sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Pienikin vallan väärinkäyttö on tuomittavaa

Parisen viikkoa sitten Savossa ja myös valtakunnallisesti kohistiin Pohjois-Savon poliisilaitoksen toiminnasta, kun kesäajasta talviaikaan siirryttäessä (26.-27. lokakuuta) poliisi määräsi ravintolat sulkemaan ovensa tuntia aikaisemmin. Valviran ohjeistuksen mukaan jatkoaikaluvan saaneet ravintolat voivat sulkea ovensa kello neljältä talviajan mukaisesti sinä yönä, jolloin siirrytään kesäajasta talviaikaan – tällöin saadaan yksi ylimääräinen anniskelutunti korvaamaan tuntia, joka on menetetty siirryttäessä aiemmin keväällä kesäaikaan. Täten siis Pohjois-Savon poliisilaitoksen yleisjohtajana toiminut komisario Jyrki Haapala toimi vastoin Valviran virallista ohjetta. Myöhemmin on osoittautunut vielä, että Haapala oli tiettävästi tietoinen tästä ohjeesta, vaikka mies aluksi muuta väittikin.

Osa nettikeskustelijoista ovat kummastelleet (vähätelleet) asiaa toteamalla, että miksi teinit jaksavat valittaa yhdestä menetetystä ryyppäystunnista. Samoin Haapala itse väheksyi epäillen, olisivatko ravintolat edes ylimääräistä tuntia tarvinneet.

Ehkä lähtökohtaisesti kohu ja siitä syntynyt keskustelu kuulostaa vain lapselliselta kostonhalulta ("me ei saatu ryypätä ylimääräistä tuntia niin sinähän koppalakki saat siitä nyt maksaa"), mutta koko keissiin liittyy myös jotain syvempää ja huolestuttavampaa. Enkä puhu nyt ravintoloitsijoiden kommenteista, joiden mukaan menetetyllä lisätunnilla on merkittävä vaikutus talouteen, vaan ihan vain siitä, että viranomainen on käyttänyt valtaansa röyhkeästi väärin oman mielipiteensä johdattelemana.

Jo muutama vuosi aikaisemmin samainen komisario yritti saada suljettua Kuopion baarit aikaisemmin talviaikaan siirryttäessä. Tällöin yrittäjä Harri Kauhanen oli luetuttanut hänelle Valviran ohjeen. Haapala oli todennut, että "herrat sitä pitää ravintolaa auki silloin, kun huvittaa". Nyt Haapala yritti toteuttaa fantasiansa uudelleen ja onnistui siinä.

Vaikka monet varmasti sympatisoivat Haapalan mielipiteitä, en usko (tai ainakaan toivo) kenenkään olevan sitä mieltä, että poliisilla tai millään muullakaan viranomaisella on oikeus polkea lakia. On yksinkertaisesti väärin, että yksittäisen ihmisen oma, henkilökohtainen mielipide on pystynyt kumoamaan lainvoimaisen ohjeen vain siksi, että henkilöllä sattuu olemaan sopivalla hetkellä tarpeeksi vaikutusvaltaa. Ravintola-ajat voivat olla pieni juttu, muttei pienintäkään rikkomusta kuulu hyväksyä: jos pahalle antaa pikkurillin, se syö hiljalleen koko käden. Maailmanhistoria on täynnä esimerkkejä siitä, miten käy, kun viranomaistaholle annetaan mahdollisuus väärinkäyttää valtaansa. Niitä ei tarvitse toistaa.

Asiaan onkin reagoitu oikein: komisarion toimista on käynnistetty aivan syystäkin esitutkinta.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/haapala-ei-voinut-olla-tietamaton-valviran-ohjeesta/1705513
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/tulkitsin-lainsaadantoa-kellonajan-perusteella/1703816
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/baarit-ihmeissaan-kuopiossa-poliisi-maarasi-yokerhot-kiinni-etuajassa/1703492
http://www.hs.fi/kotimaa/a1382929910347

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti