Toukokuun ihQutusbiisi

I made it throught the wilderness
Didn't know how lost I was until I found ihQ.

Toukokuussa ihQuinta on The Aces – Strong Enough.

En usko enää Madonnaan

Ja katso! Hän lauloi ristillä. Ja se laulu kuului kauas kaikille kansoille. (2. Conf. 6)

Madonna on popin jumalatar. Tuhatkasvoinen seireeni, nahkansa luova kameleontti, jonka ihon alta paljastuu uusi lavapersoona. Feeniks-lintu, joka reinkarnoituu aina uudestaan tuhkasta nousten. Ikiaikainen Afrodite, jonka syntymästä on niin kauan, että sen huhutaan tapahtuneen merenvaahdosta muodostumalla. Maria Magdalena, joka hairahtuu ja tekee parannuksen – uudestaan ja uudestaan. Neitsyt Maria, koko pop-luomakunnan äiti.

Olen ollut jo vuosia niin sanottu tapamadonnafani. Madonnan elämän seuraaminen ja musiikin kuuntelu ovat vuosien saatossa muodostuneet tottumukseksi, arjen rutiineiksi vailla tarkoitusta. Ne ovat riittejä, jotka sopivat kaikkiin elämän osa-alueisiin. ”American Lifen” rukouksia toistetaan kun ahdistaa, ”Like a Virgin” toimii kutsuvana soidinlaulunani kymmenen kaljan jälkeen pubikaraokessa, ”Hung Up” on nollaluvun määrittelevä hymni.

Lausun ”Frozenia” sulattaessani pakastekanaa.

Viime vuodet uskoni on ollut koetuksella. Madonnan tuotanto 2010-luvulla on jättänyt minut kylmäksi. Siitä on puuttunut se elämän ilo, joka minua aikoinaan ihastutti. ”Bitch I’m Madonna” -tasoiset sanoitukset tai monilapsisen perheen äidin katkerat avioeroräpit eivät herätä minussa samastumisen tunteita. Madonna ei ole aikoihin luonut trendejä vaan seurannut niitä.

Uskoani on ylläpitänyt tieto, että seuraava levy voisi olla se, mitä Madonna tarvitsee: uudelleensyntymisen, legendan renessanssin. Taiteellisesti eheän kokonaisuuden, joka määrittelee musiikin vuosiksi eteenpäin.

Viime vuodet olen saanut jatkuvasti todisteita, joiden näkeminen on ollut minulle vaikeaa. Toinen toistaan huonompia kappaleita. Musiikkivideoita ilman koreografiaa. Tänä vuonna pääsiäisen aikaan liikuin syvillä vesillä: huusin, kiljuin, kävin jaakobinpainia itseni kanssa. Aluksi vähättelin, sitten nauroin. Vihasin. Sitten taistelin. Lopulta hävisin.

Tunnustan: en usko enää Madonnaan.

Tämä on apostasiani.

Madonnan uusin single ”Medellín” osoitti sen, mitä olin pelännyt. Sitä Madonnaa, johon uskon, ei ole olemassa. 

En usko, että ikäkriisiinnaulittu Madonna nousee kuolleista. En usko, että toista tulemista tapahtuu. En usko, että hän on tuleva tanssittamaan sekä eläviä että kuolleita. Olen odottanut liian kauan.

Usko minua! Vielä tulee se päivä, jolloin väärät proeetat horjuvat, heidät saatetaan alas jalustoiltaan. (Reb. 2:2)

”Medellín” on yksinkertaisesti niin huono, että joudun määrittelemään uudestaan, mitä Madonna tarkoittaa. Hajuton ja mauton kappale, joka ei lähde koskaan käyntiin. Madonnan ja Maluman välillä on yhtä paljon jännitettä kuin Dannylla ja Erikalla ilman viagraa. Madonnan äänessä on niin paljon autotunea, että Cherin ”Believe” kuulostaa akustiselle nuotiolaululle. Säkeet, kuten ”we built a cartel just for love”, eivät tarkoita mitään.

Vuoden 2015 ”Bitch I’m Madonna” oli sentään hyvällä tavalla huono: se oli niin huono, että sitä oli pakko kuunnella edes läpällä. ”Medellín” ei ole oikein mitään. Siinä ei ole mieleen jäävää melodiaa tai lyyristä koukkua: vain ontto ”one two cha cha” jää kaivertamaan takaraivoa kuin auton jäisen tuulilasin skrappaaminen. Miten tätä tekelettä voisi koskaan verrata mihinkään ajattomaan klassikkoon, joita laulajan lähes 40-vuotisen uran aikana on kuultu?

