessa ajautui juhlimaan tiiviisti: hänellä ei ollut enää kodin, uskonnon ja isänmaan tuomaa ryhtiä ja turvaa, vaan omillaan hän ajautui huonoille tavoille. 18-vuotissyntymäpäivänään hän sai sormeensa pistoksen huumeneulasta. Samassa Ruusunen tajusi, ettei passivoivassa hyvinvointivaltiossa tarvitse tehdä töitä, vaan saman elintason pystyisi saamaan vain makaamalla kotona sosiaalitukia nostaen. Hän jätti lukionsa kesken ja lopetti työt Kelan tukiaisten toivossa. Elämä muuttui huumeiden, lääkkeiden ja alkoholin sekakäytöksi. Hän vaipui ikiuneen.

Eräänä päivänä nuori ja komea prinssi kuuli prinsessa Ruususesta. Hän meni Auroran asunnolle ja suuteli tätä. Suudelma sai Auroran heräämään ikiunestaan: hän oli hetkessä rakastunut hyvännäköiseen kokoomusnuoriprinssiin.
 – Nyt tämä ikiuni loppuu. Valtiolla ei ole varaa siihen, että vain sä makaat passiivisesti kotonas sillä välin kun me toiset maksetaan tää sun eläminen, prinssi sanoi. Näytettyään tilastoja valtion huoltosuhteesta hän sai Ruususen vakuuttuneeksi.

Prinsessa Ruusunen otti itseään niskasta kiinni ja loi lopulta menestyksekkään uran sijoituspankkien hallituksissa. Ruusunen ja prinssi menivät naimisiin ja äänestivät Kokoomusta onnellisesti elämänsä loppuun saakka.

Piparkakkuporvari

Kerranpa valmisti leipuri mitä oivallisimman taikinan: mausteista, jauhoista, maidosta ja voista hän loi mitä maistuvimman piparien pohjan. Hän otti esiin muotit ja veisti niillä erilaisia piparkakkuja: tähtiä ja sydämiä. Taikinan lopuista hän muokkasi pienen piparisen pojan. Ja niin leipuri laittoi herkut uuniin. Niiden valmistuttua hän koristeli jokaisen herkkukeksin tryffeleillä ja lehtikullalla. 

Leipuri jätti keksit hetkeksi jäähtymään. Sillä välin pellillä kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta: viimeisenä leivottu piparkakkupoika heräsi henkiin! Hetken se katseli ymmällään ympärilleen, tovin se tiiraili toisia piparkakkuja. Sitten se huomasi komeat, lehtikullatut hihansa ja ymmärsi: hänhän on piparkakkuporvari! Hän irrotti toisesta piparista lehtikultaa ja muokkasi siitä itselleen kultaisen silinterihatun, seuraavasta hän irrotti itselleen kultaisen kävelykepin, kolmannesta kopaisi kenkiinsä lankiksi tryffeliä.

Samassa leipuri palasi keittiöön ja hämmästyi, mitä olikaan tapahtumassa. Säpsähtänyt leipuri kurottautui luomustaan kohti, mutta piparkakkuporvari hyppäsi pois pelliltä juosten ulos keittiöstä.

 – Tule takaisin! huusi leipuri ja juoksi porvarin perään.

 – Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari vain.

Piparkakkuporvari juoksi ulos talosta kohti metsää. Tiellä häntä vastaan käveli setä Lenin, jonka viikset hypähtivät pystyyn ja suuhun valahti kuola.

 – Tule tänne! Minä haluan kansallistaa omaisuutesi ja syödä sinut! huusi Lenin.

 – Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari ja juoksi yhä vain nopeampaa.

Portilla häntä vastaan tuli Josif Stalin, joka oli juuri murhannut huvikseen muutaman kansan. Stalinin silmiin syttyi outo tuike ja kieli valahti ulos.

 – Tule tänne! Minä haluan ottaa sinusta irti kaiken yhteisen hyvän nimissä! huusi Stalin kopeloiden kohti.

 – Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari ja kiihdytti vauhtiaan nopeammaksi.

Metsässä häntä vastaan tuli Mao Tse Tung, jonka suu aukeni ahmaasti.

 – Tule tänne! Minä haluan jakaa sinut nälkää näkevälle työläiskansalleni! huusi Mao ja kiri kohti piparkakkua.

 – Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari ja ei kun vain lisäksi tahtia.

Metsän jälkeen hän saapui joelle. Hän ymmärsi, ettei voisi päästä sen yli. Mikä neuvoksi?

 – Minä voin auttaa sinua, sanoi kettu astuen esiin varjoista.

Piparkakkuporvari katseli epäillen kettua, sen punertavan kirjavaa turkkia, sen rintapielessä olevaa ruusua.

 – Mistä minä tiedän, ettet sinäkin vain yritä syödä minua? kysyi piparkakkuporvari.

 – Enhän minä ole kommunisti! huudahti kettu. – Minä olen sosiaalidemokraatti, ja siitä hyödytte myös te porvarit. Tehdään näin: hyppää selkääni, silloin en edes voi syödä sinua, ja kuljetan sinut vastarannalle.

Piparkakkuporvari myöntyi ja hyppäsi ketun selkään. Kettu asteli jokeen, mutta pian uoma syveni.

 – Voi ei, hukumme! huusi piparkakkuporvari.

 – Ei hätää, kiipeä niskaani! Kyllä sosiaalidemokratia kestää, tämä on vain pieni laskusuhdanne joessa, kettu neuvoi.

Piparkakkuporvari kiipesi ketun niskaan. Pian joki syveni taas.

 – Hukun!

 – Ei hätää, kiipeä päälaelleni! Kyllä yhteinen hyvinvointimme kestää, tämä on vain pieni laskusuhdanne ja kohta on taas paremmat ajat, kettu neuvoi.

Piparkakkuporvari kiipesi ketun päälaelle. Joki jatkoi syvenemistään.

 – Nyt me viimeistään hukumme!

 – Kävele kuononi päälle! Kallistan päätäni, jolloin pysyt pinnalla ja minä pystyn hengittämään. Tämä on vain väliaikaista, kohta tämä järjestely taas toimii.

Piparkakkuporvari totteli, mutta kävellessään kuonolle kettu nyökäyttikin päätään ja piparkakkuporvari lensi suoraan tämän ahnaaseen kitaan. Porvariparka ei ehtinyt huutaa edes apua. Kettu pureskeli piparkakun tyytyväisenä nauttien joka murusesta.

 – Sen siitä sai, kun uskoi valheeseen nimeltä sosiaalidemokratia, naureskeli kettu ja nousi ylös joesta. Sen pituinen se.

Hannu ja Kerttu

Olipa kerran kaksi sisarusta, joiden nimet olivat Hannu ja Kerttu. He asuivat köyhässä perheessä. Heidän vanhempansa eivät olleet koskaan välittäneet kerätä pääomaa, vaan olivat katsoneet fiksummaksi elää kädestä suuhun. Perheen äiti käytti lapsilisät äkkirikastumisen toivossa lottoon ja kauneudenhoitotuotteisiin, isä tuhlasi taalansa alkoholiin ja työläisväestön kirjallisuuteen.

Kävipä niin, että vanhemmat tulivat siihen tulokseen, ettei heillä ollut enää varaa hoitaa lapsia. Niinpä he turvautuivat köyhäinapuun. Paikallinen rouva Getchen päätti auttaa. Hän oli tavattoman rikas leski, mutta koskaan hän ei ollut itse onnistunut saamaan omia lapsia. Hän arveli, että suunnaton varallisuus tarjoaisi Hannulle ja Kertulle erinomaiset edellytykset elämään: mahdollisuudet kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen. Niinpä hän adoptoi Hannun ja Kertun taloonsa.

