Ota itseäsi niskasta kiinni: näin selätät noroviruksen!

Norovirusepidemia jyllää. Risteily, kouluruokalan juustosämpylä, kättely, sairaala – mikään asia tai paikka ei näytä olevan turvallinen.

Mitä tehdä, jos löysää pukkaa sekä ylhäältä että alhaalta? Nämä kuusi vinkkiä auttavat selviämään.

1. Ajattele positiivisesti. Kyllä se siitä. Se on vain joku norovirus. Onhan se nöyryyttävää, kuinka muutama yksittäinen kappale proteiinimassaa saa koko kehon voimaan pahoin, mutta siihen täytyy vain asennoitua pirteän positiivisesti. Who cares about the noro hey!

2. Tee edes joitain pieniä tekoja. Tiskaa. Siivoa. Hoida pois alta noita pieniä, roikkumaan jääneitä tehtäviä. Laskeskele valmiiksi verovähennykset. Soita isovanhemmillesi, tädillesi tai kummillesi. Kolaa lumet pihalta. Käy lenkillä tai salilla. Kirjoita bestseller-romaani tai juokse maratoni. Jos et jaksa suorittaa, toteuta unelmiasi; lähde pienelle risteilylle, lennä rantalomalle Kreetalle tai lähde kiertämään Tiibetin vuoristoa. Opettele laskettelemaan tai ilmoittaudu nykytanssiryhmään. Hyppää benji-hyppy. Älä anna noroviruksen haitata tavallista elämää.

3. Ota itseäsi niskasta kiinni. Yrittäisit edes. Negatiivisella asenteella ei saada aikaan mitään. Se, että jäät sängyn pohjalla makaamaan ja oksentelemaan, ei vaikuta yhtään mihinkään. Sillä et saa kotia siistiksi tai uraasi eteenpäin. Se ei kasvata kansantaloutta. Miksi lojua kotona purjossa ja kuunnella angstaten Sannia, kun voit menestyä ja saavuuttaa elämälläsi vaikka mitä? Käy suihkussa, laita itsesi ihmiseksi. Norovirus ei ole syy olla pitämättä huolta itsestään.

4. Työ on paras lääke. Norovirus tuntuu varmasti pahalta, ymmärrän sinua täysin. Mutta kuten aina, työ on paras lääke pahoinvointiin. Töitä tekemällä parannut noroviruksesta maagisesti, ja jaksat taas. Kyllä viimeistään sitten, kun tilillesi tipahtaa ensimmäinen itse ansaittu palkka, ymmärrät duunin painamisen mahtavuuden. Ota työtä edes lyhyeksi aikaa vastaan, kyllä sä ainakin pari päivää jaksat rehkiä! Siivoaminen tai pikaruokalassa työskenteleminen, nekin ovat kuule jotain – noroviruksesta huolimatta mitään työtä ei kannata väheksyä.

5. Tiedän, mikä sinulle on parasta, vaikken olekaan norovirusta sairastanut. En ole tosiaan koskaan kärsinyt noroviruksesta eikä minulla ole aavistustakaan, miltä se tuntuu. Uskon kuitenkin, että kohtalaisesti toimeentulevana, erinomaisen vastustuskykyisenä ja ylienergisenä ihmisenä tiedän, mikä myös sinulle on hyväksi. Ryhtiä pyttyyn siis, kyllä se siitä!

6. Oliko norovirus itse asiassa ihan oma valintasi? Välillä voisi miettiä omia elintapojaankin. Oliko pakko syödä se koulun juustosämpylä tai suosia Silja Linea? Missä yksilönvastuu? On turha jälkiviisastella, mutta ruoka kannattaa pyöräyttää vaikka desifiointiaineessa ennen syömistä. Ei ole noroviruksettomien tehtävä ottaa vastuuta siitä, että toiset jäävät makaamaan kotiin epimediansa kourissa.

Toivottavasti näistä on apua!

Eroon ennakkoluuloista: Maahanmuuttajat

Hyvät ihmiset,

me jokainen tiedämme sen, että Suomessa on nykyisin ulkomaalaista väkeä suorastaan mustanaan. Meistä osalle se on vain liikaa, mutta miksi niin?

Aluksikin, monet valittavat siitä, että maahanmuuttajat vievät työpaikkamme. Hei, oikeasti, kuinka moni finski heräsi tänä aamuna ajatukseen että ”ei jukrat, mäpäs perustan pizzerian”? Jos kuka tahansa syntyperäinen suomalainen otettaisiin töihin johonkin pizzapaikkaan, se olisi konkassa alta aikayksikön. Asiakas tulisi sisään ja ihmettelisi "miks vitussa nää pizzat maksaa 40 euroa?" ja saisi vastauksen "no kun tolle yhdelle pitää maksaa palkkaa."

Eikö Raamatussakin sanota, että ”musta mies teki valkoiselle pizzaa, ja se oli hyvää" ?

Monet maahanmuuton vastustajat syyttävät ulkomaalaisten olevan rikollisia. He haluaisivatkin pitää muut poissa maastamme rikollisuuden takia. Huomauttaisin, että myös ulkomaalaiset joutuvat kärsimään rikoksista aivan samalla lailla: eräänkin romaninaisen käsilaukku varastettiin, ja mukana olivat hänen kaikki 17 lompakkoaan ja viisi kännykkäänsä.

Työssä käyvää, rehellistä mustalaista voi ehkä hyvinkin kutsua romaanihenkilöksi. Täytyy kuitenkin osata nähdä asia myös kyseisten ihmisten omasta näkökulmasta: miltä sinusta tuntuisi, jos elämäsi alku ja loppu olisivat molemmat vahinkolaukauksia?

Toisaalta ehkä ulkomaalaisvihassa on kyse myös siitä, ettemme vain osaa toimia oikein ulkomaalaisten tehdessä rikoksia. Jos näkee tummien miesten aikovan joukkoraiskata nuoren naisen, mitä voi tehdä? Heittää koripallon sekaan?

Yksi suuri ongelma on, että maahanmuuttajat nähdään isona ja yhtenäisenä ryhmänä. Näin ei todellakaan ole, vaan myös eri etnisten ryhmittymien välillä on suuria eroavaisuuksia ja erimielisyyksiä. On tärkeää, että ne saadaan sovittua, ja luotankin näin käyvän. Minä ainakin uskon, että vielä joku päivä venäläinen, romani ja somali mahtuvat sulassa sovussa samaan poliisiautoon.

Jotkut ovat olleet huolissaan, tuovatko maahanmuuttajat Suomeen uskontojaan. Voi hyvinkin olla, että pian minareetin pylväiden päissä ukot huutavat uuu uuu aamurukouskutsua, mutta toisaalta, emme herää enää kukonlaulun vaan imaamin hoilotuksen aikaan. Tästä voi tulla maataloudellemme merkittäviä säästöjä. Ja hei, ainakaan minareettia ne eivät räjäyttäisi pois! Ainakin jossain olisi turvallista. Sharia-lakia taitavasti soveltavamalla saadaan homot hirteen ja naiset takaisin nyrkin ja hellan väliin, kuten kuuluukin.

Suosittelisin myös muistamaan, että maahanmuuttajissa on piileviä urheilukykyjä, joiden avulla voimme menestyä tulevaisuuden urheilukilpailuissa. Esimerkiksi maahanmuuttajille kehitetyssä triathlonissa, jossa kävellään uimahallille ja tullaan pyörällä takaisin, on pärjätty hyvin kansainväliselläkin tasolla.

Tietenkin on olemassa kulttuurieroja. Okei, ehkä ajatus tummaihoisesta miehestä laulamassa myöhäisillan karaokessa "Olen suomalainen" tuntuu hieman kornilta, mutta miten olisi vaikka "Ma joka paiva toita teen"?

Voisi olla hyvä, että jokainen kokeilisi tutustua edes yhteen romaniin ja tulla ystäviksi sen kanssa. Näe hyvät puolett: ainakaan frendisi ei piinaisi sinua tylsillä jutuilla työkavereistaan. Ja hei, jokainen haluaa tuntea henkilön, joka ajaa kalliilla autolla, asuu hienossa asunnossa eikä tarvitse tehdä edes mitään töitä sen eteen! Manneilta saa myös tyylivinkkejä, sillä monet niistä tuntevat muotia – täytyyhän sitä tietää, missä taskut milloinkin ovat!

Uskon, että saamme ulkomaalaiset sopeutumaan maahamme, kunhan tarjoamme asenteillamme ja sopivilla tuilla heille hyvät mahdollisuudet siihen. Antamalla heille ainakin suukapulan, vitosen kaljaan, saunavihdan ja porttikiellon laadukkaimpiin ravintoloihin voimme taata jokaiselle, niin syntyperäiselle suomalaiselle kuin maahanmuuttajallekin, tasa-arvoisen ja hyvän elämän hyvinvointivaltiossamme.

Iloinen yhteiselo on mahdollista saavuttaa.

------------------------------------------------

- Vitsit ovat kavereilta kuultuja ja netistä pöllittyjä. Kaikista huonoimmat ovat myös omaa käsialaani.
- Kirjoitin tämän kolmiosaisen Eroon ennakkoluuloista -sarjan ensimmäisenä osana kesällä 2011 IRC-Gallerian blogiini, joka on toiminut pohjana nykyiselle blogspot-blogilleni. Kaksi muuta osaa käsittelevät homoja ja uskonnollisia ryhmittymiä. Myöhemmin huumoriteksti toimi pienin muutoksin puheenani lukiossa äidinkielen puhekurssilla saaden erinomaisen arvosanan.
- Pidän tekstin ironista tapaa rikkoa vierasmaalaisiin liitettäviä ennakkoluuloja ovelana ja hauskana. Vaikka itse sanonkin, pidän sitä jonkinasteisena kirjoitusharrastukseni helmenä. Suhtautuipa maahanmuuttoon positiivisesti tai negatiivisesti, uskoisin tälle voivan nauraa.
- Viime aikoina maahanmuuttokysymykset ovat jälleen nousseet keskusteluun, tämä teksti tuntuu jälleen ajankohtaiselta. Ehkä se siis ansaitsee paikkansa täällä – samalla tännekin saa täytettä, kun viime aikoina en ole kiireen ja inspiksen puutteen takia skriivaillut. Pieniä kieliopillisia ja tyylillisiä korjauksia on tehty, mutta muutoin teksti on sama.
- Tykkää, kommentoi, jaa! Palaute on aina plussaa! ^^

Kuusi tarinaa suomalaisten suhteesta luontoon

"Olen aina rakastanut luontoa, jo lapsesta asti. Nautin kesäilloista, jotka voin viettää omakotitaloni kuistilla ja katsella kaunista puutarhaani. Olen tehnyt sen eteen paljon töitä, mutta se on kannattanut. Lähimetsän alaskaatamisen jälkeen lisääntyneen tuulenvireen myötä pihallamme ei ole enää hyttysen hyttystä. Tarkan lannoittamisen myötä pionini kasvavat puolitoistametrisiksi, ja round-upilla rikkakasvit saa häviämään. Myös hyönteismyrkkyjä on pitänyt käyttää, mutta eipähän ole enää yhden yhtä hämähäkkiä tai muurahaista iskemässä jalkaani kiinni! Ainoa minua harmittava asia on perhosten katoaminen. Nehän ovat niin nättejä, minne ne ovat hävinneet? Joka tapauksessa, upeat, jalostetut perennani kukkivat silmää hivelevästi takapihallani ja minä voin nauttia kuistilla punaviinimarjamehusta ja DDT:n tasoisilla myrkyillä suojellusta, oman kasvimaan perunasta."

"Pitkästä aikaa pääsin mökille. Se sijaitsee metsän reunassa, järven rannassa, niittykin on vierellä. Lokit kirkuivat, aallot löivät rantakivikkoon, metsän puut humisivat hymnejään laulaen tuulessa. Niin hiljaista, että pystyin kuulemaan viimein omat ajatukseni. Siksi oli pakko saman tien ajaa kakskytä kilsaa kyläkauppaan ja ostaa koppa keppanaa, että ne saisi vaimenemaan. Helvetin helvetti!"

"Vaikka osa luulee, ettei me nykynuoret muka tykättäis luonnosta tai ollaan niin kaupunkilaisii, niin se ei pidä yhtään paikkaansa! Joskus otetaan Aatun kaa mopot ja lähdetään ajelee naapurin pellolle, läheiselle suolle tai luontopolulle ja vietetään aikaa kelistä sekä vuodenajasta riippumatta luonnon helmassa. Toisinaan ollaan lainattu kans iskän mönkijää, jos se on ollut jossain muualla työmatkalla. Kyl luonnos viihtyy, kun vaan keksii siellä tekemistä. Mökillä kyllä on tylsää, jos ei ole mopoa tai mönkijää tai kelkkaa."

"Perhoset ihastuttavat minua, ja olen kerännyt niitä itselleni mukavan kokoelman. Tyynyyn neulalla on tullut lävistettyä muun muassa amiraali, kuin myös vähän harvinaiseksi käynyt ritariperhonenkin! Erityinen ylpeydenaiheeni, joskin hieman salainen sellainen, on apollo, joka on itse asiassa rauhoitettu. Kaiken kaikkiaan minulla on noin 80 perhosta, joista suurimman osan olen haavistanut, neulastanut ja tunnistanut itse."

"Joskus tuntuu nykyajan kaupunkiteinejä katsellessa, että kokonainen sukupolvi on menetetty. Ei osata eikä ymmäretä mitään. Suhde luontoon on mennyttä, etääntynyttä: ei tiedetä, mistä maitopurkki tulee tai miten ruoka tulee pöytään, eikä jakseta oikeastaan edes välittää. Ennen se oli toista, ihmiset metsästi itse ruokansa ja elettiin hyvin ja terveellisesti. Syksyisin tulee usein käytyä kavereiden kanssa sorsastamassa ja hirvimetsällä: joskus pakastin on niin täynnä lihaa, että osa menee pilalle tai pitää antaa ilmaiseksi pois. Varustaudun huolletulla kiväärillä ja yhdellä tai useammalla metsästyskoiralla. Hauska harrastus ja urheilu, josta on myös hyötyä."

"Kävin pitkästä aikaa äitini luona. Hän on niin onnekas, vanha eläkeläinen, joka saa asua kotonaan vanhoilla päivillään luonnon hiljaisuuden keskellä. Lähtö matkaan vähän viivästyi, kun pakattavaa riitti niin paljon. Otin mukaani hyttysmyrkkyä (siellä on niitä aivan saatanasti!), neljä eri vaatekertaa, kameran ja hygieniatarvikkeita. Aluksi ajattelin pärjätä älypuhelimella, mutta otin varmuuden varalta nettitikulla varustetun läppärin mukaan sähköpostien ja Facebookin varalta. Kävin ensimmäisenä päivänä kävelemässä, mutta hyttyset järsivät minua joka paikasta ja inisivät aivan vitusti. Seuraavana päivänä satoi, mutta ajoimme äitini kanssa kuitenkin käymään kirkonkylän ruokakaupassa. Muuta vierailemisen arvoista kauppaa siellä ei ollutkaan. Sateen takia en halunnut nyt metsään, tiheikössä oli muutenkin rasittavaa tarpoa. Kolmantena aamuna pääsin viimein pois ja lähdin aamukahdeksalta ajamaan takaisin kohti sivistystä."

--------------------

Tein pienen, keväisen luontokävelyn. Tarkoituksenani oli bongata erityisesti rakastamiani sammakkoja, niiden kutua ja toki myös muitakin kevään merkkejä. Yleensä se, erityisesti jos pääsee todistamaan sammakoiden häitä, on mieltä ylentävää.

Keväinen ympäristö saa minut ahdistumaan. Kun lumet ovat sulaneet eikä ruoho ole vielä kasvanut, paljas maa on karu näky. Roskaa joka paikassa. Matkani varrella vastaan tuli autonrenkaita, polkupyörä, kasa pizzalaatikoita, rikottua lasia, ketsuppipullo, rakennustarvikkeita, karkkipapereita... Näinkö me ihmiset hukutamme maailman paskaan?

