Olaf Scholz: ”Putinin nyrkki perseessä tuntui hyvältä” + muita uutisia Ukrainasta, osa 3

Ukraina-uutisointia koskevat satiirit laajenivat lopulta trilogiaksi. Oheiset ja todennäköisesti viimeiset kolme Ukraina-uutista ovat edeltäjiään alatyylisempiä ja jäivät ensimmäisiä uutisia kirjoittaessa luonnoksina pois.

Olaf Scholz: ”EU:n on pidettävä yhtä myös poliittisesti hankalina hetkinä” – huoli Saksan kaasusta kasvaa

Saksan liittokansleri Olaf Scholz avaa Bild-lehden haastattelussa ajatuksiaan Euroopan unionin tulevaisuudesta. Scholz on pyrkinyt pitämään yllä keskusteluyhteyttä Venäjän presidentti Vladimir Putiniin myös Ukrainan sodan alettua. Edessä on haasteita, mutta EU:n on pidettävä yhtä haasteellisinakin hetkinä.

– EU on pitänyt yhtä silloinkin, kun on tehty sopimuksia, jotka suosivat erään keskieurooppalaisen maan vientiä muiden kustannuksella. EU on pitänyt yhtä jopa kriisihetkinä, kun erään keskieurooppalaisen maan riskipankkeja pelastettiin, ja näiden pelastuspakettien myötä lukuisien maiden kansalaisten sosiaaliturvaa ja terveyspalveluja piti leikata. Myös nyt meidän on pidettävä yhtä. 

Scholz on kuitenkin huolissaan joidenkin EU-maiden vaatimuksista, joissa halutaan luopua venäläisestä kaasusta. Esimerkiksi Baltian maista on kuulunut kannanottoja, joiden mukaan siitä pitäisi luopua välittömästi.

– Ei kuulosta järkevältä. Ymmärtävätkö Baltian maiden tontut, millaista jälkeä kaasun täyskielto tekisi esimerkiksi Saksan talouteen? EU on kollektiivinen projekti: me olemme samassa veneessä, eivätkä yhden jäsenmaan vaatimukset saa vaikuttaa negatiivisesti toisen tavoitteisiin, Scholz jyrähtää. –  Kunhan Saksalle ei tule haittoja, kaikki keinot ovat kyllä käytössä.

Viime viikkoina suomalaiset ovat huolestuneet, joutuuko Suomi Uniperin sotkujen maksajaksi. Scholzin mukaan tämä voi olla välttämätöntä, sillä saksalaiset haluavat edelleen maksaa kaasusta mahdollisimman vähän. Liittokansleri onkin ollut hyvin huolissaan siitä, kuinka Venäjä on leikannut kaasutoimituksiaan Saksaan.

– Kyllä Venäjä saa tappaa ja pommittaa, mutta miksi leikata kaasua saksalaisilta? Mitä pahaa saksalaiset ovat ikinä tehneet kaasulla?

Scholz onkin pyrkinyt pitämään keskusteluyhteyttä Putiniin, ja johtajat tapasivat toisensa tuoreeltaan Moskovan huippukokouksessa, jossa molemmat vakuuttelivat toimivaa keskustelua.

– Venäjä valvoo omia intressejään, Putin totesi tapaamisen yhteydessä.

– Vladin nyrkki tuntui ihan ookoolta perseessä, housunsa kokouksen ja lehdistötilaisuuden välillä vaihtanut Scholz kertoi. – Ja eräs keskieurooppalainen maa jatkaa yhä kaasun ostamista halvalla!

 

Baltian maat, Georgia ja Moldova pyytävät kesäolympialaisten lykkäämistä: ”2024 on liian numeroseksikäs vuosi”

Viro, Latvia, Liettua, Georgia ja Moldova pyytävät Kansainvälistä olympiakomiteaa siirtämään elokuussa 2024 järjestettäviä Pariisin kesäolympialaisia. Maat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että vuosiluku 2024 voisi innostaa Venäjän hyökkäämään johonkin uuteen maahan.

– Putin rakastaa päivämääriä, ja esimerkiksi 24.8.2024 voisi olla aivan liian numeroseksikäs hänelle, pohtii Viron pääministeri Kaja Kallas Postimees-lehden haastattelussa. – Maailmanrauha ei kestä uusia olympialaisia. Niitä on järjestettävä harvemmin, jotta Venäjä ei hyökkäilisi jatkuvasti naapurimaihinsa.

Venäjä hyökkäsi Georgian 8.8.2008 kesäolympialaisten kynnyksellä ja miehitti Krimin vuoden 2014 talviolympialaisten jälkeen. Vuonna 2022 Venäjän käynnisti hyökkäyssodan Ukrainassa Pekingin talviolympialaisten jälkeen.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kiistää, että mitään uusia hyökkäyssotia olisi tulossa. Tai siis yhtään hyökkäyssotaa ei ole edes ollut koskaan meneillään.

– Kyllä Venäjän kansa katsoo jo tulevaisuuteen, kohti eurooppalaisia juuriamme. 6.12.2026 tai 2027 saattaa vaikka tapahtua jonkin alueen palauttaminen osaksi rakasta Äiti-Venäjän yhteisöä, Peskov pohtii.

– Ehkä vika onkin länsimaisessa aikakäsityksessä? Erikoisoperaatioidemme välillä on ollut vuosien mittaisia taukoja. Ei tämä jatkuvaa ole, ennemminkin kyse on strategisista tietyin aikamäärein tehtävistä interventioista.

Vladimir Putinin terveydentila syöksykierteessä – tuhannen diagnoosin raja ylittyi

Spekulaatiot Venäjän presidentti Vladimir Putinin terveydestä ovat kiihtyneet. Länsimaalaisten medioiden haastattelemien asiantuntijoiden ja internetin anonyymien keskustelupalstojen eksperttien mukaan Putinin terveys on romahtanut.

Kuolema voi olla edessä jo muutamien kuukausien kuluessa, sillä Putinille on diagnosoitu kaksisataa erilaista syöpää, diabetes, astma, long covid, kilpirauhasen vajaatoiminta, sepelvaltimotauti, ALS, AIDS, Alzheimerin tauti, Parkinsonin oireyhtymä, dementia, keskivaikea masennus, someaddiktio, Thermacell-aivovamma, skitsofrenia, parikymmentä suolistotautia, kivuliaat PMS-oireet sekä pitkälle edennyt kohdunkaulansyöpä.

Kuluneella viikolla Putin sai tuhannennen diagnoosinsa, kun hänellä todettiin keliakia Seiska-lehden lääkäripalstalla. Kelan lääkäreiden mukaan hän tosin voi tuhannen diagnoosin jälkeen olla täysin työkuntoinen. Haastattelemamme nimettömän asiantuntijan mukaan Putinin ulkonäössä on tapahtunut selkeä muutos.

– Pandemia-aikana keräämäni lääkäritietouden perusteella voin sanoa, että mies tekee kuolemaa. On täysin luonnotonta, että 70-vuotias mies kerää hiljalleen painoa ja turpoaa sitten keskivartalon ja kasvojen alueilta.

Politiikantutkija Anssi Savioja Helsingin yliopistosta muistuttaa, että kärkipoliitikkojen terveydentilat ovat kautta aikain olleet suosittua spekuloitavaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa Joe Bidenin, Donald Trumpin ja Hillary Clintonin terveydentilat ovat olleet huhujen alla, Euroopassa esimerkiksi Angela Merkelin ja Elisabeth II:n. Saviojan mukaan huolien taustalla voi olla perusteltuja syitä.

– Jostain syystä alle 60-vuotiaan äänestäminen johtajaksi on mahdotonta, joten ilmiö tuskin on katoamassa tulevaisuudessakaan. Ja kun näitä dementoituneita vanhuksia kerran valitaan johtajiksi, niin no, eivät lääkäritkään ihmeisiin kykene. Telomeerit lyhenee, you know.

Kremlissä tiedot Putinin terveydentilasta on kiistetty toistuvasti. Ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova kiisti vastikään huhut Putinin mieskunnon pettämisestä. Kreml julkaisikin kaksituntisen pehmopornoelokuvan, jossa Putin makaa lukuisten naisten kanssa.

– Presidentti Putin ei tarvitse stunttinäyttelijöitä tällaisiinkaan monen tunnin suorituksiin, sillä hän urheilee, elää terveellisesti eikä juopottele, toisin kuin länsimaiden dekadenttiset johtajat.

------------------------------------------------------------

Kuusmäen kunnankirjasto poistaa Dostojevskin hyllyiltään. Osa 1

Joiko Sanna Marin venäläistä vodkaa EU-kokouksessa? Osa 2

Kuvat: Pixabay, muokattuja.

Joiko Sanna Marin venäläistä vodkaa EU-kokouksessa? + muita uutisia Ukrainasta

Joiko Bile-Sanna venäläistä vodkaa EU-kokouksessa? – Vähemmän tärkeänä uutisena heikentyvä elintaso pelottaa: ”Ei hätää, ei koske rikkaita”

Sanna Marinille tuntuu vodka maistuvan. Sehän on tämän artikkelin pääpointti, unohtakaa kaikki huomiot esimerkiksi elintason laskusta tai oikeasta politiikasta. VITTU USKOKAA JO. TERVEISIN MEDIAJUMALA

Ukrainan sodan pitkittyessä monet suomalaiset pelkäävät elintasonsa laskua. Suomalaiset eivät ole yksin, sillä myös muualla länsimaissa on herätty kasvaviin bensiinin, lämmityksen ja ruoan kustannuksiin. Suomen elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoo, että kaikkien suomalaisten on hyvä varautua pysyviin kustannusmuutoksiin.

– Pakotteet tuntuvat varmasti kaikkien kukkarossa. Teemme kuitenkin kaikkemme, ettei tilanne menisi liian pahaksi kansainvälisille sijoittajille ja yhteiskunnan rikkaimmille. Eli ei hätää eliitti, voitte jatkaa yksityisautoilua katumaastureilla ja lentelyä etelään lähes normaalisti, Lintilä toppuuttelee pelkoja.

Pääministeri ”Bile-Sanna” Marin joutui samaan aikaan kohun keskelle. Suomen nykyään poliittisesti merkittävimmän lehden eli Seitsemän päivää -aviisin mukaan pääministerin nähtiin kantavan lasillista läpinäkyvää nestettä EU-huippukokouksessa. On mahdollista, että pääministeri on litkinyt vettä, mutta huippukokouksessa on usein myös alkoholitarjoilua.

Sanna ”Fag Hag” Marin tunnetaan iltapäivälehdistössä runsaasta alkoholin käytöstään. Yleensä nuoret aikuiset tapaavat viettää viikonloppunsa selvin päin kotonaan, mutta Marin on alkoholin suurkuluttajana poikkeus.

Pääministeri Sanna ”Bailu” Marin, joitteko venäläistä vodkaa EU-huippusuperkokouksessa?

– Olen juonut erinäisiä vodkia, en nyt muista mitä. En nyt lähtisi keskustelemaan tästä, vaan haluaisin avata EU-huippusuperhyperkokouksen tuloksia tässä tiedotustilaisuudessa, KesäOnKreisii-Sanna kommentoi meidän mediajumalien itse keksimäämme skandaalia.

Sanna ”No no, no no no no, no no there’s no limit” Marinin haluttomuus keskustella vodkanjuonnistaan kertoo karua kieltä. Ilmeisesti Russian Standard taisi todellakin maistua?

Vodkassa Marinoitu ei kommentoi.

Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova näkee lännen russofobian läpi: ”Mitään ei enää saa sanoa tai tehdä”

Maria Zaharovan mukaan länsimaat ovat russofobisia paheksuessaan Venäjän tapaa vallata naapurimaitaan. Olisiko aika sittenkin ymmärtää Venäjää, tanssia ripaskaa ja pitää hauskaa?

Kipakoista kommenteistaan tunnettu Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova aukaisee Sputnik-televisiokanavalla sanaisen arkkunsa Venäjään kohdistuvista pakotteista ja länsimaiden tekopyhyydestä. Zaharovan mukaan Venäjään kohdistuva suhtautuminen on täysin perusteetonta ja russofobiaan perustuvaa.

– Nykyaikana ollaan niin herkkiä joka asiassa. Mitään ei enää saisi sanoa tai tehdä. Cancel-kulttuuri jyllää, woke-teinit ovat asettaneet kyseenalaiseksi jopa Stalinin aseman maamme mainiona ja kunniallisena isänä.

Länsimaiden avoimen vihamielinen suhtautuminen Venäjää kohtaan ajaakin Zaharovan mukaan Venäjää koko ajan tukalampaan tilanteeseen. Venäjä on puun ja kuoren välissä.

– Aina meitä syytetään jostain. Jos vaikutamme toisen maan vaaleihin, ei käy. Jos myrkytämme oppositiopoliitikkoja tai toimittajia ulkomailla, ei käy. Aina kun valtaamme jonkin maan, meille suututaan. Tämä on epäreilua. Venäjä ei voi ilmeisesti tehdä mitään oikein.

Zaharova kannustaa länsimaita todelliseen ystävyyteen. Vastaavia kiistoja ei tulisi, jos länsimaat osaisivat valita useammin autoritaarisia ja Putin-mielisiä johtajia. Tällöin Venäjän ei tarvitsisi sotkeutua vaaleihinkaan.

– Mitä muutakaan me voisimme muka tehdä? Sitoutua demokraattisiin arvoihin ja noudattaa kansainvälisiä sopimuksia? Olla ennustettava naapuri? Naapurimaan valtaamisen sijasta tarjota taloudellista yhteistyötä? Nuo eivät ole oikeita vaihtoehtoja, ja niiden esittäjä ei ymmärrä vaihtoehtoista totuuttamme, Zaharova sanoo.

Putin tarkastelee asennettaan Pride-kulkueeseen: ”Homoseksuaalit tarvitsevat Venäjän suojelusta”

Vladimir Putin on huolissaan ennen Neuvostoliittoon kuuluneiden maiden homoseksuaaleista.

Pride-kuukausi, jota joskus myös kesäkuuksi sanottiin, on juuri päättynyt. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovin  mukaan Vladimir Putin on pohtinut uudestaan asennettaan Pride-kulkueeseen ja ylipäätään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Niin sanottu homopropagandalaki tuli voimaan Venäjällä vuonna 2012. Laki kieltää muista kuin heteroseksuaalisesta suuntautumisesta kertomisen ja ”markkinoinnin” lapsille.

Putinin tiedetään suhtautuvan nuivasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, muttei suhtautuminen ehkä olekaan niin jyrkkää kuin on ajateltu. Kremlin tiedottaja Peskovin mukaan Venäjä on kaikkien LGBT-ihmisten ystävä.

– Ei Venäjällä ole mitään homoja vastaan eikä täällä vainota homoja, sanoi länsimainen indoktrinaatio mitä tahansa. Jos me sanomme niin, sen on oltava totta. Venäjä on LGBT-myönteinen kansa, kaikkien LGBTAIXDLOLWTF-kansojen ystävä ja isoveli.

Putinin kerrotaan allekirjoittaneen perjantaina Seksuaalisen federaatiotason ystävyys, avunanto ja allianssi -lain, joka mahdollistaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suojelun myös ulkomailla.

– Tiedossamme on, että esimerkiksi Moldovassa ja Algeriassa vähemmistöjen asema on todella, todella huono. Pohdimme, voimmeko auttaa homoseksuaalisia ystäviämme näissä maissa jonkinlaisen sotilaallisen erikoisoperaation avulla, ja liittää vähemmistöt sen jälkeen turvaamme, Peskov kertoo.

------------------------------------------------------------------------------------------

Uutisia Ukrainasta

Kuusmäen kunnankirjasto ottaa kovat toimet käyttöön: Tolstoin ja Dostojevskin tuotanto poistetaan hyllyiltä

Kuusmäen kunta on liittynyt Venäjän vastaisen pakoterintamaan. Kunta ottaa käyttöön poikkeuksellisen ärhäköitä pakotteita, sillä venäläisen kirjallisuuden klassikoita poistetaan kunnankirjaston hyllyiltä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertsa Läskisen mukaan kunta ilmaisee siten omalla toiminnallaan, ettei Venäjän toiminta Ukrainassa ole hyväksyttävissä.

– Emme missään nimessä hyväksy Venäjän toimia. Tällaiset pakotteet ovat kuitenkin keino vaikuttaa, ja varmasti laskevat lainauskorvaukset laittavat Tolstoin ja Dostojevskin polvilleen, Läskinen pohtii.

Hyllyiltä on jo poistettu venäläisen kirjallisuuden klassikoita, kuten Rikos ja rangaistus, Sota ja rauha sekä Saatana saapuu Moskovaan.

– Ylipäätään monissa venäläisissä klassikoissa näkyy nykyhallinnolle tyypillinen aggressiiviisuus. Dostojevski ihailee rikollisuutta ja Ukrainan rankaisemista, Tolstoi taas ylistää sotaa. Bulgakov ihannoi teoksessaan avoimesti Moskovan eliittiä ja hehkuttaa järjestelmää sen saatanallisuudesta huolimatta. Vaikka en ole näitä teoksia lukenutkaan, viesti on aika selvä.

Vuonna 2020 kyseisten kirjailijoiden kirjoja lainattiin peräti kahdeksan kertaa. Mikäli sotatilanne Ukrainassa pahenee, Läskinen kertoo Kuusmäen lisäävän pakotelistalle myös Nikolai Gogolin.

Syrjäytetäänkö Putin? Paavo Väyrynen: olen käytettävissä

Huhut Vladimir Putinin sisäpiirin hajoamisesta kiihtyvät. Viime viikkoina on esitetty yhä enemmän arvioita, joiden mukaan Putinin sisäpiirissä yhä useammat ovat alkaneet suhtautua kielteisesti Ukrainan sotaan ja pakotteisiin. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Putinin aikakauden lopun lähtölaskenta on jo alkanut. Jopa palatsivallankumous Moskovassa olisi mahdollinen: Putin syrjäytettäisiin presidentin valtaistuimeltaan.

Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on ilmoittautunut presidenttikilpaan.

– Kyllä minä sanoisin, että minulla on monipuolista asiaosaamista Venäjään liittyen. Voin sanoa olevani jopa suorastaan poikkeuksellisen hyvä valinta seuraavaksi Venäjän tsaariksi, tai siis presidentiksi, mikäli paikka vapautuu. Olen siis käytettävissä, mikäli kiinnostusta Venäjän puolella vain on, Väyrynen kertoo medialle.

Väyrynen katsoo, että hänen vuosikymmenien mittainen kokemuksensa tarjoaa ainutlaatuisen pohjan johtaa myös Venäjän federaation ykkösvirkaa. Vuosien saatossa Väyrynen on noussut ylös suosta kuin suosta ja palannut lukuisten kohujen jälkeen kotimaansa ykköspolitiikkaan.

– Vuoteni ministerinä ja häikäilemättömän narsistinen persoonallisuuteni sopivat loistavasti jatkamaan Putinin tärkeää työtä länsimaisen demokratian rapauttamisen parissa. Suomessa minunkaltaiselleni kansankiihottajalle ei enää ole riittävästi kysyntää, mutta saadessani haltuuni kaikki Venäjän valtiolliset televisiokanavat uskon pääseväni uskomattomiin tuloksiin.

Väyrynen tuntee myös poikkeuksellisen hyvin venäläistä kulttuuria, sillä hänen kerrotaan lukeneen Dostojevskin tuotannon yhdessä viikonlopussa. Tarina ei kuitenkaan kerro, kuinka tarkasti koko kansan Paavoski keskittyi selailemaansa.

Ukrainan sodasta puhuminen voi järkyttää vanhempia – näin kerrot lapselle sodasta

Jo reilun kolmen kuukauden ajan jatkunut Venäjän hyökkäys Ukrainaan näkyy netissä, hehkuu iltapäivälehtien otsikoissa ja kuuluu päivänpuheessa. Myös lapset saattavat kohdata arjessaan pelottavaa ja jopa väkivaltaista sisältöä. Kuinka vanhemman kannattaisi keskustella Ukrainan sodasta lasten kanssa? Mannerheimin Lastensuojeluliiton toiminnanjohtaja Kukka Hattusen mukaan keskustelu pitää käydä, mutta lopputulos voi järkyttää vanhempia – siis vanhempia, ei lapsia.

– Meille on tullut aika huolestuneita soittoja vanhemmilta, jotka ovat ihmetelleet, kuinka oma lapsi ei ole kuullut sanaakaan Ukrainan sodasta, Hattunen kertoo. – Monille vanhemmille oman lapsen eläminen uutispimennossa tulee järkytyksenä.

Hattunen korostaa, ettei kyse ole merkki huonosta vanhemmuudesta.

– Tätä tapahtuu niin vähävaraisissa kuin hyväosaisissakin perheissä. Moniin koteihin tulee edelleen sanomalehti, mutta lapset ja nuoret eivät vilkaise sitä tai eivät tiedä, mitä kyseisellä paperinpalalla pitäisi tehdä. Ei ketään teiniä mitkään vitun uutiset kiinnosta, mutta viimeisimmät TikTok-tanssit ovat kyllä varmasti tuttuja.

Miten keskustella oman lapsen kanssa sodasta tai uutisista?

– Keskustelun voi aloittaa kertomalla, että on olemassa sa-no-ma-leh-ti-ä tai nettiä voi käyttää Snapchatin lisäksi myös uutisten lukemiseen. Voi näyttää, että on esimerkiksi tällaisia paikkoja kuin Yle Uutiset tai Hs.fi. Nuoret oppivat kyllä nopeasti, mutta monet tuskin palaavat kyseisille sivuille yksin vapaaehtoisesti.

– Sodasta keskustellessa tunnelmaa voi keventää esimerkiksi meemeillä, joissa hehkutetaan Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin isomunaisuutta. Myös jonkinlainen TikTok-tanssi rynnäkkökiväärin kanssa voi auttaa ymmärtämään, mitä maailmalla tapahtuu.

Hattunen kannustaa vanhempia olemaan hätäilemättä, ainakaan liikaa. Vaikka sota on ahdistava asia, nuorilla on selviytymiskeinonsa.

– Kunhan YouTube-videot toimivat, eivät nuoret todennäköisesti välitä paskaakaan.

Koronauutisia, joita valtavirtamediat eivät sinulle kerro

Olen saanut haltuuni joukon uutisia, jotka eivät ole ainakaan vielä päätyneet valtavirtamedioihin. Lue totuus koronasta!

Uusi rokotusstrategia hämmentää.

Sanna Marinin uusi koronarokotestrategia: Rokotteiden hyödyistä vaietaan tyystin!

Sanna Marinin hallitus on hiljattain aloittanut uudenlaisen koronarokotusstrategian. Sen sijaan että rokottamattomia kannustettaisiin hankkimaan itselleen koronarokote, rokotteiden hyödyistä on päätetty vaieta kokonaan.

– Ymmärsimme, että tämä on parempi strategia. Annamme rokottamattomien itse hankkia tietoa netistä kuten he ovat tehneet tähänkin asti, pääministeri Sanna Marin kertoo.

