Tammikuun ihQutusbiisi

Play it, Erkki.

Tammikuun ihQuinta on Alan Walker - Faded. Norjalaiset ne vain osaavat!

Vuoden 2015 ihQutusten alut parodisoivat tunnetuimpien filosofien sanomisia. Kuinka monta tunnistat?

”IhQutan, olen siis olemassa.”

”Kuvittele maailma, jossa ihmiset olisivat kahlittuina luolaan, jossa kuulisivat vain kaikuja suomi-hopista. Se olisi heille musiikkia: kaikki, mitä he kykenevät kuulemaan. Jos jonain päivänä joku heistä pääsisi pakenemaan luolasta ja kuulisi kaikki maailman sulosoinnut, kuulisi ne paremmista äänentoistolaitteista ja sitten palaisi takaisin luolaan, olisi lähes mahdoton selittää yhä kahleissa kiinni oleville eroa heidän todellisuutensa ja todellisen todellisuuden välillä. Se on ihQutusbiisin tehtävä: tuoda hyvä lähelle kuuntelijaansa.”

”Otamme tarkasteltaviksi kaksi väitettä, jotka tiedämme tosiksi. A: Erkin musiikkimaku on loistava. B: Erkki valitsee kuukauden ihQutukset mielivaltaisten mieltymysten perusteella. Näiden kahden väitteen perusteella voimme tehdä johtopäätelmän C: Kuukauden ihQutusbiisit ovat loistavia.”
”Ihmisen on toimittava aina siten, että hänen toimintansa kantava ajatus voi periaatteessa tulla ihQutusbiisiksi kaikkina aikoina.”

”Elämä ilman ihQutusta ei olisi elämisen arvoista.
Olen oppinut, että monet ihmiset luulevat tietävänsä, mikä on hyvää musiikkia. Todellisuudessa he tietävät siitä vähän. Ehkä etuni on, että tiedän, ettei musiikkimakuni ole hyvä. Mitä edes on hyvä musiikki?”

”IhQutus on musiikkikansan oopiumia.”

”Oi aikoja, oi ihQutuksia.”

”Tiedostamattaan ihminen pitää ihQutuksesta. IhQutus vapauttaa sen, idin, antaa ihmisen tulla katarttisesti tietoiseksi haluistaan.”

”IhQutus on käsitettävissä tilana, johon kaikki pääsevät kuuntelemaan, nauttimaan ja haukkumaan kappaletta. Ihannetilanteessa siis tietty kaikki valkoiset, ylhäisöön kuuluvat heteromiehet.”

”Ihminen on syntynyt ihQuttamaan ja kaikkialla hän joutuu olemaan hiljaa.”

”Välinpitämättömyys johtaa pelkoon, pelko johtaa vihaan ja viha johtaa kuukauden ihQutusbiisiin. Tämä on yhtälö.”

”Tsze-Kung kysyi millainen on viisas mies. Mestari sanoi: "Hän ihQuttaa ennen kuin tanssii ja tanssii sen jälkeen ihQutuksensa mukaisesti."

Vuoden 2015 ihQutukset listana:
https://www.youtube.com/watch?v=5XR7naZ_zZA&list=PLYDpU3FaaPD309PXpReRvKFMe1gwJOf3K

Tammikuu: Galantis – Runaway (U& I)
Helmikuu: Madonna – Hold Tight
Maaliskuu: Sigma featuring Labrinth – Higher
Huhtikuu: Hilary Duff – Sparks
Toukokuu: Giorgio Moroder featuring Britney Spears – Tom’s Diner
Kesäkuu: RAC – Back of the Car
Heinäkuu: Haloo Helsinki! – Kuussa tuulee
Elokuu: Mignight Boy – Don’t Say No
Syyskuu: Frederik – Yön sudet
Lokakuu: Anssi Kela – 2080-luvulla
Marraskuu: Colplay – Adventure of a Lifetime
Joulukuu: Sandra Lyng – Play My Drum

LuQnurkkaus

Dan Brown - Kadonnut symboli
***
Kadonnut symboli on taattua Dan Brownia: mysteereitä, salaliittoteorioita, toimintaa ja runsaasti nippelitietoa. Symbolitutkija Robert Langdon päätyy tällä kertaa Washingtoniin ratkomaan vapaamuurareihin liittyviä mysteereitä. Kello tikittää: mikäli Langdon ei määräaikaan mennessä ehdi ratkaista vapaamuurareiden ikivanhaa salaisuutta, tatuoinneista ja muskeleista koostuva konna aikoo surmata kidnappaamansa Langdonin ystävän.

Brownin tapa kirjoittaa on mukaansatempaava: käänteitä tapahtuu, uusia ongelmia ilmaantuu, parin sivun pituiset jaksot ahmaisee nopeasti. Samalla nopeatempoinen tyyli rasittaa: osa käänteistä on ennalta-arvattavia, osa tuntuu teennäisen liioitellun suurilta. Vaikka monet knoppitiedot ovatkin kiinnostavia, ne myös puuduttavat lukukokemusta. Henkilöhahmojen suunnittelu ei ole koskaan ollut Brownin erikoisalaa: myös tällä kertaa kirjan hahmot ovat epäuskottavan yleissivistyneitä ja persoonallisuuksina helposti unohdettavia. Kirjan pahis on liian paha ja tekemässä tuhojaan ilmeisen heppoisin perustein. Kadonnut symboli on kuten muutkin Brownin kirjat: samaa tavaraa eri kansien välissä. Heikkouksistaan huolimatta se on kuitenkin ihan kelpo ajanviete, kunhan vain osaa laskea sormien läpi epäuskottavuudet, toistuvuuden ja pahviset hahmot.


Rosa Liksom - Hytti nro 6
**
Rosa Liksomin Hytti nro 6 kertoo Siperian-junamatkan pituisen tunnelmakuvauksen suomalaistytön matkasta menneessä Neuvostoliitossa. Hyttiseuraksi nuorelle tytölle osuu venäläismies, joka juo, kiroilee, kertoo uskomattomia tarinoita ja lähentelee seksuaalisesti. Tyttö näytetään romaanin aikana passiivisena tarkkailijana: mies toimii aktiivisemmin ja ajoittain varastaa huomion itseensä. Tytön ja miehen suhde kehittyy matkan aikana, ja luotaantyöntävästä miekkosesta paljastuu myös lämpimiä, inhimillisiä puolia.

Hytti nro 6 voisi olla kiinnostava tunnelmakuvaus, mutta jotain jää puuttumaan. Kuvaus tuntuu itseään toistavalta ja, noh, tylsältä. Hahmojen toiminta tuntuu ajoittain epäloogiselta. Jokin vain mättää: kuvaus ei vain oikein pidä otteessaan, vaan kirja unohtuu avattuna jonnekin. Kehuttavaakin toki on: kuvauksessa on paljon viittauksia venäläiseen kirjallisuuteen, ja näiden yksityiskohtien bongaaminen oli palkitsevaa. Kirja on saanut paljon kiitosta, joten tietyllä tasolla tuntuu harmilliselta myöntää, etten siitä erityisesti pitänyt. Ehkä Neuvostoliitto on natsi-Saksan tavoin hieman loppuun kaluttu aihe.

Louserit vuittuun ja muita Voiman vastamainoksia
Voima-lehden vastamainoksista koottu Louserit vuittuun -kokoelma on erinomainen ja hauska katsaus vastamainosten pariin. Vastamainosten idea on kritisoida mainosten keinoin kohdettaan: logo uusitaan rienaavaksi, ekologiset ja eettiset kysymykset nostetaan esille.

Kirja esittelee vastamainosten tekemisten vaiheita, joten visuaalisesti komeiden kuvien ja analyysin lisäksi myös mainosten tekemistä valotetaan. Heikko puoli kirjassa on se, etteivät kaikki vastamainokset ole enää ajankohtaisia, joten ne eivät välttämättä avaudu täysin.

