Läksiäisbileet

Muutin lokakuussa kotoani Pohjois-Savosta Helsinkiin, ja päätin sen kunniaksi järkätä kavereilleni läksiäisbileet Kuopiossa. Päätin, että läksiäiset olisivat mökkibileet siihen sopivan teeman kanssa. Woo!

Mökin piha seesteisen krapulaisena lauantaiaamuna.

Lyhyesti juhlat voisi tiiviistää seuraaviin lukuihin:
 • 41 vierasta
 • kahdeksan vierasta menetti illan aikana osittain tai kokonaan muistinsa
 • ainakin neljä oksensi
 • booliin upposi yhdeksän pulloa Viru Valgeaa ja viisi likööriä (ja edellisten lukujen valossa sitä nähtävästi oli tarpeeksi)

Perustin pippaloille oman virallisen Instagram-hashtaginsa #erkinlähtö, ja pari vierasta muistikin tägätä kuvansa kyseisellä risuaidalla. Kuvia tuli otettua valitettavan vähän valaistuksen ja muun tekemisen (juomisen) takia.

Koska pelkkä ryyppääminen olisi tietysti ollut tylsää, kokeilin järjestää kinkereissä parit kilpailut. Ensimmäinen kilpailu oli innostaa vieraita ottamaan juhlista kuvia virallisella häsärillä, mutta valitettavasti unohdin palkita parhaan kuvan.

Löytämisensä jälkeen Tyyne Puustisen ruumis ripustettiin eteisen kattoon.

Toisena kilpailuna oli Tyyne Puustisen ruumiin löytäminen. Kerroin kaikille vieraille legendan murhatusta Tyyne Puustisesta: hänet oli murhattu mökkiin raa'asti, muttei ruumista oltu koskaan löydetty. Hänet tunnistaisi irti revityistä raajoista ja hirttoköydestä. Olimme piilottaneet pikkusiskoni kanssa Tyynen, alkujaan 50 sentillä kirpparilta ostetun Barbien, erääseen mökissä olevaan komeroon, jossa oli pieni valeseinä. Epäröin, oliko piilo liian vaikea, mutta lopulta Tyyne löytyi ja kiikutettiin elvytettäväksi noin kello 23 aikoihin, viisi tuntia pippaloiden alkamisesta. Mitään ei ollut tehtävissä, mutta Puustisen suku palkitsi kuohuviinipullolla löytäjän, järjestelmällisesti mökkiä tarkastelleen Niilon. Tärkeintähän oli, että hämärä kohtalo viimein selvisi.

Kolmantena - ja ehdottomasti hauskimpana - kilipaeluna oli murhapeli, jonka varastin eräiltä yliopiston sitseiltä. Jokainen vieras sai tullessaan lapun, jossa oli jonkun toisen juhlissa olevan - tai sinne pian tulevan - nimi ja tehtävä, joka hänet piti saada tekemään. Kun hänet sai tekemään kyseisen asian, hänet oli "murhattu" ja hän joutui antamaan murhaajalleen oman lappunsa – murhaajalla oli siis siten taas uusi kohde. Eniten murhannut palkittiin pullollisella kuohuvaa. Lopulta kaksi murhaajaa (Erika ja Enni) oli kisassa ylitse muiden, kumpikin kahdeksalla uhrillaan. Molemmat saivat palkinnoksi henkirikosmenestyksestään kuoharit. Murhapeli oli siitä kiinnostava, etteivät tietenkään yli 40 vierasta tunteneet kaikki toisiaan entuudestaan, vaan kohteita oli etsittävä. Tämä toi ihmisiä yhteen ja tietyllä tasolla pakotti vieraat tutustumaan toisiinsa.

Murhattujen nimet kirjoitettiin mökin eteisessä olleeseen listaan.

Peli mahdollisti yleisen sekoilun, kun eräs vieras houkuteltiin tekemään pihalla lumienkeli (murha onnistui), toinen taasen teki sirkustempun seisomalla käsillään (ja joutui murhatuksi). Lisäksi erään vieraan suuhun tungettiin pikkurilli ja kaksi toisilleen entuudestaan tuntematonta kaveriani päätyivät kimppakuselle puskaan: toinen heistä tosin palasi kuolleena, sillä murhatehtävänä oli juuri houkutella hänet puskakuselle. Muahaha. Osalle tehtävät olivat helpompia, esimerkiksi jotkut piti saada sanomaan vain yksittäinen sana (lesbo, omenapiirakka, älä, kynttilä) tai laulamaan David Guettan Lovers on the Sunia.

Niitä harvoja illan aikana otettuja, hieman tuubaisia kuvia. Aleksin kanssa.

Bailut alkoivat hiljetä neljältä, kun yöksi mökkiin jääneet olivat sammuneet ja porukka alkoi valua koteihinsa ja baareihin. Viimeisimmät vieraat lähtivät viiden jälkeen. Ihme kyllä porukka oli tajuttoman siistiä: mitään ei hajonnut, ja lattiankin tahmaisuus oli yllättävän helposti siivottava pikkuvika. Aamulla kurvasimme pois krapulaisina ja iltaa (erityisesti murhapelin käänteitä) muistellen.

Sanoisin, että sangen onnistuneet ja rahan väärtit bailut. 2016 Stadin kämpän tupareita odotellessa ja suunnitellessa!

Pitäisiköhän Tyyne Puustisen tehdä comeback?

Nämä julkkisten Tinder-profiilit naurattavat kuoliaaksi asti!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------

- Tein profiilit ns. Tinder-generaattorilla (caughtontinder.com). Generaattori luo Tinder-profiilia muistuttavan näkymän, kun siihen laittaa kuvan, nimen, iän, yhteiset kaverit ja samat kiinnostuksenaiheet. Profiilitekstit piti muokata Word-tiedostosta profiiliin. Suurin työ oli selvittää, mitä fonttia Tinder käyttää esittelyteksteissään (Helveticaa). Mahdollisesti Photoshop-taidoissani (lue: Paintin käytössäni) on kehittämisen varaa...
- Kiitoksia henkilöehdotuksia antaneille :) Ehdotuksia voi heittää edelleen!
- Palaute on aina tervetullutta, erityisesti rakentava sellainen. Olisi hauska tietää, kuka nauratti eniten. :D Jos pidit tekstistä, painaise sille toki peukku! ^^

Kevätlukukauden satoa

Kuluneen kevään aikana alastonmallitunteja oli yllättävän vähän: tulin pyörineeksi Muotoiluakatemialla vain helmikuussa muutaman viikon ajan.

Poseerasin plastisen muotoilun ryhmälle, jonka kanssa kokeilimme ensi kertaa saven sijasta plastoliinia. Plastoliini on aine, jota ammattilaiset muotoilijat käyttävät – muun muassa patsaat tehdään usein niin, että plastoliinipatsaasta valmistetaan muotti, johon lopullinen, esimerkiksi pronssiseoksesta tehty patsas valetaan. Aine on reilusti savea kalliimpaa, mutta se ei kuivu ja on käytettävissä/muotoiltavissa uudelleen. Valitettavasti en muistanut ottaa yhdestäkään plastoliini-Ekistä kuvaa.

Poseerasin muutaman kerran vaatetusalan ryhmälle. Vain kahdella kerralla tein työni alasti, muille kerroille suunnittelimme jotain erikoisempaa: opettaja toivoi jotain oppilaita haastavaa, mahdollisesti myös provosoivaa pukeutumista. Jotain sellaista, millaista oppilaat eivät olisi ennen piirtäneet.

Sinin työ.

Yhdellä kerralla pukeuduin oman tyylini mukaisesti: New Rockin maiharit, kaulaliinaa, revityt farkut, niittirannekkeita, nahkahansikkaat ja niin edelleen. Normaalisti en raiskaa tyyliäni liioilla yksityiskohdilla, sillä liian suuri määrä detaljeja vain tukahduttaa toisiaan, mutta tässä tietysti tarkoitus ei ollut olla tyylikäs, vaan tarjota oppilaille haasteita.

Tuksu-selfie.

Toisella kerralla vietin kaksi tuntia Tuksuna. Kaivoin kahden vuoden takaiset penkkarikamppeet esiin, meikkasin ennen töihin lähtöä ihoni oranssilla luomivärillä, huulet pinkillä ja luomet överisti hopealla. Harmikseni huomasin töissä unohtaneeni Tuksu-tekoripseni kotiin, tarkoitus oli laittaa ne vasta paikan päällä. Ehkei tyyli aivan täysin onnistunut siis ollut, mutta ehkä viekoittelevalla asennolla ja töihin lisätyllä Johanna Tukiaisen "hengellä" saavutettiin edes jotain olennaista.

Lauran seksiä pursuava työ.

"Käykäähän katsoo, Tuksu on tullut meille malliksi!"
"Siis mitä onks Johanna Tukiainen meillä mallina??!?!"
"Noo... tavallaan."
"Ai siis hetkinen... se ootkin vain sä?"

Kuva maaliskuulta 2014: näissä kamoissa poseerasin.

Tuksu-posen jälkeen pesin tauolla meikit pois ja vaihdoin moottoripyöräkamppeisiini: saappaat, kevlar-farkut, tekstiilinen ajotakki, hanskat ja kypärä. Tämä asukokonaisuus tarjosi varmaankin eniten oppilaille haastetta, sillä useimmiten moottoripyöräasut pursuavat erilaisia yksityiskohtia: eräs oppilas keskittyi pelkkien Alpinestarsin bootsien piirtämiseen, ja se sai minut itsenikin vasta tajuamaan, kuinka paljon yksissä mustavalkoisissa kengissä voikaan olla yksityiskohtia. Moottoripyöräkamppeissa oppilaat pääsivät samalla piirtämään kerralla runsaasti eri materiaalia: saappaissa on nahka- ja muoviosia, ajohousut ovat kevlarilla vahvistettua farkkukangasta, takki tekstiiliä, hanskat nahkaa, ja kypärä muovista ja komposiitista. Valitettavasti monet ehtivät lopettaa töidensä kanssa kesken viimeisen poseeraukseni, joten näistäkään ei tullut otettua kuvaa.

Aika aikaansa kutakin: tämän kevätkauden myötä taidemallin duunit on taputeltu kasaan mahdollisesti lopullisesti. Mikäli pääsen opiskelemaan Helsinkiin, en todennäköisesti jatka tätä toimea, sillä pääkaupunkiseudun alueella mallien palkat ovat aika surkeat – innokkaita itsensäpaljastajia on tarjokkaiksi asti. Toisaalta, olen aiemminkin sanonut, etten mahdollisesti jatka, ja tässä sitä ollaan, joten aika näyttää: ehkä tänne vielä joskus tulee jotain tähänkin toimenkuvaan liittyvää kamaa.

Laatublogi Erkkipekka.blogspot ja sitä rataa

Hupsistakeikkaa, niin se aika vain hurahtaa ohi silmien ja korvien: tämän blogin aloittamisesta on kulunut nyt suurin piirtein vuosi aikaa! Varsinaisesti IRC-Galleriaan (siellähän tämä kaikki alkoi) on tullut raapusteltua kaikenlaista skeidaa jo viiden vuoden ajan, mutta virallinen blogger-pohjainen blogi on nyt 365 päivän ajan porskuttanut eteenpäin vauhdilla kuin mummo rollaattorilla umpihangessa.

Tässä vaiheessa lukijoita on kertynyt runsaat 26 (+ kaksi bloglovinin kautta, noin 50 Galtsussa), mikä on sangen hyvä suoritus sekalaisia tekstejä sisältävältä blogilta, jossa life&stylea (tai muutakaan fokusta) ei ole. Life&style toisi varmaankin enemmän lukijoita, mutten pidä sitä edelleenkään oikein omana juttunani. Olisiko tosin esimerkiksi yksi omasta elämästä kertova juttu kuukaudessa liikaa? Mene ja tiedä.

Luetuimmat tekstit ovat Facebookissa jonkin verran jaetut ja tykätyt huumoritekstit Jos heteroista puhuttaisiin kuin homoista (n. 3300 katsontakertaa), Vapise Tipaton tammikuu – täältä tulee Seksitön syyskuu! (n. 1100) ja Fruittari, katoava laji (n. 340) sekä alastonmallin työtä käsittelevät tekstit (osa 1, n. 1100, ja osa 2, n. 850). Vakavista teksteistä englanniksi "ajattelemista kritisoiva" Ajattelet suomeksi etkä englanniksi on luetuin noin 300 lukijallaan.

Vähiten ihmisiä näyttäisi kiinnostavan ihQutusbiisit (kas kummaa, mä luulin et kaikki kuuntelee ne???). LuQnurkkauksen nimellä kulkevat kirja-arvostelut taasen kiinnostavat yllättävän monia. Kaiken kaikkiaan blogia on vilkaistu vuoden aikana vajaat 18000 kertaa. Vauhti on pääasiassa kuukausi kuukaudelta kiihtynyt, joskin esimerkiksi vähemmän aktiivisina kuukausina (helmi- ja elokuu) on näkynyt notkahdus tilastoissa.

Alastonmallitekstien ja muiden elämääni sivuavien tekstien lukijamäärä kertonee hieman harmillisenkin tosiasian: Erkki itsessään kiinnostaa ajatuksiaan enemmän.

Ja laatublogihan tässä on ollut tavoitteena. Hakusanat, joilla sepustukseni on joku löytänyt kuluneen vuoden aikana, kertovat tavoitteen onnistumisesta.
- alastonmalli (yms alastonmallin työhön liittyvät haut)
- kleopatra suuseksi (Mistä helvetistä tuo on tullut? Ei siinä, jos Kleopatra olisi elossa ja olisi edes puoliksi yhtä tyrmääväkuin Elizabeth Taylor siinä leffassa, voisin kyllä kokeilla edellä mainittua toimintaa hänen kanssaan)
- kumihanskat käteen
- pormestari pösö
- gay suomalaisia poikia
- tykkään kun minun rintojani puristellaan
- johanna tukiainen / julia tukiainen / erkki tukiainen
- nuoren pillun maku

Tästä on hyvä jatkaa! Kulunut kesä oli monin tavoin hyvin stressaava ja kiireinen. Kahden työn, sairaalasiivouksen ja henkilökohtaisen avustuksen, loukussa oli välillä niin kiire, ettei sairaalan ylityöpäivien jälkeen useinkaan riittänyt energiaa saatikka luovuutta uuden tuottamiseen. Elokuun aikana minulla oli kaiken kaikkiaan viisi vapaapäivää. Syyskuun koittaessa aikaa on taas enemmän ja ideoitakin pursuaa jatkuvasti, joten edessä on paluu normaaliin päivärytmiin.

LUKEKAA SEISKAN BLOGIANI ÄÄLIÖT.

Tuksusta puheen ollen, sivuan häntä keskimäärin joka 12. tekstissäni.

Menin muuten huuto.netissä läpällä laittamaan hintaehdotukseksi kaksi euroa Tuksun Hei Johanna -sinkkuun. Hintaehdotus meni läpi (alkuperäinen hinta seitsemän euroa, gosh!) ja voitin sitten ihan öfficööliä Tuksu-musaa toimitettuna suoraan kotiini. Voinpahan ladata koneelle biisin korkealaatuisen version.

Hyvää syyskuun viidettä. Tänäkään vuonna silloin ei tapahdu mitään!

Stubbin salatut kytkökset

Kokoomus vietti tuoreeltaan näkyvästi puoluekokoustaan Lahdessa. Jyrki Katainen ilmoitti keväällä luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta, joten hänen työlleen valittiin jatkaja. Ehdolla kokkareiden puheenjohtajan asemaan ja samalla Suomen merkittävimpään poliittisen virkaan olivat sairaanhoitaja, nuorisorikollinen ja yläasteaikainen koulukiusaaja, joista päädyttiin valitsemaan sopivasti kokoomukselaisin eli jälkimmäisin. Cai-Göran Alexander Stubb (siis toi on sen nimi oikeesti) on kokoomuksen seuraava puheenjohtaja ja todennäköisesti maan pääministeri ensi vuoden eduskuntavaaleihin asti.

Tie puheenjohtajaksi ja pian myös pääministeriksi on ollut pitkä. Matkaa on jäljellä, sillä demarit saattavat keksiä jotain hullua edessä oleviin minihallitusneuvotteluihin. Ehkä ne haluavat tällä kertaa tuplata yrittäjien verotuksen tai viedä Suomen markkinataloudesta kommunismiin. Joka tapauksessa, on aika luoda silmäys menneeseen: millaiset taustavoimat Stubbin menestyksen taustalla vaikuttavat?

Alexander Stubbia ei hymyilytä, sillä nyt hänen taustansa paljastuvat.

On aika paljastaa Alexander Stubbin salaiset kytkökset. Mitä tapahtuu, kun mittatilauspuku riisutaan? Miltä näyttää, kun valkoiset hampaat irtoavat leuasta? Miltä näyttää, kun tarkka hiusraja skalpeerataan? MILTÄ NÄYTTÄÄ KUN DUUNARI LUUTTUAA LATTIAA PORVARIN VERELLÄ???

Sori. Innostuin. Nyt on aika paljastaa totuus (rummunlyöntejä) Alexander Stubbista!

No kukas se siinä? :)

Kaiken takana on Johanna Tukiainen.

Stubbista tuli Suomen ulkoministeri vuonna 2008 yllättäen, kun silloinen ulkoministeri Ilkka Kanerva joutui eroamaan niin sanotun seksitekstiviestikohun myötä. Ike oli innostunut lähettelemään eroottissävyisiä viestejä Johanna Tukiaiselle, glamour-tanssijalle (lue: stripparille), ja viestien tultua julki skandaali oli valmis. Kanerva erosi, Stubb loikkasi Brysselistä tilalle, Johanna Tukiainen kurvaili julkisuuteen. Yhdestä asiasta syntyi kaksi menestystarinaa: Stubbin poliittinen ura Suomessa ja Tuksun maine Suomen googlatuimpana (ehkä myös vihatuimpana?) julkimona valtakunnassamme.

"Oletko pitänyt huolta puutarhastasi?"

Nämä tekstitviestit voivat tuntua vaatimattomalta, hikiseltä, kuvottavan limaiselta näpyttelyltä, mutta ne ovat vaikuttaneet Suomen poliittiseen historiaan, ehkä myös maailmanhistoriaan. Ne esittelivät Suomen kansalle entistä lähemmin leveästi hymyilevän Alexin. Nyt Alexin suosio on johtanut siihen, että hänestä tulee maamme pääministeri.

"Mut mulle pitäis antaa siitä niinku loppuelämän niin kun ilmaset verot, et veroja ei tartte enää maksaa, et mä järjestin teille ulkoministeri Alexander Stubbin, joka vittu hoitaa asiansa hyvin."
Kuka vielä väittää Johannaamme turhaksi julkkikseksi?

Näiden julkkisten vauvat haluan vielä nähdä!

Minulla on toisinaan liikaa aikaa pohtia (ja kirjoittaa) eri asioita. Eräänä päivänä tajusin, että joukolla mahtavia julkkiksia ei ole ainakaan julkisuudessa esiteltyä jälkikasvua. Nämä julkkiskakarat haluan vielä nähdä!

Frederikin skidit
Junttidiskon kuningas, laulaja Frederik on todennut julkisuudessa hänellä olevan todennäköisesti kymmeniä lehtolapsia pitkin Suomea. Joitakin lapsiaan hän tiettävästi tuntee ja tapaileekin (ei härskissä mielessä!), ja lapsenlapsiakin on jo olemassa. Yhtään lasta ei ole kuitenkaan nähty julkisuudessa. Miksi?

Varmaa on, että Frede on tiettävästi vieläkin viriili mies – tiettävästi ainakin kaverini kaveri oli päätynyt miehosen kanssa koeajeluille auton takapenkillä. On kuitenkin selvää, ettei Frederikin lehtolapset jaksa herättää kovin suurtaa mielenkiintoa. Jos joku lapsi hakeutuisi vaikkapa MTV3:n Kadonneen jäljillä -ohjelmaan... c'mon, mitäköhän siitäkin tulisi?

"Äitini muistaa isän olleen iskelmälaulaja, joka ei omien sanojensa mukaan laula iskelmää vaan junttidiskoa."
"Sehän on varmasti Frederik!"
"Aa no ni faija löytyi, meen sen keikalle ja alan ruinata elatusmaksuja!"

Olisihan se liian helppoa. Sen takia ohjelma täytyisikin keikauttaa päälaelleen: Reetu itse osallistuisi lastensa etsimiseen. Jakso alkaisi muistelmaosiolla, jossa Frederik muistelisi menneitä hoitojaan: "Se oli sellainen vaaleatukkainen povipommi, Kalajoella joskus kasikytluvulla, ehkäisy taisi vähän jäädä ja voihan olla että pasautin sen paksuksi. Se oli Saara... tai Sara... tai Sari. Nainen kuitenkin." Tai: "Se oli thaimaalainen hierojatar lomamatkallani vuonna 2009. Oisko nimi ollu Fukmii tai jotain, sitä se ainakin huusi, mä huusin sitten vastapainoksi omaa nimeäni, Reetua."

Jakso etenisi jäljittämisellä: missä Kalajoen povipommi on nykyisin? Lopulta nainen löytyisi heinäveteläisestä S-marketista ja kyllä, myös lapsi tosiaan olisi tosiaan syntynyt. Kukin jakso päättyisi Frederikin ja tämän jälkeläisen tapaamiseen: milloin lapsi syyllistäisi isäänsä vuosien poissaolosta, milloin paljastuisi daddynsa koko tuotannon omistavaksi fanaatikoksi tai sitten isänsä kaltaiseksi naistemieheksi.

"Daddy's home!"
"Daddy!"
"Not in a creepy way!"

Cheekin kersat
Kuka muu muka vetää tälleen?
Cheek kiskaisisi jaloista, ja lapsi syntyisi maailmaan.

Koska Jiihootee on poikkeuksellinen mies Suomen oloihin, poikkeuksellisia täytyisi olla myös hänen jälkeläistensä. Ehkä omena putoaisi kauas puusta ja lapset osaisivat räpätä?

Pappamies muttei sentään vauvankakkamies.
Joskus Cheekin riimittelyt tuntuvat kuluneilta, mutta ehkä lasten myötä hän saisi uutta pontta jutuilleen.
Tänään on bileet vauvan peput on sileet.
Lasten ensimmäiset sanat ainakin tiedetään: "aa".

Oppisivatkohan ne koskaan puhumaan?

Lady Gagan pikkuhirviöt
Millaista jälkikasvua oudoista asuistaan ja räväköistä esiintymisistään tunnettu Lady Gee saisi? Kapaloisiko popmaailman outolintu lapsensa muoviseen kelmuun tai sovituttaisiko pienokaisten jalkoihin Alexander McQueenin muotikorkkareita?

Lasten urakehitys tulisi olemaan mielenkiintoista seurattavaa. Koska Mama Monster on jo saavuttanut 28 ikävuoteen mennessä niin vitusti, kersoilla olisi ainakin kirittävää.

Miten Lady Gagan lapset voisivat kapinoida?

"Kato äiti, pukeuduin lihaan ja vereen."
"Voi sinua pientä, been there, done that."
"Kato äiti mä riitelen Kelly Osbournen kaa!"
"Me haistattelimme toisillemme jo vuosikausia sitten!"
"Kato äiti masturboin lavalla ihmisten nähden!"
"Kuules nyt, minä kopsasin sen tai siis sain inspiraatiota siihen jo aikapäiviä sitten Madonnalta."

Huolta aiheuttaisi ainakin penskojen sukupuoli-identiteetti: eikö se ole ollut äidistäkin aina välillä vähän epäselvää? Eikö Lady Gaga kuulosta joltain humalassa keksityltä drag-nimeltä? Jos äitillä onkin pippeli, hän on isä – eli kuka on äiti? Ja miten tämä on mahdollista? MILLAISIA SAIRAITA NUORIA HEISTÄ VIELÄ KASVAAKAAN.

Tuksun glamour-baby-dollit
Koko kansan kohublondi Johanna Tukiainen ei ole vieläkään ilahduttanut suomalaisia vauvauutisilla: tai on, mutta Tuksun itsensä mukaan raskaus päätyikin yllättäen keskenmenoon. Itsensä steriiliksi julistanut Arto Länsman oli tehnyt ossipuolakat ja pamauttanut naisensa paksuksi – sanalla paksu tarkoitan siis lapsen odottamista, vaikka kyseinen adjektiivi on joidenkin näätien mukaan kuvannut naista jo vauvauutista aiemmin.

Milloin on oikean lapsen vuoro? Tuksu on jo aiemmin perustellut hedelmällisyyttään sillä, että hänellä on kaksi koiraa. Johanna tarvitsee manttelinperijän, kuningatar tarvitsee prinsessan!

Koiravauva Tuksulla jo onkin.
Milloin on ihmisvauvan vuoro?

Potentiaalista isää voisi toki olla vaikea löytää: Yolanda on tiettävästi homojen saartama, Mika tai kukaan rikas amerikkalainen mies ei ole ollut häneen pitkään aikaan yhteyksissä... ja voi olla, että yllättävän harva heterokaan mies haluaisi panna lööppijulkkistamme.

Raskausaika asettaisi Johannalle haasteita: miten juoda humaltumistarkoituksessa pullien ollessa uunissa? Eikös punaviini ole terveellistä? Sitä voi ainakin pari pulloa siis ottaa. Raskausaikana edessä on vauva-aikojen valmistelua: kaiken täytyy olla täydellisen glamouria. Olipa kyseessä tyttö tai poika, huoneen verhoilun on oltava vaaleanpunainen. Mieluusti Comet-huulipunasävyn pinkkiä.

Lapsi oppii jo pienestä pitäen, mitä glamour on: sitähän voisi ottaa mukaan vaikka keikoille tanssimaan! Äitinä Tuksu joutuisi vakavien kasvatuksellisten ongelmien eteen: milloin lapsi on esimerkiksi tarpeeksi vanha oman SeiskaLive-kanavan perustamiseen?

Tässä teille neuvoja elämään!

Emmekö me jokainen rakasta elämänohjeita ihmisiltä, jotka eivät tiedä pätemästään asiasta hölkäsen pöläystäkään? Erään läheiseni hienojen elämänohjeiden innostamana pyysin joukon tunnettuja henkilöitä neuvomaan minua ja muita elämän ja yhteiskunnan eri osa-alueiden suhteen.

Johanna Tukiaisen meikkausvinkit
 
 - Eräs lempparihuulipunistani on Make Up Storen huulipuna, joka on harvinaista, nyt jo lopetettua Comet-sävyä, Tuksu kertoo. - Valitettavasti se on nyt kadonnut jonnekin, kuten myös Victoria's Secret -laukkuni, ja Cometia ei enää valmisteta, eräs tanssijani hommas sen mulle. Aluks lähti Julia, nyt vielä tämä! Tämä tapahtu koiran purtua mua, olen ollut sen jälkeen hoidossa sairaalassa, antibiootitki maksoin itse. Comet on kauniin pinkki sävy, joka sopii huulieni muotoon ja ruskettuneeseen ihooni täydellisesti. Jos joku tietää varkaan niin ilmoittakoon heti mulle! Hankin heti huippujuristin ja laitamme oikeudessa ryöstäjän vankilaan!

Meikkien yhteyteen Tukiainen suosittelee oranssia ihoa.
- Oma ihoni on kauniin kuultavasti päivettynyt. Harva ehkä uskoo, mutta rusketukseni on keinotekoinen, Johanna paljastaa salaisuutensa. - Käytän toisinaan itseruskettavaa. Ihoni on luonnostaan vaalea. Lisäksi rusketun luonnostaan ulkomailla käydessä, vähän aikaa sitten olimme Juhan kanssa Marokossa ja tykkään käydä Maijamissa, missä tapaan usein miljonäärejä. Kerran olimme Julian (rauha sielullesi rakas siskoni Julia rukoilen päivittäin vuoksesi!!!) kanssa Maijamissa ja itse DENNIS ROADMAN pyysi meitä juhlimaan kanssaan!

Georgios Andreas Papandreoun talousneuvot
Kreikan pääministerinä toiminut Papandreou osaa antaa monia käytännön vinkkejä talouden tasapainottamiseen.
 - Säästäminen on asia numero yksi. Se tehtiin meillä Kreikassakin. Säästimme kaikesta mahdollisesta IMF:n ohjeiden mukaisesti. Kun säästöt lamauttivat taloudemme kehityksen täydellisesti, otimme menoihimme aivan järjettömästi lainaa. Siis ihan vitusti. Niin saatanasti ettei kukaan voi koskaan maksaa sitä takaisin, oikeesti.

Tuoreeltaan Kreikan velkojen järjestelyä on mietitty uusiksi. On huomattu, ettei Kreikka ehkä voikaan maksaa moninkertaisesti bruttokansantuotteensa ylittäviä velkojaan parissa vuodessa. Osa on ehdottanut velkojen mitätöimistä.
 - Tadaa, näin olemme säästäneet rahaa ja talous on taas kunnossa! Papandreou hihkuu tyytyväisenä. - Ota siis vitusti velkaa, kyllä sen joku puolestasi maksaa!

Nokia-pomon neuvot tulevaisuuden suunnitteluun
 - Aluksikin minun on todettava, ettei tulevaisuutta voi koskaan ennustaa, yli kymmenen vuotta Nokiassa vaikuttanut, nimettömänä pysyttelevä pomo aloittaa.
 - Meillä Nokialla ollaan kehitelty vuosien varrella hyvin paljon monipuolisesti puhelinteknologiaa: olemme kehittelemässä muun muassa äärimmäisen ohutta puhelinta, joka voisi olla liimautuneena ihon pinnalle. Samoin esimerkiksi rannekelloa muistuttava matkapuhelin on mahdollinen, puhumattakaan liike-energialla latautuvasta puhelimesta.

Kaikki visiot ovat mahdollisia, ja kaikkiin mahdollisiin kännykkäteollisuuden trendeihin on varauduttu ennalta. Nokia-pomon mukaan on mahdollista kehittää esimerkiksi matkapuhelin, joka voisi lämmittää pienillä lämpösäteillä ruokaa.
 - Menisit vain kauppaan, ostaisit valmispurilaisen ja lämmittäisit sen kotiin kävellessä evääksi!

Nokian maailmassa miltei mikä tahansa kuulostaa mahdolliselta. Miksei kosketusnäytöllistä puhelinta sitten älytty tehdä ennen iPhonea?
 - Noh, tuota, eihän kaikkea voi ennustaa... Kun ei kai nyt kosketusnäytöllistä puhelinta kukaan olisi käyttänyt... On nämä pikaisesti kasaan kyhätyt Lumiat silti ihan hyviä, pomo osoittaa työpöydällään lepäävää Lumia-luuriaan ja työntää housujen taskusta pilkistävän Samsung Galaxyn piiloon.

Päivi Räsäsen hervottomat homoseksivinkit
Kristillidemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen antaa mielellään neuvoja seksuaalisuuden suhteen.
 - Suuseksiä en voi suositella terveydellisistä syistä. Papilloomavirukset ovat yleistyneet suiden limakalvoilla juuri suuseksin lisääntyneen määrän takia. Tämä on todennäköisesti yhteydessä yhteiskunnassa valloillaan olevaan homosaatioon, Räsänen esittää arvelunsa.

Entäs wanha kunnon persepano?
 - Heterosuhteissa kakkoseen kairautuminen on minusta ihan luonteva ja hauskakin vaihtoehto, jos paikat ovat puutuneet ykköspesältä. Silloin suosittelen etenemään sisään hiljalleen venyttäen ja liukuvoidetta käyttäen. Homosuhteisiin en kuitenkaan voi tautista anaaliseksiä suositella.

Millaista seksiä homot sitten saavat harrastaa?
 - Jokaisen homoutensa kanssa painivan, herkässä iässä olevan nuoren kannattaa ehdottomasti tulla erilaisten kristillisten järjestöjen ylläpitämille eheytymisleireille. Siellä pojat pääsevät tutustumaan toisiin, joilla on sama sairaus. Rukoilemalla, masturbointia välttelemällä ja nunnapornoa (vain yksi nunna, ei kahta, sehän olisi jo lesboa!) katsomalla heistä tulee kunnollisia, tasapainoisia kansalaisia.

Matti Nykäsen niksit raittiiseen elämään
Matti kertoo, että hänelle paras keino absolutismiin on ollut maltti. Maltti on valttia. Mikäli alkaa tehdä mieli viinaa, täytyy vain keksiä jotakin muuta tekemistä. Hyvä tekeminen on vaikkapa uuden eukon hankkiminen: Susannaa, Piaa tai Merviä, uusi nainen, uudet huvit. Uutuudenviehätys auttaa ainakin jonkin aikaa viinanhimoon.
 - Sitten kun alkaa taas janottaa ja vituttaa kun ei saa juoda, voi vaikka vähän motata, Matti neuvoo. - Mervin kanssa pitkitettiin uutuudenviehätystä jättämällä erohakemukset ja palaamalla sitten yhteen. Suhteessa pysyi sillä tavoin sopivasti jännitystä.

Cheekin ohjeet hyviin laulunsanoituksiin
Kuka muu muka voisi neuvoa meille jotain räppäämisestä kuin Suomen suosituin räppäri Cheek?
 - Kuka muu muka no kuka muu muka? Cheek riimittelee. - Jos sä et mun tyylii tajuu, se meinaa että sulla ei oo tyylitajuu. Ah!

Cheekin mukaan tärkeintä on riimittelyn jouhevuus.
 - Ei se oo paha / jos motiivina on mulla raha / mä kyl tiedän miten riimitellä / on mulla hienot kledjut itellä / mä en oo postimies tai Itella / mun kaa on turha räppäämises mitellä, Cheek vetelee kekseliäitä riimejään hatusta. Miten hän pystyy vetämään niitä noin vain lonkalta?
 - Ah! Kun tarpeeks kauan räppää / ei siihen tarvii apuun isää tai äippää / täytyy opetella ja tehdä paljon työtä / niin ne sanoo ei kipua ei hyötyä / mä oon kovin jätkä koko Suomessa / ykkönen Lärvikirjas Twitteris ja muussa somessa / mä räppään viel Arhinmäenkin suohon / ei kukaan kysy musta et kuka tuo on.

Näkeekö Cheek minkäänlaisia ongelmia nykymusiikin sanoituksissa?
 - Ah! Puolet räppäreist ei tajuu rimmaamisest mitää / ennen mikkiin päästämistä pitäis kirjalliset pitää / mä sanon niille et ota ota mallia / mun ego täyttää monta sataman varastohallia / älkää yrittäkö liikaa biiseihin järkee laittaa / ei kukaan sen kuunteluun käytä aikkaa / riittää et mukana on rahaa autoi mimmei / siitä saa jo tarpeeks paljon kasaa rimmei.

Putinin neuvot ihmisoikeuksien toteuttamiseksi
Venäjän presidentti Vladimir Putin on tunnettu ihmisoikeustaisteilija. Länsimaissa ihmisoikeudet eivät ole läheskään yhtä hyvällä tolalla kuin Venäjällä. Siinä missä Yhdysvallat olisi todennäköisesti saattanut määrätä jopa kuolemantuomion tietovuotaja Edward Snowdenille, Venäjä antoi hänelle turvapaikan.
 - Venäjällä tietovuotajia ei ole, koska asiat ovat täällä niin hyvin, Putin selittää.

Sotshin olympialaiset olivat monilta osin Venäjälle näytön paikka. Osa urheilijoista oli huolissaan Venäjän ihmisoikeustilanteesta, mutta Putinin mukaan se oli täysin turhaa.
 - Aina vain hätäillään niistä homoista. Homot ovat Venäjälle tervetulleita. Tsaikovskikin oli aluksi homo, mutta ei enää, Putin sanoo hymyillen.

Toisin kuin luullaan, Venäjä on itse asiassa seksuaalivähemmistöjen suojelija.
 - Sateenkaarikansa on aina venäläisille ystäväkansaa. Nyt olemmekin kuulleet, että eräässä naapurimaassamme sateenkaarikansa voi huonosti. Kyse on siis Ukrainasta. Krimin autonomisessa tasavallassa homot ovat kohdanneet syrjintää, joten harkitsemme tässä nyt vakavasti menemistä sinne veljiämme auttamaan, Putin pohdiskelee.

Erkin neuvot naisen iskemiseen
Sen lisäksi, että tämän blogin jutut ovat ajoittain rasittavaa pätemistä ja huonon itsetunnon kohentelua omalla näsäviisaudella, olen osannut antaa kymmenen kuolematonta vinkkiä naisen pokaamiseen.

Rest in Peace Julia Tukiainen

Kohukauhutar Johanna Tukiaisen nuorempi sisko Julia Tukiainen löytyi kuolleena kotoaan viime joulukuussa. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta, vaan tiettävästi Jullen kuolema liittyy hänen sairastamaansa tyypin 1 diabetekseen, joka oli pahentunut syksyn aikana. Vakava diabetes yhdistettynä alkoholismiin ei ollut terveydelle hyväksi. Siirappinen glamour ja sokerjtaati eivät nähtävästi matchaa yhteen kovinkaan hyvin.

Maailma tulee muistamaan Julian. Noh, ainakin hänen siskonsa, vähintään. Miksei Jullelle ole tehty omaa Wikipedia-artikkelia?

Koska olen sivunnut kirjoituksissani vuosien varrella Tukiaisia usein (viime vuonna muun muassa ehdotin Johannaa seuraavan vuoden Euroviisu-ehdokkaaksi ja järjestin penkkarikysymysteni pohjalta kootun Tuksu-tietovisan), koen tämänkin aiheen nostamisen tärkeäksi. Vaikka tämän kirjoituksen alussa heitinkin pientä läppää, kuolema (myös glamour sellainen) on vakava asia.

Suhteeni Tukiaisiin – tai no, Tukiaiseen, jäljellä on enää Johanna – ai niin, Jasmine lisäksi, mutta hei, se on ihan nobody – on varsin ristiriitainen. En tiedä, pitäisikö itsepetoksessa elävää ja ulkonäöstään liikoja luulevaa naikkosta vihata vai rakastaa. Voiko Tuksun kaltaiseen ilmiöön suhtautua vakavasti vai ainoastaan nauraen? Jollain tasolla olen vuosien varrella jopa tykästynyt Tukiais-siskoksiin: heidän elämänsä kaikessa kaoottisuudessaan on ollut minulle jonkinasteista viihdettä. Huonot biisit, henkimaailmaa koskevat selitykset, mauttomat tanssiesitykset... Ne kaikki ovat aiheuttaneet sääliä ja joskus jopa tuntuneet hieman ikäviltäkin, mutta valehtelisin, ellen myöntäisi sitä tosiasiaa, että mitä useimmiten ne ovat nostaneet myös hymyn huulelleni. Heitä kohtaan voi tuntea jopa sympatiaa.

Jollain tasolla olen aina ajatellut, että tämä viihde olisi kuitenkin koska tahansa siskosten lopetettavissa. Olen monesti ajatellut, että joskus niin tulee vielä tapahtumaan. Itse asiassa uskoin aina, että nimenomaan Julia olisi se, joka selviää. Uskoin aina, että Julia olisi heistä kahdesta se, joka pääsisi pois glamouroravanpyörästä, pois loputtomien bileiden ja itsensä nolaamisten noidankehästä. Johanna ehkä romahtaisi lopullisesti, tulisi murhatuksi, sekoaisi aiempaakin pahemmin tai mitä tahansa mitä luovinkaan mainosalaa opiskeleva hipsteri pystyisi ikinä keksimään, mutta uskoin joulukuun seitsemänteentoista päivään asti, että Julia olisi se, joka selviäisi. Hän kävelisi pois tilanteesta voittajana.

Nyt Julia on kuollut. Ehkä hän silti on jollain tasolla voittaja: mahdollisesti ensimmäistä kertaa hänet otetaan vakavasti. Ehkä hän lähti ajoissa, ennen kuin hänen isosiskonsa tarina etenee vielä surullisempaan suuntaan.



"Tässä on mun taulu, minun maalaama tauluni. Siinä lukee että 'HYPPÄÄ, OTAN SINUT KIINNI'."

Lepää rauhassa Julle.

Vuoteni 2013

En ole hirveästi tavannut kertoa elämästäni kirjoituksissani, sillä en pidä persoonaani tai elämääni kauhean mielenkiintoisina aiheina. Joissakin teksteissä tulen tosin sivunneeksi myös omaa elämääni hyvinkin intiimisti, mutta muuten olen kohdistanut pääpainon sanalle ja ajatuksilleni. Ja ihQutusbiiseille. Kaikkihan niitä kuuntelee.

Vuoden vaihtuessa olen tavallisesti poikennut periaatteistani n ja omistanut yhden kirjoituksen taakse jääneen vuoden muistelemiselle. Tässä jotain vuodestani 2013 kuvilla höystettynä.

Vuoden alussa olin lukion loppusuoralla oleva abiturientti. Viimeiset koulukurssit olivat lähestymässä loppuaan ja lukuloma oli alkamassa. En rehellisesti sanoen muista tammikuussa tapahtuneen mitään ihmeellistä, ja pikaisesti tsekattuani tuon ajan kirjoituksiani huomasin, ettei tuona aikana mitään erityistä edes tapahtunutkaan. 2012 joulukuussa olin värjännyt hiukseni vihreällä, eräällä viimeisistä puuttuvista hiusväreistä. Ulkonäölläni pyrin leikittelemään punaisella ja vihreällä ("värisokean painajainen") ja muutenkin räikeillä väreillä pidettyäni aiempana vuonna pääasiassa vain mustaa ja valkoista päälläni.

Helmikuun alkaessa ja tammikuun tipattoman päättyessä tuli vietettyä aikaa lempiaineeni alkoholin kanssa hyvinkin paljon. Juhlia riitti: Marjutin tuparit eli triplabileet, Elinan ja Sampsan luona olleet "sukujuhlat", penkkarit ja abiristeily.

Penkinpainajaispäivänä pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani eli olemaan Johanna Tukiainen. Kukapa poika ei haluaisi olla elämässään edes yhden päivän ajan Tuksu? Ohjelmaamme kuului Tuksun upeiden biisien soittaminen radiosta, Tuksun upeat tanssiliikkeet ja karkin jakaminen niille lapsille, jotka suostuivat puristamaan tätä seksipommia tisseistä. Eräässä yläasteluokassa saimme aikaan jopa jonon puristelemaan tulevista, innokkaista pikkukätösistä.

"Katsokaa TRANSU!"
"Mä en oo vittu transu mä oon Johanna Tukiainen!"
...
"Purista kunnolla! Ei ihme ettei sulla oo tyttöystävää jos noin vaan kämmensyrjällä kosket."
...
Eräs poika ei halunnut tulla puristamaan Tuksun rintoja, joten Tukiainen asettui hajareisin hänen pulpetilleen ja kysyi "pystytkö muka oikeasti vastustamaan tätä?" Pystyi se, mutta houkutus oli varmasti sen verran suuri, että hän sai karkkia uskomattomasta itsekuristaan.

Skandaali! Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja käpälöi duckface-Tuksua!

Peruukin hankin kuopiolaisesta KäherrysTarvike-liikkeestä, vaatteet bongailin kirpputorilta, meikit saatiin lahjoituksina. Vaikeimmaksi meikissä tuli ihon saaminen Tukiais-tason oranssiksi. Edes itseruskettava ei meinannut auttaa, mutta sitten keksin sekoittaa oranssisävyistä poskipunaa ylitummaan meikkivoiteeseen. Jälkikäteen joudun toteamaan, että valitettavasti Siilinjärven lukiolla vieraillut Tukiainen oli liian laiha, vaikka yritinkin lihottaa roolia varten tyynyillä ja huppareilla.

Abiristeily tuli ja meni, viimeisenä abeja yhdistävänä kokemuksena se oli oikein hauska. Oma ainutlaatuinen abiristeilykokemukseni päättyi hyttiin sammumiseen, joten esiintyjänä ollut Apulanta jäi näkemättä. Olin ollut tiettävästi aika sekaisin: olin muun muassa ylistänyt erään koulumme opettajan seksikkyyttä, juonut buffetissa toisten kaljoja ja valkoviinejä, puhunut ja sylkenyt samalla kalaa ulos, hytissä olin levitellyt Raxin tarjouskuponkejani joka paikkaan... Aamulla olo oli hehkeä.

Kirjoittamisen osalta helmikuu oli hiljainen. IRC-Gallerian blogissa teksti 10 vinkkiä iskeä nainen – Erkki neuvoo herätti ansaittua huvittuneisuutta.

Abivelvollisuuksien jälkeen siirryin luonnon helmaan valmistautumaan tuleviin YO-kokeisiin.

Maaliskuu oli kiireinen kuukausi. Tekstin tuottamisen osalta olin ahkerana ja tulin julkaisseeksi monta kirjoitusta, joihin voin sanoa olevani tyytyväinen. Syö hampurilaisemme ja pelasta maailma ja laulunsanoitus Hei Suomi-neito lienevät mainitsemisen arvoisia. Kirjoitin myös vuoden ensimmäisen novellini "Talven jälkeen koittaa aina kevät" (nähtävillä Lärvikirjassa kaikille kavereilleni). Lisäksi penkkarikysymyksistä koottuun Tuksu-tietovisaan pystyi osallistumaan maaliskuussa – IRC-Galleriassa Tuksu-tietämystään osoitti vain pari osallistujaa, mutta Lärvikirjan puolella siihen osallistui noin 20 ihmistä. Ei mikään OMG-saavutus, mutta silti ihan hyvin, onhan yhteydenpito ja osallistuminen aikakautenamme aika passiivista.

MAOL-taulukoihin ei saa tehdä merkintöjä, mutta tämä olikin terapiaa.

Kirjoituksia edeltävänä aikana annoin korvessa hengaillessa parran kasvaa. Sänki toimi motivaattorina pysyä poissa ihmisten ilmoilta, lukemassa ELÄMÄÄKIN TÄRKEÄMPIIN KOKEISIIN (vitut). Normaalisti julkisilla paikoilla liikkuessa pidän pärstän edes jotakuinkin huolitellussa kunnossa, joten turpakarvoitus toimi toivotulla tavalla. Ainoan poikkeuksen tein juuri viikonloppu ennen kirjoituksia, kun lähdimme kaverini Saran kanssa tsekkaamaan Mariskan & Pahat Sudet Nilsiässä ja Juankoskella.