Pari vuotta sitten Madonna muutti Lissaboniin. Sydämessäni helähti: ehkä Portugalin välimerellinen ilmasto toisi mukaan uuden kulta-ajan. Materialistityttö itse on kuvaillut saaneensa uuteen tuotantoonsa inspiraatiota juuri portugalilaisesta elämänasenteesta ja musiikista. Missä se näkyy? Ehkä portugalilaiset keksivät tietokoneohjelman, jolla ääni autotunetetaan?

Huhujen mukaan Kuusmäen alakoulun kuvisluokka on auttanut Madonnaa albuminsa kannen kuvanmuokkauksessa.

Halusin vielä uskoa, että levyltä julkaistu toinen kappale korjaisi tilannetta. Etukäteishype tiesi kertoa voimaannuttavasta pride-anthemista. Jätän tähän lainauksen kappaleen kertosäkeestä:

(Rise) / I rise (I rise) / I rise (rise) / I rise up above it / Up above it (rise) / I rise (rise) / I rise (rise) / I rise / Up above it all

Ehkä albumin kappalelistalla oleva ”Bitch I’m Loca” tarjoaa jotain lyyrisesti kiinnostavampaa.

Uusia biisejä on muuten tehty 18 kuukautta. Youtubessa amatöörit tekevät tarttuvia pop-koukkuja tunnin pituisissa biisientekohaasteissa.

Perheenjäseneni ja monet ystäväni ovat samoin tapamadonnafaneja. Olen epävarma, mitä paljastukseni myötä tapahtuu. Voi olla, ettei yhteisö ota minua vastaan. Jotkut saattavat kääntää minulle selkänsä ja sulkea minut ulkopuolelle. Joudun ottamaan sen riskin: en vain voi elää enää valheessa.

Madonna-yhteisö ei hevin hyväksy kritiikkiä kuningatartaan kohtaan. Esimerkiksi ”Medellínin” musiikkivideo täyttyy fanaattisimpien palvojien kommenteista: en voi lopettaa tämän kuuntelua, ollut päiväkausia repeatilla, tässä on kesän 2019 kuumin hitti. Billboard-gaalan esitys, jossa Madonna pääsääntöisesti seisoo ja makaa erikoistehosteiden keskellä liikuttaen huuliaan taustanauhan tahtiin, on eräälle kommentoijalle paras koskaan näkemäni esitys (montako esitystä kyseinen henkilö on sitten nähnyt, oikeasti?). M on taikasana: en aluksi pitänyt siitä, mutta kun kuuntelin useamman kerran, tää biisi kasvaa… Joukkosuggestio pakottaa yhteisön pitämään kehnoimmistakin tuotoksista. Yhteisön johtohahmot esittävät vaatimuksia: meidän täytyy jatkaa tämän kappaleen kuuntelemista ja ostamista, jotta se kohoaa listoille.

Madonna on saavuttanut aseman, jossa hän voi tehdä biisin äänittämällä vaikka vain kainalopierujaan. Joku ylistää kyllä. Joku löytää kappaleesta kehollisen itsensähyväksymisen sanoman, toinen näkee tekeleen tulevan kesän hittinä, joka muuttaa musiikin suuntaa pysyvästi – silloinkin kun kyse on vain kainalopieruista.

Uskoni on tuonut minulle paljon sisältöä elämään. Samoin varmasti monille muillekin, enkä haluakaan kyseenalaistaa kenenkään toisen uskoa. Haluan vain kertoa omastani.

Jokin voima sisälläni sanoo yhä, että ehkä luvassa on kaikista enteistä huolimatta lopulta taiteellisesti upea aikakausi, vaikkei ole. Ehkä olen lopulta yhä munaton agnostikko, joka jättää oven auki. Kielsin Madonnan 2012. Toisen kerran kielsin hänet 2015. Jos edessä on kolmas huono albumi, kiellän hänet kolmannen kerran tänä kesänä.

Toi mitä tulevaisuus mitä tahansa, onneksi on olemassa aina menneisyys. Kolme kultaista vuosikymmentä klassikkohymneineen.

Niiden paratiisiin voin aina palata.