perjantai 23. tammikuuta 2015

Tammikuun ihQutusbiisi

IhQutan, olen siis olemassa.

Tammikuun ihQutusbiisin paikan ansaitsee Galantis, ruotsalainen tuottaja- ja lauluntekijäduo, kappaleellaan Runaway (U & I). Biisi on tyylikkään kokeilevaa ja korvaa miellyttävää, laadukasta house-musiikkia, joka kuljettaa kuuntelijansa pois tästä maailmasta.

Galantis on Bloodshy & Avant ja Miike Snow -yhtyeissä vaikuttavan Christian Karlssonin uusi projekti, jota hän työstänyt Linus Eklöw -nimisen miekkosen kanssa. Tällä hetkellä tauolla, mutta kolmatta levyään työstävä Miike Snow on tehnyt varsin kokeilevaa tanssimusiikkia luoden samalla myös ajatuksia herättäviä, suorastaan kummallisia musiikkivideoita, jotka eivät päästä katsojaansa helpolla. Miike Snow'n mystisyys, kokeilevuus ja puhdas outous kuuluu myös Galantiksen musiikissa ja näkyy bändin videolla. Kokonaista levyä odotellessa – sellaisen pitäisi olla tulossa tänä keväänä. Tähän mennessä julkaistu kama kuulostaa hyvältä. Miten naapurimaassa aina osataan?


Vuoden 2014 ihQutukset:
2014 ihQutukset -soittolista


Tammi: Union J - Loving You Is Easy
Helmi: Patsy Cline - I Fall to Pieces
Maalis: Lady Gaga - G.U.Y.
ja Avicii - Addicted to You
Huhti: Santana feat Samuel Rosa - Saideira
Touko: Róisín Murphy - Ancora Ancora Ancora
Kesä: Sander Kleinenberg - We-R-Superstars
Heinä: Lily Allen - Take My Place
Elo: Volbeat feat Sarah Blackwood - Lonesome Rider
Syys: Secret - I'm in Love
Loka: Paula Koivuniemi - Joutsenet
Marras: Jari Sillanpää - Tanssii kuin John Travolta
Joulu: Tuomas Kauhanen feat Setä Tamu - Stalkkeri

2014 kuukauden ihQutusten paljastamista edelsi erinäisiä sananlaskuja, jotka useimmiten suhtautuvat tähän perinteeseeni sangen ironisesti:
Parempi ihQutusbiisi soittolistalla kuin kymmenen virttä tietokoneella.Mikään biisi ei ole ihQutusbiisi syntyessään.
Jos ei sauna, viina ja terva auta, siinä on potentiaalia kuukauden ihQutukseksi.Ei kantovesi kaivossa pysy eikä ihQutusbiisi kuuntelijan mielessä.
Tyhmä paljon tunnareita soittaa, viisas kuuntelee ihQutusviisun.
Kun antaa ihQutusbiisille korvannipukan, se vie koko kuuloaistin.
IhQutusviisu ei tule kello kaulassa.
Oma musa mansikka, ihQutusbiisi mustikka.
Huonoja, sanoi kettu ihQutusbiiseistä.
Joka toiselle biisiä ihQuttaa se itse yksin sitä popittaa.
Suattaapi olla ihQ tai olla olematta.
IhQulla on paskanen loppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti