Lontoossa

Lontoo lihottaa.

Kun kaveri elelee au pairina Lontoossa, hänen host-perheensä lähtee viikoksi lomalle ja antaa vieläpä luvan kutsua kavereita kylään, ei ole kuin yksi vaihtoehto: lentää Britteihin!

Lähdimme eräänä aurinkoisena tiistai-iltapäivänä Petran ja Rikon kanssa sanomaan hellöy Elinalle. Erityisesti matkan alku oli täynnä jännitystä, sillä kenelläkään ei erityisesti ollut kokemusta lentämisestä. Lopulta selvisimme kuitenkin ajoissa koneeseen, ja kello 6 PM (huomatkaa englantilainen tapa ilmaista aika) olimme perillä Lontoo Gatwickin lentokentällä. Tämän jälkeen alkoi sekoilu junien kanssa – ne ovat muuten aina myöhässä Iso-Britanniassa, en enää ikinä soimaa VR:ää.

Elina, Petra ja Riko tallustelemassa Chislehurstissa.

Päivät koostuivat pitkälti kaupungilla kiertelemisestä, shoppailusta, parista erikoisemmasta visiitistä, ja mikä tärkeintä, ryyppäämisestä. Olin itse aivan taivaissa, kun suosikkisiideriäni, Bulmersia, oli myynnissä Suomessa ainoastaan myytävän omenamaun lisäksi hedelmäisinä ja marjaisina makuisina. Ehkä sitäkin hämmentävää oli nähdä väkevät viinat aivan tavallisesti myynnissä ruokakaupoissa. Monilla kaupoilla, kuten Sainsburylla ja Marks & Spencerilla, oli lisäksi omat merkkiviinansa. Hämmentävää. Miltäköhän Pirkka Vodka tai ES Whiskey maistuisivat?

Buckingham Palace.

Oikeastaan teimme viikon aikana kaikki mahdolliset turistiklisheet, joita Lontoossa voi tehdä:

1. Fish and chips

Hämärän tyylikkäässä pubissa on tunnelmaa, joka paljastaa myös Samsungin tabletin kameran "laadun".

Maistoimme legendaarista kalaa ja ranskikset -annosta Earls Court Tavern -nimisessä pubissa, joka sijaitsee South Kensigtonissa. Valitsen itse aterian ohella juomaksi vaalean oluen. Hämmentävää, ihmiset oikeasti tulevat Englannissa pubeihin myös syömään. Olutta valitessa sain maistiaisen ennen ostopäätöstä: hämmentävää, ei sitä vain Suomessa annettaisi! Omaan makuuni fish&chips -annos ei oikein ollut: ihan hyvää, muttei mitenkään tajunnanräjäyttävää. Worth trying toki.

2. Kuvien ottaminen itsestään punaisen puhelinkopin ja Big Benin kanssa

Jack ja Rose.

3. Madame Tussaud's -visiitti

Elina ja Petra ottavat Kim Kartrashianin kanssa selfietä.

Miley, Lady G ja Britney bitch.

Madame Tussaud's oli ehkä hauskimpia hetkiä Lontoon-matkalla. Madame Tussaud's on tajuttoman kiinnostava ilmiö, joka yhdistelee halpaa glitteriä, taidokkaasti toteutettua vahanukkekäsityötä ja julkkiksiin kohdistuvaa, uteliasta fanituskulttuuria. Nukeista osa tuntui hämmentävän eläviltä, vaikka myös kömpelyyksiä erityisesti käsissä oli helppo huomata. Kasvoihin oli selkeästi panostettu, mutta ihmiskädet lienevät yllättävän vaikeita muovata. Luin myöhemmin, että Mikkelissä on suomalaisten oma vahajulkkisten kabinetti, joka on tunnettu kömpelyydestään: pitäisiköhän mennä katsomaan?

Tanssittiin Madonnan kanssa vogueta.

4. London Eye

Valtava maailmanpyörä näytti Lontoon lähes koko komeudessaan: se on todellakin suuri kaupunki! Toinen puoli kaupungista näyttäytyi aika sumuisena, mutta muutoin säät suosivat tuona päivänä, kuin muutenkin koko reissun ajan. Lontoon arkkitehtuuri on kaunista, kiinnostava yhdistelmä konservatiivisuutta ja halua olla moderni – oikeastaanhan koko kaupunki taitaa olla sitä?

5. Matkustaminen over- ja undergroundilla ja punaisilla, kaksikerroksisilla busseilla.

Yritin tehdä tämän seksikkäästi kuten Pussacat Dollsien Wait a Minute -musavideossa. Kaikki kusi tietysti
Petran kuvaustaitojen takia. Seksikkyyteni puute saattoi myös vaikuttaa.

6. Shoppailtua Oxford Streetillä.

Oho, ainoa Oxford Streetillä otettu foto. Kodittomia näkyi katukuvassa valitettavan paljon.

Yöelämään tuli tutustuttua yllättävän vähän. Camden Townissa pistäydyimme punk-baarissa, jonka lämminhenkisistä, avoimista ja mukavan vaihtoehtotyylisistä ihmisistä pidin tavattomasti. Lisäksi eräänä iltana oli tarkoitus mennä erääseen gay clubiin. Homma meni mönkään: kahden tunnin jonottamisen jälkeen jotkut paikalliset kiilasivat ohi jonossa, menin tietysti puolustamaan oikeuksiani (=aukomaan päätäni) ja saatiin Petran kanssa turpaamme. Ovimiehet uskoivat natiivipuhujia ja pitivät meitä syypäinä, eikä meitä päästetty sisään. Paskaa, mutta minkäs sille mahtaa. Valittelin myöhemmin asiaa Suomessa eräälle italialaiselle tutulle, joka kommentoi sitä huvittavasti: "now you know what it's like to be MAMU in Finland!" Ehkä eräs reissun opetuksista oli siis se, että jos britti ohittaa sinut baarijonossa, et voi tehdä sille mitään.

Street Food Festival.

Toinen opetus reissusta on se, etteivät junat ja undergroundit kulje sunnuntaiaamulla kuin vasta kello kahdeksan alkaen. Baari-illan jälkeen oli kamalaa odottaa kotiin pääsyä Waterloon asemalla, kunnes viimein kymmeneltä pääsin nukkumaan. Kolmas opetus on varmaan se, että turisteja yritetään rahastaa kaikkialla tarjoamalla jotain "ilmaiseksi" ja sitten vaaditaan rahoittamaan rahaa lapsille. Saatanan lapset.

Vaikka brittien tapa ajaa ja parkita oli karmaisevaa ja kaikki oli pirun kallista, kokonaisuudessaan reissu oli todella kiva: sai nähdä elämää toisella puolella Eurooppaa, ihastella englantilaisia puutarhoja (niihin oikeasti panostetaan siellä) ja tietysti nähdä Ellua pitkästä aikaa. Säätkin suosivat – britit eivät ole tainneet koskaan käydä Suomessa valittaessaan keleistään. Ehkä joskus uudestaan!

Ja tiemme käy pois, pois!

Vaasan-reissu, vappu ja Tarsko

Vappu tuli vietettyä Vaasassa. Viime aikoina on tullut reissailtua ennätystahtia: syksyllä pistäydyin ensi kertaa vuosiin Tampereella, helmikuussa kävin Helsingissä, sitten Lapissa ja vielä Joensuussa. Usein olen niin kiinni elämässäni Kuopion suunnalla, ettei matkaa tule taitettua ainakaan liiaksi asti. Pystymetsää ja laakeeta peltoo, se on Pohojanmaa!

Matka till Wasa oli ollut suunnitelmissa jo reilu vuosi sitten, kun kaverini Emmi Soft Embo muutti kaupunkiin opiskelemaan kosmetologiksi. Vappu valikoitui vierailuajankohdaksi, sillä silloin Emmin kosmetologiluokka (joka oli kuullut jo entuudestaan Emmin kertomia, legendaarisia seikkailuja meitsistä) oli aikeissa kokoontua yhteen viihtymään, nauttimaan pöydän antimista ja tietysti pelaamaan Tarskoa – erästä parhaimmista pelaamistani juomapeleistä.

Vappubileet olivat naamiaiset, joten jostain piti äkkiseltään repiä jonkinasteinen asu. Olen useimmiten ollut naamiaisissa jonkinlainen kömpelö drag (vappuna 2010 venäläinen huora, 2012 halloweenina Cruella de Vil, penkkareissa Johanna Tukiainen jne), joten päätin tällä kertaa olla joku miehekkäämpi hahmo. Sitten välähti: voisin olla Jeesus!

Aikoinaan eräs työkaverini sanoi, että pitkät, kapeat kasvoni muistuttavat Jeesusta – oletettavasti hän tarkoitti länsimaalaisen kirkkotaiteen käsitystä Jeesusta, sillä mitä todennäköisimmin Jeesus Nasaretilainen ei ollut aivan samanlainen kuin ikoneissa kuvataan. Joka tapauksessa, toisinaan olen myös puheissani verrannut itseäni itseironisesti Jeesukseen. "Hei Paavo, muistatko kun roikuin syntiesi vuoksi Golgatan aavikolla ristillä? Voisitko lainata mulle rahaa?" Tässähän oli siis passeli idea.

Kasvatin parransänkeä muutaman päivän ajan ennen vappurientoja. Sänkeni on sangen tumma leuan alueelta, mutta poskien ja viiksien alueiden vaalea naamakarvoitus piti tehostaa ruskealla luomivärillä.

Hiukset saatiin ruskeiksi suihkutettavalla hiuspuuterilla. Varsinaisesti ainetta olisi tarkoitus suihkuttaa tyveen hiuksia kohottamaan, samalla kun se värjäisi tyven tummaksi Sini Sabotage -tyylisesti. Hyvin se toimi koko päähänkin: sitä myös riitti Emmin Kyösti Pöysti -lettiin! Noin kolmen pesun jälkeen tukkakin oli jo palannut omaksi, vaaleaksi itsekseen. Purkin ostin noin 13 euron hintaan Hairlekiinista.


Vaatteina käytin valkoista lakanaa (kaksi euroa kirpparilta) ja kultaista viittaa (vitosella Adam & Eva -kirpparilta). Lopuksi meikkasin "naulanarvet" luomivärillä molemmille puolille käsiä ja jalkoihin. Sädekehät olivat valitettavasti joka paikassa loppuunmyytyjä, lookin kasaaminen alkoi liian lähellä vappua.

Kullekin hahmolle oli tehty (minä tein juhlia valmistellessa<33) omat mukit, joissa oli hahmon kuva tai jotain hahmoon liittyvää. Mukeissa myös luki esitettävä asia, ei kutsuvierasta. Join itse alkuillasta J.P. Chenetin ruusunmakuista kuohuviiniä, joka on juuri rysähtänyt Alkon valikoimiin. Viime vappunakin tuli itse asiassa siemailtua entisen anoppini kanssa saman valmistajan Ice Edition -kuoharia. Molemmat ovat nauttimisen arvoisia, J.P. Chenet on laatumerkki.

Sinällään mielenkiintoista Jeesus-hahmoksi pukeutumisessa oli mahdollinen ihmisten suhtautuminen. En hirveästi välitä toisten mielipiteistä, mutta tiesin, että joku voi myös kahden merkittävän uskonnon keskeisen henkilön esittämisestä loukkaantua. Omat ystäväni tuntevat minut, mutta joku tuntematon voisi hertsata. Yllättävää kyllä, niin ei käynyt niin bileissä kuin netin maailmassakaan. Amerikkalaisten suhtautuminen uskontoon on siitä kiintoisa, että Jeesus-kuvalle Instagramissa on ropissut tykkäyksiä erilaisilta uskonnollisilta jenkkikäyttäjiltä. Jossain muualla loukkaannutaan, lätäkön toisella puolella uskonto on viihteellistetty naamiaispukunakin huippu juttu.



Pukuakin tärkeämpää oli itse Tarsko, legendaarinen juomapeli, jonka kosmetologiporukka oli kehitellyt! Voitteko kuvitella, #tyhmätkosmetologit olivat suunnitelleet pelin ihan itse! Tarsko tulee erään kosmetologiporukan paikallismurteesta, jossa "tarsko" tarkoittaa kysyvästi tarvitsemista – esimerkiksi "tarsko [viinaa]?".

Eräs tehtävä: ota itsestäsi selfie koko bileporukan kanssa pitäen kädessäsi leopardikuvioista, paperista "juomapulloa". Kuva on sumuinen, mutta sitä oli pelikin. Taustalla Peter Pan, Lumikki, Dokahontas, Minni Hiiri, kasarijumppaohjaaja, Supernainen, Batgirl, cheerleader (miksei cheerleader-sanalle ole vieläkään muuten suomennosta??) ja Kyösti Pöysti Pasilan poliisista. Punahilkka ja koulutuspäällikkö Terska eivät näköjään valitettavasti mahtuneet kuvaan.

Tarskoa pelataan heittämällä noppaa ja liikuttamalla pelinappulaa ruuduissa. Suunnalla ei ole väliä, tarkoitushan on vain tulla känniin. Omaksi pelinappulaksi valitsin rahaa 30 sentin arvosta, koska Juudas kavalsi Jeesuksen 30 hopearahasta. Monilta osin Tarskon tehtävänannot muistuttavat tunnettua Hitler-peliä, jota pelataan korteilla: mukana on riimitehtävä, tarina, vesiputous, ota (tietty määrä kulauksia), anna (tietty määrä kulauksia), huora jne. Lisäksi keskellä on shottiruletti. Mukana oli myös erilaisia spesiaalimpia tehtäviä. Ehken paljasta kaikkea, täytyyhän peli kokea itse.

Koko kööri. Kuvassa näkyvät miehet ovat porukan ainoat ei-kosmetologit. (jos joku ei halua tätä kuvaa tänne niin valittakaa mulle niin suttaan kasvot tms :D)

Peli toimi hyvin, ja loppuillasta on hieman sumuisat muistikuvat. Loistava kokemus!...

...jota ei koskaan tule uudestaan. Valitettavasti Tarskon päälle kaatoi illan aikana niin monta shottia, että laminoitu kartonki taipui mutkalle. Siten Tarsko joutui roskiin. Ehkä se saa jatko-osan, tai ehkä maailma jatkaa ilman tätä nerokasta ja hauskaa juomapeliä. Aika näyttää. RIP Tarsko – onneksi sain kokea sinut viidennellä ja viimeisellä kerralla, kun Sinua pelasimme.

#Instagram

Uusi kokemushan se on tämäkin, eikö? Tein sitten tunnukset Instagram-nimiseen teinimestaan, voi seurailla, en pakota kuitenkaan moiseen tekoon, enkä varmaan itse seuraile ainakaan alkuun takaisin muita kuin oikean elämän kavereitani. Mut noh, VITTU PAINAKAA SE FOLLOW SAATANA MINÄ TARVITSEN SITÄ ELÄÄKSENI (sori).

instagram.com/erikresen

Pisteet sille, joka tajuaa ensimmäisen ig-kuvani intertekstuaaliset viittaukset. ^^

Karting-ajelemassa

Ajon jälkeen otettu, lavastettu propagandakuva.

Woo, tuli käytyä joulukuun lopulla kokeilemassa ensimmäistä kertaa elämässäni kart-autoilua. Aiheesta tuskin saanee mitään syvääluotaavaa reportaasia kuten alastonmalleilusta tai dyykkauksesta tai elämän ensimmäisistä onnistuneista syntymäpäiväjuhlista, mutta kun on tullut tavaksi kertoa tänne uusista kokemuksista ja kokeiluista, tässä yksi.

Pohjois-Savossa on yksi sisärata, jolla kartingia voi käydä kokeilemassa. Matkasimme kaverini Jukan kanssa Siilinjärven hoodeilta Tervoon ja ajoimme 20 minuuttia kartingia. Aluksi olin harkinnut puolta tuntia, mutta ehkä aivan hyvä, että päädyimme kahteenkymmeneen minuuttiin, sillä hommassa nousi hiki sangen nopeasti. Jännää, että ratin kääntely voi noinkin pian alkaa tuntua muun muassa niskoissa.

Tulokset.

Yleisesti ottaen kummankin kierrosajoissa näkyivät samat ilmiöt: alku hankalaa, mutta siitä kierrosajat sitten lähtivät paranemaan. Kilpailuviettini heräsi jälleen.