THL:n nettisivut sanovat, että koronavirus on vain tavallinen influenssatauti eikä siitä tarvitse olla huolissaan. Jokainen voi elää tässä vaiheessa normaalia elämää.

Kampanja on osoittautunut poikkeuksellisen tehokkaaksi. Sen lisäksi, että sosiaali- ja terveysministeriö kuin myös THL ovat säästäneet merkittävästi rokotteiden mainostamiskuluissa, ovat myös rokotekriittiset ja salaliittoteoreetikot eksyyntyneet poikkeuksellisen aktiivisesti piikille.

Pian THL:n nettisivujen päivittämisen jälkeen erilaiset salaliittoteoriat alkoivat levitä netissä rokotekriitikkojen palstoilla. Esimerkiksi nimimerkki BUTTFUCKER 3000 avautuu foorumilla havaitsemistaan löydöistä:

– ilmeisesti marinoidun.. hallitus ei kerro kaikkea!! thl korruptoituneilla sivuilla (eikö olekkin hassua että kuinka me tieteeseen kriittisesti suhtautuvat emme luota viran omais infoon ikinä paitsi silloin kun jokin random fakta sieltä sopii näkemyksiimme ja sitten voimme käyttää sitä miten haluamme alkuperäisestä kontekstista riippumatta) niin thl sivut kerrotaan,, yhdessä kohtaa että.,, rokote auttaa tauteihin?.? että,, mitä tämä on?? kysyn vain Marinoidun ja ohimenihutisalon hallitus??!!1 että yritetäänkö tässä meidät kriittiset lobotomisoida tai tappaa tms::????? kun vain sivu mennen mainitaan hyödyistä eikä mainosteta mediassa..

BUTTFUCKER 3000:n kommentti herätti rokotekriiitikkojen keskuudessa huomion siitä, kuinka hallitus vaikenee täysin rokotteiden hyödyistä. Vain satunnaisista tiedoista pystyy päättelemään, että rokotteet suojaavatkin ihmiselämää.

– Hallitus ei ymmärrä, että taitava tietoa etsivä kansalainen ei alistu pakkovallalle. Alistumaton, fiksu kansalainen ottaa koronarokotteen, koska luontainen immuunisysteemimme pitää meistä huolen vain harvoin luonnollisuustilanteissa, luonnollisesti, sanoo totuutta Tokentubesta etsinyt Ano Turtiainen.

THL ja Kuopion yliopistollinen sairaala tempaisevat: Rokottamattomien yö iskeytyy nyt Kuopion Petoselle!

THL jatkaa yhteistyötä kaupunkien yliopistosairaaloiden kanssa. Tällä kertaa THL yhdistää voimansa Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa ja suuntaa rokotekampanjan Kuopion Petoselle. Aiemmin menestyksekkäästi Vantaan Korsossa ja Pohjois-Pohjanmaan pienkylillä järjestetty Rokottamattomien yö saa nyt kalakukkokaupunkiin.

Rokottamattomien yö on saanut inspiraation lääketieteen ja karnevaalin yhdistämisestä. Vaikka lähtökohtaisesti kumpaakaan ei voisi kuvitella savolaiseen valkoroskalähiöön, tapahtuman järjestäjät uskovat kykenevänsä tarjoamaan siihen osallistuville aitoa juhlatunnelmaa.

Rokottamattomien yö kannustaakin juuri rokottamattomia tulemaan mukaan. Paikan päällä jaetaan rokotteita.

– Lähdimme pohtimaan, mikä voisi olla hyvä keino tavoittaa rokottamattomia kansalaisia. Sitten tajusimme, että hetkonen, useimmat heistä ovat hallitukseen ja viranomaisiin penseästi suhtautuvia ukkoja, jotka notkuvat lähiöiden baareissa – joten hei, viedään rokotteet rokottamattomien luo! THL:n Mika Salminen kertoo.

Syntyi Rokottamattomien yö. THL:n ja paikallisten sairaaloiden työntekijät rantautuvat Rokottamattomien yössä lähiöiden pubien läheisyyteen pari tuntia ennen pilkkua. Toistaiseksi tulokset ovat olleet lupaavia, sillä alkoholi vaikuttaisi laskevan rokotteen ottamisen kynnystä.

– Terveydenhuollon kuuluu olla siellä, missä ihmisetkin ovat. Jos naapurin Erno on jo vetänyt pään täyteen piriä ja keskiolutta, eiköhän verenkiertoon voi ottaa vähäsen lähetti-RNA:takin. Rokotteet ovat tutkitusti turvallisia.

Tapahtuma kuulostaa innovatiiviselta, mutta toimittajan näkökulmasta herää myös huoli. Onko rokote turvallista ottaa alkoholin vaikutuksen alaisena?

– Eräs suomalaisten suosituimmista Google-hauista viime kuukausina on ollut ”koronarokote ja alkoholi”. Rokotteen jälkeen suositellaan lepäämään, mutta alkoholin ottamiselle ei ole varsinaista estettäkään. Lisäksi näin myöhään illasta pubiruusumme ovat muutenkin suuntaamassa nukkumaan kotiin, tai ainakin ne jotka eivät sammu matkalla ojaan tai joilla on koti. Mikäs sen parempaa.

Pub Karhun Pesässä iltaa viettänyt Raimo saapuu ottamaan rokotteen. Hoitajan kaivaessa rokotepiikkiä Raimo tarjoutuu jopa itse laittamaan rokotteen suoneen, mutta hämmentyykin kuullessaan, että tavara laitetaan olkapäälihakseen. Pistos on ohi sekunneissa eikä kuulemma satu ollenkaan – mahdollisesti pohjalla olevan Rainbow Lager -lavan takia. Ensimmäisen vartin aikana oireitakaan ei ilmaannu.

– Tais olla turhan mietoa kamaa, Raimo pohtii jatkaen horjuvaa matkaansa Petosen pimeille kaduille.

Maailmasta on tullut jälleen hieman turvallisempi. Toivottavasti Raimo löytää rokottamislapun aamulla takkinsa taskusta ja osaa etsiytyä toiselle rokotusajalle.

Valtion tiedonjulkistuspalkinto Musta Barbaarille, sananvapauspalkinto Slim Millille

Entisenä räppärinä ja sittemmin vegaanibodarivakuttajana Instagramissa kunnostautunut Musta Barbaari on saanut valtion tiedonjulkistuspalkinnon ansiokkaasta tieteellisestä työstään virologian parissa. Musta Barbaari on viimeisen vuoden aikana kunnostautunut sosiaalisessa mediassa jakamalla ansiokasta tietoa koronaviruksesta, koronapassista ja erilaisten rajoitusten tarpeellisuudesta.

Siinä missä tutkija Peter Neumannin mukaan Yhdysvalloissa räppärin urallaan epäonnistuneista tulee jihadistiterroristeja, on suomalaisten ex-räppäreiden uranäkymät valoisammat: heistä tulee etenkin nuorison arvostamia lääketieteen asiantuntijoita.

Musta Barbaari ei ole kouluttautunut virologian asiantuntijaksi perinteisten korruptoituneiden yliopistokanavien kautta, vaan hän on aktiivisena kansalaisena etsinyt itse tietoa netistä, Tokentubesta ja valikoiduilta Instagram-vaikuttajilta. Lisäksi hän on jo valmiiksi liikuntalääketieteen asiantuntija, sillä hän käy salilla.

– Kyl mä lähdin pohjatiedoilta sivistämään itseäni, mutta onneksi Instagramissa on monia koronaviruksen perää selvittäneitä ajattelijoita, joiden videoihin voi lähteä tutustumaan, Musta Barbaari kertoo.

Akateemisen epidemiologin uransa aikana Musta Barbaari onkin osoittanut merkittävää kriittisyyttä koronapassia ja pandemiarajoitustoimia kohtaan. Usein hän kehottaakin ihmisiä toimimaan ja vastustamaan valtiovallan yrityksiä viedä ihmisten vapautta. Onhan sentään jokaisen oikeus levittää tappavaa virusta keskuudessa liikkuvien riskiryhmäläisten joukkoon oman välinpitämättömyyden ja terveyden vuoksi.

– Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä, Musta Barbaari toteaa Instastoryssaan siteeraten Gandhia – suurta ajattelijaa, johon jo hänet itsensäkin voi rinnastaa. Hän viimeistelee tiettävästi väitöskirjaansa koronaviruksesta, ja väitös ”Transgressing the Boundaries: Towards a Transformative Hermeneutics of SARS-CoV-2” tarkastettaneen Maria Nordinin Hyvinvointiyliopistossa vielä syksyn 2021 aikana.

Myös muilla hip hop -skenen jättäneillä menee hyvin, sillä koronainformaatiota välillä poleemisestikin jakanut Slim Mill on saamassa arvostetun, kansainvälisen Maailman QAnon-Sananvapauspalkinnon. Palkinto jaetaan tiettävästi ensimmäistä kertaa.

Vastikään Yle esitteli Slim Millin henkilökuvaa ihastuttavan kritiikittömässä jutussaan. Artikkelissa ”mielipiteitä jakava” Milad Dehghan ”kannattaa sellaista sananvapautta, jossa koronarokotekriittisistä puheistakaan ei tarvitse kantaa vastuuta” ja ”esittää raflaavia, värikkäitä, valtavirrasta poikkeavia väittämiä, joiden totuuspohjasta voi toisinaan olla vähintäänkin montaa mieltä.” Jos Ylekin kertoo jo näin ihailevasta salaliittoteorioita levittävästä sananvapaustaistelijasta, on Slim Millin esittelmien salaliittoteorioiden oltava sitten täyttä totta. Eikö?

PAITSI hetkinen… Ylehän valehtelee aina! Ei se ole luotettava media!! Joten Slim Mill on lyöttäytynyt Ylen kanssa yksiin, ottanut koronarokotteen ja nyt kidnapattuna lampaana joutuu tekemään yhteistyötä valtiomahdin kanssa. Näin sen onkin pakko olla. SLIM MILL ON MUUTTUNUT YLEN KÄTYRIKSI!

---------------------------------------------------

– Jussi Mankkinen 9.10.2021. Räppäri, poliitikko, nuorisoidoli, shamaani: tällainen mies on mielipiteitä jakava Milad "Slim Mill" Dehghan, joka sai potkut perussuomalaisista. https://yle.fi/uutiset/3-12122313

– Kaikki tekstiiin liittyvä rakentava kritiikki ruusuista risuihin on tervetullutta.

Työläisväen kommunistisia lastensatuja

Punahilkka

Olipa kerran 1970-luvulla pieni Punahilkka ja tämän äiti, jotka asuivat Helsingin Kalliossa. Punahilkka oli mitä erinomaisin, kunnollinen nuori tyttö: hänen kouluarvosanansa olivat luokkansa parhaimmistoa, hän auttoi aina isoäitiään ja lisäksi hän oli valveutunut työväestöaktivisti. Tyttö oli saanut nimensä Punahilkka punaisesta hupustaan, jota hän käytti.

Eräänä päivänä Punahilkka lähti auttamaan viereisessä kaupunginosassa asuvaa isoäitiään. Äiti pakkasi Punahilkan koriin eväiksi mehua, omenoita ja Karl Marxin Pääoman. Punahilkka riensi matkaan.

Matkalla isoäitinsä luo kohtasi Punahilkka Fleminginkadulla poroporvarin, joka oli pukeutunut silkkitakkiin ja roikotti susiturkkia kaulassaan.
 – Kas, minnes olet matkalla, Punahilkka? tiedusteli porvari sikaria poltellen.
 – Isoäitini luo viemään marxilaisia teesejä! vastasi Punahilkka reippaasti.
 – No johan, sinähän oletkin reipas nuori tyttö! Missäs isoäitisi asustelee?
 – Hänellä on mökki Käpylässä, vastasi Punahilkka.
 – Mutta sinähän olet menossa sinne aivan väärää reittiä! voihkaisi porvari. – Tiedän paremman oikotien: se poikkeaa vähän Mäkelänkadulta ja menee omistamani ompelutehtaan kautta. Tarvittaessa voisit jäädä ompelutehtaalleni vaikka pidemmäksikin aikaa – minulla nimittäin olisi käyttöä kaltaisellesi nuorelle, uutteralle työläiselle! Tule mukaan, näytän sinulle tien!

Punahilkka kieltäytyi kohteliaasti, sillä äiti oli neuvonut, ettei porvareiden mukaan saanut lähteä. Hän siis torjui ehdotuksen kohteliaasti ja jatkoi matkaansa. Porvari ei kuitenkaan luovuttanut: Punahilkan kävellessä kohti Käpylää tämä työväestön riistäjä käynnisti Mercedes Benzinsä ja ajoi vauhdilla mummon mökille Käpylään. Perillä hän piilotti autonsa muutaman korttelin päähän ja soitti isoäidin ovikelloa.
 – Kuka siellä? kysyi isoäiti.
 – Minä täällä, pieni Punahilkka! vastasi porvari yrittäen imitoida naisellista ääntä Vesa-Matti Loirin televisiossa tekemällä tavalla. – Pimpelipom! Tulin tuomaan sinulle marxilaisia teesejä ja auttamaan kotitöissä.

Pahaa-aavistamaton isoäiti laski porvarin sisään. Samassa porvari hyökkäsi isoäidin kimppuun ja lukitsi tämän köytettynä kellariin. Hän pukeutui isoäidin vaatteisiin ja meni makaamaan sänkyyn. Samassa Punahilkka jo tulikin mökin ovesta sisään.

Totuttuun tapaan Punahilkka ja porvari, joka oli tekeytynyt isoäidiksi, aloittivat keskustelut työväenliikkeestä, sosiaalidemokratiasta ja vahvasta valtiosta. Nopeasti Punahilkka huomasi, että jokin ei ollut kuten ennen.
 – Mutta isoäiti, miksi muka työntekijöiden palkkoja pitäisi polkea? ihmetteli Punahilkka.
 – Jotta investoinnit kotimaahan olisivat tuottavampia ja talous kohenisi, vastasi porvari yrittäen puhua isoäidin äänellä.
 – Ja isoäiti, miksi sinulla on yllättäen noin pahasti koventuneet arvot? kummasteli Punahilkka.
 – Jotta ymmärtäisit, että jokainen on itse vastuussa omasta elämästään ja työväestön aatteet ovat puppua, vastasi porvari.
 – Ja isoäiti: miksi katsot minua noin tarkkaan kiiluvilla silmilläsi? kauhistui Punahilkka.
 – Jotta voisin ottaa sinut halpatyöläiseksi ompelutehtaalleni! huusi porvari ja syöksyi Punahilkan kimppuun.

Porvari rupesi raahaamaan Punahilkkaa kohti Mersuaan viedäkseen tämän tehtaalleen. Lähistöllä ollut rakennustyömies kuitenkin kuuli Punahilkan avunhuudot ja riensi apuun. Hän kolkkasi porvarin. He kävivät vapauttamassa isoäidin ja päättivät kostoksi heittää porvarin Vantaanjokeen, eivätkä päästäneet tätä pois ennen kuin tämä lupasi jakaa jatkossa kaikki voittonsa tasapuolisesti työntekijöiden kanssa. Tehdas sosialisoitiin ja kaikki elivät onnellisesti elämänsä loppuun asti – paitsi porvari, joka joutui tehtaan konkurssin jälkeen kantamaan taloudelliset vastuut yksin. Eläköön työkansa!

Pieni merenneito

Olipa kerran pieni merenneito. Hän asui vedenalaisessa valtakunnassa, ja koska tämä on lastensatu, kerrottakoon että hän peitti paljaat rintansa siveellisesti simpukankuorilla. Hänen isänsä oli vedenalaisen valtakunnan kuningas ja sukua itse vedenjumala Poseidonille. Hän eleli onnellista elämää meressä: sukelteli kalojen seassa, lauloi delfiinien kanssa ja keräili simpukoita. Onnellista elämää varjosti kuitenkin kaipaus jostain muusta: aika ajoittain hän löysi itsensä laiturinnokasta katselemassa veden yllä olevaa, maanpäällistä maailmaa. Hän koki meren mitättömäksi lätäköksi suuren maan rinnalla, jossa kaksijalkaiset ihmiset elivät kiinnostavaa elämäänsä.

Kerran hän sattui näkemään komean, vaaleanpunahiuksisen nuoren miehen kävelevän laiturin ohi. Nuorukainen jäi kummittelemaan hänen mieheensä. Kuka hän oli? Oliko hän maanpäällisen maailman prinssi? Millaista elämää hän eli siellä? Hän ei päässyt eroon ajatuksistaan ja ymmärsi olevansa rakastunut. Hänen oli pakko päästä elämään maalle!

Merenneidon isä pystyi kuninkaana hoitamaan eräitä käytännön asioita: kuningaskunnan paras kirurgi muokkasi neidon kehon maanpäälliseen elämään sopivaksi: taitavan lekurin käsittelyssä neidon pyrstö muuttui jaloiksi, kidukset keuhkoiksi ja iho ilman kuivuutta kestäväksi. Kuningas lähetti merenneidon Helsingin yliopistoon opiskelemaan.

Pieni merenneito joutui ensitöikseen asioimaan suomalaisten sosiaalitätien kanssa. Paljastui, että hän EU- ja ETA-maista tulevana joutuisi maksamaan kalliin lukukausimaksun eikä ollut oikeutettu opintotukeen. Maan ilkeä oikeistohallitus oli kiristänyt lukukausimaksuja, minkä myötä kuningasisän mukaan antamista säästöistä jäi jäljelle vain pieni, juuri ja juuri asuntoon ja ruokaan riittävä osa.

 – Tilannehan on tää, että sulla on vain vuosi tätä vaihtoa täällä. Sä et oo oikeutettu minkäänlaisiin tukiin tai asumaan täällä pidempään, ellet sitten sattus esimerkiks löytämään itselles aviopuolisoa, minkä myötä siis saisit pidemmän oleskeluluvan, sossutäti Ursula selitti opiskelun ja maalla olemisen ehtoja.

Ehdot olivat tiukat, mutta merenneito hyväksyi ne. Sitä paitsi hänellähän oli jo tiedossa keino jäädä tänne: hänhän löytäisi vielä tuon salaperäisen prinssinsä ja menisi tämän kanssa naimisiin.

Yliopistoelämä alkoi. Pieni merenneito teki kaikkensa, jotta löytäisi pinkkihiuksisen prinssinsä: hän lauloi yliopistomusikaali Speksissä, otti lukemattoman määrän kursseja ja kävi sitseillä. Hän tutustui lukemattomiin opiskelijoihin, joista kukaan ei kuitenkaan ollut hänen rakkauden kohteensa. Fuksisyksy sujui riehakkaasti. Talvi tuli ja meni. Kevät teki tuloaan, ja pieni merenneito tiesi aikansa olevan vähissä. 

Mutta sitten koitti se päivä, jolloin hän tapasi rakkaansa!

Pieni merenneito osallistui eräänä toukokuisena päivänä sitseille, yliopisto-opiskelijoiden alkoholinhuuruiseen pöytäjuhlaan. Prinssi oli eksynyt samoihin juhliin! Illan edetessä merenneito päihtyi, rohkaistui ja hivuttautui prinssin läheisyyteen. Yllättäen hän huomasi prinssin lähestyvän häntä.

 – Siis sulla on aivan upea punainen tukka! prinssi sanoi.

 – Kiitos, merenneito sanoi punastuen, tietämättä mitä enää sanoa. Tässä se oli, hänen rakkautensa kohde puhutteli häntä!

 – Mulla on ollut kans punaiset, ja vihreät ja siniset ja violetit ja blondi ja oikeastaan ihan kaikki värit – paitsi oranssit, siis hyi yäh mä vihaan oranssia. Mikäs sun nimi on?

 – Ariel, vastasi pieni merenneito.

 – Mä oon Erik.

 – Kiva tavata, prinssi Erik, merenneito sanoi.

 – Haha vai että ihan prinssi, no oon mä kyl aika prinssi. Ja hei noi sun simpukoista tehdyt rintsikat on ihan tajuttoman fabulous! Siis onko noi oikeet? Vau!

 – Joo on ne, merenneito rohkaistui. – Säkin olet… en tiedä mitä sanoa, olen joskus nähnyt sinut ja miettinyt että ois kiva tutustua. Mites --

 – Siis OO ÄM GEE oikeesti? Vähänkö kiva! Oot sä miettiny mitään jatkoja täältä, nää valtio-opin opiskelijoiden sitsit on ihan laimeet verrattuna viestinnän bileisiin! Mä oon lähdössä just DTM:ään, prinssi vihjaisi.

Merenneito joutui kuitenkin surku kyllä jäämään vain halpojen opiskelijajuomien pariin, sillä hänellä ei ollut varaa kalliisiin klubeihin. Hän jutteli hetken prinssi Erikin kanssa, siveli hänen vaaleanpunaisia hiuksiaan ja yritti pitää kädestä. Kurottautuessaan suutelemaan prinssiä tämä käänsikin päätään ja kuiskasi merenneidon korvaan:

 – Tänä iltana mä taidan saada vähän kebabrullaa omg!

Prinssi jatkoi matkaansa yökerhoihin. Merenneito ei ymmärtänyt, mitä prinssi oli tarkoittanut. Hän oli varma, että hän olisi vietellyt prinssin, mikäli hän olisi voinut lähteä tuohon salaperäiseen, kolmekirjaimiseen yökerhoon.

Koitti lukuvuoden viimeinen päivä. Merenneidon aika oli täynnä, eikä hän ollut onnistunut mielittynsä sydämen valloittamisessa. Suruissaan hän käveli ulos yliopistolta, haikeana hän hyvästeli kaverinsa, itkuissaan hän loi katseen prinssiinsä viimeisen kerran. Oli aika palata tuohon kurjaan lätäkköön, joka tuntui aiempaakin ankeammalta maanpäällisen elon jälkeen. Auringon laskiessa hän käveli rantalaiturille ja hyppäsi mereen. Ainoa hänestä jäänyt muisto oli hänen hengityksestään vedenpinnalle kohonnut vaahto, joka sekin haihtui hetkessä pois.

Helsingin yliopisto menetti lupaavan tutkijanalun, jolla olisi ollut kansainvälisiä suhteita – monta innovaatiota jäi syntymättä. Asiat olisivat voineet mennä toisin, jos prinsessa olisi saanut perustuloa ja ulkomaisille opiskelijoille ei olisi laitettu lukukausimaksuja. Perustulon puolesta ja lukukausimaksuja vastaan – nouskaa kapinaan opiskelijat!

Keisari Sipilän uudet vaat(t)eet 

Olipa kerran keisari Sipilä. Hän eleli palatsissaan Kultarannassa ja kokoontui aina ajoittain tapaamaan keisarillista kabinettiaan, hallitusta, joka teki koko valtakuntaa koskevia päätöksiä.