Esko Salminen - Suomettumisen uusin aalto
Suomettumisen uusin aalto käsittelee Suomen ainutlaatuista Venäjä-suhdetta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Katsaus päättyy vuoteen 2010. Kirja on sangen kiinnostava jatko reilut puolitoista vuotta sitten lukemalleni Suomettumisen syövereissä -kirjalle, jossa käsitellään suomettumista alkaen toisesta maailmansodasta jatkuen Neuvostoliiton romahtamiseen. Kirjoittajat ovat eri miehiä, mutta Suomettumisen uusi aalto tuntuu suorastaan jatko-osalta aiemmalle.

Kirja sisältää mielenkiintoisia huomioita Suomen ajoittain hankalasta suhteesta itänaapuriin. Harmillista on, että se päättyy vuoteen 2010: paljon on ehtinyt tapahtua ja suhteet ovat viilenneet. Suosittelen Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille.


Dan Koivulaakso, Mikael Brunila ja Li Andersson - Äärioikeisto Suomessa
Äärioikeisto Suomessa julkaistiin muutama vuosi sitten kohujen saattelemana: kirjan kirjoittajat saivat osakseen uhkailua ja äärioikeisto riehui kirjan esittelytilaisuudessa. Sain kirjan viimein käsiini ja päätin katsoa, mistä kaikki kohu on lähtöisin.

Äärioikeisto Suomessa on monilta osin kattava kirja: sen lähdeluettelo on vaikuttava, ja kolme tekijää ovat saaneet aikaiseksi kielellisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Kirja on informatiivinen, ajankohtainen ja saa ajattelemaan. Sen eteen on tehty töitä. Suurimpana heikkouksena kirjassa on sen pamflettimaisuus: vaikka sitä voikin sanoa tietokirjaksi, siinä on paljon julistavaa ja vähemmän neutraalia materiaalia. Vaikken pidä äärioikeistosta, ilmiön käsittely neutraalimmin olisi voinut tuntua uskottavammalta. Kirjan teksti tuntuu otsikoita myöten paasaavalta, jopa pelottelevalta. Rakenne tuntuu ajoittain hajoavan, ja ilmiöitä tarkastellaan sirpalemaisesti. Kirja on saanut kritiikkiä myös Perussuomalaisten käsittelemisestä (viimeinen luku on pelkästään kyseiselle puolueelle), joskin pidin itse valintaa hyvänä: Perussuomalaisten tarkastelu osoittaa, että voimakkaan oikeistolaisia arvoja on myös eduskunnassa asti. Samoin välillä kirjaa lukiessa tulee olo, että kirjoittajien suhtautuminen omiin maailmankatsomuksiinsa tuntuu kritiikittömältä.

Kirja on ansiokas, mutta häiritsevänä elementtinä on sen poliittisen julistuksen omainen esitystapa.

Anu Kantola - Matala valta
Kirjassaan Matala valta viestinnän tutkija Anu Kantola esittelee kolme erilaista johtajatyyppiä sosiologi Max Weberin jalanjäljissä. Kantola erittelee kolme eri johtajatyyppiä (perinteinen/isällinen, byrokraattinen ja vallankumouksellinen auktoriteetti) erilaisin lähihistoriallisin esimerkein: kirjassa puidaan muun muassa Kekkosta, Paavo Väyrystä, Lipposta ja monia muita suomalaisen politiikan nimiä. Aineistoksi on valittu viiden vuoden välein tarkasteltavia lehtiä. Kirja pohtii vallan (tai sen näyttämisen) muuttumista pehmeämmäksi ja kosiskelevammaksi. Lopussa pohditaan myös eri auktoriteettityyppien ympärillä olevia tunneregiimejä, "tunneympäristöjä": miten tietty vallan tyyli sopii juuri tiettyyn aikaan.

Matala valta on napakka esitys, jonka päädyin lukemaan viestinnän opintojeni alkupuolella syksyllä. Pidin kirjasta: teksti ei kangistu hankaliin tieteellisiin termeihin, vaan kokonaisuus pysyy helposti lähestyttävänä ja ymmärrettävänä. Matala valta on kiinnostava näkökulma Suomen poliittiseen lähihistoriaan. Myös heikkouksia on: ehkä tyyleihin olisi voinut perehtyä syvällisemminkin. Kirjan tarkastelunäkökulmaa olisi voinut ulottaa myös hieman ulkomaille: kirjan johdannossa analysoidaan esimerkiksi Obamaa ja Putinia, mutta muutoin ulkovaltojen johtajia ei käsitellä. Miten vallan tyylit näkyvät ulkomailla, ovatko tyylien aikakaudet samat muualla, onko Pohjoismailla, Keski-Euroopalla tai anglo-amerikkalaisella kulttuurilla eroja? Samoin olisi ollut kiinnostavaa tietää enemmän vallankumouksellisista johtajista: vaikka yritysjohtajissa vallankumouksellisuutta (räiskyvyyttä, luovuutta, karismaa, omaa persoonaansa esiin tuovat johtajat) lisääntyvissä määrin onkin, politiikassa sen kuitataan olevan harvinaista. Toisaalta esimerkiksi Alexander Stubb edustaa mielestäni uutta, räiskyvää ja omaa persoonaa esiin tuovaa tapaa näyttää valta, muttei häntä edes mainita teoksessa – tämä on mielestäni valitettavaa.

Kokonaisuudessaan Matala valta on äärimmäisen mielenkiintoinen, oivaltava, erästä kirjaan rakastunutta opiskelijatoveria lainaten ehkä jopa "ihana" kirja, joka sopii vallasta, politiikasta ja Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille.

Homeros - Odysseia
Pentti Saarikosken versiossa Odysseiasta alkuperäisen eepoksen runomuoto on muutettu proosamuotoon ja toistoa on pyritty vähentämään. Kreikkalainen klassikko kertoo kuningas Odysseuksen seikkailuista, kun jumalat suututtanut jumalainen kuningas joutuu kotimatkallaan lukuisille harharetkille tavaten esimerkiksi kykloopin, noita Kirken, kuullen seireenien laulua ja vieraillen Manalassa. Lopulta Odysseus palaa kotiin ja surmaa uskollista vaimoaan, Penelopea, vietelleet kilpakosijat.

Saarikosken versio on mukavan helppolukuinen, vaikka toistoa on edelleen paljon. Odysseia on luonut paljon pohjaa länsimaiselle kirjallisuudelle ja on mielestäni klassikko, jonka ikuisiin tarinoihin kannattaa tutustua.

Kalevala
Katsoin Kalevalan loogiseksi jatkoksi wanhojen mytologioiden lukemiselle: aiemmin 2015 luin Gilgameshin, loppukesästä Odysseian.

Elias Lönrotin 1800-luvulla suomalaisrunoista kokoama eepos on kiinnostavaa luettavaa. Runot on koottu yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, joskin välillä yhdistelyt tuntuvat hieman keinotekoisilta. Sekalainen juoni kertoo Väinämöisen, Lemminkäisen, Kullervon ja monien muiden Kalevan kansalaisten vaiheista.

Kalevalan alkusointuriimittely on useimmiten sangen helppoa luettavaa. Toistoa on ajoittain, mutta se ei mene häiritsevän puolelle. Kalevalassa kiinnostavinta on sen suomalaisuus ja yhteydet muihin uskontoihin ja mytologioihin: Odysseiaan, kreikkalaiseen mytologiaan ylipäätään, Raamattuun ja Gilgameshiin verraten Kalevalasta löytyy paljon samankaltaisuuksia. En ollut ennen lukukokemusta esimerkiksi tiennyt, että myös Kalevalassa matkustetaan helvettiin/Manalaan/Tuonelaan ja palataan takaisin (eli siten voitetaan kuolema). Odotin myös kiinnostuksella loppupuolen Marjatta-runoa, jossa nuori tyttö syö puolukan, tulee neitseellisesti raskaaksi ja synnyttää Kalevalan uuden kuninkaan: yhteneväisyydet Raamatun Jeesukseen ovat selkeitä.

Suosittelen!