Lapset olivat haltioissaan rouvan kartanosta: sen kaikki pinnat oli tehty makeisista. Seinät piparkakkua, marmorisilta näyttävät pylväät olivat valkosuklaata, matot lakritsaa, väritiiliset ikkunat maan hienointa marmeladia, huonekalut keksiä… he innostuivat heti syömään pois rouvan omaisuutta, kaikkea oli pakko päästä maistamaan! 

 – Malttakaahan nyt lapset hyvät! yritti vanha rouva taputella. – Ei makeaa mahan täydeltä!

 – Mitä sinä tulet meitä määräilemään saatanan lutka! huudahti Hannu. – Mehän syömme tätä taloa jos haluamme. Kyllä sulla on mistä antaa, meillä ei, ku ollaan oltu köyhiä ikämme!

Arki lähti käyntiin ikävästi. Lapset ahnehtivat vanhan rouvan taloa. Kun rouva joutui antamaan Hannulle pienen rangaistuksen tämän kiroilusta, yökausia jatkuvasta mölyämisestä ja läksyjen tekemättä jättämisestä, Hannu kirosi naista. Hän väitti joutuvansa vankeuteen, kun rouva käski tämän arestiin huoneeseensa.

Kerttu ei samoin ollut ihanteellisin tyttö. Suuri omaisuus ympärillä oli passivoinut Kertun, jota ei kiinnostanut opiskelu tai jälkiensä siivoaminen. Kerran rouva pyysi Kerttua siivoamaan huoneeseensa. Kerttu tarttui rikkalapioon ja voivotteli: 

 – Näin siinä sitten kävi! Muka olevinaan halusi auttaa minua, mutta teki minusta orjansa, siivoojansa, kun pienetkin roskat lattialla häiritsevät!

Lisäksi rouvaa huolestutti kovasti lasten lihominen. Parissa kuukaudessa lapset olivat syöneet kartanosta pois useamman huoneen. Hannun posket punoittivat, eikä poika enää koskaan käynyt edes raittiissa ilmassa happihyppelyllä. Rouva yritti aktivoida lapsia kaikin konstein, mutta passivoituneet ja loisivat kakarat eivät välittäneet enää mistään.

Kerran rouva ehdotti Kertulle, että tämä voisi auttaa sytyttämällä uunin: syksy oli tekemässä tuloaan, ja piparkakkutaloa täytyisi ruveta lämmittämään. Kerttu oli sytyttelevinään uunia, mutta pyysi rouvan apuun. 

 – Tuolla savupiipussa on jotain, katso syvempää! keksi Kerttu.

Rouva kumartui ja kurkotti syvemmälle katsoakseen uuniin. Samassa Kerttu potkaisikin naisparan kokonaan uunin sisälle, löi luukun kiinni ja poltti naisen elävältä.

 – Näinkö ihmiselle käy kun auttaa köyhää, itki vanha rouva uunissa. – Luulin auttavani ihmisiä hädässä, mutta ne olivatkin kaikki vain laiskoja, aikaansaamattomia ja ahneita nahjuksia, jotka eivät kunnioita toisten ansaitsemaa omaisuutta. Geeneistä se on kiinni, kuka menestyy ja kuka heikompaa ainesta!

Rouvan kuoltua talossa vallitsi anarkia, millä tarkoitetaan sitä, ettei mistään pidetä huolta ja kaikki vain perseilevät. Hannu ja Kerttu söivät talon perustuksineen päivineen maan tasalle niin, ettei rouvasta ja hänen arvokkaasta elämäntyöstään jäänyt jäljelle suklaamurustakaan.

Talon tuhouduttua sisarukset jatkoivat matkaansa – syömään seuraavissa paikoissa ilmaiseksi ja toisten rahoilla. He ovat edelleen vapaalla jalalla. Jos kohtaat ikinä ilmaisen lounaan kärkkyjää, pidä varasi, ettei sinun ja perheesi pääomalle käy kuin vanhalle rouvalle kävi. Kannattaa miettiä kahdesti, antaako köyhälle almun: se voi mennä juuri Hannulle tai Kertulle.

-------------------------

 – Osa 1: Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja
 – Kuva on Pixabay-nimisestä ilmaisten kuvien kuvapankista: https://pixabay.com/fi/ruiskaunokki-sininen-wildflower-2534316/
 – Päädyin pohtimaan sitä, kuinka lastensaduista ei välttämättä tule ajatelleeksi, etteivät ne edusta arvotyhjiötä vaan muokkaavat maailmaa ympärillämme. Päätin lyödä ajatuksen leikiksi ja kirjoittaa lastensatuja toisenlaisesta vinkkelistä. Vihreät ja vegaaniset lastensadut ovat tämän tekstisarjan ensimmäinen.
 – Palaute ja (erityisesti rakentava sellainen) teksteistä on aina tervetullutta! Sitä voi jättää kommentoimalla tai vaikkapa painaisemalla alla näkyvää Facebook-peukaloa.

Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja

Kolme pientä porsasta

Olipa kerran kolme pientä porsasta. Kukin heistä rakensi oman talonsa ja keittiönsä.

Ensimmäinen porsas rakensi itselleen hulppean kartanon lämmittäen valtavasti tyhjää tilaa vain itseään varten. Keittiössään hän mässäili rasvaisilla, eläinperäisillä ruoilla. Toinen porsas rakennutti itselleen tehomaataloustilan, jonka äärimmilleen viedyissä prosesseissa eläimien selkärangasta nyhdettiin kaikki mahdollinen irti – sian itsensä eläessä Euroopan Unionin maataloustuilla. Kolmannes muutti pieneen A-energialuokan yksiöön maakunnan kasvukeskuskaupungissa ja opetteli kokkailemaan vegaanisia safkoja soijarouheesta, nyhtökaurasta ja härkäpavusta.

Eräänä päivänä Iso Paha Susi halusi syödä runsaasti possua. Hän marssi metsästä ensimmäisen possun kartanoon.
 – Minuahan et saa syödyksi! huusi porsas ja lukitsi kartanonsa ovet.
 – Arvaapa uudestaan! huusi Susi. Hän puhkui ja puhalsi, ja lopulta kartanon ikkuna särkyi. Susi murtautui sisään ja söi porsaan, joka olikin ehtinyt mukavasti mehevöityä rasvaisesta ruokavaliostaan.

Iso Paha Susi halusi lisää syötävää. Hän jatkoi matkaansa toisen porsaan maatilalle.
 – Minuahan et saa! huusi porsas.
 – Arvaapa uudestaan! huusi Susi. Hän puhkui ja puhalsi, ja lopulta talon hirret lensivät syrjälleen. Maataloustuilla ja eläinperäisellä dieetillään lihonut possu katosi suden kitoihin.

Seuraavaksi Iso Paha Susi jatkoi kaupunkiin.
 – Minuahan sinä et syö! huusi Veli Ponteva, kolmas porsas.
 – Arvaapa uudestaan! huusi Susi. Hän puhkui ja puhalsi, puhkui ja puhalsi, mutta betonielementtitalo pysyi paikoillaan. Hän yritti kiivetä porsaan parvekkeelle, mutta lasitetun parvekkeen ovi oli lukossa. Talossa ei ollut edes savupiippua, eikä kukaan töykeistä kaupunkilaisista suostunut päästämään susiparkaa sisään ovea avatessaan. Ovikoodiakaan hän ei saanut selville.
 – Miksi sinä haluat syödä minut? kyseli porsas parvekkeelta käsin sudelta.
 – No kun porsaan liha on niin perkeleen hyvää, Susi vaikeroi. – Minä vain rakastan possua: nyhdettyä possua, hyvää burgeripihviä, jauhelihaa, pekonia, joulukinkkua…
 – Voi ei Susi hyvä, etkö tiedä porsaan lihan olevan epäeettistä ja ympäristöä kuluttavaa? Oletko edes mitannut kolesteroliarvosi? Mitäpä jos valmistaisin sinulle vegaanista bolognesekastiketta soijarouheesta tai vaikkapa kuuluisaa S. Lehtisen makaronilaatikkoa?

Susi suostui antamaan porsaan herkuille mahdollisuuden. Veli Pontevan pöperöt osoittautuivat mitä syömäkelpoisimmiksi, ja susi ymmärsi, että voi valmistaa ruokansa ekologisesti ja muita tappamatta. Kolmas porsas säilytti henkensä, ja hän ystävystyi suden kanssa – josta oli tullut Iso Kiltti Vegaanisusi.

Tähkäpää

Olipa kerran nuori ja uljas prinssi, joka erään syrjäseudun tavernaan pistäytyessään kuuli legendan kuvankauniista, pitkätukkaisesta prinsessasta.

 – Tähkäpää joutui vangituksi pyöreän tornin korkeimpaan kerrokseen, johon ei voinut päästä mitenkään – vain ikkunan kautta tehtävä hyppäys alas kohti kuolemaa olisi Tähkäpään ainoa tie ulos. Tornia ympäröi vetinen vallihauta ja potentiaalisia pelastajia estämässä on lisäksi tulta syöksevä lohikäärme, joka ei arkaile kohdistaa kosijoihin väkivaltaa. Ajan saatossa tornin lähiympäristö on täyttynyt prinssien, aatelismiehien ja jos jonkinlaisten onnenonkijoiden poltetuista, silvotuista ja hukkuneista ruumiinjäänteistä. Prinsessa on antanut tukkansa kasvaa, jotta se joskus vielä yltäisi tornin juurelle ja hänen uljas pelastajansa voisi kiivetä sitä pitkin torniin, tavernan omistaja kertoili.

Prinssi tuijotti punaviinilasiaan ja pohti hetken: hänhän oli todellakin sinkkumies, ja kuninkaan pian kuollessa hän tarvitsisi itselleen vaimon. Hän päätti lähteä pelastamaan prinsessan ja suuntasi kohti tornia.

Lohikäärme syöksyi prinssiä vastaan. Prinssi oli kuitenkin pelannut Grand Theft Autoa ja osasi kaivaa takataskustaan singon, jolla hän pösäytti hirmuliskon tuhansiksi nahkaisiksi kuteiksi. Liskon lihaa lenteli lämpiminä lötköinä ympäri metsää, puut tahriutuivat sen sisäelimistä, verta kimmelsi kasvien lehdillä aivan kuin se olisi ollut punertavaa aamukastetta.

Prinssi näki tornin ja Tähkäpään muhkean tukan jo kaukaa. Hän tarttui prinsessan lettiin ja kiipesi ylös. Hän astui ikkunasta sisään. Huone oli pieni, mutta upea. Siitä avautui ikkuna jokaiseen ilmansuuntaan. Huonekalut olivat mahonkia ja marmoria, kultaa ja hopeaa. Prinsessa näytti nukkuvan päiväunia sängyssään viininpunaisissa, kultakirjailluissa silkkilakanoissa.

Prinssi nosti miekan vyöltään katkaisten Tähkäpään letin yhdellä sivalluksella. Hän sitoi hiuspalmikon tukevasti ikkunalautaan, jotta he pääsisivät sitä pitkin pois tornista. Hän käveli sängyn vierelle. Prinsessa nukkui sikeää unta. Prinssi ei raaskinut herättää nukkuvaa, joten hän nappasi tämän hellästi syliinsä ja kapusi alas tornista prinsessa hartioillaan.

Takaisin maan kamaralla prinssi laski Tähkäpään sammalmättäälle. Hän katseli uinuvaa ja päätti suudella tätä. Lyhyen ja herkän suudelman aikana prinsessan silmät aukenivat.

 – Herää vain, sanoi prinssi luoden lempeän katseen Tähkäpäähän. – Olet turvassa nyt. Tapoin lohikäärmeen ja kannoin sinut pois tuosta kirotusta tornin tekeleestä.

 – Siis mitä vittua sinä olet mennyt tekemään? kirosi prinsessa ponkaisten ylös prinssin syleilystä. – Siis oletko sinä taas yksi niistä saatanan idiooteista, jotka ovat uskoneet sitä prinsessa lohikäärmeen vankina -löpinää? Minä olen aluksikin aikuinen ja itsenäinen nainen! Tuo lohikäärme oli huippuharvinainen, uhanalainen, katoamassa oleva ja ennen kaikkea rauhoitettu laji! Ja sinä ilkesitkin mennä tappamaan sen, hyi sinua! Ja oletko sinä mennyt leikkaamaan vaivalla kasvattamani rastat pois?

 – Ei kai asiat nyt niin pahasti ole? prinssi häkeltyi ja tavoitteli Tähkäpään kättä.

 – Näpit irti minusta! Asiat ovat vielä pahemmin! Minä olin tuolla tornissa tarkoituksella: olen paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen aktiivi ja olin leiriytynyt suojelemaan tätä aluetta ydinvoimalalta! Tuo on keskeneräinen ydinreaktoritorni, jonne kahliuduin estääkseni työmaata edistymistä. Tämä on hirveää! Minun täytyy ennättää heti takaisin --

Samassa metsästä rynnisti joukko Rosatomin työmiehiä ja maansiirtokoneita. Tornin ympärille rykäistiin hetkessä kasaan telineet ja työmaa pääsi jatkamaan kesken jäänyttä toimintaansa. 

 – Liian myöhäistä, voi ei! itki Tähkäpää.

Myöhemmin oikeudessa prinssi sai 80 euroa sakkoa rauhoitetun lajin tappamisesta ja 20 euroa maksettavia korvauksia Tähkäpäälle, jonka suuteleminen katsottiin nukkuneen ihmisen hyväksikäytöksi. Tähkäpää sai kymmenen vuoden linnatuomion työmaan estämisestä. Muutaman vuoden kuluttua valmistunut voimala pääsi ylikuumenemaan ja siellä tapahtui ydinonnettomuus. Tähkäpää eli onnettomasti elämänsä loppuun asti – tosin se jäi lyhyeksi säteilyn aiheuttaman syövän takia.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Olipa kerran ilkeä kuningatar. Hän oli omistanut koko elämänsä ulkonäölleen, ja teki mitä tahansa moraalitonta pysyäkseen nuorekkaana. Pitääkseen yllä nuoruuttaan hän nukkui vain elävistä linnuista nyhdetyssä untuvassa, koristautui turkiksiin, käytti eläinkokeita tekevän L´Oréalin meikkejä, kylpi nuorien neitsyiden veressä ja joi lasillisen Valion maitoa päivässä.

Aamuisin ja iltaisin kuningatar meni katselemaan itseään peilistä, jonka sanottiin tietävän vastauksen jokaiseen kysymykseen maailmassa. 

Kerran taas kuningatar käveli peilin eteen ja kysyi:

 – Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.

 – Joudun tuottamaan sinulle pettymyksen, kuningatar, peili sanoi. – Saatat olla ikäiseksi hyvin säilynyt, jopa kauniskin, mutta on eräs sinua kauniimpi.

 – Kuka hän on? säikähti kuningatar.

 – Hän on Lumikki. Hänellä on paksu, sileä tumma tukka, hänen ihonsa on puhtaan valkoinen kuin lumihanki, hänen poskensa ja huulensa aina kauniisti punatut. 

