tiistai 17. helmikuuta 2015

Helmikuun ihQutusbiisi

Kuvittele maailma, jossa ihmiset olisivat kahlittuina luolaan, jossa kuulisivat vain kaikuja suomi-hopista. Se olisi heille musiikkia: kaikki, mitä he kykenevät kuulemaan. Jos jonain päivänä joku heistä pääsisi pakenemaan luolasta ja kuulisi kaikki maailman sulosoinnut, kuulisi ne paremmista äänentoistolaitteista ja sitten palaisi takaisin luolaan, olisi lähes mahdoton selittää yhä kahleissa kiinni oleville eroa heidän todellisuutensa ja todellisen todellisuuden välillä. Se on ihQutusbiisin tehtävä: tuoda hyvä lähelle kuuntelijaansa.

Helmikuun ihQuinta kamaa on Madonnan uusi kappale Hold Tight. Myönnettävä on, että osa naikkosen uusista kappaleista on vienyt häntä musiikillisesti hieman huolestuttavaan suuntaan, mutta Hold Tight on esimerkki siitä, että her Madgesty osaa tehdä edelleen hyviä biisejä. Se on Madonnaa parhaimmillaan: sen vieno äänimaailma kuljettaa pois täältä, kohti kauniin utuista maisemaa.


Madonnan tuotantoa on ollut ihQutuksessa aiemminkin: Devil Wouldn't Recognize You huhtikuussa 2008, Give It 2 Me heinäkuussa 2008 ja Celebration elokuussa 2009. Kylie Minoguen ohella Madonna on neljällä ihQutuksella ihQutetuin artisti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti