Lopussa aina tekopyhyys seisoo

"Sinun ikäisenäsi minä en välittänyt Raamatusta pätkääkään, mutta nyt olen lukenut sen kolme kertaa."

Kävin vierailulla lähisukulaiseni luona. Tavan kahvittelun ohella visiittiin kuului luento Raamatusta, Ikuisia kertomuksia -kirjasarjasta ja tietysti AA-kerhosta, jossa sukulaiseni on toiminut aktiivisesti. Hän ei pelaa enää edes korttia, ettei se aiheuttaisi riippuvaisuutta. Ehkä puheen oli tarkoitus toimia ennalta ehkäisevänä varoituksena huonojen tapojen aloittamisesta tai sitten kehotuksesta luopua jo aloitetuista synneistä. Kun miettii sukulaiseni historiaa, eli väkivaltaa, alkoholismia, peliriippuvuutta ja muutoin häikäilemätöntä elämäntyyliä, voinen sanoa neuvojen tulleen asiantuntijalta.

Ymmärrän ihmisen halun auttaa oman kunnostautumisensa myötä toisia, mutta inhoan siihen liittyvää tekopyhyyttä. Kun rappioalkoholisti raitistuu, hänen lisäkseen yhden yhtä tippaa ei saisi ottaa kukaan muukaan – niin viihteellä kuin ruoan yhteydessä. Kun itse lakkaa pitämästä hauskaa, muidenkin täytyy seurata perässä. Kun itse aloittaa kunniallisen elämän, kenelläkään ei ole enää oikeutta elää säädyttömästi. Siltä minusta ainakin usein tuntuu – olipa kyse suhteesta alkoholiin, tupakointiin, päihteisiin, vapaaseen seksiin, uhkapelaamiseen, uskontoon, yksityisautoiluun, pikaruokaan tai oikeastaan mihin tahansa. Kun itse tekee jotain väärin, virheitä ja kyseenalaisia vahinkoja pitää ymmärtää ja osata antaa anteeksi, mutta toisten elämälle on helppo heristellä toruvasti etusormea.

Joskus minusta tuntuu, että pahimmat saatanat kääntyvät uskoon ja turmeltuneimmista juopoista tulee terveysintoisia absolutisteja. Kylien säädyttömimmät jakorasiat hankkivat lapsia, menevät naimisiin ja alkavat elää idyllistä perhe-elämää. Ehkä elämän tarkoitus on kasvaa ihmiseksi, jota joskus nuorempana olisi vihannut.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos joku lopettaa viinan käytön, löytää pysyvän parisuhteen tai tulee uskoon. Minua ei vain kiinnosta kuulla "hauskaa voi olla ilman ilolientäkin" -tyylisiä valheita tai "sinun pitäisi aikuistua" -opetuksia – etenkään, jos saarnaaja ei ole ollut sen kunnollisempi kuin minäkään.

Toisinaan biletän kuplivien taikajuomien kanssa liikaa. Elän elämääni olettaen, ettei Jumalaa ole. Työnnän sukupuolielimeni mihin reikään sattuu. En syö terveellisesti. Ehkä joskus huomaan muuttuneeni, ehkä joskus huomaan nauttivan terveellisen iltapalan pelkän punaviinilasillisen kanssa pitkäaikaisen kumppanini kanssa.

Jos tällainen tylsistyminen – jota jotkut myös aikuistumiseksi kutsuvat – pääsee tapahtumaan, lupaan kuitenkin jokaiselle: en aio koskaan toimia näissä asioissa kenenkään moraalinvartijana.

Pekka kirjoitti ihan hyvät arvosanat, muttei se kiinnosta ketään

Jälleen on koittanut se aika vuodesta, jolloin ylioppilaskirjoitusten tulokset julkaistaan sensaatiomaisesti: laudaturennätykset paljastetaan, tänä vuonna rikottiin eniten kirjoitettujen aineidenkin ennätys 16 kokeella. Media pursuaa haastatteluja superlahjakkaista nuorista, joista osa kertoo ponnisteluistaan ja menestyksen eteen tehdyistä uhrauksista, osa toteaa, ettei puolisenkymmentä ällää nyt ollut saavutus eikä mikään.

Ylioppilaskirjoituksissa kiinnostavaa on se, ettei Suomessa ole mitään muuta asiaa, josta puhutaan yhtä paljon, mutta jolla ei ole lähes minkäänasteista käytännön merkitystä. Pelkkien ylioppilasarvosanojen perusteella yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin sisään pääsevät kuuluvat marginaaliseen vähemmistöön, saatikka sitten ne, joille opiskelupaikkoja erikseen tarjotaan. Suurin osa korkeakouluihin pyrkivistä ylioppilaista saa istua suosiolla pääsykokeissa, joiden lisäksi kirjoitusten arvosanat saattavat tuoda hakupisteisiin lisäarvoa.

Tuntuu, että vuosi vuodelta laudaturennätykset kasvavat – tänä vuonna parhaat kirjoittajat olivat keskimääräistä nuorempiakin. Valitettavan harvoin mediaa jaksaa kiinnostaa keskivertokirjoittajat: ne, jotka saivat hyvät, ihan hyvät tai juuri ja juuri läpi päässeen paperit. Kun Pekka kirjoittaa C:n ja M:n arvosanat, ne eivät kiinnosta ketään. Tämä on harmillista.

Itselleni lukioajoilta jäivät mieleen menestyjien lisäksi myös ne, joille tavoitteiden saavuttaminen ei ollut helppoa: muutama tyttö, joiden koko tutkinto meinasi jäädä kiinni yhdestä englannin kielen ylioppilaskokeen arvosanasta, poika, joka joutui käymään saman kurssin kolmesti, muutamia ihmisiä, joiden ruotsin tai matikan hylätyt meinasivat estää lukiotodistuksen saannin. Lopulta lähes jokainen sai tutkinnon ja valkolakin päähänsä, osa ajallaan kolmessa vuodessa, osa myöhemmin. Osa sai vuodattaa vaikeuksien voittamisen eteen hikeä ja kyyneleitä. Lisäksi oli niitäkin, jotka eivät onnistuneet – osa luovutti jopa viime metreillä. Myös oppimisen ongelmien kanssa kamppailleet ylioppilaat ansaitsisivat hatunnoston. Millaisia paineita kymmenen laudaturin kirjoittamista helpoksi kuvaileminen luo kaikille heille? Onko oikein kertoa vain vahvimmista voittajista ja unohtaa vaikeuksien kautta voittoon selvinneiden tarinat?

Nuorten itsetunnosta puhutaan huolestuneeseen sävyyn paljon. Huolen aiheena on erityisesti mahdottoman täydellisen ulkonäön pursuaminen esiin kaikkialla: mainoksien kauniit ja komeat mallit, viihdemaailman vetovoimaiset tähdet, uutisstudioiden mattapintaisiksi meikatut kasvot, pornon yltiötäydelliset kropat, nettiyhteisöiden suosituimmat ja virheettömät nuoret... Läheskään kaikilla ei ole vastaavaan virheettömyyteen jo pelkän perimän takia mahdollisuuksia. Nuorille syötetään jatkuvasti epärealistista kuvaa siitä, millaiset kasvojen tai vartalon kuuluisi olla. Miksi vain virheettömän ulkonäön ihannointia paheksutaan, kun nuorille esitetään samalla vain huippuälykkäiden voittajien saavutuksia, joihin samoin läheskään kaikilla ei ole jo pelkän geeniperimän tai ympäristön suomien kehittymismahdollisuuksien myötä mahdollisuuksia?

Kuusi tarinaa suomalaisten suhteesta luontoon

"Olen aina rakastanut luontoa, jo lapsesta asti. Nautin kesäilloista, jotka voin viettää omakotitaloni kuistilla ja katsella kaunista puutarhaani. Olen tehnyt sen eteen paljon töitä, mutta se on kannattanut. Lähimetsän alaskaatamisen jälkeen lisääntyneen tuulenvireen myötä pihallamme ei ole enää hyttysen hyttystä. Tarkan lannoittamisen myötä pionini kasvavat puolitoistametrisiksi, ja round-upilla rikkakasvit saa häviämään. Myös hyönteismyrkkyjä on pitänyt käyttää, mutta eipähän ole enää yhden yhtä hämähäkkiä tai muurahaista iskemässä jalkaani kiinni! Ainoa minua harmittava asia on perhosten katoaminen. Nehän ovat niin nättejä, minne ne ovat hävinneet? Joka tapauksessa, upeat, jalostetut perennani kukkivat silmää hivelevästi takapihallani ja minä voin nauttia kuistilla punaviinimarjamehusta ja DDT:n tasoisilla myrkyillä suojellusta, oman kasvimaan perunasta."

"Pitkästä aikaa pääsin mökille. Se sijaitsee metsän reunassa, järven rannassa, niittykin on vierellä. Lokit kirkuivat, aallot löivät rantakivikkoon, metsän puut humisivat hymnejään laulaen tuulessa. Niin hiljaista, että pystyin kuulemaan viimein omat ajatukseni. Siksi oli pakko saman tien ajaa kakskytä kilsaa kyläkauppaan ja ostaa koppa keppanaa, että ne saisi vaimenemaan. Helvetin helvetti!"

"Vaikka osa luulee, ettei me nykynuoret muka tykättäis luonnosta tai ollaan niin kaupunkilaisii, niin se ei pidä yhtään paikkaansa! Joskus otetaan Aatun kaa mopot ja lähdetään ajelee naapurin pellolle, läheiselle suolle tai luontopolulle ja vietetään aikaa kelistä sekä vuodenajasta riippumatta luonnon helmassa. Toisinaan ollaan lainattu kans iskän mönkijää, jos se on ollut jossain muualla työmatkalla. Kyl luonnos viihtyy, kun vaan keksii siellä tekemistä. Mökillä kyllä on tylsää, jos ei ole mopoa tai mönkijää tai kelkkaa."

"Perhoset ihastuttavat minua, ja olen kerännyt niitä itselleni mukavan kokoelman. Tyynyyn neulalla on tullut lävistettyä muun muassa amiraali, kuin myös vähän harvinaiseksi käynyt ritariperhonenkin! Erityinen ylpeydenaiheeni, joskin hieman salainen sellainen, on apollo, joka on itse asiassa rauhoitettu. Kaiken kaikkiaan minulla on noin 80 perhosta, joista suurimman osan olen haavistanut, neulastanut ja tunnistanut itse."

"Joskus tuntuu nykyajan kaupunkiteinejä katsellessa, että kokonainen sukupolvi on menetetty. Ei osata eikä ymmäretä mitään. Suhde luontoon on mennyttä, etääntynyttä: ei tiedetä, mistä maitopurkki tulee tai miten ruoka tulee pöytään, eikä jakseta oikeastaan edes välittää. Ennen se oli toista, ihmiset metsästi itse ruokansa ja elettiin hyvin ja terveellisesti. Syksyisin tulee usein käytyä kavereiden kanssa sorsastamassa ja hirvimetsällä: joskus pakastin on niin täynnä lihaa, että osa menee pilalle tai pitää antaa ilmaiseksi pois. Varustaudun huolletulla kiväärillä ja yhdellä tai useammalla metsästyskoiralla. Hauska harrastus ja urheilu, josta on myös hyötyä."

"Kävin pitkästä aikaa äitini luona. Hän on niin onnekas, vanha eläkeläinen, joka saa asua kotonaan vanhoilla päivillään luonnon hiljaisuuden keskellä. Lähtö matkaan vähän viivästyi, kun pakattavaa riitti niin paljon. Otin mukaani hyttysmyrkkyä (siellä on niitä aivan saatanasti!), neljä eri vaatekertaa, kameran ja hygieniatarvikkeita. Aluksi ajattelin pärjätä älypuhelimella, mutta otin varmuuden varalta nettitikulla varustetun läppärin mukaan sähköpostien ja Facebookin varalta. Kävin ensimmäisenä päivänä kävelemässä, mutta hyttyset järsivät minua joka paikasta ja inisivät aivan vitusti. Seuraavana päivänä satoi, mutta ajoimme äitini kanssa kuitenkin käymään kirkonkylän ruokakaupassa. Muuta vierailemisen arvoista kauppaa siellä ei ollutkaan. Sateen takia en halunnut nyt metsään, tiheikössä oli muutenkin rasittavaa tarpoa. Kolmantena aamuna pääsin viimein pois ja lähdin aamukahdeksalta ajamaan takaisin kohti sivistystä."

--------------------

Tein pienen, keväisen luontokävelyn. Tarkoituksenani oli bongata erityisesti rakastamiani sammakkoja, niiden kutua ja toki myös muitakin kevään merkkejä. Yleensä se, erityisesti jos pääsee todistamaan sammakoiden häitä, on mieltä ylentävää.

Keväinen ympäristö saa minut ahdistumaan. Kun lumet ovat sulaneet eikä ruoho ole vielä kasvanut, paljas maa on karu näky. Roskaa joka paikassa. Matkani varrella vastaan tuli autonrenkaita, polkupyörä, kasa pizzalaatikoita, rikottua lasia, ketsuppipullo, rakennustarvikkeita, karkkipapereita... Näinkö me ihmiset hukutamme maailman paskaan?

Joskus nykyihmisen suhde luontoon tuntuu vääristyneeltä. Luonto on paikka, josta voi hyötyä sen ollessa tarpeellinen. Samalla se voi toimia myös kaatopaikkana, joutomaana, jonne kaikki turha ja unohdettava voidaan puskea pois silmistä. Se on parhaimmillaan katseltaessa lasin takaa, se miellyttää enemmän muokattuna ja myrkytettynä.

"Jos ihmiset voisivat vangita sateenkaaria, niitä olisi eläintarhoissa." Lassi ja Leevi -sarjakuvastaan tunnettu Bill Watterson summaa äärettömän osuvasti eräässä sarjakuvastripissään ihmisen syvintä olemusta, sen halua hallita kaikkea, sen suhdetta ympäröivään maailmaan. Sellaisia me kai olemme. Se mitä ihmiset pitävät luontona, ei ole todellinen luonto. Villi on villi vain vapaana.

Rauhan uskontoja ei ole olemassakaan

Koska kuvat ovat kivoja, tässä ajatuksia herättävä puolalaistaiteilija Pawel Kuczynskin työ Peace.

Maailmalta kantautuu ikäviä uutisia. Kolme kuukautta sitten radikalisoituneet muslimiveljekset iskivät ranskalaissatiirilehti Charlie Hebdon tiloihin surmaten 12 ihmistä. Ääri-islamilainen ISIS on rakentanut jo jonkin aikaa islamilaista valtiota Lähi-itään, erityisesti Irakin ja Syyrian alueelle. Järjestön riveihin on liittynyt myös tuhansia länsimaissa kasvaneita musliminuoria, joista osan tiedetään palanneen myöhemmin takaisin länteen. Historiallisesti arvokkaita kohteita on tuhottu, arabimaiden sisäisessä sodassa on kuollut tuhansia ihmisiä. Al-Qaida on edelleen jotensakin voimissaan, Afganistan ei ole päässyt eroon talibaneista. Länsi-Afrikassa taasen länsimaista koulutusta ja kulttuuria vastustava Boko Haram -niminen järjestö on kylvänyt kauhua, erityisesti surmaamalla nimenomaan koulua käyviä tyttöjä. Paha ja pelottava islam.

Ei länsimaiden suurin uskonto, kristinusko, ole paljoa parempi. Keskiajalla kristinuskon nimeen oikeutettiin esimerkiksi Jerusalemin "vapauttamiseen" tarkoitetut ristiretket – vapautettavat olivat pääosin muslimeja, jotka eivät kokeneet tarvitsevansa vieraan uskonnon vapautusta. 1800-luvulla tummaihoisten afrikkalaisten transatlanttinen orjuus perusteltiin muun muassa sillä, että afrikkalaiset olivat vääräuskoisia pakanoita. Eikä kehuttavaa ole aina nytkään: Venäjän ortodoksinen kirkko on radikalisoitunut Venäjän hallinnon mukana viime vuosina. Suomalainen evoluutiopsykologi kertoi tuoreeltaan Ylen haastattelussa, että evoluutioteorian kiistävät uskovaiset ovat uhkailleet häntä helvetillä ja puhkoneet hänen autostaan renkaat. Maailmalla myös kristityt tekevät terroritekoja – merkittävin esimerkki parin vuoden takaa lienee Norjan massamurhaaja Anders Behring Breivik, joka on ilmoittanut olevansa "sataprosenttisesti kristititty", joskaan ei järin uskonnollinen.

Ovatko islam ja kristinusko, kaksi suurinta uskontoa maailmassa, ainoat pahat? Entä hindulaisuus, Intian merkittävin uskonto? Tai buddhismi, rauhan aatetta ja henkistä kasvua korostava filosofinen suuntaus? Tai rastafarismi, leppoisia pilvenpolttajia sisältävä ja hyvää fiilistä reggaen säestämänä toivottava kultti? Tai juutalaiset, julmien natsien koettelemat viattomat uhrit?

Kun Intian valtio syntyi toisen maailmansodan jälkeen, maata vaivasivat levottomuudet. Lopulta Iso-Britannian merkittävin siirtomaa jakautui kahtia muslimienemmistöiseksi Pakistaniksi ja hinduenemmistön asuttamaksi Intiaksi. Maiden välit ovat olleet pääsääntöisesti viileät, ja jakautumisen aikoihin miljoonat ihmiset muuttivat pois kodeistaan. Intian itsenäistymisessä merkittävää osaa näytellyt Mahatma Gandhi oli toivonut yhtenäistä Intiaa, muttei haave toteutunut. Nykyisin muslimeita on Intiassa on noin 14 prosenttia, ja paikoittain muslimeja vainotaan. Vaikka kieli ja etninen tausta saattaa olla alueen ihmisillä sama, uskonnon ja maailmankatsomuksen eroavaisuudet ovat riittäneet syrjintään ja vainoon.

Buddhalaisuus on viime vuosikymmeninä suorastaan brändätty länsimaissa siihen liittyvän meditoimisen, pohdiskelun ja itsetutkiskelun myötä. Rauhan uskonnoksi mielletty buddhalaisuuskaan ei pääse puhtain paperein: tällä hetkellä ongelmia vaikuttaisi olevan Myanmarissa, jossa erityisesti munkki Ashin Wirathu on lietsonut muslimivihaa. Muslimien omistamia kauppoja on boikotoitu, satoja muslimeja on kuollut kahakoissa, ja yli satatuhatta muslimia on joutunut pakenemaan kodistaan. Tokion metroon 1995 tehty sariinikaasuisku, joka tappoi 12 ihmistä ja aiheutti näköongelmia yli tuhannalle, oli radikaalin buddhalaisryhmän tekemä. Tällä hetkellä radikaali buddhismi nostaa päätään Sri Lankassa, jossa BBS-niminen buddhalaisryhmä on kasvattanut vuosi vuodelta vaikutusvaltaansa. Maan kristittyjä ja muslimeja on vainottu, eikä väkivaltaisuuksilta olla vältytty. New York Times kertoi tammikuussa islamvastaisuutta vastustaneesta munkista, joka on joutunut elämään kommenteistaan lähtien maan alla. Hallitus on katsonut radikalisoituvien järjestön toimintaa sormiensa läpi. Jotain hyvääkin maan tilanteessa voi olla: muslimit asettuivat tammikuun 2015 presidentinvaaleissa tukemaan maltillisempaa Maithripala Sirisenaa, joka lopulta voitti täpärästi.

Rastafarismiin liitetään usein relaaminen ja reggae. Jamaikalla 1930-luvulla syntynyt, kristinuskoa ja afrikkalaisia perinneuskontoja yhdistelevä rastafarismi suhtautui etenkin liikkeen alkuaikoina ennakkoluuloisesti niin naisiin (liike oli ja on edelleen varsin patriarkaalinen), vaaleaihoisiin ja homoseksuaaleihin – monissa reggaesanoituksissa toivotaan vielä nykyisinkin homoille kuolemaa.

Juutalaisuus, yhtä aikaa sekä kansa että uskonto, on saanut historian havinoissa paljon pahaa osakseen: keskiajalla antisemitismi oli erityisesti Etelä-Euroopassa yleistä, mikä johti monien juutalaisten siirtymiseen Puolaan. Puolanjuutalaisille kävi huonosti toisessa maailmansodassa, jolloin Hitlerin johtama rotupoliitikka johti miljoonien juutalaisten kuolemaan. Täysin viattomia juutalaiset eivät ole olleet itsekään: kuten kaikkien muidenkin uskontojen, myös juutalaisissa on radikaalisiipiä, jotka ovat syyllistyneet terrorismiin. Israelin valtio on saanut ihmisoikeusjärjestöiltä huomautuksia toimistaan palestiinalaisia vastaan. 2009 Yitzhak Saphira -niminen radikaalirabbi julkaisi The King's Torah -kirjan, jossa hän katsoi ei-juutalaisten tappamisen – myös lasten ja vauvojen – oikeutetuksi, mikäli on olemassa mahdollisuus, että nämä muodostavat uhkan juutalaisia vastaan. Saphira on myös kannustanut Israelin armeijaa käyttämään palestiinalaisia ihmiskilpinä.