Kerran keisari Sipilän luo saapui joukko EK:n (Ei leipää Köyhille -järjestön) miehiä.
 – Mikä johtaa teidät tänään luokseni? kysyi keisari Sipilä.
 – Hyvä keisari, meillä on teille huolestuttavia uutisia! Talous on laskussa! Työttömyyttä on! Investointeja ei tehdä, julkinen sektori paisuu! Tarvitaan yrittäjyyttä!
 – Mitä voin keisarina tehdä näille ongelmille?
 – Tarvitaan ennen kaikkea kipeitä päätöksiä, tarvitaan leikkauksia! EK:n miehet huusivat.
 – Mitä, minäkö leikkaisin köyhiltä alamaisiltani?! keisari Sipilä tyrmistyi. – Kuinka voitte edes vihjailla minulle sellaista, olisitte vain heti sanoneet suoraan ilman pitkiä palopuheita ja vihjailuja! Totta kai leikkaamme!

Sipilä palkkasi EK:n kätyrit leikkaamaan kansalaisilta. Lapsilisiä leikattiin. Köyhäinapua leikattiin. Yritysten verotusta leikattiin, jotta investointeja saataisiin enemmän. Ruoka-apua leikattiin. Keisari Sipilä osallistui itsekin leikkauksiin: hän leikkautti päivittäin pois lisää palasia virkapuvustaan.

EK:n miehet pyörittelivät Sipilän kammioissa kuviteltuja papereita. Miehet tietenkin huijasivat, mitään papereita ei ollut, mutta he kertoivat, että vain fiksut virkamiehet ja päättäjät kykenisivät näkemään heidän pyörittelemänsä arkistot.
 – Vain idiootit eivät näe näitä papereita! Vain idiootit eivät ymmärrä, että välttämättömät leikkaukset on vain tehtävä. Ja jos joku tunnustaa olevansa tällainen idiootti, sellaisen kannattaa erota virastaan.

Kukaan hallituksen jäsen ei kehdannut tunnustaa olevansa idiootti ja ettei heistä kukaan nähnyt miesten toimia. Siten heistä jokainen, valtiovarainministeri Orpo, keisari Sipilä kuin viestintäministeri Anne Bernerkin leikkasivat kansalta ja vaatetuksestaan.

Valtion kassa-arkku kumisi silti tyhjyyttään. Kaikkea leikattiin lisää. Kirstu ei kuitenkaan täyttynyt, sillä verotusta oli leikattu niin paljon, ettei kukaan enää maksanut veroja.
 – Kyllä tämä pian helpottaa, lupasivat EK:n miehet.

Koitti päivä, jolloin hallitus lähti kiertelemään paraatissa kansan keskelle. Kansa buuasi heille, mutta keisari Sipilä nousi puolustamaan päätöksiä.
 – Nämä leikkaukset ovat välttämättömiä ja hyväksi kaikille, hän huusi. Samassa hän aivasti flunssaltaan, jonka oli saanut leikattuaan kaikki vaatteet jo yltään. Viisas työväen lapsi kuitenkin kiljui:
 – Ettekö näe, hän on alasti syyssateessa! Ei sellainen ole fiksua leikkaamista eikä hyväksi kenellekään!

Kansa tajusi pojan lauseesta, että totta, keisari Sipilä, Anne Berner ja Petteri Orpo olivat kaikki täysin alastomia – niin paljon he olivat leikanneet. Ei järjettömiä leikkauksia kannata tehdä! Kansa nousi kapinaan, syöksi keisarin vallasta ja teki pisteen EK:n mielivallalle. Sen pituinen se.

Nouskaa banderolleille leikkauksia vastaan, köyhä kansa!

------------------------

– Päädyin pohtimaan sitä, kuinka tavalliset lastensadutkaan eivät ole arvotyhjiössä: ne pitävät sisällään erilaisia oletuksia esimerkiksi naisen ja miehen asemista ja rooleista. Pohdinnoista syntyi idea huumoritekstien sarjaan, jossa erilaiset aikamme ideologiat värittävät modernisoituja satuja luoden perinteisiin kertomuksiin koomisen kontrastin.

– Osa 1: Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja

– Osa 2: Kokoomuslaisia ja kapitalistisia lastensatuja

– Osa 3: Perussuomalaisia lastensatuja

–  Palaute ja erityisesti rakentava sellainen on aina tervetullutta. Tykkäyksen voi osoittaa myös esimerkiksi painaisemalla Facebook-peukaloa tämän tekstin lopuksi. ^^

Perussuomalaisia lastensatuja

Kolme karhua

Olipa kerran Ahmed. Eräänä päivänä Ahmed kyllästyi elämäänsä kotona Irakissa ja päätti lähteä hakemaan parempaa elintasoa Suomeen. Hän käveli metsään, ja näki siellä hulppean mökin.
 – Tuo talo näyttää jo sen verran hyvälle, että sen kelpuutan turvapaikakseni, tuumaili Ahmed. Hän ei tässä vaiheessa tiennyt, että mökki kuului kolmen suomalaisen karhun perheelle: isäkarhulle, äitikarhulle ja pentukarhulle. Perhe oli juuri hakenut pentunsa päivähoidosta ja lähtenyt raskaan työpäivän päätteeksi pienelle lenkille odottamaan puuron jäähtymistä.

Ahmed asteli sisään. Hän tarkasteli hulppeaa mökkiä ja oli yhä varmempi, että tämä olisi sopiva paikka hänen vaativalle maulleen. Hän istahti pöytään.

Ensimmäinen tuoli, joka oli isäkarhun, oli kuitenkin Ahmedin mielestä aivan liian kova!
 – Liian kova, tämä ei minulle kelpaa.
Seuraava tuoli, joka oli äitikarhun, oli kuitenkin aivan liian pehmeä!
 – Liian pehmeä, tähänhän uppoaa!
Kolmas tuoli, joka oli pentukarhun, oli kuitenkin täysin sopiva. Se vain sattui valitettavasti särkymään Ahmedin alta.

Seuraavaksi Ahmed päätti maistaa puuroa. Ensimmäinen, isäkarhun puuro oli kuitenkin aivan liian kylmää!
 – Liian kylmää, hyi, onpa pohjoismainen ruoka mautonta!
Seuraava, äitikarhun puuro oli kuitenkin aivan liian kuumaa!
 – Liian kuumaa, hui, kielihän tässä palaa!
Kolmas puuro, joka oli pentukarhun, oli kuitenkin juuri sopivaa. Ahmed söi sen kokonaan välittämättä siitä, että se oli jonkun muun.

Lämpimän aterian jälkeen Ahmed halusi nukkua päiväunet. Hän kiipesi yläkertaan sänkyyn. Isäkarhun sänky oli kuitenkin liian kova!
 – Liian kova, ei tällä laudalla voi nukkua!
Seuraava sänky, joka oli äitikarhun, oli kuitenkin aivan liian pehmeä!
 – Liian pehmeä, ei tässä upoksissa saa unta!
Viimeisin sänky, joka oli pentukarhun, oli täydellinen.
 – Tässä kelpaa nukkua ja venailla sosiaaliturvaa, tuumaili Ahmed.

Samaan aikaan kolme karhua saapuivat mökkiinsä. He huomasivat heti muutoksen.
 – Joku on istunut minun tuolillani! huudahti isäkarhu.
 – Joku on istunut minunkin tuolillani! huudahti äitikarhu.
 – Joku on istunut minun tuolillani ja särkenyt sen! huudahti pentukarhu.

He loivat silmäyksen puuroihin.
 – Joku on maistanut minun puuroani, huomasi isäkarhu.
 – Joku on maistanut minunkin puuroani, äitikarhu kummasteli.
 – Joku on syönyt minun puuroni kokonaan! parahti pentukarhu itkuisasti.

He menivät makuuhuoneeseen.
 – Joku on maannut sängylläni, mietti isäkarhu.
 – Joku on sotkenut minunkin sänkyni, voihkaisi äitikarhu.
 – Joku nukkuu minun sängyssäni, itki pentukarhu.

– Kyllä on otsaa! Tulla vain toisten kotiin, kuluttaa toisten tavaroita ja maata täällä vain! huudahti isäkarhu.

Samassa Ahmed heräsi, huomasi pelottavat karhut ja alkoi kiljua kauhuissaan. Hän juoksi pois mökistä, pois metsästä ja pois Suomesta, eikä enää koskaan palannut. Ja hyvä niin. Karhut elivät onnellisesti elämänsä loppuun asti.

Ruma ankanpoikanen

Olipa kerran helsinkiläinen puisto. Puistossa asunut ankkaemo sattui saamaan usean ankanpoikasen. Eräs ankanpojista oli puhtaan valkoinen.

Kasvaessaan ja kehittyessään ankanpoikanen huomasi olevansa erilainen: valkoisena ankanpoikasena hän koki olevansa vähemmistössä kotikaupungissaan, vaikka hän oli syntyjään supisuomalainen ankka. Monikulttuurisessa puistoyhteiskunnassa ankanpoikasten värit vaihtelivat keltaisen eri sävyistä oliivin ja ruskean sävyihin. Lisäksi puistossa asui esimerkiksi hanhia ja sorsia, jotka eivät ankanpoikasen mielestä olisi hänen yhteiskuntaansa edes kuuluneet.

Ankanpoikanen kertoi ajatuksistaan toisille, mutta häntä ei otettu vakavasti. Poikanen yritti saada muutkin avaamaan silmänsä, että eliitti ja puiston läpi kulkeva valtavirtajoki pyrkivät kaunistelemaan monilajisuutta ja sen ongelmia. Muut eivät kuitenkaan ymmärtäneet ja syyttivät ankanpoikaa rasistiksi, vaikka tämä vain oli kriittinen: sorsathan söivät myös ankkojen ruokaa ja kilpailivat heidän kanssaan. Lokit taasen vain liitelivät ryöstäen toisten murusia ja huudellen rukouskutsujaan korkeiden pylväiden päästä.

– Itse olet vain ruma, kun olet noin valkoinen! Puisto kuuluu kaikille! vaakkuivat linnut.

Ankanpoikasen kiusaaminen vain paheni: muut nokkivat sitä, koska se oli ainoa puhtaasti valkoinen. Hän yritti selittää, ettei vihaa ketään, muttei järjestelmä toimi. Kukaan ei uskonut. Hiljalleen hän jäi yksin mielipiteidensä takia. Hän keksi muuttaa hyljeksittynä Pohjois-Karjalaan.

Pohjois-Karjalassa hän tapasi joukon upean näköisiä, puhdasrotuisia lintuja, jotka elivät keskenään. Hän epäröi liittyä heidän seuraansa, mutta nämä kannustivat ankanpoikasta katsomaan peilikuvaansa lammesta: jösses, hänhän oli samanlainen kuin nuo upeat linnutkin! Hänestä oli tullut upea joutsen!

 – Nyt olen löytänyt paikkani puhtaiden, valkoisten joutsenten keskellä! iloitsi ankanpoikanen, joka ei tuntenutkaan enää itseään rumaksi. Hän osti itselleen Bemarin, kävi amiskan ja eli toisten joutsenien kanssa soittaen bassobuustattua ysärimusiikkia onnellisesti elämänsä loppuun asti.

Poika, joka huusi matua

Olipa kerran poika nimeltä Jussi. Hän asui hallanaralla ahotilalla perheensä kanssa. Lähistöllä oli pieni kylä, jonka väestö oli siinnyt keskenään jo vuosia. Kylää vaivasivat sydäntaudit, toisen asteen diabetes, Sallan tauti ja lukemattomat muut sairaudet. Ja jostain kummallisesta, kirotusta syystä nämä perinnölliset taudit riivasivat vain Jussin kotikaupunkia.

Kyläläiset olivat varoitelleet Jussia, ettei muukaisille saanut jutella. He sanoivat vieraita matuiksi, maahantunkeutujiksi. 

 – Muista poikani, sanoi isä kuolinvuoteellaan Jussille. – Jos maahanmuutto repeää hallitsemattomaksi, väestöt sekoittuvat, syntyy monikulttuurianarkia ja kaikki kansamme hyvät ominaisuudet katoavat.

Nämä olivat isän viimeiset sanat, jonka jälkeen hän sai viimeistä kertaa hallitsemattoman lihastennykimiskohtauksen Huntingtonin taudistaan. Sitten isä kuoli. Jussi muisti isänsä sanat ja päätti vaalia niitä. Hän leiriytyi kylän liepeille, alkoi paimentaa lampaita ja päätti kutsua kylän asukkaat apuun, mikäli havaitsisi yhtään maahantunkeutujaa.

Jussille tuli kuitenkin tylsää. Lampaat olivat ihan saatanan tylsiä, eikä korvessa ollut mitään. Slaavilainen kirkkohistoriakin oli loppujen lopuksi pirun tylsää paskaa. Niinpä hän alkoi mesota internetissä blogissaan. Pian hän päätti lietsoa kyläläiset seurakseen: MATU, MATU!!! Tulkaa apuun!

Kyläläiset riensivät Jussin luo apuun, mutta mitään uhkaa ei ollutkaan. He lähtivät turhautuneina takaisin koteihinsa.

Meni jonkin aikaa, mutta Jussille tuli taas tylsää. Niinpä hän päätti ruveta mesoamaan uudestaan: MATU, MATU!!! Rajat kiinni!!!

Kyläläiset tulivat taas apuun, mutta huomasivat Jussin vain vauhkonneen tyhjästä. Mitään uhkaa ei ollut taaskaan!

Kävi kuitenkin niin, että eräänä päivänä kylää kohti lähestyi joukko muualta tulevia ihmisiä. Jussi säpsähti ja kauhistui, nyt olikin tositilanne kyseessä! MATU! MATU!!! kirjoitti hän blogiinsa. Kyläläisiä ei kuitenkaan kuulunut apuun. Mikä on? MATU, MATU!!! yritti Jussi uudestaan. Kyläläisiä ei kuitenkaan kiinnostanut, sillä he olivat saaneet tarpeekseen Jussin aikaisemmista valehälytyksistä.

Sitten olikin jo liian myöhäistä. Pian Jussin kotikylästä kasvoikin monikulttuurinen kasvukeskus. Venäläiset miljonäärit ja amerikkalaiset sijoittajat alkoivat työllistää kyläläisiä. Kadunvarsille ilmestyi falafel-kojuja. Ruotsalaiset tunkivat kylään ihmisoikeuksiaan, homotkin päästettiin naimisiin. Kaupankäynti vilkastui. Belgialaiset tunkivat oluitaan Koffin laatukeppanan tilalle. Ihmiset alkoivat uskoa mihin halusivat eivätkä enää pakon sanelemina kuuluneet evankelisluterilaiseen kansankirkkoon. Radioissa alettiin soittaa latino-musiikkia, Lady Gagaa ja italialaisiskelmää.

Kaikista pahinta Jussin mielestä oli kuitenkin se, etteivät kyläläiset enää edes vastustaneet muukalaisia, vaan ottivat heidät avomielisesti vastaan. Poika itse muutti perhetilalleen, meni naimisiin serkkunsa kanssa ja kuoli pian sydänkohtaukseen / Hungtintoniin / Sallan tautiin / johonkin muuhun kansantautiin, who cares. Loppu huonosti, kaikki huonosti. Sen pituinen se.

---------------------------------------

 – Päädyin pohtimaan sitä, kuinka tavalliset lastensadutkaan eivät ole arvotyhjiössä: ne pitävät sisällään erilaisia oletuksia esimerkiksi naisen ja miehen asemista ja rooleista. Pohdinnoista syntyi idea huumoritekstien sarjaan, jossa erilaiset aikamme ideologiat värittävät modernisoituja satuja luoden perinteisiin kertomuksiin koomisen kontrastin.
 – Osa 1: Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja
 – Osa 2: Kokoomuslaisia ja kapitalistisia lastensatuja

 – Palaute ja erityisesti rakentava sellainen on aina tervetullutta. Tykkäyksen voi osoittaa myös esimerkiksi painaisemalla Facebook-peukaloa tämän tekstin lopuksi.

Kokoomuslaisia ja kapitalistisia lastensatuja

Prinsessa Ruusunen

Olipa kerran onnellinen perhe. Perheen tytär Aurora, jota hemmotellun ja huolitellun olemuksensa vuoksi kutsuttiin myös prinsessa Ruususeksi, eli onnellista elämää. Hän kävi koulua innokkaasti ja valmistui peruskoulusta erinomaisin arvosanoin. Lukiossa hän pärjäsi ensimmäiset kaksi vuotta menestyksekkäästi tehden samalla uraa vanhempiensa firmassa, sijoittaen pieniä (muutaman tonnin) summia osakesalkkuunsa ja harrastaen triatloneja Alexander Stubbin kanssa.

Eräänä päivänä Auroran elämä kääntyi. Auroran ilkeä, sosiaalidemokraatteja äänestävä kummitäti sai kuulla nuoren naisen elämästä. Hän vannoi, että tytön täyttäessä 18 vuotta hän vajoaisi ikiuneen.

Ilkeä ennustus toteutui. 18 vuotta täytettyään ja omilleen muutettuaan prinsessa ajautui juhlimaan tiiviisti: hänellä ei ollut enää kodin, uskonnon ja isänmaan tuomaa ryhtiä ja turvaa, vaan omillaan hän ajautui huonoille tavoille. 18-vuotissyntymäpäivänään hän sai sormeensa pistoksen huumeneulasta. Samassa Ruusunen tajusi, ettei passivoivassa hyvinvointivaltiossa tarvitse tehdä töitä, vaan saman elintason pystyisi saamaan vain makaamalla kotona sosiaalitukia nostaen. Hän jätti lukionsa kesken ja lopetti työt Kelan tukiaisten toivossa. Elämä muuttui huumeiden, lääkkeiden ja alkoholin sekakäytöksi. Hän vaipui ikiuneen.

Eräänä päivänä nuori ja komea prinssi kuuli prinsessa Ruususesta. Hän meni Auroran asunnolle ja suuteli tätä. Suudelma sai Auroran heräämään ikiunestaan: hän oli hetkessä rakastunut hyvännäköiseen kokoomusnuoriprinssiin.
 – Nyt tämä ikiuni loppuu. Valtiolla ei ole varaa siihen, että vain sä makaat passiivisesti kotonas sillä välin kun me toiset maksetaan tää sun eläminen, prinssi sanoi. Näytettyään tilastoja valtion huoltosuhteesta hän sai Ruususen vakuuttuneeksi.

Prinsessa Ruusunen otti itseään niskasta kiinni ja loi lopulta menestyksekkään uran sijoituspankkien hallituksissa. Ruusunen ja prinssi menivät naimisiin ja äänestivät Kokoomusta onnellisesti elämänsä loppuun saakka.

Piparkakkuporvari

Kerranpa valmisti leipuri mitä oivallisimman taikinan: mausteista, jauhoista, maidosta ja voista hän loi mitä maistuvimman piparien pohjan. Hän otti esiin muotit ja veisti niillä erilaisia piparkakkuja: tähtiä ja sydämiä. Taikinan lopuista hän muokkasi pienen piparisen pojan. Ja niin leipuri laittoi herkut uuniin. Niiden valmistuttua hän koristeli jokaisen herkkukeksin tryffeleillä ja lehtikullalla. 

Leipuri jätti keksit hetkeksi jäähtymään. Sillä välin pellillä kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta: viimeisenä leivottu piparkakkupoika heräsi henkiin! Hetken se katseli ymmällään ympärilleen, tovin se tiiraili toisia piparkakkuja. Sitten se huomasi komeat, lehtikullatut hihansa ja ymmärsi: hänhän on piparkakkuporvari! Hän irrotti toisesta piparista lehtikultaa ja muokkasi siitä itselleen kultaisen silinterihatun, seuraavasta hän irrotti itselleen kultaisen kävelykepin, kolmannesta kopaisi kenkiinsä lankiksi tryffeliä.

Samassa leipuri palasi keittiöön ja hämmästyi, mitä olikaan tapahtumassa. Säpsähtänyt leipuri kurottautui luomustaan kohti, mutta piparkakkuporvari hyppäsi pois pelliltä juosten ulos keittiöstä.

 – Tule takaisin! huusi leipuri ja juoksi porvarin perään.

 – Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari vain.

Piparkakkuporvari juoksi ulos talosta kohti metsää. Tiellä häntä vastaan käveli setä Lenin, jonka viikset hypähtivät pystyyn ja suuhun valahti kuola.

 – Tule tänne! Minä haluan kansallistaa omaisuutesi ja syödä sinut! huusi Lenin.

 – Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari ja juoksi yhä vain nopeampaa.

Portilla häntä vastaan tuli Josif Stalin, joka oli juuri murhannut huvikseen muutaman kansan. Stalinin silmiin syttyi outo tuike ja kieli valahti ulos.

 – Tule tänne! Minä haluan ottaa sinusta irti kaiken yhteisen hyvän nimissä! huusi Stalin kopeloiden kohti.

 – Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari ja kiihdytti vauhtiaan nopeammaksi.

Metsässä häntä vastaan tuli Mao Tse Tung, jonka suu aukeni ahmaasti.

 – Tule tänne! Minä haluan jakaa sinut nälkää näkevälle työläiskansalleni! huusi Mao ja kiri kohti piparkakkua.

 – Minä olen piparkakkuporvari, minua et kiinni saa! huusi piparkakkuporvari ja ei kun vain lisäksi tahtia.

Metsän jälkeen hän saapui joelle. Hän ymmärsi, ettei voisi päästä sen yli. Mikä neuvoksi?

 – Minä voin auttaa sinua, sanoi kettu astuen esiin varjoista.

Piparkakkuporvari katseli epäillen kettua, sen punertavan kirjavaa turkkia, sen rintapielessä olevaa ruusua.

 – Mistä minä tiedän, ettet sinäkin vain yritä syödä minua? kysyi piparkakkuporvari.

 – Enhän minä ole kommunisti! huudahti kettu. – Minä olen sosiaalidemokraatti, ja siitä hyödytte myös te porvarit. Tehdään näin: hyppää selkääni, silloin en edes voi syödä sinua, ja kuljetan sinut vastarannalle.

Piparkakkuporvari myöntyi ja hyppäsi ketun selkään. Kettu asteli jokeen, mutta pian uoma syveni.

 – Voi ei, hukumme! huusi piparkakkuporvari.

 – Ei hätää, kiipeä niskaani! Kyllä sosiaalidemokratia kestää, tämä on vain pieni laskusuhdanne joessa, kettu neuvoi.

Piparkakkuporvari kiipesi ketun niskaan. Pian joki syveni taas.

 – Hukun!

 – Ei hätää, kiipeä päälaelleni! Kyllä yhteinen hyvinvointimme kestää, tämä on vain pieni laskusuhdanne ja kohta on taas paremmat ajat, kettu neuvoi.

Piparkakkuporvari kiipesi ketun päälaelle. Joki jatkoi syvenemistään.

 – Nyt me viimeistään hukumme!

 – Kävele kuononi päälle! Kallistan päätäni, jolloin pysyt pinnalla ja minä pystyn hengittämään. Tämä on vain väliaikaista, kohta tämä järjestely taas toimii.

Piparkakkuporvari totteli, mutta kävellessään kuonolle kettu nyökäyttikin päätään ja piparkakkuporvari lensi suoraan tämän ahnaaseen kitaan. Porvariparka ei ehtinyt huutaa edes apua. Kettu pureskeli piparkakun tyytyväisenä nauttien joka murusesta.

 – Sen siitä sai, kun uskoi valheeseen nimeltä sosiaalidemokratia, naureskeli kettu ja nousi ylös joesta. Sen pituinen se.

Hannu ja Kerttu

Olipa kerran kaksi sisarusta, joiden nimet olivat Hannu ja Kerttu. He asuivat köyhässä perheessä. Heidän vanhempansa eivät olleet koskaan välittäneet kerätä pääomaa, vaan olivat katsoneet fiksummaksi elää kädestä suuhun. Perheen äiti käytti lapsilisät äkkirikastumisen toivossa lottoon ja kauneudenhoitotuotteisiin, isä tuhlasi taalansa alkoholiin ja työläisväestön kirjallisuuteen.

Kävipä niin, että vanhemmat tulivat siihen tulokseen, ettei heillä ollut enää varaa hoitaa lapsia. Niinpä he turvautuivat köyhäinapuun. Paikallinen rouva Getchen päätti auttaa. Hän oli tavattoman rikas leski, mutta koskaan hän ei ollut itse onnistunut saamaan omia lapsia. Hän arveli, että suunnaton varallisuus tarjoaisi Hannulle ja Kertulle erinomaiset edellytykset elämään: mahdollisuudet kouluttautumiseen ja itsensä kehittämiseen. Niinpä hän adoptoi Hannun ja Kertun taloonsa.

Lapset olivat haltioissaan rouvan kartanosta: sen kaikki pinnat oli tehty makeisista. Seinät piparkakkua, marmorisilta näyttävät pylväät olivat valkosuklaata, matot lakritsaa, väritiiliset ikkunat maan hienointa marmeladia, huonekalut keksiä… he innostuivat heti syömään pois rouvan omaisuutta, kaikkea oli pakko päästä maistamaan! 

 – Malttakaahan nyt lapset hyvät! yritti vanha rouva taputella. – Ei makeaa mahan täydeltä!

 – Mitä sinä tulet meitä määräilemään saatanan lutka! huudahti Hannu. – Mehän syömme tätä taloa jos haluamme. Kyllä sulla on mistä antaa, meillä ei, ku ollaan oltu köyhiä ikämme!

Arki lähti käyntiin ikävästi. Lapset ahnehtivat vanhan rouvan taloa. Kun rouva joutui antamaan Hannulle pienen rangaistuksen tämän kiroilusta, yökausia jatkuvasta mölyämisestä ja läksyjen tekemättä jättämisestä, Hannu kirosi naista. Hän väitti joutuvansa vankeuteen, kun rouva käski tämän arestiin huoneeseensa.

Kerttu ei samoin ollut ihanteellisin tyttö. Suuri omaisuus ympärillä oli passivoinut Kertun, jota ei kiinnostanut opiskelu tai jälkiensä siivoaminen. Kerran rouva pyysi Kerttua siivoamaan huoneeseensa. Kerttu tarttui rikkalapioon ja voivotteli: 

 – Näin siinä sitten kävi! Muka olevinaan halusi auttaa minua, mutta teki minusta orjansa, siivoojansa, kun pienetkin roskat lattialla häiritsevät!

Lisäksi rouvaa huolestutti kovasti lasten lihominen. Parissa kuukaudessa lapset olivat syöneet kartanosta pois useamman huoneen. Hannun posket punoittivat, eikä poika enää koskaan käynyt edes raittiissa ilmassa happihyppelyllä. Rouva yritti aktivoida lapsia kaikin konstein, mutta passivoituneet ja loisivat kakarat eivät välittäneet enää mistään.

Kerran rouva ehdotti Kertulle, että tämä voisi auttaa sytyttämällä uunin: syksy oli tekemässä tuloaan, ja piparkakkutaloa täytyisi ruveta lämmittämään. Kerttu oli sytyttelevinään uunia, mutta pyysi rouvan apuun. 

 – Tuolla savupiipussa on jotain, katso syvempää! keksi Kerttu.

Rouva kumartui ja kurkotti syvemmälle katsoakseen uuniin. Samassa Kerttu potkaisikin naisparan kokonaan uunin sisälle, löi luukun kiinni ja poltti naisen elävältä.

 – Näinkö ihmiselle käy kun auttaa köyhää, itki vanha rouva uunissa. – Luulin auttavani ihmisiä hädässä, mutta ne olivatkin kaikki vain laiskoja, aikaansaamattomia ja ahneita nahjuksia, jotka eivät kunnioita toisten ansaitsemaa omaisuutta. Geeneistä se on kiinni, kuka menestyy ja kuka heikompaa ainesta!

Rouvan kuoltua talossa vallitsi anarkia, millä tarkoitetaan sitä, ettei mistään pidetä huolta ja kaikki vain perseilevät. Hannu ja Kerttu söivät talon perustuksineen päivineen maan tasalle niin, ettei rouvasta ja hänen arvokkaasta elämäntyöstään jäänyt jäljelle suklaamurustakaan.

Talon tuhouduttua sisarukset jatkoivat matkaansa – syömään seuraavissa paikoissa ilmaiseksi ja toisten rahoilla. He ovat edelleen vapaalla jalalla. Jos kohtaat ikinä ilmaisen lounaan kärkkyjää, pidä varasi, ettei sinun ja perheesi pääomalle käy kuin vanhalle rouvalle kävi. Kannattaa miettiä kahdesti, antaako köyhälle almun: se voi mennä juuri Hannulle tai Kertulle.

-------------------------

 – Osa 1: Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja
 – Kuva on Pixabay-nimisestä ilmaisten kuvien kuvapankista: https://pixabay.com/fi/ruiskaunokki-sininen-wildflower-2534316/
 – Päädyin pohtimaan sitä, kuinka lastensaduista ei välttämättä tule ajatelleeksi, etteivät ne edusta arvotyhjiötä vaan muokkaavat maailmaa ympärillämme. Päätin lyödä ajatuksen leikiksi ja kirjoittaa lastensatuja toisenlaisesta vinkkelistä. Vihreät ja vegaaniset lastensadut ovat tämän tekstisarjan ensimmäinen.
 – Palaute ja (erityisesti rakentava sellainen) teksteistä on aina tervetullutta! Sitä voi jättää kommentoimalla tai vaikkapa painaisemalla alla näkyvää Facebook-peukaloa.

Vihreitä ja vegaanisia lastensatuja

Kolme pientä porsasta

Olipa kerran kolme pientä porsasta. Kukin heistä rakensi oman talonsa ja keittiönsä.

Ensimmäinen porsas rakensi itselleen hulppean kartanon lämmittäen valtavasti tyhjää tilaa vain itseään varten. Keittiössään hän mässäili rasvaisilla, eläinperäisillä ruoilla. Toinen porsas rakennutti itselleen tehomaataloustilan, jonka äärimmilleen viedyissä prosesseissa eläimien selkärangasta nyhdettiin kaikki mahdollinen irti – sian itsensä eläessä Euroopan Unionin maataloustuilla. Kolmannes muutti pieneen A-energialuokan yksiöön maakunnan kasvukeskuskaupungissa ja opetteli kokkailemaan vegaanisia safkoja soijarouheesta, nyhtökaurasta ja härkäpavusta.

Eräänä päivänä Iso Paha Susi halusi syödä runsaasti possua. Hän marssi metsästä ensimmäisen possun kartanoon.
 – Minuahan et saa syödyksi! huusi porsas ja lukitsi kartanonsa ovet.
 – Arvaapa uudestaan! huusi Susi. Hän puhkui ja puhalsi, ja lopulta kartanon ikkuna särkyi. Susi murtautui sisään ja söi porsaan, joka olikin ehtinyt mukavasti mehevöityä rasvaisesta ruokavaliostaan.

Iso Paha Susi halusi lisää syötävää. Hän jatkoi matkaansa toisen porsaan maatilalle.
 – Minuahan et saa! huusi porsas.
 – Arvaapa uudestaan! huusi Susi. Hän puhkui ja puhalsi, ja lopulta talon hirret lensivät syrjälleen. Maataloustuilla ja eläinperäisellä dieetillään lihonut possu katosi suden kitoihin.

Seuraavaksi Iso Paha Susi jatkoi kaupunkiin.
 – Minuahan sinä et syö! huusi Veli Ponteva, kolmas porsas.
 – Arvaapa uudestaan! huusi Susi. Hän puhkui ja puhalsi, puhkui ja puhalsi, mutta betonielementtitalo pysyi paikoillaan. Hän yritti kiivetä porsaan parvekkeelle, mutta lasitetun parvekkeen ovi oli lukossa. Talossa ei ollut edes savupiippua, eikä kukaan töykeistä kaupunkilaisista suostunut päästämään susiparkaa sisään ovea avatessaan. Ovikoodiakaan hän ei saanut selville.
 – Miksi sinä haluat syödä minut? kyseli porsas parvekkeelta käsin sudelta.
 – No kun porsaan liha on niin perkeleen hyvää, Susi vaikeroi. – Minä vain rakastan possua: nyhdettyä possua, hyvää burgeripihviä, jauhelihaa, pekonia, joulukinkkua…
 – Voi ei Susi hyvä, etkö tiedä porsaan lihan olevan epäeettistä ja ympäristöä kuluttavaa? Oletko edes mitannut kolesteroliarvosi? Mitäpä jos valmistaisin sinulle vegaanista bolognesekastiketta soijarouheesta tai vaikkapa kuuluisaa S. Lehtisen makaronilaatikkoa?

Susi suostui antamaan porsaan herkuille mahdollisuuden. Veli Pontevan pöperöt osoittautuivat mitä syömäkelpoisimmiksi, ja susi ymmärsi, että voi valmistaa ruokansa ekologisesti ja muita tappamatta. Kolmas porsas säilytti henkensä, ja hän ystävystyi suden kanssa – josta oli tullut Iso Kiltti Vegaanisusi.

Tähkäpää

Olipa kerran nuori ja uljas prinssi, joka erään syrjäseudun tavernaan pistäytyessään kuuli legendan kuvankauniista, pitkätukkaisesta prinsessasta.

 – Tähkäpää joutui vangituksi pyöreän tornin korkeimpaan kerrokseen, johon ei voinut päästä mitenkään – vain ikkunan kautta tehtävä hyppäys alas kohti kuolemaa olisi Tähkäpään ainoa tie ulos. Tornia ympäröi vetinen vallihauta ja potentiaalisia pelastajia estämässä on lisäksi tulta syöksevä lohikäärme, joka ei arkaile kohdistaa kosijoihin väkivaltaa. Ajan saatossa tornin lähiympäristö on täyttynyt prinssien, aatelismiehien ja jos jonkinlaisten onnenonkijoiden poltetuista, silvotuista ja hukkuneista ruumiinjäänteistä. Prinsessa on antanut tukkansa kasvaa, jotta se joskus vielä yltäisi tornin juurelle ja hänen uljas pelastajansa voisi kiivetä sitä pitkin torniin, tavernan omistaja kertoili.

Prinssi tuijotti punaviinilasiaan ja pohti hetken: hänhän oli todellakin sinkkumies, ja kuninkaan pian kuollessa hän tarvitsisi itselleen vaimon. Hän päätti lähteä pelastamaan prinsessan ja suuntasi kohti tornia.

Lohikäärme syöksyi prinssiä vastaan. Prinssi oli kuitenkin pelannut Grand Theft Autoa ja osasi kaivaa takataskustaan singon, jolla hän pösäytti hirmuliskon tuhansiksi nahkaisiksi kuteiksi. Liskon lihaa lenteli lämpiminä lötköinä ympäri metsää, puut tahriutuivat sen sisäelimistä, verta kimmelsi kasvien lehdillä aivan kuin se olisi ollut punertavaa aamukastetta.

Prinssi näki tornin ja Tähkäpään muhkean tukan jo kaukaa. Hän tarttui prinsessan lettiin ja kiipesi ylös. Hän astui ikkunasta sisään. Huone oli pieni, mutta upea. Siitä avautui ikkuna jokaiseen ilmansuuntaan. Huonekalut olivat mahonkia ja marmoria, kultaa ja hopeaa. Prinsessa näytti nukkuvan päiväunia sängyssään viininpunaisissa, kultakirjailluissa silkkilakanoissa.

Prinssi nosti miekan vyöltään katkaisten Tähkäpään letin yhdellä sivalluksella. Hän sitoi hiuspalmikon tukevasti ikkunalautaan, jotta he pääsisivät sitä pitkin pois tornista. Hän käveli sängyn vierelle. Prinsessa nukkui sikeää unta. Prinssi ei raaskinut herättää nukkuvaa, joten hän nappasi tämän hellästi syliinsä ja kapusi alas tornista prinsessa hartioillaan.

Takaisin maan kamaralla prinssi laski Tähkäpään sammalmättäälle. Hän katseli uinuvaa ja päätti suudella tätä. Lyhyen ja herkän suudelman aikana prinsessan silmät aukenivat.

 – Herää vain, sanoi prinssi luoden lempeän katseen Tähkäpäähän. – Olet turvassa nyt. Tapoin lohikäärmeen ja kannoin sinut pois tuosta kirotusta tornin tekeleestä.

 – Siis mitä vittua sinä olet mennyt tekemään? kirosi prinsessa ponkaisten ylös prinssin syleilystä. – Siis oletko sinä taas yksi niistä saatanan idiooteista, jotka ovat uskoneet sitä prinsessa lohikäärmeen vankina -löpinää? Minä olen aluksikin aikuinen ja itsenäinen nainen! Tuo lohikäärme oli huippuharvinainen, uhanalainen, katoamassa oleva ja ennen kaikkea rauhoitettu laji! Ja sinä ilkesitkin mennä tappamaan sen, hyi sinua! Ja oletko sinä mennyt leikkaamaan vaivalla kasvattamani rastat pois?

 – Ei kai asiat nyt niin pahasti ole? prinssi häkeltyi ja tavoitteli Tähkäpään kättä.

 – Näpit irti minusta! Asiat ovat vielä pahemmin! Minä olin tuolla tornissa tarkoituksella: olen paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen aktiivi ja olin leiriytynyt suojelemaan tätä aluetta ydinvoimalalta! Tuo on keskeneräinen ydinreaktoritorni, jonne kahliuduin estääkseni työmaata edistymistä. Tämä on hirveää! Minun täytyy ennättää heti takaisin --

Samassa metsästä rynnisti joukko Rosatomin työmiehiä ja maansiirtokoneita. Tornin ympärille rykäistiin hetkessä kasaan telineet ja työmaa pääsi jatkamaan kesken jäänyttä toimintaansa. 

 – Liian myöhäistä, voi ei! itki Tähkäpää.

Myöhemmin oikeudessa prinssi sai 80 euroa sakkoa rauhoitetun lajin tappamisesta ja 20 euroa maksettavia korvauksia Tähkäpäälle, jonka suuteleminen katsottiin nukkuneen ihmisen hyväksikäytöksi. Tähkäpää sai kymmenen vuoden linnatuomion työmaan estämisestä. Muutaman vuoden kuluttua valmistunut voimala pääsi ylikuumenemaan ja siellä tapahtui ydinonnettomuus. Tähkäpää eli onnettomasti elämänsä loppuun asti – tosin se jäi lyhyeksi säteilyn aiheuttaman syövän takia.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Olipa kerran ilkeä kuningatar. Hän oli omistanut koko elämänsä ulkonäölleen, ja teki mitä tahansa moraalitonta pysyäkseen nuorekkaana. Pitääkseen yllä nuoruuttaan hän nukkui vain elävistä linnuista nyhdetyssä untuvassa, koristautui turkiksiin, käytti eläinkokeita tekevän L´Oréalin meikkejä, kylpi nuorien neitsyiden veressä ja joi lasillisen Valion maitoa päivässä.

Aamuisin ja iltaisin kuningatar meni katselemaan itseään peilistä, jonka sanottiin tietävän vastauksen jokaiseen kysymykseen maailmassa. 

Kerran taas kuningatar käveli peilin eteen ja kysyi:

 – Kerro kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.

 – Joudun tuottamaan sinulle pettymyksen, kuningatar, peili sanoi. – Saatat olla ikäiseksi hyvin säilynyt, jopa kauniskin, mutta on eräs sinua kauniimpi.

 – Kuka hän on? säikähti kuningatar.

 – Hän on Lumikki. Hänellä on paksu, sileä tumma tukka, hänen ihonsa on puhtaan valkoinen kuin lumihanki, hänen poskensa ja huulensa aina kauniisti punatut. 

 – Hän! Mutta minä olen tehnyt niin paljon enemmän töitä ulkonäköni eteen! Minä olen levyttänyt joukon ikivihreimpiä kasarihittejä! Olen esiintynyt hyväntekeväisyyskonserteissa, olen gay-ikoni! Lukemattomat miehet ympäri maailmaa ovat esiintyneet dragissa minua esittäen!

 – Mutta Lumikki, hän on luonnostaan kaunis, ja jos hänessä olisikaan puutteita, olisi hänen sydämensä silti puhdasta kultaa. Hän käyttää vegaanista kosmetiikkaa, mikromuovitonta hammastahnaa, kemikaalitonta shampoota. Hänen vaatteensa ovat Uffista ja Fridasta. Hän syö eettisesti ja ympäristöystävällisesti.

Tiedosta julmistuneena kuningatar päätti saattaa Lumikin päiviltään. Hän käski kaupungin taksikuskin järjestää Lumikille Dianan kohtalon, mutta murhayritys meni pieleen, sillä Lumikki suosi joukkoliikennettä. Kuningatar käskytti tuntemansa baarimikon tekemään Lumikille myrkyllisen cocktailin. Hän vaati baarimikkoa tuomaan Lumikin kuoltua tämän hiuspalmikot todisteeksi onnistuneesta murhasta – lisäksi hän tarvitsi lisää hiustenpidennyksiä.

Baarimikko ei kuitenkaan raaskinut tappaa Lumikkia, joka oli tehnyt hänelle niin paljon hyvää – muun muassa taivutellut hänet luopumaan liivatepohjaisista likööreistä baarissaan. Niinpä hän tilasi tummia hiuspalmikoita eBaysta ja toimitti Lumikin turvaan syrjäseudulle – tuntemiensa seitsemän vegaanin luo.

Niinpä Lumikki aloitti uuden elämän syrjäisessä mökissä seitsemän ituhipin kanssa. He viljelivät itse ruokansa metsässä. Metsän eläimet olivat heidän ystäviään, sillä niiden ei tarvinnut pelätä tulevansa syödyiksi. Hänen ystävänsä olivat seitsemän kääpiöksi jäänyttä hippiä – heidän nuoruudessaan vegaanisia vaihtoehtoja oli ollut vähemmän, joten he olivat jääneet kitukasvuisiksi. Viisas oli porukan epävirallinen pomo. Jörö vastusti kaikkea mahdollista ydinvoimasta arktiseen öljynporaukseen. Vilkas aloitti kymmeniä projekteja, muttei viimeistellyt niistä yhtään. Nuhanenä niiskutti jatkuvasti kannabiksen polttamisen takia. Ujo oli salavegaani, joka oli vuosia pitänyt ruokavalionsa piilossa ystäviltään. Lystikäs oli aina kännissä ja opetellut tekemään omenaviiniä niin, ettei yksikään omenassa ollut mato kuollut. Unelias oli usein vähän väsynyt kärpässienistä.

Kävi kuitenkin niin, että kuningatar asteli taas pian peilinsä eteen.

 – Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa kaunehin.

 – Lumikki on edelleen maan kaunehin, vastasi peili. – Baarimikkosi ei tappanut häntä, vaan hän elää turvassa seitsemän vegaanikääpiön kanssa. 

 – Näyttää siltä, että minun täytyy tappaa hänet itse! raivostui kuningatar.

Kuningatar meni kammioonsa ja valmisti maailman epäeettisimmän omenan. Hän koversi omenan tyhjäksi ja upotti sen sisään liivatetta, puristettua sianlihaa, valaanrasvaa, arktisella alueella porattua ja jalostettua bensaa, oikeistopoliitikon hikeä, rikastettua ydinvoimalan polttoainetta ja Valion maitoa. Hän naamioi itsensä vanhaksi eukoksi sonnustautuen kulahtaneisiin khakihousuihin, pellavatunikaan ja pyöreisiin aurinkolaseihin.

Kuningatar löysi Lumikin mökin ja meni tämän luo juttelemaan.

 – Hei mään, whats ap, mä oon ines ja hip!

 – Täh? ihmetteli Lumikki.

 – Mä oon vaan hippi! Ota hei omena, tää on tosi tosi hyvää!

 – Onhan tämä reilun kaupan luomuomena? kysyi Lumikki.

 – On on, totta kai jäbä! 

Lumikki puraisi omenaa, tunsi sen sisällä olevan pahuuden ja sai sairaskohtauksen. Ilkeä kuningatar lähti nauraen pois. Kun kääpiöt löysivät Lumikin, oli tämä vaipunut koomaan. Kääpiöt valmistivat hänelle lasisen arkun. Omenan kirous haihtuisi, jos Lumikkia suutelisi joku täydellisen hyvä ihminen. Mutta oliko täydellisen hyvää ihmistä olemassa?

Sattuipa kerran, että Pekka Haavisto oli matkalla seudun halki. Hän huomasi Lumikin lepäävän mäen päällä lasiarkussa. Hän avasi kannen eikä voinut vastustaa kiusausta: hän suuteli Lumikkia, ja tämä heräsi eloon – olihan Pekka Haavisto täydellisen hyvä ihminen.

 – Oh, sinä herätit minut suudelmallasi kirouksestani! Menkäämme naimisiin! Olet se oikea!

 – Se on totta, olen se oikea! Muista käyttää ääntäsi presidentinvaaleissa 2018! Pekka Haavisto hihkui ja iski silmää. – Oli vain pakko suudella sua. Mikä ton huulipunan sävy on? Antonion mielestä se on tosi fabulous.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pekka Haavisto jatkoi matkaansa kohti presidenttiyttä. Paha äitipuoli sai ruokamyrkytyksen porsaanlihasta ja kuoli pois. Vihreiden nuorten ehdotus moniavioisuudesta hyväksyttiin, ja Lumikki meni naimisiin seitsemän kääpiön kanssa synnyttäen heille 49 lasta.

-------------------------------

 - Päädyin pohtimaan erinäisiä asioita. Sitä, kuinka lastensaduista ei välttämättä tule ajatelleeksi, etteivät ne edusta arvotyhjiötä, vaan muokkaavat maailmaa ympärillämme. Päätin lyödä ajatuksen leikiksi ja kirjoittaa lastensatuja toisenlaisesta vinkkelistä. Vihreät ja vegaaniset lastensadut ovat tämän tekstisarjan ensimmäinen.
 - Palaute teksteistä on aina tervetullutta! Sitä voi jättää kommentoimalla tai vaikkapa painaisemalla alla näkyvää Facebook-peukaloa. Arvostan erityisesti rakentavaa palautetta!
  - Alkuperäinen suunnitelma oli värittää kuvitus lastenkirjamaiseksi, mut hups, se menikin nyt näin!