Jacked! Unauthorised Story behing of Grand Theft Auto

Bongasin Lontoossa käydessä tämän kirjan erään marketin tarjouskorissa, ja päätin ostaa sen. Kirjassa Grand Theft Auto -pelisarjaa seurannut toimittaja kertaa maailmaa muuttuuneen ja kuohuntaa aiheuttaneen pelisarjan historiaa. Olennaista kirjassa on liikkuminen tekijöiden keskinäinen toiminta kulisseissa, joiden taakse toimittaja on päässyt lukuisin haastatteluin ja henkilötapaamisin kurkistamaan. Myös yhteiskunnallinen keskustelu pysyy mukana jatkuvasti.

Grand Theft Auto on elänyt ensimmäisestä osastaan lähtien skandaaleilla: kohua aiheuttamaan palkattiin julkisuuden henkilöiden tiedottajana toiminut Max Clifford, joka onnistui kääntämään median huomioon peliin jo ennen sen julkaisua. Ensimmäisen osan jo ennakkoon aiheuttamaa kohua verrataan kasaritähti Freddie Starrin hamsterinsyöntikohuun: media saatiin syömään GTA:n "hamsteri".

Kirja kuvaa kiinnostavasti pelisarjan vaiheita, ja erityisesti ensimmäisen ja kolmannen osan työstämiset vaikuttavat olleen käänteen tekeviä vaiheita. Grand Theft Auto on ajankohtainen ilmiö, josta on kirjoitettu valitettavan vähän. Kirjan huonoiksi puoliksi voi mainita sen, että ilmiön ajankohtaisuuden takia historiikki on jo hieman vanhentunut: se päättyy GTA IV:n (2008) julkaisuun, ja tämän jälkeen on tapahtunut vaikka mitä. Ehkä välillä ilmiön yhteiskunnallinen pohtiminen olisi voinut olla laajempaa ja kuvailu milloin kenenkin pelintekijän pelikokemuksesta ("he could feel it, he was Niko" -henkinen liibalaaba pelin sisään astumisesta) taasen vähäisempää. Summa summarum: kirja ei ollut ajanhukkaa ja opetti minulle lempipelisarjastani paljon, mutta se olisi voinut olla paremminkin kirjoitettu.

Ulos kaapista

Tulin vähän aikaa sitten ulos kaapista vanhemmilleni.

En tarkoita seksuaalisuutta. Emme ole koskaan puhuneet aiheesta, mutta ymmärtääkseni he tietävät minun pitävän ihmisistä sukupuolesta riippumatta. Samaa sukupuolta kanssa olleen seurustelusuhteeni päätyttyä aihetta käsiteltiin sen verran, että pari viikkoa eron jälkeen mutsini kyseli, miksei poikaystävä ollut käynyt meillä hetkeen. Totesin, ettemme ole enää yhdessä, mihin hän sanoi höh. Se siitä. Ei mitään dramaattista, ei mitään mullistavaa, ei oikeastaan edes kiusallista.

Kyse on uskon asioista.



Erosin joulun jälkeen kirkosta. Hetki oli ajoitettu: tietyllä tasolla halusin viettää vielä viimeisen joulun kristittynä. Olin lisäksi hyötynyt jäsenyydestäni taloudellisesti kristinoppileirin (ortodoksisen kirkon vastine rippileirille) suorittaneena ja saamalla pienen rahallisen tuen ylioppilaaksi valmistumisesta. Monilta osin pidin (ja pidän edelleen) esimerkiksi kristinoppileiritoimintaa arvokkaana, joten päätin 18-vuotiaana maksaa muutaman vuoden ajan takaisin kirkollisveron muodossa. Vaikkei henkisiä arvoja kuulu eikä voikaan mitata rahassa, olisin kokenut eettisesti vääräksi erota kirkosta heti siirryttyäni nettosaajasta maksajaksi. Nyt aika lähteä tuntui oikealta: jos ei usko, niin ei usko.

Keskustelu tapahtui vahingossa. Pikkusiskoni mainitsi aikovansa erota kirkosta, ja äitini kysyi omasta jäsenyydestäni. En halunnut valehdella, vaikka tiesin hänen pahoittavan mielensä. Yllätyin silti, kun huomasin hänen silmistään valuvat kyyneleet.