Joskus nykyihmisen suhde luontoon tuntuu vääristyneeltä. Luonto on paikka, josta voi hyötyä sen ollessa tarpeellinen. Samalla se voi toimia myös kaatopaikkana, joutomaana, jonne kaikki turha ja unohdettava voidaan puskea pois silmistä. Se on parhaimmillaan katseltaessa lasin takaa, se miellyttää enemmän muokattuna ja myrkytettynä.

"Jos ihmiset voisivat vangita sateenkaaria, niitä olisi eläintarhoissa." Lassi ja Leevi -sarjakuvastaan tunnettu Bill Watterson summaa äärettömän osuvasti eräässä sarjakuvastripissään ihmisen syvintä olemusta, sen halua hallita kaikkea, sen suhdetta ympäröivään maailmaan. Sellaisia me kai olemme. Se mitä ihmiset pitävät luontona, ei ole todellinen luonto. Villi on villi vain vapaana.

Tipaton on ohi viimeinkin!

Ihmiset haukkuvat tipatonta tammikuuta, mutta se on tehnyt minulle hyvää! Pidin tipattoman jo toista kertaa peräkkäin. Koska yksi kuukausi juomatta on tiettävästi aika turhaa, pidin myös juhlattoman joulukuun: olin siis myös vuoden viimeisen kuukauden juomatta. Tiedetään, juhlaton joulukuu on nimityksenä todella pölhö, (eihän silloin ole muuta kuin itsenäisyyspäivä, joulu ja vuosikin päättyy) mutta ainakin keksimässäni nimityksessä on tipattoman tammikuun tavoin alkusointu. Yeah.

2012 ja 2013 tämä tipaton kaksi kuukautta oli rankka kokemus. Keksin kuitenkin porsaanreiän kiertää sitä: uudenvuoden vaihteessa tulin ottaneeksi pikkuisen, kun keksin, että jossain muualla vuosi on jo vaihtunut: vaikka Suomessa elettiin vielä joulukuuta 2012, jossain muualla oli jo vuosi 2013, mutta koska elimme joulukuuta, oli periaatteessa joulukuu 2013, jolloin voi ottaa. Kätevää eikös? Lisäksi keksin, että esimerkiksi muslimeilla ajanlasku on erilainen, ja siellä on menossa 1400-luku vuosissa. Enhän minä luvannut itselleni olla juomatta joulukuussa 1400-luvulla, vai mitä? ;)

Tällä kertaa kaksi kuukautta oli lähestulkoon iisibiisi homma. 1. joulukuuta heräsin kaverini Marjutin tupareiden jälkimainingeissa niin kauheassa kohmelossa, että alkoholiton kausi tuntui enemmänkin itsestäänselvyydeltä kuin teolta, jota tarvitsisi harkita. Siinä mielessä vuoden 2013 juomiskausi (1. helmikuuta - 30. marraskuuta) oli tietynlainen ympyrän sulkeutuminen: se starttasi Marjutin tupareissa tammikuun viimeinen päivä (kyllähän noin tärkeän asian takia juopottelun uudelleen aloittamista voi päivällä aikaistaa!) ja päättyi Marjutin kolmansiin tupareihin marraskuun viimeinen päivä. Legendaarista, sanoisinko.

Poikkeuksen kylläkin tein, otin nimittäin vuoden viimeisenä päivänä lasillisen punaviiniä kaverini (Marjutin) luona päivällisellä ollessa. Eihän punaviini oikeastaan edes ole alkoholia! Lisäksi juuri vuoden vaihtuessa vetäisin alas kuohuviinilasillisen: olin luvannut olla joulukuun 2013 ja tammikuun 2014 juomatta, mutta kun vuosi vaihtuu, ei olla pieneen hetkeen kummankaan puolella. Kolikko on kyljellään, ei ole kruunaa eikä klaavaa, u know. Ei tämä mitään itsepetosta ole.

Onneksi nyt tämä tuska on päättynyt ja voin palata normaaliin päiväjärjestykseen. 1. helmikuuta join kahdet saunasiiderit (Bulmersin täyteläistä, makeaa omenasiideriä ja Thatchersin hedelmäistä marjasiideriä) ja tiistaina vein mäyräkoirani parin päivän (tai yön) pituiselle lenkille. TÄNÄÄN LÄHTEE TAAS, vaikka olen tainnut saada flunssan. Mutta hei, pakko saada juoda, nyt kun saan juoda.

Juopottelemattomuuden jännä puoli on se, että sen aikana tulee ostelleeksi paljon alkoholia. Joulun alla Alkoihin pamahtaneet harvinaisemmat liköörit, kuten Bols mansikan makuisena ja ranskalainen vadelmalikööri Chamborde, päätyivät kokoelmaani. Joululahjapaketista paljastui italialainen mantelilikööri Disaronno.

Kokonaisuudessaan olen hyvin tyytyväinen, että pidin tipattoman tammikuun. Kahden kuukauden täydellinen pidättäytyminen saa minut varmistumaan, etten ole riippuvainen alkoholista. Näin, että pystyn hyvin elämään ilman viinan iloja, eikä se myöskään pyöri jatkuvasti päässäni. Lisäksi raittius on tehnyt hyvää terveydelleni.

Itse asiassa niin paljon hyvää, että nyt se on aika ottaa takaisin.

Musiikille täyskielto kouluihin!

Opettaja innostuu avaisemaan tietokoneeltaan Youtuben. Hän alkaa soittaa mieleistään musiikkia: Esko Rahkosta. Luokkaan leviää kiusaantunut tunnelma, kun opettajan ja oppilaiden musiikkimakujen välillä paljastuu olevan luultua syvempi kuilu. Opettaja ei osaa lukea tilannetta, joten musiikin hiljentämisen sijaan hän laittaa sitä jopa kovemmalle. Oppilaat katsovat vaivaantuneina toisiaan ja toivovat Rahkosen kakomisen olevan jo ohi.

Kuulostaa radikaalilta, mutta oheinen kuvaus voi olla totta vielä 2010-luvun lukioissa. Myös omilta yläaste- ja lukioajoiltani on jäänyt mieleen muun muassa tilanne, jossa opettaja on tyrkyttänyt musiikkimaailmankatsomustaan oppilailleen esimerkiksi Lauri Tähkän muodossa. Tämä on tapahtunut, vaikkei tunnin aihe liittynyt Lauri Tähkään eikä hänen ns. musiikkiinsa millään tavoin. Se on ollut oppilaiden tietoista käännyttämistä. Vaikka Suomessa kansalaisella on oikeus omaan musiikkimakuun, yhä edelleenkin iskelmän ja muun humpan asema on kiistaton.

On aika tehdä jotakin asialle: vaadin musiikin kuuntelemisen ja musiikkimakunsa esittelemisen täyskieltoa kouluihin!

Aikamme monikulttuurisessa maailmassa ihmisten mieltymykset ovat pirstoutuneet. Youtuben, Spotifyn ja muiden internet-palvelujen ansiosta erilaiseen kuunneltavaan on helppo tutustua. Itse rakastan itäeurooppalaista tanssimusiikkia, kokeilevaa taidepoppia, jazzia ja bluesia, mutta toisen kuuntelutottumukset voivat ulottua esimerkiksi reggaeen, heavy metaliin ja arabialaiseen kansanrunouteen. Siten voidaan sanoa, että yksipuolisten iskelmähumppien valtakausi suomalaisissa kouluissa on ohi.

Musiikki kouluissa on historiallinen jäänne ajalta, jolloin suomalaiset kuuntelivat samoja kappaleita. Näin ei ole enää. Minusta opettajan kuuluu pitää musiikkimakunsa henkilökohtaisena, yksityisenä asianaan. Sitenpä opettajan on parempi saksia Chisun fanipaidan kirjaimet irti ja repiä Frederikin juliste pois luokkahuoneen seinältä. Sama koskee myös oppilaita: koska kyseessä on oma, henkilökohtainen vakaumus, se täytyy pitää samoin piilossa: ei rokkibändien fanipaitoja, ei raptähtien lainauksia puheessa, ei biisien soittamista puhelimella. Jos musiikkia soittaa ääneen, koululaiselle voisi antaa jälki-istuntoa.

Ongelmallisinta on ottaa huomioon ihmiset, jotka eivät kuuntele musiikkia. Eräässä tutkimuksessa noin viisi prosenttia vastaajista kertoi, ettei itse asiassa edes pidä musiikista. Wikianswers arvioi, että noin 10% teineistä ei kuuntele musiikkia. En tiedä, onko arviossa luultu, että esimerkiksi Euroviisut tai James Blunt olisivat muka musiikkia, mutta joka tapauksessa kyseessä on merkittävä vähemmistö. Vaikka noin moni ei kuuntele musiikkia, he joutuvat silti kestämään toisten veisuja. Heidän huomioon ottamisensa voi olla haastavaa, mutta se on joka tapauksessa tarpeellista.

Olisi toivottavaa, etteivät muut oppilaat täyskiellon tullessa kuuntelisi musiikkia edes korvanapeilla tai kuulokkellta. Kuulokkeet toimivat usein musiikin, sävelten symbolina, mikä julkisesti esille asetettuna voi loukata niitä, jotka eivät kuuntele. Samoin voisi olla hyvä, jos kauittimet poistettaisiin luokista. Mikäli niitä tarvittaisiin esimerkiksi jonkin oppimisen kannalta tärkeän äänen (kuten historiadokumentin) takia, ne voitaisiin asentaa siksi aikaa takaisin. Ainakin kauittimet voitaisiin peittää, etteivät ne olisi muistuttamassa iskelmähöpötyksien (ja musiikin yleensäkin) valta-asemasta. Näin kukaan ei loukkaannu.

Koska musiikki kuitenkin kuuluu kulttuurimme, musatuntien tilalle voitaisiin tuoda jonkinlainen yleinen musiikkitieto. Tyhjänpäiväinen kitaran rämpyttäminen, pianon pimputus ja nokkahuiluun räkiminen jäisivät pois, ja oppilaille opetettaisiin perusfaktat musiikista teoriatasolla. Oppilas saisi tietää sävelet, melodiat, sanoitusten taiat ja kaiken tarvittavan. Jokaista genreä ja soitinta käsiteltäisiin tasapuolisesti. Tunneilla kunnioitettaisiin myös niitä, jotka eivät kuuntele: asiasta kerrottaisiin ja todettaisiin, että se on täysin hyväksyttävää.

Suomalainen yhteiskunta kasvattaa jäsenensä kuuntelemaan musiikkia pienestä pitäen. Vauva kastetaan virsiä veisatessa ja sitten cd-rompulla raikaa Titi-nalle. Pikkutytöille on tarjolla isacellioteja ja justinbiebereitä. Teinit luukuttavat omia artistejaan. Cheekin kuulemiselta ei voi välttyä, yrittipä kuinka paljon tahansa (ja minä olen yrittänyt!).

Nyt tälle toiminnalle on aika panna piste. On aika vaatia kouluihin täydellistä hiljaisuutta musiikkimaunvapauden nimissä!

--------------------------------------------------------------------------------------------------
Teksti on huumoria ja pyrkii parodisoimaan aikamme mielensäpahoituskeskustelua.
http://wiki.answers.com/Q/What_percent_of_teens_listen_to_music?#slide=2
http://www.smartgirl.org/reports/2226868.html

Haluan homokaverin!

Nykyaikana ihminen on automaattisesti rasisti, jos hänellä ei ole yhtään tummaihoista kaveria. Samoin ihminen on juntti, mikäli hänellä ei ole homokaveria. Minun on tunnustettava, että olen itsekin juntti. Vuosien saatossa integroitumiseni seksuaalivähemmistöpiireihin voidaan katsoa vähintäänkin lievästi epäonnistuneeksi – tuoreeltaan seurustelin naisen kanssa ja läheisimmät miessukupuoliset kaverini ovat heteroita. Ei heteroissakaan mitään vikaa ole, mutta kaltaiseni panseksuaali hippiäinen ansaitsisi itselleen myös aidon ja iki-ihanan homppelikaverin!