Vaikka rastafarismi ja buddhalaisuus korostavat anteeksiantoa ja rauhaa, myös niissä on kehittynyt radikaaleja suuntauksia. Juutalaiset ovat itsekin harjoittaneet uskonnollista ja etnistä syrjintää. Hinduenemmistö sortaa vähemmistöjä. Vaikka usein noteerataan vain kristinuskon (jonka keskeisimpiin arvoihin kuuluu lähimmäisen rakkaus) ja islamin (jonka keskeisimpiä arvoja on rauha) nimeen tehdyt hirmutyöt, eivät muutkaan ole sen parempia. Itse koen joskus hieman kummalliseksi, että maallistuvat länsimaat kohdistavat lokaa niin paljon vain näitä kahta uskontoa kohtaan.

Ei ole jokaisen muslimin vika, jos pieni, mutta äänekäs vähemmistö radikalisoituu. Kristityt eivät voi olla vastuussa menneinä vuosisatoina tehdyistä vääryyksistä. Pidemmän päälle on kuitenkin hyvä muistaa, että jokaisessa uskonnossa on aineksia fundamentalismiin: siten jokaisessa on omat vaaransa. Radikaalit suuntaukset eivät tee jostakusta tietystä uskonnosta yksiselitteisesti pahaa, mutta on hyvä muistaa: täydellistä rauhan uskoa ei ole olemassakaan.

----------------------------------------------------------------------------------

Pääsiäisen aikaan olen tavannut pohtia uskontoa ja ateismia. Jatketaan perinnettä tänäkin vuonna.

http://www.nationalreview.com/feed/351707/radical-islam-vs-radical-buddhism-greg-pollowitz
http://en.wikipedia.org/wiki/Tokyo_subway_sarin_attack
http://en.wikipedia.org/wiki/Buddhism_and_violence
http://www.nytimes.com/2015/01/03/opinion/sri-lankas-violent-buddhists.html?_r=0
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1374293072621
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rastafari
http://en.wikipedia.org/wiki/Yitzhak_Shapira

Pullamössösukupolvet

Voi noita 30- ja 40-luvulla syntyneitä pullamössövanhuksia! Niiden ei tarvinnut sodissa taistella, vaan saatiin rauhassa elellä arkielämää. Monet saivat viettää nuoruutta sodanjälkeisessä Suomessa, jälleenrakentamisen ansiosta kiihtyvästi kasvavassa kansantaloudessa. Eläkkeelle päästiin reilusti ennen 60 ikävuotta. Koska lääketiede ehti kehittyä ja elintaso parantua reilusti elämän alkuvuosista, monet ovat eläneet paljon odotettua pidempään. Niin ne vain nykyajan hemmotellut vanhukset makaavat kotona/hoitolaitoksessa ja antavat eläkkeiden kerääntyä lottopotiksi pankkitileilleen, tai sitten nämä kaiken saaneet mummelit ja papparat matkustelevat ja humputtelevat rahojaan kuin mitkäkin tyhjäpäät. Eikö ne vain voisi suostua kuolemaan kuten wanhoina hyvinä aikoina?

Ovat nuo 40-luvun lopulla ja 50-luvulla syntyneet myöhäiskeski-ikäiset onnekkaita tapauksia! Nuoruus vietettiin huolettoman jälleenrakentamisen aikana. Töitä sai kuka tahansa. 60- ja 70-luvun korkea inflaatio söi asuntolainat, korkotilannekin oli inhimillinen. Omaisuus kasvoi kohisten. Eläkkeille hankittiin kaiken maailman superkarttumat, joita aiemmat sukupolvet eivät saaneet, ja jotka vedettiin tulevilta sukupolvilta pois. Eläkkeitä tullaan saamaan enemmän mitä ollaan maksettu, nuorempien kustannuksella tietty.

Voi noita 60- ja 70-luvulla syntyneitä pullamössösukupolvia! Nuoruus saatiin viettää rauhaisana aikana, jolloin Neuvostoliittoa ei enää tarvinnut pelätä. Elintaso oli kohonnut jo valmiiksi aiempiin sukupolviin verrattuna: tuoreet kansalaiset pääsivät valmiiksi katettuun juhlapöytään. 70- ja 80-luvun nousukausina työpaikkoja oli tarjolla työvoimapulaksi saakka ja musiikkikin oli niin elämäniloista, ettei bileille näkynyt koskaan loppua. Suuri osa sai jostain julkisen puolen syövereistä itselleen suojatyöpaikan, ja 90-luvun alussa nähty lama meni parissa vuodessa ohi viedäkseen Suomen vain uuteen nousuun Nokian ja muun elektroniikkahuuman myötä.

Sääliksi käy 80- ja 90-luvun lapsia. Opiskelupaikoista on kovempi taisteilu kuin koskaan, eikä akateemisella koulutuksellakaan saa vuorenvarmasti työtä. Oma asunto vaatii koko elämän ajan lyhennettävän velan. Nuoret ovat eläneet lamasta toiseen ja saaneet toivottomina seurata, kuinka heitä koskeviin palveluihin lähtien lapsilisistä mielenterveysohjelmiin on tehty leikkauksia keski-ikäisten poliitikkojen toimesta. Neljällä laudaturilla valmistunut ylioppilas pääsee lukion jälkeen viettämään välivuotta K-kaupan kassalle, puhelinmyyjäksi tai siivoojaksi – määräaikaisin pätkätyösopimuksin, tietenkin. Jos irtisanomisia tarvitsee tehdä, ne kohdistetaan ensiksi totta kai nuoriin, etteivät kiintiösairaslomiaan nauttivat vanhemmat joutuisi luopumaan yltiöhyvin palkatuista suojatyöpaikoistaan. Tulevaisuudessa tikittää vinoutuvasta huoltosuhteesta, taantuvasta kansantaloudesta ja epävarmasta urasta koostuva aikapommi. Pian "ansaituille" eläkkeilleen vanhemmat sukupolvet osaavat antaa hyviä neuvoja: "ajat ovat erilaiset, nyt tarvitaan luovuutta. Lykkyä tykö!"

Voi voi.

Jäätyäni ilman työpalveluspaikkaa syksyllä 2013, siviilipalvelukseen varattu aika muuttui välivuodeksi. Työnteko maistui, joten päätin pitää toisen. Kuluneen puolentoista vuoden aikana olen toiminut potilaskuljettajana/sairaalasiivoajana, alastonmallina, postityöntekijänä, lukion lehtorin sijaisena, järjestötyöntekijänä, henkilökohtaisena avustajana ja baarityöntekijänä. Vain yksi työ on ollut kokoaikainen, ja vain yksi toistaiseksi voimassa oleva. Olen ollut monia muita ikätovereitani onnekkaampi: jotain työtä on ollut aina tarjolla, eikä yhtään viikkoa ole tarvinnut viettää toimettomana. Omaan työhistoriaan verraten omien vanhempien ansioluettelot tuntuvat kummallisilta: kaksikymppisinä he olivat tehneet vain paria duunia, jotka olivat tarjonneet täydet työviikot ja kestäneet pitkään. Tämä on saanut minut pohtimaan monin tavoin maailman muutosta.

Monesti saa kuulla vanhempien sukupolvien valitusta nykynuorista: laiskasta pullamössösukupolvesta, joka sai kaiken valmiina eikä ole valmis kantamaan korteaan kekoon. Usein unohdetaan, että vanhemmat sukupolvet pääsevät itsekin nyt nauttimaan kohonneesta elintasosta. He voivat olla varmoja, että he saavat ylipäätään eläkettä vanhuuden päivinään.

Puoli vuosisataa sitten olisi ollut ennen kuulumatonta, että 80-vuotias haluaa kokeilla uutta ja nauttia elämästä tai 60-vuotias voi olla virkeä ja yhä työelämässä – saati sitten se, ettei 20-vuotiaille ole tarjolla töitä.

Nuorten maailma on hyvin erilainen muihin sukupolviin verrattuna: työtä on tarjolla vähän, pätkissä ja useimmiten vain osa-aikaisena. Vaikka me nuoret olemmekin päässeet nauttimaan valmiista yhteiskunnasta, ilman omaa ponnisteluamme meitä jo ennen syntymäämme odottaneesta korkeasta elintasosta, tulevaisuus näyttää epävarmalta: kouluttautuipa sitten opettajaksi, hoitajaksi tai teollisuustyöläiseksi, työpaikan saaminen ei koskaan ole täysin varmaa. Ehkei nykynuoriakaan pitäisi niin usein syyllistää laiskuudesta ja pullamössöilystä: tälläkään sukupolvella kaikki ei ole ollut helppoa, eikä ainakaan tule olemaan. Tulevaisuuden suhteen vain epävarmuus on varmaa.

------------------

http://www.hs.fi/talous/a1397730826362

Converse-merkki tennareissa on kuin hakaristi paidanhihassa

Ihminen on aina loppujen lopuksi sosiaalinen eläin. Olen monesti miettinyt, kuinka jännää onkaan, että vaikka elämme yksilökeskeisintä aikaa koskaan, muoti määrittelee ihmisiä suunnattomasti. Se on suorastaan paradoksaalista: voisi luulla, etteivät muotivirtaukset enää kiinnostaisi, kun individualistiyhteiskunta korostaa omaa tyyliä, omaa vapautta, omaa valintaa. Näyttää kuitenkin siltä, että muodilla on merkitystä niin aikuisten kuin nuortenkin keskuudessa.

Savon Sanomien pääkirjoituksessa 10.11.2014 Talvihaalarivarustelua Outi Poikonen kirjoittaa vanhemmista, jotka saattavat syytää vuosittain satoja euroja lastensa toppahaalareihini: tietyt brändit, esimerkiksi Polarn O. Pyret, ovat satsaamisen arvoisia. Hiekkalaatikolla rämpivän kersan ylläpitämä haalari kertoo nähtävästi yllättävän paljon myös lapsen vanhemmista. Halpa-Hallin kuteissa rämpivän lapsen vanhemmat voivat olla muita vanhempia huonompia ihmisiä.

"Pikkuhiljaa sitä havahtuu ensimmäisen mukulansa kanssa läheisen leikkipuiston hiekkalaatikolla. Miksi kaikilla muilla lapsilla näyttäisi olevan lähes identtinen univormu. Väri vaihtelee, mutta malli ja materiaali toistuvat."

Hesari taasen kirjoitti (Paljonko maksaa olla suosittu teini?) brändejä seuraavista ja halpismerkkejä kaihtavista yläasteteineistä pari kuukautta aiemmin, elokuussa.

"Mutta nyt Maunulan yläkoulun kello soi. Poikien on mentävä tunnille.
He heittävät selkäänsä Niken reput – kaikilla on samanlainen, mutta erivärinen."

Facebookin kohdemainokset osaavat tyrkyttää minulle ajoittain eri vaatekauppojen Facebook-sivuja ja tarjouksia. Kerran jouduin hieraisemaan silmiäni, kun eräs miehille farkkuja myyvä liike myi pöksyjään poikkeuksellisen suorasanaisella mainoslauseella: "näillä farkuilla saat." Siis mitä saan? Leluja? Karkkia? Viinaa? Pillua? Aa, niin joo, pillua tietty. Siitä tämä puutoksessa eläminen johtuukin, en käytä oikeita farkkuja.

Vaatteet tekevät miehen. Tai naisen. Tai ihan vaan kunnollisen ihmisen. Ilmiö on tuttu jo ennen teollistumisen myötä syntynyttä kulutusyhteiskuntaa: jo uudella ajalla Ranskan hovissa kehittyi kulttuuri, jossa aateliset pyrkivät korostamaan itseään mitä yltiöindividualistisin tavoin ja samalla kuitenkin seuraamaan toisten oikkuja, matkimaan kuin apinat kaikkein tärkeintä muodin keisaria, kuningasta. Aurinkokuninkaan valtakaudella touhu kasvoi ennennäkemättömiin mittasuhteisiin: hovissa jonkun naisen ulkonäön yksityiskohtia saatettiin ruveta matkimaan pelkästä epäilyksestä, että kyseessä saattaa olla kuninkaan uusi rakastajatar. Muoti on määritellyt yksilökeskeisiä ihmisiä jo satoja vuosia sitten.

Minusta Conversen merkit tennareissa ja Hollister-logot huppareissa ovat tavallaan moderneja hihamerkkejä tai timanttikaulanauhoja. Siinä missä natsiajan Saksassa hihaan kiinnitetty kansallissosialistisen puolueen merkki kertoi ihmisen olevan normaali, hyväksyttävissä tai jopa muita arvokkaampi, samaa ajaa nyt krokotiilin kuva kengässä (tosin hei haloo, Lacoste on jo poissa muodista!) tai Ray-Ban aurinkolaseissa. Siinä missä Ranskan hovissa keimailtiin ryhtiä haittaavilla jalokivikoruilla ja massiivisilla tukkalaitteilla, nyt omasta paremmuudesta kertoo Guessin kello. Minulla on varaa, sinulla ei.

Ei merkeissä ole mitään vikaa. Merkkitietoisuudesta on hyötyäkin: ainakin omien kokemuksieni perusteella esimerkiksi Conversen kengät ovat muita tennareita kestävämpiä. Mutta yhteiskunnassa, jossa ihmisen hierarkinen asema määräytyy pidettävän vaatteen merkin perusteella, on (tai ainakin pitäisi olla) pelottavaa elää.

-----------

http://www.hs.fi/raha/a1408684411439
http://www.hs.fi/raha/a1408684286530
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/talvihaalarivarustelua/1930431

Ihanaa, kun on joku jota nöyryyttää

Jos tarkastellaan nykyajan televisiokulttuuria, tositelevisio on merkittävästi ohjelmistoa dominoiva tyyppi. On selviytyjiä, uskomattomia maailman ympäri meneviä kilpailuja, laihduttamista läskeille, poliiseja, palomiehiä, hätänumeroita, teiniäitejä, isoveljeä, Martina Aitolehteä milloin viidakossa, äitinä tai hengenpelastajana... Tosi-tv:tä tehdessä ei tarvitse maksaa näyttelijöille, kilpailijoille riittää lupaus palkinnosta. Käsikirjoittajiakaan ei tarvita ainakaan paria enempää, sillä kilpailijat itse muodostavat käsikirjoituksen tekemisillään.

Tosi-teeveen suosion syitä pohditaan paljon. Monet ehdottavat, että terveydestä kiinnostuneet ihmiset katsovat Suurinta pudottajaa, koska siinä oppii paljon kuntoilusta ja terveydestä. Voi olla myös niinkin. Usein kuulee ehdotettavan, että Viidakon tähtösten suosio perustuu pelkkiin bikineihin verhottuihin julkkistisseihin. Voi ollakin. Sanotaan, että Big Brotherissa viehättää mahdollisuus tirkistellä.

Taustalla voi olla kuitenkin muutakin. Minä väitän, että menestyksen avain on nöyryyttäminen. On aina mukava katsoa, kun jotakuta nöyryytetään. Se ei ole varmasti ainoa syy kaikkien tosi-tv-formaattien menestykseen, mutta useissa tapauksissa uskoisin sen voivan olla jopa avaintekijä menestykseen.

Katsotaanko laihdutusohjelmia terveysvinkkien vai kilokasojen tuskan sävyttämän kuntoilun takia? Läskit hikoilevat muutaman tonnin takia, valmentajat karjuvat, hihii ne ovat aivan punaisia ja hikisiä, siinäpähän pudottavat itse keräämiään kilojaan ja syövät kengänpohjan makuista ruokaa. Lopetetaan se tekopyhyys terveyden kiinnostavuudesta: on ilo huomata olevansa itse suhteellisen hyvässä kuosissa ja katsella sohvalta, kuinka paksukainen punnertaa. Hihii, kato, se ei jaksa enää vaan lyyhistyy lattialle!

Maikkarilla pyörinyt Rakas, sinusta on tullut pullukka! keräsi ensimmäisellä kaudellaan keskimäärin 400 000 katsojaa per jakso. Suurinta pudottajaa (englanniksi The Biggest Loser) on tehty Suomessa neljä ja Yhdysvalloissa 16 tuotantokautta: Suomessa kolmannen tuotantokauden päätösjaksoa seurasi parhaimmillaan 700 000 ihmistä: noin 14 prosenttia finskeistä.

Viidakon tähtöset on rikkonut Subin katsojaennätyksiä. Ensimmäisen tuotantokauden avausjaksoa katsoi lähes 500 000 suomalaista: joka kymmenes kansalainen siis nauliintui toosan ääreen tapittamaan Martina Aitolehden tai Henna Kalinaisen bikinipeppuja ja viidakon kuumuun vuoksi hiestä kiiltäviä muovitissejä. Tai sitten ulkonäkö ei kiinnostanut, vaan oli yksinkertaisesti mukava tuijottaa, kuinka ärsyttävät turhikset joutuvat nöyryyttämään itseään viidakossa. Viimein ne rasittavat akat saavat sitä, mitä ne ansaitsevat, hahhaa, hyttysverkolla varustettu telttakin on luksusta nyt! Monet tuttavani (ja minä itsekin) toivoivat sarjaan Johanna Tukiaista: oikeasti, haluaako porukka nähdä Tuksun seksikkäänä bikineissä vai nolaamassa itsensä jossain hassunhauskassa tehtävässä?

Tämän vuoden Big Brother -kaudella on havahduttu ja toimittu havaintojen mukaan: koska aivokuolleisuutta osoittavat keskustelut ja bileörvellykset eivät jostain syystä enää kiinnosta ihmisiä kymmenen kauden jälkeen yhtä paljon kuin ennen, katsojia voi houkutella ruudun ääreen nolaamalla kilpailijoita luovilla keinoilla. Jo aiemmin sarjassa on nähty erilaisia nolaamisen elementtejä, mutta nyt tavaraa on keksitty vielä lisää. Tällä kaudella asukkaiden yksilöllisyyttä on riisuttu vankiasuilla, ja kaksi rääväsuuta ovat joutuneet pitämään suussaan tutteja

Viime aikoina on puhuttu paljon kiusaamisesta. Kouluissa on viimeisimmän vuosikymmenen aikana pyritty kitkemään kiusaamista erilaisilla kampanjoilla ja opettajille suunnatuilla ohjeistuksilla. Työpaikkakiusaamisestakin saa jo puhua ääneen, ja joitain työpaikalla tapahtuneita tapauksia on puitu mediassakin laajasti. Kutsumua-kampanja on nostanut tunteita pintaan kertoessaan selviytymistarinoita ja tilityksiä, millaisia vaikutuksia kiusaamisella on ollut.

Nyky-yhteiskunta on siinä mielessä masentava, ettei ketään enää saisi kiusata. Onneksi meillä on kuitenkin televisio, jonne ihmiset tulevat ihan vapaaehtoisesti häpäistäviksi muutamien roposien ja pintaliitojulkisuuden tähden. Thank God we have television.

Sanotaan, että hauskuus on kadonnut maailmasta. Ei se ole, mutta se on muuttunut. Hauskuudesta on tullut vahingoniloa. Empatia toisia kohtaan on vähentynyt. Ne ovat vain ruudussa nähtäviä mielikuvitushahmoja, eivät oikeita ihmisiä. Kiusaaminen ulkoistetaan koulun häpäreiltä rahan perässä maassa ryömiville reality-julkisuustyrkyille. Tiedä sitten, mitä tällainen kertoo yhteisöstämme.

Lupsuta vain sitä tuttia BB-Dani. Se saa minut ja muut muistamaan, että olemme sinua parempia ihmisiä.

---------

http://www.radionova.fi/ajankohtaista/uutiset/-Rakas--sinusta-on-tullut-pullukka--saa-jatkoa---ohjelmaan-haetaan-osallistujia-31702.html
http://www.mtv.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/suurin_pudottaja_2010/uutiset?1075195
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suurin_pudottaja
http://fi.wikipedia.org/wiki/Viidakon_t%C3%A4ht%C3%B6set

Pitäisikö Tampereen nigganaario lopettaa?

Tampereella on käyty viime aikoina keskustelua siitä, pitäisikö nigganaario, tummaihoisista ihmisistä koottu ihmistarha, ajan myötä lopettaa. Tamperelaisvaltuutetun Juhani Niemivuon ehdotuksessa tehtäisiin selvitys nigganaarion toiminnan alasajamisesta luonnollisen poistuman tai jopa vapauttamisen kautta. Vanhin nigganaarion neekeri on syntynyt 1890-luvulla, nuorin on syntynyt 1933. Selvityksessä kuultaisiin neekereihin perehtyneitä kansalaisjärjestöjä ja muita asiantuntijoita.

 - Ennen kaikkea kyse on eettisestä kysymyksestä: neekerit ovat tutkitusti älykkäitä ja itsestään ja ympäristöstään tietoisia olentoja.

Toukokuun 26. päivä 1954 jätetyn aloitteen on allekirjoittanut Niemivuon lisäksi 20 muuta valtuutettua. Aloite katsoo nigganaarion jäänteeksi ajalta, jolloin tummaihoisista ihmisistä oli vähemmän tietoa. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vaikuttanut rotuoppi vääristi paikoin hyvinkin pahasti ihmisten asenteita ei-vaaleaa ihonväriä kohtaan. Uudemmat tutkimustiedot kertovat kuitenkin, etteivät esimerkiksi neekerit ole geneettisesti kaukaasialaisia ihmisiä vähemmän älykkäitä.