Kuullessa lastensa ateismista heräävät tunteet ovat varmasti kamalia. Ehkä erityisesti siksi, että se tarkoittaa omien lasten joutuvan helvettiin. En itse sellaiseen usko, mutta en ehkä edes halua tietää, kuinka pahalta helvettiin uskovalta tuntuu. Hän menee taivaaseen, minä katoan helvettiin.

Jos kyse olisi tahdon kysymyksestä, uskoisin. Ajatus jossain tuolla olemassa olevasta rakastavasta, korkeammasta voimasta tuntuu lohduttavalta. Harmikseni muu maailmankuvani ei sovi yhteen Jumalan tai jumalolentojen kanssa. Tietyssä määrin Jumala näyttäytyy minulle rakastavan isähahmon lisäksi myös hyvin ankarana, jopa julmana: olenhan minäkin olen joutava helvettiin uskonpuutteeni takia.

Olen onnekkaasti saanut kokea uskontoa yhteiskunnassa useasta näkökulmasta: äitini on uskossa, isäni ei. Ortodoksisen kirkkoon kuulumisen myötä sain myös kokea, kuinka valtakirkko tekee itseään tunnetuksi toisten uskosta välittämättä: jouduin valitettavan usein osallistumaan erityisesti ala-asteikäisenä evankelisluterilaisen kirkon hartaustilaisuuksiin. Joulukirkosta poisjääneitä kohdeltiin laittamalla tekemään tylsiä tehtäviä jälki-istuntoluokassa, aivan kuin kyseessä olisi ollut rangaistus. Minun kirkkooni ei sen sijaan koskaan vaivauduttu tutustumaan. Kuuluminen vähemmistöön antoi kriittistä näkökulmaa enemmistökirkon suhteen.

Tulen aina muistamaan sen päivän, jolloin perheemme (äiti, minä ja pikkusiskoni) liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Kuoro lauloi kauniisti, auringonsäteet lankesivat kirkon ikkunoista, pappi valeli mirhalla ristikuviot otsaan, kämmeniin ja jalkoihin. Tulen aina muistamaan ortodoksiuskonnon tuntien kohokohtia, persoonalliset ja asialleen omistautuneet opettajat. Tulen aina muistelemaan lämmöllä kriparin välitöntä, rentoa tunnelmaa ja siellä saatuja, elinikäisiä ystäviä.

Hyviä aikoja.

Uskon, että ortodoksinen kirkko tulee tietyllä tasolla pysymään aina sydämessäni. En usko, mutta kirkko määritteli etenkin nuorempana paljon identiteettiäni. Ortodoksinen kirkko on monilta osin vanhanaikainen, enkä ole seurannut Venäjän ortodoksisen kirkon radikalisoitumista mielissäni, mutta samalla kreikkalaiskatolisessa kirkossa on sympaattista rentoutta, jotain aina ajakohtaista ja ikuista.

Tuntuu kummalliselta, että suhde johonkin, jota ei mielestäni ole olemassa, voi herättää näin paljon ajatuksia. Äitini kyyneleet tekivät minut surulliseksi. Ajan kanssa hän vaikuttaa tulleen jo sinuiksi asian kanssa. Haikeus haihtuvi hiljalleen, ja uskon tehneeni oikean päätöksen. Nyt menen eteenpäin näin.

Rehellisiä vinkkejä työelämään, joita ei TE-toimistoilla tai koulussa kerrota

Kirjoittaja ei ole ollut VMP:llä töissä, mutta netin syövereissä firman logon huhutaan tulevan sittenkin muusta kuin Varamiespalvelu.

Olen lyhyen työelämäurani aikana ehtinyt työskennellä useilla eri aloilla ja sitäkin useammilla työnantajilla. Siksi ajattelin antaa nyt vinkkejä työelämään – sekä työntekijöille että esimiehille. Kaikki tavallinen jargonia ystävällisyydestä, reippaudesta ja oma-aloitteisuudesta on jo varmasti kuultu, joten nyt on aika antaa rehellisempiä neuvoja duunimaailmaan.