 – Hän! Mutta minä olen tehnyt niin paljon enemmän töitä ulkonäköni eteen! Minä olen levyttänyt joukon ikivihreimpiä kasarihittejä! Olen esiintynyt hyväntekeväisyyskonserteissa, olen gay-ikoni! Lukemattomat miehet ympäri maailmaa ovat esiintyneet dragissa minua esittäen!

 – Mutta Lumikki, hän on luonnostaan kaunis, ja jos hänessä olisikaan puutteita, olisi hänen sydämensä silti puhdasta kultaa. Hän käyttää vegaanista kosmetiikkaa, mikromuovitonta hammastahnaa, kemikaalitonta shampoota. Hänen vaatteensa ovat Uffista ja Fridasta. Hän syö eettisesti ja ympäristöystävällisesti.

Tiedosta julmistuneena kuningatar päätti saattaa Lumikin päiviltään. Hän käski kaupungin taksikuskin järjestää Lumikille Dianan kohtalon, mutta murhayritys meni pieleen, sillä Lumikki suosi joukkoliikennettä. Kuningatar käskytti tuntemansa baarimikon tekemään Lumikille myrkyllisen cocktailin. Hän vaati baarimikkoa tuomaan Lumikin kuoltua tämän hiuspalmikot todisteeksi onnistuneesta murhasta – lisäksi hän tarvitsi lisää hiustenpidennyksiä.

Baarimikko ei kuitenkaan raaskinut tappaa Lumikkia, joka oli tehnyt hänelle niin paljon hyvää – muun muassa taivutellut hänet luopumaan liivatepohjaisista likööreistä baarissaan. Niinpä hän tilasi tummia hiuspalmikoita eBaysta ja toimitti Lumikin turvaan syrjäseudulle – tuntemiensa seitsemän vegaanin luo.

Niinpä Lumikki aloitti uuden elämän syrjäisessä mökissä seitsemän ituhipin kanssa. He viljelivät itse ruokansa metsässä. Metsän eläimet olivat heidän ystäviään, sillä niiden ei tarvinnut pelätä tulevansa syödyiksi. Hänen ystävänsä olivat seitsemän kääpiöksi jäänyttä hippiä – heidän nuoruudessaan vegaanisia vaihtoehtoja oli ollut vähemmän, joten he olivat jääneet kitukasvuisiksi. Viisas oli porukan epävirallinen pomo. Jörö vastusti kaikkea mahdollista ydinvoimasta arktiseen öljynporaukseen. Vilkas aloitti kymmeniä projekteja, muttei viimeistellyt niistä yhtään. Nuhanenä niiskutti jatkuvasti kannabiksen polttamisen takia. Ujo oli salavegaani, joka oli vuosia pitänyt ruokavalionsa piilossa ystäviltään. Lystikäs oli aina kännissä ja opetellut tekemään omenaviiniä niin, ettei yksikään omenassa ollut mato kuollut. Unelias oli usein vähän väsynyt kärpässienistä.

Kävi kuitenkin niin, että kuningatar asteli taas pian peilinsä eteen.

 – Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.

 – Lumikki on edelleen maan kaunehin, vastasi peili. – Baarimikkosi ei tappanut häntä, vaan hän elää turvassa seitsemän vegaanikääpiön kanssa. 

 – Näyttää siltä, että minun täytyy tappaa hänet itse! raivostui kuningatar.

Kuningatar meni kammioonsa ja valmisti maailman epäeettisimmän omenan. Hän koversi omenan tyhjäksi ja upotti sen sisään liivatetta, puristettua sianlihaa, valaanrasvaa, arktisella alueella porattua ja jalostettua bensaa, oikeistopoliitikon hikeä, rikastettua ydinvoimalan polttoainetta ja Valion maitoa. Hän naamioi itsensä vanhaksi eukoksi sonnustautuen kulahtaneisiin khakihousuihin, pellavatunikaan ja pyöreisiin aurinkolaseihin.