 - Kun olento on tietoinen itsestään ja ympäristöstään, se on alttiimpi  myös psykologiselle kärsimykselle. Tällä hetkellä nigganaarion asukkaita pidetään noin 120-neliöisessä sisätilassa, mikä vastaa keskikokoista omakotitaloa. Ulkoilumahdollisuudet ovat heikot, vaikka ihmisen tiedetään tarvitsevan ulkoilmaa. Ihmisen pitäisi kävellä joka päivä noin 10 000 askelta, mutta tällaisen matkan tekeminen noin pienessä tilassa on käytännössä mahdotonta. Liian vähäiseksi jäävän liikunnan lisäksi pieni elinympäristö passivoi ja lisää masentuneisuutta, aloitteessa kerrotaan.

Aloitteen allekirjoittaneen valtuutetun mielestä pelkät taloudelliset hyödyt eivät voi toimia perusteina nigganaarion ylläpitämiselle.
 - Onko neekerien pitäminen vankeudessa yleisesti ottaen edes oikein? Anna Kaakko kysyy.

Nigganaario kuuluu osaksi Härkäniemen huvipuistoa. Härkäniemen hallitukseen kuuluva Kari Imelä torjuu ajatuksen nigganaarion alasajosta.

 - Päinvastoin, minusta nyt pitäisi nostaa keskustelua sperman tuomisesta muista jäljellä olevista ihmiseläintarhoista ja lisääntymiskykyisten naaraiden tuomisesta tänne. Eikä neekereitä kohdella siellä huonosti: hoitohenkilökuntaa on paikalla aina, ruoka tuodaan ajallaan, heille on jopa oma lääkärikin hankittu. Ei nigganaariossa neekereitä kiduteta, niistä pidetään siellä hyvää huolta. Samalla tarjoamme yleisölle elämyksiä, kun he pääsevät näkemään neekereitä ja tutustumaan niihin paremmin.

Perussuomalaisten Anssi Kanerva arvioi, että nigganaarion lopettaminen pitäisi eettisten pohdintojen sijaan tehdä faktatietoihin perustuen. Hän kertoo itse käyneensä tutustumassa nigganaarioon ja sen asukkaisiin.

 - Kattokaa nyt tätä: minä silitän neekerin pörröpäätä, tässä minä teen tempun neekerin kanssa. Tämä on juuri sitä ympäristöä, johon neekeri kuuluu ja jossa se viihtyy", Kanerva esittelee tutustumisreissullaan ottamia kuvia.

Kristillidemokraattien Sari Siipelä kummastelee intoa lopettaa nigganaario.
 - Vaalit ovat tulossa, ja se näkyy. Tummista yritetään tehdä poliittisia pelinappuloita. Kun itse olen käynyt nigganaariossa, en ole koskaan nähnyt surullista neekeriä. Päinvastoin, ne näyttävät aina onnellisilta! Because I'm happy / Clap along if you feel like a room without a roof / Because I'm happy / Clap along if you feel like happiness is the truth / Because I'm happy / Clap along if you know what happiness is to you / Because I'm happy / Clap along if you feel like that's what you wanna do", Siipelä laulaa puheenvuoronsa lopuksi. "Happyy happyy happyy."

Osa ehdotuksen aloitteen vastustajista on huolissaan siitä, että suljettaessa neekerit laskettaisiin Suomen luontoon, missä ne eivät pärjäisi. Aloitteen tekijät huomauttavat, ettei kyse olisi luontoon laskemisesta, vaan toiminnan ajamisesta luonnollisen poistuman kautta. Toinen vaihtoehto olisi antaa tummille tasa-arvoinen asema yhteiskunnassa.

Anssi Kanerva palaa vielä kritisoimaan aktivistiryhmiä.
- Ne haluavat antaa kaikille tasa-arvoiset oikeudet saatana. Naisille, neekereille, homoille, kehitysvammaisille... Pitäisiköhän sitten huolestua myös sirkustyöntekijöiden tai näyttelijöiden oloista? Hekin esiintyvät ihmisille ja viihdyttävät!

Nehän hymyilevät! Have u ever seen a sad nigga huh??

Siipelä perustelee vielä, miksi pitää neekereitä onnellisina.
 - Olen syönyt Pepe-lakuja ja lukenut Tintti Afrikassa -sarjakuvan. Pystyn sen perusteella sanomaan, että valkoisten hampaiden vilke kertoo onnellisuudesta.

Orhan Tyrkkynen huomauttaa, etteivät Siipelän lähteet ole parhaita mahdollisia.
- Meillä on psykologia, sosiaalipsykologia, älykkyystutkimukset ja biologiset tosiasiat tiedossa tummien yhtäläisestä älykkyydestä verrattuna vaaleisiin. Ehkä näillä on enemmän painoarvoa kuin sillä, että on lukenut Tintti-sarjakuvia.

Muualla maailmassa ihmistarhoja on suljettu, ja niitä on jäljellä yhä vähemmän. Aloitteen tekijät ovat huolissaan Tampereen imagosta: nigganaario näyttää heidän mielestään vanhalta jäänteeltä, eikä sellaista heidän mukaansa enää nykyisin perustettaisi. Aloitteen tekijät huomauttavat, että suuri osa neekereiden jälkeläisistä kuolee, mikä kertoo huonoista oloista ja siitä, etteivät ne pääse toteuttamaan luonnollisesti itseään.

Lopettamisen vastustajilla oli myös eräs huomattava näkökulma asiaan:
 - Nigganaario kuuluu olennaisesti kulttuuriimme.

Valtuusto päätyi lopulta äänestämään nigganaarion jatkamisen puolesta äänin 45-16 syyskuun 15. päivänä 1954. Nigganaario pysyy.

---------------------------

Oheisen kaltainen keskustelu tuntuisi nykyaikana mahdottomalta, mutta tekstissä esitetty nigganaario on ollut muinaisessa menneisyydessä ihan hyvin mahdollinen: niin sanotut human zoot eli ihmistarhat olivat täyttä totta 1800-luvulta lähtien aina 1960-luvulle asti. Näyttelyt aloittivat 1800-luvulla erikoisia eläimiä esittelevien näyttelyiden yhteydessä: osassa näyttelyissä on esitelty jopa 20 erilaista ihmisrotua ja esimerkiksi siamilaisia kaksosia.

Ihmistarhojen asukkaiden kohtelu on ollut hyvinkin nöyryyttävää, ja nykyisin varmasti lähes jokainen ymmärtää, ettei moinen toiminta ole eettisesti hyväksyttävää. Ihmistarhat olivat onneksi vain oman aikansa ilmiö, ja niitä ei enää – luojan kiitos – maailmalla ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Oheinen keskustelu parodisoi syyskuun 15. päivänä Tampereen valtuustossa käytyä keskustelua delfinaarion lopettamisesta. Delfinaarion jatkamisen puolesta olevat argumentit ovat yhtä surkeita kuin kuvitellun nigganaarion jatkamista puolustavat.

Ihmistarhat tuntuvat nyt vastenmieliseltä ilmiöltä, mutta joskus ne olivat mielenkiintoinen huvite. Delfinaarion asema on samanlainen. Tampereen valtuusto ei sitä ymmärtänyt, mutta toivottavasti lähitulevaisuudessa yhä useampi ymmärtäisi olevan väärin, että älykäs, itsestään tietoinen laji joutuu elämään sille täysin vääränlaisissa olosuhteissa vain jonkun toisen taloudellisen hyödyn ja huvituksen vuoksi. Särkänniemeen on syntynyt 15 delfinin poikasta, mutta vain kaksi on selvinnyt hengissä. Ehkä sekin kertoo jo jotain siitä, ettei ympäristö ole kyseisille nisäkkäille sopiva.

Joskus olemme sokeita oman aikamme epäoikeudenmukaisuuksille, mutta uudet tuulet puhaltavat. Toivottavasti faktat ja eettisyys voittavat tulevaisuudessa argumentit voitontavoittelusta, luontodokumenttien katsomisesta ja huvituksesta. Jos jokin asia on väärin, sitä ei voida säilyttää sen takia, että se on osa kulttuuriamme.

Lähteitä:
Nyt: Kyllä, nämä asiat sanottiin delfiineistä eilen Tampereen valtuustossa
Tampereen valtuuston kokous (n. 1:26:00 alkaen delfinaariokeskustelu)
Yle: Delfinaariot siirtymässä historiaan
Särkänniemen delfinaario halutaan sulkea
Aamulehden artikkeli aloitteesta

Deep Racism: The Forgotten History of Human Zoos
Wikipedia: Human zoo

Sosiaalinen media, valvova silmä

Ah tässä taas Pertin kaa olusilla! – at Kurvipub [kuva] 12 tykkästä.
Olipas taas hyvä lenkki, kyllä näissä maisemissa kehtaa juosta! [kuva] 37 tykkäystä.
Työpäivä päättyy lounaalla hyvässä seurassa supernaisteni kanssa. Haasteita takana ja uudet odottavat taas huomenna. Time to enjoy! [kuva] 18 tykkäystä.
Elokuun ihQutusbiisi on tällä kertaa tässä! 0 tykkäystä.

Ihmiset jakavat elämäänsä sosiaalisessa mediassa (tai somessa, kun tällainen sanahirviö mentiin keksimään) hyvin avoimesti: parhaimmillaan olen saanut lukea omien tuttavien ripuleista, aamiaisista, tavallisista työpäivistä. Arjen lisäksi raportoidaan myös juhlaa: valmistumisia, syntymäpäiviä, perjantain bileitä. Paljon jakaville näyttäisi olevan myös vastapainonsa: osan lärvikirjakäyttäytyminen koostuu neljästi vuodessa vaihdettavista profiilikuvista ja kaverien tekemistä tagauksista.

Huomasin eräänä päivänä, että raportit ripuleista tai vihreistä räkäpalleroista ovat viimeisen parin vuoden aikana kadonneet –  ainakin omasta uutisvirrastani. Ei siinä, en kaipaa niitä takaisin (en todellakaan – älkää please aloittako uudestaan, en halua tietää yhtään enempää!), mutta on mielenkiintoista huomata ihmisten oppineen käyttämään lärvikirjoja ynnä muita alustoja fiksummin kuin ennen.

Aalto-yliopisto kertoi tuoreeltaan julkaistussa tutkimuksessaan, että ihmiset arvostavat Facebookin käyttäjissä aitoutta. Ihmiset haluavat antaa myös itsestään aidonoloisen kuvan, mutta ovat valmiita teeskentelemään saadakseen itsensä esitettyä oikeassa valossa. Sopivan kuvan antamisen vuoksi ihmiset saattavat jättää kuuntelematta vaikkapa tiettyjä kappaleita, jottei rakennettu olemus rapautuisi kaverin huomatessa last.fm -palvelun kautta toisen kuunnelleen jotain väärää. Samoin henkilöbrändiin käypiä kappaleita saatetaan soittaa tarkoituksella. Uskoisin, että ilmiö näkyy myös Facebookissa, johon musiikkipalvelu Spotifyn voi yhdistää.

Koska Facebookin rooli toisille suunnattavan minän rakentamisessa näyttäisi olevan yhä merkittävämpi, ehkä tämä selittää myös ripulistoorien katoamisen. Ne voivat antaa pieninä arkisina ja ikävinä asioina realistista kuvaa elämästä, mutta se ei tarkoita, että annettu kuva olisi sopiva. Elämä ei ole oikeasti kovin hehkeää, mutta eihän sitä tarvitse kaikille kertoa.

Kukaan ei pakota meitä raportoimaan elämästämme muille, mutta satumme vain tekemään niin. Ehkä sisällön tuottaminen ja toisten sisällöstä tykkääminen käsitetään eräänlaiseksi yhteydenpidoksi ihmisiin. Ehkä ne ovat muistutus siitä, että hei, minä olen olemassa. Joka tapauksessa kyseinen tapa on oiva keino rakentaa minuutta: sisällönhän voi vapaasti valita. Ihmiset valvovat, yksi jakaa ja valvoo muita takaisin.

Facebook, valvova silmä. Nauttikaa hienoista Paint-piirroksista.

Ajoittain esiin nousee kauhuskenaarioita valvovasta yhteiskunnasta, joka kyttää kansalaisiaan valvontakameroin ja mittarein, sääntelee ja kieltää. Näitä kauhukuvia voi nähdä niin dystopiakirjallisuudessa, foliohattujen nettikeskusteluissa kuin myös vakavissa yhteiskunnallisissa tulevaisuudenpohdinnoissa. Ehkei kuitenkaan ole tullut huomattua, ettei valvontaan tarvita laeilla ja säännöksillä kontrolloivaa pakkoyhteiskuntaa: Facebook ja muu sosiaalinen media tekevät  sen valtiovallan puolesta. Olemme itse luoneet järjestelmän, valvovan isoveljen, jolle raportoimme tekemisistämme ja joka myös kontrolloi käytöstämme.

Media, mainostajat ja yritykset miettivät jatkuvasti, miten saada ihmiset tykkäämään kohteista yhä enemmän. Verkkolehdet viilaavat otsikoitaan yhä tarkemmin tietyn kaavan mukaisiksi kokeilemalla, minkä otsikon takainen kirjoitus saa eniten katsontakertoja (mainostuloja) ja tykkäyksiä. Tietoa tärkeämpää on tunne ja sen välittäminen. Samaa tekevät myös tavalliset, Facebookia käyttävät ihmiset: omaa käytöstä ja julkaisuja kontrolloidaan paremman kiinnostavuuden ja sopivamman minäbrändin rakentamisen vuoksi. On arveltu, että ihminen saattaa sosiaalisen median myötävaikutuksesta valita jopa lenkkipolkunsa: ketä houkuttelee kämäinen Kehvon kuusimetsätie, kun hölkkäämässä voi käydä komeammissakin maisemissa? Kuva lenkkeilijän huikeammista maisemista kallioineen ja laaksoineen voi tuoda enemmän tykkäyksiä kuin yksitoikkoisen tylsä, hämärä soratie.

Jokainen kaveriensa lenkkeilypäivityksiä nähnyt voi huomata esimerkin osuvaksi. Komeista kalliomaisemista jaetaan kuvia, sumuiset mäntymetsät eivät kiinnosta. Myös lenkkireittien maisemat ovat osa arjen juhlaa ja hienoutta – sitä, millä voi luoda sopivaa kuvaa muiden nähtäväksi. Kukin käyttäjä on tuote, jonka näyteikkunana toimii Facebook-profiili. Aalto-yliopiston tutkimus kertoo samaa: koska soitettavat kappaleet ovat julkisia, käyttäjä kuuntelee epämääräisen oikean kuvan rakentamisen paineen alla sopivaa musiikkia. Eräs oma tuttavani laittoi Spotifyn kappalesoittonsa salaiseksi siksi aikaa, kun laitoin Frederikin musiikkia soimaan.

Entä onko salille tai lenkille mukavampi lähteä, kun siitä kertoo kaikille ja saa kannustusta tykkäyksistä? Jäisikö kuohuviinilasillinen tilaamatta tai kahvikakku leipomatta, jos siitä ei voisi kertoa eteenpäin? Samalla likehuoraukseen herätessä alkaa pohtia myös omaa käytöstään: kun hain alastonmallin töihin viime syksynä, eräs ensimmäisiä ajatuksiani oli myös idea kiinnostavasta blogimateriaalista. Olisinko kokeillut koko hommaa, ellei minulla olisi ollut käytössä somea, jonne voin uuden työnkuvani myötä rakentaa kuvaa itsevarmasta, estottomasta ja uutta kokeilevasta ihmisestä?

Tiedämme jo nyt, että Facebook voi tutkitusti vaikuttaa algoritmien valikoimalla newsfeed-sisällöllä käyttäjänsä tunne-elämään joko positiivisesti tai negatiivisesti: tulevaisuudessa tullaan toivottavasti näkemään yhä enemmän tutkimustietoa siitä, miten tykkäyksien tavoittelu ohjaa käyttäytymistä ja jopa koko elämän kulkua.

---------------------

http://www.aalto.fi/fi/current/news/2014-08-14-002/

http://nyt.fi/a1305843092753

”Lounaaksi valittu salaatti näyttää verkossa jaettuna hyvältä etenkin, jos käyttäjä vannoo terveellisten elämäntapojen nimiin. Joku toinen taas saattaa juosta tietyn lenkin vain siksi, että sen varrella maisemat ovat hänestä jakamisen arvoisia. ”
http://www.hs.fi/elama/a1403676822949?jako=b668e91c352aea550016f138f0f4cf9a&ref=fb-share

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1288547873545.html Muita kiinnostavia:
http://sundial.csun.edu/2014/04/studies-show-facebook-may-affect-your-mood-more-than-previously-thought/

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2419419/All-lonely-Facebook-friends-Study-shows-social-media-makes-MORE-lonely-unhappy-LESS-sociable.html

http://phys.org/news/2014-04-impact-facebook-unfriending.html

Aamuvirkkujen tyrannia

Väsyttää. Herätyskelloni soi joka aamu puoli kuuden tienoilla, ja kuuden jälkeen porhallan jo tuhatta ja sataa moottoritiellä kohti kesätyöpaikkaani, Kuopion yliopistollista sairaalaa. Työvaatteet täytyy olla päällä 6.50 mennessä, jotta tietyt huoneet ovat siivottuina puoli kahdeksaksi. Tällöin osasto aloittaa toimintansa, puoli tuntia muuta sairaalaa jäljessä itse asiassa, verrattain myöhään siis. Kahdeksan tuntia kestävän fyysisesti raskaan työpäivän jälkeen väsyttää aivan tuhottomasti, sillä yöunet ovat jääneet vähiin. Yöunien vähäisyys näkyy väsyneisyyden lisäksi luovuudessa: uudet ideat ovat vähentyneet ja esimerkiksi tekstin tuottaminen tökkii ajoittain.

Katsoin eräänä aamuna itseäni peilistä. Näytin rähjäiseltä. Useimpia sairaalassa työskenteleviä ihmisiä yhdistää muun muassa mustat silmänaluset ja silmäpussit.

Eräänä aamuna vetäessäni turkooseja kumihanskoja käsiini ja ruvetessani luuttuamaan erästä kantasolulaboratoriota mietin väsähtäneen katkerana, miksi vitussa täällä täytyy olla jo ennen kello seitsemää. Miksi suomalainen yhteiskunta on päättänyt käynnistää sairaalat ja terveyskeskukset aamuvarhain?

Aikaisin herääminen on jäänne maatalousyhteiskunnasta, jolloin maailma heräsi kukonlaulun kaikuessa ja auringon tehdessä nousuaan. Lehmät piti olla lypsettynä ennen seitsemää, mieluusti ennen kuuttakin. Iltaa kohden työt oli tehty, eikä esimerkiksi yhteiskunta tarjonnut ehtoopuolella paljoakaan virikkeitä. Televisio oli 70-luvulle asti harvinaisuus, ravintolat sulkivat ovensa aikaisemmin, katuvalaistusta oli vähemmän pimeitä öitä valaisemassa. Samahan se oli silloin nukkua.

2000-luvulle tultaessa maailma on muuttunut. Töllötin suoltaa ohjelmaa yhä myöhempään iltaan asti, kaupat sulkeutuivat vasta illasta, ravintolat menevät kiinni parhaimmillaan vasta pikkutunneilla. Yksi asia on ennallaan: sairaalan toiminta käynnistyy seitsemän maissa, vaikka se lyhentää niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin yöunia – turhaan, sillä varsinaisia syitä myöhempään toiminnan aloittamiseen ei ole. Toki joillakin osa-alueilla (päivystys esimerkiksi) vanhat työvuorot varmaan täytyisi säilyttää, muttei esimerkiksi tutkimusosastoille kävisi mitään, vaikka hommat aloitettaisiin vasta kahdeksalta tai yhdeksältä.

Minneasotassa Yhdysvalloissa on saatu positiivisia tuloksia, kun koululaiset ovat saaneet aloittaa koulunkäynnin myöhemmin. Oppimistulokset  ja jaksaminen näyttäisivät parantuneen. Todennäköisesti nukkuminen pidempään tekisi hyvää myös aikuisten maailmassa. Sairaalassa esiintyy paljon työuupumusta ja sairaslomia – niitä voisi varmasti ehkäistä riittävällä unella, johon yhä harvempi on iltapainoistuvassa yhteiskunnassa osallinen. Sairaslomat ovat merkittävä osa julkisen terveydenhuollon kuluissa, joten myöhentäminen luulisi olevan järkevää kansantaloudellisestikin. Lisäksi tarpeeksi paljon lepoa mahdollistaisi hoitohenkilökunnan luovuuden lisäämisen, mikä voisi olla hyväksi järjestelmäämme kehittäessä. Ei ainakaan pahitteeksi.

Mikä estää? Aamuvirkut. Kolme ihmistä kymmenestä on luontaisesti aamusta alkaen virkeitä, jolloin iltaihmisen valittaessa väsymystä neuvo on mennä aiemmin nukkumaan. Niinhän minäkin teen. Elä kuin minä, parempi ihminen. Sairaalamaailman ja koulun lisäksi myös esimerkiksi aamuseitsemältä työnsä aloittava rakennusala elää yhä agraariyhteiskunnassa. Oli mahtava tunne herätä eräänä aamuna kodin lähellä olevan tietyömaan rymistelyyn viikon ainoana vapaapäivänä kahdeksalta.

Maatalousyhteiskunnan ihanneihminen heräsi ajoissa. Tämä ihanne elää yhä edelleen, vaikkei siihen ole välttämätöntä tarvetta. Vaikka ihmiset valvovat pidempään ja uni-valverytmin merkittävin tekijä on yksilön perimä eikä valinta, aikaisista ajoista pidetään kiinni kynsin ja hampain. Iltaihminen on automaattisesti laiska paska.

Ei minua haittaa, jos joku herää aikaisin, mutta please aamuihmiset, antakaa meidän muiden nukkua rauhassa!

----------------------------------------------------------------------------

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/antakaa_koululaisten_nukkua_
http://www.aka.fi/fi/T/Kysytyt-kysymykset/Onko-todistettavasti-olemassa-aamu--ja-iltaihmisia/
http://yle.fi/uutiset/nakokulma_aamuvirkku_paattaa_puolestasi_milloin_heraat/6778799

Suvaitsevaisuus on Euroviisujen suurin voittaja

Eurovision-laulukilpailun ei kuuluisi olla politiikkaa, mutta se on sitä. Vaikka kantaa ottavia kappaleita ei saisi esittää ja puolueettomuuteen pyritään, maat vähintäänkin ovat antaneet toisilleen pisteitä geopoliittisin perustein. Tämän vuoden Euroviisut olikin Ukrainan kriisin ja Venäjän huonontuneen ihmisoikeustilanteen takia äärimmäisen mielenkiintoinen.

Seksuaalivähemmistöjen oikeudet Venäjällä ovat olleet huolenaiheena länsimaissa jo pitkään. Maassa on otettu käyttöön "lapsia suojaamaan" tarkoitettuja lakeja, joiden mukaan "homopropagandan" julkinen esittäminen (esimerkiksi homoparin julkinen suudelma) on rangaistava rikos. Viha seksuaalivähemmistöjä kohtaan on yltynyt jopa ns. homosafariksi kutsuttuun ilmiöön, jossa vihamieliset ryhmittymät "metsästävät" homoseksuaaleja. Ryhmittymät rinnastavat homoseksuaalisuuden ja pedofilian samaksi asiaksi. Homoseksuaali nuori houkutellaan tapaamiseen netin kautta. Nuori kuvittelee menevänsä treffeille, mutta päätyykin nöyryytetyksi julmilla tavoilla kameran kuvatessa kaiken. Netissä liikkuu materiaalia lähtien läpsimisestä hakkaamiseen, pään tunkemiseen vessanpönttöön, nännien leikkaamiseen ja lasipullolla raiskaamiseen.

Samaan aikaan Eurooppa on matkannut liberaalimpaan suuntaan: esimerkiksi Ranska ja Iso-Britannia ovat äskettäin hyväksyneet homoparien avioliitto-oikeuden. Myös Suomessa avioliitto-oikeudesta on keskusteltu pitkään, ja muut Pohjoismaat ovatkin sen jo sallineet.

Kahtiajako taantumukselliseen itään ja avoimeen länteen on selkeä. Siksipä asetelma, jossa Euroviisuista intoileva Venäjä esiintyy samalla stadionilla Itävaltaa edustavan drag-hahmo Conchita Wurstin kanssa homoseksuaalien rakastamassa laulukilpailussa, on suorastaan pelottavan kiinnostava.

Wurst leikittelee sukupuolirooleilla räikeästi. Conchita Wurst on Thomas Neuwirthin luoma drag-hahmo – ulkoiselta olemukseltaan siro nainen, jolla on parta. Jo ennen laulukilpailun varsinaista alkamista edustaja sai runsaasti huomiota osakseen niin hyvässä kuin pahassa. Hahmo on oikeastaan kaikkea sitä, mitä Venäjän eliitti* vihaa: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen edustaja (vaikkakin varsinaisesti kyse on dragista, ei sukupuolivähemmistöstä), miehen ja naisen välillä tasapainoileva malliesimerkki lännen yltiöliberaaliudesta ja moraalisesta rappiosta.

Eurooppa rakasti Conchitaa ja buuasi Venäjän esitykselle. Buuauksen varsinainen kohde eivät olleet kuvankauniit venäläiskaksoset, vaan Putinin politiikka Ukrainan kriiseineen ja homopropagandalakeineen. Vaikka viisujen ei kuuluisi olla paikka poliittisille kannanotoille, Sochin olympialaisten sateenkaarikynsien ja -lippujen tavoin se oli. Yleisö kannusti vapautta suosionosoituksillaan Wurstille, Eurooppa antoi tukensa äänillään.

Venäläinen pop-tähti pohti Itävallan voittoa osuvasti: "Ehkä se oli jonkinlainen protesti venäläisiä mielipiteitämme vastaan. Ehkä meidän pitäisi pysähtyä ajattelemaan. Ehkä meillä ei pitäisi olla niin ehdottomia asenteita eri tavalla seksuaalisesti suuntautuneita ihmisiä kohtaan". Toivottavasti muutkin heräävät Venäjällä.

Wurstin voitto oli ennen kaikkea kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta. Selkeästi hän itsekin sen tiedosti kommentoidessaan heti voiton selvittyä uskovansa vapauteen ja todetessaan: "we are unstoppable". Vaikka voimakas balladi ihan hyvä veto olikin, ei se ollut kisan musikaalisesti mahtavinta antia. Viisujen varsinainen voittaja ei ollut siten Itävalta tai paras kappale, vaan Wurstin edustama suvaitsevaisuus.

Euroviisujen keskeisin tehtävä on ollut yhdistää eurooppalaisia, ja mahdollisesti eilisiltainen tapahtuma loi meihin suurempaa yhdenkuuluvuuden tunnetta kuin talouskriisit ja unionit koskaan ovat pystyneet. Eurooppa hyväksyy, ehkä Venäjäkin jonain päivänä. Ehkä maailma ei sittenkään ole niin ikävä paikka.

---------------

* Homopropagandalaista huolimatta venäläiset itse pitivät Wurstista: se sai kansalta kolmanneksi eniten ääniä, mutta Venäjän juryn vaikutus laski pistemäärän viiteen (sijalle 6.).
http://yle.fi/uutiset/venajan_totuuden_toinen_puoli__kansa_piti_itavallan_euroviisuvoittajasta/7233544
http://yle.fi/uutiset/venalaispoliitikko_euroviisuista_raikeaa_homopropagandaa_ja_henkista_rappiota/7233302
http://yle.fi/uutiset/venajan_varapaaministeri_euroviisuista_euroopan_tulevaisuus__parrakas_tytto/7233413
http://www.thegailygrind.com/2013/09/06/bbc-exposes-russian-neo-nazis-hunting-down-gays-on-safaris-video/

Tavallinen ihminen, en pidä sinusta

Kännikuskasin kahta kaveriani toissa viikonloppuna. Bileitä emännöinyt henkilö säikähti kuultuaan sen Erkin toimivan heille kuskina. Varovaisen suorasanaisesti hän totesi toiselle kaverilleni, etten ole tervetullut. Kaverini totesi huvittuneena, että eiköhän Erkki ole asiasta jo tietoinen. Juhlien emäntä hämmentyi: ai, mistä se tietää?

Niinpä, mistä minä tietäisin. En olisi voinut toki päätellä asiaa siitä, kun olin tulossa saman henkilön halloweenbileisiin puolitoista vuotta aiemmin: puheluihini ei vastata, kun tarvitsisin ajo-ohjeita paikan päälle. En ole toki voinut päätellä mitään siitä, että varmaankin viisi yhteistä tuttavaamme ovat kertoneet, etten ole hänen kämpilleen tervetullut.

Tiettävästi ongelma on, ettei emäntä (ja/tai hänen poikaystävänsä) diggaa oikein sitä, että olen homo. Hyi, homo. Biseksuaalisuuden luontaisetuja: vaikka pitäisi pääasiassa naisista, on silti ihmisten puheissa homo.

Ei siinä, on olemassa varmaan kymmeniä syitä olla pitämättä meikäläisestä. Olen alastonmalli, rohkeasti oma itseni, shokkivärihiuksinen, entinen sivari tuleva totaalikieltäytyjä, ruskeasilmäinen, kuulemma älykäskin, sosiaalinen, välillä hyvinkin itsekeskeinen, itsetietoinen, egoistinen paska... ja niin, se hintti kanssa.

Teen nyt shokkipaljastuksen: tavallinen ihminen, minäkään en pidä sinusta.

Tää on tylsä blogi josta puuttuu kuvia niin siinä on nyt kuva ihan keskarista, jee.

Joskus tuntuu, että joka kaveriporukkaan kuuluu aina se yksi Hillevi, joka on... joka on... josta ei saa kiinni. Hillevi, joka ei koskaan tee mitään erityisen räväkkää. Hillevi, joka ei koskaan yllätä ihmisiä uravalinnallaan tai kouluasioillaan. Hillevi, joka ei tuo mitään uutta keskusteluun, vaan tyytyy toteamaan, että Anitan uudet hiukset ovat muuten tosi kivat. Hillevi, jonka elämässä ei satu koskaan mitään edes puoliksi kiinnostavaa. Hillevi, jonka Facebook-seinä täyttyy kavereiden kanssa vierailluista paikoista ja koirakuvista.

Hillevi, joka on niin muodoton, ettei kääntämällä eikä vääntämällä saada esiin edes yhtä särmää. Hillevi, joka on niin kuiva, ettei puristamalla saada esiin edes pisarallista persoonaa. Hillevi, joka ei koskaan laula huonosti (muttei poikkeuksellisen hyvinkään) baarikaraokessa. Hillevi, joka ei koskaan biletysyön jälkeen herää hotellihuoneesta Golden Rax Pizza Buffetin ilmapallo kädessään miettien mitä vittuu mä oon tehny.

Teen toisen paljastuksen: en pidä, mutta siedän ja hyväksyn.

Ei minulla ole loppujen lopuksi mitään Hilleviä vastaan. Toki toivoisin, että joskus Hillevi voisi edes hetkeksi varastaa show'n, viedä keskustelua eteenpäin tai ihan vain räväyttää, mutta ymmärrän, ettei jokainen ihminen niin tee. Eikä tarvitsekaan – muuten hilleveitä ei olisi. Kaikessa mitäänsanomattomuudessaan Hillevikin on vain oma itsensä.

Kuulen aina välillä olevani erilainen. Kaikki eivät hyväksy minua. Erilaisuutta ei aina hyväksytä. Monet toitottavat aina, että erilaisuus pitää hyväksyä. Normaaliuden hyväksymisestä ei tarvitse puhua, kuka nyt sitä ei hyväksyisi.

Hillevit ja normaalit ihmiset, minä en läheskään aina erityisesti välitä tai pidä teistä, mutta minä hyväksyn teidät. Tehkää samoin, sietäkää edes. Ei se vaikeata ole. Ei teidän tarvitse pitää minusta, mutta uskon vakaasti, että voimme tulla toimeen.

Musta hevonen tai sitten ihan vaan musta lammas

Katsoin Katy Perryn uuden musiikkivideon Dark Horse. Se oli erittäin mielenkiintoinen.

- Video sijoittuu antiikin ajan Egyptiin. Katy esiintyy videollaan Kleopatrana, joka oli Egyptin viimeinen faarao ennen kuin antiikin aikainen mahtivalta kukistui Roomalle. Kleopatra kuoli vuonna 30 eKr, mikä katsotaan antiikin Kreikan historian helleenisen kauden päätepisteeksi (Ptolemaiokset olivat helleenejä).

- Laulun sanoituksessa Perry laulaa "you can make me your Aphrodite". Afrodite on kreikkalaisessa mytologiassa seksuaalisuuden, hedelmällisyyden ja kauneuden jumalatar. Lisäksi Perry laulaa tulevansa toista (jolle esittää laulun) kohti kuin tumma hevonen, mikä todennäköisimmiten viitannee kristinuskon Raamatun Ilmestyskirjassa mainittavaan mustaan hevoseen, erääseen neljästä hevosesta maailmanlopun edellä.

- Perry on kertonut laulunsanoituksen syntyneen ajatuksesta kirjoittaa noitaan rakastuneelle, että jos tämä rakastuu häneen, paluuta takaisin ei ole. Kristinusko, johon tekstin tummalla hevosella viitataan, suhtautuu noituuteen kriittisesti, epäuskoisesti ja halveksuvasti. Käytännössä keskiaikojen noitavainot kuitenkin todistavat, että noituuteen on uskottu.

- Musiikkivideolla erilaiset miehet tulevat kosimaan Katya ja tuovat hänelle lahjoja, muttei hän ole keneenkään tyytyväinen. Ensimmäisen miehen kaulassa oli koru, jossa luki Allah.  Katy muuttaa miehen hiekaksi. Pienen kohun jälkeen koru editoitiin videosta pois. Todellisuudessa Kleopatralla ei ollut supervoimia, vaikka kansalle faarao olikin jumala maan päällä.

- Kleopatra VII eli vuosina 69 - 30 eKr. Kristinusko syntyi noin 60 vuotta hänen kuolemansa jälkeen ja hioitui seuraavien vuosisatojen aikana nykyiseen muotoonsa. Islamin usko, johon musiikkivideolla esiintynyt Allah-koru viittaa, syntyi 600-luvulla, yli 650 vuotta Kleopatran kuoleman jälkeen.

- Länsimaalainen populaarikulttuuri, ah, tuo ennakkoluulojen, uskontojen ja historiallisesti epäpätevien faktojen sekamelska.<3

Popmusiikissa imago on todellisuutta tärkeämpää

Lady Gaga julkaisi pari viikkoa sitten sitten tuoreimman albuminsa, jonka hän nimesi Artpopiksi. Artpop itsessään on Lady Geelle ominaiseen tapaan sillisalaattimainen, teknisesti ihan hyvä tanssilevy, johon on mahtunut mukaan myös hip hopia ja rock-vivahteita. Sanoitukset ovat monilta osin jopa laulajattaren aiempiakin levyjä yksinkertaisempia, mutta kokonaisuudessaan levyn kuunneltuani voin todeta sen olevan ihan mukava kuuntelukokemus. Ei mitään uutta, ei mitään erityisen yllättävää, mutta kuuntelukelpoista.

Artpop on saanut osakseen ristiriitaisia arvioita, mutta se on ollut kaupallinen menestys. 60 miljoonaa tykkäystä Facebook-sivulleen saaneen Lady Gagan olisikin ehkä aiheellisempaa antaa albumilleen nimi Masspop. Itse asiassa tavalliselle tanssilevylle annettu nimi "Taidepop" jossain määrin ärsyttää minua, sillä taidepop on myös oikeasti olemassa musiikinlaji.

Todennäköisesti nimi on tarkoitettu pönkittämään Lady Gagan imagoa taiteilijana: jo uransa alkuaikoina G teki nopeasti selväksi olevansa kevyestä musiikistaan huolimatta vakavasti otettava taiteilija. Toki hän onkin, mutta Lady Gagan taiteellisesta annista parhainta on kuitenkin ollut nainen itse: hänen hiuksensa, meikkinsä, asunsa, videonsa ja esiintymisensä. Samoin Artpop tuntuu kai olevan jonkinasteinen esiintymisistä ja videoista koostuva taidekokonaisuus, josta musiikki on vain pieni osa. Taidepoppia sanan varsinaisessa merkityksessä se ei kuitenkaan ole.

Jos Lady Gagan musiikilleen antama kuva Artpop ei olekaan täysin todenmukainen, sitä ei ole kaikki muukaan popmusiikissa nähtävä ja kuultava. Hyvin paljon Lady Gagaa muistuttava esimerkki löytyy Suomesta. Tuoreeltaan näyttävän paluun musiikin pariin tehnyt Jenni Vartiainen kuvaili uutta Terra-levyään mystiikasta, šamanismista ja primitivismistä inspiroituneeksi. Aidot šamaanivaikutteet jäävät pois, mutta pinnistelemällä kuulija voi erottaa levyn tummanpuhuvista melodioista ja sanoituksista mystisyyttä. Todellisuudessa Vartiaisen tuoreimman levyn markkinoidun mystisyyden alta paljastuu kuitenkin laskelmoivaa poppia ja housemusiikkia. Albumin alussa määritetään levyn suunta, sitten tulee kevyempää soitettavaa ja lopulta kokonaisuus huipentuu tummiin, syvällisempiin kappaleisiin.

Toki Terra on Artpopin tavoin hyvä levy. Itse asiassa Terra on loistava albumi: äänenlaatu on täydellistä, Mariska on taas kerran osoittanut olevansa nerokas sanoittaja, Teemu Brunila ja Jukka Immonen ovat onnistuneet luomaan upean ja säkenöivän kauniin kuuloisen äänimaailman. Mystiikan ja šamanismin (saati kansanperinteen) kanssa levyllä ei kuitenkaan ole tekemistä.

Musiikkimaailmassa on yleistä, että popille annetaan todellisuutta syvempiä merkityksiä. Se on markkinointikikka, joka toimii. Mystiikka-Jenni ja Pop-Jenni ovat tehokas yhdistelmä. Valitettavasti tällainen  toiminta voi viedä huomiota niiltä, jotka oikeasti tekevät taidepoppia tai yhdistävät šamanismielementtejä musiikkiinsa. Kuitenkin, monesti popmaailmassa imago on todellisuutta tärkeämpää: se on sitä, mitä artistista halutaan viestiä, sitä, millä artistia ja hänen tuotettaan myydään.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

- Tuleeko sinun mieleesi jokin vastaava tapaus?
- http://www.hs.fi/kulttuuri/a1380598325925
- En ole koskaan sanonutkaan olevani hyvä tai ahkera/innokas kuvanmuokkaaja.
- Tekstin ei ole tarkoitus luokata niin Lady Geen kuin Jenni Vartiaisenkaan musiikin ystäviä. Itse asiassa pidän itse kummankin tuotannosta.

Pienikin vallan väärinkäyttö on tuomittavaa

Parisen viikkoa sitten Savossa ja myös valtakunnallisesti kohistiin Pohjois-Savon poliisilaitoksen toiminnasta, kun kesäajasta talviaikaan siirryttäessä (26.-27. lokakuuta) poliisi määräsi ravintolat sulkemaan ovensa tuntia aikaisemmin. Valviran ohjeistuksen mukaan jatkoaikaluvan saaneet ravintolat voivat sulkea ovensa kello neljältä talviajan mukaisesti sinä yönä, jolloin siirrytään kesäajasta talviaikaan – tällöin saadaan yksi ylimääräinen anniskelutunti korvaamaan tuntia, joka on menetetty siirryttäessä aiemmin keväällä kesäaikaan. Täten siis Pohjois-Savon poliisilaitoksen yleisjohtajana toiminut komisario Jyrki Haapala toimi vastoin Valviran virallista ohjetta. Myöhemmin on osoittautunut vielä, että Haapala oli tiettävästi tietoinen tästä ohjeesta, vaikka mies aluksi muuta väittikin.

Osa nettikeskustelijoista ovat kummastelleet (vähätelleet) asiaa toteamalla, että miksi teinit jaksavat valittaa yhdestä menetetystä ryyppäystunnista. Samoin Haapala itse väheksyi epäillen, olisivatko ravintolat edes ylimääräistä tuntia tarvinneet.

Ehkä lähtökohtaisesti kohu ja siitä syntynyt keskustelu kuulostaa vain lapselliselta kostonhalulta ("me ei saatu ryypätä ylimääräistä tuntia niin sinähän koppalakki saat siitä nyt maksaa"), mutta koko keissiin liittyy myös jotain syvempää ja huolestuttavampaa. Enkä puhu nyt ravintoloitsijoiden kommenteista, joiden mukaan menetetyllä lisätunnilla on merkittävä vaikutus talouteen, vaan ihan vain siitä, että viranomainen on käyttänyt valtaansa röyhkeästi väärin oman mielipiteensä johdattelemana.

Jo muutama vuosi aikaisemmin samainen komisario yritti saada suljettua Kuopion baarit aikaisemmin talviaikaan siirryttäessä. Tällöin yrittäjä Harri Kauhanen oli luetuttanut hänelle Valviran ohjeen. Haapala oli todennut, että "herrat sitä pitää ravintolaa auki silloin, kun huvittaa". Nyt Haapala yritti toteuttaa fantasiansa uudelleen ja onnistui siinä.

Vaikka monet varmasti sympatisoivat Haapalan mielipiteitä, en usko (tai ainakaan toivo) kenenkään olevan sitä mieltä, että poliisilla tai millään muullakaan viranomaisella on oikeus polkea lakia. On yksinkertaisesti väärin, että yksittäisen ihmisen oma, henkilökohtainen mielipide on pystynyt kumoamaan lainvoimaisen ohjeen vain siksi, että henkilöllä sattuu olemaan sopivalla hetkellä tarpeeksi vaikutusvaltaa. Ravintola-ajat voivat olla pieni juttu, muttei pienintäkään rikkomusta kuulu hyväksyä: jos pahalle antaa pikkurillin, se syö hiljalleen koko käden. Maailmanhistoria on täynnä esimerkkejä siitä, miten käy, kun viranomaistaholle annetaan mahdollisuus väärinkäyttää valtaansa. Niitä ei tarvitse toistaa.

Asiaan onkin reagoitu oikein: komisarion toimista on käynnistetty aivan syystäkin esitutkinta.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/haapala-ei-voinut-olla-tietamaton-valviran-ohjeesta/1705513
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/tulkitsin-lainsaadantoa-kellonajan-perusteella/1703816
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/baarit-ihmeissaan-kuopiossa-poliisi-maarasi-yokerhot-kiinni-etuajassa/1703492
http://www.hs.fi/kotimaa/a1382929910347