Tärkeintä ei ole voittaminen, vaan se, että pärjää ainakin kaveria paremmin. Jupetsu oli nuorempana ajanut jonkin verran kartingia, mutta lopulta omat kierrosaikani (ja paras kierros) olivat aavistuksen verran paremmat. Vaikka ero oli sekunnin murto-osissa, voitto se on sekin saatana.

Muahahaha, päivän parhaat ja ainoat kierrosajat.

Karting oli ihan kiinnostava kokeilu, ja erityisesti isommalla porukalla moinen olisi varmasti hauskaa. Ehken kuitenkaan samanlaista euforista fiilistä saanut kuin esimerkiksi moottoripyöräilystä, moottoriurheiluista jaloimmasta.

Kiinnostavaa kokeilusta myös teki sen, että siinä ihan oikeasti vain ajettiin. Missään vaiheessa radalle ei ilmestynyt laatikoita, joista olisin voinut saada ohjuksia, pommeja tai nitroja Jukan kulkua hidastamaan. Lopussa voittajaa ei odottanut palkintopallit ja hehkeä animetyttö julistamassa saavutustani. Eikä turbojakaan voinut tehdä. Voivatko videopelit valehdella? Onko Crash Team Racing opettanut minulle lapsuudesta asti epärealistista kuvaa kartingista??? Please Crash, has all this been just a... just a lie?

Kosmetologilla

Ylläpitääkseni machomiehen imagoani kävin ensimmäistä kertaa kosmetologilla! Kaverini Emmi on ollut eräässä kuopiolaisessa kauneushoitolassa harjoittelussa, joten varasin itselleni ajan jalka- ja pärstähoitoon. Täten meillä olikin joulukuun alkupuolella kolme tuntia aikaa hauskanpidolle ja hemmottelulle – kahdestaan, vain miesten kesken.

Aloitimme jalkahoidolla. Emmin mielestä kasvohoito on mukavampi tehdä, joten fantsut jutut säästettiin loppuun.

Jalkahoito aloitettiin rentouttavasti laittamalla jalat lämpimän veden astiaan. Sen jälkeen jaloista poistettiin kenkien hankaamisesta johtuvaa kovettumaa skalpellilla ja rullukaksi kutsutulla, ruskeateräisellä poralla. Iho suorastaan pöllysi pois! Ai saamari että kutitti.

Tämän jälkeen sondilla (mistäköhän ne kosmetologistit repivät näitä nimiä työkaluilleen?) putsailtiin kynnenalusia ja kynsinauhoja. Lopuksi päätimme vielä lakata meitsin varpaankynnet, jee! Yleensä pidän mustia varpaankynsiä, mutta tällä kertaa valitsin väriksi turkoosin ja violetin (joka tosin näyttää kuvissa tummansiniselle). Aika fabulousit kynnet, etten sanoisi.

Tämän jälkeen lyhyt jalkahieronta ja jalkarasvaa. Myöhemmin kävellessä jalkahoidon tulokset huomasi: jalat tuntuivat jotenkin kevyemmiltä, suorastaan leijuin. Hyi saatana kun tämä alkaa kuulostaa joltain oman elämän hienoutta hehkuttavalta life&style -tekstiltä: ihihii, mulla oli niin ihana olo. Mut minkäs sille mahtaa, mulla oli! Ihana on ehkä vähän liian gay sana kuvaamaan olotilaa, joten käytettäköön vaikka adjektiivia rentoutunut. Rela.

Tämän jälkeen pärstäni sai osakseen huolenpitoa: naama kuorittiin, ja sen jälkeen seurasi mekaaninen puhdistus komedoraudalla: raudalla painellaan mustapäitä, jolloin niiden sisällä oleva tali (paska) pursuaa ulos. Nenän ja otsan alueille tehty mekaaninen puhdistus oli kasvohoidon parasta antia, sillä muut jutut voi tehdä jotensakin kotona, mutta tämä ei olisi ainakaan kovin helppoa tehdä yksin. Puristelu sattui aivan perkeleesti, mutta hei, kauneuden vuoksi täytyy vähän kärsiäkin.