Ohjeita työntekijälle

- Facebookia ei ole hyväksyttävää käyttää työpäivän aikana: ei edes kahden minuutin ajan pikaisesti, kun hommaa ei ole. Sen sijaan on täysin hyväksyttävää jäädä käytävälle puolen tunnin ajaksi valittelemaan puolitutulle työn rankkuudesta ja puhumaan paskaa työkavereistaan.
- Mies ei voi siivota naisen pukukoppia. Ei, vaikka mies seurustelisi sillä hetkellä toisen miehen kanssa. Miehet ovat saastaisia ja aina valmiina raiskaamaan naisia, myös niitä satakiloisia, viisikymmenvuotiaita suonikohjumummoja.

- Jos kesätyöntekijä tekee virheen, siitä ei missään nimessä kuulu kertoa hänelle itselleen. Kerro se suoraan esimiehelle, ettei se idiootti vain opi virheistään välittömästi, vaan kuulee asiasta kaksi viikkoa tapahtuneen jälkeen. Ei kannata puhua liian suoraan ihmisille, siitä voi syntyä kontakti ja pahimmillaan huomaat sijaisenkin olevan ihminen.
- Kun saat työvuorolistasi käteesi ja huomaat koko joulun olevan buukattu täyteen työvuoroja, muista valittaa mahdollisimman näyttävästi ääneen tyyliin "voi voi kuinka joulu menee töissä, taas minulla, ei nuo lisät korvaa perheen kanssa menetettyä aikaa". Kun joku tarjoutuu tekemään rahakkaat joulukeikat puolestasi, äskeisestä valituksesta huolimatta niitä ei tarvitse antaa.

- Jos työtuttu ei moikkaa nuoria työntekijöitä kaupungilla vastaan tullessa, hän vain haluaa pitää työn erillään muusta elämästä.
- Jos työntekijä käärii työhousunsa lahkeet kuumana kesäpäivänä, soita aiheesta esimiehelle. Työpaikka ei ole mikään pussihousujen kansoittama Arabia.

-Vaikkei hiustenvärin, tatuointien tai lävistyksien tiedetä tutkitusti vaikuttavan työtuloksiin, sen voi aina todeta faktana. Ainakin muistuttaa, ettei tuo nyt ole oikein asiallista.
- Oikeuksistasi huolehditaan. PAM on neuvotellut jäsenilleen omien sanojensa mukaan reilusti keskimääräistä paremmat työehdot. Ravintola-alalla ei tosin saa lauantailisää, palkkaus on muutenkin paska sekä ilta- ja yötyöstä maksettavat korvaukset ovat pieniä ja kiinteitä jne jne, mutta kuitenkin. Jos keskimääräiseen on laskettu myös indonesialaiset lapset, PAM:n väite pitänee paikkansa.

- Valittaminen on hoitoalan perusoikeus. Vaikka muiden alojen palkkaus on kehnompaa, töiden jatkuminen epävarmempaa ja työtunteja saa vähemmän, hoitajilla on aina oikeus valittaa kuinka huonosti kaikki on. Ei riitäkään aikaa puolen tunnin kahvitaukoon, äh, lehden tilauskin on osastolta lopetettu, mitäh, eikö kopiopaperia saakaan ottaa mukaan kotiin kokonaista pakettia?! PERKELE.
- Pyykkipussinsulkija kuuluu laittaa pyykkipussitelineeseen niin, että se on on telineen etuosassa. Tai sitten oikea tapa on laittaa se sivulle. Hildan työtavat ovat outoja, sillä hän siivoaa erään huoneen huolellisesti joka päivä, vaikka työohjeiden mukaan se siivotaan äärimmäisellä huolellisuudella vain kerran viikossa. Hildan mukaan hän on kuitenkin itse vain ainoa, joka tekee hommansa hyvin, muiden ollessa laiskoja. Nämä pienet riitojen purot tapaavat kasautua yhdeksi valtavaksi joeksi ja parhaimmillaan muutamien kuukausien pituisiksi sairaslomiksi.