Missä ne kunnon homot oikein piileksivät? Tuntuu siltä, että parhaat homot ovat (tyttöjen poikaystäväehdokkaita vertaavaa sanontaa mukaillen) kuin vessoja: parhaat ovat varattuja tai täynnä paskaa. Jotkut ovat jopa molempia. Vuosien varrella olen törmännyt monenlaisiin homppeileihin. Osa heistä on vain puhtaasti kusipäitä. Sitten ovat kivat homppelit, joilla ei ole koskaan aikaa. Sitten on niitä ilkeitä, mutta suosittuja "ah olen niin fabulous" -homppeleita, joilla ei ole aikaa. Ja jos olisikin, heiltä ei liikene sitä ainakaan minulle, vaan aika menee johonkin tärkeämpään, kuten oman lifestyleblogin päivittämiseen, kulmakarvojen nyppimiseen tai saman profiilikuvan vaihtamiseen Lärvikirjassa yhä uudestaan ja uudestaan. Tai ihan vaan itsensä ihailemiseen peilistä, mutta ei, ei koskaan minuun. Kuinka itsekeskeistä.

On minullakin muutama homppelikaveri, joten en ehkä ole täysin juntti. Ongelma on siinä, että suurin osa heistä asuu niin kaukana, toisella puolella Suomea. Toki tarjolla on muutama paikallinenkin homppeli, mutta heistäkin läheisintä näen noin puolen vuoden välein.

Oltuani yli kaksi vuotta seksuaalivähemmistögalleria Qruiserissa olen onnistunut tutustumaan siellä enemmän naisiin kuin miehiin. Lihatiskissä (siis Qruiserissa) olisi tarjolla myös paikallisia homoja, mutta valitettavan montaa kiinnostaa vain harrastaa seksiä kanssani, tai vielä pahempaa, minä en kiinnosta heitä ollenkaan! On kuin onkin olemassa homoja, joita ei kiinnostakaan jutella minun hiuksistani, minun vaatteistani, minun huoneeni sisustuselementeistä, minun kirjahyllyni kirjoista, minun hiuksistani, minun kirjoittamistani teksteistä, minun kuvistani tai minun hiuksistani. Mikäköhän heissä on vialla?

Toki tarjolla olisi myös joitakin paikallisia homppeleita, mutta osa heistä ei vain täytä laatuvaatimuksiani. Joillakin ei vain ole tarpeeksi ihQ tyyli: stailin pitää olla juuri sopivasti homo. Ei liian vähän, muttei liian stereotyyppinenkään. Mitä minä teen homolla, jota ei kiinnosta shoppailu tai tyyliasiat? "Tutustun häneen omana itsenään ja arvostan hänen persoonallisuuttaan sellaisenaan"? Hah, mikä vitsi!

Kerrotaan siis, mitä haluan: ihQun ja tyylikkään homokaverin, joka on sopivan suosittu, mutta ei kuitenkaan yhtä pidetty mitä minä. Jälkimmäinen ehto on onneksi helppo täyttää, sillä kaikkihan minusta pitävät. Homokaverini ei saa olla liian paljon minua pidempi. Meidän täytyy olla niin läheisiä, että voimme käydä yhdessä kusella vessassa. Käymme välillä shoppailemassa kaupungilla ja kahvilla. Välillämme ei kuulu olla seksuaalista jännitettä, mutta humalapäissämme voimme yltyä tanssimaan yhdessä baarissa tai pussailemaan. Voin puhua homokaverilleni mies- ja naishuolistani, ja hän kuuntelee ymmärtäväisesti. Voin kysellä vinkkejä hiusasioissa, ja hän vastailee kysymyksiini.

Jos joku tuntee nämä kriteerit täyttävän homon, antakaa hänelle heti minun yhteystietoni! On pysyttävä ajan hengessä mukana ja hankittava oikeanlaisia kavereita. Ei se ihminen, vaan hänen seksuaalisuutensa!