Paikallislehdessä "mitäs nyt lukion jälkeen"
-henkisessä haastattelussa käytetty kuva. Foton
on näpsäissyt Veera Törmänen. Hänen blogiaan
voi käydä katsomassa osoitteessa
veeratormanen.blogspot.fi.

Kirjoitukset alkoivat äidinkielellä. Kaksi viikkoa oli onneksi ohi nopeasti ja lopuksi vedin aikuisesti Maolin kanteen kirkkoveneen. EI ENÄÄ KOSKAAN.

Lukion epävirallisesti loputtua vietin aikaani aluksi paljon lenkkeillen ja työtä hakien. Lopulta pääsin huhtikuussa siivoamaan Kuopion yliopistollista sairaalaa. Laitoshuolto ei ehkä ole mikään unelmaduuni, mutta lukion jälkeen ilman varsinaista ammatillista koulutusta ei varmaan voi tienata paremmin miltei missään muualla. Konservatiivisessa sairaalamaailmassa vihertävän turkoosi pääni herätti huomiota, mutta (ihme kyllä) kaikki hiuksistani tullut palaute oli posiitivista.

Siivosin kliinisen fysiologian ja kliinisen neurofysiologian osastoa. Eräs mieleeni jääneistä yksityiskohdista oli osaston eräässä huoneessa olleet elektrodimyssypäiset nallet. Osastolla tehdään usein aivosähkökäyrä- eli EKG-tutkimuksia, osa niistä lapsille. Ehkäpä otsojen esimerkin myötä lasten on helpompi laittaa elektrodimyssy päähänsä.

Edustava baarimikko.

Huhtikuussa alkoi myös lukion minulle ja kaverilleni Liinalle tarjoama drinkkikurssi! En tiedä mikä lukiomme rehtoriin oli mennyt, mutta hän hyväksyi kurssihakemuksemme – koskaan aiemmin hän ei ollut niin tehnyt tämän kurssin osalta. Pääsimme Liinan kanssa tutustumaan drinkkimaailmaan ja opimme joukon niin baarien perusdrinksuja kuin erikoisuuksiakin.

Teimme kuun aikana lisäksi muuttoa kaverini Petran kanssa Kuopioon. Löysimme alivuokralaisuusmahdollisuuden kesäksi. Ehdimme käydä tutustumassa asuntoon ja sopia muutosta, mutta ikäväksi yllätykseksi vajaat kaksi viikkoa ennen muuttoamme (jonka oli määrä olla vappuna) sain asunnon vuokralaiselta sähköpostiviestin otsikolla "Ikäviä uutisia". Arvelin ikävän uutisen olevan, etteivät vuokralaiset jätäkään meille Xboxia käyttöön kesän ajaksi tai jotain vastaavaa, mutta ei, vielä pahempaa, vuokranantaja oli irtisanonut heidän vuokrasopimuksensa! Luonnollisesti alivuokralaisuudestammekaan ei tullut mitään, joten Kuopioon muutto Siilinjärveltä jäi. Myöhemmin olen miettinyt kyseessä olleen onni onnettomuudessa – ainakin tuli säästettyä rahaa.

Huhtikuu vaihtui toukokuuksi (ah<3) Frederikin keikalla. Olemme pienellä kaveriporukalla "fanittaneet" Reetua jo vuodet, joten oli fantastista viimein tavata elävä legenda kasvotusten. Iso mies livenä! Sain Reetulta kultaisen kädenpuristuksen.

Toukokuussa hiukset vaalentuivat tulevien YO-juhlien takia, drinkkikurssi tuli loppuunsa, YO-tulokset saapuivat ja työt sairaalalla jatkuivat.

Kesäkuussa juhlittiin valkolakkia ja pääsin pitämään lukiomme uuden ylioppilaan puheen. Puheessani halusin kiinnittää huomiota myös lukion varjopuoliin. Kiireisen päivän aikana tuli käteltyä lähemmäs sadan ihmisen kanssa ja juotua aivan liian monet tervetuliaiskuohuviinilasilliset. Seuraavana päivänä luvassa oli paluu arkeen. Olo oli väsynyt, mutta onnellinen.

Kesäkuussa "etenin laitoshuoltajan urallani" ja pääsin siivoamaan päivystysosastoa KYSillä. Kirjoitin ammattini inspiroimana novellin "Paskaduuni", jota useat ovat kehuneet parhaimmaksi tarinakseni koskaan. Toivon jonain päivänä löytäväni jonkinlaisen novellikilpailun, johon voisin osallistua kyseisellä tekstillä.

Kun meikämannella viimein oli rahaa töiden myötä, aloin suorittaa moottoripyöräkorttia. Ajokouluvalinta (Ajo-opisto) oli tosin virhe. Ensipyöränäni oli kuristettu KTM Duke 690, jollaiseen minulla itselläni tosin ei valitettavasti ole varmaan koskaan varaa. Olin luvannut itselleni, että 2013 antaisin tilaa erityisesti poikamaisille puolilleni, ja tämä oli yksi niistä.

Kesä kului baareillen, töitä tehden ja kirjoitellen. Ajoittain saimme kavereiden kanssa huvittuneina huomata, kuinka helvetin usein meitsiä luullaan baarissa naiseksi. En edes tajua, nykyinen ulkonäköni on jopa suhteellisen pojan näköinen verrattuna parin vuoden takaiseen ulosantiin! Erään illan iskuyritysennätys taisi olla peräti kolme tyyppiä, joista kiusallisin pokausyritys tuli joltakin uusnatsilta. Kätellessään ja esitellessään itsensä kättelin takaisin ja sanoin nimeni. Ääneni kuultuaan hän vaikutti hämmentyneeltä ja kuiskasi: "hyvin naamioitu". WTF.

Lääkiksen pääsykokeiden tulokset tulivat, olin muutaman pisteen päässä pääsemisestä sisälle. Tulokset olivat yllätys, sillä odotin olevani kaukana läpipääsystä: en lukenut kokeisiin ollenkaan, sillä olin päättänyt ottaa kevään rennommin. Ainakin tiedän, että halutessani joskus sinne tosissani pääsen kyllä sisään, jos se oli täpärällä nytkin.

Kesän aikana tuli kirjoitettua muun muassa humoristiset tekstit Autokoulutus kaipaa uudistusta ja Coca-Colan nimikampanjaa satirisoiva Kriisi.



Loppukesästä osallistuin kahdella novellillani Portti-lehden novellikilpailuun, eli menetin siis novellikilpailuneitsyyteni. En odota mitään ykköspalkintoa, mutta jokin säälisija tai kunnianosoitus omalle tekstille olisi hieno saavutus, osallistuuhan kilpailuun ammattilaisiakin. Tuloksien olisi pitänyt tulla joulukuussa, mutta mitään ei ole kuulunut... Tiettävästi kilpailuun on osallistunut tällä kertaa ennätysmäärä ihmisiä. Jännitystä on siis luvassa vielä joksikin aikaa.

Sivarikeskuksen kiveen on kaiverrettu rauhanmerkki.

Elokuun alussa alkoi siviilipalveluksen suorittaminen Lapinjärvellä Uudellamaalla. Siviilipalveluksen ensimmäiset neljä viikkoa vietetään koulutuksessa Lapinjärven sivarikeskuksella. Koulutuksen parhaimpia puolia oli mahdollisuus käydä järjestyksenvalvojakurssi, ehkäpä tuosta irtoaa vielä joskus jokin uusi ammatti? Viikonlopuiksi pääsi lomille. Itse menin viikonlopuiksi Helsinkiin bilettämään ja tuttavia näkemään. Koulutuskuukausi oli eräs elämäni hauskimpia ja kosteimpia: illat koulutusjaksolla juotiin kaljaa, lisäksi viikonloput Helsingissä tapasivat mennä alkoholin merkeissä. "Four weeks on the road" oli mielenkiintoinen, ihmisenä kasvattava (ja lompakkoa laihduttava) kokemus.

Mmmm, beer. Paluumatkalla kotia päin.

Erityisesti toinen kolmesta Helsinki-viikonlopusta vaikutti elämääni merkittävästi, sillä tutustuin baarissa (ja hah, vielä homppelibaarissa jonne en olisi halunnut lähteä – onneksi kaverini Santeri halusi) androgyyniseen naishenkilöön, jonka kanssa päädyin nopeasti seurustelemaan. Nopeasti liekkiin roihahtanut suhde päätyi kuitenkin valitettavasti loppuunsa lähes yhtä nopeasti kuin alkoikin. Juttua ei ollut järki enää jatkaa, joten lokakuussa olin sinkkumarkkinoilla. Toki olisi ollut mukava, jos suhde olisi kestänyt pidempään, mutta joskus kauniit ja ihanat asiat vain tulevat loppuunsa ennenaikaisesti. En kadu mitään, oikeastaan olen jopa jossain määrin onnellinen saatuani kokea jotain romanttista teini-ikäisenä. Käytiin soutelemassa järvellä, katsottiin Titanic yms söpöä lällyilyä. En uskonut aiemmin, että tulisin sellaista koskaan kokemaan. Parisuhteen ajalta käteen jäi teksti Helvetti kuinka hankalaa seurustelu nykyaikana on.

Syyskuussa palasin takaisin normaaliin työelämään. Sivarissa työpalveluspaikkaa ei löytynyt Kuopion alueelta, joten anoin palveluksesta niin sanottua HSL-lomaa. Syksyn aikana sopivaa paikkaa ei löytynyt, ja minun olisi pitänyt palata Lapinjärvelle joulukuun alussa, mutta tadaa, en mennyt. Olen hakenut nyt sivariin lykkäystä ja odottelen tietoa sen saamisesta. Saatan olla tällä hetkellä etsintäkuulutettu jätettyäni palaamatta sivarikeskukselle, mutta en oikeastaan jaksa välittää koko asiasta: jos joudun vankilaan, niin, no, sitten joudun. Totaalikieltäytyminen on vaihtoehto sekin.

Syyskuun huippuhetkiä oli oman blogin perustaminen. Jo aiemmin keväällä olin päättänyt viimein laajentaa IRC-Gallerian jaaritteluni oikeaksi blogiksi. Olin jo pitkään säästellyt joitakin ideoita (mm. Tulevaisuuden puoluekartta) kunnollista blogia varten. Osoitteeksi valikoitui Erkkipekka, sillä erq.blogspot. -osoite oli jo varattu! Samoin jopa erkkiperkele.blogspot. on varattu, se kuuluu jollekin ranskalaiselle! Toinen WTF. Blogi on vieläkin hieman keskeneräinen, mutta ainakin se on ehtinyt saada ensimmäiset lukijansa.

Jos vuosi 2013 muuten olikin aika huippu, niin lokakuu oli täyttä paskaa. Tiivistäen vitutuksen syiksi voisi sanoa muun muassa kaktusteni joukkokuolemat (niihin iski joku saatanan sienitauti), parisuhteen kariutuminen, ankea vuoro työpaikalla, epätietoisuus omasta elämäntilanteesta... Olin loka- ja marraskuussa usein pahalla tuulella, minkä annoin näkyä myös otetuissa kuvissa. Jos jotain positiivista kuukaudesta keksii, toteutin viimein suunnitelmani hiuksista, joissa latvat ovat mustat tukan muuten ollessa valkoinen.

Loppusyksy meni pitkälti töiden merkeissä: marraskuussa sain ilouutisia, kun Ingmanin taideteolliselta oppilaitokselta soitettiin ja kysyttiin, haluaisinko tulla heille töihin alastonmalliksi. Olin hakenut paikkaa lokakuussa, mutta hiljaisuuden takia oletin jonkun toisen tulleen valituksi. Aiheesta myöhemmin joulukuussa kirjoitettu blogimerkintä nousi blogger-pohjan ajalta blogini luetuimmaksi tekstiksi kertarysäyksellä. Muutenkin marras- ja joulukuussa tuli kirjoitettua kaiken työnteon ohella paljon kaikenlaista, mutta suurin osa tästä matskusta on vielä toistaiseksi julkaisematta...

Taidemallin hommien ohella jatkoin toista työtäni eli sairaalasiivousta. Koska tarvitsin toisen työni takia viikonloppuvuoroja, pääsin siivoamaan [kuvittele tähän pahaenteistä rummutusta] teho-osastoa. Aiemmin valittelemani siivoustyön yksinkertaisuus unohtui taka-alalle, kun työn haastavuus ja rankkuus nousivat uusiin sfääreihin. Välillä on tullut nähtyä kaikenlaista, mitä ei olisi tarvinnut nähdä. Joulukuun puolivälissä pääsin kahden muun duunin ohella vielä lajittelemaan joulukortteja Postille, joten tekemisen pulaa ei 15-tuntisten työpäivien ansiosta ollut. Mutta hei, aika mahtava kombo: tämä ulkonäkö, ei koulutusta, lama-aika, kolme työtä. Mikä ei kuulu joukkoon?

Vuosi vaihtui. En tiedä, mitä haluan elämässäni tehdä, ehkä ainakin vielä jonkin aikaa vain katselen ja kokeilen kaikenlaista. Esimerkiksi laitoshuolto ei ole mikään unelmaduuni, ja se on saanut minut pohtimaan, haluanko sittenkään olla doctori? Voisiko jokin työ vaikkapa kirjoittamisen parissa sopia minulle paremmin? Ehkäpä. Joka tapauksessa, 2013 oli mahtava tunteiden vuosi. Hyvässä kuin pahassa. Elämä onkin elämisen arvoista vain silloin, kun tuntee jotain.

Blogit ovat ihania

Eräs syy siihen, miksi pidin jaaritteluni pitkään vain teinigalleriassa, oli se, etten halunnut perustaa varsinaista blogia. Ilkeät kielet ovat väittäneet, että tämä johtuisi siitä, että vihaan blogeja, mutta se ei pidä paikkaansa: minusta blogit ovat todella fantsu juttu.

Olen aina pitänyt mielenkiintoisena katsella ihmisten loputtoman pituisia kuvakollaaseja tämänpäiväisistä Homon & äMmän ostoksista ja heidän Ben & Jerry's -jäätelöistään. Olen aina pitäny kieli oppilisesti moitteettoman textin lukemisesta.

Ihmisten elämä on niin kiintoisaa. Käymme töissä, koulussa, mummolassa, omassa huoneessa, kaverin luona, kaupassa, baarissa, ulkoilmassa, vessassa. Syömme perunoita ja makaronia. Laitamme hiuksia ja kuuntelemme musiikkia. Juomme Coca Colaa ja alkoholia. Pelaamme Kimbleä ja Afrikan tähteä. Selailemme tumblria ja katsomme Supernaturalin tuotantokausia.

Ehkä sittenkin teen tästä blogin, johon postailen kuvia säärieni epiloinnista ja kirppariostoksistani.

Jostain syystä, kaikesta internetkirjoitusten kirjosta ja sen mahtavuudesta huolimatta, ainoa vakituisesti seuraamani nettipäiväkirja on Johanna Tukiaisen blogi. Siinä on vain sitä jotakin.
(Kaverini, joka luet tämän: totta kai luen juuri sinun blogiasi myös! Tiedät, että tarkoitan juuri SINUA!)
Tuksulle tapahtuu! Milloin hakataan ohikulkija kadulla, milloin pokataan juoppohullu Lapin perukoilta.

Vetäkää paremmaksi.