Olkaamme siis Naton jäseniä

Koko maailman puhutuin aihe viime viikkojen aikana on ollut Ukrainan kriisi ja sen tuorein käänne: Venäjän erikoinen sekaantuminen Krimin tilanteeseen. 28. helmikuuta tunnuksettomat sotilaat ottivat haltuunsa lentokenttiä. Myöhemmin on paljastunut, että tunnuksettomat sotilaat ovat Venäjän armeijasta. Tilanne kokonaisuudessaan on sekava: Putin on saanut luvan aseelliseen voimankäyttöön federaationeuvostolta. Venäläisten sotilaiden määrää on lisätty, ja vahvuuden on arveltu olevan 15 000 sotilaan kieppeillä. Kielellisesti venäläisenemmistöisen Krimin alueparlamentti äänesti liittymisestä Venäjään. Asiaan liittyvä kansanäänestys olisi tarkoitus järjestää ensi viikolla.

Kokonaisuudessaan kriisiä seuratessa vallitsevaksi nousee koko touhun sekavuus: mitä Venäjä haluaa? Haluaako maa vain osoittaa, ettei se ole sotilaallisesti vähäteltävä? Halutaanko Ukrainan kriisillä herätellä neuvostoaikaista nostalgiaa, kun ammoinen supervaltio puuttui muiden maiden politiikkaan tuosta vai? Haluaako Venäjä Krimin osaksi federaatiota? Vastaus: kukaan ei oikeastaan tiedä, vaan monet Venäjä-asiantuntijatkin ovat hämmentyneitä.

Eräistä asioista jokainen voi kuitenkin olla varma. Ensimmäinen karu totuus on se, ettei Venäjä ole demokratisoitumassa. Venäjä on edelleen arvaamaton, omien oikkujensa ja intressiensä mukaan toimiva suurvalta. Venäjä osaa tehdä sotilaallisen väliintulon nopeasti, tehokkaasti ja päättäväisesti. Venäjä tekee mitä tahtoo.

Ukrainan kriisi ja Venäjän toiminta saa (tai ainakin pitäisi saada) myös Suomen pohtimaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa. Jos Venäjä kohtelee naapurimaataan Ukrainaa vastaavalla tavalla, millainen on Suomen kohtalo? Vastikään on kerrottu Venäjän pitäneen sotilasharjoituksia Karjalan tasavallan alueella ja aikovan lisätä merkittävästi sotilaiden määrää Suomen rajan tuntumassa.

Valitsen sinut Nato

Vieläkö joku pystyy kaivamaan esiin oikeasti päteviä vasta-argumentteja Suomen Nato-jäsenyydelle?

Tosiasia on, että jos jokin maa Suomeen hyökkäisi, se olisi Venäjä. Ei Ruotsilla, Virolla tai Norjalla ole syitä eikä edes mahdollisuuksia moiseen. Saksa ei suunnittele aloittavansa uudestaan tuhatvuotisen valtakunnan rakentamista. Syy, minkä takia Suomessa edelleen on yleinen asevelvollisuus ja maa on pyrkinyt pitämään yllä jonkinasteista puolustuskykyä, on idässä.

Suomalaiset ovat kautta aikain suhtautuneet Pohjois-Atlantin liittoon eli Natoon kriittisesti. Useimmiten Nato-vastustajat jakaantuvat kahteen leiriin: venäläismyönteisiin/amerikkalaiskriittisiin, jotka kokevat Naton liian amerikkalaismieliseksi, ja niihin, jotka tosissaan luulevat Suomen tulevan toimeen omilla puolustusvoimillaan.

Natossa on ongelmansa. Naton keskeisin vaikuttaja on Yhdysvallat. Osa Naton operaatioista, kuten Yhdysvaltojen johdolla harjoitettu "terrorisminvastainen sota", ovat olleet kyseenalaisia. Yhdysvallat on kuitenkin demokraattisempi ja Suomen arvoja lähempänä oleva valtio kuin Venäjä, jonka ihmisoikeuskysymykset ovat viime vuosina olleet esillä merkittävästi.

Suomen puolustusvoimiin uskominen on yksinkertaisesti turhaa haihattelua. Suomen armeijan koko on murto-osa Venäjän armeijasta. Kalusto ostetaan usein käytettynä (panssarivaunut). Jos Venäjä hyökkäisi, Suomi olisi arvioista riippuen polvillaan parissa päivässä, hyvällä onnella vasta muutamassa viikossa. EU-maille kaavailtuun yhteiseen puolustukseen ei samoin parane luottaa, sillä talousvaikeuksissa rypevän unionin kyky toimia tositilanteessa on kyseenalainen.

Nato toisi Suomelle varman turvan, sillä puolustusliittoon kuuluvaan maahan ei noin vain hyökättäisi. Natoon liittyminen pitäisi lisäksi tehdä silloin, kun se on vielä mahdollista. Kliseinen mutta osuva vertaus kuuluu: palovakuutustakaan ei oteta siinä vaiheessa, kun talo on tulessa. Monet ovat esittäneet, että jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, Suomi saisi ehkä Natolta apua. Ehkä. Miksei puolustusliittoon voi saman tien liittyä? Silloin apu ainakin olisi varmaa.

Suomettumisen aika ei ole ohi vieläkään

Suomen ulkopoliitikassa on kautta aikain pyritty puolueettomuuteen, muttei sitä läheskään aina olla ymmärretty muualla. Kylmän sodan aikana Suomi katsottiin länsimaiden näkökulmasta venäläismieliseksi, parhaimmillaan Suomi saatettiin käsittää Neuvostoliiton etupiiriksi. Lisäksi suomalainen "puoluettomuuspoliitikka" johti Neuvostoliittoon päin rähmälläänoloon: suomettumiseen. Pyrkiessään miellyttämään vaikutusvaltaista naapuriaan Suomi loi uuden sanan kansainväliseen politiikkaan: pieni valtio taipui suurvallan edessä pahimmillaan rajoittaen sananvapautta ja sensuroiden suurvaltaa kohtaan esitettyä kritiikkiä. Suomalaiset saattoivat katsoa tasapainoilevansa idän ja lännen välissä, mutta länsimaiden näkökulmasta Suomi jousti periaatteistaan liikaakin ja taipui Neuvostoliiton tahtoon.

Suomettumisen aika ei näytä olevan ohi vieläkään. Suomalaisten poliitikkojen kannanotot ovat olleet yllättävän varovaisia. Pääministeri Katainen on todennut, että "täytyy pitää pää kylmänä". Puolustusministeri Haglund piti yllään Ukrainan lipun värejä mukailevaa kravattia. Aika laimeita kannaottoja? Onneksi sentään presidentti Niinistö on uskaltanut todeta Venäjän rikkovan kansainvälistä oikeutta.

Jo aiemmin Suomi on pysynyt pääasiassa hiljaa Venäjän ihmisoikeusongelmista. Arhimäen sateenkaariliput sekä Tynkkysen sateenkaarikravatit ovat saaneet osakseen paheksuntaa ja "välejä Venäjään ei saa pilata" -hyssyttelyä – meillä, Suomessa, jonka pitäisi olla ihmisoikeuksien mallimaa. Samoin tutkija Mika Aaltola on toivonut Suomelta vahvempaa kannanottoa Ukrainan kriisiin. Hän kuitenkin arvelee, ettei Suomi tule niin tekemään.

Suomen ei tarvitse solmia uutta YYA-sopimusta ja nuolla venäläiseliitin persettä, sillä parempikin vaihtoehto on olemassa. Natoon kuuluminen varmistaisi sananvapauden ja demokratian Suomessa. Suomettuminen jäisi viimein historiaan, kun Naton turvatakuut mahdollistaisivat sen, että Suomi uskaltaisi viimein ottaa asioihin aidosti kantaa.  

Mitä me vielä odotamme?

Mitä me suomalaiset vielä odotamme? Nato on vakuutus, joka kannattaa ottaa. On turha lässyttää sitä, että venäläiset ovat ystäviämme. Ystävä ei sijoita tuhansia sotilaita rajamme läheisyyteen. On yksinkertaisesti hölmöä odottaa, että meitä tultaisiin ehkä auttamaan Naton suunnalta Venäjän hyökätessä, kun voimme varmistaa avun saannin liittymällä kyseiseen puolustusliittoon. Lisäksi on noloa, mikäli maamme alkaa suomettua uudestaan.

Venäläismielisiä emme enää ole, yksinämme emme toimeen tahdo tulla, olkaamme siis Naton jäseniä.

---------------------------------------------------------------------------------------

 - http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288660386585.html
 - http://yle.fi/uutiset/tutkija_suomen_turvallisuuspoliittinen_asema_muuttuu__maailma_ei_ole_enaa_entisensa/7115778
 - http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/lehdet-venaja-sijoittaa-tuhansia-sotilaita-alakurttiin-lahelle-suomen-rajaa/658297/
 - http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288659048881.html
 - http://fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_kriisi_2014
 - http://yle.fi/uutiset/katainen_ukraina-huippukokouksen_alla_nyt_pitaa_pitaa_paa_kylmana/7123055

Kansalaisaloitteesta kansanäänestykseen?

Perjantaina 13. joulukuuta Suomen eduskunnan käsittelyyn tulee kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tahdon 2013 -kampanjassa kerättiin kaiken kaikkiaan hieman yli 167 000 kannattajaa lakiehdotukselle, joka toteutuessaan takaisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen pareille yhteneväiset juridiset oikeudet verrattuna heteropareihin. Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma on ehtinyt hehkuttamaan, että kansalaisaloitteen avoimesta käsittelystä voi tulla "yksi eduskunnan historian suuria keskusteluja".

Toivon tätä kirjoittaessani olevani väärässä, mutta pelkään joka tapauksessa pahoin perjantai kolmannentoista olevan huonon onnen päivä myös kansalaisaloitteelle. Vaikka vielä vuoden 2011 eduskuntavaalien alla nykyisistä kansanedustajista 60 prosenttia ilmoitti kannattavansa homopareille tasa-arvoisia oikeuksia, kansanedustajien keskuudessa järjestetyn lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista allekirjoitti vain 76 kansanedustajaa eli 38 prosenttia. Erityisesti pääministeripuolue kokoomuksen edustajista yllättävän moni jätti allekirjoittamatta aloitteen, vaikka puolue pyrki profiloitumaan vaalien alla välittäväksi sateenkaari-ihmisten puolueeksi. Samoin valitettavan moni keskustan ja SDP:n kansanedustaja jätti vaaleissa kertomistaan mielipiteistä huolimatta aloitteen allekirjoittamatta. Oliko homppelimyönteiset kommentit vain keino kalastella ääniä vai saiko pääsy eduskuntaan aikaan joissakin edustajissa varovaisuutta?

Joka tapauksessa, kariutunut kansanedustajien lakialoite ei lupaa hyvää perjantaiselle lakiehdotuskäsittelylle. Asiaa ei paranna se, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on päättänyt tehdä äänestyksestä puoluekurillisen – yleensä arvokeskustelussa kansanedustajat saavat äänestää omatuntonsa mukaan, mutta perussuomalaiselle kansanedustajalle voi tulla puolueensa johdon suunnalta sanktioita positiivisesta äänestä homoavioliitoille. Vaikka Soini hokee "kansan kyllä tietävän", tässä tapauksessa hänen oma uskonnollinen näkemyksensä näyttää ohittavan sen tosiasian, että enemmistö kansasta puoltaa tasa-arvoista avioliittolakia – jopa perussuomalaisten keskuudesta löytyy hieman enemmän lain kannattajia kuin sitä vastustavia. Soinin ja hänen opetuslastensa lisäksi ainakin kaikki kristillisdemokraatit tulevat äänestämään lakialoitetta vastaan.

Ensimmäinen kansalaisaloite, Turkistarhaton Suomi, hylättiin eduskunnan käsittelyssä kesäkuussa murskaäänin 146-36. Monet lain puolustajat olivat pettyneitä, mutta täytyy huomata, että enemmistö kansasta hyväksyy turkistarhauksen, joskin varauksin. Mikäli eduskunta päätyy hylkäämään myös toisen kansalaisaloitteesta alkunsa saaneen lakiehdotuksen (tasa-arvoinen avioliittolaki), ollaan kuitenkin jo eri ongelmien edessä: mitä järkeä ylläpitää kansalaisaloitejärjestelmää, jos eduskunta päätyy hylkäämään kansan enemmistön kannattamia aloitteita?