Ohjeita esimiehelle
- Jos toimit esimiehenä, soitat ja tarjoat parin päivän varoitusajalla työvuoroa, mutta työntekijä on jo ottanut vastaan duunia toiselta työnantajalta, auo hänelle päätäsi ja kerro että kyllä meillä on sulle töitä tarjolla et please älä ota keltään muulta vastaan töitä me ollaan sulle luvattu töitä niin kyl meillä on sulle antaa minä olen sinun jumalasi sinulla ei saa olla muita jumalia.
- "Sinusta jäi todella positiivinen kuva, eikä minulla ole sinulle oikein enempää antaa tässä neuvoa. Et vain tällä kertaa sopinut täysin meidän profiiliin. Mut eiköhän sulle löydy töitä!" on erinomainen ohjenuora työnhakuun, kun hylätyksi tullut hakija haluaisi tietää, miksei osaamisestaan ja suosittelijoistaan huolimatta tullut valituksi. Et vain sovi profiiliin, ahaa, no niin, nyt on helppo kehittyä.

- Sano oudolle ja rumannäköiselle hobitille työhaastattelun päätteeksi "joo ja meillä ei siis ulkonäöllä ole TIETENKÄÄN mitään väliä, ei vaikka sullakin on tuollainen vähän rajumpi tyyli" ja lähetä heti seuraavana aamuna nimettömästä no-reply-sähköpostiosoitteesta automaattivastaus, ettei tämä ruma hobitti tällä kertaa tullut valitettavasti valituksi, koska ei ollut soveltuva haettuun tehtävään.
- Työntekijän oikeuksia, työehtosopimuksia ja lakeja pitää kunnioittaa. Paitsi jos satut olemaan esimiehenä fiktiivisellä firmalla nimeltä PersÄssä – jostainhan ne poonukset on revittävä asiakasomistajille. Kyllähän nyt työvuoron voi vaikka vielä samana päivänä kysymättä perua.

- Muista olla joustava – muista sanoa tämä työntekijälle. Sinun ei tarvitse joustaa.
- Työntekijän saa motivoitumaan tulemaan töihin, kun lupaat suullisesti työvuorojen olevan kello 14-21 välillä. Periaatteessa et ole edes valehdellut, kun työvuoro sitten alkaakin kello 16 ja päättyy 20. Kyllähän nuo tunnit sijoittuvat 14:n ja 21:n välille, eikö?

-----------------------------------------------------------------

Kamalaa, luulin tästä tekstistä tulevan hauskan, mutta vaikutankin tässä työelämän katkeroittamalta luuserilta.
Millaisia työelämäkokemuksia sinulla on?
(Muista peukuttaa, parempaa tämä teksti silti oli kuin Vivaksen tai Arvostettu.comin copy-pastetut paskat :D)

Neljätoista vuotta

Vuodet vierivät. Hyvää 14-vuotissyntymäpäivää rakas 3310. ˆˆ Tämänvuotinen synttärikuva otettiin raikkaan talvisissa tunnelmissa: se on hiukan viekoitteleva, Baywatch-henkinen poseeraus kannolla.

Vaikkei miltei mitään alkuperäistä osaa olekaan jäljellä, olet juhlasi ansainnut. Ensimmäisen teinivuoden angsteihin mahtui joulukuussa tapahtunut soittoäänien mykistyminen, mutta ehkä ne palautuvat joskus, kuten kävi aikoinaan muutaman kuukauden ajan poissa olleen värinän kanssa.

Muistan, kuinka 2006 isäukkoni sanoi minulle: "heivaa tuo jo helvettiin, tuohan on jo ikiwanha." Tänä vuonna tuosta tapahtumasta tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Onneksi en heivannut.

Nykyaikana kaikki täytyy vaihtaa. Kaiken täytyy olla uutta ja tehokasta. Onneksi ainakin omassa taskussani on vielä tilaa jollekin esineelle, joka ei tätä ajattelua edusta. Jollekin kestävälle, pysyvälle ja ajattomalle.