Mekaanista puhdistusta seurasi rauhoittava kasvonaamio, joka tuntui iholla kummalliselta. Ei ehkä niin freesiltä kuin televisiosarjoista saa kuvan. Merilevä haisikin itse asiassa pahalle, ja en saanut silmieni päälle tyylikkäitä kurkkuja vaan pumpulitupot. Perhana! Ennen kasvohoitoa en ollut ajanut parransänkeäni, ja kasvonaamio meinasi poistettaessa tarttua siihen. Olin ensimmäinen mies, jolle Embo oli koskaan kasvohoidon tehnyt! Huh, naurua riitti.

Kasvohoidon ajaksi huone pimennettiin ja soimaan laitettiin itämaista huilumusiikkia rentouttamiseksi. Mieluiten olisin kuunnellut Frederikiä, sillä se on mun ja Emmin lempimusaa, mutta fiiliksen vuoksi myös huilut kävivät.

Kasvohoidon jälkeen naama punoitti noin vuorokauden mekaanisen puhdistuksen jäljiltä. Hiljalleen punoitus laski ja uskalsin seuraavana päivänä pistää jo tavaraakin taas naamaan.

Emmi ei suostunut hienoon kosmetologiposeeraukseen tätä juttua varten, vaikka pyysin hartaasti. Emmi on kuitenkin tästä huolimatta sangen mahtava tyyppi! Joskus (humalassa?) sanoin sille, että se on paras asia mitä minulle on tapahtunut, heti Rihannan tissien jälkeen. Emmistä on täysin normaalia ajaa autoa avattu maitopurkki kädessä. Kävimme katsomassa Frederikiä Kuopiossa marraskuussa: tässä idoli ja Suomen suurin Reetu-fani Embo!

Takaisin asiaan eli kosmetologijuttuihin. Kokonaisuudessaan jalka- ja kasvohoidoista koostunut sessiomme oli erittäin rentouttava. Kasvohoitoa olin jo aiemmin miettinyt, sillä kasvoilleni on viime aikoina ilmaantunut silloin tällöin finnejä, joten oli jo aikakin hoitaa ihoa ammattilaisella. Pidin eniten kuitenkin jalkahoidosta, jonka jälkeen kävely tuntui eri lailla kevyeltä. Vaikkei jaloissani paljoa kovettumaa ollutkaan, sen vähänkin ottaminen teki jalkapohjista paljon mukavamman tuntuiset. Sileät kuin vauvan peppu! Kokemuksia nämäkin kauneudenhoitojutut: jos tällainen ronskimpi äijäkin uskaltaa kokeilla, kannattaa muidenkin!

Tallinnan-risteilyllä

Vuoden suunnittelun, jankkaamisen ja epäonnistumisten sarjan se vaati, mutta viimein, oi viimein, pääsin toteuttamaan elämässäni pitkään vallinneen ykköstavoitteen: hakemaan viinaa Virosta, halvan juoman maasta.

Teimme Petran kanssa dramaattisen päätöksen maanantaina 17. marraskuuta. Varasimme risteilyn Tallinnaan, sillä aika kävi meille kummallekin. Mukaan lähtivät Riko ja Markus. Meillähän oli siis huipputiimi koossa! Hytille hintaa tuli vain 54 euroa, eli 13,50 per nuppi. Ei paha. Toki automatka toi lisäkustannuksia.

Starttasimme Petran Nissan Sunnyn kello yhdentoista maissa – aluksi suunnitelmissa oli ollut lähteä jo puoli kymmeneltä, mutta Petra jäi meikkaamaan luomivärejään paremmiksi (idiootti). Onneksi aikaa Stadiin matkaamiseen oli varattu reilusti, joten pieni luomivärimyöhästyminen ei tuhonnut koko matkasuunnitelmaa.

Ehdimme Stadiin sopivasti iltapäiväneljän ruuhkaan. Markus napattiin mukaan joltakin teatterilta, ja ennätimme perille juuri sopivaksi kuudeksi. M/S Baltic Queen irrotti ankkurinsa ja riensimme matkaan Suomenlahden toiselle puolelle. Taxfree-myymälän auettua kävimme nappaamassa matkarasitusten helpottamiseksi evästä eli alkoholia.