Kuningatar löysi Lumikin mökin ja meni tämän luo juttelemaan.

 – Hei mään, whats ap, mä oon ines ja hip!

 – Täh? ihmetteli Lumikki.

 – Mä oon vaan hippi! Ota hei omena, tää on tosi tosi hyvää!

 – Onhan tämä reilun kaupan luomuomena? kysyi Lumikki.

 – On on, totta kai jäbä! 

Lumikki puraisi omenaa, tunsi sen sisällä olevan pahuuden ja sai sairaskohtauksen. Ilkeä kuningatar lähti nauraen pois. Kun kääpiöt löysivät Lumikin, oli tämä vaipunut koomaan. Kääpiöt valmistivat hänelle lasisen arkun. Omenan kirous haihtuisi, jos Lumikkia suutelisi joku täydellisen hyvä ihminen. Mutta oliko täydellisen hyvää ihmistä olemassa?

Sattuipa kerran, että Pekka Haavisto oli matkalla seudun halki. Hän huomasi Lumikin lepäävän mäen päällä lasiarkussa. Hän avasi kannen eikä voinut vastustaa kiusausta: hän suuteli Lumikkia, ja tämä heräsi eloon – olihan Pekka Haavisto täydellisen hyvä ihminen.

 – Oh, sinä herätit minut suudelmallasi kirouksestani! Menkäämme naimisiin! Olet se oikea!

 – Se on totta, olen se oikea! Muista käyttää ääntäsi presidentinvaaleissa 2018! Pekka Haavisto hihkui ja iski silmää. – Oli vain pakko suudella sua. Mikä ton huulipunan sävy on? Antonion mielestä se on tosi fabulous.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pekka Haavisto jatkoi matkaansa kohti presidenttiyttä. Paha äitipuoli sai ruokamyrkytyksen porsaanlihasta ja kuoli pois. Vihreiden nuorten ehdotus moniavioisuudesta hyväksyttiin, ja Lumikki meni naimisiin seitsemän kääpiön kanssa synnyttäen heille 49 lasta.

-------------------------------

 - Päädyin pohtimaan erinäisiä asioita. Sitä, kuinka lastensaduista ei välttämättä tule ajatelleeksi, etteivät ne edusta arvotyhjiötä, vaan muokkaavat maailmaa ympärillämme. Päätin lyödä ajatuksen leikiksi ja kirjoittaa lastensatuja toisenlaisesta vinkkelistä. Vihreät ja vegaaniset lastensadut ovat tämän tekstisarjan ensimmäinen.
 - Palaute teksteistä on aina tervetullutta! Sitä voi jättää kommentoimalla tai vaikkapa painaisemalla alla näkyvää Facebook-peukaloa. Arvostan erityisesti rakentavaa palautetta!
  - Alkuperäinen suunnitelma oli värittää kuvitus lastenkirjamaiseksi, mut hups, se menikin nyt näin!

Syyskuun ihQutusbiisi

Tarttis ihQuttaa jotain.

Syyskuun ihQuinta on Anna Puu – Tarviin vielä yhden yön aikaa. Täähän on kiva. Puu on osoittautunut muuntautumiskykyiseksi esiintyjäksi.

Kumma juttu mutta olen tottunut tähän kaupunkiin

" 'Kumma juttu mutta minä olen nyt tottunut tähän kaupunkiin', Ivar jatkoi. 'Alussa vihasin sitä. Olen nukkunut mielelläni ikkuna auki lapsesta lähtien, mutta Helsingin tuuli... miten se ulisee ja vinkuu, etenkin syksyllä. Not necessarily a strong wind, but a persistent one, kuten runoilija sanoo. Mutta sitten siihen tottuu. Levottomuus katoaa. Sitä alkaa ajatella: tällaista minun elämästäni tuli, minä jäin tähän kaupunkiin, siitä tuli minun huoneeni, minun vankisellini.' " Kjell Westö: Missä kuljimme kerran