Vuoteni 2014

Vuoden jo jokusen viikko sitten vaihduttua on aika kirjoittaa tämä kiusallinen, mutta lukutilastojen perusteella myös ihmisiä kiinnostava, jokavuotinen teksti: vuoden ainoa life&style -blogaus. Tässä vuoteni 2014.

Ajattelin tarkastella kulunutta vuotta tällä kertaa erilaisten teemojen kautta kronologisen etenemisen sijasta (mikä taisi olla huono idea, mut tehty mikä tehty).

TyöVuosi alkoi työelämän osalta aika hiljaisesti, vain koulumaailmassa oli tarjolla tienestejä. Tammikuun alussa heitin lyhyen opettajasijaisuuden entiselle lukiolleni äidinkielen lehtorina, oli huippuhauskaa päästä näkemään lukiotuttuja ja nähdä koulumaailma opettajanpöydän toiselta puolen. Luennointi itseä kiinnostavista aiheista varmisti myös käsitystäni siitä, ettei lääkis ehkä sittenkään olisi juttuni: eihän se kiinnostaisi minua lainkaan! Ehkä sittenkin olisi parempi hakea opiskelemaan jotain, josta oikeasti pitää?

Joitain muistoja vuoden töistä, joita myös tänne blogiin olen vuoden aikana tykittänyt: Anne-Marin ja Sannan työt
ylhäällä, Sonjan saviveistos ja Tommin maalaus alhaalla.

Vuodenvaihteessa olin tavannut eräässä kaveriporukassa opiskelijan, joka kertoi koululleen etsittävän alastonmallia. Hain koululle (Muotoiluakatemia) ja olen heittänyt siellä keikkaa siitä lähtien. Pian vuoden alkamisen jälkeen aloitin myös kuvataiteilijoiden ryhmälle mallina Ingmanilla, ja myöhemmin keväällä palasin Ingmanille vielä kuvanveistoon malliksi. Extremein alastonmallikokemus oli varmaankin Portaanpään kristillinen opisto, jolta otettiin yhteyttä syksyllä taidekasvatuksen ryhmää varten – en ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että sielläkin voitaisiin tarvita mallia! Vuoteen mahtui tämän duunin ansiosta paljon kivoja piirroksia, maalauksia ja savitöitä. Omissa ajatuksissa oleminen on monilta osin inspiroivaa, ja erään kerran jälkeen kirjoitin Loiseläjät-nimisen novellin toukokuussa. Pidän sitä yhtenä parhaimmista teksteistäni, vaikka itse kerskunkin.

Maaliskuussa kävin kokeilemassa feissarin työtä. Kokeiluksi jäikin, ei ollut juttuni. Teltan kokoisessa liivissä rahan kerjääminen kadulla olisi jo ollut tarpeeksi nöyryyttävää, mutta vielä kiusallisempaa oli hankkia lahjoittajia menemällä heidän kotiovilleen asti. Lisäksi tunsin epäeettiseksi, että yhdistys, jolle lahjoittajia hankin, oli ulkoistanut varainhankintansa: toisin sanoen osa lahjoituksesta menee voittoa tavoittelevalle yritykselle. Sellaisen paikka ei ole minun mielestäni hyväntekeväisyydessä.

Huhtikuussa sain tietää päässeeni henkilökohtaiseksi avustajaksi kahdelle kehitysvammaiselle miehelle. Toisin kuin taidemallin työstä, tästä en ole kirjoittanut nimeksikään minnekään avustettavieni yksityisyyttä suojatakseni. Avustan heitä vielä nykyisinkin. Yhdeksän kuukauden aikana koen oppineeni paljon kehitysvammaisuudesta. On kiinnostavaa, kuinka normaalia, joskin usein avustettua, elämää monet elävätkään. Oma toimenkuvani on ollut viriketoiminnan tukeminen: vuoden kohokohtiin ovat mahtuneet käyminen sirkuksessa, Siltsun keikalla ja teatterissa. Perseitä en ole siis joutunut pyyhkimään tai mitään vastaavaa. Vaikka kussakin tapahtumassa käydessä vastuu painaa, joskus teatteriesityksestä tai vastaavasta on ehtinyt nauttiakin. Totta kai hyvien päivien lisäksi on tullut koettua myös huonoja. Kaiken kaikkiaan avustajan virka on avartanut maailmankuvaani valtavasti. Yleensä suhtaudun tekemääni työhön kylmänviileän ammattimaisesti, mutta toisinaan olen kokenut hämmentävää onnentunnetta siitä, kuinka olen pystynyt tekemään toisen unelmista totta työni ansiosta.

Kesätöiksi pääsin sairaalalle siivoamaan. En voi sanoa erityisesti pitäväni sairaalamaailmasta, mutta kokoaikaisuuden ansiosta tienasin sangen hyvin. Loppukesästä rankka työputki, sairaalatyö ja siihen päälle avustaminen, alkoi näkyä väsymyksen piirteinä, mutta elokuun loppuun mennessä rahnua oli kertynyt sangen mukavasti. Kannatti ponnistella. Sairaalan huvittavimpiin hetkiin kuului muun muassa naisten pukuhuonetta siivotessani raivoamaan tullut nainen, joka kauhisteli sitä että olen mies. Hah, entä jos miehetkin alkaisivat mäkättää naissiivoajille näiden tehdessä vain työtään? Gosh, kuinka sukupuolittunut maailma. Samoin sairaalasiivouksen inspiroima novellini herätti kohua eräällä osastolla, sillä eräs hoitaja tulkitsi kahvihuoneeseen viihteeksi jättämäni tekstin olevan jonkinlainen ”viimeinen hätähuuto, merkki että sillä Erikillä on paha olla työssään”. Vain sairaalassa.

Loppuvuodesta pääsin uusiin piireihin, ravintola-alalle! Joulukuussa aloitin blokkarina Tahkolla. Tarkoitus olisi, että lasien keräilemisen lisäksi siirtyisin hoitamaan baarimikkojen taukoja tiskin taakse. Duuniin pääsyä auttoi viinaharrastukseni, aikoinaan käyty drinkkikurssi, itse kustantamani anniskelupassi ja aikoinaan tehdyt baarimikkokeikat eräässä ählämibaarissa. Toistaiseksi olen viihtynyt yöelämätyössä mitä parhaimmin, sillä se sopii unirytmin kuin myös rennomman työilmapiirin osalta meitsille kuin nenä päähän.Tyyli

Valokuvaajaystäväni Hellu Lintu (kaikki copyt hänelle tästä) tarvitsi puolialastonta mallia koulutyöhönsä.

Kuka muu muka kuka muu muka EE ÄR QUU
Jos sä et mun tyylii tajuu, se meinaa et sulla on tyylitajuu. / Alicen otos

Loppuvuodesta 2013 olin värjännyt itselleni pinkki-violetin hinttitukan. Yhdistelin violettiin pääasiassa harmaan, sinisen ja punaisen sävyjä. Kuvia tuli otettua valitettavan vähän, mutta oli mahtavaa kokeilla violetti kunnon kirkkaana. Aiemmin olin ollut violettipäinen keväällä 2010, mutta tuolloin sävy oli ollut punertavampi. 

Osaan hymyilläkin. / Alicen otos

Keväällä tarkoitukseni oli vaihtaa violetin sävyä vaaleampaan violetin sävyyn, mutta vahingon myötä sävystä tulikin yksinkertaisesti kamala: pinkki tukka lilasävytteisellä juurikasvulla. Vaalensin kiireesti tukan ja keksin laittaa päähän ylimääräistä sinistä hiusväriä. Kevät meni siis turkoosipäisenä! Vaatteissa pyrin käyttämään raikkaita puhtaan valkoisen, sinisen ja vihertävän sävyjä.

Google varastaa kuvat mun koneelta, mut näköjään se tekee myös tällaisia gifejä. Siistii.
Lokakuun yhdeltä kuvailuhetkeltä fotoa.

