Marraskuun ihQutusbiisi

IhQutuksen kaatuminen ei koske meitä suomalaisia eikä muuta Eurooppaa.
Marraskuun ihQuinta on amerikankuubalainen laulaja-lauluntekijä Camila Cabello kappaleellaan Havana. Erityisesti kappaleen videossa on mukavaa tarinallisuutta ja se kierrättää itseironisesti latino-kliseitä.

Ihan homoja lastensatuja

Tuhkimo

Olipa kerran Tuhkimo. Sattuipa niin, että hänen äitinsä kuoli ja isä meni uusiin naimisiin. Äitipuoli oli kuitenkin ilkeä, katkeroitunut eukko, jonka käsitys naisen roolista yhteiskunnassa oli perin vanhanaikainen. Äitipuoli passitti Tuhkimon perheen kotiorjattareksi pyykkäämään, tiskaamaan ja siivoamaan. Samalla tämä kuitenkin hemmotteli kahta omaa tytärtään, Tuhkimon kahta ilkeää, pinnallista ja lellittyä siskopuolta.

Perheen arki meni eteenpäin. Tuhkimo pesi astioita, puunasi paikkoja, pyykkäsi paitoja. Sisarpuolet jatkoivat lihomistaan ja äitipuoli kuihtumistaan ja mäkättämistään. Isä oli kuin raunio entisestä, täysin tossun alla: hän ei koskaan uskaltautunut puolustamaan tytärtään.
 – Kyllä tuollaisen paikka on hellan ja nyrkin välissä! Nainen kuuluu silittämään lakanoita ja tekemään ruokaa! huusi äitipuoli, vanhoillisen kasvatuksen saanut entinen uutistenlukija.

Sattuipa kerran niin, että kaupunkia kohtaasi suuri juhla: nuori prinssi oli päättänyt järjestää tanssiaiset, joihin kaikki seudun nuoret singlet, sinkut, naimattomat naikkoset siis, olivat tervetulleita. Tuhkimon oli turha haaveilla hippasista, sillä työn sorvi kutsui: hänellä olisi ulkona runsaasti puutarhatöitä tehtävänä; lehdet odottivat lakaisemista ja puutarha kitkemistä. Äitipuoli puetutti omat tyttärensä mitä kauneimpiin – joskin heidän lihavien vartaloidensa päällä mauttomiin – asuihin. Mamma katsoi, että tytöt laittoivat näyttävät meikit kasvoilleen ja hiukset kiharalle.

Sisarpuolten mentyä Tuhkimo jäi yksin haravoimaan pihalle lehtiä.
 – Kunpa minäkin vain pääsisin tanssimaan! On tämä niin väärin, saatana!
Samassa hänen eteensä ilmestyi nainen.
 – Älä säikähdä! Olen hyvä haltiatar! Minä olen tullut luoksesi ja haluan päästää sinut tanssimaan! Haluan sinun olevan onnellinen.

Niinpä hyvä haltiatar loihti pihan kurpitsasta vaunut, puutarhan sammakoista ratsukuskit, hiiristä hevoset. Tuhkimon hän vaatetti upeaan sädehtivän valkoiseen mekkoon, jossa oli sinertäviä smaragdeja: onhan naisen kauneus aina kiinni siitä, kuinka kalliisti ja hienosti hän on pukeutunut. Tuhkimo läksi matkaan!
 – Mutta muista! Taika raukeaa puoli neljältä, joten kiiruhda sitä ennen pois! Muutoin pilkun tullessa ja valojen syttyessä prinssi näkee elähtäneet kasvosi! huusi haltiatar perään.

Tuhkimo ennätti tanssiaisiin juuri parahultaisesti.

Tuhkimon olemus herättikin pian prinssin huomion. Hän pyysi Tuhkimoa tanssimaan, ja he tanssivat, oi, he tanssivat koko yön. Yö kului kuin siivillä, ja pian valot himmenivät: oli illan viimeisten hitaiden aika. Viimeisen kappaleen viimeisten tahtien aikana Tuhkimo irrottautui prinssistä syleilystä ja juoksi ulos tanssiaisista.
 – Minne menet? Älä karkaa luotani, rakas! prinssi huusi ja roikkui Tuhkimon jaloissa, saaden varastettua tältä lasisen kengän. Tuhkimo stormasi ulos, juoksi ulos klubilta ja piiloutui sivukujalle.

Pilkun jälkeen taika raukesi. Syrjäkadulla Tuhkimo palasi entisiin rääsyvaatteisiinsa, vaunu muuttui kurpitsaksi, ratsut hiiriksi, jotka vilistivät piiloon viemäreihin ja rakennusten koloihin.

Prinssi ei saanut salaperäistä tanssijaa mielestään. Kuka oli tuo eloveena kauniissa mekossaan? Mietteet, toiveet ja fantasiat painoivat prinssiä niin, että hän päätti selvittää lasisen kengän omistajan ja lähteä kiertämään kaupungin koteja kenkä mukanaan. Hän kiersi adjutanttiensa kanssa talosta toiseen etsien ihastustaan. Koko kaupunki kuuli operaatiosta: tytöstä, jonka jalkaan kenkä sopisi, tulisi prinssin puoliso ja myöhemmin kuningatar!

Koitti aamu, jolloin prinssi avustajineen saapui Tuhkimon kotiin. Ilkeä äitipuoli kiiruhti tyttäriään sovittamaan kenkää. Ensimmäisen jalat olivat kuitenkin aivan liian turpeat siroon lasikenkään. Äitipuoli haki liiteristä kirveen ja iski sillä tyttärensä kantapäätä pienemmäksi, muttei jäljelle jäänyt, verinen jalantynkäkään ollut sopiva kenkään. Toisen tyttären vääristynyt jalkapohja ei sopinut kengän muotoon. Äitipuoli oli juuri rusikoimaisillaan tytön jalkapohjaa uusiksi moukarilla, kun Tuhkimon isä kiirehti keskeyttämään huutaen:
 – Antakaa myös Tuhkimon koettaa kenkää!

Ujostellen Tuhkimo astui prinssin luo. Prinssi työnsi kengän tämän jalkaan: se sopi täydellisesti!
 – Se olet sinä! Uskomatonta! Menkäämme naimisiin!
 – Ei mennä! Vitun perverssi! huudahti Tuhkimo.
– Aluksikin, sä tanssit koko yön mun kanssa etkä siitä huolimatta tunnistanut edes naamaani! Ainoa sulle mieleen jäänyt asia oli mun kengät. Onks sulla joku fetissi niihin? Pervo! Toisekseen, mä olen vahva ja itsenäinen nainen: en tarvitse ryysyistä rikkauksiin -tarinaa passiivisesta tytöstä, objektista, toiminnan kohteesta, joka vain odottaa oikeaa prinssiä pelastamaan minut. Minua ei tarvitse pelastaa! Se oli vain yksi yö ja minä halusin vain tanssia, en mennä naimisiin. Millä yliromantisoidulla keskiajalla oikein elät? Olen jo kihlautunut hyvän haltiattaren kanssa: hän on minua hieman vanhempi nainen, mutta hän tosiaankin tietää mitä haluaa, on tajuttoman hyvä sängyssä ja tarjoaa samalla minulle sisarellista rakkautta.

Tuhkimo meni lopulta naimisiin hyvän haltiattaren kanssa ja he elivät onnellisesti ja taianomaisesti elämiensä loppuun asti. Prinssi tuli sinuiksi itsensä kanssa ja rupesi ostelemaan käytettyjä naisten kenkiä markkinoilta ja netin hämäriltä kirpputoreilta. Tuhkimon isä otti eron ilkeästä äitipuolesta ja eleli loppuelämänsä villinä sinkkuna. Ilkeä äitipuoli tyttärineen kuolivat nälkään, sillä ilman miestä elättämässä patriarkaaliseen yhteiskuntajärjestykseen ja passiiviseen naiskuvaan kasvaneet naikkoset eivät osanneet olla itsenäisiä ja itsensä elättäviä subjekteja. Sen pituinen se.

Todellinen prinsessa (Prinsessa ja herne)

Olipa kerran pariskunta, jotka vuokrasivat huonetta Kontulan kolmiostaan. He olivat keksineet Airbnb-palvelun, jonka kautta he pystyivät saamaan kätevästi pientä lisätuloa suuresta kodistaan. Eräänä synkkänä iltana, salamoiden läiskiessä taivaalla, Helsingin merituulien vinkuessa kävi niin, että heidän asunnolleen tuli vuokralaiseksi nuori mies. Pojalla oli kireät pillifarkut, merkkitennarit, huoliteltu mutta hieman överi hiustyyli. Rusehtavien silmien ympärillä oli tujaus kajaalia. Pojan äänessä oli ripaus nasaaliutta, hän viittoi puhuessaan voimakkaasti käsin.

 – Kulta, jutellaanko hetki tuolla kahdestaan, kuiskasi Tuomas vieden vaimonsa nurkan taakse.
 – No mikä nyt on? Reneta tiuskaisi.
 – Siis yh, tyyppihän on ilmiselvä homo! Tuomas sanoi.
 – Entä sitten? Se, että toinen saattaa olla vähän stereotyyppinen, ei oikeuta sinua laukomaan kammoksuvia mielipiteitä tai tuomitsemaan toisen elämäntyyliä, senkin sika! tivahti Rene.
 – Ei ei ei, en mä sitä! Täähän on vain hyvä asia! Mieti nyt! Homot hyväksyvät viimein Kontulan! Ehkä niitä alkaa pian muuttaakin tänne, sateenkaarivähemmistö on aina ollut niin valikoivaa asumisensa suhteen! Se voi tietää sitä, että kämppämme arvo nousee. Viva la Gay Kontula!
 – Ooh, totta! huudahti Reneta. – Mutta voimmeko olla varmoja, että poika oikeasti on gay? Entä jos hän on vain jokin perusjonne? Nykyäänhän kaikki nuoret pukeutuvat niin hintisti.
 – Meidän täytyy testata se, onko hän todellinen gay! Onko hän todellinen prinsessa!

Reneta ja Tuomas lyöttäytyivät pojan seuraan.
 – Meillä on ihan mukavasti viinaa täällä kaapissa, olisitko halunnut jotain juotavaa kanssamme illallisen kylkeen? kysyi Tuomas kohteliaasti.
 – No en mä oikein, mä oon yrittänyt laihduttaa… mutta kerrankos sitä nyt lasillisen ottaa! Voitteks tehä mulle Cosmon?

Cosmopolitanin eli maailman homoimman juomasekoituksen toivominen oli hyvä alku. Mutta oliko se kuitenkaan varma merkki? Nykyään sosiaaliset normit olivat – piru vieköön – hälventyneet, ja heterotkin pystyivät juomaan pinkkiä tyttöjuomaa. Tuomas laittoi levyiltään Madonnaa ja Cheriä soimaan.
 – Madonna ja Cher on soooo last season, poika sanoi. – Mut onhan ne kyl aina myös muodissa, hän jatkoi ja nousi tanssimaan. Hän alkoi pyörittää peppuaan Tuomasta vasten, Tuomas twerkkasi antaumuksella, Reneta jäi kolmanneksi pyöräksi. Tuomaan käsi hipelöi pojan etumusta Like a Virginin tahdissa.

 – Kyllä se taitaa olla homo, sanoi tanssista uupunut Tuomas Renetalle tamppauksen päätyttyä.
 – Mutta voimmeko olla varmoja vieläkään? Nykyään heterotkin menevät homobaareihin tanssimaan, pohti Reneta.

Sitten he keksivät: jos kyseessä olisi todellinen gay, poika ei saisi nukuttua, jos hänen patjansa alle piilottaisi dildon. Hän tuntisi useasta patjasta huolimatta niiden alla makaavan tekopeniksen eikä voisi vastustaa kiusausta. Tuomas otti yhden kokoelmansa tekokyrvistä ja sijoitti sen pojan sängyn patjojen alle.

Aamulla pariskunta kysyi pojalta, miten tämä oli nukkunut.
 – Voi voi, niin huonosti! Tuntui aivan kuin selkääni vasten olisi hengittänyt iso kikkeli! poika voihkaisi.

Tuomas ja Reneta loivat toisiinsa merkillisen katseen: kyllä, se oli todellinen prinsessa, Gay Kontula olisi pian täällä ja asuntojen arvot lähtisivät nousuun!
 – Mutta mutta, kuiskaili Tuomas, – ehkä on katsottava vielä illalla uudestaan. Kyllähän heterokin voisi nukkua huonosti tekokikkeli patjansa alla.

Koitti toinen pojan Airbnb-yö. Tuomas ja Reneta uusivat edellisen illan: Cosmopolitan, Madonnaa ja Cheriä, tuhmaa tanssia. Kolmikon päihtyessä pojan salaisuudet hiljalleen avautuivat.

Koitti aamu. Tuomas joi kahvia keittiössä, Reneta taaperteli krapulaisena keittiöön.
 – On se homo, sanoi Tuomas voitonriemuisesti. – Minä tiedän nyt!
 – Loistavaa! Hänkö kertoi sinulle, kun menin nukkumaan?
 – Tavallaan. Mä panin sitä. On se homo. Ja niin kai taidan olla vähän mäkin.

-----------------------------

 – Alun kuva on Pixabay-palvelusta, jonka kuvia voi käyttää ja muokata vapaasti: https://pixabay.com/fi/lippu-san-francisco-sateenkaari-2281247/ . Kiitos sille henkilölle, joka tämän kuvan joskus on ottanut ja palveluun ladannut!
 – Päädyin pohtimaan sitä, kuinka tavalliset lastensadutkaan eivät ole arvotyhjiössä: ne pitävät sisällään erilaisia oletuksia esimerkiksi naisen ja miehen asemista ja rooleista. Pohdinnoista syntyi idea huumoritekstien sarjaan, jossa erilaiset aikamme ideologiat värittävät modernisoituja satuja luoden perinteisiin kertomuksiin koomisen kontrastin. Homot lastensadut ovat sarjan viimeinen osa: oikeastaan niiden taustalla on tarkemmin ilmaisten gender & queer, joka on tutkimusta mutta myös aikamme ideologia.
 – Osa 1: Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja
 – Osa 2: Kokoomuslaisia ja kapitalistisia lastensatuja
 – Osa 3: Perussuomalaisia lastensatuja
 – Osa 4: Työläisväen kommunistisia lastensatuja
 – Palaute ja erityisesti rakentava sellainen on aina tervetullutta. Tykkäyksen voi osoittaa myös esimerkiksi painaisemalla Facebook-peukaloa tämän tekstin lopuksi. ^^

Viettelevät villasukat

Nuorten miesten pukeutuminen järkyttää kolumnisti Erkki Ärtsilää.

En ole aiemmin nähnyt pöksyjä, joiden takapuoli on niin tiukka, että anatomia paljastuu.

Yliopistolla seisoi nuori mies yllään siniset farkut ja musta syystakki. Ne farkut kiinnittivät huomioni. En ole aiemmin nähnyt pöksyjä, joiden lahje on niin lyhyt, että anatomia paljastuu. Säärikarvat, kelmeä iho ja nilkkapatti.

ruumiinrakenne oli suomalais-ugrilainen eli lyhyet jalat, pullea takamus, runsas povi

Pojan ruumiinrakenne oli suomalais-ugrilainen: lyhyet jalat sulautuivat saumattomasti lattanaan takamukseen. Muutaman vuoden kuluessa luvassa olisi kaljamaha ja ohimokaljuuntumista. Hiukset ananasmallia ja sidottu mauttomasti pompulalla takaraivolle. Silmät tyypillistä finskiä, siniset mongoliviirut.

miksi nuori nainen elämänsä heilimöinti-iässä haluaa pukeutua noin rumasti.

Katselin pojua ihmetellen, miksi nuorukainen elämänsä mahtisonni-iässä haluaa pukeutua noin hölmösti. Kuin julistaisi koko maailmalle, että siinä ne nyt ovat, nilkkani – kausi-influessa, ota tai jätä. Vaikka varmaankin hän oli viettänyt pitkät tovit ihaillen kokovartalopeilistä turpeita nilkkojaan, noita kumpareisia kokonaisuuksia, jotka soljahtavat merkkilenkkareihin – ne ovat nyt trendikkäitä jalkineita.

Tuo silorasvainen, raskas vartalomalli vaatisi kepeyttä. Kenties pienikuvioista naiseutta.

Mielikuvissani kutsuin pojun muuttumisleikkiin. Tuo pattiluinen, raskas nilkkamalli vaatisi päällensä sukkaa. Kenties tädin tai mummon neulomaa villasukkaa. Harmaata villasukan sävyä! Iho ei ole väri vaan ainoastaan paljasta possunnahkaa.

Onneksi hänellä on vielä uuma, sitä pitäisi juhlistaa.

Onneksi hänellä ei ole vielä reumaa, sitä pitäisi juhlistaa. Puin hänen ylleen paksuvuorisen, mutta istuvan takin ja riittävän pitkälahkeiset flirttifarkut. Koska jalkapohjat ovat arvattavasti kapeat, hyväksyisin lenkkarit, niiden sisään mahtuisi varmasti villasukat: mutta nilkat eivät saisi näkyä. Kiskoisin ananaspompulan irti ja antaisin letin liehua vapaana.

Tyttöön pitäisi saada sähäkkyyttä. Iloa ja flirttiä.

Pojuun pitäisi saada harmautta. Lämpöä ja terveyttä. Villasukkien vilahdessa paljaan nilkan asemesta hän näyttäisi fiksummalle kuin olisikaan.

Neito ei suostuisi maksustakaan vaihtamaan betonityöntekijälle sopivaa, arkirealistista asuaan.

Tiedän, tiedän! Hänestä ehdotukseni olisi IHAN LAME. Syvältä Pohjois-Savon susimetsistä. Nuorukainen ei suostuisi maksustakaan vaihtamaan Kalifornian hiekkarannoille paremmin käypää, talveen soveltumatonta teinitrendiään. Hän kuuluu sukupolveen, joka ei tiedä mitään villasukkien taianomaisesta lämmöstä ja niiden kuiskailevasta suhinasta. Kuin puhuisin viisikymmentälukua seinille.

kokemuksen tuomalla varmuudella voin vakuuttaa, että

Mutta kokemuksen tuomalla varmuudella (olen kuitenkin ollut kaksi ja puoli kertaa tytön kanssa, joten olen expertti) voin vakuuttaa, että kautta sukupolvien miesten seksikkäästi sipsuttamat, lämpimät ja reumatismia ehkäisevät villasukat ovat herättäneet vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta enemmän kuin turvonneista reumatisminilkkapateista kärsivät säärenheruttelijat. Koska kumppanin hankkiminenhan jokaisen mielessä aina on pukeutuessaan. Pilluhan se on aina ajatuksissa.

Villasukat. Nyt. Kannattaisi kokeilla.

------------------------------

 – Pirkko Arstilan kolumni: Vihjailevat hameenhelmat
 – Alkuperäinen kolumni on poistettu, mutta sen voi lukea onneksi vielä Kaksplussan foorumilta
 – Olen kai muinaisjäänne, jonka mielestä ihmisten pitäisi nilkanheruttelun sijaan pitää villasukkia jaloissa. Vähän niin kuin jotkut toisetkin näissä nykymuotiasioissa siis.
 – Voiko miesten ja naisten pukeutumista arvostella samalla lailla?
 – Anna toki palautetta ja/tai paina alla olevaa FB-peukkua. ^^