Taxfree-myymälässä koin itseni kuin lapseksi karkkikaupassa. Viinaa, viinaa, niin paljon enemmän tarjontaa ja halvemmalla kuin Suomessa! Olin aiemmin kotona koonnut listan kaikista tuotteista, joita halusin ostaa. Osa laivan puteleista oli jopa Viron hintatasoa halvempia, joten jo ensimmäisenä matkapäivänä pääsin alko-shoppailun makuun.

Olimme suunnitelleet Petran kanssa, että reissusta tulisi tyylikkään ammattilaismainen: "juodaan vain pari-kolme silloin illalla niin jaksetaan sitten herätä ajoissa aamulla shoppailemaan". Suunnitelma ei ihan toteutunut, sillä intouduimme pelaamaan juomapelejä (kyllä tabletit sitten ovat käteviä vehkeitä!), ja lopulta aamukahdeksalta ainoa hereillä ollut olin minä. Minä sen takia, että olin ensimmäinen, joka oksensi ja sammui. Tätä se laivaan liitettävä glamour kai on.

Dagen efter -kuva laivalta.

Vietin ensimmäiset tunnit Tallinnan kaduilla eri kauppoihin tutustuen. Kaupunki yllätti pienuudellaan: jo muutaman sadan metrin päässä satamasta oltiin ydinkeskustassa. Kaupat olivat pienoinen pettymys: paikallisia putiikkeja oli tuskin nimeksikään, pääasiassa liikkeet olivat samoja kuin koto-Suomessakin: homoa et ämmää, newyorkereita ja seppälöitä. Kommunismin perujako sitten lienee, ettei paikallisia yrityksiä hirveästi keskustassa näkynyt.

Matkailu avartaa aina. Kiinnitin huomiota esimerkiksi joihinkin liikennekulttuurin kiinnostaviin eroihin: tallinnalaiset loikkivat paljon rohkeammin autojen alle suojateille kuin porukka Suomessa. Suomessa puhutaan monesti huonosta taloustilanteesta ja huomautellaan, kuinka asiat Virossa ovat yrittäjille niin paljon paremmin. Moisista väitteistä huolimatta kaupungilla oli paljon tyhjää liiketilaa.

Super-Alko oli kierrokseni viimeinen osio. Uus-Sadaman Kadun jättiläiskokoinen viinakauppa oli hauskan varastomainen. Tuotteiden esillepano oli hieman kiinnostavaa (lue: hankalaa), mutta ajan kanssa kaikki nettikaupastakin tutut tuotteet ehti etsiä. Ja ne hinnat, ne hinnat! Olin päättänyt jo ennakkoon ostaa tavaraa kunnolla, tänne asti kun oli kerran tultu.

Riko ja Petra iloisina ja pirteinä laivaan tullessa...

...ja laivalta lähtiessä. Idiootti Petra. Mukana myös Markuksen jalat.

Palatessani Baltic Queenille sain huomata, ettei mikään ollut muuttunut. Siellä ne muut makasivat edelleen. Riko havahtui:
"Ai sä tulit jo! Me voitais kohta lähteä maihin!"
"No jos te haluatte käydä maissa nii teillä on kymmenen minuuttia aikaa pistäytyä siellä."

Matka kotiin sujui joutuisasti. Oli hieman kuumottavaa ajaa Helsingin keskustan iltapäiväruuhkassa krapulassa täydellä viinalastilla (idiootti Petra ei suostunut), mutta me selvisimme. Puoleenyöhön mennessä kaikki olivat päässeet koteihinsa. Oh my G, reissu onnistui!

Olen tavannut pitää joka vuosi kaksi tipatonta kuukautta putkeen. Yksi tipaton kuukausi on kuulemma turhaa, se voi olla jopa haitallista terveydelle, joten olen ollut alkoholitta joulu- ja tammikuun. Kun kotona on nyt lähes tulkoon täydellinen, miltei 50 pulloa käsittävä kokoelma, jolla voi tehdä miltei minkä tahansa klassikkodrinkin ja jotain erikoisempaakin, koskaan aiemmin tipattoman aloittaminen ei ole vituttanut yhtä paljon. Yhy.

Onneksi rakkaani odottavat minut helmikuuhun. Silloin räjähtää jälleen! <3