UV-hohto!

Kesäkuussa tein taas värinvaihdoksen ja muutuin sinisestä neonkeltaiseksi. Keltainen oli oikeastaan viimeinen puuttuva väri fledassani. Tukka itsessään oli kesän ja syksyn parhaimpia vitsin aiheita, sillä se oli niin vihreän ja keltaisen rajalla, että sain kuulla jatkuvasti vittuilua kavereilta (ja jopa isäukoltani) sen vihreydestä. Myös itse vitsailin huomioliivitukastani useaan otteeseen esimerkiksi  Kutsumua-kirjoituksella ja kerran kommentoimalla raksatyöläisten asua:
”Jos tuntisin vetoa tuollaisiin miehekkäisiin remonttiukon körmyihin, menisin varmaan iskemään niitä sanomalla et 'hei, sun huomioliivit ja mun tukka sopivat hyvin yhteen'.” Öhö öhö.

Lokakuussa minusta tuli vahingon kautta mustavalkoinen, kun suunnitelma ampiaistukasta kariutui. Olin ajatellut tehdä mustat pesukarhuraidat ja muuttaa keltaisen sävyä neonväristä tummempaan, ”keltaisempaan” keltaiseen. Musta väri kuitenkin levisi hieman vaaleaan tukkaan, joten keltainen ei tarttunut tasaisesti. Päätin sitten nauttia elämästä seeprana.ReissutTien päällä tuli oltua 2014 varsin vähän. Helmikuussa tein pikavisiitin Helsinkiin, jossa viivyin alle vuorokauden moottoripyörän ostamisen merkeissä. Ehdin kyllä vetää vuorokauden aikana myös pyörää juhlistaakseni aikamoiset perseetkin, sillä olin aivan fiiliksissä syntyneestä kaupasta. Vedettyäni alkuja kaverieni Jonnan ja Jessican (joka on myös moottoripyörien ystävä) kämpillä siirryin metrolla Ullanlinnaan jatkoille, ja huomasin olevani metrossa yksin. Aloin siis laulaa, ja ehdin Rautsille mennessä tulkita useamman kappaleen tyhjässä metrovaunussa. Noustessani poistuakseni huomasin takanani istuneen jätkän, joka kehui laulutaitojani ja kysyi, olisiko mulla antaa hänelle viinaa.

Tampereen-matkan ABC-visiitin mitä HERKULLISIMMAN NÄKÖINEN lättänäpurilainen. Peukut sille.

Helmikuussa tuli pistäydyttyä myös pikaisesti Tampereella, kun muutimme Petran kanssa Sinin Tampereelle. Ajoin elämässäni ensimmäistä kertaa pakettiautoa. Tietysti nämä kokeilut piti tehdä Tampereen ruuhkaisessa keskustassa auto täynnä huonekaluja ja seurana kahden ihmisen lisäksi neljä maukuvaa ja täysin sekaisin olevaa kissaa!

Kesällä joka ikinen suunniteltu reissu peruuntui. Oli tarkoitus käydä seurustelukumppanin kanssa Turussa Ruisrockissa, mutta homma kusi omalta osaltani. Viroon jo miltei meinattiin päästä, kunnes heti matkan oston jälkeen menoautosta hajosi kytkin. Uutta kaaraa ei saatu tilalle. Tampereen viikonloppuvisiitti jäi samoin tekemättä. Voe voe.

Tampere on kaunis kaupunki, ja illan ensimmäisiä lonkeroita juodessa otin kaupungista kuvankin.
Lopulta se näköjään jäi reissun myös viimeiseksi.