Tasa-arvoisen avioliittolain tavoin ongelmalliseksi voi nousta vaaditut 50 000 kannattajaa saanut lakialoite pakkoruotsin muuttamisesta vapaaehtoiseksi: monet kansalaiset ovat toivoneet sitä pitkään, mutta miten myös suomenruotsalaisilta ääniä havittelevat kansanedustajat päätyvät lopulta äänestämään, kun ehdotus tulee käsittelyyn?

Kun kansalaisaloitteen tekeminen tuli mahdolliseksi, toiveena oli innostaa suomalaisia uusin keinoin kohti suoraa demokratiaa ja kannustaa yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen. Mikäli eduskunta päätyy hylkäämään jokaisen merkittävästi keskustelua herättäneen aloitteen, se sortuu suoran demokratian ja kansalaisaloitejärjestelmän vähättelemiseen. Jos näin tulee käymään, kansalaisaloitteiden suosio todennäköisesti vähenee, niiden poliittinen merkittävyys pienenee ja tavoite kansalaisten aktivoimiseksi jää saavuttamatta. Siksi näenkin ratkaisuksi sen, että kansalaisaloitteen saadessa tarpeeksi paljon kannattajia se siirtyy kansanäänestykseen. Muun muassa Sveitsissä kansalaisaloitejärjestelmä on juuri tällainen: tarpeeksi monen kannattajan jälkeen maan parlamentti tarkastaa aloitteen ja vie sen kansanäänestykseen. Parlamentti voi hylätä aloitteen vain painavista syistä. Vaikka harva aloite on lopulta johtanut lakiin tai lainmuutokseen, järjestelmä on havaittu hyväksi keinoksi nostaa esiin yhteiskunnan epäkohtia, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Sen on arveltu vähentävän välimatkaa Sveitsin kansalaisten ja hallituksen välillä.

Kansanäänestykselle on olemassa monia hyviä puolia: kansalaisten ei poliitikkojen tavoin tarvitse olla toisia mielisteleviä vaalisalaisuuden ansiosta. Suomalaiset ovat yleisesti ottaen olleet läpi historian mielipiteissään sopivan rauhallisia, eikä poliittisilla äärisuuntauksilla ole maassamme liikaa vaikutusmahdollisuuksia. Ainoaksi ongelmaksi kansanäänestykselle voisi nousta alhainen äänestysprosentti: jos esimerkiksi aniharva vaivautuu äänestämään energiatodistuslain muutoksista (50 000 kannattajaa saanut kansalaisaloite), kansanäänestys on kyseenalainen. Tästä syystä kansanäänestyksille olisi asetettava jonkinlainen vähimmäisraja eli kuinka monta prosenttia äänioikeutettuja tarvitaan, jotta kansanäänestyksen painoarvon voidaan katsoa olevan tarpeeksi merkittävä. Kieltolaista äänestettäessä äänestysaktiivisuus oli noin 44%, EU-jäsenyyden tapauksessa 74%. Ehkäpä jo 40 prosentin äänestysaktiivisuus olisi siis tarpeeksi?

Toivon joka tapauksessa lakiehdotuksen menevän läpi perjantaina. Mikäli se ei mene, suoran demokratian ja kansan rivien väheksymistä ei kannata jatkaa: joko järjestelmä menettää ajan myöten arvonsa tai sitten kansalaisaloite voisi johtaa suoran demokratian huipentumaan: kansanäänestykseen, kansan todelliseen valtaan.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lue myös vanhempi teksti IRC-Gallerian blogin ajoilta:
http://irc-galleria.net/user/ErQ/blog/55399539-takinkaannokset-homoliittokeskustelussa-kyseenalaistavat-poliitikkojemme-luotettavuuden
Lähteitä:
http://blog.qruiser.com/qx.fi/202123/avioliittolaille-avoin-kasittely
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/keskustan-kannattajat-nihkeimpia-tasa-arvoiselle-avioliittolaille/642341/
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/kansan-enemmist%C3%B6-hyv%C3%A4ksyy-turkistarhauksen-varauksin-1.27947
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/297
http://en.wikipedia.org/wiki/Initiative#Switzerland