Syyskuussa oli aika vaihtaa vapaalle! Iskimme Petran kanssa Tampereelle, tulipahan käytyä sielläkin ensimmäistä kertaa kunnolla. Hengailimme Sinillä, joka pääasiassa katsoi Uutta Päivää olohuoneessaan meitsin hengatessa kavereideni kanssa lukittuna porraskäytävään (Petra haki meille ruokaa) ja myöhemmin sain raivot päälleni huonosti pestyistä astioista (Petra sai Whatappinsa täyteen todistusaineistoa tästä hirmuteosta). Tuli nähtyä vanhoja tuttuja sekä eräs pitkäaikainen nettituttava viimein livenä! Tampereen yöelämä oli mukava kokemus, kävimme Rodeossa ja seuraavana päivänä Leimarit-homppelibailuissa. Rodeo osoittautui sangen fantsuksi paikaksi, joskaan en muista loppuillasta paljoa. Eiköhän se tarkoita, että oli kivaa? Eksyimme noin 300 metrin pituisella matkalla Sinin luo niin pahasti, että GPS:stä tarkistaessa olimme kahden kilometrin päässä hänen kotoaan. Huups.

Marraskuussa elinikäinen haaveeni toteutui ja pistäydyimme Virossa viinaa hakemassa! Hassua huomata, että näköjään Petra oli lähes jokaisella tämän vuoden matkallani mukana. Tarvitsen niin kovasti hänen Nissan Sunnyaan, tätä pillumagneettia, jota myös omaksi kaarakseni on luultu.

Blogi ja kirjoittaminen
2014 oli ensimmäinen täysi vuosi jaaritteluilleni blogger-pohjaisena. Vuoden luetuimpiin teksteihin kuuluivat huumoritekstit Jos homoista puhuttaisiin kuin heteroista ja Vapise Tipaton tammikuu – täältä tulee Seksitön syyskuu!, myös alastonmallin työstä kertovat kirjoitukset ja Fruittari, katoava laji keräsivät kiinnostusta. Itse pidin erityisesti ”Jos homoista puhuttaisiin kuin heteroista...” -tekstistä, sekä huumoriteksteistä Arvostelussa: Toinen maailmansota, Näin Ankkalinna äänestää ja Tässä teille neuvoja elämään!

Vakavammista teksteistä olen erityisen tyytyväinen tekstiin Missä feminiininen Mr Gay Finland?, jossa käsittelin Mr Gay Finland -kilpailun yksipuolista kauneuskäsitystä. Myös Pitäisikö Tampereen nigganaario lopettaa? toi mielestäni kiinnostavan näkökulman syksyllä ajankohtaiseen delfinaariokeskusteluun.

Julkaisin ensimmäistä kertaa blogissani novelleitani koko kansan nähtäville: Paikka, jossa ne hyvänmakuiset lehmäkarkit eivät koskaan lopu kesken osallistui Portti-lehden novellikilpailuun syksyllä 2013, ja menestyksen käännyttyä muiden kirjoittajien puoleen, päätin julkaista lopullisen version myös muille kuin Facebook-kavereilleni. Juo kuin viimeistä päivää osallistui NOVA-kirjoituskilpailuun, ja tulosten julki tultua (ei palkintojasijoja) julkaisin myös sen elokuun alussa. Vuoden aikana kirjoitin kolme uutta novellia, mutta erään niistä koin liian kokeilevaksi, joten en julkaissut sitä tavalliseen tapaani FB-kaverieni luettavaksi. Uusista teksteistä Loiseläjät kertoo vastikään kotoaan muuttaneesta teinitytöstä, jonka kotona alkaa tapahtua kummia. Tekstin idea syntyi eräällä taidemallitunnilla. Odottavan ilta kuvaa seksiseuraa ja läheisyyttä iskelmämusiikin säestämältä tanssilattialta etsivästä naisesta. Tämä ajatus alkoi kyteä, kun kävin avustettavani kanssa katsomassa Jari Sillanpään keikkaa tuusniemeläisessä tanssilavalla. Viimeistelin ja julkaisin tekstin elokuussa.

Runoja kirjoitin paljon, mutta julkaisin vähän monien henkilökohtaisuuden ja keskeneräisyyden takia. Ehkä mainitsemisen arvoiseksi sanoisin lyriikan Ei elämästä elokuvaa saa, jo pidempään mielessäni kummitelleen riimikokonaisuuden, jonka viimeistelin heinäkuussa silloisen parisuhteeni mennessä huonommin (vedellessä viimeisiään). Inspiraationa toimi tammi-helmikuussa paljon kuuntelemani Patsy Clinen haikeat kantrikappaleet, erityisesti upea ”I've Loved and Lost Again”.

Satunnaisia juttuja

Vuoteen mahtui paljon kaikkea uutta ja hauskaa kokeilua. Helmikuussa ostin itselleni Husqvarnan 600-kuutioisen supermoto-moottoripyörän, jolla tuli ajeltua maaliskuusta alkaen marraskuun loppuun. Vapaa liikkuminen ketterällä ja vauhdikkaalla pyörällä oli yksinkertaisesti mahtavaa. Myös motskari itsessään osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä ongelmat ovat olleet vähäisiä ja suuresta kuutiotilavuudestaan huolimatta baikki on soveltunut passelisti ensipyöräksi. Pyörää valitessa suurta roolia näytteli eräs kaverini, jonka enduro- ja moottoripyöräharrastustausta mahdollistivat auttavan asiantuntijan. Muutamaa kaveriakin ehdin käyttää ajelulla, ensi vuonna sitten lisää.

Huhti- ja toukokuussa kävin kokeilemassa stand up -komiikkaa paikallisessa ravintolassa. Komediaklubi jäi kesätauolle, mutta syksyllä en palannut komiikan pariin, sillä työn ja vastikään tapahtuneen eron jälkeen en kokenut oloani erityisen hauskaksi lavaa varten. Ehkäpä jonkinlaista paluuta (comeback kahden keikan jälkeen, hah) voisi harkita paremmin ajan ja ilon riittäessä nyt 2015 alkaen.

Pienempinä uusina kokeiluina tuli käytyä muun muassa maailmanpyörässä korkean paikan kammoa voittamassa, kart-autoa ajamassa ja kosmetologilla hoidettavana ensi kertaa.

Kesällä investoin omaan tietokoneeseen (eikö olekin ihana taustakuva?) ja syksyllä hankin tabletin, josta uskon olevan hyötyä opiskelemaan lähtiessä. Loppukesästä investoin baariharrastukseeni ja hankin ammattilaistason baarivälineet boston shakerista baarimestarin lusikkaan ja siivilään. Alkoholikokoelmaharrastus on muutenkin lähtenyt 20-vuotiaana lapasesta, sillä liköörikokoelma on muuttunut laajaksi viinakokoelmaksi ja pullomäärä kasvanut noin kahdestakymmenestä vajaaseen viiteenkymmeneen. Oma mielipiteeni on, että jos tyytyy vain juomaan perushanakaljaa baarissa eikä kokeile mitään uutta, missaa paljon. Eihän kirjastakaan lueta vain yhtä sivua.

Sosiaalinen elämä

Pidän vuosittain joulu- ja tammikuun tipattomina, joten yleensä helmikuusta alkaen olen jälleen sosiaalisempi: onhan alkoholi mitä parhain syy kokoontua yhteen. Alkuvuodesta aikaa tuli vietettyä erityisesti kaverini Marjutin luona, hän oli muuttanut lähes naapuriin. 

Kesäkuvia! (valittakaa kamut jos ette halua jotakin näistä kuvista tänne :D)

Kevään ja kesän tilanteissa seura vaihteli, mutta tekeminen oli usein sangen samanlaista ( : D ). Välillä biletys meinasi lähteä lapasestakin, kiipesimme Petran ja Aleksin kanssa siilinjärveläisen uimahallin katolle ja well... mut hauskaa oli!

Parhaimpina ryyppyhetkinä erityisesti pussikaljat puistossa ja Marjutin kotona olleet juhlat alkuvuodesta. Totta kai myös eräs kohokohta bilettämisen osalta oli huhtikuussa järjestäni 20-vuotisjuhlat, joihin tuli käymään noin 45 kaveriani. Elämäni ensimmäiset onnistuneet syntymäpäiväjuhlat.

Keikoillakin tuli käytyä, haha, vuoden ainoat keikat olivat kaksi Frederikin esitystä: toinen Kunnonpaikassa Siilinjärvellä, toinen Puikkarissa Kuopiossa. Molemmilla kerroilla mukana oli Suomen suurin Reetu-fani, kaverini Emmi!

Vuoteen mahtui hieman romantiikkaakin: helmikuussa tutustuin erääseen poikaan kaverini kautta. Aloimme nähdä ja jossain vaiheessa tunnustin ihastukseni häntä kohtaan Borat-leffaa katsoessamme (eikö Borat ole kuin tehty tällaista varten?). Tunteet olivat molemminpuolisia, joten tapaamiset saivat uuden sävyn. Lopulta pyysin häntä yhteen huhtikuussa. Etenkin suhteen ensimmäiset kuukaudet olivat mitä ihanimpia, mutta ajan saatossa myös ongelmat alkoivat nostaa päätään. Valitettavasti kävi ilmi, ettei suhteemme probleemat olleet korjattavissa, ja erosimme elokuun alussa. Etenkin ensimmäiset viikot oloni oli kamala, sillä kaikki oli alkanut niin huumaavasti ja olin tosissani uskonut meihin. It wasn't always perfect but it wasn't always bad. Se on nyt ohi, mutta onhan aina kuvat ja muistot, joissa nyt jo pahaan sekoittuneet, laimentuneet tunteet elävät edelleen puhtaina ja voimakkaina. Niissä näkyvä kahden ihmisen onni saa minut kiinnostavalla tavalla sekä haikeaksi että hyväntuuliseksi. Huonojakin hetkiä oli, mutta pyrin muistamaan niitä hyviä. Olihan niitä kuitenkin enemmän, harmi, ettei kaikkea suunniteltua kivaa ehtinyt tehdä. Toivottavasti myös hänelle jäi edes jotain positiivista käteen hieman alle puoli vuotta kestäneestä elämän jakamisesta meitsin kanssa.

Sosiaalisen median osalta ei tapahtunut mitään radikaalia: tein ask.fm-tunnuksen (erkkiperkele) keväällä. Välillä olen pitänyt sivua hauskana ja jopa inspiroivana, mutten ole aina jaksanut edes vastailla saamiini kysymyksiin. Viime aikoina olen jossain määrin kokenut sosiaalisen median ahdistavana: aikaa vievänä turhakkeena, ihmisiä valvovana silmänä, ihmisiä manipuloivana käärmeenä. Ehkä siksi päivittelyni ja kirjoittaminen myös tähän blogiin on tuntunut välillä hieman väkinäiseltä ja jäänyt vähemmälle.

2015

Yäh, aina omasta elämästä vakavasti kertoessa alan tuntea itseni jotenkin tyhmäksi. Lifestylebloggarit, miten pystytte tähän jopa päivittäin? Noh, se on nyt kirjoitettu, ja näköjään tämä teemoittain käsittely oli vähemmän toimiva ratkaisu mitä ajattelin. Vuoteen näyttää mahtuneen ihan mukavasti kaikkea, kohta pitänee siirtyä puolivuosittaismuisteluihin.

Tulevaisuutta on mahdoton ennustaa, mutta jonkinlaisia arveluita siitä voinee esittää. Tänä vuonna tarkoitus olisi lähteä opiskelemaan – en voi sanoa mitä ja minne, mutta jätän kertomatta vain siksi, etten tiedä varmaksi vielä itsekään. Muutto Savosta lienee siten edessä.

Viime vuonna tuli kiirehdittyä työelämän osalta niin paljon, että tänä vuonna ajattelin ottaa rennommin: rahaa on jo tarpeeksi, nyt kaipaan elämyksiä ja matkoja. Helmikuussa 2015 olen aikeissa käydä Helsingissä ja Lapissa, maaliskuussa ainakin Vaasassa, ehkä myös ulkomaan matkalle ehtisi lähteä.

Tulevaisuudessa ihaninta on sen arvaattomuus: koskaan ei tiedä, mistä kaikesta tulee totta. Just wait and see!